Otso Kivekäs #806

Ehdolla Helsingin pormestariksi!

Olen ehdolla, koska haluan kääntää luonnon heikkenemisen vahvistumiseksi. Koska haluan että lapset voivat kulkea turvallisesti kouluun ja että vanhukset pystyvät liikkumaan vaikka ulkona sataa lunta. Koska haluan Helsingin olevan elävä, hauska ja elinvoimainen kaupunki!

Helsinki on hyvä kaupunki, mutta voimme yhdessä tehdä siitä vielä paremman! Kaupungin jossa niin nykyiset kuin tulevatkin helsinkiläiset haluavat asua. Meillä on valoisa tulevaisuus, jos päätämme yhdessä rakentaa sen.

Minulla on visio, millainen Helsingin pitäisi olla. Vihreä, elinvoimainen ja kaikille kaupunkilaisille hyvä. Uskon että moni täällä jakaa visioni. 12 vuotta valtuustossa on myös opettanut minulle, miten visioista tehdään totta.

Siksi olen ehdolla Helsingin pormestariksi.

Olen kolmen lapsen isä Helsingin Kumpulasta. Työkseni vien eteenpäin digitalisaatiota eri organisaatioissa. Kaupunginvaltuustossa toimin kolmatta kautta. Olen kaupunkiympäristölautakunnan sekä työllisyyspalveluliikelaitoksen johtkunnan jäsen. Aiemmin olen mm. johtanut Helsingin kaupunginvaltuustoa, Pyöräliittoa sekä Tieteen ja teknologian Vihreitä.

Koulutukseltani olen filosofian maisteri tietojenkäsittelytieteestä, Helsingin yliopistolta. Tutkintoon mahtui kaikenlaista tieteentutkimuksesta ja sosiaalipsykologiasta matematiikkaan ja tilastotieteeseen.

Politiikan, työn ja perhe-elämän jälkeen aikaa harrastuksille jää vähän vähemmän. Keväisin usein korjailen vanhaa purjevenettä ja heinäkuun vietämme vesillä. Lisäksi luen sen minkä ehdin, ja ajan pyörällä ympäri kaupunkia.

Blogin uusimmat

Äänestä avointa

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 14.5.2014 | 16 kommenttia

Levittämällä tätä tekstiä sitoudun äänestämään Eurovaaleissa 2014 ehdokasta, joka on ilmoittanut vaalirahoituksensa ennen vaaleja. Kehotan kaikkia lukijoita samaan. Vaalirahoituslain mukaan eurovaaliehdokkailla on mahdollisuus ilmoittaa vaalibudjettinsa ja merkittävät tukijansa jo ennen vaaleja. Pakollista se ei kuitenkaan ole. Ennakkoäänestyksen alkaessa aamulla 14.5. tähän mahdollisuuteen oli tarttunut 100 ehdokasta, reipas kolmannes kaikista. Ilmoituksia selaamalla huomaa, että EU-vaaleissa budjetit … Jatka artikkeliin Äänestä avointa

Miksi Hämeentielle tarvitaan pyörätiet

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 13.5.2014 | 16 kommenttia

Hämeentie on pahin tai ainakin kuuluisin ongelmapaikka Helsingissä pyöräillessä. Se on hankala ja vaarallinen, kun sen pitäisi olla sujuva, turvallinen ja kaikille mukavampi. Tässä pieni yhteenveto, miksi Hämeentielle Kurvista Hakaniemeen tarvitaan pyörätiet ja miksi kaupunki niitä jo suunnitteleekin. 1) Hämeentie on tärkeä pyöräväylä Kaupungin teettämässä mallinnuksessa Hämeentie olisi ollut yksi pyöräillyimpiä katuja Helsingissä, jos siinä … Jatka artikkeliin Miksi Hämeentielle tarvitaan pyörätiet

Metrolla Tallinnaan, yöjunalla Berliiniin

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 12.5.2014 | 14 kommenttia

Vuosi 2040. Helsingin rautatieasemalla matkaat rullaportaita alatasolle ja astut junaan. Uusi sm7-juna kiihdyttää 160km/h nopeuteen kohti etelää, ja puolisen tuntia myöhemmin astut ulos Tallinnan rautatieasemalla, vanhan kaupungin kupeessa. Tallinna on 85 kilometrin päässä Helsingistä, vähän kauempana kuin Riihimäki, lähempänä kuin Lahti. Ja niistä kummastakin tullaan lähijunalla töihin Helsinkiin. Ja niin tullaan Tallinnastakin, mutta vielä toistaiseksi … Jatka artikkeliin Metrolla Tallinnaan, yöjunalla Berliiniin