Kaksi kolmasosaa helsinkiläisestä on ensimmäisen polven helsinkiläisiä, eli he ovat syntyneet muualla. Tämä ei ole mikään nykyajan uusi ilmiö. Itse asiassa siitä lähtien kun Viaporin rakennustyöt aloitettiin 1748, valtaosa (luullakseni enemmistö) helsinkiläisistä on aina ollut ensimmäisen polven helsinkiläisiä. Ensin rakennustyömiehiä, sitten Ruotsin sotilaita, Tsaarin sotilaita, uuteen pääkaupunkiin muuttajia, tehtaille töihin tulijoita, yliopiston opiskelijoita muualta maasta jne. Jokainen heistä oli helsinkiläinen, koska jokainen heistä valitsi olla helsinkiläinen.
Harva meistä voi jäljittää esi-isänsä 1700-luvun alun Helsinkiin: asukkaita kun kaupungissa oli tuolloin vajaat 1500 (*). Lähes jokainen on siis muualta kotoisin, eikä mitään alkuperäistä, oikeaa Helsinkiläisyyttä olekaan.
Tässä Helsinki eroaa useimmista suomen vanhoista kaupungeista, kylistä puhumattakaan: Turku, Vaasa, Porvoo jne olivat väestöltään suhteellisen vakaita teollistumisen alkuun asti. Maalta taas on muutettu lähinnä pois: Ruotsista, Amerikasta ja Helsingistä löytynee tuhatkaupalla kuortanelaisten jälkeläisiä, mutta Kuortaneelta hyvin vähän sellaisia, jotka eivät olisi 1800-luvun kuortanelaisten jälkeläisiä (okei, poislukien muutama evakkokarjalainen).
Tämä ero näkyy. Jos helsinkiläinen (tai vaikka savolainen) muuttaa Seinäjoelle, hänet tunnetaan lopun ikäänsä sinä helsinkiläisenä, lapissa junantuomana. Hyvä ettei lapsiakin. Mutta Helsinkiin muuttanut (niin, mistäs se taas olikaan…) on helsinkiläinen.
Paitsi jos ei halua olla. Historia näkyy myös siinä, että Helsingissä puhutaan murteita. Jos karjalainen muuttaa Pohojammaalle, on aika vikkeelään syytä oppia sanomaan ”mää” oikein. Turpiinhan siinä voi tulla, jos loihe lausumaan ”myö”. Ja silti on aina karjalainen. Helsingissä voi vuosikymmenen toisensa jälkeen itsepäisesti pitää omat pronomininsa, eikä sitä kukaan edes katso kieroon.
—
Kaikki Helsingissä asuvat ovat siis helsinkiläisiä. Vantaalaiset ovat tietenkin myös helsinkiläisiä, vaikka tässä on meneillään parin vuosikymmenen väliaika kun kunnan nimessä ei lue Helsinki. Espoolaisetkin ovat helsinkiläisiä, vai mistä he muka ulkomailla esittelevät tulevansa. Samaten ovat kaikki kehyskuntalaiset, jotka asuvat Helsingin metropolialueella. Helsinkiläisiä koko porukka.
Kajaanissa tänään syntyvä vauva on myös helsinkiläinen. Jos haluaa. Kohtuullisella todennäköisyydellä haluaa, ja asuu täällä 20 tai 30 vuoden kuluttua.
Eikä se ole sattumaa. Ihminen ei ole tuomittu olemaan koko ikäänsä sitä, miksi on syntynyt. Vaihtoehto on muuttaa Helsinkiin. Tämä on avoin kaupunki, jolla ei ole rajoja. Ainakaan kiinteitä rajoja. Vitsin mukaan Suomessa on 20 vuoden kuluttua kaksi kuntaa: Helsinki ja Kauniainen. Jos et sinä tule Helsinkiin, Helsinki tulee kohta luoksesi.
—
Sain joululahjaksi kaupungin tietokeskuksen julkaiseman Helsingin historiallisen kaupunkikartaston. Luvassa on siis kasa kirjoituksia rakkaan kotikaupunkini historiasta. Livenä en kehtaa jauhaa aiheesta loputtomiin, joten osa täytyy purkaa blogiin.
(*) tuostahan saisi tietysti eksponentiaalisesti laskemalla aika isojakin lukuja, mutta kun se eksponentti on alle yksi. Luonnollinen väestönkasvu oli kaupungeissa pitkään miinusmerkkistä: Helsingissä 1910-luvulle asti. Suurin osa noiden 1500 helsinkiläisen suvuista on siis sammunut erilaisissa miehityksissä, nälänhädissä, tulipaloissa tai ihan vaan tauteihin. Nykyiset jälkeläiset laskettaneen pikemminkin tuhansissa kuin sadoissa tuhansissa.
Jos menet Helsingistä Pohojammaalle, ristus notta olet johonako hesaalainen etkä helsinkiläinen.
Mielenkiintoinen juttu! Oma kotikaupunkini on pohjoismaiden suurin sisämaakaupunki eli Manse. Sen perusti Kustaa III 1779 Tammerkosken länsirannalle ja todelliseen kukkaansa Tampere puhkesi James Finlaysonin tsaarin suojeluksessa perustaman kutomatehtaan myötä.
Lempinimen viite Machesteriin on oiva: kyseessä on Suomen ykkösteollisuuskaupunki, tai siis aikanaan oli. Jo Kustaa kolmosen aivoitusten mukaan uudesta kaupungista pyrittiin tekemään elinkeinovapauden laboratorio määräämällä, että kaupungissa saisi harjoittaa vapaasti ammatteja. 1800-luvulla kaupunki sitten paisui kuin pullataikina ihmisten tullessa maaseudulta töihin sinne.
Eräällä tavalla kaikki Tamperelaisetkin ovat siten juurettomia. Liikkuva työväki oli myös rauhatonta siinä mielessä, ettei se välttämättä pysynyt Mansessa ikäänsä. Todellisia maselaisia ovat siten juuri juurettomat vaeltajat, kuten nykyään sinne suurin joukoin saapuvat yliopisto-opiskelijat ja työn perässä vaeltajat.
En ole koskaan kuullut puhuttavan tamperelaisista suvuista, ainostaan paljasjalkaisista tamperelaisista eli yli kolem sukupoleva siellä majailleista. Tuskin tällaisia sukujaonkaan. Käsittääkseni aiemmin kosken rannassa oli vain hyvin vähän asutusta.
Tampereella opiskelleet tuntuvat kaikki lopulta ajautuvan työn perässä sinne etelään.
Tampere olikin se, jota mietin kun kirjoitin että helsinki eroaa useimmista muista vanhoista kaupungeista. Siinä on jotain samaa tosiaan Helsingin kanssa.
Kuinka suurta osaa koet että tamperelaisuudessa näyttelee tuo juurettomuus? Helsingillähän on kuitenkin hyvin vahva oma olemuksensa ja erityislaatunsa. Eli nimenomaan ei niinkuin Danny sanoi; helsinkiläisyys on kyllä olemassa ja voi hyvin, se vaan on inklusiivinen ja joustava identiteetti.
Oikeastaan monet näistä piirteistä jotka nyt kuvaan Helsingille, ovat varmaan ihan vaan yleisesti (vähänkään isompien) kaupunkien piirteitä. Siksi Tampereessa on paljon samaa. Ja kaikissa metropoleissa.
Omat Tampereella opiskelleet kaverini ovat useimmat Helsingistä sinne muuttaneita. Ja kyllä muuttaneet takaisinkin. Yksi muutti työn perässä siihenkin suuntaan.
Niin siis usemmiten as in ei välttämättä kaikissa.
Tampereella kierto on sen verran hidasta, ettei siellä oikeastaan koeta juurettomuutta. Noin siis yleisesti. Pikemminkin on niin, ettei monikaan koe olevansa sen syvemmin juuri tamperelainen, pikemminkin pirkanmaalainen tms. Ja kaupunkihan kasvaa koko ajan yli muiden paikkojen ja paikkakuntien.
Olisi hauska tavat joskus paljasjalkainen Messukyläläinen. Viime vuosisadan alussa tamperelaispoliisit kaihtoivat tätä vaarallista syrjäseutua (ja perinteikästä, siellä on mm. kirkko keskiajalta). Nyt se on viiden minuutin päässä keskustasta, siis autolla.
Kyllä aito juurettomuus on juuri uushesalaisten ominaisuus. Ei se näissä muissa imurikaupungeissa Suomessa ole niin hyvin artikuloitua.
Kukaan tamperelainen ei ole koskaan ylpeä kaupungistaan, kai se on jotenkin oireellista. Ja tamperenostalgia on aika vähäitsä. Toisaalta siellä on aika vähän historiaa, tehdasrakennuksia ja tiilipiippuja lukuunottamatta.