6.7. Pihlajasaari – Stora svartö, 15 mpk, josta 6 koneella
Tuuli: 0-4 m/s länsiluoteesta, yleensä aina vastaan
Tuulta oli vähän, ja sekin vähä vastaista. Kunnollisilla purjeilla voisi mennä kelvollisesti , mutta erinäisten vaiheiden jälkeen kunnolliset purjeet saadaan vasta matkalla mukaan Tammisaaresta tai Hangosta. Nyt mennään pikkufokalla ja muodottomalla isolla.
Kansiluukun sentään sain korjattua suht vettä pitäväksi jo ennen lähtöä (lue: purettu paloiksi, revittyä kaikki tiivisteen jämät irti ja kasattu uudelleen uuden sikafleksin kanssa), mutta purjeiden lisäksi myös kakkosakun vaihto jäi toiseen kertaan, samaten kuin kajuutan puuosien öljyäminen ja säilytyslokeroiden pesu. Ainakin.
Kevyessä vastaisessa ei ulkomerellä kannata yrittää suurinta nousukulmaa, koska aallot vaan tappavat vauhdin. Purjeiden tuoma voima on niin heikko. Parempi nousta vähän vähemmän ja virittää purjeet antamaan enemmän tehoja. Mutta siitä seuraa, että luovit eivät sitten ole mitään 90 astetta, vaan selvästi loivempia. Varsinkin ikälopuilla purjeilla. Kytön taakse asti tuulta riitti hiljaisen lillutteluun, sitten se loppui kokonaan. Siitä sitten koneella Porkkalan kärkeen.
Lapsi nukkui matkalla pitkät päiväunet, ja vastaavasti jaksoi sitten riekkua taas satamaan saapumiseen asti, eli lähemmäs puolta yötä. Ja itsekin nukuin; yksi perhepurjehduksen luksuksia. Anna ajoi koneella ja apina katseli maisemia.
Laitoin aamulla piilarit, koska menin testaamaan räpylöitä ja uimalaseja (ostin sellaiset, että voi hakea juuttuneet ankkurit pohjasta). Niitä koko päivän pidettyäni on vaikea ymmärtää, miksi olen elänyt viitisen vuotta ilman. Vähänkö on kätevää kun ei tarvitse laseja, ja toisaalta voi laittaa aurinkolasit koska haluaa! Lapsellakin on nyt räpylät, mutta parasta käyttöä niille tuntui olevan veden kauhominen ympäriinsä ja hassu kävely rannalla.
Huomenna pitäisi olla itätuulta, eli silloin nokka länteen!