Saako vaarasta varoittaa?

Viime lauantain Etelä-Suomen sanomissa (Lahti) uutisoitiin, kuinka virallisia vaarailmoituksia ei voida toimittaa kännyköihin, koska

”tasapuolisuuden vaatimus estää vaaratiedotteiden kansallisen järjestelmän luomisen älypuhelimiin […] Viranomaiset eivät voi erotella ihmisiä sillä perusteella, että ne, joilla on varaa ostaa älypuhelin saisivat paremman hätätiedotteiden palvelun kuin muut”.

Toisaalla uutisessa ”[valmiusjohtaja] Koivukosken mielestä nykyinen TV- ja radiovaroituksiin perustuva järjestelmä on tehokkain keino tavoittaa kaikki ihmiset

Tätä uutista et voi lukea Internetissä
Tätä uutista et voi lukea Internetissä

Siis hätätilanteisiin varautumisesta vastaavan ylimmän virkamiehen mukaan:

  1. vaarasta ei saa varoittaa, ellei varoitus varmasti tavoita kaikkia (moraalinen väite),
  2. TV ja radio tavoittavat kaikki (faktinen väite), ja
  3. älypuhelimiin vaaratiedotteita välittävää järjestelmää ei saa tehdä (juridinen väite).

(Edit: Haastateltu virkamies otti minuun yhteyttä kertoakseen, ettei ole sanonut tai ainakaan tarkoittanut näin. Keskustelussamme minulle ei oikein selvinnyt, että mitä hän tarkalleen ottaen tarkoitti, eikä missä määrin Etelä-Suomen sanomat oli siteerannut häntä väärintai missä määrin hänen nähdäkseen minä tulkitsin lehtijuttua väärin)

Kaikki kolme väitettä ovat tietenkin vääriä, minkä pitäisi olla kenelle tahansa nyky-yhteiskunnassa elävälle ilmeistä viimeistään pienen googlauksen jälkeen.

Jos tarkoitus on varmasti tavoittaa kaikki, lähetetään kirje. Se on paras tapa tavoittaa lähes 100% väestöstä. Siksi esimerkiksi äänioikeusilmoituksen kanssa menetellään näin. Mutta vaaratiedotusta ei tietenkään lähetetä kirjeellä. Se johtuu siitä, että vaaratiedotuksella on tarkoitus varoittaa vaarasta. On tärkeämpää olla nopeaa kuin kattavaa. Tarkoitus on tavoittaa mahdollisimman monta ihmistä tiukassa aikarajassa, ei kaikkia ihmisiä jollain aikataululla. Jos yhtäkkinen hirmumyrsky uhkaa, niin jokainen joka ei lähtenyt ulos on yksi kaatuneen puun alle jäänyt vähemmän. Se ei ole keneltäkään pois, vaan kaikki voittavat.

Mikään viestintätapa ei tavoita kaikkia ihmisiä. Tv:n päivätavoittavuus on 74% ja radion 78%. Kumpikin luku on tullut 10 vuoden aikana alaspäin 4 prosenttiyksikköä.

Nuo ovat siis ne osuudet ihmisiä, jotka katsovat telkkaria tai kuuntelevat radioa päivän aikana lainkaan.  Suurimman osan päivää radio tai TV eivät kumpikaan ole auki. Lähettämällä vaaratiedote kaikilla radiokanavilla ja tv-kanavilla tavoitetaan korkeintaan 50% ihmisistä, luultavasti vähemmän. Loppujen varoittaminen on sen varassa, että sana leviää.

Älypuhelinten omistajamäärä (penetraatio alan rivolla slangilla) oli vuosi sitten 38%, nousua edellisestä vuodesta 9 %yks. 50% raja mennee rikki viimeistään ensi vuonna. Kännykkään tulevat viestit suurin osa huomaa nopeasti. Lisäksi ihan näppituntumalla väittäisin, että ihmisillä, jotka eivät katso TV:tä tai kuuntele radioa on muita todennäköisemmin älypuhelin. Palvelut siis täydentäisivät toisiaan.

Kun tarkoitus on varoittaa merkittävästä vaarasta, mitään mediaa ei voi sulkea pois sillä perusteella, että se tavoittaa vain osan ihmisistä. Ajatus on täysin päätön ja vastuuton. Sen sijaan kaikkia järkevästi käytössä olevia keinoja tulee käyttää. Vaaratiedotuksen tavoite ei ole tasapuolinen palvelu vaan mahdollisimman monien pitäminen hengissä.

Ja tätä mieltä on lainsäätäjäkin. Vuonna 2006 lisättiin Sähköisen viestinnän tietosuojalakiin pykälä 35a§, Teleyrityksen velvollisuus välittää kohdennettu viranomaistiedote. Ajatus pykälästä syntyi, kun puhelinyhtiöt ja viranomaiset yhteistyössä lähettivät jouluna 2004 varoitus- ja ohjeviestejä kaikille Thaimaan tsunamin tuhoalueella oleville suomalaisille. Siinä yhteydessä havaittiin, että moiseen toimintaan ei oikeastaan ollut selvää laillista perustaa.

No niin, käsi ylös, kenen mielestä tsunamialueelle ei olisi saanut lähettää varoitustekstiviestejä, koska kaikilla suomalaisilla siellä ei ollut kännykkää? Aivan. Ei juuri noussut käsiä. Jatketaan.

Kyseisen hallituksen esityksen perusteissa sanotaan:

”Sääntelyn tarkoituksena on, että esimerkiksi ihmisille vaarallisen laskeuman, terrorismin tai luonnononnettomuuden uhatessa, hätätiedote voidaan välittää vaaranalaisiksi joutuville perinteisten joukkoviestinten lisäksi myös tietylle alueelle kohdennetuilla tekstiviesteillä tai teknisen kehityksen myötä myös muilla kohdeviestintäpalveluilla.

 

Olen tässä siis lyhyesti osoittanut, että

  1. vaarasta varoittaminen ei voi tavoittaa kaikkia, vaan tarkoitus on tavoittaa mahdollisimman moni,
  2. yksin TV- ja radiotiedotteilla tavoitetaan korkeintaan puolet väestöstä, ja
  3. älypuhelinvaaratiedotepalvelun nimenomaisesti salliva laki on jo säädetty.

Nyt on jäljellä enää kysymys, että miten ihmeessä sisäministeriön valmiusjohtaja voi lausua lehdessä jotain noin omituista? Hätäisesti lukemalla syntyy vaikutelma, että häneltä olisi hukassa oman työnsä tavoitteet, teknologiaympäristö jossa toimitaan ja voimassa oleva lainsäädäntö. Pidän kuitenkin todennäköisempänä, että hukassa on vain maailman muutos.

Valmiusjohtaja lienee Falkvingen termiä käyttääkseni ”offline-syntynyt”. Siis ihminen, jolle on olemassa ”nettimaailma” ja sen vastakohtana ”oikea maailma”. Älypuhelimet, sosiaalinen media ja sen sellaiset  ovat nettimaailmaa, siis jonkinlaista leikkiä. Oikeassa maailmassa taas on televisio, yleisradio, paperitehtaita ja kaikki muukin mikä oli olemassa jo 80-luvulla. nämä kaksi maailmaa ovat eri asia, niiden olemassaolo on metafyysisesti erilaista. Ja toinen niistä on todellisempaa.

Vastuullisen viranomaistoiminnan täytyy tietenkin oikeassa maailmassa, jossa ihmiset oikeasti elävät. Netissähän vain nuoriso leikkii. Sitä vähän niinkuin ei ole olemassa.

Tämä karikatyyri on toki tyly, ja on ikävä ajatella että hätätiedotusta suunnitellaan aivan kuin kännyköitä ja internettiä ei olisi keksittykään. Mutta on se silti lohdullisempaa kuin ajatella, ettei korkea viranomainen ymmärrä tehtäväänsä tai sitä koskevaa lainsäädäntöä.

ps. kokonaan toinen asia sitten on, että ne vaaratiedotukset usein koskevat 200km päässä olevaa karhua, joka olikin koira. Mutta jos ajatellaan, että meillä olisi joskus oikeasti vaaratilanne, niin siitä pitäisi voida ihmisille kertoa.

18 thoughts on “Saako vaarasta varoittaa?”

  1. Olin sattumoisin Jyväskylän yliopiston laitoksella, jossa testasivat evakuointiharjoituksen yhteydessä tuota jutussa mainittua järjestelmää. Jututin pihalla seisoskellessani kahta koehenkilö, ohessa havaintojani:

    Järjestelmä vaikutti client-päässä aika keskeneräiseltä. Ruudulle tuli hieman sekavia yleisohjeita sekä kryptisiä kyllä/ei -painikkeet, joiden merkitystä koehenkilö ei ollut varma, vaikka oli ollut koulutuksessa. Kertoman mukaan sillä olisi voinut lähettää hätäpyyntöjäkin, mutta sitä koehenkilö ei osannut esitellä. Käytettävyystekijät ovat tietty korjattavissa, mutta konsepti vaikutti sellaiselta, että se vaatii käyttäjän kouluttamista (se on siis ymmärtääkseni tehty organisaation sisäiseen käyttöön), eli ei ihan kansalaisille suunnattu.

    Viesti kuulemma kohdennettiin puhelimeen luurin GPS:n perusteella, eli siinä pystyttiin määrittelemään vaikkapa 2 km alue kriisipisteen ympärille. Koehenkilö sanoi, että saamansa esittelyssä jokainen sovellusta käyttävä luuri näkyi organisaatiopäässä kartalla yksilöitynä, eli systeemi on rakennettu sellaiseksi, että se mahdollistaa käyttäjien reaaliaikaisen seurannan.

    Tuossa onkin aika iso kysymysmerkki kansalaiskäytölle, ei taida olla kovin kosher edes organisaatiokäytössä…

    Koehenkilö kertoi myös, että luuria esitelleen henkilön mukaan sovellus on olemassa vain Android-luurille ja siinä se vaatii sellaiset oikeudet, että sovellus voi ohittaa äänetön tilan sekä seurata sijaintia milloin vain jne. Konsepti ei siis nykymuodossaan toimi iPhonessa/Windows Phonessa tai Android-laitteilla, joissa tietoturva pidetään tiukkana.

    Näkemäni ja kuulemani perusteella sanoisin siis, että aika kaukana tuo Jyväskylän systeemi on käyttökelpoisesta.

    Äänestäisin tekstiviestien puolesta.

    1. Joo tekstiviesti minullakin kyllä on ensisijaisena keinona mielessä. Tukiasemien perusteella kohdentaminen antanee useimpiin käyttötarkoituksiin aivan riittävän tarkkuuden, ja sen pitäisi olla kohtuullisen helposti mahdollista.

      Suunnilleen kaikissa nykyluureissa pitäisi myös olla jenkkien Wireless Emergency Alerts, joka olisi kai ihan tähän käyttöön tarkoitettu systeemi. Mutta en tunne sen ominaisuuksia sen tarkemmin tai osaa arvioida käyttöönoton kustannuksia.

      Jyväskylän järjestelmästä kysyin mailitse kehittäjältä, ja kuulema se on nykyisellään tosiaan vielä kehitysversio. Tosin hanke loppuu kohta, eli kehitysversioksi se myös jäänee.

      Ja tuo paikannuksen yksityisyyskysymys on kyllä ihan relevantti. Operaattorillahan sama paikkatieto jo joka tapauksessa on, mutta sen käyttötarkoituksia on säädelty aika tarkkaan, ja esimerkiksi siitä, että sijaintiperusteisesti voidaan ylipäänsä lähettää viranomaisilta viesti, on erikseen säädetty laissa.

  2. Kaikkiin GSM puhelimiin tietyllä alueella voidaan jo toimittaa viesti ilman erillisiä sovelluksia. GSM standardiin kuuluu Cell Broadcast jonka tarkoitus on juuri ilmoittaa äkillisestä yleisestä hädästä tietyllä alueella kaikille mobililaitteille yhtäaikaa. Cell Broadcastia tukee ”tyhmien puhelimien” lisäksi sekä iPhone että Android (luultavimmin myös WM) ja sitä käytetään jo esim Japanissa maanjäristys- ja tsunamivaroituksiin ja Yhdysvalloissa yleisvaroituksiin, presidentin hätätiedotteisiin ja lapsenkaappauksiin (”AMBER alert”). Etuna verrattuna tekstiviestiin on se ettei kaikkien aluella olevien numeroita tarvitse tietää ja viestit voidaan kohdentaa esim vain tietyllä alueella olevien puhelimiin operaattorista riippumatta jolloin tavoitetaan myös ulkomaalaiset eikä vaara-alueen ulkopuolella herätetä turhaa paniikkia.
    Teknologia on jo, se on käytössä ja todettu toimivaksi, enää pitää vain määrittää mikä hätä vaatii käytön ja ottaa se käyttöön.

    1. Cell Broadcastin ongelma hätätiedotuksen kannalta on se, että se vaatii käyttäjältä aktiivisuutta ja osaamista; käyttäjän pitää osata tilata oikea CB-kanava, jotta tiedotteet tulisivat puhelimeen. Nokialaisissa tämä oli ennen mahdollista, mutta enpä ole nähnyt moista toiminnetta nykyisissä puhelimissa vähään aikaan. Sinänsä CB olisi kyllä helpoin, toimivin ja halvin ratkaisu.

  3. Näissä hätätiedotteissahan on kyse nimenomaan uutiskynnyksen alittavasta vaaratilannevietinnästä. Pelkään että tuollaisen järjestelmän rakentaminen maksaisi veronmaksajille maltaita. Silti sitä toki hyvä harkita.

    Tekstiviestit varmaan toimivat tsunamin tai ydinlaskeuman uhatessa, mutta itse en ainakaan välittäisi saada tekstiviestiä joka kerta kun Suomenlahdelle annetaan myrskyvaroitus.

  4. Perusvirhe sinun kirjoituksessa on se, että vedät lehden jutusta väärän johtopäätöksen, että älypuhelin=tekstiviestivaroitus.

    Itse olen IT-amattilaisena suunnitellut ja rakentanut tällaisia järjestelmiä yli 30-vuotta ja suunnitellut ja testannut älypuhelimia vuosia ennen kuin ne ovat tulleet yleisille markkinoille, joten uskon tuntevani tarvittavat tekniikat riittävän hyvin. Toimin vielä tänä päivänäkin älypuhelinohjelmistojen beta-testaajana.

    Itse asiaan:
    Laki vaaratiedotteista on eduskunnan säätämä laki ja siinä säädetään vaaratiedotteista radiossa. Optiona lakiin on otettu mahdollisuus välittää se televisiossa tietyissä kanavanipuissa.

    Sisäasiainministeriö ei vastaa välitysjärjestelmistä, vaan ne kuuluvat liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan vastuulle.

    Jo kauan ennen tsunamia selviteltiin muita mahdollisuuksia välittää väestölle varoituksia vaaratilanteista. GSM verkossa on kolmenlaisia mahdollisuuksia välittää vaaratiedotteita cellbroadcasting (CB), tekstiviesti ja datayhteydellä johonkin sovellukseen.

    Näistä vain CB:llä on standardoitu ratkaisu tähän tarkoitukseen. CB:ssä on päätelaitteeseen liittyviä käyttöliittymäongelmia sekä suurimpana se, että välitysjärjestelmä vaatii suoran tietoliikenneyhteyden jokaiselle tukiasemalle. Kun tätä yhteyttä ei voi käyttää muuhun toimintaan, katsovat operaattorit, että viranomaisen tulisi maksaa se. Jo tästä aiheutuu miljoonien vuosittaiset pysyvät käyttökustannukset. Hollantia lukuun ottamatta missään muualla EU:ssa ei ole laajamittaista CB:n hyödyntämistä.

    Tekstiviesti on heti käytettävissä ja olemme sitä muutaman kerran käyttäneetkin näihin tarkoituksiin. Sellaisen järjestelmän luominen, joka olisi nopea ja kattaisi vain tarvittavan alueen on ollut suunnittelussa, mutta sille ei ole löytynyt tarvittavaa rahoitusta LVM:n toimesta. Ottaisimme mielellään sellaisen käyttöön, jos se olisi käytännössä mahdollista.

    Älypuhelinsovellukset ovat olleet keskusteluissa mukana, mutta ne on, aivan kuten totesin, sivuutettu sen takia, että niiden käyttäminen vaatii älypuhelimen lisäksi datayhteyden. Datayhteys ei kuulu kaikille taattuihin peruspalveluihin, mihin radio kuuluu.

    Jos väestön varoitusjärjestelmä toteutetaan GSM-puhelimella sen tulisi toimia kaikissa päätelaitteissa ja kaikkialla, missä verkko toimii. Älypuhelinsovellukset eivät toimi laitteissa, joissa ei ole datayhteyttä tai esim. puhelinlasku on maksamatta.

    Koska julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien toteutuminen, edellyttää se samantasoisen palvelun tarjoamista kaikille tästä syystä esim. ruotsinkielinen vaaratiedote annetaan koko valtakunnan alueelle.

    Kesälomaterveisin
    Janne Koivukoski

    1. Hei,

      ja kiitoksia vastauksesta, tämä asiahan alkaa muuttua selkeämmäksi ainakin minulle jo 🙂

      En kirjoituksessa puhunut tekstiviesteistä, vaan nimenomaan vain älypuhelimissa toimivista ratkaisuista. En tekstiä kirjoittaessa vielä tiennyt sen enempää Jyväskylän yliopistossa suunnitellusta ratkaisusta. Nyt kun olen kuullut sitä joitakin kommentteja täällä ja muualla ja myös keskustellut sen tekijöiden hiukan, en ehkä lähtisi sitä ottamaan välittömästi käyttöön. Suurimmat ongelmat ovat 1) että se pitäisi asentaa erikseen ja 2) jatkuva puhelinten paikantaminen taas uuden tahon toimesta. Tuo ensimmäinen syy käytännössä riittää tekemään ratkaisun toimimattomaksi kun se ei leviä, ja jälkimmäinen taas tekee siitä arveluttavan.

      Mutta jos olisi olemassa hyvä ja kustannustehokas, vain älypuhelimissa toimiva ratkaisu vaaraviesteille, sitä ilman muuta olisi syytä käyttää muiden ratkaisujen rinnalla. Minkäänlaista tasa-arvo-ongelmaa tai juridista ongelmaa tässä ei olisi.

      Tekstiviestit taas tulivat keskusteluun mukaan kommenteissa. Tekstiviesti on ilman muuta paras tapa tavoittaa tietyllä alueella olevat ihmiset nopeasti. Ymmärrän, että tässä tulee tiettyjä kustannuskysymyksiä, joita voi joutua aikansa pohtimaan, että paljonko kohdennusjärjestelmästä oikeastaan kannattaa maksaa. Mutta se luultavasti olisi tehokkainta rahankäyttöä, mitä vaaratiedotuksen osalta voi tehdä. Maksaa se radiojärjestelmäkin, ja lisäksi aiheuttaa sudenhuutoefektin, kun satunnaiselle kuulijalle 99% vaarailmoituksista ei ole relevantteja, kun tosiaan se karhu on jossain satojen kilometrien päässä.

      Ja kansalaisen osalta se, kenen ministeriön vastuulle kustannukset kuuluisivat, ei ole kovin relevanttia. Valtion veroistahan se joka tapauksessa maksettaisiin.

  5. Janne Koivukoski: ”Älypuhelinsovellukset ovat olleet keskusteluissa mukana, mutta ne on, aivan kuten totesin, sivuutettu sen takia, että niiden käyttäminen vaatii älypuhelimen lisäksi datayhteyden. Datayhteys ei kuulu kaikille taattuihin peruspalveluihin, mihin radio kuuluu.”

    Jos älypuhelinsovelluksen kehittäminen on suhteellisen edullista, eikä vaadi esim jatkuvaa gps paikannusta, kuten Gemisti kirjoittaa niin mielestäni sellainen pitäisi ottaa käyttöön. Se, että datayhteys ei ole ”taattu peruspalvelu” ei ole mikään peruste järjestelmän käyttöön ottamatta jättämiselle. Ainoa peruste pitäisi olla mahdollisimman monen tavoittaminen: TV+radio=75% siihen lisäksi älypuhelin ja päästään vaikka yli 85% tavoitettavuuteen. Se on kohtuullisen investoinnin oikeuttava parannus.

  6. Jyväskylän yliopiston järjestelmä on tällä hetkellä tutkimuskäytössä oleva kehitysversio jolla haetaan eri tyyppisten pilotointien kautta käyttökokemuksia tämäntyyppisten järjestelmien käytöstä. Sitä ei ole tarkoituskaan tässä vaiheessa esitellä tai arvioida tuotteistettuna kaupallisena järjestelmänä koska sitä ei ole tuotteistettu vielä. Yliopisto siirtää järjestelmän IPR:t aikanaan toiselle taholle joka tuotteistaa sen ja ottaa vastuun järjestelmän edelleenkehittämisestä ja ylläpidosta. Eri kokeilut ovat tuoneet arvokasta tietoa mm hälytysten havaitsemisesta erilaisissa arkipäivän tilanteissa, tarvittavista hälytysten läpimeno- ja reagointiajoista, hälytyskynnyksestä (eli millaisista asioista kenellekin on järkevää ilmoittaa ja missä tilanteissa) sekä viranomaisten ja organisaatioiden kriisi- ja vaaratilanneviestinnän prosesseista. Esim viranomaisten toimintaprosessit eivät nykyisellään tue vuorovaikutteisen kännykkäviestinnän käyttöönottoa ilman prosessien viilaamista, koska niillä ei esimerkiksi ole valmiutta ottaa vastaan paluuviestejä. Kokeiluja ja organisaatioiden prosessien kehittämistä tarvitaan siis lisää. Rajallisen ja määräaikaisen tutkimushankkeen aikana kokemuksia on haettu kaikkein kehittyneimmän ja laajimmalle levinneen älypuhelinalustan eli Androidin avulla. Koska kyse ei ole ollut tuotantoversion kehittämisestä, esim iPhonen versiointia ei ole tehty. Aiemman mallista Windowsia on kokeiltu teknisenä toteutuksena. Järjestelmä käyttää tekstiviestejä backupina. Niihin älypuhelin- ja vanhanmallisiin puhelimiin joihin Androidin push-viesti ei mene läpi, lähetetään automaattisesti tekstiviesti. Järjestelmä tavoittaa siis periaatteessa kaikki puhelimet jotka ovat käytön piirissä. Hankkeessa on tarkasteltu myös cell broadcastia. Sitä on vuosia sitten kokeiltu Suomessa ja kokeiluverkkokin on jo vuosia sitten purettu pois. Ko teknologia on vanhemmanmallinen ja rajoittuneempi verrattuna älypuhelimeen ja vaatisi kättöönottamiseksi Suomessa koko televerkon päivittämistä koska ko verkkoinfastruktuuri puuttuu koko maasta eikä sitä ole järkevää rakentaa rajallista käyttöä varten. Älypuhelinteknologia toimii kaikkialla missä kännykkäverkko nykyisellään on, etenkin kun heikommille alueille/yksinkertaisempiin laitteisiin järjestelmä lähettää automaattisesti tekstiviestin, jos älypuhelinviesti ei mene perille. Lisäksi jos puhelinmastot ovat nurin mutta alueella on avoin WLAN-verkko, järjestelmä vastaanottaa viestit sen kautta. Tosin WLAN-verkkojen saatavuus on monissa kriittisissäkin paikoissa heikko ja tähän pitäisi esimerkiksi kuntien kiinnittää huomiota mutta sekin maksaa. Julkinen talous ja turvallisuus ovat hieman vaikea kysymys yhdessä.

  7. Poistin yhden virkamiehen henkilöön käyvän kommentin. Blogini kommenttipalstalla ei ole ennakkotarkistusta, mutta poistan jälkikäteen kommentit, jotka katson asiattomiksi. Tätä tapahtuu hyvin harvoin, jos ei suoranaista spämmiä lasketa.

    Itseeni kohdistuvan kritiikin osalta kynnys poistaa kommentin on korkealla, mutta en voi antaa samaa lupaa koskien kaikkia muita keskusteluun osallistuvia tai siinä mainittuja henkilöitä. Pyydän kaikilta harkintaa ja pyrkimystä rakentavaan keskusteluun.

  8. Kun tätä mobiilivaroitusjärjestelmää jo aika monta vuotta on mietitty ja pohdittu ja rahoitusta etsitty, niin tekniikan kehitys ja laitteiden käyttötavat ovat sinä aikana jo muuttuneet esim. siitä, mitä VIRVA-työryhmä on viimeksi raportoinut.

    Televisio ja etenkään radio eivät enää tavoita samalla tavalla kansalaisia, kuin vaikkapa 10 vuotta takaperin. Sen sijaan Internet, käytettynä etenkin älypuhelimilla, on kiilamassa näistä jopa ohitse. Samaan tapaan tekstiviestitkin alkavat kääntyä jo elinkaarensa laskua kohti, kun pikaviestintä siirtyy edullisempiin ja monipuolisempiin pakettidatayhteyksien yli käytettyihin viestintäsovelluksiin.

    Yhdysvaltain CMASin ja Japanin ETWS:n myötä mobiilivaroitusjärjestelmät alkavat onneksi lopulta standardoitua. Uusimissa 3GPP:n ja ETSIn spekseissä mobiiliverkoista on mukana CBS-tekniikkaan perustuva yhteinen PWS-varoitustekniikka (3GPP TS 24.041), joka yhdistää aiemmat kansalliset hankkeet. Viimeistään siis operaattorien päivittessä verkkojaan saadaan vakioitu ja standardoitu teknologia sinne, ja samaan aikaan yhä useampi päätelaitekin (esim. tuoreimmat Android-versiot) alkavat tukemaan noita.

    Kyseenalaistan myös Koivukosken väiteen siitä, että Cell Broadcast vaatisi ”suoran tietoliikenneyhteyden jokaiselle tukiasemalle”. Kyllähän CB-viestien pitäisi normaalilla A-bis -rajapinnalla liikkua muun signaloinnin yhteydessä BSC:n ja BTS:n välillä ilman erillisiä yhteyksiä. 2G-verkon BSC:lle ehkä tarvittaisiin erillinen yhteys, mutta näiden lukumäärä on jo huomattavasti pienempi (toki silti kustannuksia aiheuttava). Mutta 3G- ja 4G-verkoissa tätä ongelmaa ei enää ole, koska viestin toimitus on vakioitu coresta alkaen. Sen sijaan normaalien tekstiviestien lähetyksessä ongelma on juurikin ajantasaisen sijaintitiedon saaminen tilaajista. Ellei päätelaitteita aktiivisesti pingata esim. silent SMS:illä (aiheuttaa hirvittävät määrät signalointia), ja/tai sijaintipäivityksiä haistella A-interfacelta, ei idle-tilassa olevista laitteista ole location areaa tarkempaa tietoa – ja tämä voi operaattorista riippuen olla satojen kilometrien kokoinen alue. Yksittäisen liittymän hätäpaikannus on eri asia, kuin arpoa ensin kaikki riskialueella olevat liittymänumerot ja sitten paikantaa ne.

    Kattavaa tavoitettavuutta ei mitenkään saavuteta yhdellä viestikanavalla, sen sijaan jokainen uusi kanava rinnalla lisää näiden tavoitettavuutta. Yksinkertainen ja edullinen lisäkanava toteuttaa olisi esimerkiksi nykyisten televisioon tulevien vaaratiedotteiden automaattinen välittäminen Twitteriin. Kun viestin perässä olisi esim. #kunnannimi -hashtag, sen huomasi jo varsin moni.

    Yleinen virheellinen oletus tuntuu myös olevan, että jokaista ihmistä pitäisi varoittaa erikseen. Yleensä ihmiset ovat suurimman osan ajasta tekemisissä toistensa kanssa, joten vaikka seurueesta vain yksi näkisi vaaratiedotteen, hän melko todennäköisesti varottaisi muita – ventovieraitakin.

    Viime kädessä ilman paluukanavaa (jossa vastaanottaja kuitaisi saaneensa viestin ja ymmärtävänsä toimia sen mukaisesti) ei voida olla varmoja varoituksen perille menosta. Siksi evakuointitilanteissa kaikista varoitusviesteistä riippumatta joudutaan edelleen käymään asunto asunnolta vaaravyöhykkeellä olevat läpi.

    1. Vain pieni nuoruuden palolla omaan pöhinäänsä tyytyväinen kansanosa viettää ”suurimman osan ajasta tekemisissä toistensa kanssa”. Muut yrittävät puurtaa työnsä huoneessaan vältellen pöhinöitsijöiden keskeytyksiä ja vetäytyvät äkkiä kotiinsa lataamaan akkuja; läheisten ystävien kanssa järjestetään yhteistä toimintaa ehkä pari kertaa vuodessa ja sosiaalista mediaa seurataan monen vuorokauden välein.

  9. Mikko Lammelle,
    Ihan hyvää pohdintaa, mutta 2G-verkkojen osalta se tarkoittaa vieläkin kuten kirjoitin, datayhteyttä joka ainoalle tukiasemalle CBS-viestin perille saamiseksi. Kustannukset CBS-teknologiasta ovat aina osoittautuneet sellaisiksi, että niille ei ole löytynyt halukasta maksajaa.

    Päätelaitepuolella laitteet kuluttavat enemmän virtaa, käyttöliittymät ja päälle-kytkeminen ovat jokaisella laitemerkillä erilaisia, jos sitä edes saa kytkettyä päälle.

    Tässä Blogissa minun esittämiksi väittämistä asioista yksikään ei ole minun mielipiteiden mukainen tai edes sinnepäin.

    Janne Koivukoski

    1. Lisäsin tuonne nyt selvän maininnan, että et katso sanoneesi tai ainakaan tarkoittaneesi asiaa niin kuin yllä tiivistin. Pyydän anteeksi väärää tulkintaa, en lähtenyt tarkistamaan pitävätkö lehtijutussa annetut tiedot paikkansa.

      Minulle jäi nyt kuitenkin epäselväksi, katsotko, että viranomainen A) voi vai B) ei voi ylläpitää Jyväskylän yliopiston kehittämän kaltaista varoitusjärjestelmää, joka toimii vain älypuhelimissa. Tai vaikkapa CBS-pohjaista järjestelmää, joka toimisi vain 3G ja 4G-verkoissa. Tämä kun on nähdäkseni asian ydin.

  10. ”Älypuhelinsovellukset ovat olleet keskusteluissa mukana, mutta ne on, aivan kuten totesin, sivuutettu sen takia, että niiden käyttäminen vaatii älypuhelimen lisäksi datayhteyden. Datayhteys ei kuulu kaikille taattuihin peruspalveluihin, mihin radio kuuluu.

    Jos väestön varoitusjärjestelmä toteutetaan GSM-puhelimella sen tulisi toimia kaikissa päätelaitteissa ja kaikkialla, missä verkko toimii. Älypuhelinsovellukset eivät toimi laitteissa, joissa ei ole datayhteyttä tai esim. puhelinlasku on maksamatta.

    Koska julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien toteutuminen, edellyttää se samantasoisen palvelun tarjoamista kaikille tästä syystä esim. ruotsinkielinen vaaratiedote annetaan koko valtakunnan alueelle.”

    Miksei järjestelmän käyttöönottoa voida harkita edes osittaiseen käyttöön? Kuten Otso hyvin totesi, eikö olisi järkevää, että kasvatettaisiin tavoitettavuutta erilaisilla menetelmillä, kun ei ole olemassa yhtä ainoata, kaikkia saavuttavaa ratkaisua? Onko olemassa jokin laki, joka kieltää tällaisen järjestelmän osittaisen käyttöönoton? Tässä mielessä älypuhelinpohjaisen järjestelmän käyttöönotto olisi perusteltua. Järjestelmä voisi soveltua esimerkiksi poliisien käyttöön poliisipiireittäin, mikä tehostaisi alueellista viranomaisviestintää. Jos järjestelmällä ei voisi lähettää virallista vaaratiedotetta, voisi poliisi sitten lähettää oman tiedotteensa jostakin alueellisesta hädästä, esimerkiksi Vihtavuoren evakuointioperaatioista.

    SMS-teknologia on jo hieman vanhanaikainen ja hidas. CBS-teknologia vaatisi ilmeisesti aika suuria investointeja. En ole tästä varmaa. Mitäköhän CBS:n käyttöönotto nykyään maksaisi? Tästä järjestelmästä aiheutuvat kustannukset olisivat em. teknologioihin verrattuna vähäiset: riittävät palvelinresurssit & eri alustoille tehtävät client-sovellukset. Ja jos ei kansallisesta järjestelmästä puhuta niin hinta sen kuin tippuu.

    Älypuhelinratkaisu tarjoaisi hätäviestintään CBS:ää monipuolisemmat ominaisuudet, kuten karttapalvelut, eri äänet ja kuvakkeet (esim. poliisi voisi tiedustella väestöltä kadonneista henkilöistä ja liittää esimerkiksi kuvan viestiin). Eikö olisi järkevää investoida datayhteyden avulla luotuihin ratkaisuihin? Datayhteys tulee joka tapauksessa yleistymään päätelaitteissa, samaa ei voi sanoa esimerkiksi SMS-teknologiasta. Älyratkaisu tarjoaisi myös hätäviestinnän kannalta tehokkaan paluukanavan. Lisäksi samasta järjestelmästä olisi helppo laajentaa sosiaaliseen mediaan, tabletteihin, ilmoitustauluihin(?) yms.

    Yksityisyyden suoja on relevantti huoli. Järjestelmä tulisikin räätälöidä anonyymiin käyttöön. Paikkatietoa kerättäisiin, mutta sitä ei näytettäisi viestinnästä vastaavalla viranomaiselle kuin korkeintaan äärimmäisessä hädässä.

    ”2G-verkkojen osalta se tarkoittaa vieläkin kuten kirjoitin, datayhteyttä joka ainoalle tukiasemalle CBS-viestin perille saamiseksi. ” Eikö 2G-verkkoja olla ajamassa alas lähivuosina?

    Eli onko tilanne nyt toisin sanoen niin, että meidän on vain odotettava mahdollisesti jopa vuositolkulla yleistyviä 4G- ja 5G-standardeja?

    Terv. Gradun kyseiseseen tutkimushankkeeseen tehnyt

  11. Alla olevia kolmea väitettä Otso Kivekäs väittää minun mielipiteikseni eikä ole suostunut korjaamaan tekstiä totuudenmukaiseksi.
    1.vaarasta ei saa varoittaa, ellei varoitus varmasti tavoita kaikkia (moraalinen väite),
    2.TV ja radio tavoittavat kaikki (faktinen väite), ja
    3.älypuhelimiin vaaratiedotteita välittävää järjestelmää ei saa tehdä (juridinen väite).

    Missään haastattelussa tai kirjoituksessa ei ole mitään sellaista minun sanomaani tai kirjoittamaani tekstiä, josta yhdenkään edes osittain voisi sanoa olevan minun mielipiteeni.

    1. Väite on täysin absurdi.
    2. Olen sanonut haastattelussa sanatarkasti sekä TV:ssä, että toimittajalle, että radio ja TV ovat tehokkain tällä hetkellä käytettävissä oleva vaaratiedotejärjestelmä liikkuvan ja laajalle alueelle ulottuvan tilanteen tiedottamiseen. Muita operatiivisessa käytössä olevia järjestelmiä ei tämmöiseen tilanteeseen edes ole tällä hetkellä Suomessa. Paikallisia järjestelmiä on mm. ulkohälyttimet, kaiutinautot ja ovelta ovelle kiertäminen.
    3. Yhtä absurdi kuin 1.kohta. Kuka tahansa saa tehdä minkälaisen tahansa älypuhelinjärjestelmän ja välittää vaikka vaaratiedotteita siihen. Kukin viranomainen vastaa itsenäisesti omalla päätöksellään, voiko ko. viranomainen omassa toiminnassaan vaaratilanteessa käyttää älypuhelinsovellusta.

    Vastauksen kysymykseesi Jyväskylän yliopiston järjestelmän käyttämisestä voinevat antaa ne viranomaiset, jotka A) ovat ottaneet sen käyttöön B) eivät ole ottaneet sitä käyttöön. Kukin viranomainen itse ratkaisee omat hankintansa oman lainsäädäntönsä ja julkisten hankintojen lainsäädännön puitteissa. En katso tähän vastaamisen kuuluvan minulle millään tavoin.

    Kannattaa tutustua vaaratiedotelakiin sekä sisäasiainministeriön julkaisemaan vaaratiedoteoppaaseen lisätietojen saamiseksi. Lain perustelut löytyvät myös netistä.

  12. Onko tämä tulkittava niin, että nuo STT:n jutun sitaatit ovat toimittajan keksintöä?

    (”Koska perustuslaki” on Suomessa nykyään jostain syystä kovin suosittu ja tehokas siirto diskurssiavaruuden supistamiseen. Muualla maailmassa vaikutus on yleensä pikemminkin päinvastainen…)

  13. Tuon Vihtavuoren jälkeen joku ihmetteli yleisönosastolla (HS) miksi radion hätätiedotuksen alussa on monta minuuttia pimpelipom-musiikkia ja toistellaan ”kohta seuraa hätätiedote” sekä sama ruotsiksi; seuraavan päivän lehdessä viranomainen – en muista kuka – vastasi että viive tarvitaan, jotta yleisradio ehtii _varmistaa_ että tiedote on menossa ulos jokaisesta lähettimestä, jotta kukaan ei jäisi ilman tiedotetta. Tuli vaan mieleen että eikös sitä sitten vaan kannattaisi toistaa jos huomataan että joku lähetinasema ei sitä ajanut eetteriin… Epäselväksi jäi, jääkö tiedote toistamaan musiikkia loputtomiin, jos teknisen vian takia hätätiedotetta ei saada jyrättyä jonkin lähettimeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *