Suoja aika ja IT-ala, sekä tekijänoikeustyöryhmän kuulumisia

En ole hetkeen kirjotellut IPR:stä, joten tässä vähän tekijänoikeustyöryhmän kuulumisia. Maaliskuussa esitettiin kommentteja vihreiden poliittiseen ohjelmaan. Kommentit piti tehdä aika kiireellä, joten lopulta pidettiin vaan ärsyttävä äänestysrumba kaikenlaisista sanamuotonyansseista. Siitä jäi lähinnä paskan maku suuhun, mutta itse ohjelmasta tuli lopulta aika hyvä. Ei mitenkään erityisen spesifi, mutta se ei kai ollut tarkoituskaan. Omaa kynänjälkeäni tunnistan sieltä yhden lauseen: ”Sananvapaus ja yksityisyyden suoja on turvattava kaikille myös Internetissä”, muitakin hiukan tutun oloisia kohtia näkyi kyllä.

Nyt työryhmän varsinainen työ jatkuu taas tavoitteena rakentaa linjapaperi, tällä kertaa vähän paremmalla ajalla kuin tuon ohjelman kommentointi. Tänään olisi kokous, jossa Ville Oksanen (Effi, Turre legal, jne) alustaa tekijänoikeuksien suoja-ajoista. En valitettavasti pääse itse paikalle, joten kirjoitin allaolevan hahmotelman tekijänoikeuksien roolista IT-alalla muille työryhmäläisille, joista enemmistö on tutumpi kulttuurialan kanssa (koen olevani jonkinlaisessa virallisen nörtin roolissa, joten edustan sitten sitä parhaani mukaan). Tässä siis hiukan pohdintaa suoja-ajoista IT-alan näkökulmasta, ja vain siitä.

Tietokoneohjelmat ovat käytännössä aina tekijänoikeuden suojaamia. En tiedä oikeuden päätöksiä teoskynnyksestä, mutta käytännön oletuksena alalla on, että jokainen koodirivi on suojattu. Tekijänoikeuksiin perustuvan ohjelmistobisneksen arvo on Suomessa laskutavasta riippuen puolesta miljardista runsaaseen kahteen miljardiin euroa. Tämä tekee siitä rahassa mitattuna saman kokoluokan alan kuin musiikkiala.

Tekijänoikeuden merkitykseen IT-alalla liittyy muutama erityispiirre, joita koitan avata alla.

Lähes kaikilla mainittavilla ohjelmalla on useita tekijöitä. Pienemmillä ohjelmilla 3-10 hengen tiimi, suurimmilla jopa kymmeniä tuhansia tekijöitä. Lähinnä pienillä harrasteprojekteilla ja oppilastöillä voi olla yksi tekijä. Kaupallisessa tuotannossa tekijöiden nimiä ei yleensä kerrota (poikkeuksena avoimen koodin projektit, s.o. open source). Alan käytäntönä on, että kaikki tekijänoikeudet siirtyvät aina työnantajalle osana työsuhdetta siinä laajuudessa kuin laki vain suinkin sallii. Usein myös yritykset muodostavat alihankintaketjun, niin että tekijänoikeudet siirtyvät saman tien jopa 6 kertaa eri yritykselle sopimusten perusteella.

Tekijän kuolinvuoteen sidottu tekijänoikeuden suoja-aika on IT-alalla ongelmallinen, koska tekijöitä on yllä kuvatun seurauksena yleensä mahdoton selvittää. Teoksen julkaisuhetki sen sijaan on yleensä tiedossa, joten siihen sidottu suoja-aika toimii paremmin.

Toinen IT:n erityispiirre on, että teokset vanhenevat nopeasti, ja niitä päivitetään koko ajan. Vuoden vanha peli on vanha, ja 5 vuotta vanha esihistoriaa. Toimisto-ohjelmatkin vanhenevat viidessä vuodessa, ja sitä vanhempia ohjelmajulkaisuja on hyvin vaikea löytää kuluttajille myynnissä.

Ohjelmien ydin on toki pitkäikäisempi. Esimerkiksi nykyiset windowsit perustuvat Windows NT:hen, joka julkaistiin 1993, mutta ei kukaan enää halua tuota versiota käyttää. Sen jälkeen on tullut 14 uutta pääversiota, ainakin 32 service pack -päivitystä ja satoja ellei tuhansia pieniä korjauspäivityksiä.

Suosituista ohjelmista tuleekin yleensä uusia päivitysversioita muutaman kuukauden tai vuoden välein, ja pieniä korjauspäivityksiä jopa viikottain. Jos ohjelmasta ei tule uusia versioita, se johtuu luultavasti siitä että kukaan ei käytä sitä.

Yli 10 vuotta vanhoja ohjelmajulkaisuja käytetään lähinnä historiaharrastuksena: erityisesti vanhoilla peleillä, mutta myös vanhoilla käyttöjärjestelmillä on omat harrastajansa, jotka rakentavat emulaattoreita ja näkevät suurta vaivaa kyetäkseen edes ajamaan niitä.

Julkisten laitosten ja suurten yritysten tietojärjestelmät ovat toisinaan selvästi vanhempia, mutta niitäkin on varmasti päivitetty ajan myötä, ehkä muutaman vuoden välein. jos jossain on käytössä yli 10 vuotta vanha järjestelmä, jota ei ole päivitetty, se johtuu luultavasti siitä, että päivitystä ei ole saatavilla, koska tekijänoikeudet omistava yhtiö on mennyt nurin tai muutoin lopettanut tuotteen.

IT-alalla siis järkevä suoja-aika olisi selvästi nykyistä lyhyempi. Yli 5 vuotta vanhojen ohjelmajulkaisujen kaupallinen merkitys on hyvin lähellä nollaa, ja esimerkiksi 15 vuoden suoja-aika vastaa käytännössä jo ikuista. Alkuperäiset tekijät eivät juuri koskaan saa tekijänoikeustuloja, vaan heille maksetaan palkan muodossa. Heidän vanhuuden turvaansa suoja-aika vaikuttaa siis vain, jos se tekee ohjelmistobisneksen ylipäätään kannattamattomaksi.

Tiivistetysti:

  • IT-alalla tekijän kuolemaan sidottu suoja-aika ei toimi.
  • Suoja-ajan kestona esimerkiksi 15 vuotta ei haittaisi tekijöitä tai teoksiin perustuvaa nykyistä liiketoimintaa käytännössä lainkaan.
  • Jos erilaisille teoksille harkitaan eri mittaisia suoja-aikoja, tietokoneohjelmille kannattaa harkita lyhyempiä aikoja kuin esim. kulttuurituotteille.

Sivumennen sanoen, se, että esim. Piraattipuolue kannattaa suunnilleen tämän pituisia suoja-aikoja sidottuna juuri teoksen julkaisuun ei liene sattumaa. Heistä useimmille teoksen prototyyppi lienee tietokoneohjelma.

IPR-järjestelmän perusteita: oheisvahingot

Kysymys IPR:stä ei ole vain kysymys siitä, miten edistää kulttuuria/taloutta/jne mahdollisimman tehokkaasti, vaan myös siitä, mitä haittaa muulle yhteiskunnalle tulee tehtyä siinä sivussa (oheishyötyjä en nyt käsittele, oletan hyötyjen ilmenevän tavoitteiden kautta). Itselleni tämä on ehkä tärkein kysymys koko IPR-keskustelussa.

Erityisesti tekijänoikeuksista on tullut terrorismin rinnalle uusi keppihevonen, jonka varjolla voi tehdä lähes mitä vaan. Kaikenlainen suhteellisuudentaju tuntuu olevan kateissa. Tekijänoikeuksien suojaamiseksi on mm.

  • Ohitettu demokraattiset prosessit
  • Siirretty tutkintavastuu ja tuomiovalta oikeuksienomistajille
  • Pystytetty ennakkosensuurijärjestelmiä
  • Kielletty keskustelu vääristä aiheista
  • Kumottu kuluttajan oikeuden laillisesti ostamiinsa asioihin

Tuo lista ei ole tyhjää retoriikkaa, vaan tapahtuneita tosiasioita. Alla jokaisesta esimerkki.

Demokratian ohittamisesta kertoo prosessi, jolla Acta-sopimusta parhaillaan valmistellaan. Acta-sopimus on käytännössä kansainvälinen tekijänoikeuslaki, jonka on tarkoitus sitoa osallisia maita. Neuvottelut käydään virkamiesvoimin ja täysin salassa. Edes poliittisia päättäjiä, saatika kansalaisjärjestöjä ei päästetä mukaan tai edes kerrota, mistä oikein sovitaan ennen kun sopimus on valmis ja se on vain ”pakko hyväksyä”. Viimeisimpänä esimerkkinä kauppakomissaari ei aio kertoa europarlamentille mitään neuvotteluista, vaikka Lissabonin sopimuksen mukaan ”Euroopan parlamentille tiedotetaan välittömästi ja täysimääräisesti [neuvottelu]menettelyn kaikissa vaiheissa”.

Tällainen demokratian halveksunta on sietämätöntä. Haluttiinpa tekijänoikeusjärjestelmästä millainen tahansa, siitä on kyettävä päättämään demokraattisesti. Ja demokraattiseen päätöksentekoon kuuluu keskeisesti avoin valmistelu, josta kansalaiset ja etenkin poliittiset päättäjät ovat tietoisia. Demokratia on tärkeämpää kuin immateriaaliset omistusoikeudet.

Tutkintavastuu ja tuomiovalta on siirretty oikeudenomistajille ranskalaisessa Hadopi-laissa. Siinä epäillyn tekijänoikeusrikkojan nettiyhteys katkaistaan rangaistustoimena. Kyse ei siis ole sopimuksenpurusta, vaan nimenomaan juridisesta rangaistuksesta. Rangaistus vaan ei perustu oikeudenkäyntiin jossa syyllisyys todistettaisiin. Tekijänoikeuksienhaltijan (tai nettiyhteyden tarjoajan, tai tekijänoikeustoimiston) pitää vaan kolme kertaa epäillä kansalaista tekijänoikeuden alaisen materiaalin levityksestä. Epäilyä ei tarvitse millään tavalla näyttää toteen, eikä epäillyllä ole mitään juridisia keinoja taistella vastaan. Jälkikäteen hän voi koittaa saada päätöksen kumottua osoittamalla jotenkin, että mitään tekijänoikeusloukkauksia ei ole tapahtunut. Miten yksilöimättömän syytteen voi osoittaa vääräksi, jää tässä epäselväksi.

Asianosaisesta yksityisistä yrityksistä on siis tehty sekä poliisi että oikeuslaitos, ja syyttömyysolettama on tältä osin kumottu. Avoin ja oikeudenmukainen oikeudenkäynti ovat tärkeämpiä periaatteita kuin immateriaalinen omistusoikeus, IPR-järjestelmän täytyy kyetä toimimaan oikeusvaltion puitteissa.

Ennakkosensuuria on pystytetty esimerkiksi Tanskassa, jossa oikeus on kieltänyt muutamia operaattoreita reitittämästä liikennettä muutamiin domaineihin (venäläinen allofmp3.ru ja ruotsalainen thepiratebay.net). Operaattori on vastaavassa asemassa kuin postilaitos: se vaan välittää paketteja. Operaattorille annettu kielto välittää jostain tulevia paketteja vastaa sitä, että postilaitosta kielletään välittämästä kirjeitä tietylle taholle ja taholta. Erityisesti Ruotsiin luulisi Tanskalla olevan sellaiset suhteet, että mahdollisiin rikoksiin voidaan puuttua, eikä niitä tarvitse tyytyä peittelemään sensuurin verholla.

Tanskan päätös on tehty oikeudessa asianmukaisin prosessein, ja se on valittamiskelpoinen. Ongelma on siis yllä esiteltyä Ranskan lakia pienempi. Suomessa on käytössä salainen lapsipornon sensuurilista, jolle joutumisesta ei voi valittaa eikä sen sisältöä mitenkään valvota. Mm. pääministeri Vanhanen on kannattanut sen laajentamista tekijänoikeuksiin. Listan tekninen toimimattomuus on onneksi hillinnyt haluja.

Suomessa on myös kielletty organisoitu keskustelu tekijänoikeuksien tehokkaan suojan kiertokeinoista. Kielto esitetään hallituksen perusteluosassa kun nykyistä tekijänoikeuslakia säädettiin. Suomalaisessa oikeuskäytännössä hallituksen esityksellä on laintulkintaa ohjaava vaikutus, eli kielto voidaan katsoa laissa annetuksi. Varsinainen teksti kuuluu näin:

”Myös teknisen suojauksen poistamista tai kiertämistä koskevien ohjeiden tarjoaminen voi olla säännöksessä tarkoitettua salauksen purkupalvelua sellaisessa tapauksessa, jossa salauksen kiertämisohjeiden antaminen tapahtuu esimerkiksi organisoidun tai kaupallisen palvelun puitteissa.”

Sananvapaus ei ole absoluuttinen oikeus, vaikka perusoikeus onkin. Se on säännöllisesti konfliktissa muiden perusoikeuksien, esimerkiksi yksityisyyden suojan kanssa, ja siihen voidaan tehdä rajauksia. Ennakkosensuuri ei kuitenkaan koskaan ole demokratiassa hyväksyttävä rajaus ja julkisen keskustelun jostain aiheesta kielto on myös ongelmallinen. Perusoikeuksien rajauksilta yleensä edellytetään, että ne ovat välttämättömiä, tarkkarajaisia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun intressiin. Tämä on syytä olla lähtökohtana myös, kun immateriaalisen omistuksen ja sananvapauden ristiriidoista taitetaan peistä.

Kuluttajan oikeuksista kertoo Amazonin Kindle-episodi. Amazon oli myynyt e-kirjoja, joihin sillä ei ollutkaan oikeutta. Kun tilanne selvisi kirjakaupassa, kirjat yksinkertaisesti poistettiin niitä ostaneiden ihmisten lukulaitteista, ja rahat palautettiin. Ei voi olla kohtuullista, että hyvämaineisesta kirjakaupasta kirjansa ostaneilta ihmisiltä viedään kirjat takautuvasti, koska myyjä on sählännyt. Oikea ratkaisu olisi, että myyjä maksaa korvaukset virheestään, ja ostajat eivät koskaan kuule koko asiasta. Normaalin kuluttajansuojan tulee päteä aineettomien teostenkin osalta. Ironisesti kirjat, joista oli kyse, olivat George Orwellin tuotantoa, mm. Vuonna 1984.

Yksikään näistä esimerkeistä ei ole yksittäistapaus. Jokaista mainitsemaani oikeudenloukkausta vastaavia on tehty ja erityisesti haluttu tehdä muuallakin. Aikamme ehkä keskeisin poliittinen kamppailu avoimen yhteiskunnan puolesta koskee IPR:ää.

Kertauksen vuoksi:

  • IPR-järjestelmää koskevat säädökset tulee säätää demokraattisten prosessien henkeä ja kirjainta noudattaen. Jos niille ei ole demokraattista kannatusta, ei niitä tule säätää.
  • IPR-järjestelmän tulee kyetä toimimaan oikeusvaltion puitteissa.
  • IPR:n nimissä tehtyjen sananvapauden rajoitusten tulee olla täsmällisiä ja painavasti perusteltuja.
  • Ennakkosensuuri ei ole hyväksyttävää.
  • Kuluttajansuojan tulee toimia myös aineettomien hyödykkeiden kohdalla.

Suomen nykyinen tekijänoikeuslaki hipoo jo näitä raameja, ulkomailta löytyy paljon esimerkkejä jotka ovat kaukana niiden ulkopuolella. Ja jos Acta- sopimus astuu voiman, liikutaan immateriaalisten omistusoikeuksien kanssa yhä kauemmas oikeusvaltiosta.

——————————————————
Edit: tekijänoikeustyöryhmän kuulumiset tähän samaan.

Tekijänoikeustyöryhmän ensimmäinen kokous oli viime maanantaina. Puhuttiin työtavoista ja yleisluontoisesti Vihreiden poliittisen ohjelman luonnoksesta. Mitään ei vielä päätetty substanssin suhteen, mutta ensi kerralla pitää jotain lausua tuosta poliittisesta ohjelmasta.

Ryhmän työn kommentoinnista sovittiin, että yleisluontoisesti siitä voi kertoa eteenpäin, mutta kenenkään jäsenen yksittäisiä sanomisia ei (koska pitää voida prosessoida ideoita ja sanoa ääneen keskeneräisiäkin ajatuksia).

ps. Poliittista ohjelmaa voi kommentoida netissä, ks. linkki yllä. Jos haluaa vaikuttaa, rakentavat ja hyvin muotoillut kommentit toiminevat parhaiten.

Vihreiden tekijänoikeustyöryhmä

Allekirjoittanut on tullut valituksi Vihreän liiton tekijänoikeustyöryhmään 2010. Työryhmän tehtävänä on tuottaa Vihreiden immateriaali- ja tekijänoikeuksia koskevat linjaukset linjapaperin muodossa lokakuun loppuun 2010 mennessä.

Työryhmän jäsenet:

  • Outi Alanko-Kahiluoto (pj)
  • Vesa Saarinen (sihteeri)
  • Jussi Airaksinen
  • Pirjo Hiidenmaa
  • Susa Junnola
  • Otso Kivekäs
  • Elina Koskinen
  • Irina Krohn
  • Anu-Elina Lehti
  • Hannu Oskala
  • Heikki Sairanen
  • Riikka Talvitie
  • Niklas Vainio
  • Kirsi Ylijoki

Kauheasti tuon enempää en tiedä vielä itsekään, konkreettiset asiat alkanevat selvitä jahka ryhmä aloittaa työnsä. Tunnen ryhmän sihteerin ja pari jäsentäkin joten kuten, ja puheenjohtajan olen kerran tavannut. Ihan fiksun oloisia kaikki, mutta suurimmasta osasta jäseniä en osaa sanoa mitään.

Luvassa on lähiaikoina kirjoituksia, joissa pyörittelen työryhmän aihepiiriä ja koitan rakentaa koherentimpaa näkemystä siitä. Tulen myös raportoimaan työn edistymisestä siinä laajuudessa kuin työryhmässä pidetään sopivana. Ja ei, minulla ei ole käsitystä, mikä se laajuus tulee olemaan.