Avainsana: perversio

Ei se homoksi tee, jos vähän homostelee

Päädyinpä taas kulttuurin pariin, tällä kertaa katsomaan Pirkko Saision Homo!-musikaalia kansallisteatteriin. Eikä siinä mitään, kiva tapa viettää iltaa.

Musikaalina, anteeksi musiikkinäytelmänä, teos oli ihan onnistunut. Itseni lisäksi muukin yleisö viihtyi Räs… anteeksi Teräksen perheen toilailua seuratessaan, vitseille naurettiin, bändi osasi soittaa ja osa näyttelijöistäkin laulaa. Lisäksi näytelmä tarttuu ajankohtaiseen aiheeseen, ja tosiaan homouden kulttuurihistoriaa, merkityksiä ja hankaluuksia käydäänkin kattavasti läpi vähän joka kantilta adoptio-oikeudesta Turingiin, Paavaliin ja pisuaariin. Eikä näytelmä taiteellisestikaan täysin ansioton ollut, vaan pyrki kehittämään musiikkiteatteria suuntaan jossa farssi ei ole pelkkä farssi.

Mutta kuitenkin mielenkiintoisinta tässä on, että Kansallisteatteri on tilannut Pirkko Saisiolta näytelmän homoista. Kuten näytelmässä huolella esiin tuotiin. Siis tilannut. Homoista. Tähän on tultu.

Joskus 70-luvulla oli kulttuuriradikalismia. Oli muun muassa muuan Pirkko Saisio, radikaali näyttelijä ja työläiskirjailija sekä feministinen luutuneiden asenteiden kriitikko. Eikä ollenkaan huono kirjailija. Sitten oli instituutioita, jotka elivät omaa jähmeää elämäänsä. oli muun muassa Kansallisteatteri, jonne ei todellakaan mitään taistolaisten tekstejä otettu.

Kului 40 vuotta, ja nyt establishment on sitten sitä, että postmodernisti pilkataan homovastaisuutta. Kriitikot ylistävät, illat myydään loppuun, ja keskustelua syntyy. Tätä on suomalainen valtavirtakulttuuri 2011.

Kai tässä on pakko ymmärtää linnan juhlia vältteleviä ja muita tuputuksesta ahdistuneita. Kyllä tätä homoutta tosiaan valuu niskaan joka kaapin päältä; on tämä koko yhteiskunta nyt yhdet homotanssit kerrassaan.

Palaten näytelmään, joka tätä todellisuutta kommentoi, sankariksi nouseekin näkökulmahenkilö Veijo Teräs, keski-ikäinen mies jolla on vähän vaikeaa. Veijo ei ole homo, eikä ehkä oikein heterokaan. Eikä selkeästi mitään muutakaan. Veijolla on vaan kriisi, eikä hän oikein tiedä mitä haluaa. Mutta tietojenkäsittelytieteestä puhuminen auttaa.

Kaikista hahmoista juuri epävarmalla keski-ikäisellä miehellä on rohkeutta olla määrittymättä, olla päätymättä selkeään ratkaisuun. Siinä on asian ydin. Vapaa maa on se, jossa ei tarvitse olla erityisesti sitä eikä tätä.

Saision omin sanoin ”suvaitsevaisuus, se on sitä ettei olla mitään mieltä”. Ja eipä toisten seksuaalisuudesta ihan vakavissaan muuta sanottavaa olekaan.

Mutta kyllä se viihteestä käy, etenkin lätkämailojen kanssa.

Veijo on mun sankari

Naisen paikka

Sattuipa silmiini treffi-ilmoitus. En ajatellut vastata, mutta ilmoitus kertoo jotain huomion arvoista yhteiskunnasta. Siltä varalta, että ilmoitus katoaa, tässä koko teksti:

Lahjoitetaan hyvään kotiin


— Jos olet alle 40-vuotias, lopeta lukeminen tähän, kiitos. —


Olen opiskelut keskeyttänyt parikymppinen naisenalku Nurmijärveltä. Olen hyväksynyt kohtaloni ja päättänyt lopettaa yrittämisen tähän hetkeen. Olen kotia vailla, eikä sen tulevalla sijainnilla ole merkitystä. En omaa ystäviä, en käy ulkona ja sukulaisiini olen yhteydessä kerran vuodessa, jos sitäkään. Olen lojaali, palvelualtis ”kiltti pieni hissukka”. Ulkonäöltäni luokkaa ”normaalin nätti naapurintyttö”. Osaan käydä kaupassa, laittaa ruokaa, siivota, tiskata, olla hiljaa ja antaa pillua, suuta sekä persettä. Olen myös valmis tekemään sinulle lapsia, jos niitä joskus tahdot.


Sinun ulkonäölläsi, mitoillasi, eikä millään muullakaan (paitsi iälläsi) ole väliä. Voit vapaasti olla isomahainen, pienipeniksinen, juro, suomalainen oma itsesi. Vastauksessasi sinun ei tarvitse kehua itsestäsi maasta taivaisiin, sillä se ei minua kiinnosta. Tietysti voit panostaa vastaukseesi muilla keksimilläsi tavoin, millä saat mielenkiintoni kohdistettua juuri sinuun. Esim. jo hyvä kielitaito ja luetun ymmärtäminen luovat järkevää tunnetta. Sinun kuitenkin tulisi olla vapaa ja kyetä elättämään naisesi, edes joten kuten. Muita kriteereitä en ole kiinnostunut asettamaan. Syystä taikka toisesta hivenen sovinistinen ja sikamainen luonne sekä asenne ovat jopa mieleeni, eli mielelläni elän sitä ”naisen paikkaa” ja siinä pysyn.


Maalla, omassa rauhassa asuvat ovat etusijalla.

Oletetaanpa, että kyseessä ei ole trolli. Oletus voi hyvinkin olla väärä, mutta oletetaan silti että ilmoittaja, kutsukaamme häntä nimellä neiti X, on tosissaan. Kyse on selvästikin BDSM:stä (eri kuin BSD, vaikka molempia voi pitää perversiona), tarkemmin ottaen kirjaimesta D eli discipline. Joillekin harjoittajilleen BDSM on lähinnä harrastus jota harrastetaan ”sessioissa”, toisille pikemminkin jatkuva elämäntapa, jossa valtaroolit ovat aina läsnä. Tässä selvästikin on kyse jälkimmäisestä, ja aika pitkälle vietynä.

Ensimmäinen huomio on, että onhan se hienoa kun ihmiset joiden seksuaalisuus poikkeaa valtavirrasta voivat löytää netistä itselleen seuraa. Tämä on kuitenkin aika pientä verrattuna siihen, mitä tuo ilmoitus kertoo naisen asemasta yhteiskunnassa.

Vielä jokunen vuoskymmen sitten suhde, jollaista ilmoituksen nuori neiti hakee, oli monella tapaa naisen normaali rooli. Ei toki kaikkien, mutta moni eli tuohon tapaan ilman omaa valintaansa, ja ilman realistisia mahdollisuuksia muuttaa elämäänsä.

Puolison ruumiillinen kuritus kiellettiin 1970, subjektiivinen, rajoittamaton avioero-oikeus tuli 1987, ja avioliitossa raiskaus on ollut laitonta vasta vuodesta 1994. Vanhassa rikoslaissa avioraiskaus ei ollut niinkään sallittua, kuin käsitteellinen mahdottomuus: papin aamen antaa luvan naida, niin eihän se silloin ole mikään rikos.

Lakipykälien lisäksi naisten taloudellinen asema on muuttunut. Koulutustaso vastaa suunnilleen miehiä, ja työssäkäynti on käytännössä normi, paitsi pienten lasten äideillä. Ja vaikkei töissä kävisikään, työkkäri tai sossu takaa viime kädessä toimeentulon ainakin jotenkin.

Seurauksena tai muutoin samalla myös naisten sosiaalinen asema on muuttunut. Lapset eivät enää ole samalla tapaa itsestäänselvästi vain äidin velvollisuus, ja toisaalta yksinhuoltajuus ei ole enää stigma. ”Huonoihin naisiin” (enkä nyt tarkoita ammatinharjoittajia, vaan laajemmin sosiaalista stigmaa) kohdistuva paheksunta on nykyään täysin marginaalista. Yhteiskunta on muuttunut.

Vaikka neiti X tekee parhaansa päästäkseen 1900-luvun alkupuolen avioliittoon, ja poistaa kaiken sanavallan itseltään, yhdestä hän ei pääse eroon: vapaudestaan valita. Jos hän kymmenen vuoden päästä kyllästyy suhteeseensa, ja haluaa vaikkapa uuden nelikymppisen isännän, hän voi koska tahansa nostaa kytkintä ja pistää elämänsä uusiksi.

Se, mikä vielä taannoin oli naisen luonnollinen paikka, on nykyään perversio ja roolileikki. Eikä yhteiskunta enää leiki mukana.