Eilen iltapäivällä kokkasin lounasta kuudelle lapselle, joskus on ollut kymmenenkin. Ja toisinaan omatkin lapset ovat jossain muualla syömässä. Sellaista on hyvä lasten elämä. Välillä ollaan kotona, välillä kaverilla, laumana milloin missäkin.
Mutta eilen oli sunnuntai ja olin siksi kotona kokkaamassa. Arkisin useimpien lasten vanhemmat ovat töissä, niin minäkin.
Tänään meidän ekaluokkalainen, kuten kaikki hänen ekaluokkalaiset kaverinsakin, vietti tunnit kahdestatoista neljään leikkipuiston iltapäiväkerhossa. Ohjaajat hakevat lapset koululta IP:hen ison tien yli ja pikkoululaiset viettävät siellä neljään tai puoli viiteen. Leikkipuistosta he osaavat kävellä keskenään kotiin, ja joku aikuinen on yleensä jo aika pian sen jälkeen myös kotona. Järjestely on toiminut erittäin hyvin ja IP:stä on tullut lapsille niin tärkeä, että he halusivat sinne syyslomallakin. Sitäpaitsi IP:ssä on myös aikuinen, joka pelaa jalkapalloa lähes ammatikseen!
Tammikuussa lapsemme ei vietä iltapäiviään kerhossa. Eivätkä vietä ne hänen kaverinsakaan, jotka ovat samassa IP:ssä. Kaupunki nimittäin ilmoitti 8.12. päivätyllä viestillä, että puisto suljetaan 9.1. alkaen. Ilmoitus tuli viimeisellä mahdollisella hetkellä, jotta kuukauden irtisanomisaika palvelussa täyttyy. Korvaavia paikkoja ei toistaiseksi ole.
Noin tuhannen lapsen vanhemmat eivät tällä hetkellä tiedä, missä heidän lapsensa päiviään viettävät tammikuusta alkaen. Moni miettii, voiko jäädä töistä pois tai riittäisivätkö rahat palkata perheiden yhteinen lastenhoitaja.
Sulkupäätöksen syynä on päiväkotien akuutti henkilöstökriisi. Ymmärrän hyvin kriisin syvyyden ja sen ratkaisemiseksi täytyy tehdä kaikki mahdollinen. En kuitenkaan nyt puhu siitä. Puhun siitä, että ei ekaluokkalaisiakan voi kohdella näin!
Kaikki lapset ovat päässeet iltapäiväkerhoon vuodesta 2016 alkaen. Tuolloin kaupunginhallitus linjasi budjettipäätöksen osana, että kaikille 1.-2. luokkalaisille ja erityisoppilaille turvataan iltapäivätoiminta. Muistan sen hyvin, koska olin itse Vihreiden ryhmän neuvottelijana vaatinut tätä päätöstä – iltapäivätoiminnan takaaminen kaikille lapsille oli meidän keskeinen tavoitteemme ja niin myös päätettiin.
Siitä asti, viimeiset 6 vuotta, jokaiselle kaupungin eka- ja tokaluokkalaiselle on löytynyt paikka iltapäiväkerhosta, jos perhe on niin toivonut. Osa on ollut koulujen iltapäiväkerhoissa ja osa leikkipuistojen. Palvelut eivät juurikaan eroa toisistaan. Vanhin lapseni kävi ekaluokan koulun kerhossa jota pyöritti HJK ja tokalla puiston kerhossa, jota pyöritti puiston henkilökunta. Ajattelimmekin tuolloin kuusi vuotta sitten, että on ihan ok, että taataan paikka jommassa kummassa.
Olimme ehkä naiveja. Päätös ei ehkä ollut tarpeeksi selkeäsanainen, tai ehkä olisi pitänyt vaatia kaikille nimenomaan perusopetuslain mukaista iltapäiväkerhopaikkaa. Eilinen lehti kertoo nimittäin, että
“[K]aupunki ei aseta lapsia eriarvoiseen asemaan, koska kaikki perheet eivät ole hakeneet lakisääteistä iltapäivätoiminnan paikkaa.
Paikka on Järvenkallaksen mukaan annettu kaikille niille, jotka ovat sitä hakeneet.”
Kaupunginhallitus päätti, että taataan paikka jomman kumman laisessa toiminnassa. Näin on myös kuusi vuotta tehty ja perheet ovat voineet rakentaa elämänsä sen varaan, että hyvinvointiyhteiskunta tällä tavoin turvaa kaikille ekaluokkalaisille turvalliset iltapäivät. Ja nyt yhtäkkiä saamme lukea lehdestä, että olisi pitänyt ymmärtää, ettei kaupungin lupaus pidä ja hoksata että pitää hakea paikkaa oikean juridisen statuksen kerhosta.
Tämä tuntuu suoraan sanottuna petokselta. Kaupunki pettää ekaluokkalaiset.
Omasta puolestani tiedän, että löydämme varmasti jonkin ratkaisun omalle lapsellemme. Meillä asuu isovanhempia lähellä. Ja ehkä kehitämme naapurien kanssa jonkin ringin. Keskimmäinen lapsemme on myös melko itsenäinen – ja ehkä isosisarus on voi olla joitain iltapäiviä kotona.
Kaikilla perheillä ei ole samoja mahdollisuuksia. Joillain ei ole juuri mitään turvaverkkoja ja jotkut lapset todella tarvitsevat niitä. Tätä varten yhteiskunnan turvaverkot ovat olemassa! Niitä ei vedetä pois yhtäkkiä ja varoittamatta byrokraattisen muodollisuuden perusteella!
Pidän myös käsittämättömänä, että päätös on ilmeisesti tehty viranhaltijapäätöksenä, eikä edes kasvatuksen ja koulutuksen lautakunnalle ole kerrottu kuin joitakin tunteja etukäteen. Muodollisesti leikkipuistojen sulkeminen varmasti on virkapäätös, mutta kun kaupunginhallitus on aikoinaan linjannut että paikka turvataan kaikille, tästä päätöksestä luopuminen edellyttää keskustelua etukäteen kaupunginhallitustasolla. Muunlainen toiminta johtaa epäluottamuksen kulttuuriin.
En ole nykyään kaupunginhallituksen enkä kasvatuksen ja koulutuksen lautakunnan jäsen. Jos olisin, kääntäisin kaikki kivet, että jokaiselle tai ainakin mahdollisimman monelle lapselle löytyy IP-paikka.
Mitä voin valtuutettuna tehdä, on jättää aloite, että jatkossa Helsinki takaa iltapäiväkerhopaikan kaikille. Aloite on hidas ja kömpelö väline. Se ei ratkaise ensi kevään tilannetta. Mutta se estää tämän kafkamaisen näytelmän toistumisen, koska sen jälkeen kaupunginvaltuuston tahto on yksiselitteisesti kirjattuna päätökseksi.
Jollei iltapäiväkerhotilanteeseen ole löytynyt kaupunginvaltuuston kokoukseen 15.1. mennessä pysyvää ratkaisua, tulen tuolloin jättämään aloitteen, että jatkossa kaupunki takaa paikat, eikä tästä lupauksesta voida virkapäätöksellä pakittaa.