IPR-järjestelmän perusteita: oheisvahingot

Kysymys IPR:stä ei ole vain kysymys siitä, miten edistää kulttuuria/taloutta/jne mahdollisimman tehokkaasti, vaan myös siitä, mitä haittaa muulle yhteiskunnalle tulee tehtyä siinä sivussa (oheishyötyjä en nyt käsittele, oletan hyötyjen ilmenevän tavoitteiden kautta). Itselleni tämä on ehkä tärkein kysymys koko IPR-keskustelussa.

Erityisesti tekijänoikeuksista on tullut terrorismin rinnalle uusi keppihevonen, jonka varjolla voi tehdä lähes mitä vaan. Kaikenlainen suhteellisuudentaju tuntuu olevan kateissa. Tekijänoikeuksien suojaamiseksi on mm.

  • Ohitettu demokraattiset prosessit
  • Siirretty tutkintavastuu ja tuomiovalta oikeuksienomistajille
  • Pystytetty ennakkosensuurijärjestelmiä
  • Kielletty keskustelu vääristä aiheista
  • Kumottu kuluttajan oikeuden laillisesti ostamiinsa asioihin

Tuo lista ei ole tyhjää retoriikkaa, vaan tapahtuneita tosiasioita. Alla jokaisesta esimerkki.

Demokratian ohittamisesta kertoo prosessi, jolla Acta-sopimusta parhaillaan valmistellaan. Acta-sopimus on käytännössä kansainvälinen tekijänoikeuslaki, jonka on tarkoitus sitoa osallisia maita. Neuvottelut käydään virkamiesvoimin ja täysin salassa. Edes poliittisia päättäjiä, saatika kansalaisjärjestöjä ei päästetä mukaan tai edes kerrota, mistä oikein sovitaan ennen kun sopimus on valmis ja se on vain ”pakko hyväksyä”. Viimeisimpänä esimerkkinä kauppakomissaari ei aio kertoa europarlamentille mitään neuvotteluista, vaikka Lissabonin sopimuksen mukaan ”Euroopan parlamentille tiedotetaan välittömästi ja täysimääräisesti [neuvottelu]menettelyn kaikissa vaiheissa”.

Tällainen demokratian halveksunta on sietämätöntä. Haluttiinpa tekijänoikeusjärjestelmästä millainen tahansa, siitä on kyettävä päättämään demokraattisesti. Ja demokraattiseen päätöksentekoon kuuluu keskeisesti avoin valmistelu, josta kansalaiset ja etenkin poliittiset päättäjät ovat tietoisia. Demokratia on tärkeämpää kuin immateriaaliset omistusoikeudet.

Tutkintavastuu ja tuomiovalta on siirretty oikeudenomistajille ranskalaisessa Hadopi-laissa. Siinä epäillyn tekijänoikeusrikkojan nettiyhteys katkaistaan rangaistustoimena. Kyse ei siis ole sopimuksenpurusta, vaan nimenomaan juridisesta rangaistuksesta. Rangaistus vaan ei perustu oikeudenkäyntiin jossa syyllisyys todistettaisiin. Tekijänoikeuksienhaltijan (tai nettiyhteyden tarjoajan, tai tekijänoikeustoimiston) pitää vaan kolme kertaa epäillä kansalaista tekijänoikeuden alaisen materiaalin levityksestä. Epäilyä ei tarvitse millään tavalla näyttää toteen, eikä epäillyllä ole mitään juridisia keinoja taistella vastaan. Jälkikäteen hän voi koittaa saada päätöksen kumottua osoittamalla jotenkin, että mitään tekijänoikeusloukkauksia ei ole tapahtunut. Miten yksilöimättömän syytteen voi osoittaa vääräksi, jää tässä epäselväksi.

Asianosaisesta yksityisistä yrityksistä on siis tehty sekä poliisi että oikeuslaitos, ja syyttömyysolettama on tältä osin kumottu. Avoin ja oikeudenmukainen oikeudenkäynti ovat tärkeämpiä periaatteita kuin immateriaalinen omistusoikeus, IPR-järjestelmän täytyy kyetä toimimaan oikeusvaltion puitteissa.

Ennakkosensuuria on pystytetty esimerkiksi Tanskassa, jossa oikeus on kieltänyt muutamia operaattoreita reitittämästä liikennettä muutamiin domaineihin (venäläinen allofmp3.ru ja ruotsalainen thepiratebay.net). Operaattori on vastaavassa asemassa kuin postilaitos: se vaan välittää paketteja. Operaattorille annettu kielto välittää jostain tulevia paketteja vastaa sitä, että postilaitosta kielletään välittämästä kirjeitä tietylle taholle ja taholta. Erityisesti Ruotsiin luulisi Tanskalla olevan sellaiset suhteet, että mahdollisiin rikoksiin voidaan puuttua, eikä niitä tarvitse tyytyä peittelemään sensuurin verholla.

Tanskan päätös on tehty oikeudessa asianmukaisin prosessein, ja se on valittamiskelpoinen. Ongelma on siis yllä esiteltyä Ranskan lakia pienempi. Suomessa on käytössä salainen lapsipornon sensuurilista, jolle joutumisesta ei voi valittaa eikä sen sisältöä mitenkään valvota. Mm. pääministeri Vanhanen on kannattanut sen laajentamista tekijänoikeuksiin. Listan tekninen toimimattomuus on onneksi hillinnyt haluja.

Suomessa on myös kielletty organisoitu keskustelu tekijänoikeuksien tehokkaan suojan kiertokeinoista. Kielto esitetään hallituksen perusteluosassa kun nykyistä tekijänoikeuslakia säädettiin. Suomalaisessa oikeuskäytännössä hallituksen esityksellä on laintulkintaa ohjaava vaikutus, eli kielto voidaan katsoa laissa annetuksi. Varsinainen teksti kuuluu näin:

”Myös teknisen suojauksen poistamista tai kiertämistä koskevien ohjeiden tarjoaminen voi olla säännöksessä tarkoitettua salauksen purkupalvelua sellaisessa tapauksessa, jossa salauksen kiertämisohjeiden antaminen tapahtuu esimerkiksi organisoidun tai kaupallisen palvelun puitteissa.”

Sananvapaus ei ole absoluuttinen oikeus, vaikka perusoikeus onkin. Se on säännöllisesti konfliktissa muiden perusoikeuksien, esimerkiksi yksityisyyden suojan kanssa, ja siihen voidaan tehdä rajauksia. Ennakkosensuuri ei kuitenkaan koskaan ole demokratiassa hyväksyttävä rajaus ja julkisen keskustelun jostain aiheesta kielto on myös ongelmallinen. Perusoikeuksien rajauksilta yleensä edellytetään, että ne ovat välttämättömiä, tarkkarajaisia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun intressiin. Tämä on syytä olla lähtökohtana myös, kun immateriaalisen omistuksen ja sananvapauden ristiriidoista taitetaan peistä.

Kuluttajan oikeuksista kertoo Amazonin Kindle-episodi. Amazon oli myynyt e-kirjoja, joihin sillä ei ollutkaan oikeutta. Kun tilanne selvisi kirjakaupassa, kirjat yksinkertaisesti poistettiin niitä ostaneiden ihmisten lukulaitteista, ja rahat palautettiin. Ei voi olla kohtuullista, että hyvämaineisesta kirjakaupasta kirjansa ostaneilta ihmisiltä viedään kirjat takautuvasti, koska myyjä on sählännyt. Oikea ratkaisu olisi, että myyjä maksaa korvaukset virheestään, ja ostajat eivät koskaan kuule koko asiasta. Normaalin kuluttajansuojan tulee päteä aineettomien teostenkin osalta. Ironisesti kirjat, joista oli kyse, olivat George Orwellin tuotantoa, mm. Vuonna 1984.

Yksikään näistä esimerkeistä ei ole yksittäistapaus. Jokaista mainitsemaani oikeudenloukkausta vastaavia on tehty ja erityisesti haluttu tehdä muuallakin. Aikamme ehkä keskeisin poliittinen kamppailu avoimen yhteiskunnan puolesta koskee IPR:ää.

Kertauksen vuoksi:

  • IPR-järjestelmää koskevat säädökset tulee säätää demokraattisten prosessien henkeä ja kirjainta noudattaen. Jos niille ei ole demokraattista kannatusta, ei niitä tule säätää.
  • IPR-järjestelmän tulee kyetä toimimaan oikeusvaltion puitteissa.
  • IPR:n nimissä tehtyjen sananvapauden rajoitusten tulee olla täsmällisiä ja painavasti perusteltuja.
  • Ennakkosensuuri ei ole hyväksyttävää.
  • Kuluttajansuojan tulee toimia myös aineettomien hyödykkeiden kohdalla.

Suomen nykyinen tekijänoikeuslaki hipoo jo näitä raameja, ulkomailta löytyy paljon esimerkkejä jotka ovat kaukana niiden ulkopuolella. Ja jos Acta- sopimus astuu voiman, liikutaan immateriaalisten omistusoikeuksien kanssa yhä kauemmas oikeusvaltiosta.

——————————————————
Edit: tekijänoikeustyöryhmän kuulumiset tähän samaan.

Tekijänoikeustyöryhmän ensimmäinen kokous oli viime maanantaina. Puhuttiin työtavoista ja yleisluontoisesti Vihreiden poliittisen ohjelman luonnoksesta. Mitään ei vielä päätetty substanssin suhteen, mutta ensi kerralla pitää jotain lausua tuosta poliittisesta ohjelmasta.

Ryhmän työn kommentoinnista sovittiin, että yleisluontoisesti siitä voi kertoa eteenpäin, mutta kenenkään jäsenen yksittäisiä sanomisia ei (koska pitää voida prosessoida ideoita ja sanoa ääneen keskeneräisiäkin ajatuksia).

ps. Poliittista ohjelmaa voi kommentoida netissä, ks. linkki yllä. Jos haluaa vaikuttaa, rakentavat ja hyvin muotoillut kommentit toiminevat parhaiten.

9 thoughts on “IPR-järjestelmän perusteita: oheisvahingot”

  1. Demokraattisen prosessin noudattaminen on Suomessakin ollut kyseenalaista ainakin kaksi kertaa liittyen tekijänoikeuksiin. Tekijänoikeuslain valmistelussa kuultiin toisella kierroksella vain tekijänoikeusjärjestöjä. Niin kuluttajan oikeuksia polkevaa lakia ei olisi varmaan mitenkään voinut syntyä demokraattisella prosessilla.

    Ja Lex Nokiaa säädettäessä ei kerrottu mistä siinä oikeasti oli kyse. Suvi Linden myönsi myöhemmin haastatteluissa, että toisin kuin mitä julkisuudessa oli esitetty Lex Nokia oli suunnattu tekijänoikeusrikkomuksia vastaan. Siinä puhuttiin yhteisötilaajista, eikä yrityksistä ymmärtääkseni koska haluttiin saada korkeakouluille mahdollisuus tarkkailla peer-to-peer -liikennettä. Lisäksi Lex Nokia olisi perustuslakia tuntevien oikeusoppineiden mielestä vaatinut muutoksen perustuslakiin. On vähän makuasia oliko perustuslain sivuuttaminen demokraattisen prosessin mukaine vai ei; joko Lex Nokiassa rikottiin perustuslain säätämisjärjestystä tai perustuslain valvonnassa on norsun kokoinen aukko.

  2. Hmm.

    Osittain toki jaan pelkosi, mutta osittain taas sitten en.

    Lainsäädännössä on kyse tasapainosta. Jos tekninen kehitys on johtanut siihen, että tiedostoja voi jakaa globaalisti, salamannopeasti ja salatusti, on selvää, että myös lainvalvonnan keinoja on kehitettävä.

    Jotenkin minusta tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että ”nettipoliisi” yrittää ottaa kiinni Lamborghinilla ajelevia hurjastelijoita hevoskärryillä.

    Se mikä on paras keino suitsia internet-väärinkäytöksiä on vielä täysin avoin kysymys. Odotan mielenkiinnolla Hadopi-lain vaikutuksia latailuun. Jos se toimii, sitä tulisi varmasti harkita Suomessakin. Jos se taas ei toimi, niin ei tietenkään.

    Mutta kyllä mielestäni CentralDDL:n ja muiden vastaavien sivustojen laiton päätarkoitus on niin itsestäänselvää, että on vaikea ymmärtää miksi niitä ei voisi blokata.

    Suurin ongelma lienee se, että kun internet on jo globaali, niin lainsäädäntö jauhaa vuosisatoja perässä kohtuu abstraktien kansallisvaltioiden tasolla. Globaalia lainsäädäntöä tarvitaan jos rikkeet ovat globaaleja.

  3. Keskeneräinen: poliisin toiminta internetissä kieltämättä välillä tuo mieleen ne hevoskärryt. Sitä on hyvä kehittää. Ehkä suurin syy ongelmien taustalla on että lainvalvonta toimii kansallisessa viitekehyksessä, kun toimintakenttänä internet on globaali. Silloin tanskalaisille tulee mieleen estää pääsy ruotsalaiseen palveluun sen sijaan että keskusteltaisiin siitä, onko itse palvelu laillinen.

    CentralDLL:n lainvastainen tarkoitus kieltämättä vaikuttaa ilmeiseltä. Oikea ratkaisu tähän on sulkea se, ei kehittää sensuurijärjestelmiä jolla yhden operaattorin verkosta (tai yhdestä maasta) estetään pääsy siihen. Tietysti käytännössä aina osa palveluista on maissa, joihin ei pääse käsiksi. Silloin voin ajatella, että pääsyn esto oikeuden päätöksellä voisi poikkeustapauksissa olla harkittavissa. Mutta se on huono ja tehoton keino, eikä siihen siksi silloinkaan kannata turvautua.

    Poliisin toimintaa netissä on syytä tehostaa. Mutta se on aivan eri asia, kuin poliisin ja tuomiolaitoksen valtuuksien jakelu yksityisille. Oikeuksienomistaja ei ole nettipoliisi, vaan asianosainen. On todella vaarallisen naivia kuvitella, että jos yksityiselle taholle annetaan poliisin valtuuksia ja tuomiovaltaa, se käyttää niitä tasapuolisesti ja yleiseksi hyväksi. Tietenkään ei käytä, vaan omaksi edukseen.

    Tämä on Hadopi-lain suuri ongelma ja se syy, miksei sitä missään tapauksessa pidä kokeilla Suomessa. Netin katkaisu rangaistuksena on myös ehkä ”julma ja epätavallinen”. Nyky-yhteiskunnassa on vakiintuneet rangaistusmuodot, joiden pitäisi sopia kaikkiin rikoksiin. Pikkurötöksestä nopeasti saatu sakko luultavasti toimisi hyvin viestinä teon rangaistavuudesta. Mutta sakotusvallan antaminen yksityiselle ei olisi mennyt läpi Ranskassakaan, siksi piti keksiä uusi rangaistusmuoto, jota osa kansanedustajista ei luultavasti mieltänyt rangaistukseksi.

  4. Otso: Tässä olen linkittänyt näkemistäni selvimpään kommenttiin aiheesta.

    Listallesi voisi muuten Lex Nokian, Ruotsin uuden lain ja EU:n myötä lisätä myös lisääntyneen automaattisen viranomaisten kansalaisten tarkkailun.

  5. CentralDLL:n lainvastainen tarkoitus kieltämättä vaikuttaa ilmeiseltä. Oikea ratkaisu tähän on sulkea se, ei kehittää sensuurijärjestelmiä jolla yhden operaattorin verkosta (tai yhdestä maasta) estetään pääsy siihen. Tietysti käytännössä aina osa palveluista on maissa, joihin ei pääse käsiksi. Silloin voin ajatella, että pääsyn esto oikeuden päätöksellä voisi poikkeustapauksissa olla harkittavissa. Mutta se on huono ja tehoton keino, eikä siihen siksi silloinkaan kannata turvautua.

    Näinpä. Ja jälleen päästään siihen internetin globaaliuteen. Mitään saittia ei voi sulkea, koska se tarkoittaisi käytännössä sitä, että jonkun Malesian poliisin pitäisi toimia saumattomasti yhteistyössä Suomen poliisin kanssa…

    Mutta on positiivista, jos kuitenkin voimme päästä konsensukseen siitä, että DDL:n kaltaisten palveluiden saattaminen jollain tavalla vastuuseen toiminnastaan olisi varsin kelvollinen tavoite?

    Silloinhan kysymykseksi muotoutuu se, miten tämä tavoite voitaisiin toteuttaa tehokkaasti loukkaamatta yleisiä perusoikeuksia.

    Hyviä vastauksia ei taida vielä vaan olla olemassa. Mutta sen verran ”militantti” minusta on toisaalta piraattiaktivismin paineessa tullut, että taistelutta en luovuta. 🙂 Jokin keino on oltava.

  6. Mikko: tuon Lindénin kommentin voi tulkita myös viittaavan siihen, kuinka Lex Nokaissa samssa paketissa säädettiin ylläpitäjien toiminnan tietosuojarajoituksista ylipäänsä; käsittääkseni siinä oli paljon erilaisia ihan järkeviä ja tarpeellisia selvennyksiä ja rajauksia, joiden soveltaminen kaikenlaisten yhteisötilaajien toimintaan on jräkevää. Sitten vaan lisäksi olivat nämä vähemmän järkevät pykälät.

    Mutta tuolta pohjalta tarkoituksen tulkitseminen tekijänoikeusrikkomuksista epäiltyjen jahtaamiseen on kyllä nähdäkseni spekulaatiota. Ja Nokian toteen näytetty painostus on ihan uskottava motiivi lainsäädäntötyölle, en usko että suurempaa salaliittoa tarvitsee etsiä.

    Hannu: Problematiikka tehokkaista keinoista on ihan todellinen. Ja olen samaa mieltä, että jos palvelu on laiton, keinojen etsiminen sen sulkemiseksi on ilman muuta perusteltua. Mainitsemiesi rajausten puitteissa toki.

    CentralDLL:ää en varsinaisesti tunne (en ollut ennen kuullutkaan), eikä sen toimintaperiaate ihan auennut nopealla vilkaisulla, siksi en viitsi siihen ottaa kauhean vahvaa kantaa nyt. Se tuntuisi täyttävän vähän samantyyppistä roolia kuin distribuutioilla on Linux-puolella, eli yksi paikka josta saa helposti kaiken tarvitsemansa softan. Se, että moista ei kaupallisesti levitettävälle softalle (laillisena) ole olemassa, osoittaa osaltaan kuinka IPR-järjestelmä tuottaa tehottomuutta. Mutta sehän ei toki ole uutinen; kysehän on haittojen ja hyötyjen suhteesta.

    Esimerkiksi Piratebayn kohdallahan kyse on siitä, missä kohti hakukone tai käyttäjien täyttämä linkkilista muuttuu laittomaksi. Kuinka suuren osuuden materiaalista pitää olla tekijänoikeuksia rikkovaa? Esimerkiksi Googlen hakukone ja Youtubehan levittävät kumpikin varmaan paljon Piratebaytä enemmän suojattua materiaalia luvatta, mutta prosentit kokonaiskäytöstä ovat niissä melko pieniä.

  7. Mikko: tuon Lindénin kommentin voi tulkita myös viittaavan siihen, kuinka Lex Nokaissa samssa paketissa säädettiin ylläpitäjien toiminnan tietosuojarajoituksista ylipäänsä; käsittääkseni siinä oli paljon erilaisia ihan järkeviä ja tarpeellisia selvennyksiä ja rajauksia, joiden soveltaminen kaikenlaisten yhteisötilaajien toimintaan on jräkevää. Sitten vaan lisäksi olivat nämä vähemmän järkevät pykälät.

    Täh? Luitko ollenkaan uutista? On tietysti mahdollista, että toimittaja on kirjoittanut puuta heinää, mutta jos nyt oletetaan että uutinen pitää paikkansa, Lindénin perusteluja koskevassa kappaleessa viitataan nimenomaan syihin miksi tekijänoikeuslaissa käytettiin termiä yhteisötilaaja eikä yritys. Mistä lähtien Nokia ei ole ollut yritys?

    Mitkä ovat ne todisteet Nokian painostuksesta johon viittaat? En epäile pätkääkään, etteikö Nokia painostaisi kaikenlaisessa lainsäädännössä, mutta siitä ollaan aina ihan hiljaa. Tässä tapauksessa hallituksen velmut kertoivat kovaan ääneen että Nokia painosti, joka luultavasti tarkoittaa sitä että tässä nimenomaisessa tapauksessa Nokia ei painostanut.

    Olen kyllä todella huolestunut siitä miten luet tuon, tuo ei voi olla vahinko. Vaikuttaako asiaan, että seuraavassa lauseessa mainittiin tuija brax, ja aivosi kytkeytyivät pois päältä?

  8. Mikko: en taas osaa kuin ihmetellä että millä ihmeen tavalla olet nyt lukenut tekstiäni ja mitä oikein yrität sanoa.

    Vuoden 2004 sähköisen viestinnän tietosuojalaki oli epämääräinen ja tulkinnanvarainen. Sen perusteella oli käsittääkseni hyvin vaikea sanoa, mitä esimerkiksi kräkkeröintitapauksen selvittämiseksi saa tai ei saa tehdä (ei, en jaksa lukea vanhentunutta lakia läpi ja perustella yksityiskohtaisesti, ohittaisit perustelut kuitenkin). Sen selventämiselle oli ihan selvä tarve.

    Sen lisäksi samaan lakiin koplattiin pykälät yrityssalaisuuksien vuotamisesta. Aivan kuten sanoit, se on kummallinen paikka niille, koska laki koskee kaikkia yhteisötilaajia eikä vain yrityksiä.

    Hesarin mukaan siis Lindén puolustautui sanoen, että kun laki on suunnattu paitsi yrityssalaisuuksien vuotamiseen myös verkon väärinkäyttöön, rajauksia ei voitu tehdä.

    Perustuen Lex Nokian sisältöön kokonaisuutena kuten yllä referoin, Lindén on uskoakseni saattanut viitata siihen, että laki käsitteli ensisijaisesti kaikkien verkkojen ylläpitoon liittyviä kysymyksiä. Hänen perustelunsa (näin tulkittuna) on tietenkin virheellinen, koska yrityssalaisuuksien vuotamisen tunkeminen samaan pakettiin oli melko kummallinen koplaus eikä millään tavalla pakollista.

    Tulkinta, että Lindén olisi tuossa myöntänyt Lex Nokian olleen suunnattu tekijänoikeusrikkomuksia vastaan, on sen sijaan aika kryptoanalyyttista luentaa. Nähdäkseni esittämäni vaihtoehtoinen tulkinta on vähintään yhtä uskottava (itse asiassa huomattavasti uskottavampi).

    Pidän siis täysin mahdollisena, että lain valmistelussa on ollut piilotavoitteena päästä myös tekijänoikeusrikkomusten kimppuun, mutta toistaiseksi näkemäni todisteet moisesta ovat hyvin kiistanalaisia, eikä sitä oikein voi pitää muuna kuin spekulaationa.

    Nokian painostuksen osalta, lukaise vaikka wikipedia-sivu. En siitä tuon enempää tiedä.

    Tiivistetysti: mitä sä nyt sekoilet?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *