Puhuin viikko sitten Vihreän ryhmän puolesta ensi vuoden budjetista. Ja kun puhutaan ensi vuoden budjetista, puhutaan siis samalla Helsingin tulevaisuudesta, mihin suuntaan haluamme kaupunkia kehittää.
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, ja katsojat Helsinkikanavalla (kyllä, niitä on ainakin kolme),
Helsinki kasvaa. Tämän vuoden alussa asukkaita oli lähes kymmenen tuhatta enemmän kuin vuosi sitten. Ja sama toistuu joka vuosi. Valtuustokauden aikana asukasmäärä nousee Järvenpään asukasluvun verran.
Erityisesti kasvaa lasten määrä. Kymmenen vuotta sitten tapahtui käänne: vuosikymmenten ajan totuttiin siihen, että kun nuori pari saa lapsen, he muuttavat kohta Espooseen tai Nurmijärvelle. Mutta nyt he jäävätkin Helsinkiin. Alle kouluikäisten määrä kasvaa Helsingissä yli tuhannella joka vuosi. Ja nuo samat lapset alkavat nyt saavuttaa kouluiän.
Hyvät valtuutetut, Helsinki tarvitsee rohkeutta vastata tähän kasvuun. Uusille asukkaille pitää rakentaa koteja ja taloja varten tietysti myös kadut ja putket ja joukkoliikenne. Uudet asukkaat tarvitsevat myös palveluja. Tarvitsemme päiväkoteja, kouluja, leikkipuistoja ja liikuntapaikkoja. Ja tarvitsemme tilaa myös terveyskeskuksissa, koska kaikki eivät ole lapsia. Myös vanhusten määrä kasvaa tuhansilla joka vuosi.
Kaikki tämä maksaa. Jokainen uusi asukas tarkoittaa tarvetta tuhansien eurojen investoinneille, ja jokainen uusi kaupunkilainen tarkoittaa tuhansia eurojen tarvetta palveluissa.
Helsingillä on tähän vielä varaa. Veroprosenttimme on mannersuomen kolmanneksi alhaisin, ja kaupungilla on myös runsaasti omaisuutta. Uudet asukkaat ovat myös uusia veronmaksajia, kuluttajia, työntekijöitä ja yrittäjiä. Ja kuten kaupunginjohtaja sanoi, kaupungin tulot ovat itse asiassa ylittäneet ennusteet ja menot alittaneet ennusteet viime vuodelta.
Laajemmin talouden luvut eivät kuitenkaan anna juuri aihetta juhlaan. Vaikka Helsingissä talous voi kohtuullisesti, Suomella menee huonosti jo seitsemättä vuotta. Ja vaikka ennusteet lupaavat hienoista kasvua, se on vain kalpea aavistus luvuista jotka vielä viime vuoskymmenellä olivat normaaleja.
Kaupungistuminen, suurten kaupunkien kasvu, on Suomen talouden ehkä lupaavin parannuskeino. Tiiviimmät ja suuremmat kaupungit ovat tehokkaampia, ja synnyttävät uutta taloudellista toimeliaisuutta. Ei ole vain meidän etumme, että Helsinki kasvaa, vaan se on koko maan talouden kannalta merkittävää. Voisi sanoa, että Helsingin velvollisuus on kasvaa. Tietenkin säilyttäen oman luonteensa, meren läheisyyden ja kaupunkimetsät, joita asukkaat rakastavat. Mutta kasvaa yhtä kaikki.
Ja siksi me tarvitsemme parempaa tuottavuutta. Meidän pitää pystyä palvelemaan kasvavaa väestöä ja toivottamaan uudet asukkaat – tulivat he sitten kätilöopistolta tai rajan yli – tervetulleeksi, mutta rahakirstumme ei ole rajaton.
Tuottavuus on sitä, että saamme samat tai paremmat palvelut, mutta niihin tarvittava työn määrä ja käytetty raha vähenee. Se ei tarkoita karsimista, kiirehtimistä tai selkänahasta leikkaamista. Itse asiassa työntekijöiden hyvinvointi on tärkeä tuottavuustekijä, sen heikkeneminen heikentää yleensä myös tuottavuutta.
Tuottavuus tarkoittaa ennen kaikkea turhan työn välttämistä ja että ostetuista palveluista ei makseta liikaa. Vähennetään soran kuskaamista kasasta toiseen. Ihan näin konkreettisena esimerkkinä.
Kaupungin strategiaan on kirjattu tuottavuustavoite. Sen mukaan reaalimenot eivät saa kasvaa kuin väestönkasvun verran, miinus yksi prosenttiyksikkö. Se ei oikeastaan koske tuottavuutta, vaan menojen kasvua.
Se ei riitä. On hyvä tavoite, että kaupungin menot kasvavat vain hallitusti. Mutta rahan leikkaaminen mekaanisesti ei ole sama asia kuin tuottavuuden parantaminen. Jos me vain leikkaamme kuluja heikentämällä palveluita, tuhoamme niitä eväitä, jotka Helsinki tarvitsee kasvuun.
Siksi katseet pitää kohdistaa todelliseen tuottavuuden parantamiseen. Siis siihen, että voimme saada samat tai paremmat palvelut vähemmällä työllä. Tähän on olemassa keinoja. Määritellään palvelut, lasketaan niiden hinnat ja etsitään tehostamismahdollisuudet. Sitä ei voi tehdä yksinkertaisesti yhden vuoden budjettia katsomalla, vaan vaikuttavuutta täytyy seurata pidemmällä aikavälillä. Mutta se on täysin tehtävissä.
Todellinen tuottavuuskehitys ei ole leikkaamista eikä se käynnisty leikkaamisesta. Tämän haluamme välittää viestiksi budjetin valmisteluun.
Strategiassa sovimme myös investointikaton käytöstä rajaamaan kaupungin rahankäyttöä. Se toimikin hyvin välineenä arvioida, mitkä investoinnit ovat tärkeimpiä, ja mistä voidaan joustaa. Mutta jo nyt on nähdään, kuinka investointikatto hidastaa uusien alueiden välttämättömiä investointeja. Asuntoja rakennetaan liian hitaasti ja leikkipuistot rapistuvat käsiin ja päiväkodit täyttyvät ääriään myöten. Eikä puistoihin ole rahaa ollenkaan.
Kaupungin tavoite on kasvaa, ja kasvu vaatii investointeja. Ei voi olla niin, että päätämme rakentaa 6500 asuntoa vuodessa, mutta emme sitten rakennakaan asukkaille katuja tai kouluja. Että tyrehdytämme sen kasvun jota haluamme. Tämän budjettikierroksen yhteydessä me tarvitsemme viisautta löytää tapa tehdä ja rahoittaa ne investoinnit, joita me tarvitsemme. Tämänkin me haluamme välittää viestiksi budjetin valmisteluun.
Hyvät valtuutetut, ihmiset muuttavat Helsinkiin, koska tämä on hyvä kaupunki. Ihmiset pysyvät täällä, koska Helsinki on hyvä kaupunki. Meidän vastuumme on pitää Helsinki hyvänä myös tuleville polville. Pidetään tämä mielissä tulevaa budjettia valmisteltaessa.
Jospa säästettäisiin leikkipuistoista ja sen sijaan säästettäisiin lisäksi ylimääräisistä metsähakkuista?
Täällä kehän tuntumassa suunnitellaan loppujenkin metsätilkkujen kaatamista uusien asuntojen, autopaikkojen ja – ironisesti – leikkipuistojen tieltä. Ne samat metsät joissa leikki-ikäiset lapset nyt mönkivät innoissaan kaadettaisiin jotta siihen saadaan kerrostalo ja pakollinen leikkipuisto johon ei kuitenkaan saa laittaa lapsia kiinnostavia telineitä.
Rohkeus, tuo kokoomuksen myrkyttämä termi uusmerkityksineen, ei ole se mitä kaivataan, vaan tervettä järkeä tilanteen ratkaisemiseksi: Rakennetaan riittävän isoja asuntoja lapsiperheille kerrostaloina, ja säästetään elinympäristöön metsää missä mönkiä. Jätetään ne leikkipuistot ja hupiparkit jyräämättä, tasoittamatta ja valamatta ne asfalttiin.
Viikinmäen iso alue hukattiin jo rakentamalla sinne ylisuuria ja ylihintaisia rivitaloja edullisempien ja tiiviimmin aluetta käyttävien kerrostalojen sijaan. Sen lisäksi investoitiin autopaikkoihin koska löyhän asumistiheyden vuoksi sinne ei kannata järjestää kunnon julkista liikennettä. Todellinen muna-kana ongelman epäonnistunut ratkaisu.
Tämä oli minun turhautumiseni Vantaanjoen ympärysalueiden raiskaamissuunnitelmia kohtaan, jonka perusteena on ”kaupungin on kasvettava (kunnes siellä ei ole mitään viihtyisää miksi joku haluaisi asua siellä enää)”.
Helsingin yleiskaavan ylimitoitettuja väestötavoitteita pitäisi pienentää, ja säästää kaupungin merenrannat ja viheralueet. Eihän Helsingin tarvitse asuttaa kaikkia suomalaisia, ulkomaalaisista puhumattakaan.
Miksi tällaista yleiskaavaa ylipäänsä tehdään ennenkuin koko pääkaupunkia koskeva kuntarakenne on saatu muutettua niin, että pääkaupunkiseutua voidaan tarkastella yhtenä kokonaisuutena?
Hei,
yleiskaavaa tehdään sen mukaan, että kaupunkiin voi muuttaa 240 000 ihmistä lisää vuoteen 2050 mennessä. Se oli korkein viidestä tehdystä väestöennusteesta. Kaavassa halutaan varautua korkeimman ennusteen mukaan, koska jos väkeä tulee vähemmän, on aina mahdollista rakentaa vähemmän taloja. Mutta kaavaa enemmän taloja ei voi rakentaa.
240 000 asukasta 35 vuodessa tarkoittaa vajaat 6900 asukasta vuodessa. Viime vuonna Helsinki kasvoi 9126 asukkaalla, toissa vuonna 8734 asukkaalla ja sitä edellisenä 8826 asukkaalla. Tuo väestöennusteen korkeinkin kasvu on siis oleellisesti viime vuosien kasvua hitaampaa.
Näin ollen on hyvin vaikea nähdä että ennuste olisi millään tapaa ylimitoitettu, vaan kaavan lähtökohdaksi se on jopa huolestuttavan vaatimaton. Minun mielestäni aikuistuvia nuoria ei esimerkiksi saa pakottaa muuttamaan pois Helsingistä, vaan heillekin pitää olla asuntoja. Ja sitä varten asuntoja pitää rakentaa.
Väestönkasvu ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki rannat ja viheralueet pitäisi rakentaa, eikä sellaista ole kukaan esittänytkään. Tärkeintä on, että se mitä rakennetaan rakennetaan riittävän tiiviisti. Jonnekin kuitenkin pitää rakentaa. Puheet ylimitoituksesta kun eivät muutu toistamalla todeksi, vaan asunnoista on krooninen pula jo nyt.
Yleiskaavaa ei pitäisi mitoittaa korkeimpien mahdollisten väestöennusteiden mukaan varmuuden vuoksi. Se johtaa siihen, että kaikki mahdolliset alueet kaavoitetaan, ja sitten parhaat paikat eli juuri ne viheralueet ja merenrannat rakennetaan. Nehän ne rakentajia eniten kiinnostavat.
Itse asiassa koko yleiskaavan aikajänne vuoteen 2050 on liian pitkä. 35 vuoden kuluttua maailma voi näyttää ihan erilaiselta. Kaavan aikajänne pitäisi olla paljon lyhyempi, jolloin ylilyönneiltä vältyttäisiin.
Alle kouluikäisten määrä siis kasvaa Helsingissä yli tuhannella joka vuosi, ja nuo samat lapset alkavat kohta saavuttaa kouluiän. Yli puolet Helsingin vuoden 2013 väestönkasvusta tuli vieraskielisistä, ja sama tahti jatkuu.
Jos alakoulun luokassa puolet oppilaista on muita kuin äidinkielenään suomea puhuvia, niin kohta kouluissa eivät opi sen enempää suomalaiset kuin muunmaalaisetkaan oppilaat. Siitä ei selvitä leikkipuistoja rakentamalla.
Maahanmuutto on mahdollisuus. Ei ongelma. Minusta on mahtavaa että ulkomaalainen haluaa muuttaa Suomeen. Se vain on tehty kovin hankalaksi. Täällä on tilaa. Tervetuloa.