Helsinki on vuosien ajan ohjannut maahanmuuttajataustaisia lapsia suomi toisena kielenä opetukseen virheellisin perustein. Käsittelimme valtuustossa valtuutettu Ozan Yanarin (vihr) aloitetta ongelman korjaamisesta.
Suomi toisena kielenä opetuksen (S2) ajatus on, että oppilaille joiden suomentaito ei ole riittävä suomen kielen ja kirjallisuuden normaaleille tunneille (S1) on sen sijasta opetusta joka tukee heidän mahdollisuuksiaan oppia kieltä. Ruotsi toisena kielenä (R2) toimii vastaavasti, mutta puhun nyt vain suomesta.
Opetushallituksen ohjeissa tarvetta S2 opetukselle ohjataan arvioimaan näin:
- oppilaan suomen kielen peruskielitaidossa on puutteita jollakin tai joillakin kielitaidon osa-alueilla, jolloin oppilaan osaaminen ei anna vielä edellytyksiä yhdenvertaiseen kouluyhteisön jäsenenä toimimiseen päivittäisessä vuorovaikutuksessa ja koulutyöskentelyssä tai
- oppilaan suomen kielen taito ei anna vielä edellytyksiä suomen kieli ja kirjallisuus oppimäärän opiskeluun.
Ajatus on, että riittävän kielitaidon saavutettuaan oppilas siirtyy normaaliin suomen kielen ja kirjallisuuden opetukseen.
Kuitenkaan mitään kriteerejä tai testiä riittävälle kielitaidolle, ei ole, eikä itse asiassa tiedetä, millä perusteella vieraskielisten oppilaiden vanhemmille on suositeltu S1 tai S2 opetusta.
Tilastojen mukaan vuonna 2020 Helsingin suomenkielisten peruskoulujen oppilaista 22,5% oli äidinkieleltään vieraskielisiä – siis heidän väestörekisteriin merkitty äidinkielensä on jokin muu kuin suomi, ruotsi tai saame. Rekisteriin voi merkitä vain yhden kielen, joten tästä ei voi päätellä oppilaan kielitaitoa.
S2-opetusta sai vuonna 2020 Helsingin suomenkielisissä peruskouluissa 22% oppilaista – lähes sama määrä kuin oli vieraskielisiä. Eli lähes kaikki vieraskieliset saivat S2-opetusta. Näistä vieraskielisistä lapsista noin puolet on syntynyt Suomessa ja on epäuskottavaa että heistä vain muutamalla olisi riittävään suomen kielen taito S1-opiskeluun.
Lauri Ståhlbergin tutkimuksessa selvisi, että S2-oppilaista noin viidenneksellä oli kielitaito joka vertautui S1-oppimäärän oppilaiden keskimääräiseen kielitaitoon (parempi kuin heikoimmalla kolmanneksella). Eli vähintään 20%:lla, ehkä suuremmallakin osalla on kielitaito, joka antaisi edellytykset osallistua S1-opetukseen.
Tosiasiallisesti S2-opetukseen ohjaamisen perustelu ei selvästikään ole aina ollut kielitaito, vaan vaikuttaa siltä, että äidinkieli tai oletettu etnisyys on toiminut valintaperusteena. Tätä epäilystä tukevat anekdootit siitä miten jopa lapsia joiden vahvin kieli on suomi koitetaan ohjata S2-opetukseen. Suosituksia ja niiden perusteluja ei kuitenkaan seurata systemaattisesti, joten yksilötasolla on mahdotonta sanoa, mitkä ovat olleet perusteena. Tilastollisesti ongelma on kuitenkin helppo osoittaa, kuten yllä kuvasin.
Ajatus, että oppilaille tarjotaan oletetun etnisyyden mukaan eri opetusta kuulostaa lähtökohtaisesti erittäin ongelmalliselta. Mutta onko se ongelma käytännössä? Yksi kuulemani perustelu ohjata maahanmuuttajataustaisia oppilaita S2-opetukseen on, että he pääsevät tällä tavoin vähän helpommalla, että tässä autetaan heitä.
Ajatus on virheellinen. Jos ohjaamme peruskoulussa osan opiskelijoita ”pääsemään helpommalla” ja siis oppimaan vähemmän, heikennämme heidän osaamistaan ja mahdollisuuksiaan edetä suomalaisessa yhteiskunnassa.
OECD:n vertailussa tutkittiin muun muassa, miten äidinkieleltään vieraskielisten PISA-tulokset vertautuvat kantaväestöön. Ero PISA:n perustason saavuttaneiden osuudessa oli Suomessa vertailun kolmanneksi suurin, 30%. Euroopassa vain Latvia ja Slovakia onnistuvat huonommin vieraskielisten opetuksessa. Selvästikään nykyinen toimintatapa ei palvele näitä lapsia.
Ozan Yanar esitti aloitteessaan että S2-opetukseen ohjaamisen ongelma selvitetään ja korjataan. Mutkikkaan prosessin päätteeksi kaupunginhallitus vastasi, että näin tehdään.
10 vuoden valtuustokokemuksella tiedän kuitenkin, että monet valtuuston linjaamat periaatteet ovat jääneet vain musteeksi paperilla, jollei niiden tueksi ole myös toimenpiteitä ja seurantaa. Siksi esitin itse ponnen:
”Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta raportoida kasvatus- ja koulutuslautakunnalle vuosittain S2 opiskelijoiden määrä, sen suhde vieraskielisten opiskelijoiden määrään, muut toimialan relevanteiksi katsomat tunnusluvut sekä kehitystoimet mitä asiassa on tehty.”
Valtuusto hyväksyi ponteni 78 ääntä puolesta ja 0 vastaan, eli jatkossa S2-opetukseen ohjaamisen kehitystä myös seurataan.
Laajempi kysymys on, onko nykymallinen S2-opetus paras tapa auttaa suomea heikommin osaavia pääsemään mukaan kouluun ja yhteiskuntaan, vai olisiko opetus parempi järjestää jotenkin toisin. Mutta se on oikeastaan valtakunnallinen kysymys, jota Helsingin valtuusto ei ratkaise. Opetuksesta vastaavana me voimme kuitenkin pitää huolta, että S2-opetukseen ohjauksen periaatteet kestävät päivänvaloa ja perustuvat oppilaan etuun.
Tilastojen perusteella epäilen, että samaa tarkastelua olisi hyvä tehdä muissakin suurissa kaupungeissa.