Äänestä avointa

Levittämällä tätä tekstiä sitoudun äänestämään eduskuntavaaleissa 2015 ehdokasta, joka on ilmoittanut vaalirahoituksensa ennen vaaleja. Kehotan kaikkia lukijoita samaan.

Vaalirahoituslain mukaan ehdokkailla on mahdollisuus ilmoittaa vaalibudjettinsa ja merkittävät tukijansa jo ennen vaaleja. Pakollista se ei kuitenkaan ole. Ennakkoäänestyksen alkaessa aamulla 8.4. tähän mahdollisuuteen oli tarttunut 934 ehdokasta, 43% kaikista ehdokkaista.

Aloitin rahoituksen avoimuuden seuraamisen ja vaatimisen eduskuntavaaleissa 2011. Silloin rahoitusilmoituksen teki ennen ennakkoäänestystä 19% ehdokkaista. Kuntavaaleissa 2012  6% (no, ehdokkaitakin oli 37 000) ja eurovaaleissa 2014 jo 40%.

Neljä vuotta sitten rahoituksen ilmoittaminen oli harvinaisuus. Lähinnä Vihreät tekivät sitä, Vasemmistoliitosta ja Piraateista kohtuullinen osa. Muissa puolueissa läpimenijöistä vain harva oli ilmoituksen tehnyt ennakkoon. Tällä kertaa tilanne on eri. Nyt voi oikeasti päättää äänestää vain rahoituksensa ilmoittanutta ilman, että se rajaa valintoja kohtuuttomasti. Suurilla puolueilla on lähes kaikissa vaalipiireissä ainakin joku rahoituksensa ilmoittanut, ja joukossa on paljon istuvia kansanedustajia ja nimipoliitikkoja

Minusta näyttää, että vaalirahoituksen avoimuudesta on tulossa uusi maan tapa. Ei ehkä vielä näissä vaaleissa, mutta pikkuhiljaa. Voit auttaa sen tapahtumista parhaiten näin:

  1. Äänestä ehdokasta, joka on ilmoittanut rahoituksensa. Ennakkoäänestys alkoi tänään.
  2. Ilmoita julkisesti päätöksesi äänestää vain avointa. Esimerkiksi jakamalla tämä teksti.
  3. Jos ehdokas jota haluaisit äänestää ei ole vielä julkaissut vaalirahoitustaan, kehota häntä tekemään se pikimmiten. Ilmoituksen voi tehdä varsinaiseen vaalipäivään asti.
  4. Jos olet itse ehdolla, tee ilmoitus! Se vie pari minuuttia ja tarvitset vain pankkitunnukset, lomake löytyy täältä.

Kun enemmistö alkaa tehdä ilmoituksen, mediallakin riittää aikaa kysellä puuttuvien tietojen perään. Ja rahoituksen salailu alkaa näyttää epäilyttävältä. Ilmoituksen täyttäminen onkin kannanotto vaalirahakähmintää vastaan. Ehdokas joka kertoo rahoituksensa, vaikka sitä olisikin 0 euroa, kertoo samalla uskovansa demokratiaan, jossa äänestäjillä on oikeus tietää, kuka ehdokkaat on parlamenttiin maksanut.

Julkisuuden armoton valokeila paljastaa vaalirahan lähteet
Julkisuuden valokeila paljastaa vaalirahan lähteet

Vaalirahoitusilmoitusten tilanne ennakkoäänestyksen alkaessa 6.4. klo 9:00

08.04.2015 09:00 ilmoituksia yhteensä 923
Piraatit 100% (123/123)
Vihreät 99% (206/208)
Vasemmistoliitto 89% (193/216)
Keskusta 56% (123/216)
Kristillisdemokraatit 30% (58/193)
Sosialidemokraatit 29% (63/216)
Kommunistinen puolue 22% (25/112)
Perussuomalaiset 20% (43/215)
Kokoomus 11% (25/214)
Itsenäisyyspuolue 11% (17/151)
RKP 5% (6/104)

Helsinki:
Vihreät 100% (22/22)
Piraatit 100% (22/22)
Vasemmistoliitto 86% (19/22)
Keskusta 63% (14/22)
Sosialidemokraatit 45% (10/22)
Kommunistinen puolue 22% (5/22)
Kristillisdemokraatit 19% (4/21)
Perussuomalaiset 13% (3/22)
Kokoomus 13% (3/22)
RKP 9% (2/22)
Itsenäisyyspuolue 5% (1/19)

Näistä luvuista näkee, että Piraateilla, Vihreillä ja Vasemmistoliitolla on selvästi linja julkaista ilmoitukset, onnistumisessa vähän vaihtelua. Lisäksi Keskusta on julkaissut jo yli puolet ilmoituksista, KD, SDP ja SKP ja Perussuomalaisetkin jonkin verran. Listassa on mukana kaikki yli 100 ehdokkaan vaalilistat.

Päivitän tämän blogin kommentteihin tilanentta parin päivän välien vaaleihin asti. Laskemiseen käyttämäni scripti löytyy tästä ja aina tuorein data täältä.
ps. Tällä kertaa olen myös itse ehdolla, oma ilmoitukseni tässä. Päivitän sitä vielä ennen vaaleja vastaamaan viimeisimpiä muutoksia. Ennakkotiedot kun ovat parhaimmilaankin arvioita.

6 thoughts on “Äänestä avointa”

  1. Tilanne toisena ennakkoäänestyspäivänä. Keskusta, KD ja SDP ovat petranneet selvästi. Perää pitävät Kokoomus ja RKP eivät.

    09.04.2015 13:55 ilmoituksia yhteensä 1010
    Vihreät 100% (208/208)
    Piraatit 100% (123/123)
    Vasemmistoliitto 92% (199/216)
    Keskusta 66% (144/216)
    Kristillisdemokraatit 49% (95/193)
    Sosialidemokraatit 34% (75/216)
    Kommunistinen puolue 23% (26/112)
    Perussuomalaiset 21% (46/215)
    Kokoomus 12% (27/214)
    Itsenäisyyspuolue 11% (18/151)
    RKP 5% (6/104)

    Helsinki:
    Vihreät 100% (22/22)
    Piraatit 100% (22/22)
    Vasemmistoliitto 86% (19/22)
    Keskusta 68% (15/22)
    Sosialidemokraatit 59% (13/22)
    Kristillisdemokraatit 38% (8/21)
    Kommunistinen puolue 22% (5/22)
    Perussuomalaiset 18% (4/22)
    Kokoomus 13% (3/22)
    RKP 9% (2/22)
    Itsenäisyyspuolue 5% (1/19)

  2. Kolmannen ennakkoäänestyspäivän tilanne alla. Pientä nousua kautta linjan. KD ylitti neljäntenä 50% rajan ja keskustassa jo yli kaksi kolmannesta on tehnyt ilmoituksen.

    Reko Ravela esittää blogissaan hyvän kysymyksen: miksi melkein kaikki ministerit puuttuvat listasta:
    http://rekoravela.puheenvuoro.uusisuomi.fi/192490-mita-stubb-rinne-ja-haglund-haluavat-salata
    Kysymys on hyvä. Sen soisi toimittajien esittävän nyt ministereille itselleen.

    10.04.2015 16:12 ilmoituksia yhteensä 1048
    Vihreät 100% (208/208)
    Piraatit 100% (123/123)
    Vasemmistoliitto 93% (201/216)
    Keskusta 69% (151/216)
    Kristillisdemokraatit 53% (103/193)
    Sosialidemokraatit 37% (81/216)
    Kommunistinen puolue 25% (28/112)
    Perussuomalaiset 23% (51/215)
    Kokoomus 14% (31/214)
    Itsenäisyyspuolue 13% (20/151)
    RKP 6% (7/104)

    Helsinki:
    Vihreät 100% (22/22)
    Piraatit 100% (22/22)
    Vasemmistoliitto 86% (19/22)
    Keskusta 68% (15/22)
    Sosialidemokraatit 63% (14/22)
    Kristillisdemokraatit 47% (10/21)
    Perussuomalaiset 22% (5/22)
    Kommunistinen puolue 22% (5/22)
    Kokoomus 13% (3/22)
    RKP 9% (2/22)
    Itsenäisyyspuolue 5% (1/19)

  3. 11.04.2015 21:06 ilmoituksia yhteensä 1066
    Vihreät 100% (208/208)
    Piraatit 100% (123/123)
    Vasemmistoliitto 93% (202/216)
    Keskusta 71% (155/216)
    Kristillisdemokraatit 54% (105/193)
    Sosialidemokraatit 39% (85/216)
    Kommunistinen puolue 25% (29/112)
    Perussuomalaiset 25% (55/215)
    Kokoomus 14% (31/214)
    Itsenäisyyspuolue 13% (21/151)
    RKP 6% (7/104)

    Helsinki:
    Vihreät 100% (22/22)
    Piraatit 100% (22/22)
    Vasemmistoliitto 86% (19/22)
    Keskusta 68% (15/22)
    Sosialidemokraatit 63% (14/22)
    Kristillisdemokraatit 47% (10/21)
    Perussuomalaiset 22% (5/22)
    Kommunistinen puolue 22% (5/22)
    Kokoomus 13% (3/22)
    RKP 9% (2/22)
    Itsenäisyyspuolue 5% (1/19)

  4. Tilanne illalla 12.4. Vasemmistoliito näyttää juuttuneen 93 prosenttiin, sen takana Keskusta, KD, SDP ja PS etenevät tasaista tahtia. Kokomus on juuttunut lähes paikalleen ja RKP täysin paikalleen.

    12.04.2015 23:03 ilmoituksia yhteensä 1088
    Vihreät 100% (208/208)
    Piraatit 100% (123/123)
    Vasemmistoliitto 93% (202/216)
    Keskusta 74% (160/216)
    Kristillisdemokraatit 55% (108/193)
    Sosialidemokraatit 41% (89/216)
    Perussuomalaiset 27% (60/215)
    Kommunistinen puolue 26% (30/112)
    Kokoomus 15% (33/214)
    Itsenäisyyspuolue 13% (21/151)
    RKP 6% (7/104)

    Helsinki:
    Vihreät 100% (22/22)
    Piraatit 100% (22/22)
    Vasemmistoliitto 86% (19/22)
    Keskusta 72% (16/22)
    Sosialidemokraatit 63% (14/22)
    Kristillisdemokraatit 52% (11/21)
    Perussuomalaiset 27% (6/22)
    Kommunistinen puolue 27% (6/22)
    Kokoomus 18% (4/22)
    RKP 9% (2/22)
    Itsenäisyyspuolue 5% (1/19)

  5. Tilanne viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä:

    14.04.2015 14:35 ilmoituksia yhteensä 1115
    Vihreät 100% (208/208)
    Piraatit 100% (123/123)
    Vasemmistoliitto 93% (202/216)
    Keskusta 75% (164/216)
    Kristillisdemokraatit 58% (113/193)
    Sosialidemokraatit 44% (97/216)
    Perussuomalaiset 29% (63/215)
    Kommunistinen puolue 27% (31/112)
    Kokoomus 16% (35/214)
    Itsenäisyyspuolue 13% (21/151)
    RKP 6% (7/104)

    Helsinki:
    Vihreät 100% (22/22)
    Piraatit 100% (22/22)
    Vasemmistoliitto 86% (19/22)
    Keskusta 72% (16/22)
    Sosialidemokraatit 68% (15/22)
    Kristillisdemokraatit 52% (11/21)
    Perussuomalaiset 27% (6/22)
    Kommunistinen puolue 27% (6/22)
    Kokoomus 18% (4/22)
    RKP 9% (2/22)
    Itsenäisyyspuolue 5% (1/19)

  6. Ja tilanne vaaliaaton iltana, eli aika lailla viime hetkellä. Kahdella puolueella on 100% ilmoituksia, VIhreillä ja Piraateilla. Lisäksi Vasemmistoliitolla on yli 90%. Näillä puolueilla selvästi on jonkinlainen linja julkaista rahoituksensa.

    Keskuskustan, Kristillisdemokraattien ja SDP:n ehdokkaista myös yli puolet on onnistunut ilmoittamaan rahoituksensa. Se osoittaa jo jonkinlaista yritystä, ja on selvä parannus 4 vuoden takaiseen tilanteeseen. Eduskuntapuolueista laiskimpia ovat RKP ja Kokoomus.

    18.04.2015 23:37 ilmoituksia yhteensä 1199
    Vihreät 100% (208/208)
    Piraatit 100% (123/123)
    Vasemmistoliitto 94% (205/216)
    Keskusta 83% (181/216)
    Kristillisdemokraatit 64% (124/193)
    Sosialidemokraatit 51% (111/216)
    Perussuomalaiset 37% (80/215)
    Kommunistinen puolue 29% (33/112)
    Kokoomus 19% (41/214)
    Itsenäisyyspuolue 17% (26/151)
    RKP 11% (12/104)

    Helsinki:
    Vihreät 100% (22/22)
    Piraatit 100% (22/22)
    Vasemmistoliitto 86% (19/22)
    Keskusta 86% (19/22)
    Sosialidemokraatit 68% (15/22)
    Kristillisdemokraatit 57% (12/21)
    Perussuomalaiset 31% (7/22)
    Kokoomus 27% (6/22)
    Kommunistinen puolue 27% (6/22)
    RKP 13% (3/22)
    Itsenäisyyspuolue 5% (1/19)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *