Loki, päivä 8: ankkureita, levää ja kuvitelma tärkeydestä

25.7. Killingskär – Tunnhamn, 12mpk + luovit päälle, josta 0 koneella
Tuuli: ehkä 7 m/s lounaistuuli.
kirja: Banks edelleen

Aamulla – tai no, puolen päivän maissa, otin tänään rennosti – lähtiessä ankkuri ei noussut ylös. Niin voi käydä, mutta tällä kertaa se oli erikoista, koska illalla se oli vielä ollut irrallaan, kuin sileän kallion päällä. Juuri siksi päätin lähteä liikkeelle.

Koitin kaikkia tuntemiani kikkoja: vinssasin sitä, vedin koneella läheltä ja kaukaa ja eri suuntiin. Paikka oli suojassa tuulelta ja oli tilaa, niin rehkin puolisen tuntia koittaen saada ankkurin liikkeelle. Mutta se ei noussut. Tuntui kuin se olisi kerännyt mukaansa sadan kilon kiven. Tai uppotukin. Lopulta leikkasin köyden katki puukolla. Sinne meni hyvä ankkuri ja seitsemän metriä kettinkiä.

Ankkurin menettäminen ei harmita. Sellaista joskus saattuu, että ankkuri ei nouse. Harvoin kyllä, ei minullekaan koskaan ennen. Mutta sattuu. Ja en tiedä mitään mitä olisin voinut tehdä etukäteen tai jälkikäteen toisin estääkseni sen.

Väylää lounaaseen luoviessa soittelin lähistön satamat läpi, myisikö joku ankkureita. Rosala: ei, Kasnäs: ei. Hiittistä en viitsinyt edes kokeilla, mutta Taalintehtaalta kuulema saisi. Sinne vaan en halunnut mennä. Syvällä sisäsaaristossa ja väärä suunta. Mutta Nauvosta saa. Ja vaikka se oli liian kaukana tälle päivälle, sinne olen joka tapauksessa matkalla poimimaan seuraavan gastin kyytiin parin päivän päästä. Se olisi harmittanut, jos olisi pitänyt mennä Taalintehtaalle.

Mukana on tietenkin vara-ankkuri, mutta päätin etten ala kaivamaan sitä esiin ja virittämään lyhentyneeseen köyteen ilman ketjua purjehtiessa, vaan menen jnonnekin missä on poijut. Ja kohteeksi valikoitui Tunnhamn, joka on sopivaan suuntaan eikä liian kaukana. Tänään kun olen ottanut rennosti.

Väylää ulos Kemiön saaristosta luviessa ohitin selvästi isomman veneen, jonka nousukulma oli paljon huonompi; omat luovini veivät joka kerta pidemmälle enkä liikkunutkaan hitaammin. Yleensä nopeus seuraa suoraan vesilinjan pituudesta, mutta luoviessa huomaa että ei se koko, vaan miten se nousee. Ja ehkä taidollakin on jotain väliä.

Kun pääsin ulos Kemiön saaristosta avoimille vesille, myös levää alkoi olla paljon. Sitä ennen oli vähän, Mutta Rosalan jälkeen lauttoina. Ja tällä Tunnhamnissa jopa tasaisena mattona, jonka seassa kokkareita

Levistä on pyydetty myös laajempaa raporttia. Tässä siis näkemäni ja kuulemani.

Helsingissä levää ei ollut, eikä Porkkalan selälläkään lainkaan. Ensimmäiset levät tulivat vastaan vähän ennen Jussarötä, siis Tammisaarta lähestyessä. Tuntui, että ulkomerellä levää oli enemmän, ja saariston suojissa vähemmän. Ja kuulema Suomenlahden keskiosat ovat yhtä puuroa. Tuulet vaan ovat pitäneet levät poissa rannikolta.

Hangossa yllättäen ei ollut levää, mutta siitä länteen sitä on ollut kaikkialla. Hangon saunassa kuulemieni juttujen perusteella odotin vielä enemmän, mutta ehkä välillä puhaltanut pohjoistuuli vei osan pois. Ja Turun saariston sisäosista levät ovat kuulema vähentyneet ja Seilissä oli vesi jo uimakelpoista.

No, se levistä. Kerron lisää jos niistä seuraa jotain jännää. Huomenna tähtään mökille saunomaan, koska uimamahdollisuutta ei tosiaan nyt ole.

Tunnhamn on jännä paikka. Ei vierassatama, vaan vain vieraslaituri, jossa yöpyminen maksaa vitosen. Palveluina puu-c, vesi ja mahdollisuus sähköön sekä käsitöiden ostamiseen. Eikä ketään muuta. Lahdella on yks vene ankkurissa ja toisessa laiturissa yksi, mutta lienevät paikallisten, koska ei täällä ketään näy. Liekö sitten mätänevän levän haju karkoittanut turistit, vai onko tmä vaan sivussa yleisiltä reiteiltä (on).

Rantauduttuani kuudelta maksoin satamamaksun, viritin pressun aurinkosuojaksi ja aloin lukea kannella ja nukahdin. Herättyäni yhdeksältä säädin suojan uuteen kohtaan, söin purkillisen hernekeittoa ja jatkoin lukemista. Vasta nyt kymmenen jälkeen kun aurinko ei enää paista, olen jotenkin toimintakykyinen. Viisikin tuntia merellä jatkuvassa paahteessa on paljon. Vettä meni kolme litraa, ja vaikka en tainnut palaa tänään, niin auringonpaiste sattuu iholla. No, eipä tässä kummempaa tekemistä olekaan, kuin lukea lisää. Nettikään ei toimi, saa nähdä saanko tämän lokin online…

Nyt pitää vielä selvittää, kuinka suuri ankkuri ja paljonko ketjua on syytä hankkia. Se ei vaan onnistu täällä Tunnhamnissa, missä netti on liian kehno. Näkemyksiä saa esittää ankkurista 24-jalkaiseen purjeveneeseen. Brucea ajattelin tyypiksi, ellei ole syytä muuhun.

Illalla lampaat tulivat rantaan. Ja hämärän vaihtuessa pimeydeksi yhteysalus. Tai ei se mikään yhteysalus ollut, vaan groteski hirviö, joka mölisten lipui vettä pitkin, avasi valtavan suunsa ja työnsi kielensä laiturille, ja asukkaat hakivat sen suusta tavaroita. Paikallinen cargo cult toiminnassa.

Luin Banksin Siirtymiä loppuun. Ja aavistukseni siitä ketkä romaanin henkilöt ovat samoja kuin ketkä muut meni oikein. Yksi niistä. Kaiken skifin alla kirjan ydin oli siinä, miten ihmiset ylläpitävät kuvitelmaa omasta merkityksestään maailmassa ja mihin kaikkeen ovat valmiita sen ylläpitämiseksi. Patologisimmillaan rakentamaan kuviteltuja menneisyyksiä ja uran salaisena agenttina ja ninja-salamurhaajana, tavanomaisempana uskoa omaan erehtymättömyyteen ja kuolemattomuuteen.

Kaikki tekevät sitä. Minä varsinkin. Ehkä palaan tähän teemaan vielä. Kokemus omasta tärkeydestä on aika inhimillisen olemassaolon ydintä.