Avainsana: työ

Savupiipputodellisuus

Suomalainen elinkeinoelämä on perinteisesti perustunut savupiipputodellisuuteen. Siis sellaiseen, jossa Viljami herää kortteerissaan ennen kuutta, ja marssii kalpeassa aamussa tehtaan portille pillin soidessa, satojen kaltaistensa seurassa. Modernisoituneessa versiossa Jaska kaahaa mersullaan omakotitalosta paperitehtaan parkkipaikalle, ja viettää seuraavat 8 tuntia haalarit päällä valvomossa kun paperikone surraa rahaa vieressä.

Vaikka tämä kaikki on oikeasti eilispäivän todellisuutta, moni uskoo siihen yhä. Uskoo, että Suomi on raskaan todellisuuden hallitsema yhteiskunta, että kaikki me elämme lopulta prosessitodellisuuden viennin varassa. Siksi viritellään puun verohelpotuksia tai kriisistrategiaa kun menee puihin. Että saataisiin uusia Nokioita, kasaamaan kännyköitä.

Todellisuus on kuitenkin muuttunut. Paperi ja laivat ovat eilispäivän aloja, elektroniikan kasaaminenkin hiipuu. Uusi vientitodellisuus on Rovioa ja Remedyä. Ja uudessa todellisuudessa pätevät uudet säännöt. Ei ole raaka-ainetta, jonka hintaa voisi manipuloida. Ei ole tehtaan pilliä jota soitella.

Pelitodellisuuden menestys on kiinni siitä, että Jacques herää kaksiossaan Kampissa joskus aamupäivällä, vetää jalkaansa liian kireät housut ja polkee fiksillään toimistoon Punavuoreen. Jos sitä jollain haluaa tukea, niin ehkä pyöräkaistoilla.

Ja ai niin, se Tsak pitäisi ensin saada maahan ja täällä pysymään. Ei meillä sentään pohtamoita kasva joka oksalla, joten jollain muulla se täytyy houkutella. Sitä punavuortakin voisi rakentaa lisää.

Hanasaari A:n pilli on iäksi vaiennut, jäljellä on vain modernia taidetta vinossa seinällä. Ja B seuraa kohta perässä, antaa tilaa hipstereille.

Todellisuuden ja työnantajain keskusliitto vaihtoi nimensä, mutta samat raskaan todellisuuden miehet siellä samaa raskaan todellisuuden etua yhä ajavat. Ei heitä kiinnosta Jacquesin Trek District Carbon, vaan Jaskan Mersu W212. Heidän todellisuudessaan heidän oma etunsa on meidän kaikkien etu, kunhan vienti vaan vetää. Siinä kohkatussa kauppataseessa muuten peliala näkyy vain sikäli kun tilaavat sohvansa Italiasta. Kauppatase kun mittaa tavaroiden vientiä ja tuontia. Herää kysymys, missä todellisuudessa tätä oikein uutisoidaan?

Emme enää elä savupiipputodellisuuden Suomessa. Tämän päivän uudet todellisuudenalat ovat erilaisia ja toimivat eri säännöin. Niitä ei juuri auta presidentin vientiretkue tai maltillinen tupo. Ne ovat vaan ihan eri todellisuutta.

Savupiipputodellisuuden käsitteestä kiitokseni Timo Salolle, joka osaa osoittaa, kuinka juuri runous luo maailmaa.

Presidentti on siitin

Presidentinvaalimainokset ovat ilmaantuneet kaduille.

En voi sille mitään, mutta joka kerta kun näen Niinistön vaalimainoksen alkaa päässäni soida M.A. Nummisen Päätösvalta.

Presidentti on siitin, joka hedelmöittää maan.
Ja hallitus on emätin, joka sykkii, joka sykkii.
Eduskunta on se vaseliini, joka kaiken voitelee

 

Antakaas kun havainnollistan tätä kokemusta:

Presidentti on työ

Assosiaatio johtunee predikatiivista. Lisäksi kumpikin väite on tietenkin virheellinen, mutta eri tavoin.

Presidentti ei ole työ. Presidentti on valtionpäämies. Voidaan sanoa, että presidenttiys on työ, vaikka tarkkaan ottaen se kyllä on luottamustoimi. Presidentti on kuitenkin ihminen, ja ihmisen väittäminen työksi on vähintäänkin omituista.

Ellei tässä sitten haeta jotain ”Jumala on rakkaus” tyyppistä vertauskuvaa. Presidenttiin kiteytyy työn koko olemus. Hän avaa kätensä, ja levittää työtä yllemme. Kun teet työtäsi Presidentille, taivaiden valtakunta on oleva sinun. Presidentti rakastaa niitä, jotka tekevät työtä…

Ei, ei tässä kerta kaikkiaan ole mitään tolkkua. Lause on hölynpölyä.

Presidentti ei myöskään ole siitin. Laulu kyllä piti paikkansa, kun M.A.N sen sanoitti Kekkosen suomessa, jossa presidentti todellakin hedelmöitti koko poliittisen elämän, mutta se ei pidä enää. Presidentti oli kielenkäytössä valtion isä ja pää, ja vaihto toiseen ruumiinosaan, yhtä vahvaan symboliin, oli luonteva ja johdonmukainen underground-protesti.

Presidentin valtaa on sittemmin karsittu moneen kertaan, eikä se enää sojota komeaan yläviistoon pursuten poliittista voimaa ja elämää, ylintä toimeenpanovaltaa. Laulun hallitusmuotoakaan ei enää ole, vaan sen on korvannut perustuslaki.

Tasavallan presidentti voi pääministerin perustellusta aloitteesta ja eduskuntaryhmiä kuultuaan sekä eduskunnan ollessa koolla määrätä ennenaikaiset eduskuntavaalit toimitettavaksi. Eduskunta päättää tämän jälkeen, milloin se ennen vaalien toimittamista lopettaa työskentelynsä.

Ei ole kovin potenttia kieltä, ei hehku ylintä valtaa. Tämä ei kyllä hedelmöitä ketään.

Presidentti ei siis ole työ eikä siitin, ei myöskään maan pää. Jos näissä kielikuvissa jatketaan, presidentti on hattu. Presidentti on jotain, mikä ei sinänsä vaikuta elämään niin kauheasti, mutta kuitenkin näkyy hyvin ja antaa vaikutelman ketä sitä ollaan ja millä mielellä liikkeellä. On aika eri asia liikkua tohtorin silinterissä, Che Guevara-pipossa tai karvareuhkassa.

Presidentiksi valittaneen jo yllä mainittu työläinen. Mutta myös presidenttiehdokkaat ovat hattuja eteisen naulakossa, osa tapaa jolla itsemme itsellemme selitämme. Jos ei kansakunnan kaapin päällä, niin sentään hattuhyllyllä.

Tässä suhteessa keskeisin kysymys on, kuka päätyy toiselle kierrokselle työmiehen kanssa kuoppaa kaivamaan. Demaripresidenttien aika on päättymässä, ja tokkopa Lipponen pääsee edes jatkoon. Pöö. Kyse on siitä, onko kakkoskierroksella Haavisto, Soini vai Väyrynen. Muilla ei käytännössä ole mahdollisuuksia. Tämä tekee ensimmäisestä rundista oikeastaan aika yksinkertaisen:

  • Vasemmistolaisten kannattaa äänestää Haavistoa, koska hän on vasemmistolaisin ehdokas, jolla on mahdollisuuksia jatkoon. Vaikka oletettaisiin Lipposella olevan tsäänssejä.
  • Persujen vastustajien kannattaa äänestää Haavistoa, koska hän tiputtaa Soinin.
  • Väyrysen vihaajien kannattaa äänestää Haavistoa, koska hän tiputtaa Väyrysen. Eikä ole KGB:n leivissä.
  • Niinistön vastustajien kannattaa äänestä Haavistoa, koska jonkun random gallupin mukaan hänellä olisi parhaat mahdollisuudet Niinistöä vastaan.
  • Niinistön kannattajien kannattaa äänestää Haavistoa, jotta Sauli saa kaverikseen toiselle kierrokselle jonkun joka pakottaa vähän skarppaamaan. Oikeasti, kamppailu Soinia vastaan olisi kamalaa katsottavaa. Söisi sitä sivistynyttä imagoa, joka Niinistöllä vielä sentään on. Tai Väyrystä, paluu menneisyyteen ja mitäänsanomattomuuteen. Kamppailu Haavistoa vastaan tekee Niinistöstä paremman ihmisen ja presidentin, pakottaa hänet ottamaan homman tosissaan.
  • Ja tietysti kaikkien niiden kannattaa äänestää Haavistoa, jotka haluavat maalle oikeasti hyvän päähineen. Eikun siis presidentin. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä ihmeitä vielä tapahtuu…

Ihan itse sopii siis jokaisen harkita, laitetaanko valtiovierailulle jokin suhteellisen siisti hattu, lippalakki melonille, vai syödäänkö kenties hatullinen paskaa.

Luulen, että tässä on kaikki, mitä minulla on presidentinvaaleista sanottavaa.

Amigos para siesta

Toimistotalo jossa olen töissä on alun perin rakennettu TJ Groupille, ja ilmeisesti firman laatuvaatimukset kiinteistöissä ovat samoja kuin softassa, koska ilmastointi ei kyllä ole euroopan paras. Yhden ja neljän välillä iltapäivällä, kun aurinko paistaa pahiten ikkunasta sisään, työnteosta ei tahdo tulla mitään.

Viime viikon pari ensimmäistä hellepäivää jumitin tuon ajan koneella saamatta mitään järkevää aikaan. Tämän todettuani, pätin viettää loppuviikon siestaa. Lounaan jälkeen kahvit, uimahousut jalkaan, vesipullo mukaan ja Hietsuun makoilemaan ja uimaan pariksi tunniksi. Lukemiseksi otin mukaan 37signalsin nörttien työasenteen ja yrittämisen murrosta apostoilovan Reworkin. Siis kaverien jotka kehittivät mm. Ruby on railsin.

Jos joku joutuu kärvistelmään toimistolla aikaan ja paikkaan periaatteessa sitomattoman työn ääressä vielä tällä viikolla, kun lämpötilat saavat viime viikon näyttämään ilmastodenailistien esimerkkidatalta, suosittelen lämpimästi samaa.

Siestan viettoon liittyen, tai luultavammin liittymättä, onnistuin saamaan viimeisenä työpäivänä jonkinlaisen influenssan, jonka oireina ovat kuume ja poikkeuksellisen kovat lihaskivut, mutta ei muuta. Ibuprofeiinin tai parasetamolin voimin pystyn olemaan suht normaalisti, mitä nyt sormet ovat voimattomia niin että avainta on vaikea kääntää lukossa tai tiskikone painaa päälle. Mutta ilman lääkitystä invalidisoidun täysin: lihaskivut ja heikkous tekevät kävlemisestä ilamn tukea vaikeaa, ja sydämen jatkuva hakkaus estää nukkumisen.

Internet tarjosi oireillla googlatessa taudiksi heti sikaflunssaa jollain keskustelupalstalla, mutta lähin tohtori huomautti kyynisesti että samalla tarkkuudella oireet täsmäävät mihin tahansa influenssaan. Tai oikeastaan virustauteihin ylipäänsä. Amatöörikin löytää nykyään helposti oireesiin sopivan syyn, mutta lääkärin massiivinen koulutus puolustaa vielä paikkaansa siinä, kun mietitään mitä muita syitä oireiden takana voisi myös olla.

Se hyvä taudissa on, että sain Reworkin luettua loppuun. Kirja on omassa luokassaan hyvä. Siinä on lyhyitä pätkiä jotka sanovat suoraan miten kannattaa tai ei kannata ajatella jotain asiaa. Kuten vaikka palavereita, työn sankaruutta, markinointia jne. Monet jutuista ovat oivaltavia, osa itsestäänsevliä ja osa vähän naiveja. Ja muutamat toivat mieleen Mikon edesmenneessä blogissa käsitellyt aiheet.

Mutta se on amerikkailaista bisneskirjallisuutta. Eli kaikki sanotaan mutkia oikoen ja vielä toistaen. Ja anekdootti riittää perusteluksi mille tahansa. Täysissä sielun ja ruumiin voimissa moista ei jaksa lukea ärtymättä, mutta aurinkorannalla, kipeänä tai metrossa väsyneenä istuessa tyhmistyy sopivasti että tyyli uppooaa.

Työtön, työtön, työtön, työtön, työtön

Pitää ehkä ottaa tähän blogiin vähän henkilökohtaisempi ote, kun tuntuu että tästä uhkaa tulla jonkinlainen köyhän miehen parempi maailma (melko hyvä maailma?). Pois se minusta, että plagiarismia vastustaisin, siihenhän perustuu oikeastaan kaikki evoluutiota nopeampi kehitys, mutta nyt vähän sossupokea väliin.

Olen nykyään työtön.

Ikävä kyllä en pääse kirjoittelemaan työkkärin lappuun työtön joka riville erikseen, viidelle päivälle viikossa (ja -||- ei kelpaa), koska työttömyyteni on melko lyhytaikaista enkä oikeastaan ole työnhakija, kunhan vain työsopimuksettomassa tilassa.

Sama suomeksi: vanha duuni loppui viime perjantaihin ja uusi alkaa vasta vapun jälkeen maanantaina.

Viimeeksi olen ollut ilman työsopimusta tai opiskelupaikkaa abivuoden kesällä 11 vuotta sitten. Sen jälkeen on aina ollut opiskelupaikka tai työsopimus, ja 10 vuoden ajan molemmat. Yrittämällä vähän pinnistää voisi tästä saada jotain melodraamaa tai oravanpyörännäkemiskokemusta aikaiseksi, mutta rehellisesti sanottuna ei tämä nyt kovin erilaiselta tunnu.

Viime viikon olin virallisesti lomalla, mutta töiden välissä (tuo amerikkalainen eufemismi sopii hassun kirjaimellisesti) kuitenkin. Käytännössä tämä tarkoitti, että:

  • Maanantaina olin uudessa duunissa pitämässä työhaastattelua
  • Tiistaina olin vanhassa duunissa partneria tapaamassa ja parissa palaverissa
  • Keskiviikkona olin uudessa duunissa suunnittelemassa projektin alotusta
  • Torstaina olin vain kotona, tosin leivoin piirakkaa lähtiäisiin
  • Perjantaina olin ensin neljä tuntia uuden duunin asiakaspalverissa sopimassa projektista ja sitten neljä tuntia vanhassa duunissa palavereissa + läksiäisissä. Seuraavat 8 tuntia menivätkin sitten Amsterdamin vehnäolutviikoilla. 75cl pulloissa 7,6% kilj^Molut on hiukan liikaa, ei ole sen jälkeen juuri tehnyt alkoholia mieli.

Työttömyys on siis sitä että teet kahta työtä mutta et saa palkkaa. No oikeasti uudesta kyllä saan nuo lomana, mutta vanhasta lähinnä hyvän mielen.

No se tältä erää, nyt pitää taas lähteä töihin. Lisää henkilökohtaisuuksiin menemistä luvassa jatkossa.

Mitä mulle tästä jää käteen?

Viime aikoina olen pohtinut jonkin verran työnteon motivaatioita (työnteon käsitteen ongelmista joku toinen kerta). Omakohtaisesti lähinnä, mutta paatuneena abstrahoijana en voinut välttää yleisluontoisemman teorian hahmottelua.

Ensinnäkin työstä jää käteen palkka ja/tai muu korvaus. Kunhan tulotaso riittää valittuun elintasoon kohtuullisen turvallisesti, palkka menettää itse asiassa merkityksensä. Rahallisen korvauksen voisi kokea syyksi työntekoon lähinnä jos sitä olisi luvassa kvalitatiivisesti enemmän, niin paljon ettei se olisi yhteismitallista oman kokemuksen kanssa. Ja silloinkin lähinnä koska se olisi jännää.

Työstä jää käteen osaamista, ammatillista kehittymistä, oikeita suhteita jnpp. Siis potentiaalia tulevaan korkeampaan palkkatasoon, vrt. yrityksen pörssiarvon nousu ennusteena tulevista osingoista.

Tietysti oppiminen ei ole vain potentiaalia, se on myös mukavaa. Kuten voi olla töissä muutenkin. Kliseet siitä kuinka ”täällä on niin hyvä henki” eivät ole syntyneet tyhjästä, vaan kyllä kivojen tyyppien kanssa on oikeasti kivempaa. Kaikenlaisesta onnistumisestakin yleensä tulee mukava fiilis.

Ja lopulta työstä jää käteen sen tulokset. Jotainhan siinä tehdään, ja ainakin itselleni on oikeastaan aika merkittävää että mitä. Että se on enemmän hyödyksi kuin haitaksi, että ollaan hyvien puolella.

Huomaan hahmotelleeni melko idealisoidun keskiluokkaisen työmoraalin. Näin työnantajasi haluaa sinun ajattelevan.

Vaihtoehtona voisi ajatella vaikka raksamiehen työmoraalia, jossa työt kyllä tehdään, ainakin jos joku valvoo, mutta heti kun palkka tulee käteen lähdetään baariin ja mietitään töitä kun rahat on loppu. Olen nähnyt, kuinka omiani vaativampiakin IT-hommia voi kyllä tehdä noin jos terveys kestää dokausta, mutta nykymuotoinen talous ei sitä massamitassa kestäisi.

Juhani Seppänen markkinoi varianttia samasta raksamiehen moraalista kaikkeen työhön, mutta lääkäreillä onkin vähän erityisasema työmarkkinoilla. Itse en pystyisi tekemään töitä vain rahan takia, tulisin hulluksi.

Ja jos käteen jää vain kuukausipalkka ja mielenterveysongelma, kannattanee miettiä saisiko ne jostain muualtakin. Mielummin erikseen kiitos.