Avainsana: tietoyhteiskunta

Digiradio 2: Oma data, eli kuka hallitsee tietojani

Meistä jokaisesta kertyy tietoja pitkin internettiä. Bonuskorttiostokset, luottokorttimaksut, pankkitapahtumat, terveystiedot, Facebook-kommentit, puhelimen sijaintitiedot… Niiden avulla selvittää missä olemme, kenen kanssa ja mitä teemme. Tulevaisuudessa luultavasti pulssin ja hormonitasot ihonalaisista mittareista, hyvä jos ei ajatuksiakin.

Mutta kuka nämä tiedot omistaa? Kenen ne ovat? Nykylainsäädännössä ne ovat kerääjänsä omaisuutta. Siis yrityksen tai viraston. Tietojen kohteella on niihin jotain oikeuksia: oikeus pyytä tiedot nähtävilleen ja joissain tapauksissa kerääjällä on velvollisuus poistaa tiedot. Ja niiden käytölle on erilaisia monimutkaisia rajauksia.

My data, oma data on poliittis-tekninen liike, joka vaatii että minua koskevat tiedot kuuluvat minulle. Tai no, omistamisen käsite on tiedon suhteen vähän vaikea. Vaatimus on, että tietojen hallintaa tarkastellaan sen kohteiden näkökulmasta, ja että kullakin ihmisellä on nykyistä laajemmat ja selkeämmät oikeudet itseään koskeviin tietoihin.

Nämä oikeudet voidaan jakaa suunnilleen kuuteen portaaseen

  1. Oikeus tietää, että minua koskevaa tietoa on olemassa
  2. Oikeus nähdä itseäni koskevat tiedot
  3. Oikeus korjata itseäni koskevissa tiedoissa olevia virheitä
  4. Oikeus jakaa itseäni koskevia tietoja eteenpäin
  5. Oikeus nähdä, kuka katselee minua koskevia tietoja
  6. Oikeus poistaa itseäni koskevat tiedot.

kaikkeen tietoon ei voida antaa kaikkia oikeuksia, mutta lähes kaikkeen tietoon pitäisi voida antaa oikeudet 1-3, valtaosaan myös 4 ja 5, ja johonkin osaan myös 6.

Itseäni viehättää My Data -ajattelussa se, kuinka sama yksinkertainen perusajatus on samaan aikaan uuden bisneksen avaus, tekninen ohje tietomallinnukseen ja poliittinen kansalaisoikeusliike. Tämä moniulotteisuus tuntuu vahvasti siltä, että tässä on tulevan tietoyhteiskuntapolitiikan yksi avainkysymys. Parhaassa tapauksessa ratkaisu, jossa laajennetaan sähköisiä kansalaisoikeuksia, luodaan uutta bisnestä ja selkiytetään tietojen hallintaa.

Tässä teaseri, lisää kuulet digiradiosta.

Vieraana Antti Poikola, HIITin tutkija Digital Health Revolution hankkeessa ja Open Knowledge Finlandin puheenjohtaja.
d2-antti_poikola_ja_otso_300x210

Digiradio 9.3: mitä se digitalisaatio on ja ymmärtääkö sitä kukaan?

Tästä viikosta alkaen minulla on oma radio-ohjelma, Digiradio. Sen voi kuulla joka maanantai klo 15 Radio Ravulta tai internetistä ikuisesti. Kätevimmin onnistuu nettiradiosta tai podcastina. Soitin myös alla tässä blogauksessa.

Digiradio on tulevaisuus. Se ei ole DIgiTV:n serkku, vaan ohjelma tietoyhteiskunnasta. Siitä, miten yhteiskuntamme oikeastaan toimii, ja miten se ehkä tulee toimimaan. Internet, avoin data, lähdekoodi, koulut, työn murros. Tekniikkaa, taloutta ja politiikkaa.

Aina välillä aiheet saattavat eksyä kaupunkisuunnitteluun, politiikkaan ja elämään ylipäänsä. Mutta tulevaisuuden yhteiskunnasta aina lopulta on kyse kuitenkin.

Tällä kertaa aiheena siis digitalisaatio, tuo yhteiskunnan uusi D-vitamiini.

Poliitikkojen ja yritysjohtajien puheissa on alkanut vilahdella digitalisaatio yhä useammin. Välillä se pelastaa Suomen talouden, välillä taas vie työpaikat, tai muuttaa ”kaiken”. Epäselväksi jää, puhuvatko nämä ihmiset samasta asiasta, tai tietävätkö he edes mistä puhuvat.

Digitalisaatio on suurin piirtein sitä, että kaikki mitä voidaan muuttaa biteiksi, muutetaan. Se ei ole vain sama vanha toiminta, mutta tietokoneella, vähän kuin autokaan ei ollut koneella käyvä hevonen. Bitit ovat nimittäin hevosta nopeampia: Airbnb on se mitä digitalisaatio teki matkatoimistoille ja Uber on taksipalvelujen tulevaisuus. Digitalisaatio saattaa muuttaa maailmaamme, eikä se tule olemaan aina helppoa.

Studiossa asiaa selvittää Otson kanssa Matti Franck, Espoon kaupungin ICT-johtaja ja Jarmo ”Elukka” Eskelinen, joka johtaa Forum Viriumia, Helsingin kaupungin digitaalisen puuhastelun yhtiötä. Ja joka ainoana porukasta tietää jotain radiotoiminnasta…

Ja digiradion isäntänä Otso Kivekäs, ohjelmistoarkkitehti, kaupunginhallituksen IT-jaoston puheenjohtaja ja yleinen tietoyhteiskuntapuuhastelija, jonka missiona on korjata tietoyhteiskunta.

Ensi viikolla luvassa omaa dataa, stay tuned.

Kuinka tietoyhteiskunta korjataan -kirjan joukkorahoitus on auki

”Kuinka tietoyhteiskunta korjataan” on kirja siitä, mikä on tietoyhteiskunnassamme vialla, ja mitä sille pitäisi tehdä.

Kirjaprojektini on nyt rahoitettavissa Mesenaatti.me:ssä.Palvelusta voi ostaa etukäteen kirjan ja paljon muutakin. Rahat käytetään kirjan painamiseen, tai jos jää yli, vaalikampanjointiin.

Ensimmäisen 2 vuorokauden aikana se on kerännyt jo 1500 euroa, mikä tekee siitä menestyneimmän vaaliprojektin palvelun historiassa.Kiitos kaikille tähän mennessä osallistuneille 46 ihmiselle! Mukaan kuitenkin mahtuu vielä hyvin. Painokulut maksavat selvästi enemmän, vaalikampanjasta puhumattakaan.

90-luvulla Suomi oli tietotekniikan edelläkävijä, jossa oli eniten kännyköitä ja nettiliittymiä ja palveluita digitalisoitiin ensimmäisenä maailmassa. Tätä ihmettä tultiin ihastelemaan eri puolilta maailmaa.

2010-luvun Suomi on tietoyhteiskuntana parhaimmillaankin keskisarjaa. Tahtoa vielä on, mutta infrastruktuuri on rikki, ja hajoaa yhä lisää.

Blogissani olen etsinyt syitä taantumaan ja korjausratkaisuja jo vuosien ajan. Mutta koska maailmaa ei muuteta vain Internettiin kirjoittamalla, olen asettunut ehdolle eduskuntavaaleissa, ja julkaisen blogini pohjalta pamfletin “Kuinka tietoyhteiskunta korjataan”.

150 sivuun aion mahduttaa tietojärjestelmähankkeet, niiden ongelmat ja ratkaisut, tietotekniikan opetuksen, tekijänoikeuden tulevaisuus ja nettiajan maailmanpolitiikan muutokset.

Nämä ovat teemoja, joilla on yhä suurempi vaikutus Suomen politiikkaan, mutta joita ymmärretään eduskunnassa vielä valitettavan vähän. Haluan parantaa tilannetta paitsi pyrkimällä itse eduskuntaan, myös lisäämällä tietoisuutta tietoyhteiskunnan kysymyksistä poliitikkojen ja äänestäjien parissa. Loppujen lopuksi saamme sellaisen eduskunnan kuin ansaitsemme.

Tähän projektiin toivon tukeasi. Tilaa Mesenaatin kautta kirja ennakkoon paperilla tai sähköisenä, ja tilaa samalla lippu julkaisubileisiin, kirjan esittely tai vaikka luento sen aihepiiristä. Tarjolla on myös Jyrki Kasvin tulossa oleva kirja “Sensuurin vieno viettelys” samaan pakettiin. Kirja ilmestyy osana vaalikampanjaani ja kaikki kirjan rahoitus on samalla siis myös vaalikampanjani rahoitusta.

Helsingissä 4.1.2014
Otso Kivekäs

Kirja sisältää osiot:
– Tietojärjestelmät ja niiden hankinta
– Avoin data, avoin koodi ja avoin hallinto
– Koulut ja tietotekniikka
– Internetin maailmanpolitikka
– Immateriaaliset omistusoikeudet

Mikä meni vikaan IT-Suomessa?

90-luvulla Suomi oli tietotekniikan edelläkävijä, jossa oli eniten kännyköitä ja nettiliittymiä ja palveluita digitalisoitiin ensimmäisenä maailmassa. Tätä ihmettä tultiin ihastelemaan eri puolilta maailmaa.

Tänään tilanne on toinen. Tuomioistuinten tietojärjestelmä junnaa ja vaarantaa oikeusturvan. Sähköinen pysäköinninvalvonta hidasti työtä 30%. Toimeentulotuen nettilomake maksaa kaksi miljoonaa. Lääkärien aika hukkuu tiimalasin katseluun.

2010-luvun Suomi on tietoyhteiskuntana parhaimmillaankin keskisarjaa. Tahtoa vielä on, mutta infrastruktuuri on rikki, ja hajoaa yhä lisää. Julkisten tietojärjestelmien kriisiin etsitään ratkaisuja Virosta, jossa ei 90-luvulla juuri edes ollut tietojärjestelmiä.

Miksi näin kävi? Mikä meni vikaan?

Bz5WTMoIYAAhK6v

Yksi kuulemani selitys on, että vanhenimme. Suomen 90-luvun IT-päättäjät olivat kolmi-nelikymppisiä ja innokkaita viemään maan tulevaisuuteen sekä luomaan itselleen uraa uusilla alueilla. Tänään nuo samat miehet (lähinnä miehet) ovat eläkeiän kynnyksellä ja keskittyvät siihen, ettei loppu-uran aikana tule yllätyksiä.

Jos näin olisi, sehän olisi hyvä uutinen. Päättäjäpolvi vaihtuu aikanaan, ja edistys siis jatkuu. Mutta pahoin pelkään, ettei se ole ainakaan koko totuus.

Vanhenemisen kanssa rinnan meillä on nimittäin syntynyt erityisesti julkiseen hallintoon kulttuuri, jossa IT:tä hankitaan ilman että tarvitsee ymmärtää mitä ollaan tekemässä.

90-luvun alussa valtiolla ja kunnilla oli omat IT-yhtiönsä, jotka vastasivat niiden järjestelmien kehittämisestä. Valtion tietokonekeskus, Kunnallistieto, PTK-tietokeskus ja Medici Data. Toimintatavassa oli ongelmansa, ja kaikki yhtiöt myytiinkin pois. Samalla yksityistettiin julkisten tietojärjestelmien omistajuus sekä lähes kaikki osaaminen niitä koskien.

Ensivuodet uusi tapa toimi. Virastoissa kerrottiin, mikä on ongelmana ja IT-yhtiön miehet kertoivat mitä pitää tehdä ja mitä se maksaa. Hankinnat hoidettiin aina omalle firmalle, koska nehän tämän järjestelmän osaavat. Kustannukset vähän nousivat, mutta siihen oli Nokia-Suomessa varaa.

Mikään ei kuitenkaan toimi ikuisesti. Viimeisen 20 vuoden aikana ohjelmistokehitys on muuttunut. On tullut ketterää kehitystä, pilvipalveluita, avoimen koodin yhteisöjä ja avoimia rajapintoja. Virastoissa ei ole ollut ketään, jonka työ olisi ollut pysyä muutoksesta perillä. Eikä yritysten puolellakaan ollut mitään tarvetta kehittää toimintaa, koska bisneshän luisti hyvin näinkin.

Pikkuhiljaa julkinen järjestelmähankinta on ajautunut yhä kauemmas omaan maailmaansa. Prosessit ja kieli jota käytetään ovat muotoutuneet peittämään sen, tietääkö kukaan osallinen mitä oikeastaan ollaan tekemässä. Ei keskustella mitä järjestelmän pitäisi tehdä, vaan sen hallinnan mallista.

Esimerkiksi yritysarkkitehtuuri syntyi strategisen johtamisen välineeksi, tavaksi ymmärtää yrityksen liiketoiminnan ja tietojärjestelmien suhdetta ja kehittää niitä yhdessä. Väline on parhaimmillaan, kun sitä kehitetään systemaattisesti ja liiketoimintajohto ohjaa toimintaa aktiivisesti.

Nykysuomessa yritysarkkitehtuurista on tullut kokonaisarkkitehtuuria. Käytännössä jokainen virasto tilaa konsultin tekemään pinon kaavioita, koska laissa lukee että sellainen pitää olla. Tuloksena on yleensä joukko itsestäänselvyyksiä ja toiveita, jotka jäävät levyn nurkalle pölyttymään. Toiminnan kehittämiseen dokumenttia harvoin käytetään, jos se siihen edes sopisi.

Vastaavia kyynisiä kuvauksia voisi kirjoittaa myös vaatimusmäärittelyjen, rajapinta-arkkitehtuurien ja käytettävyyssuunnitelmien käytöstä. Kaikkien niiden pitäisi olla tapoja suunnitella ja selvittää organisaatiolle, mitä tässä oikein halutaan tehdä. Siis luoda ymmärrystä. Ja kaikista niistä on tullut dokumentteja jotka tilataan yhdeltä konsultilta ja toimitetaan toiselle. Ymmärrys jää syntymättä.

Se mitä Suomi kaipaa, on ymmärrystä mitä ollaan tekemässä. Että puhutaan konkreettisesti niistä asioista mitä tarvitaan ja miten ne voitaisiin saada toimimaan. Ja kun sanon asiat, tarkoitan myös tietojärjestelmiä. Koska aivan kaikki asiat ovat nykyään numeroita jossain tietojärjestelmässä.

Teksti on julkaistu alunperin Tivissä 10/2014