Aloite Herttoniemen ja Roihupellon teollisuusalueiden suunnittelemiseksi

Jätin eilen valtuustoaloitteen koskien sitä miten Itä-helsinkiä pitäisi tiivistää teollisuusalueille eikä luontoon. Aloitteeni allekirjoitti 27 valtuutettua, mukaan lukien neljän valtuustoryhmän puheenjohtajat.

Itä-Helsinkiin on tehty tai suunnitteilla merkittävä määrä tiivistysrakentamista. Hyväksytyissä ja suunnitteilla olevissa kaavamuutoksissa alueelle tulisi kymmeniä tuhansia asukkaita lisää. Monissa suunnitelmissa alueen luonto- ja puistoalueet kaventuisivat. Kyse on monista asukkaille rakkaista puistoista ja metsistä

Samaan aikaan alueen keskellä, Herttoniemen, Roihuvuoren ja Itäkeskuksen välissä on 80 hehtaarin alue, jossa ei ole yhtään asukasta eikä juurikaan luontoa. Herttoniemen ja Roihupellon yritysalueet muodostavat aukon Itä-Helsingin keskelle.

Yritysalueilla on myös tärkeää teollisuutta, ammattikoulun kampus ja muuta toimintaa, joiden tulevaisuus kaupungissa on tärkeä turvata. Mutta yhtä lailla siellä on vähän käytettyjä tontteja ja erilaisia varastoja, jotka voisivat hyvin sijaita muuallakin. Erityisesti Herttoniemen yritysalueelle on rakennettu huomattavasti vähemmän kuin mitä sinne alun perin tavoiteltiin. Johtuen maan vajaakäytöstä työpaikkojen määrä alueella on suhteellisen vähäinen verrattuna suureen pinta-alaan.

Alueen vieressä on kaksi metroasemaa ja varaus kolmannelle. Raidejokeri kulkee sen yhdellä laidalla ja tulevaisuudessa Laajasalon ratikka ja Jokeri-0 Pasilasta voivat jatkua alueelle. Kyse on liikenteellisesti Itä-Helsingin parhaista paikoista, joille olisi luontevaa rakentaa uutta kaupunkialuetta.

Alue on yleiskaavassa suurimmaksi osaksi merkitty yritysalueeksi, mikä estää asuntorakentamisen. Muutos vaatii siis osayleiskaavan tai muun muutoksen yleiskaavaan. Luonteva aloituskohta olisi Itäväylän ja Viikintien risteyksen ympäristö, joka on jo nyt kaavoitettu lähikeskustaksi. Risteys on huomattavan suuri suhteessa melko vähäiseen kääntyjien määrään, liikennealue on suurempi kuin Itäkeskus. Myös metroaseman rakentamista tähän kohti tulisi selvittää. Siilitien kannalta se tarkoittaisi, että asema siirtyisi toiselle puolelle katua, mutta samalla uudelle keskukselle saataisiin oma asema.

Tarkoituksemme ei ole häätää teollisuutta Itä-Helsingistä. Yritystoiminta ja asumisen lisääminen on mahdollista yhdistää ja toiminnoille, jotka eivät enää mahtuisi alueelle tulee etsiä uusia mahdollisia sijainteja yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa. Tulevaisuuden kehityssuuntia ja yritystoiminnan tukemista on tärkeää hahmotella yhdessä alueen nykyisten yrittäjien ja toimijoiden kanssa, jotta alueen toimijoilla jää myös aikaa sopeutua mahdollisiin muutoksiin. Alueen työpaikkamäärän kasvua tulee tavoitella osana suunnitelmaa.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Herttoniemen ja Roihupellon teollisuusalueiden tiiviimpi rakentaminen osin asuinkäyttöön otetaan tarkasteluun ensi valtuustokaudella, jotta painetta rakentaa Itä-Helsingin luontoalueille voidaan vähentää.

Noin neliökilometri keskellä Itä-helsinkiä, metron varressa ja tulevaisuudessa 3 ratikkalinjan.
Viikintien ja Itäväylän liittymä. Koko itäkeskuksen kokoinen liittymä keskellä kaupunkia. Viikintiellä kulkee tässä 6000 autoa vorkaudessa. Kuvassa oikealla näkyvällä Sahaajankadulla kulkee paljon enemmän ja sieltä riittää ramppi ylös Itäväylälle.

Miksi Helsinki puolittaa lihankulutuksen?

Päätimme eilen kaupunginvaltuustossa, että kaupunki puolittaa lihan ja maidon kulutuksensa vuoteen 2025 mennessä. Tai tarkalleen ottaen palautimme valmisteluun aloitevastauksen, ja vaadimme, että meille tuodaan suunnitelma miten tämä toteutetaan.

Koska aihe on herättänyt jonkin verran mielenkiintoa, hahmottelen tässä mitä muutos tarkoittaa toisaalta hiilipäästöjen ja toisaalta suomalaisen elintarviketuotannon kannalta.

Ilmastovaikutukset

Helsingin koulut ja päiväkodit tarjoavat noin 70 000 lounasta joka arkipäivä, lisäksi parikymmentä tuhatta aamiaista ja välipalaa. Kaupungin työpaikkaruokaloissa tarjotaan tuhansia aterioita, kaupungin sairaaloissa samaten. Kokonaisuudessaan ehkä vajaa prosentti Suomessa syötävästä ruuasta kulkee Helsingin kaupungin kautta.

Vähän laskutavoista riippuen ruuan tuotanto on kolmen suurimman päästölähteen joukossa – toiset kaksi ovat energia ja liikenne. Täsmällistä laskelmaa Helsingissä tarjoamamme ruuan hiilipäästöistä ei minulla ole, mutta suuruusluokkaa voi hahmotella näin:

Kaupunki tarjoaa noin 100 000 ihmiselle kolmanneksen vuotuisesta ravinnosta. Suomalaiset syövät keskimäärin 81 kg lihaa, 155 kg nestemäisiä maitovalmisteita ja 25 kg juustoa vuodessa. Kaupungin aterioista suuri osa on lapsille ja lihapitoisuus lienee keksimääräistä alempi, joten jaetaan luvut kahdella. Kaupunki siis tarjoaa suuruusluokkaa 1,4 miljoonaa kiloa lihaa, 2,6 miljoonaa kiloa maitovalmisteita ja 0,4 miljoonaa kiloa juustoa. Lasketaan lihan päästöksi keskimäärin 10kg per kilo hiilidioksidiekvivalenttia, maitotuotteille 1kg ja juustolle 13kg. Yhteensä 22 000 tonnia hiilipäästöjä. Kun kulutus puolitetaan, tämä päästö laskee vajaat puolet (vajaat, koska jollainhan se liha ja maito korvataan). Siis suunnilleen 10 000 tonnin päästösäästö.

(Kaikki luvut laskelmassa ovat erilaisia pyöristyksiä ja arvioita, eli lukuun kannattaa suhtautua suuruusluokkana ja havainnollistuksena)

Onko 10 000 tonnin vähennys hiilipäästöissä sitten paljon vai vähän? Ruuhkamaksut ovat yksi merkittävä keino vähentää päästöjä, ja niistä arvioidaan saatavan 26 tuhatta tonnia säästöä. Samaa mittakaavaa siis. Hanasaaren voimalan sulkeminen (se suljetaan 2024) vähentää noin 250 tuhatta tonnia, yli 20-kertaisesti. Mutta se onkin ylivoimaisesti suurin ilmastotoimi, mitä aiomme Helsingissä tehdä. Ja kun päästöjä painetaan kohti nollaa, jokaisella kymppitonnillakin on väliä.

Entä sitten päätöksen vaikutus maatalouteen ja elintarviketeollisuuteen?

Kuten yllä laskin, Helsinki tarjoaa vajaan prosentin ruuasta Suomessa. Jos ruuasta pyöristäen 20% on lihaa ja maitotuotteita, tarkoittaa tämä että 0,1% Suomessa ostetuista elintarvikkeista vaihtuu kuuden vuoden aikana.

On täysin varmaa, että kuuden vuoden aikana elintarvikemarkkina muuttuu monista muista syistä paljon enemmän kuin 0,1%. Yksittäisenä päätöksenä Helsingin ratkaisu hukkuu kohinaan.

Mutta mahdollinen vaikutus tulee siitä, jos tämä Helsingin päätös onkin esimakua ja hiljainen signaali laajemmasta muutoksesta. Entä jos muut Suomen kunnat seuraavat esimerkkiä? Tai jos kuluttajat alkavat siirtyä kasvipainotteisempaan ruokaan? Tästä on nähdäkseni paljon merkkejä ilmassa ja pidän muutosta toivottavana. Ja sillä olisi jo merkittävä vaikutus maatalouteen.

Itse en siis näe Helsingin päätöstä (enkä samansuuntaista laajempaa trendiä) uhkana Suomalaiselle maataloudelle. Päin vastoin, päätös avaa mahdollisuuden maataloudelle ja elintarviketeollisuudelle. Lihan ja maitotuotteiden kulutus tulee tulevaisuudessa laskemaan, koska sen täytyy laskea. Hiilipäästöjä täytyy vähentää, eikä maapallon kantokyky kestä runsaslihaisen ruokavalion tarjoamista kasvavalle väestölle.

Ruuan kulutus ei kuitenkaan vähene. Syömme tulevaisuudessakin suunnilleen saman verran, ja väkilukukaan ei käänny Suomessa laskuun vielä aikoihin. Maataloustuotteille ja niistä jalostetuille elintarvikkeille on siis kysyntää jatkossakin – se vaan muuttaa muotoaan. Ja koska ilmastonmuutokseen reagoidaan muuallakin, on kaikki syyt olettaa että kasvipohjaisille elintarvikkeille on kasvavaa kansainvälistä kysyntää.

Entä ruuan kotimaisuus? Voimmeko Helsingissä taata, että 2025 ostettavat kasvituotteet ovat kotimaisia?

Emme voi, eikä se ole meidän tehtävämme. Meillä Suomessa käytetään markkinataloutta maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden jakelussa. Helsinki on suuri ruuan ostaja ja Helsinki aikoo osana ilmastotoimia muuttaa ostokäyttäytymistään. Markkinataloudessa ostajat kertovat toiveensa (tässä tapauksessa hyvissä ajoin) ja tuottajat reagoivat näihin toiveisiin tarjoamalla erilaisia vaihtoehtoja, jotka saattaisivat toivetta vastata. Lisäksi hankintalaki kieltää kotimaisen suosimisen, kunnan täytyy ostaa parasta tai halvinta.

Minulle tärkeintä tässä päätöksessä on hiilipäästöjen vähentäminen. Myös Itämeren ravinnekuormaa haluan madaltaa. Nämä ovat kysymyksiä joiden eteen olen tehnyt töitä pitkään ja tämä päätös on osa tarvittavia toimia.

Arvostan kotimaista ruokaa, mutta sen suosiminen ei ollut tämän päätöksen tavoitteena. Niiden, joille ruuan kotimaisuus on tärkein arvo, tulisi kehittää tapoja tarjota maukkaita ja terveellisiä kasvipohjaisia elintarvikkeita, joita Helsingissä voisimme tarjota lapsillemme, kaupungin työntekijöille ja kansainvälisille vieraillekin.

Juomme kaikki ruotsalaista kahvimaitoa, mutta toisaalta ruotsalaiset syövät suomalaista Nyhtökauraa. Markkinataloudessa asiakaskysyntä on mahdollisuus.

Kaikki luvut on ohimennen googlattu ja laskettu ja saattavat sisältää virheitä. Olen kiitollinen kaikista lähteiden kanssa esitetyistä korjauksista laskelmaan.

 

Jälkikirjoitus pakottamisesta

Tällä päätöksellä ei olla pakottamassa ketään mihinkään – yhtään sen enempää kuin tähänkään asti. Helsingin kouluissa oppilaat saavat valita kahdesta pääruuasta ja ottaa ruokaa sen verran kuin sopivalta tuntuu. Näin jatkossakin. Päiväkodeissa ruokia on yksi ja lasten syömistä valvotaan enemmän. Työpaikkaruokaloissa tietenkin jokainen päättää itse mitä haluaa vai haluaako syödä muualla – Helsingissä on sangen laaja ravintolatarjonta lounasaikaan.

Lihan- ja maitotuotteiden puolittaminen ei ole kovin dramaattinen muutos eikä vaativa tavoite. Joissain kokeiluissa lihankulutus on pystytty puolittamaan yksinkertaisesti muuttamalla ruokien esillepanojärjestystä ja oletusvalintoja. Luultavasti repeseptien muutoksiakin kuitenkin tarvitaan ja uusille proteiinipitoisille elintarvikkeille on tietenkin myös kysyntää tässä muutoksessa.

Helsingistä on tulossa hyvä – puheeni Helsingin strategiasta

Puhuin Helsingin uudesta strategiasta Vihreiden ryhmänjohtajana. Tällä strategialla näyttää, että sangen vihreään suuntaan ollaan menossa. Mutta sen eteenhän tässä on töitä tehtykin 🙂

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, käsittelemme tänään Helsingin strategiaa seuraavaksi neljäksi vuodeksi.

Neljän vuoden kuluttua meitä helsinkiläisiä on ehkä 35 000 enemmän. Keravan verran enemmän. Tarvitsemme heille kaikille kodit, tai asumisen hinta karkaa aivan käsistä. Ja tarvitsemme raideliikennettä kaikkialle kaupunkiin, jotta ihmiset pääsevät kulkemaan.

Neljän vuoden kuluttua Helsingin peruskouluissa on seitsemäntuhatta lasta enemmän ja päiväkodeissakin kaksi ja puoli tuhatta. Se tarkoittaa kymmentä keskikokoista peruskoulua ja kahtakymmentä päiväkotia lisää.

Neljän vuoden kuluttua sosiaali- ja terveyspalvelut ovat siirtyneet maakunnan vastuulle. Ehkä. Tai jonkin erityisratkaisun. Tai ehkä eivät ole. Emme tiedä mitä hallituksen uudistukselle käy, mutta meidän pitää turvata ja parantaa helsinkiläisten palveluita kaikissa tapauksissa.

Neljän vuoden kuluttua Helsingissä on auennut keskustakirjasto ja tanssin talo. Erilaisia kulttuuritapahtumia on vielä nykyistäkin runsaammin ja saariston matkailijamäärä on kasvanut sadalla tuhannella.

Neljän vuoden kuluttua Helsingissä toimii 20 000 yritystä, joita ei ole vielä tänään perustettu. Kaupungin elinkeinoelämän vahvuus on kyvyssä uusiutua ja löytää tilaa uudenlaisellekin toiminnalle.

Neljän vuoden kuluttua Helsingin hiilidioksidipäästöjen täytyy olla selvästi nykyistä alemmat ja tien kohti nollapäästöjä selvillä.

Tämän strategian lähtökohta on tulevaisuus. Ei se, mikä Helsinki on joskus ollut tai mitä se on nyt, vaan mitä haluamme sen olevan. Se pyrkii vastaamaan niihin kysymyksiin, joita tämä aika eteemme heittää.

Strategiassa siirretään Helsingin tavoite hiilineutraaliudelle 15 vuotta aiempaa aiemmaksi, vuoteen 2035. Jos haluamme suhtautua realistisesti ilmastonmuutokseen, tavoitteen pitäisi olla 30 kuten Espoossa, koska ilmastonmuutos ei odota, olemmeko valmiita. Mutta tämäkin on valtava askel oikeaan suuntaan. Tärkeintä on ryhtyminen konkreettisiin toimiin, jonka senkin strategia linjaa.

Helsingissä kaikki kaupunginosat ovat hyviä. Ja meille kaikille on parempi, jos mitään aluetta ei päästetä putoamaan kyydistä. Ja että yhteiskunnalla on tarjota positiivinen tulevaisuus kaikille jäsenilleen. Siksi strategian keskiössä on alueiden eriytymisen ja syrjäytymisen torjunta. Yksi tärkeimpiä keinoja on haastavien alueiden kouluille jaettava lisäraha, joka tuoreessa tutkimuksessa juuri todettiin poikkeuksellisen hyvin toimivaksi. Helsingin on oltava kaupunki, joka huolehtii kaikista, eikä syrjäytä ketään.

Helsinki päätti viime kaudella, että kaikkien lasten oikeudesta päivähoitoon ja pienistä ryhmistä pidetään kiinni. Maan hallituksen pyrkimyksiin heikentää lasten saamaa hoitoa ei lähdetty mukaan. Sama linja kirjattiin myös uuteen strategiaan ja lisäksi varhaiskasvatuksesta tehdään puolipäiväisesti maksutonta. Tavoite on nostaa varhaiskasvatuksen osallistumisen aste eurooppalaiselle tasolle ja parantaa kaikkien lasten valmiuksia pärjätä koulussa ja yhteiskunnassa. Tutkitusti hyvä varhaiskasvatus on siihen tehokkaimpia keinoja.

Helsinkiä rakennetaan raiteiden varaan. Viime vuonna päätettiin Raide-Jokerin ja Laajasalon ratikan rakentamisesta. Tällä kaudella päätetään ratikasta luoteiseen Helsinkiin ja myös Tuusulantien sekä Malmin suunnan ratikat etenevät. Uusista asunnoista suuri osa syntyy näihin kaupunginosiin, joissa kaupunkibulevardien rakentaminen alkaa. Toisaalta kaikkialla kaupungissa rakennetaan uusia taloja vanhojen lomaan. Kaupunki tiivistyy ja liikenteessä suositaan ensi sijassa tiiviiseen kaupunkiin sopivia liikkumistapoja: kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä.

Strategiassa nousee esiin myös Helsingin upea luonto. Uusia suojelualueita perustetaan, metsäverkostoa vahvistetaan, luonnon monimuotoisuuteen satsataan, kalojen mahdollisuuksia nousta puroihin parannetaan ja Helsingin upea saaristo aukeaa paremmin kaupunkilaisten ihailtavaksi. Kaiken kruunuksi pääsemme tässä salissa päättämään kansallisen kaupunkipuiston perustamisesta.

Kaupungin rahankäyttöön strategia suhtautuu vastuullisesti. Viime kauden liian tiukaksi osoittautuneita raameja ollaan kuitenkin höllätty. Uskoaksemme tämä strategia mahdollistaa riittävät investoinnit ja palvelujen kehittämisen, jotta sen kunnianhimoiset tavoitteet voidaan myös saavuttaa. Vastuullinen taloudenpito ei saa tarkoittaa vastuutonta palveluiden heikentämistä. Kun lasten määrä kasvaa, opettajia täytyy palkata.

Helsinki on myös suunnannäyttäjä muulle maalle. Kun me päätimme säilyttää kaikkien lasten oikeuden päivähoitoon, puolet kaupungeista seurasi. Kun me lähdimme suunnittelemaan maksutonta varhaiskasvatusta, sen suunnittelu alkoi koko maassa. Kun kirjasimme tähän strategiaan, että siirrymme markkinaehtoiseen pysäköintiin, Espoon valtuusto äänesti sen puolesta toissapäivänä.

Tulevina vuosina Helsingissä on nykyistä enemmän ihmisiä vailla virallista oikeutta asua täällä. Tämä on fakta aivan meistä riippumatta. He tarvitsevat toimivaa terveydenhoitoa ja huolenpitoa aivan siinä kuin me kaikki muutkin ja heidän jättämisensä sitä vaille on paitsi epäinhimillistä, myös todella lyhytnäköistä. Esimerkiksi rokotukset perustuvat siihen, että kaikki saavat ne. Tähän ongelmaan ei strategia tarjoa vastausta, vaan meidän täytyy yhdessä ratkaista se perustuen sosiaali- ja terveyslautakunnassa jo otettuun linjaan.

Näillä huomioin Vihreä valtuustoryhmä puoltaa strategian hyväksymistä.

Neljä vuotta valtuustossa – mitä olen saanut aikaan?

Olen istunut valtuustossa neljä vuotta. ja kun tässä on vaalit päällä, on hyvä hetki miettiä, onko sadoissa kokouksissa istuminen kannattanut, mitä siitä jäi käteen. Eli ovatko tavoitteet joita lähdin ajamaan edenneet, mitä olen saanut aikaan.

Politiikassa kukaan ei saa mitään aikaan yksin. Yksikään puolue ei saa mitään yksin, vaan ainoastaan saadessaan muutkin tukemaan asiaansa. Ja aivan erityisesti kukaan valtuutettu ei saa mitään yksin aikaan, vaan jokaista päätöstä on tukenut vähintään 42 muuta valtuutettua. Muutoin sitä ei olisi tehty. Tämä on joukkuepeliä, ja kyky tehdä yhteistyötä ja löytää yhteisiä tavoitteita on paljon tärkeämpää kuin vahva usko omaan asiaansa.

Vihreät ovat Helsingissä saaneet aikaan paljon, ja kirjoitin siitä jo blogin  Emma Karin kanssa. Jokaista noista asioista olen ollut mukana tekemässä, mutta keskityn tässä nyt niihin asioihin, joissa itselläni on ollut merkittävä rooli. Yritän myös arvioida mahdollisimman puolueettomasti, kuinka merkittävä oma panokseni oikeastaan oli asian kannalta

Vaaleissa 2012 vaadin pyörätietä Hämeentielle. Sittemmin näin päätettiin.

Pyöräliikenne

Lähdin valtuustoon yhtenä teemanani edistää pyöräliikennettä Helsingissä. Konkreettisimmin vaadin Hämeentielle pyörätietä.

Valtuusto päätti keväällä 2016, että Hämeentie muutetaan joukkoliikennekaduksi, Kurvin ja Hakaniemen välillä ja sille rakennetaan pyörätiet. Joukkoliikenne nopeutuu, turvallisuus paranee, pyörällä pääsee sujuvasti, kadusta tulee viihtyisämpi ja kadun varren yritykset saavat lisää asukkaita. Lähes kaikki voittavat.

Ratkaisua kannattivat lopulta Vihreät, SDP, Vasemmistoliitto, RKP ja Keskusta. Jotta tähän päästiin, oma panokseni oli ratkaiseva. Investointineuvotteluissa 2013 sain ujutettua päätökseen mukaan kirjauksen, että Hämeentien joukkoliikennekatua selvitetään, mikä antoi virkamiehille luvan aloittaa suunnittelu. Kesällä 2014 käynnistin Pyöräkaista Hämeentielle -aloitteen, johon keräsimme 12 000 helsinkiläisen allekirjoitukset, mikä toi suunnitelmalle painoarvoa. Ja lisäksi lobbasin eri virkamiehiä ja poliitikkoja aiheesta jatkuvasti vuosien varrella. Oma arvioni on, että jos en olisi ollut valtuustossa, Hämeentien muuttamista ei olisi päätetty.

Samaisissa investointineuvotteluissa pyöräinvestointien määrärahoja myös korotettiin aiemmalta noin 4 miljoonan tasolta vajaaseen 10 miljoonaan, vaikka rahaa oli liikenteeseen jaossa aiempaa vähemmän. Se ei ollut sattumaa. Olin itse Vihreiden toisena neuvottelijana ja ennen kokousta olin edistänyt sitä, että kaikissa ryhmissä nähtiin pyöräilyn määrärahojen korottaminen yhtenä painopisteenä neuvotteluille. Määrärahoja olisi varmasti korotettu myös ilman minua. Pelkkä Vihreiden suhteellinen painoarvo riittää siihen. Mutta korotus olisi saattanut olla pienempi.

Pyöräliikennettä olen edistänyt myös lukuisissa muissa kohteissa: Baanaverkko saatiin yleiskaavaan, talvikunnossapitoa kehitetään lopultakin, Hesarille saatiin pyöräkaistat, Mechelininkadullekin lopulta kohta saadaan pyörätiet ja lukuisia muita. On vaikea sanoa varmaksi, kuinka merkittävä oma panokseni on missäkin hankkeessa ollut, mutta kaikkia olen ollut edistämässä, eikä yksikään niistä tullut kuin Manulle illallinen, vaan jokainen vaati työtä: tapaamisia, lausuntoja, mielenosoituksia…

Kaupunkirakentaminen

Toinen suuri teemani oli kaupungin rakentaminen, josta teimme kirjankin Soininvaaran, Särelän ja Holopaisen kanssa. Yksi keskeisin vaatimukseni oli moottoriteiden muuttaminen kaduksi,jota ehdotin tutkittavan suunnilleen kehä 1 sisäpuolella.

Syksyllä 2016 hyväksytyssä yleiskaavassa moottoritiet muutetaan kaduiksi kehä 1 sisäpuolella ja rakennetaan entiselle melualueelle asunnot 80 000 asukkaalle. Se on valtava askel kohti tiiviimpää, ekologisempaa ja kaupunkilaisten arjen kannalta sujuvampaa kaupunkia. Se suunta, jota kohti Helsinkiä pyritään kehittämään on muuttunut autokaupungista tiiviiksi eurooppalaiseksi kaupungiksi. Tästä kertoo se, että bulevardisoinnista ei tehty yhtäkään vastaesitystä valtuustossa, vaikka monesta muusta asiasta äänestettiin. Kaikki hyväksyivät, että moottoriteitä aletaan korvata kaduilla.

Syksyllä 2011, kun järjestin kriittistä pyöräretkeä Länsiväylälle, ajatus ei ollut millään tapaa vakavasti otettava. Moottriteiden viemää tilaa kyllä mietittiin kaupunkisuunniteluvirastossa, mutta muutosehdotuksia ei edes uskallettu esitellä poliitikoille. Aktiivinen julkinen keskustelumme ja mm. Ville Ylikahrin Länsiväyläkriittiseen liittyvä aloite toivat bulevardisoinnin ajatukselle riittävää uskottavuutta, jotta se saatettiin ottaa yleiskaavan vision pääteemaksi. Ja pikkuhiljaa kaikki puolueet ostivat ajatuksen – kukin omista syistään.

Jos en olisi ollut pohjustamassa ajatusta bulevardisoinnista ja mukana neuvottelemassa yleiskaavasta eri vaiheissa, meillä saattaisi silti olla yleiskaava jossa moottoriteistä tehdään katuja. Tai meillä saattaisi olla yleiskaava jossa moottoritiet säilyvät, tai ei uutta yleiskaavaa lainkaan. Kaikki vaihtoehdot ovat aivan realistisia, enkä osaa antaa niille perusteltuja todennäköisyysarvioita.

Kaupunkirakentamiseen liittyen olen pyrkinyt myös kehittämään ratikkaliikennettä, jonka näen keskeisenä osana kaupungin kasvua. Kaupungin strategiaan sain mukaan lauseen ratikkaprojektin perustamisesta. Itse projekti ei tuottanut kauheasti konkreettista, mutta kyllä toimintatapoja ja ymmärryksen siitä, että ratikkaliikenteen toiminta on pakko päivittää nykyaikaiselle eurooppalaiselle tasolle. Toimin myös kaksi vuotta HKL:n puheenjohtajana ja ajoin mm. kiskoillepysäköinnin vähentämistä,  ratikoiden esteettömyyttä ja moderneihin syväuraisiin ristikoihin siirtymistä.

Viimeisen vuoden aikana on myös päätetty rakentaa Kruunusillat ja ratikka Laajasaloon sekä Jokeri-ratikka lähiöiden välille. Ja uudessa yleiskaavassa on myös pikaratikoiden verkko joka suuntaan keskustasta.

Jokeri ja Kruunusillat eivät olleet minusta kiinni. Kumpaakin on suunniteltu jo vuosikymmen tai pari. Sen eteen, että lopulta saatiin päätöksiä aikaan, suurimman työn teki Jokerin osalta Anni Sinnemäki joka neuvotteli sille valtion rahoituksen ja Kruunusiltojen osalta Emma Kari. Itse totta kai olin mukana, mutta osuuteni olisi hoitanut joku muu jossen minä.

Siitä sen sijaan otan kunniaa, että Helsinki on vähän valmiimpi uusiin pikaratikoihin, joita tulevaisuudessa tulee keskustaan asti. Neljä vuotta sitten kuviteltiin yleisesti että Jokeri on jotenkin ihan eri asia, eikä keskustan ratikkaverkolle tarvitse tehdä mitään. Nyt yleiskaavassa piirretään uutta kiskoa ja uudistuksia ja kehitystyötä on jo aktiivisesti työn alla.

Avoin koodi ja IT

Kolmantena teemana tavoittelin neljä vuotta sitten järkeä kaupungin tietohallintoon. Että hankintoja tehtäisiin tavalla joka ei johda suoraan toimittajaloukkuun ja nimenomaisesti uusi kehitettävä koodi julkaistaisiin avoimella lisenssillä. Tämä säästää kaupungin varoja, tuo meille paremmat sähköiset palvelut ja antaa uusia mahdollisuuksia kaupunkilaisten ja yritysten innovaatioihin.

Valtuustostrategiaan sain myös kirjauksen, että perustetaan IT-jaosto valvomaan kaupungin IT-hankintoja. Niin perustettiin, ja minusta tuli sen puheenjohtaja.  Ja kun jaosto käsitteli kaupungin uutta tietotekniikkaohjelmaa, sinne kirjoitettiin että:

”Kaupungin toimeksiannosta kehitettävä uusi ohjelmakoodi julkaistaan avoimella lisenssillä, ellei ole perusteltua syytä muuhun.” Tätä ei olisi tapahtunut ilman minua.

Lisäksi jaosto on tuonut uuden näkökulman Helsingin ohjelmistokehitykseen: kaupungilla on nykyään kymmenkunta omaa kooderia, ja tämän avoimen kehityksen yksikön myötä myös hankinnat ovat alkaneet kehittyä toimivampaan suuntaan. IT-jaosto nykymuodossaan korvautuu kesällä digitalisaatiotoimikunnalla. Kaupunginhallituksen jaosto osoittautui vähän kömpelöksi tavaksi kehittää tietoyhteiskuntaa, kokeillaan seuraavaksi jos toimikunta olisi parempi.

Olen ollut aktiivinen toki muissakin asioissa

Politiikassa ei tehdä vain niitä asioita, joita alunperin lähdettiin tekemään. Väliläl maailma muuttuu, ja pitää reagoida kokonaan uusiin tilanteisiin. Yksi tälläinen tilanne oli maan hallituksen päätös lopettaa kaikkien lasten oikeus täyspäiväiseen päivähoitoon. Budjettineuvotteluissa 2015 puolustin subjektiivista oikeutta päivähoitoon, ja se pidettiin Helsingissä voimassa, ja ketjureaktiona myös monissa muissa kaupungissa. Tavoite oli Vihreiden, ja kuka tahansa muu ryhmänjohtaja olisi varmaan tehnyt saman, kenties yhtä onnistuneesti.

Budjettineuvotteluissa 2016 toin pöytään esityksen, että Helsinki siirtyy maksuttomaan varhaiskasvatukseen. Siitä kirjattiin selvitys, ja asiasta päätetään ensi kesän strategianeuvotteluista. Tätä selvitystä ei välttämättä olisi käynnistetty ilman minua. Maksuton varhaiskasvatus etenisi kyllä jollain aikataululla muutoinkin, koska sitä tukevat monet puolueet – ainakin periaatteessa, jos ei välttämättä käytännössä.

Tällä vaalikaudella sovittiin myös Helsingin siirtymisestä pormestarimalliin: jatkossa kaupunkia johtaa vaalituloksen perusteella valittava pormestari, eikä virkamies-kaupunginjohtaja. Muutosta ja sen yksityiskohtia on hinkattu koko neljä vuotta. Alkuvaiheessa prosessia veti Emma Kari, jota ilman tätä ei olisi tapahtunut. Kaksi vuotta sitten kapula siirtyi minulle, kun Emmasta tuli kansanedustaja ja minusta valtuustoryhmän puheenjohtaja. Kun päätös kriisiytyi 2015-2016 vaihteessa, käytännössä kirjoitin johtamisen jaoston vastaesitykset ja vedin neuvotteluprosessin, jolla malli saatiin päätettyä. Uskon, että Emma olisi saanut pormestarimallin maaliin. Varmaan joku muukin olisi siinä voinut onnistua, vaikea arvioida.

Montaa muutakin asiaa olen tehnyt, muun muassa neuvotellut päättymispäivän Hanasaaren hiilivoimalalle. Se tosin on esimerkki asiasta, johon uskon että kuka hyvänsä olisi ollut vihreiden ryhmänjohtaja, hän sen olisi tehnyt.

Lopuksi

Onhan tässä siis asioita tullut tehtyä. Niitä asioita, joita lupailin ennen viime vaaleja, ja myös muutamia muita. Oikeastaan, jos poliittinen ura jäisi tähän, voisi sitä pitää menestyksekkäänä. Ei mennyt neljä vuotta hukkaan.

Mutta Helsingissä on vielä paljon työtä tehtävänä! Jokainen näistä asioista vaatii vielä jatkotyötä: Hämeentiellä ei ole asfalttia vielä valettu, yhtään moottoritietä ei ole vielä purettu, päivähoidon säännöt saatetaan päättää uusiksi ensi vuonna ja IT-hankintojen periaatteet samaten. Ihan jo näiden päätösten valvomisessa saisi aikansa kulumaan.

Mutta on tässä kaupungissa vielä parannettavaakin. Haluan kokeilla perustuloa Helsingissä, haluan Helsinkiin kansallisen kaupunkipuiston ja haluan poistaa parkkipaikkavelvoitteen, joka estää tiivxistä rakentamista. Monen muun asian lisäksi.

Politiikassa kukaan ei saa aikaan mitään yksin. Kaikki listaamani asiat ovat sellaisia, joiden toteutuminen on edellyttänyt valtuuston enemmistön (tai jonkin muun elimen enemmistön) tukea. Ja jokaista niistä on edistänyt moni muukin ihminen. Kaikkien kiittämiselle erikseen ei valitettavasti riitä tila, aika eikä varmaan muistinikaan. Mutta kiitos jokaiselle.

Ja sitten vielä kiitokset kaikille Vihreiden 127 ehdokkaalle, jotka tekevät parhaillaan mahtavaa vaalikampanjaa ja joiden joukosta löytyvät ne seuraavat Vihreät valtuutetut jotka vievät tätä kaupunkia taas eteenpäin!

Vaaliesitteeni, jonka Kokoomuksen Verkkouutiset myös noteerasi

Helsinki tarvitsee rohkeutta kasvaa

Puhuin viikko sitten Vihreän ryhmän puolesta ensi vuoden budjetista. Ja kun puhutaan ensi vuoden budjetista, puhutaan siis samalla Helsingin tulevaisuudesta, mihin suuntaan haluamme kaupunkia kehittää.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, ja katsojat Helsinkikanavalla (kyllä, niitä on ainakin kolme),

Helsinki kasvaa. Tämän vuoden alussa asukkaita oli lähes kymmenen tuhatta enemmän kuin vuosi sitten. Ja sama toistuu joka vuosi. Valtuustokauden aikana asukasmäärä nousee Järvenpään asukasluvun verran.

Erityisesti kasvaa lasten määrä. Kymmenen vuotta sitten tapahtui käänne: vuosikymmenten ajan totuttiin siihen, että kun nuori pari saa lapsen, he muuttavat kohta Espooseen tai Nurmijärvelle. Mutta nyt he jäävätkin Helsinkiin. Alle kouluikäisten määrä kasvaa Helsingissä yli tuhannella joka vuosi. Ja nuo samat lapset alkavat nyt saavuttaa kouluiän.

Hyvät valtuutetut, Helsinki tarvitsee rohkeutta vastata tähän kasvuun. Uusille asukkaille pitää rakentaa koteja ja taloja varten tietysti myös kadut ja putket ja joukkoliikenne. Uudet asukkaat tarvitsevat myös palveluja. Tarvitsemme päiväkoteja, kouluja, leikkipuistoja ja liikuntapaikkoja. Ja tarvitsemme tilaa myös terveyskeskuksissa, koska kaikki eivät ole lapsia. Myös vanhusten määrä kasvaa tuhansilla joka vuosi.

Kaikki tämä maksaa. Jokainen uusi asukas tarkoittaa tarvetta tuhansien eurojen investoinneille, ja jokainen uusi kaupunkilainen tarkoittaa tuhansia eurojen tarvetta palveluissa.

 

Helsingillä on tähän vielä varaa. Veroprosenttimme on mannersuomen kolmanneksi alhaisin, ja kaupungilla on myös runsaasti omaisuutta. Uudet asukkaat ovat myös uusia veronmaksajia, kuluttajia, työntekijöitä ja yrittäjiä. Ja kuten kaupunginjohtaja sanoi, kaupungin tulot ovat itse asiassa ylittäneet ennusteet ja menot alittaneet ennusteet viime vuodelta.

Laajemmin talouden luvut eivät kuitenkaan anna juuri aihetta juhlaan. Vaikka Helsingissä talous voi kohtuullisesti, Suomella menee huonosti jo seitsemättä vuotta. Ja vaikka ennusteet lupaavat hienoista kasvua, se on vain kalpea aavistus luvuista jotka vielä viime vuoskymmenellä olivat normaaleja.

Kaupungistuminen, suurten kaupunkien kasvu, on Suomen talouden ehkä lupaavin parannuskeino. Tiiviimmät ja suuremmat kaupungit ovat tehokkaampia, ja synnyttävät uutta taloudellista toimeliaisuutta. Ei ole vain meidän etumme, että Helsinki kasvaa, vaan se on koko maan talouden kannalta merkittävää. Voisi sanoa, että Helsingin velvollisuus on kasvaa. Tietenkin säilyttäen oman luonteensa, meren läheisyyden ja kaupunkimetsät, joita asukkaat rakastavat. Mutta kasvaa yhtä kaikki.

Ja siksi me tarvitsemme parempaa tuottavuutta. Meidän pitää pystyä palvelemaan kasvavaa väestöä ja toivottamaan uudet asukkaat – tulivat he sitten kätilöopistolta tai rajan yli – tervetulleeksi, mutta rahakirstumme ei ole rajaton.

 

Tuottavuus on sitä, että saamme samat tai paremmat palvelut, mutta niihin tarvittava työn määrä ja käytetty raha vähenee. Se ei tarkoita karsimista, kiirehtimistä tai selkänahasta leikkaamista. Itse asiassa työntekijöiden hyvinvointi on tärkeä tuottavuustekijä, sen heikkeneminen heikentää yleensä myös tuottavuutta.

Tuottavuus tarkoittaa ennen kaikkea turhan työn välttämistä ja että ostetuista palveluista ei makseta liikaa. Vähennetään soran kuskaamista kasasta toiseen. Ihan näin konkreettisena esimerkkinä.

Kaupungin strategiaan on kirjattu tuottavuustavoite. Sen mukaan reaalimenot eivät saa kasvaa kuin väestönkasvun verran, miinus yksi prosenttiyksikkö. Se ei oikeastaan koske tuottavuutta, vaan menojen kasvua.

Se ei riitä. On hyvä tavoite, että kaupungin menot kasvavat vain hallitusti. Mutta rahan leikkaaminen mekaanisesti ei ole sama asia kuin tuottavuuden parantaminen. Jos me vain leikkaamme kuluja heikentämällä palveluita, tuhoamme niitä eväitä, jotka Helsinki tarvitsee kasvuun.

Siksi katseet pitää kohdistaa todelliseen tuottavuuden parantamiseen. Siis siihen, että voimme saada samat tai paremmat palvelut vähemmällä työllä. Tähän on olemassa keinoja. Määritellään palvelut, lasketaan niiden hinnat ja etsitään tehostamismahdollisuudet. Sitä ei voi tehdä yksinkertaisesti yhden vuoden budjettia katsomalla, vaan vaikuttavuutta täytyy seurata pidemmällä aikavälillä. Mutta se on täysin tehtävissä.

Todellinen tuottavuuskehitys ei ole leikkaamista eikä se käynnisty leikkaamisesta. Tämän haluamme välittää viestiksi budjetin valmisteluun.

 

Strategiassa sovimme myös investointikaton käytöstä rajaamaan kaupungin rahankäyttöä. Se toimikin hyvin välineenä arvioida, mitkä investoinnit ovat tärkeimpiä, ja mistä voidaan joustaa. Mutta jo nyt on nähdään, kuinka investointikatto hidastaa uusien alueiden välttämättömiä investointeja. Asuntoja rakennetaan liian hitaasti ja leikkipuistot rapistuvat käsiin ja päiväkodit täyttyvät ääriään myöten. Eikä puistoihin ole rahaa ollenkaan.

Kaupungin tavoite on kasvaa, ja kasvu vaatii investointeja. Ei voi olla niin, että päätämme rakentaa 6500 asuntoa vuodessa, mutta emme sitten rakennakaan asukkaille katuja tai kouluja. Että tyrehdytämme sen kasvun jota haluamme. Tämän budjettikierroksen yhteydessä me tarvitsemme viisautta löytää tapa tehdä ja rahoittaa ne investoinnit, joita me tarvitsemme. Tämänkin me haluamme välittää viestiksi budjetin valmisteluun.

Hyvät valtuutetut, ihmiset muuttavat Helsinkiin, koska tämä on hyvä kaupunki. Ihmiset pysyvät täällä, koska Helsinki on hyvä kaupunki. Meidän vastuumme on pitää Helsinki hyvänä myös tuleville polville. Pidetään tämä mielissä tulevaa budjettia valmisteltaessa.

valtuustopuhe2