Seuraavat 400 000 helsinkiläistä

Pamflettimme ”Seuraavat 400 000 helsinkiläistä” on nyt julkaistu!

Paperilla kirjan saa 5 eurolla esimerkiksi minulta (jahka se ehtii tulla painosta) tai 10 eurolla Soininvaaralta tilaamalla.

Kirja löytyy sähköisessä muodossa tästä. Sähköisen version lukijoilta pyydetään vapaaehtoista, esimerkiksi 5 euron, maksua. Maksaa voi tehdä lahjoituksena tilille FI44 1200 3500 3052 14

Tekijöinä siis allekirjoittanut, Mikko Särelä, Osmo Soininvaara ja Mari Holopainen. Taitosta vastasi Lilja Tamminen

Olen hiukan jäävi kirjaa arvioimaan, mutta tässä johdantoluku sitä kuvaamaan:

Seuraavat 400 000 helsinkiläistä

Yksi politiikan suurista kysymyksistä Helsingin seudulla tulee olemaan, missä seuraavat 400 000 helsinkiläistä asuvat. Vastaukset tähän kysymykseen määrittävät kaupunkirakennetta ja vaikuttavat kulttuuriin, talouteen, hallintorakenteeseen, seudun menestykseen ja kaikkeen muuhunkin.

Maakuntakaavassa varaudutaan 430 000 asukkaan kasvuun vuoteen 2035 mennessä. pääosin Helsingin seudulla. HSL:n liikennejärjestelmäsuunnitelmassa taas on lähtökohtana 465 000 uutta asukasta vuoteen 2050 mennessä 14 kunnan alueella. Eri ennusteiden suuruusluokka on sama: tänne pitää saada uusia asuntoja 400 000 ihmiselle.

Jos kaiken annetaan jatkua niin kuin ennenkin, uudet asunnot rakennetaan pääosin pitkin kehyskuntia pieninä paloina: Nurmijärvelle, Tuusulaan, Vihtiin, Mäntsälään, Sipooseen ja Kirkkonummelle. Liikenne perustuu lähinnä henkilöautoihin, joita on useimmilla perheillä kaksi, jopa kolme. Moottoritiet täyttyvät ruuhkista ja niiden lisärakentamista vaaditaan kovaan ääneen. Siihen kuluu miljardeja, mutta sekään ei riitä, koska kehäteitä ei voi leventää loputtomasti. Tämä on taloudellisesti kallis ja ekologisesti tuhoisa skenaario.

Siksi suurin osa uusista asunnoista pitää rakentaa Kehä I:n tasolle tai sen sisäpuolelle, ja lähes kaikki pääkaupunkiseudulle. Tällöin liikenne voi perustua pääosin joukkoliikenteeseen, kävelyyn ja pyöräilyyn, mikä tekee kaupunkirakenteesta toimivamman, seudusta taloudellisesti menestyvämmän ja pienentää päästöjä. Kaikki voittavat.

Helsingin seutu on kansainvälisesti vertaillen harvaan asuttu. Pääkaupunkiseudun tiheys on 952 henkilöä neliökilometrillä ja koko Helsingin seudun 365. Vertailun vuoksi, Tukholman seudun tiheys on 3597 asukasta neliökilometrillä. Yksittäinen luku ei kerro kaikkea, mutta on selvää, että Helsingissä on kyllä tilaa. Punavuoren tiheydellä koko Suomi mahtuisi Kehä I:n sisään, joskin siihen ei onneksi ole tarvetta.

Tämä pamfletti käsittelee sitä, missä nuo 400 000 uutta helsinkiläistä asuvat, ja miten kaupunkia tulee rakentaa seuraavina vuosikymmeninä, jotta he sopivat tänne.

Ensimmäinen osa puhuu elämäntavasta: miten kaupungissa voi elää auton kanssa tai ilman, mitä elämäntavasta seuraa liikenneratkaisujen suhteen ja kuinka lapset sopivat kaupunkiin.

Toinen osa käsittelee liikennettä: miten liikennepolitiikka määrää rakentamista ja luo itseään ruokkivan kierteen, kuinka autoliikenne ja toisaalta joukkoliikenne saadaan toimimaan tulevassa Helsingissä ja mikä siinä on pyöräilyn rooli.

Kolmantena paneudumme rakentamiseen: minne ja miten asuntoja nyt rakennetaan ja mikä kaikki siinä on pielessä, sekä valintaan parkkipaikkojen ja asuntojen välillä.

Viimeisessä osassa puhumme moottoriteistä: siitä kuinka ne vievät tilaa ja kuinka niiden tilalle voisi rakentaa nuo puuttuvat sadat tuhannet asunnot tai ainakin osan niistä. Samalla säästetään tärkeitä viheralueita ja tehdään viihtyisämpää kaupunkia, jossa palvelut ovat lähellä.

Toivomme, että tämä kirjanen herättää ajatuksia ja saa miettimään, kuinka Helsinkiä tulisi rakentaa lisää. Aihepiiriä käsitellään myös Ihmisten kaupunki -blogissa, jota suosittelemme jatkolukemiseksi ja keskustelupaikaksi kaikille pamfletistamme innostuneille.

www.ihmistenkaupunki.fi
Tekijät

2 thoughts on “Seuraavat 400 000 helsinkiläistä”

  1. Kutsu:
    Helsingin Yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian laitoksella valmistui vuonna 2003 gradu ” Enemmistö ry. liikennepoliittisena keskustelijana 1968-1975″. Sen tekijä Tero Hinttaniemi on alustajana yhdistyksemme syyskokouksessa.

    Paikkana tuttuun tapaan ylläolevan kuvan esittämä Elielin kabinetti Helsingin Päärautatieasemalla. Alustus alkaa keskiviikkona 24.10.2012 klo 17.30. Varttia ennen yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous.

    Terveiseni lautakuntaan: Kesämajojen vuokraa on nostettava reilusti ja koko systeemi pitää lopettaa keskusta-alueiden osalta. Lammassaaren terassit ja laiturit on purettava. Nykynuorillie ei ole mitään vastaavaa tarjolla.i

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *