Viime aikoina olen pohtinut jonkin verran työnteon motivaatioita (työnteon käsitteen ongelmista joku toinen kerta). Omakohtaisesti lähinnä, mutta paatuneena abstrahoijana en voinut välttää yleisluontoisemman teorian hahmottelua.
Ensinnäkin työstä jää käteen palkka ja/tai muu korvaus. Kunhan tulotaso riittää valittuun elintasoon kohtuullisen turvallisesti, palkka menettää itse asiassa merkityksensä. Rahallisen korvauksen voisi kokea syyksi työntekoon lähinnä jos sitä olisi luvassa kvalitatiivisesti enemmän, niin paljon ettei se olisi yhteismitallista oman kokemuksen kanssa. Ja silloinkin lähinnä koska se olisi jännää.
Työstä jää käteen osaamista, ammatillista kehittymistä, oikeita suhteita jnpp. Siis potentiaalia tulevaan korkeampaan palkkatasoon, vrt. yrityksen pörssiarvon nousu ennusteena tulevista osingoista.
Tietysti oppiminen ei ole vain potentiaalia, se on myös mukavaa. Kuten voi olla töissä muutenkin. Kliseet siitä kuinka ”täällä on niin hyvä henki” eivät ole syntyneet tyhjästä, vaan kyllä kivojen tyyppien kanssa on oikeasti kivempaa. Kaikenlaisesta onnistumisestakin yleensä tulee mukava fiilis.
Ja lopulta työstä jää käteen sen tulokset. Jotainhan siinä tehdään, ja ainakin itselleni on oikeastaan aika merkittävää että mitä. Että se on enemmän hyödyksi kuin haitaksi, että ollaan hyvien puolella.
Huomaan hahmotelleeni melko idealisoidun keskiluokkaisen työmoraalin. Näin työnantajasi haluaa sinun ajattelevan.
Vaihtoehtona voisi ajatella vaikka raksamiehen työmoraalia, jossa työt kyllä tehdään, ainakin jos joku valvoo, mutta heti kun palkka tulee käteen lähdetään baariin ja mietitään töitä kun rahat on loppu. Olen nähnyt, kuinka omiani vaativampiakin IT-hommia voi kyllä tehdä noin jos terveys kestää dokausta, mutta nykymuotoinen talous ei sitä massamitassa kestäisi.
Juhani Seppänen markkinoi varianttia samasta raksamiehen moraalista kaikkeen työhön, mutta lääkäreillä onkin vähän erityisasema työmarkkinoilla. Itse en pystyisi tekemään töitä vain rahan takia, tulisin hulluksi.
Ja jos käteen jää vain kuukausipalkka ja mielenterveysongelma, kannattanee miettiä saisiko ne jostain muualtakin. Mielummin erikseen kiitos.
Huomasin unohtaneeni kokonaan miettiä stereotyyppistä luterilaista työmoraalia, mutta se onkin niin ruraalinen idea että ehkä jätän väliin. Ei saa tolkkua siitä kaupunkilaisjärjellä.
Itse olen ajatellut että on tärkeää erottaa lopputulema ja tavoite. Raha tavoitteena on tylsä eikä motivoi kovin pitkään. Tavoite joka hyödyttää muita ihmisiä voi myös tuottaa rahan kannalta paremman tuleman kuin jos tavoite on raha.
Ihmisillä on muutenkin aika omituinen suhde rahaan.
In a study to be published soon in the journal Psychological Science, Vohs and psychologists Xinyue Zhou of Sun Yat-Sen University in Guangzhou, China, and Roy Baumeister of Florida State University, Tallahassee, found that people who felt rejected by others, or were subjected to physical pain, were subsequently less likely to give a monetary gift in a game situation. The researchers then went on to show that just handling paper money could reduce the distress associated with social exclusion, and also diminish the physical pain caused by touching very hot water.
On todennäköisempää, että tekemällä jotain tarpeellista ja tekemällä sen hyvin saa rahaa, kuin että tekemällä rahaa saa aikaiseksi jotain tarpeellista (ja hyvää). Tai noin intuitiivisesti luulisin.
Aika hauska tuo kuumaa vettä ja seteleitä -koe (hmm. saisiko siitä jenkkiläisen saippuasarjan, vrt. Silkkiä ja luoteja ja mitä näitä on). Vaikka eikö tuo nyt lähinnä kerro siitä että mikä tahansa positiivinen ajatus/kokemus vie huomiota pois negatiivisesta kokemuksesta, mikä kai on ihan yleisesti tunnettu psykologinen ilmiö.
Auttamishalun ja rahan yhteys sen sijaan voi olla ainakin seurauksiltaan epätriviaalimpi. Ajatellen nyt vaikka tuota keskustelua kehitysavusta, mikrolainoista jne tuolla alempana.