Kategoria: Yleinen

Äänestä avointa

Levittämällä tätä tekstiä sitoudun äänestämään eduskuntavaaleissa 2015 ehdokasta, joka on ilmoittanut vaalirahoituksensa ennen vaaleja. Kehotan kaikkia lukijoita samaan.

Vaalirahoituslain mukaan ehdokkailla on mahdollisuus ilmoittaa vaalibudjettinsa ja merkittävät tukijansa jo ennen vaaleja. Pakollista se ei kuitenkaan ole. Ennakkoäänestyksen alkaessa aamulla 8.4. tähän mahdollisuuteen oli tarttunut 934 ehdokasta, 43% kaikista ehdokkaista.

Aloitin rahoituksen avoimuuden seuraamisen ja vaatimisen eduskuntavaaleissa 2011. Silloin rahoitusilmoituksen teki ennen ennakkoäänestystä 19% ehdokkaista. Kuntavaaleissa 2012  6% (no, ehdokkaitakin oli 37 000) ja eurovaaleissa 2014 jo 40%.

Neljä vuotta sitten rahoituksen ilmoittaminen oli harvinaisuus. Lähinnä Vihreät tekivät sitä, Vasemmistoliitosta ja Piraateista kohtuullinen osa. Muissa puolueissa läpimenijöistä vain harva oli ilmoituksen tehnyt ennakkoon. Tällä kertaa tilanne on eri. Nyt voi oikeasti päättää äänestää vain rahoituksensa ilmoittanutta ilman, että se rajaa valintoja kohtuuttomasti. Suurilla puolueilla on lähes kaikissa vaalipiireissä ainakin joku rahoituksensa ilmoittanut, ja joukossa on paljon istuvia kansanedustajia ja nimipoliitikkoja

Minusta näyttää, että vaalirahoituksen avoimuudesta on tulossa uusi maan tapa. Ei ehkä vielä näissä vaaleissa, mutta pikkuhiljaa. Voit auttaa sen tapahtumista parhaiten näin:

  1. Äänestä ehdokasta, joka on ilmoittanut rahoituksensa. Ennakkoäänestys alkoi tänään.
  2. Ilmoita julkisesti päätöksesi äänestää vain avointa. Esimerkiksi jakamalla tämä teksti.
  3. Jos ehdokas jota haluaisit äänestää ei ole vielä julkaissut vaalirahoitustaan, kehota häntä tekemään se pikimmiten. Ilmoituksen voi tehdä varsinaiseen vaalipäivään asti.
  4. Jos olet itse ehdolla, tee ilmoitus! Se vie pari minuuttia ja tarvitset vain pankkitunnukset, lomake löytyy täältä.

Kun enemmistö alkaa tehdä ilmoituksen, mediallakin riittää aikaa kysellä puuttuvien tietojen perään. Ja rahoituksen salailu alkaa näyttää epäilyttävältä. Ilmoituksen täyttäminen onkin kannanotto vaalirahakähmintää vastaan. Ehdokas joka kertoo rahoituksensa, vaikka sitä olisikin 0 euroa, kertoo samalla uskovansa demokratiaan, jossa äänestäjillä on oikeus tietää, kuka ehdokkaat on parlamenttiin maksanut.

Julkisuuden armoton valokeila paljastaa vaalirahan lähteet
Julkisuuden valokeila paljastaa vaalirahan lähteet

Vaalirahoitusilmoitusten tilanne ennakkoäänestyksen alkaessa 6.4. klo 9:00

08.04.2015 09:00 ilmoituksia yhteensä 923
Piraatit 100% (123/123)
Vihreät 99% (206/208)
Vasemmistoliitto 89% (193/216)
Keskusta 56% (123/216)
Kristillisdemokraatit 30% (58/193)
Sosialidemokraatit 29% (63/216)
Kommunistinen puolue 22% (25/112)
Perussuomalaiset 20% (43/215)
Kokoomus 11% (25/214)
Itsenäisyyspuolue 11% (17/151)
RKP 5% (6/104)

Helsinki:
Vihreät 100% (22/22)
Piraatit 100% (22/22)
Vasemmistoliitto 86% (19/22)
Keskusta 63% (14/22)
Sosialidemokraatit 45% (10/22)
Kommunistinen puolue 22% (5/22)
Kristillisdemokraatit 19% (4/21)
Perussuomalaiset 13% (3/22)
Kokoomus 13% (3/22)
RKP 9% (2/22)
Itsenäisyyspuolue 5% (1/19)

Näistä luvuista näkee, että Piraateilla, Vihreillä ja Vasemmistoliitolla on selvästi linja julkaista ilmoitukset, onnistumisessa vähän vaihtelua. Lisäksi Keskusta on julkaissut jo yli puolet ilmoituksista, KD, SDP ja SKP ja Perussuomalaisetkin jonkin verran. Listassa on mukana kaikki yli 100 ehdokkaan vaalilistat.

Päivitän tämän blogin kommentteihin tilanentta parin päivän välien vaaleihin asti. Laskemiseen käyttämäni scripti löytyy tästä ja aina tuorein data täältä.
ps. Tällä kertaa olen myös itse ehdolla, oma ilmoitukseni tässä. Päivitän sitä vielä ennen vaaleja vastaamaan viimeisimpiä muutoksia. Ennakkotiedot kun ovat parhaimmilaankin arvioita.

Kysymyksiä Apotista

Apotti-hankkeen lopullinen tarjouspyyntö on valmistunut, ja käsittelemme sitä IT-jaostossa huomenna. Asian ydin on varmistaa paras mahdollinen onnistuminen terveydenhoidon tietojärjestelmien kehittämisessä. Lääkäreiden ajasta menee jopa puolet tietokoneen käyttöön. Se on kerta kaikkiaan kestämätöntä, ja pakko korjata. Apotti-hanke parhaimmillaan voi olla merkittävä osa ratkaisua. Pahimmillaan osa ongelmaa.

Tässä vaiheessa mukana on kaksi tarjoajaa: Amerikkalainen Epic Systems yhdessä Accenturen kanssa, ja CGI, joka tarjoaa Amerikkalaista Cerneriä. Käytännössä ollaan siis valitsemassa USA:n kahdesta käytetyimmästä potilastietojärjestelmästä jompaa kumpaa.

Hankkeen päätöksenteko on bysanttilaisen monimutkaista. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, Vantaa, Kauniainen ja Kirkkonummi ovat jo hyväksyneet tarjouspyynnön. Helsingin osalta päätöksen tekee sosiaali- ja terveyslautakunta kokouksessaan torstaina 9.4.

Sosiaali ja terveyslautakunta on oikea paikkaa päättää sosiaali- ja terveystoimen järjestelmästä, koska he vastaavat myös sen käytöstä. Koska lautakunnalla ei kuitenkaan ole käytännössä edellytyksiä perehtyä tarjouspyynnön teknisiin yksityiskohtiin, kutsuin koolle kaupunginhallituksen IT-jaoston ylimääräisen kokouksen 7.4. kuulemaan hankkeen tilanne ja keskustelemaan siitä.

Hankinta on viime päivinä ollut julkisuudessa, koska toinen tarjoajista, CGI, lähetti päätöksentekijöille kirjeen, jossa syytti hanketta kilpakumppaninsa suosimisesta.

IT-jaoston puheenjohtajana en halua lukita omaa kantaani tarjouspyyntöön ennen kun olemme kuulleet esittelyn siitä kokouksessa. Sen sijaan voin hyvinkin julkaista kysymykset, joihin haluan saada selvyyttä kokouksen aikana. Kysymyksiä voi myös ehdottaa kommenteissa lisää 9:30 aamulla asti (sori että meni aika viime hetkeen tämän kanssa). Päivitän myös vastaukset oman ymmärrykseni mukaan tähän blogaukseen.

Apotti-etusivun_logo_2012

kysymyksiä Apotista:

Onko apotissa Avoimet rajapinnat?

Vastaus: ei ole, siinä mielessä kuin avoinrajapinta.fi asian määrittelee. Rajapintoja ei toistaiseksi ole suunniteltu avattavaksi. Sen sijaan Apotissa tietyt lakisääteiset rajapinnat ovat tilaajan hallitsemia, eli Apotti-hanketoimisto voi tehdä rajapinnoilla mitä haluaa ja avata ne kenelle haluaa.Näitä pakollisia rajapintoja ovat mm. Kantaan ja eReseptiin liittyvät rajapinnat.

Koska hanke aloitettiin ennen avoinrajapinta.fi julkaisua, se käyttää siitä poikkeavaa terminologiaa ja tilaajan hallitsemia rajapintoja kutsutaan avoimiksi rajapinnoiksi.

Tarjouspyynnön pohjalta hanketoimistolla on mahdollisuudet avata pakolliset rajapinnat kaikille. Muita kuin pakollisia rajapintoja koskien tarjouspyyntö ei sido mahdollistamaan avaamista.

Tehdäänkö Apotti ketterästi?

Vastaus: Apotti on ennen kaikkea valmiin tuotteen hankinta, eikä valmista softaa tehdä ketterästi eikä vesiputousmallilla, koska se on tehty jo. Apotissa luultavasti tehtävien kustomointien ja integrointien osalta asiaa täytyy kysyä.

Liitteessä H sanotaan, että ketteriä menetelmiä käytetään soveltuvissa tilanteissa. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?

Vastaus: tarjouspyyntö ei rajoita kehitystapaa.

Kenelle jää Apotissa kehitettävän koodin omistajuus?

Koodiahan ei haluta kehittää, mutta käytännössä joku määrä sitä tehdään joka tapauksessa.

Vastaus: Oikeudet ovat yhteiset, eli kumpikin saa tehdä kustomointi- ja integrointikoodilla mitä haluaa. Terveydenhuollossa kustomoinnin osuus on pieni, mutta sosiaalihuollossa 20-30%

Apotti-hankinta sisältää myös tilaajalle oikeuden tehdä omaa kustomointia järjestelmään, tai teettää sitä muilla.

Julkaistaanko Apotissa kehitettävä koodi avoimella lisenssillä?

Vastaus: sopimukset eivät automaattisesti mahdollista kustomointikoodin julkaisua. Joidenkin osien osalta se olisi mahdollista, toisten ei. Tämä riippuu neuvotteluista tarjoajan kanssa.

Onko Apotti tarkoitus toteuttaa SaaSina tarjoajan pilvestä, privaattipilvenä vai perinteisenä palvelinratkaisuna? Onko vaatimuksissa tunnistettu mahdollisuus ajaa Apottia yksityisessä pilvessä?

Vastaus: Käyttöpalvelut hankitaan erikseen, ja niiden hostaustapa ratkeaa niiden kilpailutuksen yhteydessä.

Käytännössä kapasiteettivaatimukset on ilmeisesti tehty perinteistä palvelinratkaisua silmällä pitäen. Tarkoitus ei kuitenkaan ainakaan ole ollut sulkea (sisäisiä) pilviratkaisuja pois.

Onko Apotin vaatimuksille laadittu metriikat, joilla niiden toteutuminen tarjotuissa ratkaisuissa testataan?

vastaus: Metriikoita ei ole mitenkään kattavasti tehty. Vaatimuksissa on pyritty välttämään tulkinnanvaraisuutta.

Miksi maksupostit ovat etupainoiset? 50 % kun pilotti on hyväksytty

Vastaus: toteutuksesta 70-80% on tehty ennen pilottia, maksupostit pyrkivät huomioimaan myös työn määrää. Suhteessa työn määrään maksupostit ovat takapainotteisia.

Olettaako hyötylaskelman toteutuminen kaikkien vaatimusten implementointia?

Vaatimuksissa on suuri määrä pakollisia vaatimuksia, ja suuri määrä ei-pakollisia vaatimuksia, joista saa lisäpisteitä. Minkä kaikkien vaatimusten toteutumisen mukaan hyötylaskelmat on laadittu?

Vastaus: Hyötylaskelma on tehty kokonaisuuden, ei yksittäisten vaatimusten toteutumisen perusteella. Kustannusanalyysiä ei ole päivitetty, mutta hyötyanalyysiä on päivitetty jatkuvasti. tarjousten jälkeen koko analyysi päivitetään

Mikä on realistinen aikataulu?

Valinta tehdään 26.9. ja hanke käynnistyy lokakuussa. Onko realistista suomenkielentaitoisia Epic tai Cerner Millenium+Curam osaajia viikossa?

Myös valituksiin markkinaoikeuteen on syytä varautua. Mikä on realistinen aikataulu jolla projekti on täydessä vauhdissa päätöksen jälkeen?

Vastaus: Tarjoajien tulee varautua aloittamiseen Q4 aikana, ensimmäiset kuukaudet tehdään projektisuunnitelmaa toimittajan kanssa. Valituksien suhteen on olemassa skenaarioit, mutta virallinen aikataulu prustuu letukseen että valituksia ei tule.

Kun hanketoimisto muuttuu Apotti oy:ksi, miten luottamushenkilöt saavat jatkossa tietoa hankkeesta?

Vastaus: tässä on eri kuntia mukana eri intressein. Helsinki haluaa luottamushenkilöille tiedonsaantioikeuden, mutta muut kunnat eivät kaikki suhtaudu tähän positiivisesti.

 

Päätös

IT-jaosto päätti yksimielisesti antaa seuraavan lausunnon Apotista:

”Kaupunginhallituksen tietotekniikkajaosto on aikataulun sallimissa puitteissa tutustunut Apotti-hankkeen teknisiin yksityiskohtiin.

Jaoston erityinen huolenaihe on, että hankkeen vaatimusmäärittelyn laadusta ei ole tehty riippumatonta alan asiantuntijoiden teknistä arviota. Jaosto ei ole saanut käyttöönsä hankkeen päivitettyjä riski- ja kustannusanalyysejä arvioinnin pohjaksi.

Lisäksi jaosto haluaa kiinnittää huomiota kaupunginkanslian valmistelemaan tietotekniikkaohjelmaan 2015-2017, joka sisältää monia suosituksia IT-hankintojen suositeltavista menettelyistä, joita ei kaikkia ole hankkeessa huomioitu.”

Esityksen teki jaoston jäsen Lilja Tamminen . ja sitä kannatti jäsen Mikko Pöri
.

Miksi eriarvoisuus kasvaa?

Meistä jokainen haluaa kokea olevansa yhteiskunnan arvokas jäsen. Tähän kuuluu mm. tunne yhteiskuntaan kuulumisesta, kyky vaikuttaa ympäröivän yhteiskunnan asioihin ja mahdollisuus asua sellaisessa elinympäristössä, jossa on onnellinen. Eriarvoisuus lisääntyy jatkuvasti länsimaissa, myös Suomessa. Tällöin yhä harvempi voi kokea itsensä osalliseksi, yhteiskunnan jäseneksi.

Tulo- ja varallisuuserot kasvavat lähes kaikkialla länsimaissa. Kasvavat luokkaerot ovat uhka yhteiskuntarauhalle, heikentävät hyvinvointivaltion toimintaa ja myös talouskasvua. Tämä on helppo sanoa, vaikeampi kysymys on, mistä se johtuu ja mitä asialle käytännössä voisi tehdä. Perinteiset keinot, progressiivinen verotus ja tulonsiirrot, toimivat yhä huonommin globaalissa maailmassa.

Thomas Piketty analysoi varallisuuserojen kasvun syyksi vähäisen talouskasvun: kun pääoma tuottaa voittoa enemmän kuin talous kasvaa, kasautuu vauraus väistämättä. Havainto oli uusi, mutta samaan aikaan kerran ymmärrettynä ilmeinen, lähes itsestään selvä ja siten raikas. Ja eriarvoisuuden kasvu on empiirinen fakta. Pääsyyksi Piketty arvioi yritysten (etenkin nopeasti kasvavien IT-firmojen) kasaamat voitot kun työn osuus liikevaihdosta samalla laskee.

Mathew Rognlie taas analysoi Pikettyn aikasarjoja, ja päätyi erilaiseen näkemykseen. Empiriinen data ei tue ajatusta, että yritysten voittojen osuus kansantuotteesta olisi kasvanut. Se on maasta riippuen pysynyt ennallaan, laskenut tai kasvanut vain kohtuudella. Se mikä on kasvanut, on kiinteän omaisuuden tuotto. Siis etenkin maan ja asuntojen.

Tämä ei kumoa Pikettyn perusteesiä, mutta johtopäätökset muuttuvat täysin. Jos Rognlien analyysi pitää kutinsa edes sinne päin, asuntopolitiikka on merkittävimpiä politiikan aloja.

Viime vuoskymmeninä asuntojen hinnat ovat nousseet jyrkästi kaikissa länsimaiden suurkaupungeissa paitsi Berliinissä. Samalla ovat nousseet myös vuokrat ja asumiseen käytetty osuus tuloista. Vuonna 1985 Helsingin seudulla käytettiin asumiseen 18 % tuloista, vuonna 2012 jo 30 %. Asuntojen reaalihinnat ovat vuoden 1995 pohjasta nousseet noin 150 %.

Asuntopääoman tulojen osuus kaikista tuloiista eräissä maissa Matthew Rognlien mukaan. Asuntopääoman rooli on noussut lähes kaikissa länsimaissa.
Asuntopääoman tulojen osuus kaikista tuloista eräissä maissa Matthew Rognlien mukaan. Asuntopääoman rooli on noussut lähes kaikissa länsimaissa.

Ihmiselle, joka omisti asuntonsa 1995 ja omistaa sen edelleen, tämä hinnannousu ei hirveästi näy. Hän pärjännee ihan hyvin. Mutta ihminen, joka nyt ostaa ensimmäistä kertaa asunnon, maksaa asuntolainaa paljon suuremman osan tuloistaan kuin joitakin vuosikymmeniä sitten ensiasunnon ostanut. Ja ihminen, joka on asunut koko ajan vuokralla, maksaa aina vain suuremman osuuden tuloistaan vuokraa.

Tähänastisella politiikalla vuokra-asukkaan ja ensiasunnon ostajan olot eivät ole helpottumassa. Suurin syy korkeaan hintatasoon on, että kasvukeskuksissa asuntoja rakennetaan liian vähän. Etenkin Helsingissä, mutta myös muissa kasvukeskuksissa. Asuntopula aiheuttaa hintojen nousua.

Eikä se rasite jakaudu tasan. Niillä, joilla on ollut omistusasunto jo pitkään, tai asuntoja on suvussa, ei ole hätää. Jos taas on syntyjään asuntovarallisuuden ulkopuolelta, nouseva hintataso tekee vaikeammaksi nousta asumisen säätykierrossa. Ja asiaa pahentaa asumisen tukijärjestelmämme, jossa vakaasti toimeen tulevia ohjataan verotuilla omistamaan asuntonsa, kun taas tukien varaan välillä joutuvat käytännössä pakotetaan asumaan vuokralla. Asumisen tukipolitiikkamme on kuin luotu kärjistämään Rognlien analysoimaa eriarvoisuutta.

Jos analyysi siis on edes likimain oikea, tärkein tapa torjua eriarvoisuuden kasvua on rakentaa paljon lisää asuntoja kasvukeskuksiin. Tämä on se agenda, jota Lisää kaupunkia Helsinkiin ajaa. Ryhmää perustaessamme ajattelimme lähinnä miten kaupungista tehdään hyvä, mutta näyttää siltä, että paremman kaupungin rakentaminen on myös työtä eriarvoisuutta vastaan. Tehdään kaupunkia, jossa on tilaa kaikille!

Saadaanko eriarvoisuuden kasvu sitten kuriin näillä keinoin? Sitä en voi varmaksi sanoa. Esittelin tässä yhden tutkimuksen, joka viittaa siihen suuntaan. Mutta se on vain yksi tutkimus, ja siitä vetämäni johtopäätökset ovat osin aika pitkälle vietyjä. Luulen, että rakentaminen oikeasti auttaisi. Ja jos ei auttaisikaan, maailma jossa on varaa asua on joka tapauksessa parempi. Sitä kannattaa tavoitella, vaikkei se kaikkea ratkaisekaan.

Mitä tapahtui estolain kanssa

Piraattinuorten puheenjohtaja Ahto Apajalahti haukkuu blogissaan tekijänoikeuslain viimeisintä muutosta ja yrittää sälyttää sen Vihreiden syyksi. Kyse on lähinnä mustamaalaamisesta vaalien alla, ns. FUD-taktiikasta (fear, uncertainty and doubts). Mutta juuri siksi kirjoitukseen onkin syytä vastata.

Olen koettanut perehtyä kyseiseen lakimuutokseen ja sen syntyhistoriaan. Tässä on selvinnyt seuraavat asiat

  1. Lakimuutos on huono
  2. Se ei ole ollenkaan niin merkittävä kuin Apajalahti antaa ymmärtää
  3. Se meni kaikilta netin vapaudesta kiinnostuneilta vähän ohi silmien
  4. Juuri siksi eduskuntaan tarvitaan ihmisiä, joita netin vapaus kiinnostaa

1) lakimuutos on tältä osin huono

Tekijänoikeuslain muutoksessa eduskunnassa eniten huomiota kiinnitettiin alkuperäisten tekijöiden ja teosten välittäjien välisiin kohtuuttomiin sopimusehtoihin. Tältä osin lakimuutos on hyvä, ja myös Vihreät on tukenut tätä muutosta. Effikin lausunnossaan kiitti sitä.

Huonoja sen sijaan ovat estomääräystä koskeva muutos (tekijänoikeslaki 60c-60f) ja nettitallennuspalveluita koskeva muutos (tekijänoikeuslaki 25-26) . Keskityn tässä ensinmainittuun.

Tekijänoikeuslain 60-pykälien muutoksen merkittävin kohta on uusi estomääräys (60e), jolla voidaan kieltää operaattoreita välittämästä liikennettä osoitteeseen, josta levitetään tekijänoikeuksia rikkovaa materiaalia, vaikka osoitteen haltija ja siis vastuullinen taho on tuntematon. Tähän Apajalahtikin osoittaa kritiikkinsä kärjen.

Muutos on ongelmallinen sananvapauden kannalta, koska se mahdollistaa jostain tietystä osoitteesta tulevan liikenteen sulkemisen kategorisesti ja ilman osoitettua rikosta. Hallituksen esityksessä pohditaan sananvapauden ja oikeuksienloukkauksen suhdetta asiassa:

”Perustelujen mukaan pääsyn estoa tai vaikeuttamista koskevat ankarat edellytykset. Kyseessä tulee olla verkkosivu, joka sisältää laajassa mitassa aineistoa, joka ilmiselvästi loukkaa tekijänoikeuksia. Tuomioistuimen on lisäksi tehtävä laaja arviointi eri intressien välillä. Määräys voidaan antaa vain, jos sitä tukevat näkökohdat painavat enemmän kuin sitä vastaan puhuvat näkökohdat. Tuomioistuimen tulee erityisesti kiinnittää huomiota sananvapauteen ja informaation suojaan.”

Itse olisin halunnut perustuslakivaliokunnan käsittelevän lakimuutoksen, joka tällä tavoin lippaa selvästi sananvapauden rajoja. Eduskunta kuitenkin katsoi toisin, ja vain sivistysvaliokunta sekä lakivaliokunta käsittelivät asian. Tästä lisää kohdassa 4.

2) muutos ei ole niin suuri

Käytännössä estomääräys ei ole kovin suuri muutos nykytilaan. Jo 2011 käräjäoikeus määräsi Elisan estämään pääsyn Piratebayn palvelimille nykyään voimassa olevan lain 60c pykälän perusteella. Hovioikeus piti päätöksen voimassa ja korkein oikeus ei antanut valituslupaa Elisalle. Tuomioistuimet ovat siis voineet määrätä sulkemaan liikenteen tuntemattoman tahon hallitsemalle sivulle tähänkin asti. Uudessa laissa esto on vain vuodeksi kerrallaan, kun tähän asti se on määrätty käytännössä ikuiseksi. Samalla blokattavaksi haettavat IP-osoitteet on yksilöitävä jo hakemuksessa, eikä vasta käsittelyssä.

Toisin kun Apajalahti väittää, estomääräystä ei voisi antaa vain tekijänoikeusjärjestön näkemyksen perusteella, vaan se vaatii tuomioistuimen perusteellista harkintaa ja painavat syyt. Hallituksen esityksen perusteluissa sanotaan:

”On myös tärkeää huomata, että tuomioistuin antaisi määräyksen muulle kuin vaatimuksen vastapuolelle, eli välittäjälle tilanteessa, jossa ei vielä varmuudella tiedetä, että loukkaus on tapahtunut. Tämän vuoksi näyttökynnys määräyksen saamiseksi olisi tavanomaista korkeammalla. Kun kanne väitettyä loukkaajaa vastaan on nostettu, ratkaistaan asia lopullisesti varsinaisessa oikeudenkäynnissä. Tuntematonta loukkaajaa vastaan annettavan määräyksen osalta kynnys olisi vieläkin korkeammalla.”

Menettely ei myöskään ole olennaisesti kevyempi kuin tähänastinen menettely, vaan aivan vastaava oikeuskäsittely. Ja hallituksen esityksen mukaan siis vaatii vielä painavammat perusteet. Jos väitetty oikeuksien loukkaaja on tunnistettavissa ja haastettavissa oikeuteen, uusi laki myös edellyttää näin toimimaan. Estomääräys voidaan antaa vain, jos loukkaaja ei ole tunnistettavissa.

Toistan vielä, että tämä laki on mielestäni sananvapauden kannalta ongelmallinen. Ongelmallinen se oli kuitenkin jo ennen tätä lakimuutosta, eikä muutos ole kovin suuri. Apajalahden esittämä kuva laista ja sen muutoksesta ei vastaa todellisuutta.

3) Asia meni vähän kaikilta ohi, niin myös minulta

Tekijänoikeuslakia käsiteltiin eduskunnassa samassa hässäkässä kymmenien muiden viime hetken lakiesitysten kanssa, joista osa oli erittäin merkittäviä ja sai paljon huomiota, mm. Sote-uudistus, metropolilaki, opintoaikojen rajaus… Ei ole hyvää lainsäädäntötyötä käsitellä lakiesityksiä kiireessä, mutta niin luopuva eduskunta nyt joka tapauksessa teki. Kansanedustajien oli käytännössä pakko keskittyä asioihin, joiden kanssa erityisesti tekevät työtä tai joista heihin otetaan yhteyttä.

Vihreissä internetin säätelykysymyksiä on tällä kaudella pitänyt esillä erityisesti Oras Tynkkynen. Asian käsittelyn aikana häneen oli asiasta ottanut yhteyttä yhteensä 0 kansalaista.
Minäkin olisin voinut sanoa tästä Orakselle, tai Ville Niinistölle joka istui sivistysvaliokunnassa. Mutta en sanonut, koska en huomannut koko asiaa. Effi toimitti lakivaliokunnalle hyvän lausunnon ja vpj Tapani tarvainen puhui myös sivistysvaliokunnalle. Lausunnon työstön Effin aktivistilistalla osallistui kaksi ihmistä. Asia meni varmaan ohi silmien aika monelta muultakin.

Tähän lienee kaksi syytä: 1) asiaa käsiteltiin juuri Ville Oksasen äkillisen menehtymisen jälkeen, mikä ymmärrettävästi vähensi Effin mahdollisuuksia käsitellä asiaa ja 2) muutos ei ollut tärkeimpiä esillä olevia asioita. Huomattavasti suurempaa huomiota saivat muun muassa esitykset verkkovalvonnasta ja rahankeräyslain uudistus. Ne ovat minustakin selvästi merkittävämpiä periaatteellisia kysymyksiä kuin tämä muutos.

Eduskunnassa muutos hyväksyttiin yksimielisesti. Suurin osa kansanedustajista varmasti kannatti kohtuullisuuspykälien muutosta, ja nämä kaksi lähinnä lakia selkiyttävinä nähtyä muutosta menivät siinä sivussa. Tämä yksimielisyys asettaa myös hieman erikoiseen valoon Apajalahden vihjailut kuinka juuri Vihreät olisivat päätöksestä vastuussa

4) Eduskuntaan tarvitaan ihmisiä, joita netin vapaus kiinnostaa

Kaikki kansanedustajat eivät voi olla kaikkien asioiden asiantuntijoita. Käytännössä puolueiden kannat muotoutuvat sitä kautta, että kussakin puolueessa juuri tietystä asiasta kiinnostuneet ovat sen suhteen aktiivisia. Siksi jokaiseen puolueeseen pitäisi saada ihmisiä, jotka ymmärtävät netin toimintaa ja ovat kiinnostuneita siitä miten nettiä säädellään (esim. net neutrality, estolistat, verkkourkinta jne).

Tällä hetkelle eduskunnassa tämä osaaminen on todella ohutta.

2011 eduskuntavaaleissa ilkeästi sanottiin Piraattien suurimmaksi saavutukseksi tiputtaa Jyrki Kasvi. En aivan jaa tätä käsitystä, mutta Vihreitä mustamaalattiin silloin paljon, ja merkittävältä osin aiheetta. Apajalahden blogikirjoitus näyttäisi olevan samaa jatkumoa, jossa puolitotuuksia ja vihjeitä viljelemällä yritetään saada Vihreät näyttämään internettiä vihaavilta idiooteilta.

Vaalien alla toki poliittinen viestintä kiihtyy, mutta on silti valitettavaa, jos Piraatit keskittyvät estämään teknisesti sivistyneempien ehdokkaiden läpimenoa muissa puolueissa. Toivottavasti näin ei ole yleisemmin käymässä.

Jyrki Kasvi on jälleen ehdolla Uudellamaalla. Minä olen ehdolla Helsingissä. Muita hyviä ehdokkaita löytyy muun muassa Tieteen ja teknologian vihreiden vaalilehdestä.

Tietoon perustuvaa politiikkaa

Tieteen ja teknologian vihreät julkaisi vaalilehden – viitenumeron. Suosittelen tutustumaan. Tässä maistiaisiksi pääkirjoitus jonka lehteen kirjoitin, koko lehti löytyy Issuusta.

Viitenumero 2015
Viitenumero 2015

Politiikan pitäisi perustua tutkittuun tietoon. Tutkimus ei sanele poliittisia päätöksiä, mutta se kertoo, millaisia vaikutuksia erilaisilla ratkaisuilla luultavasti on. Tämä tieto pitää huomioida päätöksenteossa.

Käsissäsi on Viitenumero, Tieteen ja teknologian vihreiden vaalilehti. Esittelemme 33 ehdokasta, joilla on kykyä ja halua muuttaa Suomea paremmaksi. Kirjoittajina on ehdokkaiden lisäksi eri alojen asiantuntijoita, jotka haluavat antaa panoksensa parempien argumenttien tuomiseksi poliittiseen keskusteluun.

Poliittinen päätöksenteko koskee aina tulevaisuutta. Sitä, miten maailman halutaan jatkossa toimivan. Politiikassa tarvitaan laajaa ymmärrystä nykyisyydestä ja historiasta, mutta myös kykyä kuvitella, mitä on edessäpäin. Siksi Viitenumerossa kirjoitetaan älykkäästä sähköverkosta, robottiautoista, energiantuotannosta ja tietoyhteiskunnasta – unohtamatta myöskään ydinvoimateknologian uusimpia näkymiä ja geenimuuntelun turvallisuuskysymyksiä.

Tiede ei ole vain laboratorioita ja isoja koneita. Erityisesti sosiaalipolitiikka tarvitsee tuekseen tutkimusta yhteiskunnasta ja sen toimintamekanismeista. Siksi Viitenumerossa käsitellään myös köyhyyden vaikutuksia, työttömyyttä ja ihmisen ikääntymistä.

Jotta politiikkaa voidaan tehdä tutkittuun tietoon perustuen, tieteeltä tarvitaan avoimuutta. Datat ja analyysit pitää julkaista. Politiikassa tulkitaan todellisuutta aina eri tavoin, ja tulkintojen erot ovat politiikan ydintä. Siksi tieteellisen tiedon pitää olla avointa tulkittavaksi jokaisen puolueen näkökulmasta.

Emme tarvitse yhtäkään kansanedustajaa, jolla on varmaa tietoa siitä, miten asiat pitää hoitaa, ja joka pitää loppuun saakka kiinni jokaisesta mielipiteestään. Tarvitsemme poliitikkoja, jotka osaavat ottaa uuden tiedon huomioon maailman muuttuessa. Ihmisiä, jotka osaavat toimia samojen perusarvojen pohjalta myös tilanteissa, joita emme vielä osaa kuvitellakaan.

Helpottaaksemme valintaa tarjoamme teille 33 sellaista ehdokasta. Suosittelen tutustumaan.

Otso Kivekäs
Tieteen ja teknologian vihreiden puheenjohtaja
Kansanedustajaehdokas, Helsinki

Digiradio 3: Ohjelmistojen hankinta, kuka omistaa julkiset järjestelmät

Julkinen sektori ostaa suomessa ohjelmistoja ja niiden kehitystä vajaalla miljardilla. Kysymys siitä, kuka koodin omistaa on viime viikkoina ollut pinnalla.

Teknologiateollisuuden Jukka Viitasaari ja Ohjelmistoyrittäjien Rasmus Roiha kirjoittivat kuinka valtio haluaakin lähtökohtaisesti itselleen omistusoikeuden koodiin jonka maksaa. Otso Kivekäs (se olen minä) vastasi heille, kuinka toimittajaloukkuja pitää välttää, ja parasta olisi julkaista julkisen sektorin tilaama koodi aina avoimena.

Siispä kutsuin Jukan ja Rasmuksen Digiradioon keskustelemaan aiheesta. Miksi koodin tekijällä pitäisi olla siihen omistusoikeus, ja toisaalta minkä takia julkinen sektori haluaa oikeutta itselleen. Mukaan pyysimme vielä Petri Aukian Codentosta, joka myös kirjoitti aiheesta sekä Janne Järvenojan Avanadelta.

Keskustelussa korostuu nyt ehkä toimittajayritysten näkökulma, julkista sektoria edusti tällä kertaa lähinnä studioisäntä, joka sattuu toimimaan myös Helsingin kaupunginhallituksen IT-jaoston puheenjohtajana.
Yhdessä tunnissa ei kaikkia maailman ongelmia ratkota, mutta kahdesta asiasta saavutettiin melko vahva yksimielisyys

1) Toimittajaloukuista pitää päästä eroon. Vanha malli, jossa julkisella ostajalla on vain yksi tarjoaja ja tällä taas tuotteelleen usein vain yksi asiakas on kestämätön, eikä sen jatkaminen ole kenenkään tavoitteena.

2) Jos julkinen sektori hankkii koodia omistukseensa, se pitäisi julkaista avoimella lisenssillä. Ja nimenomaan julkaista heti kun sitä kehitetään (esim. Githubiin), ei vasta joskus tulevaisuudessa.

Käytännön ehdotuksia ohjelmistojen hankintaan lisää kirjoituksessani Kuinka ohjelmistoja tulee ostaa.

petri_auki_janne_järvenoja_otso_jukka_viitasaari_ja_rasmus_roiha_300x210

Digiradio 2: Oma data, eli kuka hallitsee tietojani

Meistä jokaisesta kertyy tietoja pitkin internettiä. Bonuskorttiostokset, luottokorttimaksut, pankkitapahtumat, terveystiedot, Facebook-kommentit, puhelimen sijaintitiedot… Niiden avulla selvittää missä olemme, kenen kanssa ja mitä teemme. Tulevaisuudessa luultavasti pulssin ja hormonitasot ihonalaisista mittareista, hyvä jos ei ajatuksiakin.

Mutta kuka nämä tiedot omistaa? Kenen ne ovat? Nykylainsäädännössä ne ovat kerääjänsä omaisuutta. Siis yrityksen tai viraston. Tietojen kohteella on niihin jotain oikeuksia: oikeus pyytä tiedot nähtävilleen ja joissain tapauksissa kerääjällä on velvollisuus poistaa tiedot. Ja niiden käytölle on erilaisia monimutkaisia rajauksia.

My data, oma data on poliittis-tekninen liike, joka vaatii että minua koskevat tiedot kuuluvat minulle. Tai no, omistamisen käsite on tiedon suhteen vähän vaikea. Vaatimus on, että tietojen hallintaa tarkastellaan sen kohteiden näkökulmasta, ja että kullakin ihmisellä on nykyistä laajemmat ja selkeämmät oikeudet itseään koskeviin tietoihin.

Nämä oikeudet voidaan jakaa suunnilleen kuuteen portaaseen

  1. Oikeus tietää, että minua koskevaa tietoa on olemassa
  2. Oikeus nähdä itseäni koskevat tiedot
  3. Oikeus korjata itseäni koskevissa tiedoissa olevia virheitä
  4. Oikeus jakaa itseäni koskevia tietoja eteenpäin
  5. Oikeus nähdä, kuka katselee minua koskevia tietoja
  6. Oikeus poistaa itseäni koskevat tiedot.

kaikkeen tietoon ei voida antaa kaikkia oikeuksia, mutta lähes kaikkeen tietoon pitäisi voida antaa oikeudet 1-3, valtaosaan myös 4 ja 5, ja johonkin osaan myös 6.

Itseäni viehättää My Data -ajattelussa se, kuinka sama yksinkertainen perusajatus on samaan aikaan uuden bisneksen avaus, tekninen ohje tietomallinnukseen ja poliittinen kansalaisoikeusliike. Tämä moniulotteisuus tuntuu vahvasti siltä, että tässä on tulevan tietoyhteiskuntapolitiikan yksi avainkysymys. Parhaassa tapauksessa ratkaisu, jossa laajennetaan sähköisiä kansalaisoikeuksia, luodaan uutta bisnestä ja selkiytetään tietojen hallintaa.

Tässä teaseri, lisää kuulet digiradiosta.

Vieraana Antti Poikola, HIITin tutkija Digital Health Revolution hankkeessa ja Open Knowledge Finlandin puheenjohtaja.
d2-antti_poikola_ja_otso_300x210

Julkiset tietojärjestelmät pitää ostaa avoimesti

Helsingin sanomat julkaisi tänään vastineeni siitä, miten tietojärjestelmiä pitää ostaa: siten, että vältetään toimittajaloukku, siis avoimen koodin lisenssillä. Alla kirjoitus pidempänä versiona.

Mielipide hs 15.3.2015: Julkiset tietojärjestelmät pitää ostaa avoimesti - Otso Kivekäs
Mielipide hs 15.3.2015: Julkiset tietojärjestelmät pitää ostaa avoimesti – Otso Kivekäs

Teknologiateollisuuden Jukka Viitasaari ja Ohjelmistoyrittäjien Rasmus Roiha kirjoittivat (HS 9.3.) kuinka julkishallinto uhkaa IT-yhtiöiden kykyä kaupallistaa osaamistaan. Kirjoituksesta saa melko yksipuolisen kuvan julkisesta IT-hankinnasta ja sen ongelmista. Aihe kaipaakin laajempaakin näkökulmaa.

Julkishallinto käyttää Suomessa IT:hen noin kaksi miljardia euroa vuodessa, siitä ehkä vajaan miljardin tietojärjestelmiin, ohjelmistoihin ja niiden kehitykseen. Suurin kustannus ja ongelma ovat tilanteet, joissa julkinen ostaja on loukussa yhden tietyn IT-toimittajan kanssa eikä kykene vaihtamaan toimittajaansa ilman kohtuuttomia kustannuksia. Seurauksena kustannukset nousevat ja tietojärjestelmän kehitys laahaa jäljessä ja se on vuosi vuodelta huonommin käyttöönsä sopiva. Näitä tarinoita on koko julkishallinto täynnä: pahimmillaan yksi nettilomake maksaa kaksi miljoonaa.

Tällainen toimittajaloukku syntyy, kun julkishallinto tilaa räätälöidyn tietojärjestelmän, ja immateriaalioikeudet jäävät sen toimittaneelle yritykselle. Siis täsmälleen niin kuin Viitasaari ja Roiha esittävät. Tilanteen hyötyjiä ovat muutamat suuret yritykset, kärsijöitä veronmaksajat – ja myös suomalainen ohjelmistoteollisuus.

Toimittajaloukku on vältettävissä. Kun julkishallinto tilaa räätälöityjä järjestelmiä, sopimuksilla tulee varmistaa, että tilaajalla on mahdollisuus kilpailuttaa järjestelmän jatkokehitys uudelleen. Loukkua ei synny, kustannukset pysyvät kurissa ja järjestelmät voidaan pitää paremmin ajan tasalla.

Parhaiten tämä onnistuu tekemällä ohjelmistokehitys avoimena lähdekoodina. Avoin lisenssi sallii kaikkien käyttää ohjelmaa. Tällöin myös toimittajayritys voi vapaasti tuotteistaa työnsä tuloksia ja myydä niitä muualle. Ja niin voivat muutkin ohjelmistoyritykset. Vapaampi kilpailu parantaa laatua ja laskee kustannuksia. Siksi Helsingin kaupunki onkin tekemässä päätöstä ostaa uusi ohjelmistokehitys ensi sijassa avoimella lisenssillä.

Avoimella koodilla ostaminen koskee tulevaisuudessakin vain uutta kehitystyötä. Jos esimerkiksi johonkin tukipalveluun on olemassa valmiita ohjelmia, julkishallinnon kannattaa yleensä käyttää niitä. Valmiiden tuotteiden käyttö on lähes aina tehokkaampaa kuin uusien kehittäminen tyhjästä. Mutta tämä on täysin eri asia kuin ohjelmiston räätälöinti yhdelle asiakkaalle, ja nämä on syytä pitää selvästi erillään hankinnoista puhuttaessa.

Toimin itse julkishallinnolle runsaasti työtä myyvän IT-yrityksen hallituksessa ja myös Helsingin kaupunginhallituksen IT-jaoston puheenjohtajana. Alan toimintalogiikka ja sen ongelmakohdat ovat minulle hyvin tuttuja sekä myyjän että ostajan näkökulmasta.

Vanha toimintatapa ei ole myöskään useimpien ohjelmistoyritysten etu. Hankintakulttuuri jossa keskeiset hankinnat rajataan muutamille – yleensä yhdelle – toimijalle ja todellista kilpailua ei juuri synny, ei anna uusille yrityksille mahdollisuuksia kehittyä suurten järjestelmien tarjoajiksi. Onneksi uudenlaiset hankinnat, joissa toimittajaloukkua ei synny, ovat yleistyneet viime vuosina.

Nähdäkseni parasta mitä julkishallinto voi suomalaisen ohjelmistoteollisuuden kilpailukyvylle tehdä, on modernisoida hankintakäytäntönsä ja vaatia riittävää laatua. Jos julkishallinto vaatii vastaavaa laatua kuin kansainvälisesti, sille töitä tekevillä yrityksillä on mahdollisuus myös kansainväliseen menestykseen.

Otso Kivekäs
Helsingin kaupunginhallituksen IT-jaoston puheenjohtaja
Ohjelmistoyrityksen hallituksen jäsen

 

Aiempi keskustelu aiheesta:

Jotta keskustelussa päästään eteenpäin, kutsuin Ohjelmistoyrittäjien Rasmus Roihan ja Codenton Petri Aukian Digiradioon keskustelemaan aiheesta maanantaina 23.3. klo 15. Stay tuned.

Käsittelen aihetta myös laajasti kirjassani Kuinka tietoyhteiskunta korjataan, jonka saa pdf:nä ladata ilmaiseksi.

Digiradio 9.3: mitä se digitalisaatio on ja ymmärtääkö sitä kukaan?

Tästä viikosta alkaen minulla on oma radio-ohjelma, Digiradio. Sen voi kuulla joka maanantai klo 15 Radio Ravulta tai internetistä ikuisesti. Kätevimmin onnistuu nettiradiosta tai podcastina. Soitin myös alla tässä blogauksessa.

Digiradio on tulevaisuus. Se ei ole DIgiTV:n serkku, vaan ohjelma tietoyhteiskunnasta. Siitä, miten yhteiskuntamme oikeastaan toimii, ja miten se ehkä tulee toimimaan. Internet, avoin data, lähdekoodi, koulut, työn murros. Tekniikkaa, taloutta ja politiikkaa.

Aina välillä aiheet saattavat eksyä kaupunkisuunnitteluun, politiikkaan ja elämään ylipäänsä. Mutta tulevaisuuden yhteiskunnasta aina lopulta on kyse kuitenkin.

Tällä kertaa aiheena siis digitalisaatio, tuo yhteiskunnan uusi D-vitamiini.

Poliitikkojen ja yritysjohtajien puheissa on alkanut vilahdella digitalisaatio yhä useammin. Välillä se pelastaa Suomen talouden, välillä taas vie työpaikat, tai muuttaa ”kaiken”. Epäselväksi jää, puhuvatko nämä ihmiset samasta asiasta, tai tietävätkö he edes mistä puhuvat.

Digitalisaatio on suurin piirtein sitä, että kaikki mitä voidaan muuttaa biteiksi, muutetaan. Se ei ole vain sama vanha toiminta, mutta tietokoneella, vähän kuin autokaan ei ollut koneella käyvä hevonen. Bitit ovat nimittäin hevosta nopeampia: Airbnb on se mitä digitalisaatio teki matkatoimistoille ja Uber on taksipalvelujen tulevaisuus. Digitalisaatio saattaa muuttaa maailmaamme, eikä se tule olemaan aina helppoa.

Studiossa asiaa selvittää Otson kanssa Matti Franck, Espoon kaupungin ICT-johtaja ja Jarmo ”Elukka” Eskelinen, joka johtaa Forum Viriumia, Helsingin kaupungin digitaalisen puuhastelun yhtiötä. Ja joka ainoana porukasta tietää jotain radiotoiminnasta…

Ja digiradion isäntänä Otso Kivekäs, ohjelmistoarkkitehti, kaupunginhallituksen IT-jaoston puheenjohtaja ja yleinen tietoyhteiskuntapuuhastelija, jonka missiona on korjata tietoyhteiskunta.

Ensi viikolla luvassa omaa dataa, stay tuned.

Helsinki tarvitsee rohkeutta kasvaa

Puhuin viikko sitten Vihreän ryhmän puolesta ensi vuoden budjetista. Ja kun puhutaan ensi vuoden budjetista, puhutaan siis samalla Helsingin tulevaisuudesta, mihin suuntaan haluamme kaupunkia kehittää.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, ja katsojat Helsinkikanavalla (kyllä, niitä on ainakin kolme),

Helsinki kasvaa. Tämän vuoden alussa asukkaita oli lähes kymmenen tuhatta enemmän kuin vuosi sitten. Ja sama toistuu joka vuosi. Valtuustokauden aikana asukasmäärä nousee Järvenpään asukasluvun verran.

Erityisesti kasvaa lasten määrä. Kymmenen vuotta sitten tapahtui käänne: vuosikymmenten ajan totuttiin siihen, että kun nuori pari saa lapsen, he muuttavat kohta Espooseen tai Nurmijärvelle. Mutta nyt he jäävätkin Helsinkiin. Alle kouluikäisten määrä kasvaa Helsingissä yli tuhannella joka vuosi. Ja nuo samat lapset alkavat nyt saavuttaa kouluiän.

Hyvät valtuutetut, Helsinki tarvitsee rohkeutta vastata tähän kasvuun. Uusille asukkaille pitää rakentaa koteja ja taloja varten tietysti myös kadut ja putket ja joukkoliikenne. Uudet asukkaat tarvitsevat myös palveluja. Tarvitsemme päiväkoteja, kouluja, leikkipuistoja ja liikuntapaikkoja. Ja tarvitsemme tilaa myös terveyskeskuksissa, koska kaikki eivät ole lapsia. Myös vanhusten määrä kasvaa tuhansilla joka vuosi.

Kaikki tämä maksaa. Jokainen uusi asukas tarkoittaa tarvetta tuhansien eurojen investoinneille, ja jokainen uusi kaupunkilainen tarkoittaa tuhansia eurojen tarvetta palveluissa.

 

Helsingillä on tähän vielä varaa. Veroprosenttimme on mannersuomen kolmanneksi alhaisin, ja kaupungilla on myös runsaasti omaisuutta. Uudet asukkaat ovat myös uusia veronmaksajia, kuluttajia, työntekijöitä ja yrittäjiä. Ja kuten kaupunginjohtaja sanoi, kaupungin tulot ovat itse asiassa ylittäneet ennusteet ja menot alittaneet ennusteet viime vuodelta.

Laajemmin talouden luvut eivät kuitenkaan anna juuri aihetta juhlaan. Vaikka Helsingissä talous voi kohtuullisesti, Suomella menee huonosti jo seitsemättä vuotta. Ja vaikka ennusteet lupaavat hienoista kasvua, se on vain kalpea aavistus luvuista jotka vielä viime vuoskymmenellä olivat normaaleja.

Kaupungistuminen, suurten kaupunkien kasvu, on Suomen talouden ehkä lupaavin parannuskeino. Tiiviimmät ja suuremmat kaupungit ovat tehokkaampia, ja synnyttävät uutta taloudellista toimeliaisuutta. Ei ole vain meidän etumme, että Helsinki kasvaa, vaan se on koko maan talouden kannalta merkittävää. Voisi sanoa, että Helsingin velvollisuus on kasvaa. Tietenkin säilyttäen oman luonteensa, meren läheisyyden ja kaupunkimetsät, joita asukkaat rakastavat. Mutta kasvaa yhtä kaikki.

Ja siksi me tarvitsemme parempaa tuottavuutta. Meidän pitää pystyä palvelemaan kasvavaa väestöä ja toivottamaan uudet asukkaat – tulivat he sitten kätilöopistolta tai rajan yli – tervetulleeksi, mutta rahakirstumme ei ole rajaton.

 

Tuottavuus on sitä, että saamme samat tai paremmat palvelut, mutta niihin tarvittava työn määrä ja käytetty raha vähenee. Se ei tarkoita karsimista, kiirehtimistä tai selkänahasta leikkaamista. Itse asiassa työntekijöiden hyvinvointi on tärkeä tuottavuustekijä, sen heikkeneminen heikentää yleensä myös tuottavuutta.

Tuottavuus tarkoittaa ennen kaikkea turhan työn välttämistä ja että ostetuista palveluista ei makseta liikaa. Vähennetään soran kuskaamista kasasta toiseen. Ihan näin konkreettisena esimerkkinä.

Kaupungin strategiaan on kirjattu tuottavuustavoite. Sen mukaan reaalimenot eivät saa kasvaa kuin väestönkasvun verran, miinus yksi prosenttiyksikkö. Se ei oikeastaan koske tuottavuutta, vaan menojen kasvua.

Se ei riitä. On hyvä tavoite, että kaupungin menot kasvavat vain hallitusti. Mutta rahan leikkaaminen mekaanisesti ei ole sama asia kuin tuottavuuden parantaminen. Jos me vain leikkaamme kuluja heikentämällä palveluita, tuhoamme niitä eväitä, jotka Helsinki tarvitsee kasvuun.

Siksi katseet pitää kohdistaa todelliseen tuottavuuden parantamiseen. Siis siihen, että voimme saada samat tai paremmat palvelut vähemmällä työllä. Tähän on olemassa keinoja. Määritellään palvelut, lasketaan niiden hinnat ja etsitään tehostamismahdollisuudet. Sitä ei voi tehdä yksinkertaisesti yhden vuoden budjettia katsomalla, vaan vaikuttavuutta täytyy seurata pidemmällä aikavälillä. Mutta se on täysin tehtävissä.

Todellinen tuottavuuskehitys ei ole leikkaamista eikä se käynnisty leikkaamisesta. Tämän haluamme välittää viestiksi budjetin valmisteluun.

 

Strategiassa sovimme myös investointikaton käytöstä rajaamaan kaupungin rahankäyttöä. Se toimikin hyvin välineenä arvioida, mitkä investoinnit ovat tärkeimpiä, ja mistä voidaan joustaa. Mutta jo nyt on nähdään, kuinka investointikatto hidastaa uusien alueiden välttämättömiä investointeja. Asuntoja rakennetaan liian hitaasti ja leikkipuistot rapistuvat käsiin ja päiväkodit täyttyvät ääriään myöten. Eikä puistoihin ole rahaa ollenkaan.

Kaupungin tavoite on kasvaa, ja kasvu vaatii investointeja. Ei voi olla niin, että päätämme rakentaa 6500 asuntoa vuodessa, mutta emme sitten rakennakaan asukkaille katuja tai kouluja. Että tyrehdytämme sen kasvun jota haluamme. Tämän budjettikierroksen yhteydessä me tarvitsemme viisautta löytää tapa tehdä ja rahoittaa ne investoinnit, joita me tarvitsemme. Tämänkin me haluamme välittää viestiksi budjetin valmisteluun.

Hyvät valtuutetut, ihmiset muuttavat Helsinkiin, koska tämä on hyvä kaupunki. Ihmiset pysyvät täällä, koska Helsinki on hyvä kaupunki. Meidän vastuumme on pitää Helsinki hyvänä myös tuleville polville. Pidetään tämä mielissä tulevaa budjettia valmisteltaessa.

valtuustopuhe2