Elimistä ja elämästä

Klassisen sukupuolistereotypian mukaan miehet tapaavat (toisinaan? aina?) ajatella aivojensa sijasta peniksellään.

Kuten useimmat sukupuolistereotypiat, tämäkin on minulle kovin vieras. En tunnista siinä itseäni lainkaan. Sivumennen sanoen tajusin vasta hiljattain, että jotkut ihan oikeasti uskovat tällaisten sukupuolistereotypioiden kertovan jotain elämästä tai ihmisistä, että ne kelpaavat edes ensimmäiseksi heuristiikaksi. Olin jotenkin luullut, että niitä keksitään vain huonojen vitsien materiaaliksi jonkinlaisena postmodernina merkityspelinä, jonka säännöt ovat irronneet reaalitodellisuudesta jo kauan sitten.

No, takaisin asian tietämille. Jos puhe olisi naisista, sama asia ilmaistaisiin fraasilla ”kuunnella sydäntään”. Tämän ajan sukupuolikielipelissä kun tunne on jotain naisellista ja halu taas miehistä. Jako on tuoreehko. Vielä 1800-luvulla, ja korjatkaa joku sivistyneempi virheeni, voimakkaita tunteita pidettiin nimenomaan miehisenä ominaisuutena, johon heikot ja halujensa vietävissä olevat naiset eivät kykene. Ja vielä kauemmas katsoen, eroa ei oikeastaan ole (ref. Decamerone), vaan tunteet ja halut ovat pikemminkin samaa ruumillista kokemusta.

Kummassakin tapauksessa sanonnat kuvaavat sitä, kuinka ihminen käyttäytyy vaistomaisesti, ei rationaalisen ajattelun pohjalta. Hakeutuu näköpiirissä olevan mielihyvän suuntaan miettimättä globaaleja optimeja.

Tunnen joitakin miehiä, joiden voi sanoa ”ajattelevan peniksellään”, jotka siirtyvät elämäntilanteesta ja ihmissuhteesta toiseen sen mukaan, mikä tuntuu nyt hyvältä, näennäisen yllättäen. Näin sivusta katsoen minusta vaikuttaa, että lopputulos on usein kaikille asianosaisille ihan hyvä. Kenties parempi, kuin mitä rationaalinen harkinta ja huolellinen elämänsuunnittelu olisi tarjonnut..

Herraa tuntemattomia ehkä hieman yllättäen, Nietzsche asettuu tämän saman periaatteen taakse:

Kaikkinainen moraalin naturalismi, siis jokainen terve moraali, on elämänvaiston hallitsema […] Luonnonvastainen moraali, siis miltei kaikki moraali, jota tähän asti on opetettu, kunnioitettu ja saarnattu, kääntyy nimenomaan elämänvastoja vastaan, – siinä nämä vaistot tuomitaan, välistä salaa, välistä äänekkäästi ja röyhkeästi. Sanoessaan ”Jumala näkee sydämeen” se sanoo ei elämän alimmille ja ylimmille haluille ja asettaa jumalan elämän viholliseksi… Pyhimys, johon jumala on mieltynyt, on ihanteellinen kuohilas… Elämä päättyy siihen, missä ”jumalan valtakunta” alkaa…

Tyylissä näkyy jo skitsofrenian ote, eikä sille ehkä kannata antaa sen suurempaa arvoa; sattuipa vaan silmiin viihdelukemistossa Epäjumalten hämärä. Mutta Nietzsche on tässä vahvasti hippien linjoilla. Kuuntele elintäsi ja seuraa vaistoasi. Ole sitä, mikä sinun täytyy. Penis-filosofi par exellence

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *