Avainsana: toinen

Onneksi kukaan ei jäänyt alle

Olen mennyt pari päivää taas ratikalla töihin, kun odottelen josko kipeytynyt selkä parantuisi.

Tänään törmäsin Vartti-lehteen, ja siinä Sokoksen kulmalla kaatuneita rakennustelineitä koskevaan uutiseen. Kaksi peräkkäistä lausetta k.o. uutisesta:

– Kova tuuri kävi, ettei kukaan jäänyt alle, päivystävä palomestari kertoo.

Telineiden kohdalla oli kaatumishetkellä romanikerjäläisiä, mutta rakennelman metalliosat eivät kuitenkaan osuneet heihin.

Mitäpä tähän lisäämään. Joko pelkän muovin alle jääminen ei ole alle jäämistä, tai romanit eivät ole ketään.

Varttihan on sanoman muinainen projekti sabotoida metron (tai Uutislehti 100:n) levittämistä ratikoissa ja metroissa maksamalla enemmän siitä että saa jaella siellä lehteä joka ei kiinnosta ketään. Nyt kun satanen ja metro ovat siirtyneet asianmukaisille paikoilleen Sanoma korporaation sateenvarjon alle (ja yhdistetty), Vartti on oikeastaan vailla mitään mielekästä tarkoitusta. Mutta voisi sen jutut silti joku lukea ennen julkaisua ja edes vähän ajatella.

Tässä uutisessa, kerjäyksenkieltoaloitteessa ja Helsingin romani-politiikassa yleisesti on kyse siitä, että Romanian romanit eivät ole meitä (sisäryhmää), vaan niitä (ulkoryhmää). Siksi romaniongelma ei ole se, että Romaniassa heidät työnnetään yhteiskunnan ulkopuolelle, työttömyyteen, köyhyyteen, jopa lukutaidottomuuteen, vaan se, että he tuovat köyhyytensä tänne meidän silmien alle pilaamaan ajatuksemme tasa-arvoisesta hyvinvointivaltiosta.

Nationalismin suuri idea on, että kaikki saman kansakunnan ihmiset ovat meitä, ollaan tässä samassa veneessä, ja vaikka pankinjohtajaa ketuttaakin maksaa veroja, joilla Reiska saa ruokaa, niin minkäs teet. Kyllä omista on kuitenkin pidettävä huolta, sen isä kuitenkin taisteli Syvärillä, ja ehkä pojanpoika joskus taas. Nykyisessä globalisoituneessa maailmassa on vaan tuskallisen ilmeistä, kuinka ajatus kansakunnasta ei oikein riitä.

Mutta mitä tilalle? Tätä suurempien sisäryhmien menestystarinoita tulee mieleen kaksi: kristinusko ja islam. Aiempiin polyteistisiin tai heimouskontoihin verrattuna niiden suuri sosiaalinen innovaatio oli, että kaikki olemme saman jumalan lapsia. Jokainen uskova on jumalan karitsa, väristä, kielestä ja kaikesta riippumatta. kolikon kääntöpuolena sitten vääräuskoiset ovat matkalla saatanan luo, eikä heidän siirtämisessään alakertaan pikahissillä ole juuri keinoja kaihdettu.

Kommunismin ajatukseen kuuluu, että työväenluokka on yksi suuri maailmanlaajuinen sisäryhmä, jolla on yhteiset edut. Jokainen työläinen eli sosialisti on samassa veneessä, ja auttaa pyyteettä toista. Reaalisosialismin toteutus vaan on onnistunut tässä huonomman puoleisesti.

Ajatus siitä, että kaikki maailman ihmiset olisivat meille sisäryhmää on kaikkien utopioiden peruskauraa. Samalla tavalla, kuin utopioiden staattinen, sosiaalisesti muuttumaton maailmakaan, sekään ei tunnu realistiselta. Ryhmäidentiteetit ovat joustavia: jos kaikki ovat sisäryhmää, sen sisältä löytyvät uudet sisä- ja ulkoryhmät. Jos kaikki maailman ihmiset olisivat valkoisia yliopistotutkinnon suorittaineita postmoderneja vasemmistolaisia, löytyisi erottelun perusteeksi jotain hienovaraisempaa, vaikka musiikkimaku (”kuinka sä voit kuunnella Lady Gagaa, edes postmodernin ironisesti??”).

Pikemminkin ratkaisu on, että meidän pitää oppia sietämään toisiamme. Vaikka joku ei ole meitä, voi hänen naapurissaan elää ihmisiksi. Köyhyys ei katoa sillä, että se ajetaan muualle. Väärin käyttäytyvistä niistä seuraa aina kaikenlaisia ongelmia, mutta niihin pitää suhtautua käytännöllisinä ongelmina, joita pitää ratkoa käytännöllisin keinoin, jos ongelmat kasvavat liian suuriksi. Ei identiteettikysymyksinä joihin tarvitaan endlösung.

Entäs kerjäläiset? Mikä sitten ratkaisuksi? Ehkä Romanian romaneihin voisi alkaa soveltaa YK:n maailman ruokaohjelman keksimää uutta ”rahaa työtä vastaan” konseptia…

Mistä internetissä on kyse?

Tiedättekö mistä internetissä on kyse, mikä siinä on olennaista?

Tietokoneiden verkottumisesta? – Ei, tekninen yksityiskohta.
Uudesta joustavamasta talous 2.0:sta? – Nää, se on vain optimointia
Pornosta? – No ei kyllä siitäkään.

Kirjoitin aiheesta jo aiemmin, mutta nyt on pakko tarkentaa. Internetissä on kyse tästä.

Siis oikeesti? 19% seisaaltaan? Tämä ei olisi ikinä selvinnyt ilman internettiä.

Tuolla keskustelussa nousee esiin, kuinka jokaisella on oma tapansa, ja muuta tapaa on vaikea edes kuvitella muiden käyttävän. Toisin tekeminen on jotein likaista (aivan riippumatta siitä kumpaa vaihtoehtoa kannattaa).

Vastaava, joskin hiukan ylevämielisempi kiista oli 1800-luvulla mielikuvituksen luonteesta: siitä, luommeko kirjaimellisesti kuvia päässämme, vai onko mielikuvitus vaan sanontatapa vailla syvempää merkitystä. Aiheesta tapeltiin kauan, kunnes Francis Galton teki pienen kyselytutkimuksen, ja huomasi, että osa ihmisistä näkee kuvia päässään ja osa ei. Sitä ennen kymmenet fiksut ihmiset olivat tapelleet aiheesta siinä varmassa uskossa, että asiassa on vain yksi universaali totuus.

Tarinan opetus: Muut ihmiset ovat muunlaisia, ja itsestään ei voi yleistää. Jos et tiedä, miten muut ajattelevat tai toimivat, et sitä tiedä. Vaan se pitää selvittää. Ja yllättävän monissa asioissa ihmiset eroavat toisistaan, eikä mitään yleistä ihmisyyttä olekaan.

Mutta siis seisaaltaan? oikeesti…

Helsingin toteutumattomat kanavat

Suomessa ei ole paljoa kanavia. Suurimmat syyt tähän lienevät mäkinen maasto, joka vaatii sulkuja ja kallioinen maaperä, joka oli ennen räjähteitä hankala muokattava. Nekin vähät kanavat joita on rakennettu, ovat olleet kannattamattomia alun alkaenkin tai viimeistään pian rakentamisen jälkeen.

Helsingissä on viisi kanavaa: Katajanokan, Laajasalon, Tammisalon, Hevossalmen ja Ruoholahden kanavat. Piakkoin rakennettaneen Ramsinniemen kanava Vuosaareen kuudenneksi. Aurinkolahden kanava ei ole kanava, vaan Pohjois-Euroopan suurin suihkulähde.

Kanava on paljon merkittävämpi rakennelma kuin vaikkapa maantie tai silta. Ennen rautatietä ja rekkoja vesitie ja sen laajennos kanavilla olivat tärkein kuljetusväylä. Kanavalla on myös valtava symbolinen merkitys. Kanava yhdistää yhden veden toiseen, tekee niistä yhtä. Sen kautta Ahti ulottaa sormensa syvemmälle sisämaahan. Rakentaessaan kanavan, ihminen kutsuu meren vierauden kotiinsa maalle.

Toteutumaton kanava, jota suunniteltiin muttei koskaan kaivettu, ei yhdistä vesiä, vaan sen mitä on siihen mitä olisi voinut olla. Toteutumatonta kanavaa pitkin virtaavat vieraat vedet tähän ankkalampeen jota kutsumme todellisuudeksi.

Kluuvin kanava Ehrenströmin asemakaavassa vuodelta 1815

Vanhin helsingin toteutumattomista kanavista on Kluuvin kanava. Se yhdistää edesmenneen Kluuvinlahden Kolera-altaaseen. Kluuvinlahti oli matala ja soinen lahti, joka jatkui nykyisestä Töölönlahdesta Esplanadin tienoille asti. Kaupunkilaiset käyttivät sitä yleisesti kaatopaikkana, ja sen täyttämistä ehdottetiin jo 1700-luvulla.

Alkuperä: Augustin Ehrensvärd ehdotti tiettävästi Kluuvin kanavan toteuttamista 1700-luvun jälkipuolella, mutta ehdotuksesta luovuttiin kustannusyistä. Ruotsi oli suurvaltaseikkailujen jäljiltä köyhä maa, ja Helsinkiin suunnatut rahat menivät Viaporin rakentamiseen. Toisen kerran ajatus nousi esiin Ehrenströmin ja Kocken asemakaavassa vuonna 1815 (kuva yllä). Siinä puolet Kluuvinlahdesta täytettiin ja täyttömään sekä kannaksen yli vedettiin kanava.

Realistisuus: Ehrenström oli vastuussa uuden pääkaupungin rakentamisesta arvolleen sopivaksi. Lähes kaikki muu hänen suunnitelmastaan toteutui, mukaanlukien Katajanokan kanava. On siis voinut olla hyvinkin pienestä kiinni, ettei Kluuvin kanavaa rakennettu.

Mikäli kanava olisi rakennettu, se olisi luultavasti täytetty myöhemmin. Jos se olisi päätynyt merkittäväksi osaksi kaupungin identiteettiä, olisi se saattanut säästyä, vaikka keskusta laajenikin suoraan sen päälle. Kanavan varteen piirretyt puistot olisi joka tapauksessa rakennettu täyteen taloja. Nykyään kanavan rakentaminen olisi täysin mahdotonta; sen tiellä on muun muassa Rautatieasema ja Aleksanterinkatu. Eikä Kluuvinlahtea enää edes ole.

Merkitys: Jos Kluuvin kanava olisi rakennettu, ja etenkin jos se olisi säilynyt, Helsinki olisi eri kaupunki. Keskustan asemakaava olisi aivan eri, ja sitä keskeltä halkova kanava tekisi kaupunkikuvasta erilaisen. Kruunuhaka saattettaiin tuntea vanhana kaupunkina, kun sillä olisi selvempi raja.

Myös Töölön seutu olisi erilainen. Kanava olisi mahdollistanut joustavamman veneliikenteen torille Töölönlahdelta ja siten tukenut kaupungin kasvua Töölön suuntaan jo ennen 1900-lukua. Rautatie olisi luultavasti vedetty toiselta puolelta lahtea (miksi ihmeessä se edes on tehty kallioleikkauksella Linnunlauluun, kun vieressä oli tyhjää maata?) ja rautatieasema olisi jossain postitalon paikkeilla.

Hesperian kanava vuoden 1907 suunnitelmissa

Hesperian kanava yhdistää Töölönlahden Taivallahteen. Se kulkee Hesperiankatujen välissä, ja itse asiassa nykyinen Hesperian esplanadi onkin seurausta siitä, että kanavaa ei rakennettu.

Alkuperä: Tiettävästi ensimmäinen ehdotus Hesperian kanavasta on vuodelta 1891, kun Töölö oli vielä tyhjiä kallioita ja satunnaisia vuokrakasarmeja. Tarkoitus oli parantaa Töölönlahden veden vaihtuvuutta (se oli saastainen jo silloin) ja myös vesireittejä satamien ja vesistöjen välillä.

Vuoden 1906 Gustav Nyströmin ja Lars Sonckin asemakaavassa kanavaa ei ollut, kuten ei Hesperiankatujakaan, mutta 1907 se oli taas suunnitelmissa, tällä kertaa lähinnä esteettisistä syistä. Valtuusto kuitenkin hylkäsi kanavan, koska siltojen takia siitä olisi tullut kovin kallis pelkäksi koristeeksi. Myös terveysvaikutuksista oltiin huolissaan, kun Töölönlahden saasteet olisivat levinneet rakennettavalle asuinalueelle.

Hesperian kanava seinämaalauksessa rappukäytävässä Pohjoisella hesperiankadulla

Realistisuus: Kanava oltaisiin hyvinkin saatettu rakentaa. Toisaalta sille ei ollut mainittavaa tarvetta, ja kaupunki tapasi olla vielä sata vuotta sitten pihi tälläisissä imagonrakennusprojekteissa. Rakentaminen olisi siis vaatinut jonkun korkeassa asemassa olevan puuhamiehen, joka olisi pitänyt sitä itsenäisen valtion välttämättömänä tuntomerkkinä. Jos kanava olisi rakennettu, se virtaisi Töölön halki vielä tänäänkin. Sen myös voisi edelleen rakentaa puiston halki.

Merkitys: Jos Hesperian kanava olisi rakennettu, Töölön ilme ja ehkä arvostuskin saattaisivat olla hiukan hiukan eri. Huolimatta sijainnistaan kapeahkolla kannaksella, Töölö on maata kohti suuntautunut kaupunginosa; kanava avaisi sitä enemmän merelle. Töölönlahden vesi olisi myös puhtaampaa, ja kanava olisi sightseeing-vesibussien vakioreitti (olettaen, että Eläintarhanlahdelle olisi riittävä vesiväylä).

Kruunuvuoren kanava Elien Saarisen Pro Helsingfors -suunnitelmassa vuodelta 1918

Kruunuvuoren kanava yhdistää Tahvonlahden Kaitalahteen, ja erottaa Kruunuvuoren alueen muusta Laajasalosta.

Alkuperä: Eliel Saarinen täytti vuoden 1918 Pro Helsingfors-suunnitelmassaan paljon merta. Muun muassa Töölönlahti jäi Vapaudenkadun alle ja Sörnäisten satama sai nykyisen muotonsa. Hän kuitenkin myös piirsi yhden kanavan, joka erotti Kruunuvuorenrannan muusta laajasalosta. Syitä tähän en osaa sanoa: kanava ei palvele mitään ymmärrettävissä olevaa tarkoitusta, enkä ole löytänyt siihen muuta viitettä kuin kuva (Pro Helsingfors kokonaisuudessaan ei vielä ole netissä, varmaankaan tekijänoikeuksien takia, kun Eliel kuoli vasta 1950).

Realistisuus: Pro Helsingfors-suunnitelmaa ei koskaan lähdetty toteuttamaan. Ja vaikka sitä olisikin toteutettu, kanava olisi luultavasti silti jäänyt tekemättä, koska sen rakentamiselle ei ollut syytä. Kanava ei oikaise merkittävästi mitään reittiä, ainoastaan pienveneiden matkaa Herttoniemestä kohti Hevossalmea. Kruunuvuori on myös merkitty teollisuusalueeksi ja satamaksi, joten esteetisillä syilläkään kanavaa tuskin voi perustella.

Nykyään kanavan paikalla on ruovikkoa, purettava teollisuustontti ja osa Kaitalahden omakotitaloalueesta. Rakennettavalle Kruunuvuorenrannan kaupunginosalle kanava antaisi lisää omaa ilmettä, joten rakentamiselle olisi nyt ensimmäistä kertaa jokin syy.Omakotitalotonttien lunastamisesta nousisi kuitenkin sellainen haloo, että siihen ei ryhdytä.

Merkitys: Kanavan rakentamisella tuskin olisi ollut kovin suurta vaikutusta kaupungin kehitykseen. Kaitalahti olisi rakennettu hiukan eri tavalla, ja Tahvonlahden venesatama olisi suositumpi.

Muista toteutumattomista kanavasuunnitelmista en ole tietoinen. Mieleeni nousee kuva Hakaniemen kanavasta Eläintarhanlahdelta Hakaniemenrantaan, mutta se ole löytänyt sille mitään lähteitä, joten se lienee omaa keksintöäni.

Muistojen Karjala

Jo mainitussa Armfelt-elämänkerrassaan Stig Ramel kirjoittaa: ”Venäjän hallussa olleet alueet säilyttivät vahvasti omalaatuisen erikoisluonteensa koko sen ajan, jonka ne kuuluivat Suomeen.” Puhutaan siis Vanhasta Suomesta, eli suunnilleen sittemmin luovutetusta Karjalasta ja ajanjaksosta 1812-1940.

Kannattaa lukea toisemman kerran, ja miettiä hetki. Tätä et nimittäin suomalaisesta kansakouluhistoriasta löydä. Kertaakaan 12-vuotisella koulu-urallani tai myöhemmässä kursorisessa tutustumisessa kansantajuiseen historiankirjoitukseen en ole huomannut mainintoja siitä, että Karjalalla olisi ollut jotain muusta maasta poikeavia erityispiirteitä.

Vanha Suomi kartalla. Uudenkaupungin rauhan raja
1721 vastaa melko tarkkaan nykyistä rajaa.

Vielä mullistavampi on se ajattelun viitekehys, jossa moisen asian voi edes huomata. Suomalaisessa historiakäsityksessä autonomian aika on myyttinen alkutila josta Suomi kansakuntana on lähtenyt yhtenä, ehjänä ja kokonaisena. Sitä edeltä aika on suomalaisuuden esihistoriaa, aivan eri asia. Tämä erottelu näkyy yliopistollakin siinä, että autonomiaa edeltävä aika on yleistä historiaa ja autonomiasta eteenpäin jatkuva poliittinen historia on eri tiedekunnassa. Ettei niillä vahingossakaan olisi mitään tekemistä keskenään.

Ramelille, ja ilmeisesti ruotsalaiselle historiankirjoitukselle, sen sijaan 1800-luku on vain jatkumoa 1700-luvulle, ja on paitsi mahdollista myös luontevaa tarkkailla jatkumoita ohi tuon myyttisen rajan.

Dekonstruoidaanpa hieman tuota Ramelin kohahduttavaa lausetta.

…Koko sen ajan, jonka ne kuuluivat Suomeen

Suurin osa Vanhasta Suomesta liittettiin Ruotsiin vasta 1617, mukaanlukien Karjalan vanha pääkaupunki Käkisalmi. Viipurin linna oli toki ollut Ruotsin etuvartio jo pitkään. 1710 alue siirtyi taas Venäjälle, tällä kertaa mukaanlukien Viipuri. Näiden aikojen karttoja ei koulussa tarkkailla niin kauheasti; Käkisalmen rajan jälkeen katsotaankin seuraavan kerran kunnolla vasta Tarton rauhan rajaa, ainakin jos omia kouluaikojani oikein muistan.

1700-luvulla Ruotsin kannalta Karjala oli Inkerin, Viron ja Latvian kaltainen valloitettu ja sittemmin menetetty rajamaa, ei varsinaisesti osa valtakunnan ydinalueeseen kuuluvaksi miellettyä Suomea. Viipuria enemmän heitä harmitti Nevanlinnan menetys, sen paikalle kun nousi Pietari.

Ruotsin tapaan myös Venäjällä Vanha Suomi nähtiin osana Baltian ja Inkerinmaan aluetta, jonka itsestäänselvä keskus oli uusi pääkaupunki Pietari. Viipurista tuli 1700-luvulla myöhäisherännäinen hansakaupunki, jota muun Itäbalttian tavoin hallitsi lähinnä balttiansaksalainen aatelisto ja porvaristo. 1812 Viipurin väestöstä 44% puhui suomea, 30% venäjää, 14% ruotsia ja 12% saksaa. Ei mikään sisäsiittoinen pikkukylä.

Asian voi siis ihan perustellusti nähdä niinkin, että Suomen suurruhtinaskuntaan liitettiin 1811 alueita, jotka olivat aiemmin olleet osa Venäjää, ja joista 130 vuotta myöhemmin tuli taas osa Venäjää.

…Vahvasti omalaatuisen erikoisluonteensa

Vanha Suomi oli 1700-luvulla voimakkaasti Pietarin lähialueita, ja sitä se oli vielä 1800-luvullakin. Pääkaupungilla oli suuri taloudellinen merkitys, mutta sieltä tuli myös merkittävästi kulttuurisia vaikutteita ja uusia aatteita, ainakin silloin kun Pietarissa sattui olemaan vapaamielisempi kausi.

Saksalaisten kauppiaiden ansiosta Vanha Suomi (tai siis Viipuri) oli myös uutta kansainvälisempi. Ei vain kieliolojensa suhteen, vaan myös yhteyksiltään maailmalle. Se oli se ovi, jonka kautta uutuudet Suomeen tulivat.

Lisäksi tietysti oli venäläisen maaorjuuden jälkiä, joka onkin ainoa erilaisuus johon ole törmännyt ennenkin. Ilmeisesti nationalistiseen projektiin sopi tutkia köyhien talonpoikien kohtaamia vääryyksiä, mutta saksalaisten ja venäläisten porvarien ja maanomistajien kokemuksilla ei ollut niin väliä.

Maakysymyksen ratkominen kesti koko autonomian ajan, ja Viipuri suomalaistui väestöltään tosissaan vasta 1920-luvulla. Eli kyllä alueella taisi tosiaan oma erityisluontonsa olla. Erityisluonto myös tunnettiin: rajaseutusuunnitelmassa 20-luvulla mietittiin keinoja alueen poliittisen luotettavuuden parantamiseksi.

Taitaakin olla niin, että se muistojen Karjala, jolla on keskeinen rooli suomalaisuuden olemuksessa, on ikinä ollut olemassa vain muistoissa. Koko autonomian ajan ja itsenäisyyden alkuajan Vanha Suomi oli pikemminkin toinen Suomi: kovin tuttu, mutta kuitenkin salakavalasti erilainen, eikä ihan luotettava. Tavallaan meitä, mutta tavallaan muita. Kovin ikävä kategoria joka piti koittaa sulauttaa pois sotkemasta nationalismiprojektia.

Yllä sanottu voi olla akateemista historiantutkimusta tunteville itsestäänselvää. Oikeastaan se on minullekin itsestäänselvää, nyt kun sen tajuan. Ainahan myytit ovat vain mytologiaa, ja se menneisyys johon kaivataan ihan eri asia kuin mennyt todellisuus. En vaan ollut tätä ennen koskaan tajunnut katsoa Karjalaa ulkopuolisemmasta perspektiivistä.

Miksi ihmiset puhuvat eri kieliä, kun kaikki kuitenkin ajattelevat englanniksi?

Tohtori Cartwright kuvasi artikkelissaan vuonna 1851 psyykkisen sairauden nimeltä drapetomania (kreik. drapetes = karkuri, mania = hulluus, karkuruushulluus siis), joka selitti miksi orjat karkasivat heidän parastaan ajattelevilta isänniltä. Wikipedian mukaan ”Monet orjanomistajat uskoivat parantavansa orjien elämää, eivätkä siten käsittäneet miksi jotkut halusivat karata.”

Ovatko orjanomistajat oikeasti voineet ajatella noin? Vai onko kyse vain poliittista propagandaa varten tehdystä hölynpölytieteestä, johon juuri kukaan ei tosissaan uskonut? Tätä ilmeisesti pohtii joku muukin.

Tähän voidaan otaa kaksi eri kantaa, kutsun niitä nyt (kiusallani) positivistiseksi ja relativistiseksi. Positivistiselta kannalta katsottuna on täysin uskomatonta että joku voisi ajatella noin omituisesti. Onhan se aivan ilmeistä, että orjat kärsivät ja kaipasivat vapauteen. Kyseessä täytyy siis olla poliittinen propaganda tai jonkun myöhemmin kehittämä olkinukke. Positivistinen kanta on karrikoiden, että toiset ajattelevat niin kuin minäkin, onhan se aivan ilmeistä mikä on järkevää!

Relativistinen kanta taas lähtee siitä että toiset (so. orjanomistajat) ajattelevat aidosti toisin, yhteismitattomista lähtökohdista, ja heidän ajattelunsa käsittäminen voi olla minulle mahdotonta. Korkeintaan siihen voi koittaa eläytyä. Tämä sitten johtaa kaikenlaiseen eläytyilyyn ja hullunkuristen uskomusten kehittelyyn siitä miten muut ajattelevat. Tarpeeksi jatkamalla päästään siihen, kuinka orjat eivät halua karata, koska heidän ajattelunsa lähtee siitä että he ovat orjia…

Pohjimmiltaan kyse on siis siitä, missä määrin muut voivat ajatella toisin kuin minä. Ja totuus on tietenkin tapauskohtainen. Ihmisillä selvästikin on taipumus kuvitella muiden ajattelua samanlaisemmaksi kuin se onkaan: sellaista toiseutta, josta ei ole omakohtaista kokemusta, on vaikea kuvitella. Toisaalta jotkin ajatusradat tuntuvat olevan koodattu geeneihimme. Esimerkiksi insestitabu on melko universaali.

Kirjoituksen otsikko on lainaus jostain, minulla ei enää ole aavistustakaan mistä, mutta se meni sanatarkasti noin ja sanoja oli joku jenkki. Se sopii aiheeseen kahdellakin tavalla hyvin. Ensinnäkin se on esimerkki absurdiin asti kärjistetystä positivistisesta ajattelusta. Toisekseen en oikein osaa päättää, voinko uskoa että se olisi aito kommentti, vai onko sen pakko olla vitsi. Onko typerää Amerikka-vihaa uskoa että (edes jotkut) jenkit voivat olla noin tyhmiä, vai onko typerää idealismia kuvitella, ettei noin typeriä ihmisiä olisi olemassa?

Itse ratkaisen ongelman niin, että en oikeastaan tiedä, kysymys jää avoimeksi. Kestän ilmeisesti ambivalenssia kohtuullisen hyvin. Sen sijaan tohtori Cartwrightilla oli toinenkin kätevä diagnoosi, joka ehkä sopisi tälläiseen päättämättömyyteen, dysaethesia aethiopica.