Taloudesta puhuttaessa viimeeksi käsittelemäni edistys tarkoittaa likimain bruttokansantuotteen kasvua. BKT:ssä on tietenkin ongelmansa: se ei mittaa suoraan tuotettua hyötyä, vaan julkisesti käytyä kauppaa, mikä on eri asia. Ulkoishyödyt ja -haitat eivät siinä myöskään suoraan näy: esimerkiksi metsäntuho tai rapautuneet kansalaisoikeudet eivät aiheuta lyhyellä tähtäimellä BKT:n laskua, vaikka pitkällä välillä voivat hyvinkin aiheuttaa.
Kansantalouden kokonaisuudessaan kasvu (mukaanlukien ei-rahallinen talous, ulkoisvaikutukset jne) on kuitenkin taloudellisen edistyksen mielekäs mitta, ja BKT on sille yleisesti käytetty, vaikkakin ongelmallinen proxy. Käytän siis sitä. Parempia mittoja saa ehdottaa.
Talousvinkkelistä katsottuna kysymys IPR:n tarkoituksenmukaisuudesta asettuu siis: aiheuttaako IPR-järjestelmä (tai sen osa) enemmän BKT:n kasvua, kuin jokin toinen vaihtoehto. Vaihtoehto voi olla vaihtehtoinen malli, tai sitten koko järjestelmästä luopuminen. IPR:ää voi toki tarkastella muustakin näkökulmasta, mutta siitä lisää myöhemmin.
Kysymys on ainakin periaatteessa empiirinen. Voidan pyrkiä vertaamaan kansantalouttataloutta, jossa ohjelmistopatentit ovat käytössä talouteen, jossa ne eivät ole käytössä. Tai voidaan koittaa simuloida, aiheuttaako Disneyn yksinoikeus Mikki-hiireen suuremman taloudellisen hyödyn, kuin mitä vapaa Mikki-hiiren käyttöoikeus aiheuttaisi. Kuten noita esimerkkejäni miettiessään jo huomaa, käytännössä IPR-järjestelmän vaikutusten laskeminen ei ole niin kovin suoraviivaista.
Jotkut yksityiskohdat tosin ovat selkeitä. Esimerkiksi kirjat tai tallenteet, joista ei ole otettu painosta pitkään aikaan, sanokaamme 10 vuoteen, eivät juuri koskaan tuota oikeudenhaltijoille (ja siten kansantaloudelle) senttiäkään tekijänoikeuden lopun voimassaolon aikana. Siten niiden kohdalla mikä tahansa muu malli olisi lähes varmasti tuottavampi, vaikka tuotto saattaisi jäädä pieneksi. Ratkaisun ei toki tarvitse välttämättä tarkoittaa tekijänoikeuden raukeamista, muitakin vaihtoehtoja on.
Erityisesti patenttien kohdalla BKT-vertailu on relevantti tarkastelutapa. Mutta patenttienkaan tapauksessa kaikki alat eivät ole samassa tilanteessa. On lähes itsestäänselvää, että softapatentit ovat voittopuolisesti haitallisia, mutta lääkepatenttien kohdalla kysymys ei ole aivan yhtä helppo. Kysymys ei siis ole siitä, pitäisikö lääketutkimusta rahoittaa, vaan siitä, olisiko sen rahoittamiseen olemassa tehokkaampia malleja, kuin nykyinen. Muista aloista en osaa suorilta sanoa kauheasti.
Sivumennen sanoen, ajatus patenttioikeuden muuttelusta alakohtaisesti ei ole mitenkään epärealistinen. Patentoitavien asioiden joukko on jatkuvasti elänyt patentin keksimisestä asti, ja kysymys on mitä suurimmassa määrin poliittinen. Viimeeksi 2005 EU-parlamentti päätti hylätä softapatentit (tosin suomen patenttitoimisto myöntää niitä silti, vaikka ne ovat myös vastoin Suomen lakia…)
—
Nämä tekstit ovat osa työtäni Vihreiden tekijänoikeustyöryhmässä. Tarkoitukseni on jäsentää ja konkretisoida omaa ajatteluani asiassa, ja myös hakea uusia ajatuksia. En tässä sarjassa vielä yritäkään hahmotella millainen IPR-järjestelmän oikeastaan pitäisi olla, haen vaan reunaehtoja ja argumentteja. Tekstit saattavat olla ristiriidassa toistensa kanssa ja myös sisäisesti. Saatan myös muuttaa mieltäni kesken kaiken. Kaikenlainen palaute ja kritiikki sekä linkkivinkit hyviin teksteihin ovat erittäin tervetulleita.
”Talousvinkkelistä katsottuna kysymys IPR:n tarkoituksenmukaisuudesta asettuu siis: aiheuttaako IPR-järjestelmä (tai sen osa) enemmän BKT:n kasvua, kuin jokin toinen vaihtoehto. Vaihtoehto voi olla vaihtehtoinen malli, tai sitten koko järjestelmästä luopuminen.”
Marx osaa vastata tähän kysymykseen ja käsittelinkin logiikkaa edellisen kirjoituksen kommenteissa. IPR-järjestelmä kasvattaa taloutta. Kun aitaamme yksiköllisen informaatiota julkishyödykkeistä yksityisen omistuksen tai hallinnan piiriin, informaatiolle muodostuu taloudellinen arvo. Jos informaatio puolestaan vapautuu jossain vaiheessa kaikkien halukkaiden saataville, tämä arvo poistuu talouden piiristä.
”BKT on sille yleisesti käytetty, vaikkakin ongelmallinen proxy. Käytän siis sitä.”
BKT kertoo rahatalouden laajuudesta. Kuten totesitkin, bkt ei kuvaa ulkoisvaikutuksia, eikä edes resurssien allokoinnin optimia vaikka eräät liberaalit näin joskus itselleen uskottelevatkin.
Informaatiot voidaan ajatella julkishyödykkeenä. Tällöin rajaamalla informaatio maksuhaluttomien ulottumattomiin maksuhalukkaiden jälkeen, emme saavuta yhteiskunnan kannalta kokonaishyötyä. Lisäkuluttajien syntyminen ei lisää kustannuksia. Tekijänoikeus automaattisesti syntyvänä rajoittaa sellaistenkin teosten leviämistä, mitkä eivät ole tarkoitettu julkaistavaksi (luonnos, keskeneräinen työ). Patenttisodat varmaan tunnetkin.
Käytännössä tekijänoikeus ja mallioikeus toimivat kannustinvaikutuksiltaan populäärin kulttuuriteollisuuden suuntaan. On selvää, että ilman tukipolitiikkaa monet teokset ja keksinnöt jäisivät syntymättä. On myös kulttuuripoliittinen valinta, mikäli haluamme tekijänoikeusjärjestelmällä kannustaa luomaan töitä joilla on mahdollisimman suuret markkinat. Tieteen puolella taas on välttämätöntä rakentaa tukijärjestelmä kannustamaan sellaiseenkin tutkimukseen joka ei painota maksimoimaan julkaisun myyntilukuja. On myöskin epäselvää, pitäisikö tukimuotoja vaativassa immateriaalisessa tuotannossa pyrkiä suosimaan itse lopputulosta kuten IPR toimii vaiko luomaan tuki itse työprosessille joka on kallis.
Selvää on myös, että IPR-järjestelmällä pyritään palkitsemaan tekijää, aivan kuten koirakin saa hyvästä suorituksesta makupalan. Rawls kuitenkin täsmentää tätä behavioristisen ihmiskuvan tuotantoparadigmaa. Rawlsin mielestä ihmistä ei tule palkita pelkkien kykyjensä perusteella. Palkitsemisen tarkoitus tulee olla Rawlsin mukaan kouluttautumisen kustannusten korvaaminen ja oppimiseen rohkaiseminen. Nyt tekijänoikeus syntyy melkein ilman mitään vaatimuksia. Ooppera on vaikea valmistaa, mutta John Cagen sävellys 4’33 (tauko mille tahansa soitinkokoonpanolle) ei eräiden mielestä vaatinut erityisiä kykyjä. (Sivuhuomiona mainittakoot, että Cagen perikunta on voittanut plagiointioikeudenkäynnin erään toisen säveltäjän säveltäessä pelkkää taukoa).
Jos jotain vastaavaa tehottomuutta nostetaan esiin teollisoikeuksista, niin ohjelmistopatentit voisivat olla vastaava tehottomuuden pesäke. Vasemmistofoorumin uusimmassa julkaisussa Immateriaalitalous ansiokkaasti sovelletaan Adam Smithin vertausta. Smith kuvasi markkinatalouden torina, jossa vapaasti myydään ja ostetaan tavaraa. Nykyistä patenttiympäristöä voisimme ehkä ajatella toriksi joka on yksityisesti kontrolloitu ja sinne pääsee ostamaan tai myymään korkealla sisäänpääsymaksulla.
Hyviä huomioita, kulttuurista kirjoitinkin jo lisää. Patentteihin ajattelin vielä palata laajemmin, mutta tosiaan ainakin ohjelmistojen osalta tilanne on todellakin kaikkea muuta kuin uutta luomaan kannustava.
Hiukan vierastan ajatusta prosessin tukemisesta lopputuloksen sijaan. Sen tyyppiset tukiratkaisut yleensä ”vievät silmät pallosta”, eli huomio ei eneää keskity ideaalin lopputuloksen saavuttamiseen, vaan tukiprosessin optimointiin. Erityisesti yrityksiä tuettaessa tämä on aina ongelma, taiteilija-apurahojen tyyppisissä ratkaisuissa vähäisempi (taiteilijat luullakseni harvoin alentuvat muokkaamaan taidettaan tukikelpoisemmaksi, sisäistetty sosiaalinen kontrolli pitää sitä häpeällisenä)
Kun nyt Marxiin päästiin, niin otetaanpa toinen Parta-Kallen viisaus, jonka melkein jo laitoin alkuperäiseen postaukseenkin: yhteyskunnan perusrakenteet märäävät ylärakenteen. Toisin sanoen raha on valtaa, ei vain triviaalissa KMS-mielessä, vaan myös siten, että yhteiskunnan agenda asettuu sen merkittävien tuotantoalojen mukaan. Jos suuri osa sisällöntuotantoa poistuisi rahatalouden piiristä, taloudellinen ja sitä kautta myös poliittinen painopiste siirtyisi tavaratuotannon suuntaan. Paluu tehtaisiin ja yhtenäiskulttuuriin, ja globaalin vallan siirto suoraan Kiinaan.
Vähän tuossa kärjistin havainnollistukseksi. En ole tuosta yllä esitetystä täysin varma, vaan se on avoin ongelma joka vaivaa minua.