28.7. Nauvo. 0 mpk.
Tuuli: lounas 5m/s
Kirja: Charlaine Harris: Veren voima; Liisa Keltinkangas-Järvinen: Tempperamentti, stressi ja elämänhallinta.
Satamapäivä. Kun molemmat purjeet ovat revenneet, ei kannata lähteä merelle. Jo Hangosta lähtieen ajattelin, että jossain välissä pidän yhden päivän, kun en irtoa rannasta ollenkaan. En vaan arvannut että se olisi Nauvossa; pikemminkin jonkin asumattoman saaren rannassa.
Jos Hanko on hiihtokeskus merellä, Nauvo on saaristoturismin todellinen ydin. Sivistyneempi, snobimpi, ruotsinkielisempi, kansainvälisempi ja kalliimpi. Ja venesatamana myös isompi, vaikka kylä onkin pieni.
Olin täällä viimeksi yli 20 vuotta sitten vaarin kanssa. Muistan kun Vaarin vaimo kaivoi minulle valkoisen takin jostain veneen varastoista, ja se kuulema näytti hyvältä rusketuksen kanssa. Sen kunniaksi minulla oli mukana yksi (oikeasti) valkoinen t-paita, joka on varattu vain satamapaidaksi. Ja syytä ollakin. Hangossa vielä liikkui väkeä ilman paitaa. Ei täällä. Toivon että puhdas paita hämää, eivätkä ihmiset kiinnitä huomiota räkäisiin shortseihini. Ainoat siistit housut kun ovat farkut, eikä niin kylmää ole ollut kertaakaan että niitä voisi käyttää.
Purjehduksen luokkaluonne näkyy täällä selvästi. Oma veneeni on sataman pienimpiä, ja muita alle 30-jalkaisia on vain muutama. Itse asiassa alle 35-jalkaisia on vähän, ja keskikoko lienee noin 40 jalkaa. Siis 12 metriä. Sellaisessa on jo melkoinen purjehtiminen.
Pienemmillä veneillä purjehtivat ihmiset (nuoremmat, köyhemmät, tai vaan normaalimmat) eivät selvästikään viihdy Nauvossa, vaan pienemmissä satamissa. Itsekään en ehkä olisi tullut ellei olisi ollut se ankkurin osto. Ja suunniteltu gastin poimiunta kyytiin. Ja vanhat muistot. Siis olisin tullut joka tapauksessa, that is. Mutta näiden purjehtijoiden kanssa minulla on ehkä vähemmän yhteistä kuin monessa muussa paikassa.
Eilen illalla söin ravintolalaivalla pitsaa. Sitä kehuttiin oikein partiolaisten satamakirjassa, mutta ei se nyt niin kummoista ollut. Mutta olipa pitsaa. Ja päädyin juttelemaan samassa pöydässä istuvan naisen kanssa, joka oli ajelemassa saaristoa ympäriinsä autolla. Ja sitten juttelimme viereisen pöydän vanhemman apriskunnan kanssa, jotka ajoivat prätkällä. Ja toisen pöydän nuoren parin, jotka kulkivat saariston rengasreittiä fillareilla. Ja jotenkin päädyimme Helsingin seudun asuntojen hintakehitykseen ja miten länsimetro ja tuleva yleiskaava ja kaikki muutkin hankkeet niihin vaikuttavat… Mutta sellainen on Nauvo, tämä on saaristoturismin ydin.
Tänään ajelin vähän kylää ympäri pyörällä. Mutta en lähtenyt maantietä ajamaan, koska oli jatkuvasti sateita ja oli muutakin tekemistä. Viereisen veneen hollantilaisella kaverilla on myös Brompton mukana, ja hän ajoi vähän kauemmas. Nosti purjeet Amsterdamissa toukokuun puolivälissä. Välillä kulki poikansa kanssa, mutta nyt yksikseen. 32-jalkaisella veneellä.
Minä taas purjeita laiturillla ommellessani kävin lähes nähtävyydestä, josta ulkomaiset turistit ottivat kuvia. Ei kuulema näe moista täällä ihan joka päivä. EN tiedä, mitä nämä ihmiset sitten tekevät hajonneille purjeille? Pakkaavat pois ja jatkavat moottorilla?
Toivottavasti paikkaukset nyt pitävät Helsinkiin asti ainakin. Ostin paikallisen Vestekin kojun tyhjäksi järkevästä purjeteipistä, koska etupurjeen repeämä oli aika suuri. Ja sitä on vaikeampi harsia, kun kankaan reunat eivät mene päällekäin, niin koitin nyt vaan teipillä. Eikä genuan alareunan rasitus muutenkaan ole ihan sama kuin isossa. Sit kun ei kiskota skuutilla alaspäin. Eikä muuten lähiaikoina muutenkaan skuutilla ihan niin lujaa… Onneksi on varafokka mukana.
Purjeita pääsin kuitenkin korjaamaan vasta illalla, koska päivällä oli liian sateista. Odotellessa ostin sen ankkurin, koitin tehdä vesitankista tiiviin, luin apari kirjaa ja tein yhden tunnekartan erofiiliksistä. Ei se täysin hyödytön harjoitus ollutkaan, joskaan en kyllä kokenut oivaltaneeni mitään mitä en oisi jo ennestään oivaltanut. Ehkä siksi, kun olen kuitenkin asiaa hiukan miettinyt… Kokeilen varmaan vielä tehdä myöhemmin toisen työjutuista. Katsoo, josko siihen toimisi paremmin.
Huomaan päässeeni tämän yksinpurjehduksen makuun. Ei haittaa kauheasti, ettei nyt olekaan gastia. Seura on kivaa, mutta on näinkin. Tulee ajateltuakin enemmän. Tai ainakin eri tavalla. Soitinkin duunista itselleni viikon lisää lomaa, ettei tarvitse kiireellä lähteä kohti Helsinkiä. Saatan suunnata Jurmoon, ja sieltä sitten vasta. Tai saa nähdä, riippuu tuulista. Ehkä paluumatkalle mahtuisi joku kyytiinkin kuitenkin pariksi päiväksi.
Päivän kirjoiksi valikoituivat ensimmäinen Sookie Stackhouse-kirja (sujuvampaa tekstiä kuin odotin, vaikka juoni kyllä aika poukkoileva) ja Keltinkangas-Järvisen persoonallisuustyyppikirja. Siinä tosin pääsin vasta alkuun, eli ehkä lisää myöhemmin. Myös yksinpurjehduksesta lisää ehkä huomenna; purjehduksesta on parempi kirjoittaa purjehduspäivänä.