Viime päivinä minulla on ollut vaikeuksia ajatella asioita jotka eivät ole yleiskaava. Vietän päiväni puhuen siitä, kirjoittaen siitä ja yöni nähden siitä unia. Hyvässä ja pahassa, sekä sisällöstä että prosessista.
Ehkä on siis aika avata täälläkin muutamia ajatuksiani siitä, mitä minä tässä yleiskaavassa oikein näen.
Ensimmäinen ajatus: ilmastonmuutos on totta.
Me kaikki tiedämme sen. Mutta tiedosta on pitkä matka toimiin, ja ilmastonmuutos vaatii myös toimia. Vuoteen 2050 mennessä hiilidioksidipäästöt pitää saada nollaan, tai itse asiassa selvästi miinukselle: hiiltä pitää poistaa ilmasta enemmän kuin sitä sinne tuotetaan.
Kaupungissa suuret hiilidioksidilähteet ovat lämmöntuotanto, asunnot ja liikenne. Näistä liikenne on kysymys, johon voidaan merkittävästi vaikuttaa kaupunkisuunnittelulla: ihmisten välttämättömiä matkoja pitää saada lyhennettyä, eli kohteiden, joihin he säännöllisesti kulkevat, pitää olla lähempänä. Lisäksi liikkumisesta selvästi suurempi osa täytyy hoitua joukkoliikenteellä, pyörällä tai kävellen. Kumpikin näistä tarkoittaa, että rakentamisen pitää olla selvästi tiiviimpää, ja lähempänä seudun ydintä.
Tämä on minulle yksi yleiskaavan suurista lähtökohdista ja kantava ajatus jolla sitä pitää arvioida. Tiiviimpi kaupunki on ekologisempi kuin harvaan rakennettu. (ja se yksi tutkimus johon usein viitataan ei edes koske tätä, vaan vertaa kaupunkia maaseutuun, ja on sitä paitsi metodologialtaan päin prinkkalaa)
Toinen ajatus: Meitä tulee tänne lisää.
Lapsia syntyy joka vuosi edellistä enemmän. Omassakin yläkerrassani niitä nukkuu nyt kaksi. Muu Suomi ehkä hiljalleen harmaantuu ja väki vähenee, mutta Helsingin seudulla trendi on päinvastainen. Suuret ikäluokat ovat Helsingissä 25-30-vuotiaat.
Emme voi vain päättää, että Helsinkiin ei tule lisää ihmisiä. Tulee, jos tahtoo tulla. Kättäriltä, muualta maasta ja jatkuvasti enemmän myös maailmalta. Jollemme tee näille uusille helsinkiläisille tilaa, joutuvat he pitkin kehyskuntia, kun asuntopula Helsingissä pahenee. Asuminen Helsingissä on jo nyt kallista ja eriarvoistavaa. Minä haluan, että Helsinkiin voivat perustaa kotinsa kaikenlaiset ihmiset taustasta ja tuloluokasta riippumatta, ja haluan, että myös nykyisten helsinkiläisten lapset voivat halutessaan jäädä.
Ja vielä kolmas ajatus: maantieteelle emme voi mitään.
Helsingin keskusta on siinä missä se on. Keskustaa on sata vuotta yritetty siirtää Pasilaan, ilman sanottavaa menestystä. Korkeintaan se voi laajeta sinne. Erilaisilla seutukaavoilla ja metropoleilla on koitettu ratkaista kaupunkikehityksen ongelmia vuoskymmeniä, mutta kun visiosta päästään kartalle asti, ydinkysymykset eivät ole muuttuneet.
Jatkossakin Helsinki tulee olemaan kallioisella niemellä jossa tila loppuu aina kesken.
Uskon myös, että ihmiset ihan oikeasti haluavat asua kaupungissa. Eivät tietenkään kaikki, mutta moni haluaa – en ainoastaan minä. Ei tämä ole mikään savuinen, sumuinen kaupunki jonne on jouduttu pakosta, tai jonne ”ihmisiä asutetaan”. Tämä on kaupunki, jonne halutaan tulla ja koti josta halutaan olla ylpeitä. Töölö ei ole ”lapsille sopimaton kasarmi”, kuten 60-luvulla väitettiin. Kolmatta linjaa kävellessä en vaivu nostalgiaan, vaan kysyn, miten tätä voi tehdä lisää?
Suunnilleen tältä pohjalta olen ajatellut yleiskaavaa. Ja viimeiset viisi vuotta pyrkinyt vaikuttamaan siihen, että siitä tulisi mahdollisimman hyvä.
Ja se onkin monella tapaa hyvä, parempi kuin voisi toivoa.
Kaavan perusajatus on tiivistäminen. Tehdään ekologisempaa ja toimivampaa kaupunkia rakentamalla lähemmäs. Käännetään 60 vuoden hajauttamistrendi ja katsotaan asioita uudesta näkökulmasta.
Keinoja on kaksi:
- rakennetaan olemassa olevien talojen väleihin lisää taloja. Se on yleiskaavan tasolla riidatonta, kaikki kannattavat sitä. Mutta sitten niiden talojen kohdalla se on riitaisaa, varmaan yksikään hanke ei saa koko naapuruston hyväksyntää. Lisäksi se on hidasta.
- Muutetaan moottoritiet kaduiksi ja rakennetaan niiden viereen, nykyisten melualueiden paikalle. Kaikki moottoritiet kehä ykkösen sisäpuolella. Joka ikinen.
Moottoritien purkaminen ja asuntojen rakentaminen tilalle on tämän yleiskaavan ydin. Se on symboli sille, miten vanha tuhoisa hajauttamiskehitys käännetään kohti kestävämpää tulevaisuutta. Siitä tässä on kyse.
No, kun kaava koskee koko kaupunkia, se koskee toki lukemattomaan määrään muitakin asioita. Moni kaavan ehdottama muutos on hyvä, osaan suhtaudun epäillen. Ja moni ehdotus on herättänyt myös vastustusta. Osa kritiikistä perustuu kaavan aitoihin huonoihin puoliin. Osa taas sen tuomaan uhkaan itse kullekin kritisoijalle. Ja osa ihan vain väärinkäsityksiin. Silti kaikki ne ovat osa kansalaiskeskustelua. Osa sitä vuorovaikutusta ja prosessia, jolla tällaiset päätökset tehdään.
Näkyvin kritiikki on korostanut, että uhattuja luontokohteita pitää suojella. Olen tästä täysin samaa mieltä. Helsingissä on jo ainakin vuosisadan vältetty metsänhakkuita, ja siksi metsämme, vaikka toki pieniä, ovat monet poikkeuksellisen hyvin säilyneitä vanhoja metsiä. Luonto sopii ja mahtuu kaupunkiin – paljon nykyistä laajemminkin, ja sillä on omat vaatimuksensa. Liito-orava pesii ullakoilla, mutta hakee ruokansa silti metsästä. Eikä huuhkajapesueelle käynyt Forumin kulmalla lopulta hyvin (vaikka huuhkajat noin muutoin pärjäävät Helsingissä).
Pidän myös arvokkaana, että ihmiset pääsevät halutessaan metsään. En missään tapauksessa ole luontoarvojen asiantuntija, siinä asiassa kuuntelen viisaampia. Sen sijaan liikkuminen luonnossa on minulle tärkeää myös henkilökohtaisesti. Liikun perheen kanssa paljon etenkin saaristoluonnossa, ja kun aiemmin syksyllä menin naimisiin, minulle oli tärkeää tehdä se nimenomaan metsäisessä saaressa Helsingissä. Kyläsaaren joutomaa on minulle rakas, vaikka onkin vain vanhalla kaatopaikalla kasvavaa koivikkoa. Vanhemman lapsen päiväkoti tekee viikoittain retkiä Rastilan metsään, jossa lapset kiipeävät puihin, rakentavat kävyistä labyrintin ja kaikkea sitä loputonta iloa, jota lapsi voi metsästä saada. On todella arvokasta, että Helsingissä päiväkotiryhmät pääsevät metsään. Ja kaikki muutkin niin halutessaan.
Ulkoilumaastoksi eivät toki sovi luonnonsuojelualueet, koska jokainen ulkoilija kuluttaa luontoa. Siksi tarvitsemme myös metsiä, joissa hyväksymme ihmisen jäljet.
Se mitä en ymmärrä, on vaatimukset pitää ihmiset poissa metsistä (varsinaisia suojelukohteita toki lukuun ottamatta). Että metsän lähelle ei saisi rakentaa, jotteivät ihmiset kulkisi metsissä. Minä haluan, että ihmiset voivat kulkea metsissä. Kun metsän viereen rakennetaan lisää, yhä useampi voi kulkea metsässä, ja metsän tuottama ilo ja hyöty siis vain kasvaa.
Ymmärrän myös argumentit, että taloudellinen tehokkuus ja yritystoiminnan edellytykset pitää huomioida. Kaupungin pitää voida elää ja kehittyä, ja aktiivinen yritystoiminta on se, johon seudun elinvoima perustuu.
Mutta niiden argumenttien pitää perustua faktoihin. Näyttäkää yksikin tutkimus, jonka mukaan kasvavat etäisyydet lisäävät tehokkuutta. Tai että kivijalkayrittäjyyden kannalta parkkipaikat olisivat hyvää kävely-ympäristöä tärkeämpi. Eivät lisää, eikä ole. Yleiskaavan perusperiaatteet ovat parhaan maallikkoymmärrykseni mukaan juuri niitä, jotka luovat taloudellista tehokkuutta, kukoistavaa yritystoimintaa ja lisää työpaikkoja, kestävämpään kaupunkiin.
Yleiskaavaan sisältyy ongelmansa ja riskinsä. Ymmärrän, että jotkut haluavat palauttaa sen valmisteluun, saadakseen tilalle jotain parempaa. En jaa heidän arviotaan. Uskon, että onnistuessaan he joutuisivat pettymään, ja nelisen vuotta myöhemmin käsillä olisi nyt tehtävää huonompi päätös.