Tietoon perustuvaa politiikkaa

Tieteen ja teknologian vihreät julkaisi vaalilehden – viitenumeron. Suosittelen tutustumaan. Tässä maistiaisiksi pääkirjoitus jonka lehteen kirjoitin, koko lehti löytyy Issuusta.

Viitenumero 2015
Viitenumero 2015

Politiikan pitäisi perustua tutkittuun tietoon. Tutkimus ei sanele poliittisia päätöksiä, mutta se kertoo, millaisia vaikutuksia erilaisilla ratkaisuilla luultavasti on. Tämä tieto pitää huomioida päätöksenteossa.

Käsissäsi on Viitenumero, Tieteen ja teknologian vihreiden vaalilehti. Esittelemme 33 ehdokasta, joilla on kykyä ja halua muuttaa Suomea paremmaksi. Kirjoittajina on ehdokkaiden lisäksi eri alojen asiantuntijoita, jotka haluavat antaa panoksensa parempien argumenttien tuomiseksi poliittiseen keskusteluun.

Poliittinen päätöksenteko koskee aina tulevaisuutta. Sitä, miten maailman halutaan jatkossa toimivan. Politiikassa tarvitaan laajaa ymmärrystä nykyisyydestä ja historiasta, mutta myös kykyä kuvitella, mitä on edessäpäin. Siksi Viitenumerossa kirjoitetaan älykkäästä sähköverkosta, robottiautoista, energiantuotannosta ja tietoyhteiskunnasta – unohtamatta myöskään ydinvoimateknologian uusimpia näkymiä ja geenimuuntelun turvallisuuskysymyksiä.

Tiede ei ole vain laboratorioita ja isoja koneita. Erityisesti sosiaalipolitiikka tarvitsee tuekseen tutkimusta yhteiskunnasta ja sen toimintamekanismeista. Siksi Viitenumerossa käsitellään myös köyhyyden vaikutuksia, työttömyyttä ja ihmisen ikääntymistä.

Jotta politiikkaa voidaan tehdä tutkittuun tietoon perustuen, tieteeltä tarvitaan avoimuutta. Datat ja analyysit pitää julkaista. Politiikassa tulkitaan todellisuutta aina eri tavoin, ja tulkintojen erot ovat politiikan ydintä. Siksi tieteellisen tiedon pitää olla avointa tulkittavaksi jokaisen puolueen näkökulmasta.

Emme tarvitse yhtäkään kansanedustajaa, jolla on varmaa tietoa siitä, miten asiat pitää hoitaa, ja joka pitää loppuun saakka kiinni jokaisesta mielipiteestään. Tarvitsemme poliitikkoja, jotka osaavat ottaa uuden tiedon huomioon maailman muuttuessa. Ihmisiä, jotka osaavat toimia samojen perusarvojen pohjalta myös tilanteissa, joita emme vielä osaa kuvitellakaan.

Helpottaaksemme valintaa tarjoamme teille 33 sellaista ehdokasta. Suosittelen tutustumaan.

Otso Kivekäs
Tieteen ja teknologian vihreiden puheenjohtaja
Kansanedustajaehdokas, Helsinki