Äänestä avointa!

Levittämällä tätä tekstiä sitoudun äänestämään eduskuntavaaleissa 2011 ehdokasta, joka on julkaissut vaalirahoituksensa ennen vaaleja. Kehotan kaikkia lukijoita samaan.

Uuden vaalilain mukaan kansanedustajaehdokkailla on mahdollisuus ilmoittaa vaalibudjettinsa ja merkittävät tukijansa jo ennen vaaleja. Pakollista se ei kuitenkaan ole. Ennakkoäänestyksen alkaessa 6.4. tähän mahdollisuuteen oli tarttunut 429 kansanedustajaehdokasta.

Ilmoituksia selaamalla huomaa nopeasti, että useimmilla ei ole mitään kovin mielenkiintoista ilmoitettavaa. Budjetit ovat pieniä, ja lähinnä omasta kukkarosta. Tunnetuimmat ehdokkaat pääosin puuttuvat listalta.

Mutta juuri siksi asia on tärkeä. Ketkuihin, jotka haluavat salata epämääräisen rahoituksensa päästään käsiksi vasta kun kaikki muut ovat täyttäneet ilmoituksensa tarkasti. Jos enemmistöllä on jo ilmoitus tehtynä, toimittajat jaksavat soitella puuttuville nimiehdokkaille ja kysellä rahoituksen perään.

Ilmoituksen täyttäminen onkin kannanotto vaalirahakähmintää vastaan. Ehdokas joka kertoo rahoituksensa, vaikka sitä olisikin 0 euroa, kertoo samalla uskovansa demokratiaan, jossa äänestäjillä on oikeus tietää, kuka ehdokkaat on eduskuntaan maksanut.

Ja ehdokas, joka salaa vaalirahoituksensa, kertoo uskovansa maan tapaan, jossa nämä asiat eivät oikeastaan kuulu kansalle, ja älkää nyt niitä jaksako tonkia.

Ehdokkaiden vaalirahailmotukset puolueittain – tilanne ennakkoäänestyksen alkaessa 6.4:

  • Puolue, ilmoitusprosentti (ilmottaneet / kaikki ehdokkaat)
  • Vihreät, 97% (220/228)
  • Vasemmistoliitto, 38% (89/218)
  • Piraatit, 25% (32/127)
  • Vapauspuolue, 17% (10/60)
  • Muutos 2011, 12% (8/66)
  • Keskusta, 12% (28/233)
  • Perussuomalaiset, 8% (20/238)
  • Köyhien asialla, 8% (1/12)
  • SDP, 5% (12/238)
  • Kokoomus, 3% (6/232)
  • RKP, 0% (0/83)
  • Kristilliset, 0% (0/191)
  • SKP, 0% (0/143)
  • Itsenäisyyspuolue, 0% (0/69)
  • KTP, 0% (0/46)
  • STP, 0% (0/47)

Tähänastisista ilmoituksista katsoen kahdella puolueella näyttää olevan jonkinlainen linja julkistaa rahoitus: Vihreillä ja Vasemmistoliitolla. Lisäksi Piraatit kirivät kannoilla. Näissä puolueissa puheenjohtajat ja kärkiehdokkaat ovat ilmoittaneet rahoituksensa.

Mutta missä piileksivät Urpilainen, Katainen, Kiviniemi ja Soini? Entä Stubb, Tuomioja, Donner, Vapaavuori ja Väyrynen? Toivottavasti he ovat vain myöhässä, ja rahoitus avataan lähipäivinä. Olisi valitettavaa, jos heillä olisi jäänyt maan tapa veriin.

Usiempien puolueiden listoilta löytyy avoimeen yhteiskuntaan uskovia. Kenenkään ei tarvitse muuttaa puoluekantaansa voidakseen äänestää avointa ehdokasta. Kokoomuksen RKP:n ja Kristillisten kannattajat joutunevat tosin hiukan patistelemaan ehdokkaitaan saadakseen rahoittajat tietoon ajoissa.

Kansa saa sellaisen eduskunnan kuin se ansaitsee. Meistä jokainen päättää omalta osaltaan, istuuko eduskunnassa poliitikko, joka haluaa piilotella kiitollisuudenvelkojaan rahoittajille, vai sellainen joka myöntää ne avoimesti.

Avoin yhteiskunta – avoimet vaalit!

Ääni vaalirahanpimittäjälle on ääni Sukarille!

Irti maan tavasta!

Kehoitankin kaikkia lukijoita toimimaan näin:

  1. Äänestä ehdokasta, joka on julkaissut vaalirahoituksensa hyvissä ajoin, ennakkoäänestyksen loppuun mennessä
  2. Jos harkitsemasi ehdokas ei ole vielä julkaissut rahoitustaan, mailaa tai soita hänelle, ja kerro, että haluaisit äänestää häntä, mutta et voi tehdä sitä ellei hän täytä vaalirahoitusilmoitusta.
  3. Levitä linkkiä tähän tekstiin, kopio teksti omaan blogiisi, Facebookkiin, tms, tai kirjoita oma kannanotto samasta aiheesta.

Tätä tekstiä ei ole suunnattu mitään yksittäistä puoluetta vastaan, tai minkään puolueen kannattamiseksi. Toivoisin kaikkien puolueiden kaikkien ehdokkaiden julkistavan budjettinsa etukäteen. En ole ehdolla eduskuntavaaleissa enkä kenenkään tukiryhmässä.

Tekstiä saa levittää edelleen sellaisenaan tai muokattuna. Lähteen mainitseminen on suotavaa.

Edit: Ensimmäisen päivän jälkeen, 6.4. 22:45 ehdokkaita on tullut 67 lisää. Erityisesti Piraatit ovat kirineet hyvin.

Edit2: Sunnuntai-iltapäivään mennessä ehdokkaita oli tullut taas 39 lisää, Piraatit ylittivät toisena puolueena 50% rajapyykin, SDP kiri Persut kiinni ja RKP:stäkin tuli ensimmäiset vaalirahailmoitukset. Huomionarvoisesti keskustalla on (vihreiden ja vassarien jälkeen) selvästi korkein luku eduskuntapuolueista.

Yhteensä 23% ehdokkaista kolme puoluetta on nyt tehnyt ennakkoilmoituksen vaalirahoituksestaan. Ei tätä kyllä ihan kauhean hyvänä tuloksena voi vielä pitää.

Edit3: taas uudet luvut alla, maanantai klo 21:30. Laskin lisäksi vaalipiirikohtaiset tulokset. Aika tasaisia olivat. Lähes kaikki piirit ovat 24%-29% välillä, poikkeuksina Lappi 22%, Vaasa 10% ja Ahvenanmaa 0%. Kun RKP oli viimeinen eduskuntapuolue, jossa yksikään ehdokas ilmoitti rahoituksensa, niin liekö nyt niin, ettei tämä keskustelu ole ihan saavuttanut ruotsinkielisiä piirejä?

Edit4: Viimeinen päivitys ennakkoäänestyksen loppuessa 12.4. illalla Vasemmistoliittokin ylitti 50% rajan kolmantena, ja Keskusta on myös petrannut. Ahvenanmaallakin jo yksi ehdokas on avannut rahoituksensa. Vaalirahoituksen avoimuutta vaaditaan myös Facebookissa.

Vaalirahoituksensa ennakkoäänestyksen aikana julkasseiden ilmoitukset löytyvät täältä. Puoluerahoitus.fi kun ei esitä historiatietoa toistaiseksi.

  • Puolue, ilmoitusprosentti (ilmottaneet / kaikki ehdokkaat)
  • Vihreät, 98% (224/228)
  • Piraatit, 61% (78/127)
  • Vasemmistoliitto, 52% (123/236)
  • Vapauspuolue, 30% (18/60)
  • Keskusta, 25% (58/233)
  • Muutos 2011, 24% (16/66)
  • SDP, 13% (30/238)
  • Perussuomalaiset, 11% (26/238)
  • Köyhien asialla, 8% (1/12)
  • Kokoomus, 5% (12/232)
  • Kristilliset, 4% (7/191)
  • RKP, 5% (4/83)
  • SKP, 1% (2/143)
  • Itsenäisyyspuolue, 0% (0/69)
  • KTP, 0% (0/46)
  • STP, 0% (0/47)

10 thoughts on “Äänestä avointa!”

  1. puoluerahoitus.fi:n ilmoitusrekisterin tilanne tänä aamuna enne kahdeksaa löytyy tästä: http://sange.fi/~otso/stuff/EV2011.html

    Itse rekisteri kun ei valitettavasti sisällä tietoa milloin ilmoitus on tehty ja milloin sitä on muutettu.

    Myös Reko Ravela (vas) kirjoittaa samasta aiheesta.

    Ja Turun sanomat:
    http://www.ts.fi/online/kotimaa/210720.html

    Vaalipiireittäinkin olisi mielenkiintoista seurata avoimuutta. Oma scriptini ei siihen ihan heti taivu, mutta jos jollain on aikaa leikkiä, tänne saa raportoida tuloksia

  2. Monilla ehdokkailla vaalibudjetti ja vaalirahoitus liikkuvat sen verran pienissä summissa, että ne on helppo eritellä ilmoitukseen. Lisäksi monella summat näyttävät olevan aika pyöreitä, eli ilmeisesti arvioita.

    Tarkkoja lukuja niin kulujen kuin tulojenkaan osalta ei kaikilla ehdokkailla varmasti edes ole selvillä ennen vaaleja, koska molemmat summat voivat vielä muuttua. Uskon tämän vaikuttavan monilla siihen, että ilmoitusta ei ole vielä julkaistu. Varsinkin korkean profiilin poliitikkojen osalta media ja kansalaiset varmasti seuraavat tarkasti, muuttuuko ennen vaaleja julkaistu arvio paljonkin todelliseen ilmoitukseen mennessä. Tästä saadaan sitten taas uutta aihetta rahoitusskandaaleille.

  3. Jaa menee ihan vaalimainonnaksi kommentointi. No, kun nyt liittyy suoraan aiheeseen niin menkööt.

    Pytsäköintisakkoja ei muuten yritys saa vähentää kuluna, en tiedä miten niihin suhtaudutaan vaalibudjeteissa. Nehän ovat yksityistä rahaa, eli ehkä ne saa laittaa kuluihin. Hyvä joka tapauksessa, että piraatit jaksavat nollailmoituksensa tehdä; tällä hetkellä olette enää pari prosenttiyksikköä vasemmistoliittoa jäljessä.

    Niku, luonnollisesti ennakkoilmoitus on vain arvio, ja lopullinen toteutuma sekä tulojen että kulujen osalta voi poiketa arviosta. itse näkisin, että juuri siksi ennakkoilmoitukset ovat tärkeitä, koska sitten voidaan esittää jälkikäteen kysymyksiä, jos ennakkoilmoituksesta puuttui kymppitonnin lahjoitus.

    Totta kai tästä on ylimääräistä vaivaa ehdokkaille tai kampanjapäälliköille. Mutta ei eduskuntaan pääseminen ole helppoa, siinä joutuu vähän näkemään vaivaa.

    Ja jos painetta avoimuuteen syntyy enemmänkin, on ehdokkaiden oman edun mukaista julkaista rahoituksensa. Epäily siitä, että voi menettää 10 ääntä sillä ettei julkaise rahoitustaan riittäänee monelle; viimeiset paikat kun jaetaan muutaman äänen eroilla.

  4. Päivitin uusimman listan tuonne loppuun. Ehdokkaita on päivän mittaan tullut aika hyvin, ja mm. Kristilliset avasivat pistetilin oikein puoluejohtajan voimin. Vasemmistoliittolaisia ja Piraatteja on myös tullut runsaasti lisää, ja monilla muillakin puolueilla kohtuullisesti.

    Tulospalvelu raportoi tämän jännittävän näytelmän edistymistä seuraavan kerran perjantaina.

  5. Kiitos, kloonasin koko repon saman tien itselleni. Täytyy leikkiä tuon scraperin (ja tulosten) kanssa kun jossain vaiheessa liikenee vähän aikaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *