Kategoria: Yleinen

IPR-järjestelmän perusteita: edistys

IPR, eli immaterial property rights tarkoittaa tekijänoikeuksia, patentteja, tuotemerkkejä ja ylipäänsä kaikkea omistusoikeutta abstrakteihin asioihin. Suomeksi usein käytetty termi ”immateriaalioikeudet” on harhaanjohtava, koska siitä puuttuu omistuksen korostaminen. Sananvapaus ei ole IPR:ää, vaikka se on immateriaalinen oikeus.

Eri IPR:n tyypit eroavat merkittävästi toisistaan, ja esimerkiksi tekijänoikeuden eri alatkin eroavat toististaan paljon. Kaikkiin niihin liittyy kuitenkin joitakin yhteisiä piirteitä. Koitan hahmotella niitä sarjassa kirjoituksia IPR:n perusteista.

Nämä tekstit ovat osa työtäni Vihreiden tekijänoikeustyöryhmässä. Tarkoitukseni on jäsentää ja konkretisoida omaa ajatteluani asiassa, ja myös hakea uusia ajatuksia. En tässä sarjassa vielä yritäkään hahmotella millainen IPR-järjestelmän oikeastaan pitäisi olla, haen vaan reunaehtoja ja argumentteja. Tekstit saattavat olla ristiriidassa toistensa kanssa ja myös sisäisesti. Saatan myös muuttaa mieltäni kesken kaiken. Kaikenlainen palaute ja kritiikki sekä linkkivinkit hyviin teksteihin ovat erittäin tervetulleita.

—-

IPR ei ole ”luonnollista” omistusta, vaan se on lainsäädännöllä luotu konstruktio. Toki fyysisten asioiden omistuskin on lainsäädännöllä määriteltyä, mutta sen ja IPR:n välillä on silti selvä ero. Jos joku varastaa minulta kännykän, tai vaikka tontin, olen menettänyt kännykän (tai tontin). Jos joku ottaa luvattoman kopion joka rikkoo immateriaalisia omistusoikeuksiani, olen menettänyt potentiaalisen mahdollisuuden myydä kopio hänelle. Itse IPR:n alaista teosta tai ideaa en ole menettänyt.

Tämä IPR:n luonne ei sinällään tee siitä mitenkän hyvää tai huonoa. Oleellista on vaan ymmärtää, että se on eri asia kuin fyysisten asioiden omistusoikeus. Vastaavasti kuin avioliittokaan ei tarkoita puolison omistamista, vaikka historiassa on joskus näinkin ajateltu.

No niin, asiaan.

IPR:n tarkoitus on tukea edistystä, kulttuurin ja ideoiden mahdollisimman laajaa leviämistä mahdollisimman monen saataville.

Patenttien tarkoitus on edistää keksintöjen leviämistä ja niiden julkistamista, jotta niistä voitaisiin keskustella, ja muut voisivat hyödyntää tehtyä keksintöä. Keksijälle annetaan väliaikainen monopoli keksintönsä hyödyntämiseen, jotta hänellä olisi kannustin julkaista se, ja pitkän päälle kaikki saisivat hyödyntää sitä vapaasti. Muussa tapauksessa keksijä saattaisi koittaa piilotella keksintöään, eikä kukaan muu pääsisi hyötymään siitä.

Tekijänoikeuden tarkoitus on edistää kulttuurin tuotantoa, jotta mahdollisimman monella olisi pääsy mahdollisimman laadukkaiden kulttuuriteosten äärelle. Tämä on sanottu tiivistetyssä muodossa esimerkiksi USA:n perustuslaissa, jonka mukaan kongressilla on oikeus ”to promote the Progress of Science and useful Arts, by securing for limited times to Authors and Inventors the exclusive Right to their respective Writings and Discoveries.”

Kannattaa huomata, että tekijänoikeuden tarkoitus ei ole rajoittaa ideoiden tai teosten leviämistä, vaan tukea sitä. Käytännössä tekijänoikeus kuitenkin perustuu patenttien tapaan väliaikaiselle monopolille, eli rajoitusten asettamiselle muiden toiminnalle. Syynä tähän on se, että levittämisestä on mahdollista saada tuloja, joilla sitten voidaan tukea teosten tuottamista. Vaikka yksittäisen teoksen leviäminen täten heikkeneekin, lisääntyy laadukkaiden teosten tuotanto, joten kokonaisuutena kulttuuri edistyy. Tai se ainakin on tarkoitus.

Mitään moraalista oikeutta teoksen tai idean leviämisen rajoittamiseen ei ole olemassa. Luvattomat kopiot, luvaton levitys ym. ovat taloudellisia rikoksia. Tekijän moraaliset oikeudet koskevat vain tekijän mainitsemista ja hänen loukkaamistaan.

Useimmat linkit tuossa yllä olivat amerikkalaisiin teksteihin. Se ei ole sattumaa, tässä asiassa sikäläinen keskustelu on jonkin verran suomalaista kehittyneempää. Suomessa tekijänoikeuden ja jopa patenttien mutkaton samastaminen omaisuuteen on valitettavan yleistä, ja tekijänoikeuden tarkoitusta ei usein pohdita.

Tekijänoikeuden perusteena tuo esittelemäni edistyspyrkimys on parempi kuin ”ideat ovat omaisuutta”-ajattelu, koska edistyspyrkimys mahdollistaa ainakin periaatteessa kvantitattiivisen arvionnin. Jos tekijänoikeuden kestoa lyhennetään, heikentääkö se teosten tuottamista enemmän kuin lisää niiden leviämistä? Jos ohjelmistopatentit sallitaan, lisääkö se ohjelmistoteollisuuden innovaatioita enemmän kuin haittaa niiden käyttöönottoa?

Mikäli tekijänoikeuden lähtökohta olisi, että ”mun ideaa ei saa muut varastaa!”, mahdollisuus tälläiseen tasapainon hakemiseen ja analyysiin menetetään ja järjestelmän rakentamisen perusteeksi jää lähinnä huutoäänestys. Itse ainakin preferoin analyyttistä lähestymistapaa, jossa asiat pyritään kvantifioimaan, milloin mahdollista.

Keskiolut maitokauppoihin

Minulla on vaatimus. Haluan keskioluen maitokauppoihin. Ei tarvitse olla tsekkejä tai irkkuja, eikä minkään sortin erikoisoluita. Ihan tavallinen suomalainen vaalea lager käy hyvin. Sandels, Karhu tai Koff, ei Lapparia tai Karjalaa kiitos. 0,33 litran tölkeissä.

Neljänsadan metrin sätellä kotoani on neljä pientä kauppaa. Niistä vain yksi myy minulle olutta. Sieltäkin sitä saa harvoin kylmänä ja se on usein lopussa. Toistan: puhun nyt tavallisesta suomalaisesta lagerista. Ostan minä muitakin oluita, mutta niitä voin hakea kauempaakin.

Kynnyksensi muodostuu tuo 0,33 litran tölkki. Lähistön kolme Alepaa ovat tiputtaneet sen valikoimistaan. Olutta saa 0,5l ja 0,568l (SI-järjestelmä, huhuu?) tölkeissä ja kohta varmaan litraisissa, mutta ei tavallisissa kolmanneslitraisissa. 0,5l ja isommat oluet väljähtyvät ennen kun ne ehtii juoda loppuun, ja ovat siis huonoja substituutteja tavallsielle tölkille. En halua niitä.

Ilmeisesti hyllyyn ei mahdu kolmea kokoa, joten pienin saa väistyä kun siinä on huonoin kate. Yhtä merkkiä saattaa löytyä lämpimänä 24-salkkuina. Yleensä Karjalaa.

Oikeastihan ongelma on tietenkin, että lähikauppani ovat kaikki pieniä, ja että kuluttajien vaatimustaso nousee koko ajan. Tarjolla olevien tuotteiden määrä on noussut jatkuvasti kymmeniä vuosia, ja odotukset kaupan tarjonnasta ovat nousseet samaa tahtia. Alle 400m^2 kaupoille alkaa olla aika vaikeaa tarjota kaikkea mitä haluttaisiin. On ihan ymmärrettävää, että riisiviinaetikkaa tai curry-tahnaa saa hakea jostain muualta. Mutta olutta. Tavallista. Suomalaista. Lageria. Mitä tekee kaupalla josta ei saa olutta?

Ongelma on sama suuressa osassa Helsingin kantakaupunkia. Ihan ydinkeskustassa on muutama iso kauppa, ja Hakaniemessä yksi, Kasarmitorilla, Kurvissa ja Pasilassa keskikokoiset (ai niin ja Aleksis kiven kadun S-market, mutta se on nykyään huono). Suurin osa Etelä-Helsinkiä, Töölö, Meilahti, Vallila, Hermanni ovat kaikki pikkukauppojen varassa. Valmiiseen kaupunkiin ei ole helppo saada uusia isoja liiketiloja, joten palveluverkko on jääny jälkeen ihmisten odotuksista. Eikä pikkukauppojen aukioloa suosiva laki ole varmasti myöskään edistänyt keskittymiskehitystä.

Kaksi noista naapuruston kaupoista on seinänaapureita. Ne kun yhdistäisi, niin se olisi jo keskikokoisen kaupan paikka. Ja Kurvin S-marketin vieressä on entinen Sesto ilmeisesti tyhjänä. Siihen saisi yhteensä jo aika ison marketin. Kolme kauppaa 400m säteellä riittäisi minulle hyvin, jos yksi niistä sitten olisi tarpeeksi suuri voidakseen pitää valikoimissaan olutta.

Viimeiset pari viikkoa olen käynyt kaupassa 800m päässä Kurvissa. Elämänlaatuni on kohentunut huomattavasti, ylimääräinen kävely on siihen nähden pientä. En usko, että palaan enää lähikauppoihin kuin satunnaisesti ostamaan jotain unohtunutta. Mutta tuntuu typerältä kantaa olutta niin kaukaa.

Pitäisikö tehdä manifesti addressit.comiin. ”Me allekirjoittaneet Suomen kansalaiset vaadimme, että olutta on saatava lähikaupoista. Perkele.”

Vihreiden tekijänoikeustyöryhmä

Allekirjoittanut on tullut valituksi Vihreän liiton tekijänoikeustyöryhmään 2010. Työryhmän tehtävänä on tuottaa Vihreiden immateriaali- ja tekijänoikeuksia koskevat linjaukset linjapaperin muodossa lokakuun loppuun 2010 mennessä.

Työryhmän jäsenet:

  • Outi Alanko-Kahiluoto (pj)
  • Vesa Saarinen (sihteeri)
  • Jussi Airaksinen
  • Pirjo Hiidenmaa
  • Susa Junnola
  • Otso Kivekäs
  • Elina Koskinen
  • Irina Krohn
  • Anu-Elina Lehti
  • Hannu Oskala
  • Heikki Sairanen
  • Riikka Talvitie
  • Niklas Vainio
  • Kirsi Ylijoki

Kauheasti tuon enempää en tiedä vielä itsekään, konkreettiset asiat alkanevat selvitä jahka ryhmä aloittaa työnsä. Tunnen ryhmän sihteerin ja pari jäsentäkin joten kuten, ja puheenjohtajan olen kerran tavannut. Ihan fiksun oloisia kaikki, mutta suurimmasta osasta jäseniä en osaa sanoa mitään.

Luvassa on lähiaikoina kirjoituksia, joissa pyörittelen työryhmän aihepiiriä ja koitan rakentaa koherentimpaa näkemystä siitä. Tulen myös raportoimaan työn edistymisestä siinä laajuudessa kuin työryhmässä pidetään sopivana. Ja ei, minulla ei ole käsitystä, mikä se laajuus tulee olemaan.

Mistä internetissä on kyse?

Tiedättekö mistä internetissä on kyse, mikä siinä on olennaista?

Tietokoneiden verkottumisesta? – Ei, tekninen yksityiskohta.
Uudesta joustavamasta talous 2.0:sta? – Nää, se on vain optimointia
Pornosta? – No ei kyllä siitäkään.

Kirjoitin aiheesta jo aiemmin, mutta nyt on pakko tarkentaa. Internetissä on kyse tästä.

Siis oikeesti? 19% seisaaltaan? Tämä ei olisi ikinä selvinnyt ilman internettiä.

Tuolla keskustelussa nousee esiin, kuinka jokaisella on oma tapansa, ja muuta tapaa on vaikea edes kuvitella muiden käyttävän. Toisin tekeminen on jotein likaista (aivan riippumatta siitä kumpaa vaihtoehtoa kannattaa).

Vastaava, joskin hiukan ylevämielisempi kiista oli 1800-luvulla mielikuvituksen luonteesta: siitä, luommeko kirjaimellisesti kuvia päässämme, vai onko mielikuvitus vaan sanontatapa vailla syvempää merkitystä. Aiheesta tapeltiin kauan, kunnes Francis Galton teki pienen kyselytutkimuksen, ja huomasi, että osa ihmisistä näkee kuvia päässään ja osa ei. Sitä ennen kymmenet fiksut ihmiset olivat tapelleet aiheesta siinä varmassa uskossa, että asiassa on vain yksi universaali totuus.

Tarinan opetus: Muut ihmiset ovat muunlaisia, ja itsestään ei voi yleistää. Jos et tiedä, miten muut ajattelevat tai toimivat, et sitä tiedä. Vaan se pitää selvittää. Ja yllättävän monissa asioissa ihmiset eroavat toisistaan, eikä mitään yleistä ihmisyyttä olekaan.

Mutta siis seisaaltaan? oikeesti…

Hyvä tiimi

Kooderien tuottavuuserot ovat valtavia. Hyvä kooderi käyttää tehtävään viidesosan siitä ajasta joka keskiverrolta kuluu, ja lopputulos on silti monin tavoin parempi. Sama pätee moniin muihinkin ohjelmistotuotannon osiin: arkkitehtuurisuunnitteluun, käyttökokemussuunnitteluun ja myös laadunvarmistukseen. Tämä erottaa kaikki nämä ammatit vaikkapa heinän niittämisestä tai T-fordien kokoamisesta liukuhihnalla.

Ohjelmistojen tekeminen on lähes aina tiimityötä. Tyypillisesti ohjelmistokehitystä tehdään 3-10 hengen tiimeissä (*), joissa on yksi projektipäällikkö tai vastaava, osa jäsenistä on spesialisteja, esimerkiksi testaajia, käyttökokemussuunnittelijoita tai arkkitehtejä, ja loput tekevät koodia. Spesialistit saattaa olla hallinnollisesti eroteltu muista, mutta projekti tuo heidät yleensä silti samaan tiimiin kooderien kanssa.

Oikeastaan pitäisikin siis puhua kehitystiimien eroista. Hyvä tiimi tuottaa paremmin tarkoitukseen sopivan ja luotettavammin toimivan ohjelman nopeammin kuin keskiverto tiimi.

Mikä sitten tekee tiimistä hyvän? Sekö, että se koostuu hyvistä tyypeistä?

Ei välttämättä, eikä ainakaan yksinomaan.

Ihan yksilöiden taitotasosta riippumatta, hyvän tiimin pitää toimia yhteen. Se myös tarvitsee kelvolliset tilat ja hyvät työkalut. Joel Spolsky tiivistää tarvittavat työkalut ja työ-olot 12 kohdan check-listiinsä. Ainakin tämän verran ympäristöllä on väliä.

Parikin astetta pidemmälle ajatuksen vie Alan G. Carter luentosarjassaan Programmers’ stone. Jos lukee hyväntahtoisesti ja ohittaa pseudopsykologian suuntaan osoittavat vihjeet (**), Carterin perusidea on, että hyvän tiimin erottaa huonosta se, että jäsenet löytävät oikeanlaisen keskittymisen ja yhteisymmärryksen, ja sitä kautta itse asiassa ymmärtävät mitä ovat tekemässä tavalla, joka on sitä kokemattomalle lähes käsittämätön.

Tälläisen ”Kullatun tiimin” luomiseen tarvitaan tietysti Joelinkin käisttelemät järkevät tavoitteet, hyvät työkalut, rauhalliset työtilat, tiimin pysyvyys, jne, mutta ennen kaikkea mahdollisuus ylläpitää riittävän matalaa stressitasoa.

Carterin mukaan lähes kuka tahansa ohjelmoija voisi olla kymmenen kertaa normaalia tuottavampi, mutta tätä harvoin tapahtuu, koska normaalissa softafirmassa ei ole yksinkertaisesti mahdollista ylläpitää matalaa stressitasoa. Ainakaan kokonaisen tiimin. Lukekaa koko tarina jos haluatte kattavan selityksen.

Itse uskon, että Carter on oikeilla jäljillä, vaikka välillä menee penkan puolelle. Kaikista tuskin voi ikinä tulla super-ohjelmoijia, mutta hyvä ohjelmointikyky ei ole geneettinen ominaisuus, vaan jotakin, mitä voi oppia. Ei helposti, vaan vaikeasti. Eikä yksikseen, vaan oikeassa seurassa.

(*) Vapaissa ohjelmistoissa työn organisointi toimii aivan eri tavalla, enkä puhu siitä tässä.

(**) Myöhemmin Carter on laajentanut repertuaariaan vähän joka suuntaan jonkinlaiseksi teknohippi-suurmestariksi.

Helsingin toteutumattomat kanavat

Suomessa ei ole paljoa kanavia. Suurimmat syyt tähän lienevät mäkinen maasto, joka vaatii sulkuja ja kallioinen maaperä, joka oli ennen räjähteitä hankala muokattava. Nekin vähät kanavat joita on rakennettu, ovat olleet kannattamattomia alun alkaenkin tai viimeistään pian rakentamisen jälkeen.

Helsingissä on viisi kanavaa: Katajanokan, Laajasalon, Tammisalon, Hevossalmen ja Ruoholahden kanavat. Piakkoin rakennettaneen Ramsinniemen kanava Vuosaareen kuudenneksi. Aurinkolahden kanava ei ole kanava, vaan Pohjois-Euroopan suurin suihkulähde.

Kanava on paljon merkittävämpi rakennelma kuin vaikkapa maantie tai silta. Ennen rautatietä ja rekkoja vesitie ja sen laajennos kanavilla olivat tärkein kuljetusväylä. Kanavalla on myös valtava symbolinen merkitys. Kanava yhdistää yhden veden toiseen, tekee niistä yhtä. Sen kautta Ahti ulottaa sormensa syvemmälle sisämaahan. Rakentaessaan kanavan, ihminen kutsuu meren vierauden kotiinsa maalle.

Toteutumaton kanava, jota suunniteltiin muttei koskaan kaivettu, ei yhdistä vesiä, vaan sen mitä on siihen mitä olisi voinut olla. Toteutumatonta kanavaa pitkin virtaavat vieraat vedet tähän ankkalampeen jota kutsumme todellisuudeksi.

Kluuvin kanava Ehrenströmin asemakaavassa vuodelta 1815

Vanhin helsingin toteutumattomista kanavista on Kluuvin kanava. Se yhdistää edesmenneen Kluuvinlahden Kolera-altaaseen. Kluuvinlahti oli matala ja soinen lahti, joka jatkui nykyisestä Töölönlahdesta Esplanadin tienoille asti. Kaupunkilaiset käyttivät sitä yleisesti kaatopaikkana, ja sen täyttämistä ehdottetiin jo 1700-luvulla.

Alkuperä: Augustin Ehrensvärd ehdotti tiettävästi Kluuvin kanavan toteuttamista 1700-luvun jälkipuolella, mutta ehdotuksesta luovuttiin kustannusyistä. Ruotsi oli suurvaltaseikkailujen jäljiltä köyhä maa, ja Helsinkiin suunnatut rahat menivät Viaporin rakentamiseen. Toisen kerran ajatus nousi esiin Ehrenströmin ja Kocken asemakaavassa vuonna 1815 (kuva yllä). Siinä puolet Kluuvinlahdesta täytettiin ja täyttömään sekä kannaksen yli vedettiin kanava.

Realistisuus: Ehrenström oli vastuussa uuden pääkaupungin rakentamisesta arvolleen sopivaksi. Lähes kaikki muu hänen suunnitelmastaan toteutui, mukaanlukien Katajanokan kanava. On siis voinut olla hyvinkin pienestä kiinni, ettei Kluuvin kanavaa rakennettu.

Mikäli kanava olisi rakennettu, se olisi luultavasti täytetty myöhemmin. Jos se olisi päätynyt merkittäväksi osaksi kaupungin identiteettiä, olisi se saattanut säästyä, vaikka keskusta laajenikin suoraan sen päälle. Kanavan varteen piirretyt puistot olisi joka tapauksessa rakennettu täyteen taloja. Nykyään kanavan rakentaminen olisi täysin mahdotonta; sen tiellä on muun muassa Rautatieasema ja Aleksanterinkatu. Eikä Kluuvinlahtea enää edes ole.

Merkitys: Jos Kluuvin kanava olisi rakennettu, ja etenkin jos se olisi säilynyt, Helsinki olisi eri kaupunki. Keskustan asemakaava olisi aivan eri, ja sitä keskeltä halkova kanava tekisi kaupunkikuvasta erilaisen. Kruunuhaka saattettaiin tuntea vanhana kaupunkina, kun sillä olisi selvempi raja.

Myös Töölön seutu olisi erilainen. Kanava olisi mahdollistanut joustavamman veneliikenteen torille Töölönlahdelta ja siten tukenut kaupungin kasvua Töölön suuntaan jo ennen 1900-lukua. Rautatie olisi luultavasti vedetty toiselta puolelta lahtea (miksi ihmeessä se edes on tehty kallioleikkauksella Linnunlauluun, kun vieressä oli tyhjää maata?) ja rautatieasema olisi jossain postitalon paikkeilla.

Hesperian kanava vuoden 1907 suunnitelmissa

Hesperian kanava yhdistää Töölönlahden Taivallahteen. Se kulkee Hesperiankatujen välissä, ja itse asiassa nykyinen Hesperian esplanadi onkin seurausta siitä, että kanavaa ei rakennettu.

Alkuperä: Tiettävästi ensimmäinen ehdotus Hesperian kanavasta on vuodelta 1891, kun Töölö oli vielä tyhjiä kallioita ja satunnaisia vuokrakasarmeja. Tarkoitus oli parantaa Töölönlahden veden vaihtuvuutta (se oli saastainen jo silloin) ja myös vesireittejä satamien ja vesistöjen välillä.

Vuoden 1906 Gustav Nyströmin ja Lars Sonckin asemakaavassa kanavaa ei ollut, kuten ei Hesperiankatujakaan, mutta 1907 se oli taas suunnitelmissa, tällä kertaa lähinnä esteettisistä syistä. Valtuusto kuitenkin hylkäsi kanavan, koska siltojen takia siitä olisi tullut kovin kallis pelkäksi koristeeksi. Myös terveysvaikutuksista oltiin huolissaan, kun Töölönlahden saasteet olisivat levinneet rakennettavalle asuinalueelle.

Hesperian kanava seinämaalauksessa rappukäytävässä Pohjoisella hesperiankadulla

Realistisuus: Kanava oltaisiin hyvinkin saatettu rakentaa. Toisaalta sille ei ollut mainittavaa tarvetta, ja kaupunki tapasi olla vielä sata vuotta sitten pihi tälläisissä imagonrakennusprojekteissa. Rakentaminen olisi siis vaatinut jonkun korkeassa asemassa olevan puuhamiehen, joka olisi pitänyt sitä itsenäisen valtion välttämättömänä tuntomerkkinä. Jos kanava olisi rakennettu, se virtaisi Töölön halki vielä tänäänkin. Sen myös voisi edelleen rakentaa puiston halki.

Merkitys: Jos Hesperian kanava olisi rakennettu, Töölön ilme ja ehkä arvostuskin saattaisivat olla hiukan hiukan eri. Huolimatta sijainnistaan kapeahkolla kannaksella, Töölö on maata kohti suuntautunut kaupunginosa; kanava avaisi sitä enemmän merelle. Töölönlahden vesi olisi myös puhtaampaa, ja kanava olisi sightseeing-vesibussien vakioreitti (olettaen, että Eläintarhanlahdelle olisi riittävä vesiväylä).

Kruunuvuoren kanava Elien Saarisen Pro Helsingfors -suunnitelmassa vuodelta 1918

Kruunuvuoren kanava yhdistää Tahvonlahden Kaitalahteen, ja erottaa Kruunuvuoren alueen muusta Laajasalosta.

Alkuperä: Eliel Saarinen täytti vuoden 1918 Pro Helsingfors-suunnitelmassaan paljon merta. Muun muassa Töölönlahti jäi Vapaudenkadun alle ja Sörnäisten satama sai nykyisen muotonsa. Hän kuitenkin myös piirsi yhden kanavan, joka erotti Kruunuvuorenrannan muusta laajasalosta. Syitä tähän en osaa sanoa: kanava ei palvele mitään ymmärrettävissä olevaa tarkoitusta, enkä ole löytänyt siihen muuta viitettä kuin kuva (Pro Helsingfors kokonaisuudessaan ei vielä ole netissä, varmaankaan tekijänoikeuksien takia, kun Eliel kuoli vasta 1950).

Realistisuus: Pro Helsingfors-suunnitelmaa ei koskaan lähdetty toteuttamaan. Ja vaikka sitä olisikin toteutettu, kanava olisi luultavasti silti jäänyt tekemättä, koska sen rakentamiselle ei ollut syytä. Kanava ei oikaise merkittävästi mitään reittiä, ainoastaan pienveneiden matkaa Herttoniemestä kohti Hevossalmea. Kruunuvuori on myös merkitty teollisuusalueeksi ja satamaksi, joten esteetisillä syilläkään kanavaa tuskin voi perustella.

Nykyään kanavan paikalla on ruovikkoa, purettava teollisuustontti ja osa Kaitalahden omakotitaloalueesta. Rakennettavalle Kruunuvuorenrannan kaupunginosalle kanava antaisi lisää omaa ilmettä, joten rakentamiselle olisi nyt ensimmäistä kertaa jokin syy.Omakotitalotonttien lunastamisesta nousisi kuitenkin sellainen haloo, että siihen ei ryhdytä.

Merkitys: Kanavan rakentamisella tuskin olisi ollut kovin suurta vaikutusta kaupungin kehitykseen. Kaitalahti olisi rakennettu hiukan eri tavalla, ja Tahvonlahden venesatama olisi suositumpi.

Muista toteutumattomista kanavasuunnitelmista en ole tietoinen. Mieleeni nousee kuva Hakaniemen kanavasta Eläintarhanlahdelta Hakaniemenrantaan, mutta se ole löytänyt sille mitään lähteitä, joten se lienee omaa keksintöäni.

Hyvää 200-vuotispäivää itse kullekin

Kävin kuuntelemassa Aubrey de Greyn luentoa anatomiasta ikääntymisen estämisestä.

Perusideana de Greyllä oli, että ikääntyminen, merkityksessä fyysinen rappeutuminen, ja sen mukaanaan lopulta tuomat vaivat perustuvat seitsemään tunnettuun biokemialliseen mekanismiin, ja että kun näihin kehitetään toimivia hoitoja, biologinen vanheneminen oikeastaan lakkaa, ja ruumis voi uudistua periaatteessa ikuisesti. Ikääntymiseen pitäisi siis suhtautua kuin mihin tahansa tautiin, ja hoitaa se pois (kunhan keinot ensin keksitään).

Esityksestä suunnillen kolmannes oli kevyt-filosofisia perusteluja sille miksi ikääntymisenesto on tavoiteltavaa, kolmannes popularisoitua biokemiaa ja kolmannes mutkat suoriksi vetävää tieteen futurologiaa. Mukana olleet biokemistit pitivät luentoa biokemian osalta triviaalina, ja itse taas koin tieteen kehityksen analyysit propagandan tasolle köyhdytetyiksi. Emme varmaan olleet ihan kohderyhmä näiltä osin.

Vähemmän yllättäen de Greyn ajatukset ovat herättääneet melko suorasukaista kritiikkiä. Kaveri kun on tietojenkäsittelytieteen kandi, joka on sittemmin omin avuin ryhtynyt biogerontologiksi ja ikääntymisen teoreetikoksi. Vanhemmat tieteenharjoittajat ovatkin katsoneet asialliseksi reagointistrategiaksi lähinnä vähättelyn ja haistattelun.

Tieteensosiologisesti katsoen startegia on oikea. Kokeellisissa luonnontieteissä on vahva kulttuuri, että vain vanhemmat tieteenharjoittajat, joilla on huomattavia kokeellisesti todistettuja tuloksia tilillään saavat esittää vakavastiotettavia yleisiä teorioita ja pohtia tulostensa laajempaa merkitystä. Sitä nuorempien sopii keskittyä ensin hankkiman niitä empiirisiä tuloksia.

Feynman tiivisti ajatuksen muotoon ”shut up and calculate”, joka tosin sittemmin on alkanut elää melko villiä omaa elämäänsä.

Tämä asenne ei tietenkään ole mitenkään luonnontieteen välttämätön osa, ainoastaan vakiintunut käytäntö. Tosin käytäntö, joka tekee mielekkään keskustelun tieteen seurauksista ylipäänsä mahdolliseksi. Kuka tahansa scifi-harrastaja pystyy kehittämään yleisluontoisen teorian jonkin tieteenalan yleisestä merkityksestä tai tulevasta kehityksestä siten, että sitä ei voi suoraan todistaa vääräksi. Esimerkiksi vaikka ilmastodenialistit tai ID-hörhöt (scientologia on jo pari pykälää kauempana tieteestä). Alan ulkopuolelta tulevien yleisteorioiden vähättely on tieteen kehityksen kannalta oikea strategia.

Entä jos ulkopuolisen haastajan teoria onkin oikea? No, sitten hän luultavasti sisuuntuu saamastaan pilkasta, ja lähtee kaivamaan todisteita näkemykselleen joka kiven alta. Ja jos ei lähde, hänen kanssaan keskustelu olisi joka tapauksessa ajanhukkaa. Onnistumisen jälkeen (s.o. vuoskymmeniä myöhemmin) häntä juhlitaan sankarina, joka voitti vanhat ptolemaioslaiset jäärät ja uudisti koko alan. Mutta jäärät olivat silti aikoinaan oikeassa vähätellessään häntä. De Grey saattaa hyvinkin olla oleellisin osin oikeassa, mutta pilkkaa hän tulee saamaan vielä pitkään.

Takaisin ikääntymisen estämiseen. Sillä on merkittäviä poliittisia seurauksia. Osku Pajamäki ei pääse ikinä valtaan.

Miksi se on niin vaikeaa?

Joku torspo oli sitten mennyt poistamaan uuden ubuntun sound-konffista mahdollisuuden säätää läppäri niin ettei kaiuttimista tule koskaan ääntä, mutta kuulokkeista tulee.

Läppärin kaiuttimillahan ei yleisesti ottaen tee mitään, mutta pienellä tuurilla kuulokkeisiin saa kelvollisen laatuista musiikkia. Ja skype-puheluita. Siksi konffi, jossa kuulokkeisiin kyllä tulee ääntä, mutta kajareista ei koskaan, on ainoa jolle olen keksinyt käyttöä.

Mutta tokihan se on nyt parempi aina erikseen kliksuttaa mute päälle kun irrottaa koneen telakasta (jossa on kuulokkeet) ja taas pois kun haluaa kuunnella musiikkia. Pakko se on, koska ei sekään käy, että joku mainosurpon suunnittelema nettibanneri aloittaa älämölön OnMouseOverista kesken palaverin. Eikä siihen voi luottaa, että jokaisen softan on varmasti saanut konffattua erikseen olemaan hiljaa. Yksin Skypessä on kymmeniä ääniefektejä, jotka pitää kaikki sulkea yksitellen.

Vähän yleistäen tätä ärtymystä, ymmärrän että hyvien käytettävyysratkaisujen keksiminen helppoonkin ongelmaan on aidosti vaikeaa. Jälkikäteen ratkaisu voi tuntua ilmeiseltä, mutta se ei todellakaan ollut sitä etukäteen. Ja joku wysiwyg-editorin tai kalenterisoftan kaltainen monimutkainen systeemi voi olla mahdotonkin tehdä niin ettei siihen jäisi jotain typeryyksiä, kun on pitänyt tehdä kompromisseja eri tarpeiden välillä.

Mutta miten se voi olla niin saatanan vaikeaa osata säilyttää toimivat ratkaisut sen sijaan että yritetään keksiä kaikki tyhjästä uusiksi yhä uudelleen? Näppituntumalla sanoisin että etenkin Gnomelle tuntuu olevan aivan ylivoimaista pitää mitään toimivaa käytössä. Screensaverit, ikkunamanagerit, konffidialogit ja äänienginet tehdään säännöllisesti yhä uudestaan ja uudestaan vähnä eri tavalla yrittämättäkään oppia mitään vanhojen hyvistä ja huonoista puolista.

Oliko Linus sittenkin oikeassa, pitääkö tässä ryhtyä KDE-käyttäjäksi? Ehkä kymmenen vuoden desktop-sodan voisi kohta viheltää loppuneeksi? Yritystoiminnassa Gnomen kyvyttömyys oppia olisi varma indikaattori häämöttävästä tuhosta, mutta vapaa koodi on eri maailma, ja G on toistaiseksi pärjännyt vanhoilla moraalisilla pisteillään. Nykyäänhän KDE:ssä ei edes ole mitään lisenssiongelmaa.

Missikisa

Lukioaikoina harrastimme missikisaa. Säännöt olivat yksinkertaiset: se, joka onnistuu pisimpään olemaan kuulematta uuden missin nimeä ja näkemättä kuvaa, on voittanut.

Peli on tietysti ylimielinen, snobbaileva ja elitistinen. Ja sitäpaitsi kannustaa tietämättömyyteen, mikä on moraalisesti aika kyseenalaista. Mutta siinä on silti oma, ylimielinen ja elitistinen viehätyksensä.

Tänä vuonna päätimme pelata missikisaa kavereiden kanssa. Se on vaan nykyään kovin helppoa, kun missikisat ovat menettäneet asemansa kansallisena instituutiona. Kaupassa käydessä piti vähän miettiä mihin suuntaan katsoo, mutta tämän päivän lööppien jälkeen missiä tuskin enää näkyy, kun 90-luvulla naama saattoi tuijottaa seinästä monta päivää.

Kukaan ei ole myöskään yrittänyt puhua kisoista kanssani. Duunin siivoojan kanssakin puhuimme euroviisuista ja siitä tangotähdestä, jonka kappale ei ollut niin hyvä kuin sen normaalit tangoesitykset (oikeesti! kuuntelin sen! oli paska).

Taisin voittaa tämän vuoden kisan. Ehkä. Vahvistusta odotellessa tässä missitunnarin käänteis-käänteis-dekonstruktio

Onnelliset ohjelmistot

Mma Ramotswe-dekkarissa Mma:n kihlattu, automekaanikko ja ehkä Botswanan paras mies J.L.B Matekoni toteaa ”Vain ihminen joka todella ymmärsi koneita, pystyi ajattelemaan moottorin onnellisuutta; sellaista näkemystä mekaanisesti lahjattomilla ei yksinkertaisesti ollut.”

Ymmärrän idean moottorin onnellisuudesta, mutta entä mikä tekee softan onnelliseksi? Ehkä softa on moottoria pari astetta abstraktimpana vaikeampi ymmärtää; ehkä siitä on liian kauan kun olen koodannut mitään kunnollista. Tai sitten en vaan ole ollenkaan riittävän lahjakas mekaanisesti (erinomaisen nerokas tapa määritellä teknisluonteinen lahjakkuus empatiana).

Oli miten oli, kysymys softan onnellisuudesta ei ole minulle itsestäänselvä. Niin kuin sen ehkä pitäisi olla. Olen saattanut tehdä urallani suurestakin joukosta ohjelmistoja onnettomia ihan vain ymmärtämättömyyttäni!

Vähän pinnistelemällä keksin muutaman ajatuksen:
* Bugittomuus (tai siis vähäbugisuus) tekee softan onnelliseksi. Kukapa nyt haluaisi kantaa ötököitä sisuksissaan.
* Riittävä välimuisti jossa voi rennosti lepuuttaa sivujaan kutsujen välillä. Ehkä myös nopea prosessori, ettei tarvitse hikoilla suorituksessa liian kauaa vaan pääsee takaisin idlaamaan (tästä kiitos Teemulle, joka ei ikinä kommentoi tänne).
* Kaunis ja siisti arkkitehtuuri. Jos softan arkkitehtuuri on silkkaa spagettia, juuttuu syöte johonkin suolen mutkaan, eikä etene siististi tulosteeksi. Ikävältähän semmoinen tuntuu ja aiheuttaa kaikenlaista ummetusta ja tuskaista räpiköintiä.

Löytyykö lukijoiden joukosta teknisesti lahjakkaita? Mikä tekee ohjelmiston onnelliseksi?