IPR, eli immaterial property rights tarkoittaa tekijänoikeuksia, patentteja, tuotemerkkejä ja ylipäänsä kaikkea omistusoikeutta abstrakteihin asioihin. Suomeksi usein käytetty termi ”immateriaalioikeudet” on harhaanjohtava, koska siitä puuttuu omistuksen korostaminen. Sananvapaus ei ole IPR:ää, vaikka se on immateriaalinen oikeus.
Eri IPR:n tyypit eroavat merkittävästi toisistaan, ja esimerkiksi tekijänoikeuden eri alatkin eroavat toististaan paljon. Kaikkiin niihin liittyy kuitenkin joitakin yhteisiä piirteitä. Koitan hahmotella niitä sarjassa kirjoituksia IPR:n perusteista.
Nämä tekstit ovat osa työtäni Vihreiden tekijänoikeustyöryhmässä. Tarkoitukseni on jäsentää ja konkretisoida omaa ajatteluani asiassa, ja myös hakea uusia ajatuksia. En tässä sarjassa vielä yritäkään hahmotella millainen IPR-järjestelmän oikeastaan pitäisi olla, haen vaan reunaehtoja ja argumentteja. Tekstit saattavat olla ristiriidassa toistensa kanssa ja myös sisäisesti. Saatan myös muuttaa mieltäni kesken kaiken. Kaikenlainen palaute ja kritiikki sekä linkkivinkit hyviin teksteihin ovat erittäin tervetulleita.
—-
IPR ei ole ”luonnollista” omistusta, vaan se on lainsäädännöllä luotu konstruktio. Toki fyysisten asioiden omistuskin on lainsäädännöllä määriteltyä, mutta sen ja IPR:n välillä on silti selvä ero. Jos joku varastaa minulta kännykän, tai vaikka tontin, olen menettänyt kännykän (tai tontin). Jos joku ottaa luvattoman kopion joka rikkoo immateriaalisia omistusoikeuksiani, olen menettänyt potentiaalisen mahdollisuuden myydä kopio hänelle. Itse IPR:n alaista teosta tai ideaa en ole menettänyt.
Tämä IPR:n luonne ei sinällään tee siitä mitenkän hyvää tai huonoa. Oleellista on vaan ymmärtää, että se on eri asia kuin fyysisten asioiden omistusoikeus. Vastaavasti kuin avioliittokaan ei tarkoita puolison omistamista, vaikka historiassa on joskus näinkin ajateltu.
No niin, asiaan.
IPR:n tarkoitus on tukea edistystä, kulttuurin ja ideoiden mahdollisimman laajaa leviämistä mahdollisimman monen saataville.
Patenttien tarkoitus on edistää keksintöjen leviämistä ja niiden julkistamista, jotta niistä voitaisiin keskustella, ja muut voisivat hyödyntää tehtyä keksintöä. Keksijälle annetaan väliaikainen monopoli keksintönsä hyödyntämiseen, jotta hänellä olisi kannustin julkaista se, ja pitkän päälle kaikki saisivat hyödyntää sitä vapaasti. Muussa tapauksessa keksijä saattaisi koittaa piilotella keksintöään, eikä kukaan muu pääsisi hyötymään siitä.
Tekijänoikeuden tarkoitus on edistää kulttuurin tuotantoa, jotta mahdollisimman monella olisi pääsy mahdollisimman laadukkaiden kulttuuriteosten äärelle. Tämä on sanottu tiivistetyssä muodossa esimerkiksi USA:n perustuslaissa, jonka mukaan kongressilla on oikeus ”to promote the Progress of Science and useful Arts, by securing for limited times to Authors and Inventors the exclusive Right to their respective Writings and Discoveries.”
Kannattaa huomata, että tekijänoikeuden tarkoitus ei ole rajoittaa ideoiden tai teosten leviämistä, vaan tukea sitä. Käytännössä tekijänoikeus kuitenkin perustuu patenttien tapaan väliaikaiselle monopolille, eli rajoitusten asettamiselle muiden toiminnalle. Syynä tähän on se, että levittämisestä on mahdollista saada tuloja, joilla sitten voidaan tukea teosten tuottamista. Vaikka yksittäisen teoksen leviäminen täten heikkeneekin, lisääntyy laadukkaiden teosten tuotanto, joten kokonaisuutena kulttuuri edistyy. Tai se ainakin on tarkoitus.
Mitään moraalista oikeutta teoksen tai idean leviämisen rajoittamiseen ei ole olemassa. Luvattomat kopiot, luvaton levitys ym. ovat taloudellisia rikoksia. Tekijän moraaliset oikeudet koskevat vain tekijän mainitsemista ja hänen loukkaamistaan.
Useimmat linkit tuossa yllä olivat amerikkalaisiin teksteihin. Se ei ole sattumaa, tässä asiassa sikäläinen keskustelu on jonkin verran suomalaista kehittyneempää. Suomessa tekijänoikeuden ja jopa patenttien mutkaton samastaminen omaisuuteen on valitettavan yleistä, ja tekijänoikeuden tarkoitusta ei usein pohdita.
Tekijänoikeuden perusteena tuo esittelemäni edistyspyrkimys on parempi kuin ”ideat ovat omaisuutta”-ajattelu, koska edistyspyrkimys mahdollistaa ainakin periaatteessa kvantitattiivisen arvionnin. Jos tekijänoikeuden kestoa lyhennetään, heikentääkö se teosten tuottamista enemmän kuin lisää niiden leviämistä? Jos ohjelmistopatentit sallitaan, lisääkö se ohjelmistoteollisuuden innovaatioita enemmän kuin haittaa niiden käyttöönottoa?
Mikäli tekijänoikeuden lähtökohta olisi, että ”mun ideaa ei saa muut varastaa!”, mahdollisuus tälläiseen tasapainon hakemiseen ja analyysiin menetetään ja järjestelmän rakentamisen perusteeksi jää lähinnä huutoäänestys. Itse ainakin preferoin analyyttistä lähestymistapaa, jossa asiat pyritään kvantifioimaan, milloin mahdollista.
”Suomeksi usein käytetty termi ”immateriaalioikeudet” on harhaanjohtava, koska siitä puuttuu omistuksen korostaminen.”
Omistaminen on tietysti hieman hankala käsite. Esineoikeudessa on klassisesti katsottu, että omistusoikeus on henkilöllä kun omaisuus ei ole ulosmitattavissa edellisen omistajansa velasta. Tämä ei tietysti sovellu enää informaation omistamiseen, koska näitä oikeuksia ei voi ulosmitata. Logiikka on vuokraustyyppinen käyttöoikeuskorvaus ja muiden käyttäjien rajaaminen oikeuden ulkopuolelle aivan kuten yhteismaille tehtiin yksityistäessä ne.
”IPR ei ole ”luonnollista” omistusta, vaan se on lainsäädännöllä luotu konstruktio. Toki fyysisten asioiden omistuskin on lainsäädännöllä määriteltyä, mutta sen ja IPR:n välillä on silti selvä ero.”
Ei maanomistusoikeuskaan syntynyt tehokkaasti ennen kuin se lainsäädännöllä turvattiin.
”IPR:n tarkoitus on tukea edistystä, kulttuurin ja ideoiden mahdollisimman laajaa leviämistä mahdollisimman monen saataville.”
Mielestäni IPR:n tarkoitus on kasvattaa taloutta. Ensinnäkin tieto on tuotannontekijä. Se voi olla ohje kuinka tehdas rakennetaan, tietokoneohjelma joka tuottaa tuotteen (eli tehdas) tai itse lopputuote jonka kuluttaja ostaa. Suuri osa arkisesta toiminnastamme ei ole taloudellisen vaihdon piirissä. Kun informaatioyksikkö aidataan commonseista yksityisen omistuksen piiriin ja tuotteistetaan tapahtuu asiaa: 1) tuote on harvempien potentiaalisten tuon informaation haluavien saatavilla (suuri osa kärsii) 2) talous on kasvanut kokonaisuudessaan tuolle informaatiolle muodostuvan arvon verran.
”Mitään moraalista oikeutta teoksen tai idean leviämisen rajoittamiseen ei ole olemassa. Luvattomat kopiot, luvaton levitys ym. ovat taloudellisia rikoksia. Tekijän moraaliset oikeudet koskevat vain tekijän mainitsemista ja hänen loukkaamistaan.”
Tässä ei saa sotkea ”moraalisia oikeuksia” lain systematisoinnissa käytettynä käsitteenä mihinkään yleiseettiseen luonnehdintaan. Tekijän mainitseminen ja kunnioittamisoikeus ovat juurikin lain määräämiä. Jossain jalostumisvaiheessa yleistyessään informaatiolla on tapana siirtyä commonseihin, eikä esimerkiksi uskottavan väitteen esittämiseksi tarvitse lähdeviitettä edes osoittaakseen kunnioitusta alkuperäiselle keksijälle. Esimerkiksi aiemmin mainitsin informaation arvon tarkoittaen hinnan määräytymistä kysynnän perusteella, mutta tuskin olisi ollut tarpeen käydä läpi koko taloustieteen historiaa.
Eettisesti en ole vielä törmännyt uskottaviin perusteluihin lain tarkoittamien moraalisten oikeuksien turvaamiseksi. Esimerkiksi parodia on tyypiesimerkki kunnioittamisoikeuden loukkauksesta.
Ei maanomistusoikeuskaan syntynyt tehokkaasti ennen kuin se lainsäädännöllä turvattiin.
Meinasinkin viitata maanomistukseen, joka poikkeaa myös oleellisella tavalla esineiden omistamisesta, maata kun ei tehdä lisää. Se kuitenkin alkoi mennä vähän ohi aiheen niin karsin sen.
Kaikki omistus jota ei voi kantaa mukanaan tosiaan edellyttää jonkinlaista juridista suojaa toteutuakseen tehokkaasti. Mutta silti tuo monistuvuus tekee IPR:stä eri asian kuin minkään fyysisen omistaminen, oli se sitten huone, härkä, vaimo, aasi tai palvelija. Tai pelto.
Ajattelin kirjoittaa talousnäkökulmasta lähiaikoina oman postauksensa, joten en nyt siitä sano tässä vielä kuin sen verran, että itse miellän talouden kasvun edistyksen alatyypiksi, joten siinä mielessä huomiosi mahtui väitteeni sisään. Mutta se ei ole ainoa edistyksen muoto, jota IPR:llä tavoitellaan ja voidaan tavoitella.
Parodiaoikeus on muuten hyvä huomio. Itsekin aloin ihmetellä kun luin tuon kohdan tekijänoikeuslaista, että mitäs helvettiä, tämähän on parodian kielto. Pykälä on kuitenkin ilmeisesti ollut tuossa muodossa vuodesta 1961, joten kaipa on sitten vakiintunut tulkinta, että lakia ei tässä kohti lueta niin kuin se on kirjoitettu?
”Mutta silti tuo monistuvuus tekee IPR:stä eri asian kuin minkään fyysisen omistaminen, oli se sitten huone, härkä, vaimo, aasi tai palvelija. Tai pelto.”
Tuo palvelija oli hyvä havainto. Kun orjuus lakkautettiin, kapitalismi laajeni maanomistuksen lisäksi edellisen kerran yhtä erikoisen omaisuuden muotoon, työvoiman omistamiseen, työmarkkinoiden syntyyn. Käyttöesineen omistaminen on käsitteeni jotenkin paljon selkeämpää kuin työvoimansa omistaminen, tuotteistaminen ja sillä käytävien markkinoiden sääntelyyn.
Tiedon tuotanto on kuitenkin commonseista ammentamista ja ennen kaikkea sosiaalista vaihdantaa. Tiedolla kun ei välttämättä tee mitään jos se ei siirry henkilöltä toiselle ainakaan sitten kun puhutaan monimutkaisista tuotantoketjuista. Kun katsoo rekrytointiperusteita, konsulttifirmojen toimintalogiikkaa, yms. niin sosiaaliset suhteet tai organisaatioverkostot ovat yhä keskeisempiä tuotannontekijöitä. Tässä mielessä olisi loogista vaatia seuraavaksi kapitalismin ekstensiivinen vaihe olisi yksityistää ulossulkevalla logiikalla sosiaaliset suhdeverkostot. Sitä odotellessa.
Menin tuossa äsken todella pahasti sivuraiteillle, mutta olennaista on huomata, että markkinoiden laajentuessa ansaintalogiikassa täytyy tehdä jotain hyvin kekseliäitä muutoksia.
Kauppaa kun immateriaalisella ei perinteisessä mielessä voi käydä vaan markkinalogiikka on vuokrauksen tapainen käyttöoikeussopimuksen tyypinen järjestely. Tässä mielessä IPR:t eroavat jyrkästi muusta omistamisesta ja vaihdosta.
”Jos joku ottaa luvattoman kopion joka rikkoo immateriaalisia omistusoikeuksiani, olen menettänyt potentiaalisen mahdollisuuden myydä kopio hänelle.”
Oikeastaan et ole välttämättä menettänyt edes potentiaalista myyntimahdollisuutta, jos pystyt tarjoamaan saman teoksen eri muodossa tai erilaisena palveluna. Täsmälleen samanlaista kopiota asiakas tuskin ostaa (joskin tämänkin on mahdollista, kaikenlaisia ihmisiä on), mutta hän voi hyvinkin haluta sinulta saman teoksen, tuotteen tai palvelun eri muodoissa.
Olen esimerkiksi itse ostanut Rainbow Six 3 -pc-pelin neljään kertaan. Ensin se tuli bundlattuna CD:llä kauan ostamani näytönohjaimen mukana. Sen jälkeen ostin vuosia myöhemmin saman pelin kahtena erilliskappaleena (DVD:nä) kirjakaupasta, toinen itselleni ja toinen lahjaksi. Vastikää ostin pelin vielä neljännen kerran täysin digitaalisena Steam-palvelusta, koska se oli halpa ja digitaalisena hyvin helppokäyttöinen.
Ostin siis saman tuotteen neljä kertaa, koska se oli eri muodossa ja tuli erilaiseen tarpeeseen. Kyllähän sen pelin olisi netistäkin saanut helposti ladattua ilmaiseksi, mutta tekijöillä oli tarjota minulle asioita, joita pelkkä kopioiminen ei voinut ratkaista: cd-key heidän nettimoninpelijärjestelmäänsä, yhdistelmä-dvd, jossa mukana sekä alkuperäinen peli että lisälevy, digitaalinen kopio ilman fyysisen kappaleen kanssa häsläilyä ja pelkoa sen rikkoutumisesta sekä lahja.
Aivan samoin netissä kaverilta saatu musiikkitiedosto ei estä minua ostamasta tekijän cd-albumia, käymästä konsertissa, kuuntelemasta samaa kappaletta Spotifyn kautta, hankkimasta itselleni samaa musiikkiraitaa eri tiesostomuodossa eri laadulla tai jopa ostamalla kopion nettikaupasta, koska pidin kappaleesta ja haluan tukea tekijöitä.
Oikeastaan tuon musiikkikappaleen kopiointi on voinut jopa _mahdollistaa_ asiakkuuteni tapauksessa, jolloin en olisi siitä muuten mitään tiennyt.
”Jos joku ottaa luvattoman kopion joka rikkoo immateriaalisia omistusoikeuksiani, olen menettänyt potentiaalisen mahdollisuuden myydä kopio hänelle.”
Ehkä, mutta se, että jokin toiminta saattaa aiheuttaa sen, että joku tekee päätöksen olla ostamatta jotakin, ei ole yksinään riittävä peruste kyseisen toiminnan kieltämiselle.
Joku voi esimerkiksi kertoa kavereilleen, että jokin teos on hänen mielestään huono. Tämän seurauksena joku kavereista saattaa päättää olla ostamatta jonkin teoksen, jonka hän olisi muussa tapauksessa ostanut.
Parempi esimerkki: negatiivinen arvio teoksesta suuressa sanomalehdessä saattaa aiheuttaa syvänkin loven teoksen myyntilukuihin.
Esimerkeissä mainitun toiminnan kieltämistä kukaan tuskin haluaa. Tämä ei toki ole perustelu sille, että nettikopiointi pitäisi sallia. Kieltämisen perusteeksi ei kuitenkaan voi riittää pelkästään se, että kopiointi saattaa johtaa ostopäätöksen tekemättä jättämiseen.
”Tämä ei toki ole perustelu sille, että nettikopiointi pitäisi sallia. Kieltämisen perusteeksi ei kuitenkaan voi riittää pelkästään se, että kopiointi saattaa johtaa ostopäätöksen tekemättä jättämiseen.”
Tärkeä huomio. Omistamista on rajattu joillain muillakin osin. Esimerkkinä voitaisiin taas ajatella vaikka maan tai vesialueen omistamista. Jollain saattaisi olla intressi ostaa tontti tai vesialue periäkseen mökkiläisiltä tietulleja joka kerta kun veneileevät tai kulkevat tontin läpi. Tämä ei ole kuitenkaan lainsäädännön puitteissa mahdollista. Moni olisi varmaankin myös halukas maksamaan puolukoiden poimimisesta tai mato-onkimisesta jos meillä ei olisi jokamiehen oikeuksia. Lainsäädäntö tältäkin osin estää omistajaa käyttämästä omaisuuttaan taloudellisen tuoton tavoitteluun.
Lain pitäisi kuitenkin olla sellainen, että jokseenkin suuri osa kansasta on valmis hyväksymään sen. Yleisin nuorten tekemä laittomuus on tekijänoikeusrikkomus ja tilastot kertovat tämän osalta omaa kieltänsä. Oikeuksien valvontakin on teknisesti todettu lähes mahdottomaksi ja tarpeellisuus taloudellisilta osin kyseenalaistettu vahvasti. Jos ajatellaan vaikka luvatonta vertaisverkkolataamista niin valvonnan kustannukset olisivat satojen tai tuhansien kertaluokkaa verrattuna potentiaalisiin taloudellisessa järjestelmässä tapahtuviin tulon muodostumisiin. Tällä hetkellä oikeuksienhaltijoiden etujärjestöjen strategia on ollut pyrkiä tuhoamaan mielivaltaisesti poimittujen kiinnijääneiden loppuelämä juridisin konstein varoittavaksi esimerkiksi muille. Tämä strategia muistuttaa olennaisilta osiltaan terrorismia.
joonas, Ahto, hyviä huomioita tuosta potentiaalisesta mahdollisuudesta myydä. Ei ole itsestäänselvää, mikä on luvattoman kopioinnin vaikutus myyntiin, ja onko se edes aina negatiivinen. Se myös vaihtelee paljon tapauskohtaisesti ja alojen välillä.
Esimerkiksi musiikkibisnes tuntuisi siirtyvän suuntaan, jossa kopioiden melko vapaa leviäminen ei ole ongelma, koska rahat haetaan enemmän live-esityksistä.
Toisaalta erityisesti pelibisneksessä käsittääkseni on aika ilmeistä, että juuri piratismi tuhosi 80-90-luvun bisnesmallit. Ei verkkopeleihin siirrytty vain siksi että sosiaalinen pelaaminen on kivaa, vaan koska niiden rahastaminen onnistuu. Toisaalta seurauksena piratismi ei ole niille nykyään mikään ongelma.
Nähdäkseni IPR-järjestlyiden totaalista remonttia voidaan perustella ihan tuon laatimasi tarkoitusten listan perusteella.
Nimittäin monopolien luomiseen keskittyvä IPR-järjestelmä on juuri näissä merkityksissä epätarkoituksenmukainen. Erityisen räikeästi tämä näkyy patenttien kohdalla siinä, miten oligopolistista kaikki korkean teknologian toiminta on samaan aikaan kun R&D-panosta tehdään pienissä firmoissa, jotka sitten myyvät itsensä ja IPR-omaisuutensa eniten tarjoavalle.
Tuo pointti yllä siitä, miten negatiivinen arvio voi haitata kauppaa, on tuotu jo IPR-problematiikan piiriin. Esimerkiksi vaikutusvaltaisina pidettyjä pörssianalyytikkoja on haastettu oikeuteen, kun nämä ovat antaneet myyntisuosituksia firmoista, ja jotkut vahingonkorvausvaatimukset ovat menneet jopa läpi.
Luonnonoikeudellinen näkökulma asiaan on minusta aneeminen, kuten yleensäkin, mutta sen mukaan ihmisellä on oikeus omalla työllänsä tekemiin asioihin ja toisaalta oikeus luopua työpanoksestaan. IPR ei kuitenkaan ole perusteltavissa tätä kautta, koska IPR-oikeuden ”rikkominen” ei ole mitenkään havaittavissa. Siinä itseasiassa keskeistä on toisten hyödyn, rajoittaminen, ei oikeudenhaltijan haitan rajoittaminen.
IPR-järjestelmän vahvuus on oikeastaan siinä, että ihmisiä on halvempaa pamputtaa kuin subventoida. Niinkauan kun pamputtamista on tarjolla halvalla, ihmiset eivät vaivaudu käymään neuvotteluja, jotta päästäisiin jonkinlaiseen coaselaiseen ratkaisuun.
Tiedemies: Tarkoituksen kuvaamisen idea tietenkin oli juuri se, että sen avulla on mahdollista arvioida eri ratkaisujen tarkoituksenmukaisuutta. En kuitenkaan pidä vastausta aivan noin itsestäänselvänä kuin sinä tunnut sanovan.
On esimerkkejä, joissa on helppo nähdä, että nykyiset IPR-säännöt eivät täytä tarkoitustaan. Vaikkapa softapatentit, jotka yksinomaan haittaavat innovaatiota, tai pitkään kuoleman jälkeen jatkuvat suoja-ajat, jotka tuskin toimivat intensiivinä luoda enemmän teoksia.
Mutta toisaalta on esimerkkejä joissa tarkoitus tuntuu täyttyvän. Vaikkapa kirjallisuus ainakin tähän päivään asti, kun e-kirja on vielä kuriositeetti. En tunne esimerkkejä, joissa tekijänoikeus olisi rajoittanut kirjojen kirjoittamista, ja teosten saatavuusongelmatkin ovat olleet (mm. kirjastojen ja divarien ansiosta) kohtalaisia ja järjestelmä toisaalta selkeästi on lisännyt kirjallisuuden tuotantoa, sekä sen laatua, kun on välineet maksaa kustannustoimittajille ym.
Sitten n tiestysti vielä se laaja joukko, josta en ainakaan itse osaa suorilta sanoa, onko järjestelmä kokonaisuutena tarkoituksenmukainen vai ei. Esimerkiksi lääkepatentit ja elokuvat. Jos tiedät hyviä tutkimuksia IPR:n tehokkuudesta eri aloilla, olisin kiinnostunut.
Coaselaisen ratkaisun suhteen: jos olen ymmärtänyt oikein, coasen teoreema edellyttää, että omistusoikeudet on (selkeästi) määritelty? Lisäksi se tuntuisi toimivan lähinnä rajallisiin resursseihin. Ilmeisesti ehdotat sitä jotenkin laajemmin tulkittuna, kuin mitä itse sain siitä nyt irti? (transaktiokustannuskysymys lienee ratkeava olettaen tehokas mikromaksaminen, joka kyllä tulee vielä)
”En tunne esimerkkejä, joissa tekijänoikeus olisi rajoittanut kirjojen kirjoittamista, ja teosten saatavuusongelmatkin ovat olleet…”
Jos teoksesta on loppunut painos tai kyseessä on orpoteos, näiden saatavuus on muuttunut pitkälti mahdottomaksi ja monet teokset ovat vaarassa hävitä. Näiden suhteen kannattaa huomata myös, ettei kirjallisuutta tuoteta yleensä kulttuurisesta ja tiedollisesta tyhjiöstä käsin.
”jos olen ymmärtänyt oikein, coasen teoreema edellyttää, että omistusoikeudet on (selkeästi) määritelty?”
Kaikelle omaisuuden käytölle on luotu rajoituksia eri omistamisen vaikutuksiin. Suomalaisessa oikeudellisessa keskustelussa pitkään parhaana määritelmänä on pidetty Simo Zittingin käsitystä omistusoikeudesta. En aio mennä tuohon teoriaan yksityiskohtaisemmin, mutta totean vain, että oikeastaan yksikään Zittingin kuvaamista omistamisen piirteistä ei sovellu millään tavalla IPR:n.
Ajatusten ja tiedon laajentaminen kapitalistiseen vaihdantaan ei onnistunut kovinkaan helposti tiedon kopioitavuuden vuoksi, jolloin perinteinen kaupankäynti ei soveltunut immateriaaliseen. Klassisesti ajatellaan, että omistusoikeuden loukkaukset estävät omistajaa käyttämästä omaisuuttaan. Tiedon kohdalla näin ei ole. Omistaminen Zittingiläisittäin toimii jotenkin seuraavasti. A omistaa esineen X. A:n puolisolla B on avioliiton vuoksi oikeuksia esineeseen X. A (B:n suostumuksella) myy X:n henkilölle C. C:n katsotaan omistavan X:n kun X ei ole laillisesti ulosmitattavissa A:n velasta. Tällöin C on oikeutettu käyttämään omaisuuttaan X haluamallaan tavalla (lainsäädäntö asettaa reunaehtoja) ja kompetentti myymään X:n haluamalleen henkilölle (ja tähänkin poikkeuksena, että esimerkiksi maakaupoissa A voi asettaa sopimukseen jälleenmyynnistä itselleen etuosto-oikeuden, mutta ei rajoittaa luovutuskompetenssia muutoin).
Immateriaalisen kaupassa kyse ei kuitenkaan ole varsinaisesti ostosta tai myynnistä vaan rajoitetun pääsyn antamisesta informaatioon tietyn käyttöoikeussopimuksen mukaisesti. Eli jos maakaupoista pitäisi löytää analogia, niin vuokrasopimukset voisivat olla vastaavanlainen järjestelmä.
Jos lähdetään ajattelemaan vaikka liikehuoneiston vuokraamista, niin kiinteistö on ulosotettavissa omistajaltaan. Liikehuoneiston vuokrauksessa vuokralainen saa luovuttaa puolet liikehuoneistostaan ihan kenelle vain ilman vuokranantajan suostumusta. Avio-oikeus antaa puolisoille oikeuden toistensa kiinteistöomaisuuteen. Tällaiset ehdot eivät päde IPR:n.
Tai oikeastaan vuokratessa maata saa rakentaa, rakennuksia remontoida, kutsua kavereita kylään ja paljon muutakin jännää tehdä vuokrasopimuksen sitä rajoittamatta(kohtuuton ehto). Teoksia taas ei oikein saa muokata tai jakaa kavereiden iloksi. Eli kyse on ennemminkin pääsylipun ostamisesta huvipuistoalueelle tai yökerhoon.
Aika usein sä päivität blogia, mä huomaan (miksei tähän voi laittaa linkkiä, no nimimerkkiin voi)
Jos teoksesta on loppunut painos tai kyseessä on orpoteos, näiden saatavuus on muuttunut pitkälti mahdottomaksi ja monet teokset ovat vaarassa hävitä. Näiden suhteen kannattaa huomata myös, ettei kirjallisuutta tuoteta yleensä kulttuurisesta ja tiedollisesta tyhjiöstä käsin.
Joo orpoteosten ja painoksettomien ongelmat ovat ihan olemassaolevia ja oikeita ongelmia. Kuitenkin, nekin huomioiden, minusta vaikuttaisi että kirjallisuuden osalta nykyinen tekijänoikeusjärjestelmä on oikeasti plussan puolella. Siksi suuri on ollut sen kirjallisuuden tuotannolle tuoma hyöty, ainakin verrattuna esiteolliseen malliin, jossa kirjailija eli muilla töillä tai mesenaatin turvin.
Hiukan kärjistäen, orpojen ja unohdettujen teosten ongelma ei ole niin suuri, koska ne lähes järjestään ovat teoksia jotka eivät kiinnosta juuri ketään. Ongelma se on silti; pistin tuonne seuraavaan postaukseen jo linkki Oskalan Hannun blogiin, jossa käsitellään Hollannissa tähän kehitettyä ratkaisua.
Noin yleensä, tämän tyyppisiin ongelmiin periaatteessa voidaan vastata myös pakkolisenssoinnilla, eikä vain vapaalla käytöllä.
”Kuitenkin, nekin huomioiden, minusta vaikuttaisi että kirjallisuuden osalta nykyinen tekijänoikeusjärjestelmä on oikeasti plussan puolella”
Jos lisää esimerkkejä pitää keksiä, niin joissain tapauksissa perikunnat estävät kansainvälisesti hyvinkin kiinnostavien teosten ja arkistojen julkaisun ja huonolla tuurilla näitä ei edes säilötä mihinkään asianmukaisesti jolloin ovat vaarassa kadota.
Kustannussopimuksessa määrätään kustantaja päättämään kaikesta hinnoitteluun tai markkinointiin liittyvästä ja yleensä kustannussopimusten kesto on rajoittamaton. Ts. sisällöllisesti kustannussopimuksen kesto on yleensä 70-v tekijän kuoleman jälkeen ja kustantaja päättää sopimuskauden aikana kaikkeen teoksen markkinointiin liittyvästä. Käytännössä tämä vaikuttaa esimerkiksi siihen, että esimerkiksi tietokirjojen kuluttajahinnat iloksi, työnteon tueksi tai opiskeluuun eivät laske kunnes tieto on tyystin vanhentunut.
Hyvä kysymys on myöskin se, onko tämä järjestelmä aidosti tekijöiden edun mukainen. Ainakin kannattaa keskittyä tuottamaan peruskoulukirjoja joita ostatetaan kouluilla joka vuosi lähes samaa kirjaa muutamilla kosmeettisilla muutoksilla. Paljon varmemmat rojaltit vuosien ajaksi tekijälle verrattuna kirgisialaisten perhosten kulttuurisista merkityksistä kirjoittavaan (joka tuskin on vähemmän tehnyt aiheen parissa töitä kuin ala-asteen matematiikan kirjaa kirjoittava).
(tässä sun blogin kommenttilaatikossa ei toimi copypaste tai nuolinäppäimillä liikkuminen)
En oikeastaan kaipaa lisää esimerkkejä ongelmista, osaan kyllä kuvitella noita itsekin lisää. Ja ne ovat ihan oikeita ongelmia.
Mutta jos osaat kertoa lisää aiemmin vihjaamistasi ongelmista, joita IPR on aiheuttanut kirjojen kirjoittamiselle, se olisi erittäin mielenkiintoista. Onko olemassa suoraa plagiointia ”pehmeämpiä” keissejä, jotka havainnollistaisivat järjetslemän ongelmia? Tulee mieleen ne The Holy Blood and the Holy Grail kirjoittajat jotka haastoivat Da Vinci Coden oikeuteen ideavarkaudesta, ilmeisesti lähinnä saadakseen julkisuutta. Se oli kuitenkin selkeästi lakiin perustumiaton haaste, mutta tietysti varoittaa laajentamasta IPR:ää kirjallisten ideoiden alueelle.
Mulla kyllä toimii copy-paste ja nuolet. Voi olla joku selainspesifi ongelma (mulla ff3.5.7/linux).
”Mutta jos osaat kertoa lisää aiemmin vihjaamistasi ongelmista, joita IPR on aiheuttanut kirjojen kirjoittamiselle, se olisi erittäin mielenkiintoista.”
Historian ja kirjallisuuden tutkimuksen kannalta on ongelmallista, että perikunnat voivat viivyttää julkaisemattomien arkistojen julkaisemista kohtuuttoman myöhään.
Esimerkiksi Clark Clifford toimi toisen maailmansodan aikana Trumanin läheisenä laivastoavustajana ja myöhemmin esimerkiksi Kennedyn ja Carterin leivissä. Julkaisemattomat päiväkirjat, kirjeet ja muistelmat saadaan vapaaseen historian tutkijoiden käyttöön 2069 eli 124 vuotta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen.
Vastaavia tapauksia on vaikka kuinka.