Keskiolut maitokauppoihin

Minulla on vaatimus. Haluan keskioluen maitokauppoihin. Ei tarvitse olla tsekkejä tai irkkuja, eikä minkään sortin erikoisoluita. Ihan tavallinen suomalainen vaalea lager käy hyvin. Sandels, Karhu tai Koff, ei Lapparia tai Karjalaa kiitos. 0,33 litran tölkeissä.

Neljänsadan metrin sätellä kotoani on neljä pientä kauppaa. Niistä vain yksi myy minulle olutta. Sieltäkin sitä saa harvoin kylmänä ja se on usein lopussa. Toistan: puhun nyt tavallisesta suomalaisesta lagerista. Ostan minä muitakin oluita, mutta niitä voin hakea kauempaakin.

Kynnyksensi muodostuu tuo 0,33 litran tölkki. Lähistön kolme Alepaa ovat tiputtaneet sen valikoimistaan. Olutta saa 0,5l ja 0,568l (SI-järjestelmä, huhuu?) tölkeissä ja kohta varmaan litraisissa, mutta ei tavallisissa kolmanneslitraisissa. 0,5l ja isommat oluet väljähtyvät ennen kun ne ehtii juoda loppuun, ja ovat siis huonoja substituutteja tavallsielle tölkille. En halua niitä.

Ilmeisesti hyllyyn ei mahdu kolmea kokoa, joten pienin saa väistyä kun siinä on huonoin kate. Yhtä merkkiä saattaa löytyä lämpimänä 24-salkkuina. Yleensä Karjalaa.

Oikeastihan ongelma on tietenkin, että lähikauppani ovat kaikki pieniä, ja että kuluttajien vaatimustaso nousee koko ajan. Tarjolla olevien tuotteiden määrä on noussut jatkuvasti kymmeniä vuosia, ja odotukset kaupan tarjonnasta ovat nousseet samaa tahtia. Alle 400m^2 kaupoille alkaa olla aika vaikeaa tarjota kaikkea mitä haluttaisiin. On ihan ymmärrettävää, että riisiviinaetikkaa tai curry-tahnaa saa hakea jostain muualta. Mutta olutta. Tavallista. Suomalaista. Lageria. Mitä tekee kaupalla josta ei saa olutta?

Ongelma on sama suuressa osassa Helsingin kantakaupunkia. Ihan ydinkeskustassa on muutama iso kauppa, ja Hakaniemessä yksi, Kasarmitorilla, Kurvissa ja Pasilassa keskikokoiset (ai niin ja Aleksis kiven kadun S-market, mutta se on nykyään huono). Suurin osa Etelä-Helsinkiä, Töölö, Meilahti, Vallila, Hermanni ovat kaikki pikkukauppojen varassa. Valmiiseen kaupunkiin ei ole helppo saada uusia isoja liiketiloja, joten palveluverkko on jääny jälkeen ihmisten odotuksista. Eikä pikkukauppojen aukioloa suosiva laki ole varmasti myöskään edistänyt keskittymiskehitystä.

Kaksi noista naapuruston kaupoista on seinänaapureita. Ne kun yhdistäisi, niin se olisi jo keskikokoisen kaupan paikka. Ja Kurvin S-marketin vieressä on entinen Sesto ilmeisesti tyhjänä. Siihen saisi yhteensä jo aika ison marketin. Kolme kauppaa 400m säteellä riittäisi minulle hyvin, jos yksi niistä sitten olisi tarpeeksi suuri voidakseen pitää valikoimissaan olutta.

Viimeiset pari viikkoa olen käynyt kaupassa 800m päässä Kurvissa. Elämänlaatuni on kohentunut huomattavasti, ylimääräinen kävely on siihen nähden pientä. En usko, että palaan enää lähikauppoihin kuin satunnaisesti ostamaan jotain unohtunutta. Mutta tuntuu typerältä kantaa olutta niin kaukaa.

Pitäisikö tehdä manifesti addressit.comiin. ”Me allekirjoittaneet Suomen kansalaiset vaadimme, että olutta on saatava lähikaupoista. Perkele.

5 thoughts on “Keskiolut maitokauppoihin”

  1. En tiedä onko tämä jokin laajempi juttu, mutta panin merkille että lähisiwan olutvalikoimaa oli supistettu rajusti.

    Kahdessa lähisiwassa on muutettu hyllyjärjestystä ja tuntuu, että valikoimaa olisi pienennetty. Vaikea kuitenkaan sanoa kun ne eivät ole vakiokauppoja.

  2. Luultavasti ainakin koko S-ryhmän laajuinen, en tiedä mitä pienissä K-kaupoissa on käynyt.

    Periaatteessa tietysti kuulostaa hyvältä, että rajallista tilaa käytetään siihen, että tarjolla on erilaisia tuotteita, eikä vaan kuutta saman makuista lageria jokaista neljässä tai viidessä eri pakkauksessa. Mutta sitten se ärsyttää, kun se mitä itse haluaisi puuttuu. 0,33 on kelvollinen substituutti 0,5:lle, mutta 0,5 korvaa huonosti 0,33:n, siksi tuo ratkaisu myydä isoja tuntuu väärältä.

    Ketjujen valikoimasta ja hyllysijoittelustahan on jo pitkään päättänyt algoritmi, joka pyrkii tarjoamaan kaikissa kategorioissa jotain ja optimoimaan tulosta. Sitten se vaan johtaa hölmöyksiin, kuten että ainoat puurohiutaleet ovat mansikalla maustettuja, koska niissä on paras kate.

    Tämä olutasia tuntuu vähän vastaavalta. Tosin voi hyvin olla, että 0,5 myyminen on hyvä strategia, jos ne suurimmalle osalle ostajia kelpaavat. Minut ne ajavat muualle, mutta olutostoni ovat niin vähäisiä, että se ei näy missään.

    Se, että ylipäänsä menen muualle ostoksille, onkin jo vähän isompi kysymys. Jos tämä on yleisempikin ilmiö, ei noilla pienillä kivijalkakaupoilla tosiaan ole tulevaisuutta. Siksi pitäisi saada isompia kauppoja kantakaupunkiin

  3. Anekdoottina vielä, Pakistanilainen duunikaveri joskus sanoi, että Kurvissa oli ikävä asua, kun piti aina mennä autolla kauppaan (Viikin prismaan tms). Sittemmin muutti Malmille ison supermarketin naapuriin.

    Tuo tuntuu ihan absurdilta, mutta hänen ostoksensa olivat luultavasti sen verran epätyypillisiä, ettei Kurvin keskikokoisista kaupoista niitä löytynyt. Sitten on vaan pakko, parempi ajaa kuin alistua.

  4. Olen itsekin kiinnittänyt huomion eteläisen Helsingin huonoon kauppavalikoimaan. Vähän sama on Tampereella keskustan länsipuolella. Suurikaan asukastiheys ei näytä elättävän marketteihin tottuneelle riittävää palvelutasoa jos ostajia ei saada tulemaan kauempaa.

  5. Litra ei muuten ole SI-järjestelmän yksikkö. Sillä onko kerroin 0,33 vai 0,56833245345 ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

    Luulisi muuten että kurvin tienoilta löytyisi paremmin etnokauppoja kuin malmilta? Mutta ehkä ne etnokaupat on vääränlaisia (siis vaikka kaikki neekerit ja vinosilmät ja ählämit kyllä näyttää ihan samalta?!)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *