Kategoria: Yleinen

En voi sanoa koskaan olleeni onnellinen

Jossain alkukesän Hesarissa Volvo-Markkanen sanoo:

”Törmäsin [vankilassa matematiikkaa lukiessa] sellaiseen käsitteeseen kuin Occamin partaveitsi. Olen elänyt sen mukaisesti, mutta ajattelutapa on vienyt spontaaniuden pois, ja se on surullinen asia. En voi toisaalta sanoa koskaan olleeni onnellinen”

Volvo-Markkanen, on legendaarinen roisto, joka tehtaili pankkiryöstöjä, autovarkauksia, salakuljetusta, vankilapakoja ja muita rikoksia 60-80 luvulla kaikkialla pohjoismaissa. Omien sanojensa mukaan hän toimi myös ranskalaisessa OAS-terroristijärjestössä ja KGB:n vakoojana.

Markkanen on varsin epätavallinen ammattirikollinen. Tarinoista tuttu, mutta tässä maailmassa vieras. Hän puhuu viittä kieltä sujuvasti, luki vankilassa ylioppilaaksi ja suhtautui ryöstöihin ja varkauksiin ennen kaikkea älyllisenä haasteena. Rikollisuuteen hän ryhtyi oman tulkintansa mukaan siksi, että hänen isänsä kasvatti hänet sellaiseksi. Nyky-atareille tyypillistä holtitonta ajautumista ja kaikkien mahdollisuuksien sössimistä ei näy, vaan hän olisi varmaan pärjännyt hyvin monella muullakin alalla. Kyvykäs ja itsereflektioon pystyvä rikollinen; sellainen jota järjestelmää ei ole tehty kestämään.

Occamin partaveitsi taas on tieteenheuristinen nyrkkisääntö, jonka mukaan teoriat tulee pitää mahdollisimman yksinkertaisina: jos kahdesta yhtä hyvin havainnot selittävästä teoriasta toinen on yksinkertaisempi ja sisältää vähemmän oletuksia, se on luultavammin oikea. Partaveitsi ei sano mitään siitä mikä selitys lopulta on oikea (se ratkeaa tutkimalla lisää, jos mitenkään), vaan ainoastaan, mikä on paras kandidaatti tähänastisen tiedon valossa.

Tässä kontekstissa Occamin partaveitsen voi ajatella edustavan ylipäänsä tieteellistä maailmankuvaa ja rationaalista elämänasennetta. Sitä, että ilmiöitä pyritään ymmärtämään, ja todennäköisiä selityksiä pidetään todennäköisinä. Sitä, ettei mikään mitä tapahtuu ole mystistä tai ihme, vaan sille on jokin ymmärrettävissä oleva selitys, vaikkei välttämättä vielä tuttu.

Tekeekö ymmärrys elämästä tylsää? Kysymys on mielenkiintoinen. Onko spontaaniuden ja elämänilon edellytys, ettei ymmärrä liikaa? Klassinen stereotypia taiteijoista ja insinööreistähän pelaa tällä samalla ajatuksella. Samaten uskomukset, kuinka koulutus tappaa luovuuden.

Näiden kesäisten elämänfilosofiapostausten hengessä en nyt lähde hakemaan tähän mitään tilastollista aineistoa, vaan totean vain oamkohtaisesti, että tähänastisen elämänkokemukseni mukaan ajatus on aivan mielenvikainen.

Asiat muuttuvat sitä mielenkiintoisemmiksi, mitä enemmän niitä tuntee, ja uusi tieto pikemminkin lisää spontaaneja ideoita leikatessaan ristiin vanhastaan tutun kanssa. Ja ainakin se luovuus, mistä itse mitään tiedän, perustuu nimenomaan laajaan osaamispohjaan.

Että siitä vaan opi kaikki asiat. Se ei riitä, mutta opi ne. Ja jos alkaa tuntua tylsältä, tee jotain haastavampaa. Tätä voi soveltaa niin töissä, harrastuksissa kuin kotonakin. Aina löytyy hankalampia töitä, ongelmallisempia projekteja tai vaikeampia ihmisiä, joiden kanssa elää, jos sille tielle haluaa lähteä.

Mutta miksi Markkanen sitten uskoo, että Occamin partaveitsi on vienyt terän hänen elämästään? Occamin partaveitsi yhdessä lääketieteen väestötason tutkimusten kanssa sanoo, että Markkanen on luultavimmin masentunut. Masennus saa elämän näyttämään takautuvastikin onnettomalta ja siltä, ettei omilla teoilla ole merkitystä. Se nimenomaan ”vie spontaaniuden pois”. Vanhusten masennus on sangen yleistä, ja alidiagnosoitua. Se on todennäköisin selitys, niin tylsältä kuin se kuulostaakin verrattuna elämänfilosofiseen pohdintaan.

Mutta päästetän vielä Markkanen ääneen:

Necesse est

Kun pitkittynyt myrsky teki laivaliikenteen välimerellä lähes mahdottomaksi kenraali Gnaeus Pompeius (ei se Pompeius, vaan hänen poikansa) lausui Navigare necesse est vivere non est necesse, eli purjehdus on välttämätöntä, eläminen ei.

Purjehdus todella oli välttämätöntä. Rooman elintarvikehuolto oli täysin Egyptistä tuotavan viljan varassa. Jos kaleerit jäisivät liian pitkäksi aikaa satamaan, Roomassa alkaisi kuolla väkeä kuin kärpäsiä, eikä jo horjuva tasavalta kestäisi sitä poliittisestikaan, vaan hajoaisi. Parin merimiehen elämä oli tässä yhtälössä täysin yhdentekevää.

Nykymuodossaan ”purjehdus on välttämätöntä, muu ei” onkin sitten saanut jo aivan eri merkityksen. Enoni sanoin, jos purjehdus ei olisi välttämätöntä, ei sitä kyllä millään muullakaan voisi perustella. Apriorinen välttämättömyys on siis välttämätöntä.

Välttämätöntä toimintaa Pernajan edustalla kesällä 2010. Kuva on harhaanjohtava. Nykyään olen tietenkin paljon ruskettuneempi, lihaksikkaampi, laihempi ja muutoinkin komeampi. Eikä Pernajaakaan enää ole.

Nykyaikajan osuva vastine antiikin purjehdukselle olisi ehkä tietoliikenne. Jos se lakaa toimimasta, alkaa yhteiskunta rakoilla. Siinä yhtälössä eivät muutamat pitkät illat tai hajonneet avioliitot paljon paina. Bitin on kuljettava! Asenteessa on jotain tuttua (joskin saisi mokkulan bitti kyllä kulkea vähän vakaammin täällä mökillä…)
 
Puutarhanhoito taas sai välttämättömimmän aseman muinaisessa Kiinassa, joskin sekään ei ollut kovin tärkeää. Melko paljon filosofisempaa kuin roomalaisuus.

Sivupalkissa on ollut tässä viikon verra äänestys siitä, mikä ei ole turhaa. Jaetussa kärjessä olevasta purjehduksesta tekstiä yllä, puutarhanhoidosta luvassa myöhemmin, jahka tomaatit kypsyvät. Tietoliikenteestä olen jo kirjoittanut kotitarpeiksi.

Koska uskon demokratiaan yhteisissä asioissa, ja suhtaudun alentuvan halveksien kaikenlaiseen BB-demokratiaan, jossa ”yleisö” eli rahvas äänestelee sirkushuvina tyhjänpäiväisistä asioista, jätän voittajasijaa pitävän teiniagstisen lauseen kaiken turhuudesta yksinkertaisesti käsittelemättä. Lukekaa vaikka Sartrea tai Kunderaa, minulla ei ole aiheeseen mitään lisättävää.

Niin, ja oikeastihan välttämätöntä on tietenkin pyöräily. Tällä kertaa välttämätöntä oli pyöräillä 120km mökille.

Elimistä ja elämästä

Klassisen sukupuolistereotypian mukaan miehet tapaavat (toisinaan? aina?) ajatella aivojensa sijasta peniksellään.

Kuten useimmat sukupuolistereotypiat, tämäkin on minulle kovin vieras. En tunnista siinä itseäni lainkaan. Sivumennen sanoen tajusin vasta hiljattain, että jotkut ihan oikeasti uskovat tällaisten sukupuolistereotypioiden kertovan jotain elämästä tai ihmisistä, että ne kelpaavat edes ensimmäiseksi heuristiikaksi. Olin jotenkin luullut, että niitä keksitään vain huonojen vitsien materiaaliksi jonkinlaisena postmodernina merkityspelinä, jonka säännöt ovat irronneet reaalitodellisuudesta jo kauan sitten.

No, takaisin asian tietämille. Jos puhe olisi naisista, sama asia ilmaistaisiin fraasilla ”kuunnella sydäntään”. Tämän ajan sukupuolikielipelissä kun tunne on jotain naisellista ja halu taas miehistä. Jako on tuoreehko. Vielä 1800-luvulla, ja korjatkaa joku sivistyneempi virheeni, voimakkaita tunteita pidettiin nimenomaan miehisenä ominaisuutena, johon heikot ja halujensa vietävissä olevat naiset eivät kykene. Ja vielä kauemmas katsoen, eroa ei oikeastaan ole (ref. Decamerone), vaan tunteet ja halut ovat pikemminkin samaa ruumillista kokemusta.

Kummassakin tapauksessa sanonnat kuvaavat sitä, kuinka ihminen käyttäytyy vaistomaisesti, ei rationaalisen ajattelun pohjalta. Hakeutuu näköpiirissä olevan mielihyvän suuntaan miettimättä globaaleja optimeja.

Tunnen joitakin miehiä, joiden voi sanoa ”ajattelevan peniksellään”, jotka siirtyvät elämäntilanteesta ja ihmissuhteesta toiseen sen mukaan, mikä tuntuu nyt hyvältä, näennäisen yllättäen. Näin sivusta katsoen minusta vaikuttaa, että lopputulos on usein kaikille asianosaisille ihan hyvä. Kenties parempi, kuin mitä rationaalinen harkinta ja huolellinen elämänsuunnittelu olisi tarjonnut..

Herraa tuntemattomia ehkä hieman yllättäen, Nietzsche asettuu tämän saman periaatteen taakse:

Kaikkinainen moraalin naturalismi, siis jokainen terve moraali, on elämänvaiston hallitsema […] Luonnonvastainen moraali, siis miltei kaikki moraali, jota tähän asti on opetettu, kunnioitettu ja saarnattu, kääntyy nimenomaan elämänvastoja vastaan, – siinä nämä vaistot tuomitaan, välistä salaa, välistä äänekkäästi ja röyhkeästi. Sanoessaan ”Jumala näkee sydämeen” se sanoo ei elämän alimmille ja ylimmille haluille ja asettaa jumalan elämän viholliseksi… Pyhimys, johon jumala on mieltynyt, on ihanteellinen kuohilas… Elämä päättyy siihen, missä ”jumalan valtakunta” alkaa…

Tyylissä näkyy jo skitsofrenian ote, eikä sille ehkä kannata antaa sen suurempaa arvoa; sattuipa vaan silmiin viihdelukemistossa Epäjumalten hämärä. Mutta Nietzsche on tässä vahvasti hippien linjoilla. Kuuntele elintäsi ja seuraa vaistoasi. Ole sitä, mikä sinun täytyy. Penis-filosofi par exellence

Kuinka tofu paistui

Kesäinen arkiateria. Bongaa mikä puuttuu

Kun puhutaan kasvissyönnistä, ei itse asiassa puhuta kasvisten syönnistä. Kaikki syövät kasviksia, tai ainakin kasviperäisiä ruoka-aineita. ”Kokolihaa syövät heteromiehet” syövät kasviksia. Jopa Loka Laitinen syö kasviksia.

Kavissyönti, varsinkin lakto-ovo-vegetarismi, jota sillä yleisimmin tarkoitetaan, onkin ei-lihansyöntiä. Sitä, ettei syö lihaa. Ei syömistä, vaan ei-syömistä. Kasvissyöjä ei oikeastaan syö mitään kovin erityistä (tai no, kaikki hipstr… nuoret kaupunkilaisethan briljeeraavat erikoisilla ruokamieltymyksillään ja -kokemuksillaan aivan ruokavaliostaan riippumatta), vaan jättää vain jotain syömättä.

Tofusta on tullut viime vuoskymmenten kasvissyönnin symboli. Eikä se ole siihen rooliin ihan huono raaka-aine. Tofu on sinällään melko mauton harmaa köntti ”soijajuustoa”. Melko mitäänsanomatonta. Aivan kuin ”kasvistyöntikin”, joka ei oikeastaan kerro lainkaan, mitä syö. Tofu on juurikin sitä ei-lihaa, jota ei-lihansyöjä syö. Ei se ole edes ”lihankorvike”. Tofu ei maistu lihalta tai käyttäydy kuin liha. Mutta siitä voi tehdä melkein millaista vain.

Antti Nylén lausuu esseessään Mitä lihansyöjä tekee ”Jotkut pyytävät tietoa, koska kuvittelevat, että kasvissyönnin aloittamiseen tarvitaan erityisesti sitä, että kysymys on opillinen eikä moraalinen”. Nylén on viisas mies. Olen hänen kanssaan täsmälleen eri mieltä. Moraalista puhuminen johtaa vain moraalisäteilyyn, harvoin muutokseen. Suurin este oikein toimimiselle on se, ettei osata toimia luontevasti oikein, että se tuntuu hankalalta. Tässä tapauksessa, että siitä tofusta pitäisi saada hyvää. Kysymys on nimenomaan opillinen.

Oikea toiminta versoo elämäntavasta, pienistä oivalluksista, jotka saavat erilaisen toiminnan tuntumaan luontevalta. Ei valaistumista ja elämänmuutosta, vaan yksi päivä ilman hunajabroileria, ilman sen suurempaa draamaa. Katolisille itsekieltäymys ja hankaluus voi olla tavoite sinänsä. Me muut emme tähtää kärsimykseen.

Seuraa oma yksinkertainen perusohjeeni tofun paistoon. Ohje sopii ”europpalaistyylisiin” ruokiin: salaatteihin, patoihin, kastikkeisiin, paistoksiin. Itämaisiin ruokiin käsittelen tofun toisin.

Ainekset

  • Maustamatonta kiinteää tofua (savutofu, yrttitofu tai marinoitukin käy, pehmeä tofu ei)
  • Soijakastiketta (suosin Kikkomanin tavallista)
  • Öljyä (oliivi maistuu parhaalta)
  • Rouhittua mustapippuria
  • Ynnä kaikki muu, mitä tekemääsi ruokaan tarvitsee

Levitä kylmälle pannulle öljyä ja soijakastiketta ruokalusikallinen tai pari ja hyppysellinen mustapippuria. Käännä lämpö täysille.

Lisää päälle tofusuikaleet. Kääntele niitä pari kertaa, että ne ovat joka puolelta soijakastikkeessa. Nesteen haihtuessa käännä vielä kerran tai pari.

Nesteen haihduttua paista tofut pinnasta ruskeiksi ensin yhdeltä ja sitten toiselta puolelta. Tofua ei tarvitse varsinaisesti kypsentää, vaan tavoite on käristää soijakstiketta ja tofun proteiineja ja soijakastiketta saaden siihen makua sekä kauniin värin. Jos tofu meinaa tarttua pannuun, lisää öljyä (tai osta uusi pannu).

Siivutettu tofu pannulla paistumassa sipulin kanssa

Tofu paistetaan kovalla lämmöllä ja nopeasti. Jos sen jättää pannuun lojumaan, se alkaa pian kuivua. Tofu kannattaakin yleensä paistaa viimeisenä, kun muut aikaa vievät valmistusvaiheet on jo tehty. Nopeat kastikkeet (esim. tomaattikastike, tai pinaatti) voi myös rakentaa suoraan pannulle tofun sekaan paistamisen jälkeen.

Tofu voi olla leikattu isoiksi siivuiksi, pieniksi viipaleiksi, kuutioiksi, tai mihin hyvänsä muotoon joka  esteettisesti sattuu sopimaan tekemääsi ruokaan.

Tofun voi paistaa myös sipulin kanssa. Sipulit voi heittää pannuun mukaan siinä vaiheessa kun soijakastike on haihtunut.

Eikä tofu piloille mene kastikkeissa lillumisesta. Se vaan hukkaa jonkin verran paistamisessa syntynyttä makuaan. Parhaimmillaan se on suoraan tirisevänä pannusta poimittuna.

Selvitys liikenneonnettomuudesta 11.5. Helsinginkadun ja Hämeentien risteyksessä

Keskiviikkona 11.5.2011 noin klo 18:30 jouduin ilman omaa syytäni lievään liikenneonnettomuuteen Hämeentien ja Helsinginkadun risteyksessä (Kurvissa).
Olin tulossa Helsinginkadulta polkupyörällä ja aikeissa jatkaa Hämeentietä pohjoiseen. Risteyksessä Hämeentietä pohjoiseen jatkavat ovat teknisesti suoraan ajajia, eivät kääntyjiä (ks. kuva 1).

Kuva 1: Liikennemerkit ja kaistajärjestelyt Helsinginkadulta Hämeentielle tultaessa. Kuva: Google Streetview
Risteyksen valot olivat punaiset, joten pysähdyin odottamaan valoihin vasemmalle kaistalle (tästä lisää myöhemmin), likimain keskelle kaistaa. Oikeanpuoleisella kaistalla oli yksi oikealle kääntyvä sininen pikkuauto, ja takanani muutamia autoja.
Valojen vaihduttua lähdin ajamaan suoraan eteenpäin. Kiihdytin melko rauhallisesti, koska minulla oli runsaasti tavaraa kuljetettavana. Keskellä risteystä, suunnilleen Hämeentien suuntaisten ratikkakiskojen kohdalla, takaani lähtenyt harmaa Kia-merkkinen katumaasturi lähti ohittamaan minua oikealta. Ohituksen aikana mainittu Kia alkoi yhtäkkiä siirtyä vasemmalle, pakottaen minua keskikoroketta vasten. Ajolinjoja on havainnollistettu kuvassa 2.

Kuva 2: Pyörän ajolinja vihreällä ja auton punaisella. auto lähti takaa ja ohitti pyörän risteysalueella. Kuvan phjana Google Streetview.
Jarrutin mahdollisimman nopeasti. Väistämiseen ei ollut käytännössä yhtään tilaa, auton ja keskikorokkeen väliin jäi alle 30cm. Auton vasen kylki tönäisi pyöräni ohjaustankoa, josta jäi siihen helposti tunnistettava naarmu (ks. kuva 3).
Koska vauhtini oli jarrutuksen ansiosta vähäinen, sain jalkani keskikorokkeen päälle, enkä kaatunut. Myöskään ohjaustangossa roikkunut viinipullo ei hajonnut. Auto jatkoi matkaansa.
Sain kyseisen auton kuitenkin kiinni Hämeentiellä ratikkapysäkin jälkeisten valojen jälkeen, ja viitoin sitä sivuun. Autoilija kuitenkin jatkoi matkaa. Siirryin itse tässä vaiheessa taluttamaan pyörääni jalkakäytävällä, koska huomasin liiallisen adrenaliinin hankaloittavan turvallista ajamista.
Samainen harmaa Kia odotti minua Pääskylänkadulla, jonne se oli pysähtynyt Hämeentien risteyksen viereen. Autosta oli noussut mies ja nainen, joista miehen totesin myöhemmin ajokortin perusteella Herra **** **** E****ksi. Naisen henkilöllisyyttä en tiedä. Hra E.a ilmoittautui auton kuljettajaksi.
Keskustelimme tapahtuneesta, ja itse tapahtumasta tuntui osapuolilla olevan jossain määrin yhtenevä käsitys, mutta sen juridisesta tulkinnasta jyrkästi erilainen. Hra E. ja autosta noussut nainen yrittivät soittaa paikalle poliisia, siinä kuitenkin jostakin syystä epäonnistuen.
Omasta puhelimestani oli akku lähes lopussa, ja sitä paitsi minulla oli kiire kotiin valmistamaan ruokaa, joten en itse soittanut poliisia. Koska kaikki vahingot oli myös kärsinyt osapuoli, joka oli ilmeisen syyllinen, en myöskään pitänyt omasta puolestani tarpeellisena kuluttaa tapaukseen poliisin työaikaa.
Kommenttini Hra E:n käsitykseen
E. ja hänen naisseuralaisensa esittivät paikanpäällä käsityksenään, että olin
  1. ajanut kadun vasenta reunaa
  2. ollut matkalla ratikkakaistalle (s.o. keskikorokkeen toiselle puolelle), ja
  3. sitten päättänyt kääntyä heitä päin tahallani.
Nainen myös kuvitteli autoon tulleen naarmun johtuneen ohjaustangossani roikkuneesta viinipullosta.
Naarmu on kuitenkin ohjaustangon korkeudella (ks. kuva 3). Auton kylkeen on myös jäänyt ohjaustangon nousukahvoista mustaa maalia. Lisäksi vapaana roikkuva viinipullo ei voisi aiheuttaa tällaista kapeaa naarmua, vaan tekisi klommon tai hajoaisi.

Kuva 3: Kolarin osalliset: polkupyöräni ohjaustanko sekä Hra E:n auto. Naarmu on ohjaustangon korkeudella, ja siihen on jäänyt mustaa maalia nousukahvasta.
Mitä tulee ajatukseen, että olisin tahallani kääntynyt heitä päin ja vaarantanut terveyteni voidakseni aiheuttaa pientä rahallista vahinkoa, osoittaa kyseinen naarmu tämänkin mahdottomaksi teoriaksi. Käännettäessä pyörää oikealle, siirtyy ohjaustanko taakse ja sisään päin, kun taas eturenkaan etuosa siirtyy oikealle. Tällöin ensimmäinen autoon osuva osa olisi eturengas, ei ohjaustanko. Kuvassa olevan kaltainen naarmu on mahdollista syntyä oikeastaan vain siten, että auto kiilaa suoraan ajavaa polkupyörää vasemmalle.
Pyöräilijän oikea ryhmittiminen Helsinginkadulta tullessa
Valitsin Helsinginkadulta tullessani vasemman kaistan, koska se on itse asiassa ainoa laillinen ryhmittäytyminen Hämeentietä pohjoiseen jatkavalle pyöräilijälle.
Oikealla kaistalla on pakollinen ajosuunta oikealle (merkki 413, kuva 4), ja siihen poikkeuksena suoraan sallittu ajosuunta koskien busseja ja takseja (ks. kuva 1).

Kuva 4: 413, pakollinen ajosuunta
Pyörille on tieliikenneasetuksessa poikkeuslupa ajaa linja-autokaistalla (merkki 541 a/b, kuva 5)

”Milloin linja-autokaista on ajoradan oikeassa reunassa, sitä saavat käyttää myös mopot, invalidipyörät ja polkupyörät.”

Kuva 5: 513 b, Linja-autokaista

Bussikaistaa ei vielä tässä kohden kuitenkaan ole, vaan se alkaa vasta risteyksen jälkeen. Risteyksessä olevaa pakollisen ajosuunnan merkkiä ei tuo poikkeus koske.

Merkeille 412 – 415 on myös olemassa poikkeus pyöräilijöille:
”Merkeillä 412 – 415 osoitetusta ryhmitysjärjestelystä poiketen saa kuitenkin vasemmalle kääntyvä polkupyöräilijä tai mopoilija ajaa suoraan risteyksen yli oikeanpuoleista suoraan ajavalle liikenteelle tarkoitettua ajokaistaa pitkin.”
Tässä tapauksessa kuitenkin on kyse oikealle kääntyvästä kaistasta, jota pitkin pyöräilijä haluaisi ajaa suoraan. Tämän sallivaa poikkeusta ei laissa tai asetuksessa ole.
Näin ollen, tässä pyöräilijän kuuluu ajaa vasenta kaistaa ylittääkseen risteyksen. Oikeaa kaistaa saa ajaa vain kääntyäkseen oikealle.
Kaupungin pyöräliikenteestä vastaava liikennesuunnittelija Marek Salermo vahvisti käsitykseni, kun tiedustelin asiaa sähköpostilla. Lisäksi hän sanoi katsovansa, josko liikennemerkkejä voitaisiin muuttaa niin, että oikeanpuoleista kaistaa saisi ajaa risteyksen yli polkupyörälläkin.
”[…] kyseessä EI ole pyöräilijän kannalta ”oikein” osoitettu linja-autokaista, joten liikenteenohjaus on epäselvä. Epäselvyys pätee siis lähinnä käytännössä, koska lain näkökulmasta tilanne on selkeä ja juuri sellainen kuin perusteluissa esitit. Asia korjaantuu helpoiten kun bussi -lisäkilven alle laitetaan vielä polkupyörä -lisäkilpi.”
Hra E:n käsitys oli, että minun olisi tullut ajaa kadun oikeaa reunaa. Tämä on yleinen, mutta virheellinen käsitys.
Tieliikennelain 8§1, joka ohjaa oikeaan reunaan, koskee vain teitä, joissa on piennar, eli ei kaupunkiajoa ollenkaan.
”Ajoneuvoja on kuljetettava ajoradalla. Jos tien oikealla puolella on piennar, jolla ajo käy haitatta päinsä, polkupyörää ja muuta moottoritonta ajoneuvoa sekä mopoa on kuitenkin kuljetettava pientareella.”
Sen sijaan kaupungissa pyörän paikkaa ajoradalla säätelee sama lainkohta, kuin auton paikkaakin (tieliikennelaki 9§2):
”Milloin kuljettajan ajosuunnassa on vähintään kaksi ajokaistaa, hänen on kuljetettava ajoneuvoa ajokaistaa tarpeettomasti vaihtamatta yleensä eniten oikealla olevalla vapaalla ajokaistalla.”
Pyörällä siis kuuluu ryhmittyä kadulla kuten autollakin. Kaikki kaistat ovat vapaasti käytössä, ellei sitä jollain liikennemerkillä kielletä. Tässä tapauksessa oikeanpuoleista kaistaa pitkin risteyksen ylittäminen on kiellettyä, mutta vaikka se ei olisikaan, vasemman kaistan käyttäminen olisi silti ollut laillista.
Yhteenveto ja vaatimukset
En katso syyllistyneeni mihinkään, vaan ajoin liikennesääntöjen mukaisesti ja asianmukaista varovaisuutta noudattaen.
Hra E. sen sijaan
  1. Ohitti minut risteysalueella
  2. suoritti k.o. ohituksen oikealta puolelta, puoliksi viereisen kaistan kautta, ja
  3. kiilasi minut keskikoroketta vasten kesken ohituksen
Jokainen näistä teoista olisi käsittääkseni yksinäänkin liikenteen vaarantamista. Erityisesti pyöräilijän kiilaaminen seinää vasten ohituksen aikana osoittaa vaarallista piittaamattottomuutta kanssaliikkujista.
Koska en kärsinyt aineellisia vahinkoja, minulla ei ole minkäänlaisia korvausvaatimuksia. Toivon kuitenkin, että poliisi selittäisi hra E:lle painokkaasti, että hänen toimintansa tässä tapauksessa oli laitonta ja vaaransi liikenneturvallisuuden.
Otso Kivekäs
varapuheenjohtaja
Helsingin polkupyöräilijät.

——————————————–
Jälkikirjoitus

Esitin paikanpäällä hra E:lle ja hänen naisseuralaiselleen, että aisaa ei ole tarpeen viedä poliisille, vaan he voivat vaan raportoida vahingin vakuutusyhtiöönsä, joka korvaa maalauksen tai pellin vaihdon.

Hra E. kuitenkin teki minusta tutkintapyynnön. Kävin tänä aamuna klo 9 Pasilassa pohjoisen poliisipiirin tiloissa kuultavana (kyllä, keskistä piiriä ei enää ole; Malmin lakkautuksen yhteydessä Pasila peri sen nimen).

Tutkintapyynnön mukaan Kia oli lähtenyt edeltäni, ja minä olin ajanut sen kiinni, ohittanut ja kolaroinut. Tarpeetonta sanoakaan, että kuvatunlainen tapahtumasarja kuulostaa epätodennäköiseltä.

Selitin oman näkökulmani tilanteeseen, ja luovutin ylläolevan selvityksen sekä kuvat poliisille pöytäkirjan liitteiksi.

Klo 10:40 tutkiva komissaario soitti minulle ja kertoi, että asia on selvä. Hra E. oli jo ennen kuulustelua tullut itsekin siihen tulokseen, että hänen toimintansa tilanteessa oli virheellistä. Poliisi antoi hänelle suullisen huomautuksen, ja selitti liikennesääntöjä ns. kädestä pitäen.

Opetuksia onnettomuuksiin joutuville ja niitä vältteleville:

  1. Jos tilanteesta on minkäänlaista epäselvyyttä, kutsu poliisi paikalle. 112 palvelee läpi vuorokauden. Nytkin vastapuoli muutti kertomustaan jälkikäteen. Jos Hra E. ei olisi tullut järkiinsä ja hänen tapahtumakuvauksensa olisi ollut uskottavampi, asia olisi saattanut mennä oikeuteen asti ihan turhaan.
  2. Mahdollisuuksien mukaan, ota valokuvia kaikesta. Tässäkin auttoi, että minulla oli kuva, josta näki auton peltiin tulleen klommon tyypin, ja saattoi päätellä sen syntytavan. Erityisesti kuvaa vastapuolen auto, sen rekisterinumero, vastapuolen ajokortti ja kaikki mahdolliset vauriot kummankin osapuolen ajoneuvoissa ja persoonassa.
  3. Älkää lukeko tieliikenneasetusta, se aiheuttaa vain onnettomuuksia. Jos en olisi varta vasten miettinyt laillista ajolinjaa tuossa risteyksessä, olisin ajanut oikeaa kaistaa niin kuin kaikki muutkin. Se on selvästi turvallisempaa.

Itsenäisen Espoon kohtalonhetket

Kansalaiset, medborgare

Näinä päivinä eletään itsenäisen Espoon kohtalon hetkiä! Tänä sunnuntaina ratkaistaan, seisooko Espoon kunta 10 vuoden päästä nykyisellä sijallaan, vai puhutaanko vain läntisestä Helsingistä.

Helsingin seudun nykyinen tilanne on kestämätön. Kunnat kilpailevat keskenään hyvistä veronmaksajista ja yrityksistä. Liikennepäätökset perustuvat lähinnä siihen, mihin saadaan kupattua valtion rahaa. Kukaan ei edes yritä saada kokonaisuutta toimimaan.

Koska kyse on maan veturista, joka tuottaa kolmanneksen kansantuotteesta, ei holtiton sekoilu voi jatkua loputtomiin. Sille on pistettävä stoppi. Vaihtoehtoja on kaksi:

  1. Metropolihallinto, jolla on suoralla kansanvaalilla valittu valtuusto ja oma verotusoikeus
  2. Espoon ja Vantaan liittäminen Helsinkiin.

Tuleva eduskunta tulee aloittamaan seutuhallinnon rakentamisen lain voimalla. Tai jos se ei siihen kykene, edessä on lopulta pakkoliitos.

Suurin uhka Espoon olemassaololle ovat Itsenäisyydestä jääräpäisesti kohkaavat Espoo-nationalistit. Mikäli eduskuntaan valitaan Espoosta edustajia, jotka sabotoivat metropolihallinnon perustamista, ajaudutaan pakkoliitokseen.

Vantaan päättäjät torjuivat liittymisen Helsinkiin 17.1. selvin numeroin. Vanhassa maalaiskunnassa ollaan kuitenkin jalat maassa, ja ymmärretään vaihtoehdot. Valtuusto asettuikin 11.4. kannattamaan demokraattisesti valittuja yhteistyöelimiä. Se on ensimmäinen askel kohti toimivaa metropolihallintoa.

Espoolainen äänestäjä! Jos kotikuntasi on sinulle rakas, ja haluat sen jatkavan olemassaoloaan, Mieti ketä äänestät. Äänestä eduskuntaan ehdokas, joka kannattaa metropolivaltuustoa!

Kirjoittaja ei asu Espoossa eikä ole ehdolla mihinkään

Kesäkumit

Viime päivinä pyöräillessä on jo tehnyt mieli vaihtaa kesäkumit alle. Ainoastaan keskuspuistossa on enää lunta (sohjoa), ja suurin osa sorastatakin on jo lakaistu pois.

Kapeat 28 millin renkaat ilman nastoja tuovat aivan toisen fiiliksen ajamiseen, kun yhtäkkiä pääseekin paljon lujempaa, mutta pitää alkaa ennakoida töyssyjä. Meno on melko liukasta, niin sanoakseni.

Pyörän kumi on siitä epätavallinen peniksenjatke, että sen kuuluu olla kapea. Niihin tavanomaisiin katumaastureihin, viritettyihin tietokoneisiin ja urheluvälineisiin kumin kyllä yhdistää mielikuvat suorituskyvystä ja nopeudesta (öö, miksiköhän muuten) sekä epätarkoituksenmukaisuus. Sillä pieni vierintävastus ei edellytä pientä leveyttä; ne vaan tuppaavat halvoissa renkaissa korreloimaan. Kaupunkikäyttöön leveämpi, mutta ajotuntumaltaan kevyt rengas olisi varmasti parempi.

Toinen, yleisempääkin arvonantoa nauttiva, kesäkumi on tietenkin Radio Mafian klassinen kampanja, jossa jaetaan nuorisolle kortsuja läpi koko maan kesätapahtumissa, paitsi ehkä suviseuroilla. (?) Siinä kapeus ei olisi myyntivaltti, mutta nyt ei olekaan kyse mistään metaforista.

Itse en ole koskaan päässyt käyttämään kesäkumeja niiden varsinaiseen tarkoitukseen, eli seksin harrastamiseen ennestään tuntemattomien ihmisten kanssa yleisötapahtumien yhteydessä. Käytin niitä saamiani sitten muissa yhteyksissä. Ja kun olen ollut jo hyvän aikaa siinä iässä, jossa on sekä varallisuutta että ymmärrystä ostaa omat kondominsa, ei tilaisuutta ehkä enää tule.

Kampanjaan jotenkin sotkeentuneet punaisen ristin mukaan: ”Vaikka kesäkumikampanjassa jaetaan kondomeja, tavoitteena ei ole yllyttää nuoria seksiin”.

Miksei ole? Saisi olla.

Koska tekee mieleni polttaa olkinukkeja, leikitään että joku vastarannankiiski väittää vastaan ja haluaa vähentää nuorten seksisuhteita. Esimerkiksi Krisut tai Timo Soini. He ovat tietenkin väärässä.

Jos omiin muistoihin voin yhtään luottaa, niin kyllä siihen seksiin olisi saanut yllyttääkin, kivaahan se oli. Ja jotenkin kauhean hankala päästä asiaan ja lopettaa jahkaaminen. Yleistän tästä, että jostain iästä (jonka jätän määrittelemättä) eteenpäin nuorten harrastama seksi on useimmiten myönteinen asia kaikille asianosaisille ja parantaa heidän elämänlaatuaan. Väitän, että nuorison keskuudessa tehty gallup varmasti tukisi teoriaani.

Jos minä tekisin vaalikoneen, siinä olisi kysymys:

”16-18 vuotiaiden harrastama seksi on voittopuolisesti myönteinen asia, ja sitä tulisi edistää eikä pyrkiä rajoittamaan. (1-5)”

Alta kolmen vastanneet ovat joko tekopyhiä tai friikkejä. Tai vähintäänkin kärsivät muistinmenetyksestä.

Jostain syystä mieleen nousi soimaan vanha pseudomainoksen pseudohitti. Sitä mukaillen:

Kesäkumi vie meidät tanssiin
Kesäkumi vaivuttaa transsiin
Kesäkumi!
Kesäkumi!

Solmut sielun kumilla avautuu
Fiilis vie mun rannalle tanssimaan
Nyt on aika kerältään oikaisuun
Kumin taika johdattaa seikkailuun

Kesäkumi vie meidät tanssiin
Kesäkumi vaivuttaa transsiin
…

Äänestä avointa!

Levittämällä tätä tekstiä sitoudun äänestämään eduskuntavaaleissa 2011 ehdokasta, joka on julkaissut vaalirahoituksensa ennen vaaleja. Kehotan kaikkia lukijoita samaan.

Uuden vaalilain mukaan kansanedustajaehdokkailla on mahdollisuus ilmoittaa vaalibudjettinsa ja merkittävät tukijansa jo ennen vaaleja. Pakollista se ei kuitenkaan ole. Ennakkoäänestyksen alkaessa 6.4. tähän mahdollisuuteen oli tarttunut 429 kansanedustajaehdokasta.

Ilmoituksia selaamalla huomaa nopeasti, että useimmilla ei ole mitään kovin mielenkiintoista ilmoitettavaa. Budjetit ovat pieniä, ja lähinnä omasta kukkarosta. Tunnetuimmat ehdokkaat pääosin puuttuvat listalta.

Mutta juuri siksi asia on tärkeä. Ketkuihin, jotka haluavat salata epämääräisen rahoituksensa päästään käsiksi vasta kun kaikki muut ovat täyttäneet ilmoituksensa tarkasti. Jos enemmistöllä on jo ilmoitus tehtynä, toimittajat jaksavat soitella puuttuville nimiehdokkaille ja kysellä rahoituksen perään.

Ilmoituksen täyttäminen onkin kannanotto vaalirahakähmintää vastaan. Ehdokas joka kertoo rahoituksensa, vaikka sitä olisikin 0 euroa, kertoo samalla uskovansa demokratiaan, jossa äänestäjillä on oikeus tietää, kuka ehdokkaat on eduskuntaan maksanut.

Ja ehdokas, joka salaa vaalirahoituksensa, kertoo uskovansa maan tapaan, jossa nämä asiat eivät oikeastaan kuulu kansalle, ja älkää nyt niitä jaksako tonkia.

Ehdokkaiden vaalirahailmotukset puolueittain – tilanne ennakkoäänestyksen alkaessa 6.4:

  • Puolue, ilmoitusprosentti (ilmottaneet / kaikki ehdokkaat)
  • Vihreät, 97% (220/228)
  • Vasemmistoliitto, 38% (89/218)
  • Piraatit, 25% (32/127)
  • Vapauspuolue, 17% (10/60)
  • Muutos 2011, 12% (8/66)
  • Keskusta, 12% (28/233)
  • Perussuomalaiset, 8% (20/238)
  • Köyhien asialla, 8% (1/12)
  • SDP, 5% (12/238)
  • Kokoomus, 3% (6/232)
  • RKP, 0% (0/83)
  • Kristilliset, 0% (0/191)
  • SKP, 0% (0/143)
  • Itsenäisyyspuolue, 0% (0/69)
  • KTP, 0% (0/46)
  • STP, 0% (0/47)

Tähänastisista ilmoituksista katsoen kahdella puolueella näyttää olevan jonkinlainen linja julkistaa rahoitus: Vihreillä ja Vasemmistoliitolla. Lisäksi Piraatit kirivät kannoilla. Näissä puolueissa puheenjohtajat ja kärkiehdokkaat ovat ilmoittaneet rahoituksensa.

Mutta missä piileksivät Urpilainen, Katainen, Kiviniemi ja Soini? Entä Stubb, Tuomioja, Donner, Vapaavuori ja Väyrynen? Toivottavasti he ovat vain myöhässä, ja rahoitus avataan lähipäivinä. Olisi valitettavaa, jos heillä olisi jäänyt maan tapa veriin.

Usiempien puolueiden listoilta löytyy avoimeen yhteiskuntaan uskovia. Kenenkään ei tarvitse muuttaa puoluekantaansa voidakseen äänestää avointa ehdokasta. Kokoomuksen RKP:n ja Kristillisten kannattajat joutunevat tosin hiukan patistelemaan ehdokkaitaan saadakseen rahoittajat tietoon ajoissa.

Kansa saa sellaisen eduskunnan kuin se ansaitsee. Meistä jokainen päättää omalta osaltaan, istuuko eduskunnassa poliitikko, joka haluaa piilotella kiitollisuudenvelkojaan rahoittajille, vai sellainen joka myöntää ne avoimesti.

Avoin yhteiskunta – avoimet vaalit!

Ääni vaalirahanpimittäjälle on ääni Sukarille!

Irti maan tavasta!

Kehoitankin kaikkia lukijoita toimimaan näin:

  1. Äänestä ehdokasta, joka on julkaissut vaalirahoituksensa hyvissä ajoin, ennakkoäänestyksen loppuun mennessä
  2. Jos harkitsemasi ehdokas ei ole vielä julkaissut rahoitustaan, mailaa tai soita hänelle, ja kerro, että haluaisit äänestää häntä, mutta et voi tehdä sitä ellei hän täytä vaalirahoitusilmoitusta.
  3. Levitä linkkiä tähän tekstiin, kopio teksti omaan blogiisi, Facebookkiin, tms, tai kirjoita oma kannanotto samasta aiheesta.

Tätä tekstiä ei ole suunnattu mitään yksittäistä puoluetta vastaan, tai minkään puolueen kannattamiseksi. Toivoisin kaikkien puolueiden kaikkien ehdokkaiden julkistavan budjettinsa etukäteen. En ole ehdolla eduskuntavaaleissa enkä kenenkään tukiryhmässä.

Tekstiä saa levittää edelleen sellaisenaan tai muokattuna. Lähteen mainitseminen on suotavaa.

Edit: Ensimmäisen päivän jälkeen, 6.4. 22:45 ehdokkaita on tullut 67 lisää. Erityisesti Piraatit ovat kirineet hyvin.

Edit2: Sunnuntai-iltapäivään mennessä ehdokkaita oli tullut taas 39 lisää, Piraatit ylittivät toisena puolueena 50% rajapyykin, SDP kiri Persut kiinni ja RKP:stäkin tuli ensimmäiset vaalirahailmoitukset. Huomionarvoisesti keskustalla on (vihreiden ja vassarien jälkeen) selvästi korkein luku eduskuntapuolueista.

Yhteensä 23% ehdokkaista kolme puoluetta on nyt tehnyt ennakkoilmoituksen vaalirahoituksestaan. Ei tätä kyllä ihan kauhean hyvänä tuloksena voi vielä pitää.

Edit3: taas uudet luvut alla, maanantai klo 21:30. Laskin lisäksi vaalipiirikohtaiset tulokset. Aika tasaisia olivat. Lähes kaikki piirit ovat 24%-29% välillä, poikkeuksina Lappi 22%, Vaasa 10% ja Ahvenanmaa 0%. Kun RKP oli viimeinen eduskuntapuolue, jossa yksikään ehdokas ilmoitti rahoituksensa, niin liekö nyt niin, ettei tämä keskustelu ole ihan saavuttanut ruotsinkielisiä piirejä?

Edit4: Viimeinen päivitys ennakkoäänestyksen loppuessa 12.4. illalla Vasemmistoliittokin ylitti 50% rajan kolmantena, ja Keskusta on myös petrannut. Ahvenanmaallakin jo yksi ehdokas on avannut rahoituksensa. Vaalirahoituksen avoimuutta vaaditaan myös Facebookissa.

Vaalirahoituksensa ennakkoäänestyksen aikana julkasseiden ilmoitukset löytyvät täältä. Puoluerahoitus.fi kun ei esitä historiatietoa toistaiseksi.

  • Puolue, ilmoitusprosentti (ilmottaneet / kaikki ehdokkaat)
  • Vihreät, 98% (224/228)
  • Piraatit, 61% (78/127)
  • Vasemmistoliitto, 52% (123/236)
  • Vapauspuolue, 30% (18/60)
  • Keskusta, 25% (58/233)
  • Muutos 2011, 24% (16/66)
  • SDP, 13% (30/238)
  • Perussuomalaiset, 11% (26/238)
  • Köyhien asialla, 8% (1/12)
  • Kokoomus, 5% (12/232)
  • Kristilliset, 4% (7/191)
  • RKP, 5% (4/83)
  • SKP, 1% (2/143)
  • Itsenäisyyspuolue, 0% (0/69)
  • KTP, 0% (0/46)
  • STP, 0% (0/47)

Velo-city 2011

Vietin suurimman osan mennyttä viikkoa Espanjan Sevillassa, 24 asteen lämmössä, katsellen mauriajalta asti periytyvää arkkitehtuuria, haistellen kukkivia appelsiinipuita ja tutustuen eri tapoihin nauttia punaviiniä.

Jo mainittujen ilmeisten syiden lisäksi olin siellä seuraamassa Velo-city 2011 seminaaria Helsingin polkupyöräilijöiden (HePo) edustajana.

Velocity on vuodesta 1980 järjestetty pyöräilykonferenssi, joka keskittyy pyöräilyyn liikennemuotona. Osallistujat ovat kaupunkien liikennesuunnittelijoita, pyöräilyaktiiveja, pyöräinfrastruktuurin tarjoajia ja niin pois päin. Kaikki tavoittelemassa parempaa pyöräily-ympäristöä ja enemmän pyöräilyä.

Tämä postaus on matkakertomus siitä, mitä kaikkea olen Sevillassa oppinut. Enemmän johtopäätöksiä ja jatkosuunnitelmia sisältävä teksti tulee ilmestymään Hepon Polkija-lehdessä myöhemmin keväällä. Liittykää Hepoon, jos pyöräilyn edistäminen kiinnostaa.

Konferenssin esitykset ja videot tullevat nettiin jollain aikataululla. Sitä odotellessa, kaikki elektronisessa muodossa saamani aineisto löytyy täältä.

Appelsiinipuiden kaupunki

Sevillan keskiaikainen keskusta on täynnä näyttäviä pytinkejä, mutta myös toinen toistaan kapeampia kujia. Kapeimmat kujat, sekä vilkkaimmat kadut ja aukiot ovat kävelyaluetta, mutta kaikkialle muualle saa ajaa autolla. Ratkaisu toimii yllättävän hyvin: autoille on varattu noin 3 metrin levyinen kaistale, joka on eristetty tolpilla. Pysähtyminen on mahdotonta tukkimatta reittiä, eikä lujaa voi ajaa. Loput katutilasta jää muulle liikenteelle. Seurauksena autolla pääsee käytännössä kaikkialle, mutta kaupunkia ei ole pakko rakentaa autoilun varaan. Tästä voisi ottaa oppia vaikka Espalle.

Yksi keskustan vilkkaimmista autoväylistä Herkules-aukiolla. Tästä kulkee mm. bussilinja

Vielä 2006 pyöräilyn kulkutapaosuus (ajoneuvomatkoista) oli Sevillassa 0,2%, mutta 2010 jo 6,6%. Kaikenlaiset tavoitteet muutaman kymmenen prosentin muutoksista tai kaksinkertaistamisestakaan ovat vaatimattomia. Espanjalaiset nostivat osuutta neljässä vuodessa 3200%. Keinoina toimivat:

  1. Systemaattinen pyörätieverkoston rakentaminen
  2. Julkiset pyörät (vrt Helsingin vanhat kaupunkipyörät, mutta parempia)
  3. Aktiivinen tiedotuskampanja

On merkillepantavaa, että mikään Sevillan ratkaisuista ei itse asiassa ole erityisen hyvin tehty. Infra on periaatteiltaan vanhanaikaista (kuten Helsingissä, mutta kunnolla tehtyä), julkiset pyörät ovat uusimpia malleja kömpelömpiä ja tiedotuskin vähän sinne päin, mikäli espanjaa oikein tajusin.  Siitä huolimatta projekti on valtava menestys.

Sevillalaista pyöräinfraa. 2-suuntainen pyörätie jalankulkijoiden kanssa samassa tasossa, mutta ainakin se on hyvin merkitty

Guillermo Peñalosan mukaan pyöräilyn kulkutapaosuus on noussut Bogotassa 0,4 prosentista 5 prosenttiin kymmenessä vuodessa. Ei ihan Sevilla tasoa, mutta kuitenkin yli 1000% kasvu. Kööpenhaminassa osuus on jo 40%, mikä lienee jo realistisen tavoitteen ylärajoilla, koska kaikkia matkoja ei koskaan voi tehdä pyörällä.

Oleellista on saada muutkin kuin 30-vuotiaat miehet liikkumaan pyörällä. Pyöräilyn pitää ola kaiken väestön ulotuvilla (8-80 periaate). Yksi keskeinen indikaattori on naisten osuus pyöräilijöistä. Miten saamme ajoradat siihen kuntoon, että naisetkin uskaltavat ajaa niillä?

Lynn Slomanin mukaan Britaniassa Peak Car on jo ohitettu. En ihan saanut selvää, suhteessa asukaslukuun vai absoluuttisina numeroina, mutta merkittävää silti. Kalvot, tarkat luvut ja lähteet täytyy etsiä.

Julkiset pyörät

Yksi keskeisistä keinoista kulkutapaosuuden nostamisessa on kaikkialla ollut julkiset pyörät. Helsingin edelliset kaupunkipyörät olivat yksi ensimmäisistä yrityksistä, eivätkä kovinkaan hyvä. Messuilla esitellyissä moderneissa julkisissa pyörissä on kaikissa vaihteet ja kaasutäytteiset renkaat, eli niillä voi ajaa pidempiäkin matkoja. Ilkivalta on tiettävästi ollut ongelma vain Pariisissa, jossa pyöristä on tullut luokkasymboli.

Suomeen tulee ehdottomasti hankkia julkisia pyöriä. Eikä vain Helsinkiin, vaan muuallekin. NextBiken edustajien mukaan 100 000 on jo riittävä väestöpohja pyöräprojektille, joissain tapauksissa 50 000. Bixi taas on asentanut järjestelmiä jopa yliopistokampuksille. Tampere, Turku, Oulu, Jyväskylä, Lahti, Kupio, huhuu?

Appelsiinipuut näyttävät aivan Farmvilleltä. Taustalla pyöräasema

Tästä lisää myöhemmin.

Millaisen maailman jätämme lapsillemme / millaiset lapset jätämme maailmalle

Francesco Tonucci, italiailainen kasvatustieteilijä ja (lasten)sarjakuvapiirtäjä puhui lasten autonomiasta, kuinka se on kaventunut vuosikymmenten saatossa. 1970 90% italialaislapsista käveli kouluun, 1990 enää 10%. Samalla oikeus valita leikkinsä ja leikkitoverinsa on lähes kadonnut, koska kaikki toiminta on riippuvaista kuljettavista vanhemmista. Valmistaako tämä toimimaan itsenäisesti modernissa maailmassa, hän kysyikin.

Pyrkimyksenä kääntää kehitystä joissain kouluissa satsataan polkupyöriin: koulu järjestä pyöräworksoppeja, joissa opetellaan paitsi ajamista myös liikennettä, huoltoa ja tuunausta. Pyörä on kuin oppikirja, joka avaa lapselle uuden oven maailmaan.

Merkittävin kuolinsyy alle 26-vuotiailla on liikenne. Mielenkiintoinen poikkeus on venetsia, jossa lapset saavat liikkua suht vapaasti. Siellä ei voi jäädä auto alle, mutta vaaransa on kanavissakin. Tiettävästi niihin kuitenkin hukkuu keskimärin 0 lasta vuodessa. Syyksi voi arvioida toisaalta sen, että lapsilla on luonnostaa kyky vältellä putoamasta veteen ja toisaalta sitä, että autottomassa kaupungissa kanavaan tippuneen lapsen huuto kuuluu ja hänet noukitaan ylös.

Parasta mitä voime antaa lapsille, on lykätä yksin koulutielle kävelemään.

Talouden pyörät

Michael Meschik, Wienin yliopiston liikennesuunnittelun apulaisprofessori (Ass.Prof. DI Dr.), on ryhmineen tehnyt vertailuja pyöräilyn ja autoilun kustannuksista niin liikkujilel itselleen kuin ulkoisista vaikutuksiatakin. Ensimmäisten tulosten mukaan pyöräilyn kokonaiskustannukset ovat 1,6 senttiä per km, mutta ulkoisvaikutukset jäävät 81 senttiä plussille. Autoilu vastaavasti maksaa kokonaisuutena 98 senttiä, josta 4,4 senttiä maksaa joku muu kuin autoilija. Tuloksista puuttuu vielä monia tekijöitä, kuten kaupunkitilan hinta ja terveyshyötyjen vaikutus liikkujan omaan talouteen. Lopputulos kuitenkin selkeästi on, että pyötäilijät rahoittavat epäsuorasti autoilua, eikä toisin päin, kuten Wienissä ilmeisesti on kuviteltu.

Tarkempia tuloksia on tarkoitus julkaista (saksaksi) jossain sikäläisessä lehdessä. Täytyy kysellä perään.

Tom Godefrooij sen sijaan pyrki hahmottelemaan indikaattoreita, joilla mitata liikkumista, sen hyötyjä ja tarpeita yli päänsä. Kilometripohjaiset mittarit kun suosivat nopeita liikkumistapoja silloinkin kun ne vain johtavat saman ajan käyttöön kauemmaksi liikkumiseen, esimerkiksi kauppojen keskittymisen yhteydessä. Nyrkkisääntönä hän tarjosi:

  • Saavutettavuus ennemmin kuin liikkuvuus
  • Ihmiset ennemmin kuin ajoneuvot

Miksi esimerkiksi onnettomuuksia mitataan per kilometri eikä per matka? Päivittäiset pyörä- tai kävelymatkat ovat selvästi lyhyempiä kuin päivittäiset automatkat, joten kilometrimittari saa pyöräilyn ja kävelyn näyttämään vaarallisilta. Vielä parempi olisi mitata esim. Onnettomuuksia per 100 000 henkeä. Eri liikennemuodot kun tuottavat erilaista kaupunkia, jossa liikkumismärät ovat aivan erilaisia. Rfereoin hänelle myös omia laskelmiani

Ylös koulun penkiltä

Paul Lowe Lontoosta kertoi heidän pyöräkoulutusprojektistaan, cyclinginstructor.com. Projekti tarjoaa henkilökohtaisen 2h pyöräilyvalmennuksen, fokusoiden käyttäytymiseen liikenteessä autojen seassa. Opastus toimii kolmella tasolla

  1. Aloittelija/ajotekniikka: kääntyminen, jarrutus, vaihteet, yhdellä kädellä ajo suuntamerkkiä näyttäessä
  2. Rauhalliset kadut
  3. Hankalammat kadut, isot autot

Minkäänlaista teoriaosuutta ei ole, vaan koko koulutus on ajoa ja säännöt käydän läpi osana ajamista.

Lontoon seutuhallinto (tai jokin sen virasto) ryhtyi viime vuonna tarjoamaan koulutuksen ilmaiseksi jokaiselle joka asuu 1,5km säteellä uusista cycle highway:stä osana kampanjaa lisätä pyöräilyä ja vähentää autoruuhkia. Pyöräkouluttajien työmäärä on sen jälkeen ainakin kolminkertaistunut.

Toinen heidän projektinsa, jonka voisi koittaa tuoda Helsinkiinkin, on pyöräkoulutus koululaisille. Kun 12-vuotiaiden pitäisi siirtyä ajamaan ajoradalla, sitä ei opeteta mitenkään. Suuri osa ei koskaan opikaan ajamaan ajoradalla, vaan jää kahlituksiksi pelkille pyöräteille tai ajaa laittomasti jalkakäytävällä.

Tätä voisi kehitellä Hepon piirissä.

Infrastruktuuri kuntoon

Ruotsissa on käynnissä 3-vuotinen hanke, jossa kartoitetaan kansallisen pyöräväyläohjeistuksen tila ja vertaillaan sitä mm. Tanskaan, Hollantiin, Britteihin ja useampiin USA:n ohjeistukseen. Ensimmäisiä tuloksia Louisa Gustafssonin kalvoissa.

Verrattuna suomalaiseen ohjeistukseen vuodelta 1998, länsinaapurit ovat selvästi edellä jo ennen tätä projektiakaan. Pääsimme muiden finskien kanssa nopeasti yhteisymmärrykseen, että tänne pitäisi ottaa ruotsalaisten tulokset ja suositukset sellaisenaan vaan käyttöön. Tosin ongelma onkin vielä enemmän siinä käyttämisessä kuin ohjeissa. Norjassa on käytössä selkeä erottelu velvoittaviin määräyksiin ja suosituksiin, sitä kannattaisi harkita, koska kyllä virkamies meilläkin sääntöä osaa seurata kun se vaan suoraan sanotaan.

Tästäkin luvassa lisää, kunhan saan tarkemmat materiaalit käsiini.

Parkissa

Pyöräparkit eivät olleet mukana Gustafssonin vertailuissa, mutta messualueella niitä näkyi sitäkin enemmän. Perusjaotteluna monet valmistajat näyttivät käyttävän neljä tasoa

  1. Poikkitanko, johon pyörät saa kiinni, 
  2. Kaksitasoiset telineet, 
  3. Joka suunnalta aidatut parkit ja 
  4. Pyöräkaapit. 

Merkillepantavasti perinteinen suomalainen eturengasteline ei ollut kenenkään tarjoomassa mukana lainkaan. Niitä ei yksinkertaisesti rakenneta missään, koska ne eivät täytä tarkoitustaan, eli mahdollista pyörän lukitsemista.

Valmistajia jututtamalla sain seuraavat suuruusluokat eri tasoisten ratkaisujen hinnoille ja tilanviennille (sisältäen myös ajotilan)

taso   kuvaus tila per pyörä hinta per pyörä
1 poikkitanko 0,8 – 1 m^2 50 – 100 €
2 2-tasoteline 0,5 m^2 200 – 250 €
3 häkki    1 – 1,2 m^2 600,00 €
4 kaapit    2 – 3 m^2 1 100,00 €

 

Noita lukuja katsoen on nopeasti selvää, että ensisijainen ratkaisu on syytä olla poikkitangot tai vastaavat. Kaksitasotelineitä voi käyttää ahtaimmissa paikoissa, jos sellaisia vielä joskus syntyy, ja häkkejä pitkäaikaissäilytykseen esim. juna-asemilla. Kaappeja tuskin kannattaa rakentaa minnekään.

Innovatiivisimmista pyöräparkeista vastasi Lontoolainen Cyclehoop. Heidän nerokkain virityksensä on yrityksellekin nimen antanut lenkki, joka tekee mistä tahansa liikennemerkistä tai valotolpasta pyöräparkin. Toinen hieno esimerkki on auton profiilin näköinen design-parkki, joka muuttaa kadunvarressa yhden autopaikan kymmeneksi pyöräpaikaksi. Näitä Helsinkiin!

Cyclehoopin perustaja Anthony demonstroi julkista pumppuaan, joka ei vaadi muuta asennusta kuin pulttauksen betoniin. Liikuntavirasto voisi hankkia näitä sopiviin urheilukohteisiin.

Pääsuunnitelma

Pääsuunnitelma, eli Bicycle master plan on kaupunkiseudun pyöräilyn tavoitetilan ja siihen pääsyn keinot listaava dokumentti. Martti on esitellyt aihetta aiemmin kaupunkifillarissa. Keskeisessä osassa on olemassaolevan väylästön inventointi, laatutavoitteet ja tavoiteväylästö.

Otto Friedman esitteli miten suunnittelutyö on edennyt Beit Shemeshissä, 90 000 asukkaan Israelilaiskaupungissa, joka on nopeasti kasvamassa 150 000 asukkaaseen. Friedman määritteli kaupunkiin väylästön kolmella tasolla

  1. Pääverkosto
  2. Keskitaso, joka yhdistää kaupunginosia
  3. Paikallisväylät kaupunginosan sisällä

Jaottelu perustui kohteiden identifiointiin, ja niihin suuntautuvien liikennetarpeiden selvittämiseen. Työryhmä mm. selvitti kaikkien kaupungin koulujen oppilaiden koulumatkat. Paikallisväylät ovat pääosin ajoradalla ilman erillistä pyöräinfraa.

Toinen relevantti jaottelu oli väylien jyrkkyyden mukaan, Beit Shemash kun on kovin mäkinen kaupunki. Ohjeistuksien mukaiset väylät saivat vihreän värin, välttävät väylät keltaisen, ja arkipyöräilyyn sopimattomat punaisen. Punaisille sitten selvitettiin mahdollisia toimenpiteitä silloista

Otto Friedman esittelee suunnitelmaa

Hauskana yksityiskohtana, Beit Shemeshin konservatiivijuutalaiset liikkuvat lähinnä liftaamalla, koska ilmeisesti kaikenlaisten ajoneuvojen omistaminen on hiukan epäilyttävää tai ei sovi elämäntapaan. Nyt kuitenkin heille markkinoidaan aktiivisesti sähköpyöriä, jotka saattavat saavuttaa rabbien hyväksynnän.

Pyöräilijän käsikirja

Torontossa on tehty Pyöräilijän käsikirja. 17 kielellä (ei suomeksi) julkaistu opas selittää tiiviisti ja kuvien kanssa miten pyörä toimii ja miten sillä liikutaan liikenteessä. Tavoite on lisätä pyöräilyä, erityisesti Torontoon vasta muuttaneiden parissa. Tälläinen tarvitaan Helsinkiinkin!

Projektista vastasi paikallinen pyöräilijäjärjestö, Toronto Cyclist Union yhteistyössä kaupungin kanssa. He järjestävät myös workshoppeja joissa koulutetaan pyöräilyopastajia sekä ilmeisesti paljon muutakin.

Liikuntavirastossa kuulema puuhataan jotain tämän suuntaista Helsingissäkin. Vähän vaan pelkään, että voi mennä kypäräpelotteluksi tai urheiluksi. Hepoa tarvitaan tässäkin

Och så vidare

Tämän kaiken lisäksi konferenssissa oli noin 130 muutakin esitystä, workshoppia ja round tablea, joihin en ehtinyt mukaan. Osaa niistä seurasi joku muista Suomesta paikalla ollut. Matkaraportteja odotellessa…

Maksamme velkaa

Opiskelijoista yrittäjiä tekevä Aalto Entrepreneurship Society pitää tänään ”Suomi hyvinvoinnin jälkeen” seminaaria, jossa on nimekkäitä puhujia ja tummasävyiset kotisivut.

Seminaaria mainostetaan seuraavalla esipuheella:

”Vuodet 1994-2008 olivat yhtäjaksoisen talouskasvun aikaa. Kasvua siivitti osaltaan Nokian samanaikainen nousu. Kansantalouden velkaa ei kuitenkaan kyetty vähentämään samana aikavälinä. Päinvastoin.”

Ettäkö velka nousi 1994 – 2008 nousukaudella? Miettikääs nyt jätkät vähän mitä sanotte.

Vuonna 1994 valtionvelkaa oli 51,7 miljardin euron edestä, ja 2008 54,4 miljardia. 5% kasvua. Nämä ovat kuitenkin inflaatiokorjaamattomia lukuja, eli eivät merkitse yhtään mitään. Taloustieteen alkeetkin tunteva tajuaa, ettei historiallisia vertailuja voi tehdä huomioimatta inflaatiota. Vuosina 1994-2008 kumulatiivinen inflaatio oli 25,8% (Nordean laskurin mukaan). Velan määrä on siis itse asiassa laskenut 16%.

Inflaatio on tietenkin vähän ongelmallinen käsite valtionvelan kohdalla. Inflaatio lasketaan hyödykekorin perusteella, jossa on mm. ruokaa, bensaa, leffalippuja ja asuntolainaa. Valtio ei osta ruokaa tai leffalippuja, eikä sillä ole asuntolainaa. Valtion menot ovat erilaisia, eikä niiden hinta välttämättä nouse samaa tahtia inflaatikorin kanssa.

Tärkeintä onkin valtion maksukyky. Siksi velkaa on tapana mitata suhteessa bruttokansantuotteeseen, se on se merkittävin velkaluku jota pitäisi katsoa. Vuonna 1994 valtiolla oli velkaa 58,8% bruttokansantuotteesta ja vuonna 2008 29,5%. Velka lähes puolittui noina vuosina relevanteimmalla mittarilla laskettuna.

Entä jos laskettaisiin kaikkien julkisyhteisöjen velkaa (sisältää käytännössä kuntienkin velat, mutta ei kuntien ja valtion välisiä velkoja) eikä vain valtion? No luvut ovat hiukan isompia, mutta tarina kokonaisuudessaan sama. Inflaatiokorjaamatonta kasvua 23%, inflaatiokorjattuna laskua 2% ja velka suhteessa bkt:hen tippui 40%. Mutta valtion velka on se jota yleensä seurataan, joten jatketaan sillä.

Vuosi  Valtionvelka  1994 rahan arvolla  % BKT:stä
1994 51,7 Mrd € 51,7 Mrd € 58,5%
1996 66,1 Mrd € 65,1 Mrd € 66,7%
1998 69,8 Mrd € 66,9 Mrd € 59,9%
2001 61,8 Mrd € 55,2 Mrd € 44,4%
2005 60,0 Mrd € 51,8 Mrd € 38,2%
2008 54,4 Mrd € 43,2 Mrd € 29,5%

90-luvun laman jälkeinen talouspolitiikka on lähes äärimmäinen esimerkki vastuullisesta velanhoidosta. Järkevä kritiikki velkapolitiikkaa kohtaan kohdistuukin lähinnä siihen, miten velkaa ei ymmärretä vaan pelätään hysteerisesti. Vuoden 2008 jälkeen velka on toki taas kasvanut, mutta näillä luvuilla siihen on kyllä varaa. Kansainvälisesti vertaillen Suomen valtionvelka on länsimaiden häntäpäätä.

Suomen valtionvelka 1991 – 2008 euromääräisesti ja suhteessa BKT:hen. Kuva lainattu Lars Östermanin blogista.

Mainospuheen vuodet 1994 ja 2008 ovat huolella valittuja. 1994 oli pitkän nousukauden ensimmäinen kokonainen vuosi, ja 2008 viimeinen, janaa ei olisi voinut pidentää. Toisaalta, jos lähtövuodeksi olisi valittu mikä tahansa myöhempi vuosi, olisi valtion velka ollut suurempi kuin vuonna 2008 myös inflaatiokorjaamattomana bruttomääränä. Kuten yllä olevasta käyrästä näkee, velka kasvoi rajusti vuoteen 1997 asti, jonka jälkeen sitä on vähitellen makseltu pois.

Tämä tiedetään myös AES:ssä. Mainoksen sanamuoto on ”velkaa ei kuitenkaan kyetty vähentämään samana aikavälinä. Päinvastoin.” Tuossahan ei sanota, etteikö velkaa olisi maksettu pois, ainoastaan, ettei sen vähentäminen onnistunut tämälleen näiden vertailuvuosien välillä. Mikä toki sekään ei pidä järkevillä mittareilla paikkaana.

Aalto Entrepreneurship Society siis valitsi huolella harkiten sekä sanansa että käyttämänsä vuodet niin, että mittareita väärinkäyttämällä voi antaa kuvan holtittomasta velanotosta myös hyvinä aikoina. Kuva vaan ei pidä lainkaan paikkaansa. Nyt ei ole kyse tilastojen tulkinnanvaraisuudesta tai harhaanjotavuudesta. AES:n toiminnalle on suomen kielessä ihan oma sanansa. Sitä kutsutaan valehteluksi.

Ihanko oikeasti meille on tarkoitus kasvattaa uusia kasvuyrittäjiä syöttämällä heille propagandaa tiedon sijasta? Funtsikaas hetki, miten tietotalous eroaa herkkusienien kasvattamisesta…