Otso Kivekäs #806

Ehdolla Helsingin pormestariksi!

Olen ehdolla, koska haluan kääntää luonnon heikkenemisen vahvistumiseksi. Koska haluan että lapset voivat kulkea turvallisesti kouluun ja että vanhukset pystyvät liikkumaan vaikka ulkona sataa lunta. Koska haluan Helsingin olevan elävä, hauska ja elinvoimainen kaupunki!

Helsinki on hyvä kaupunki, mutta voimme yhdessä tehdä siitä vielä paremman! Kaupungin jossa niin nykyiset kuin tulevatkin helsinkiläiset haluavat asua. Meillä on valoisa tulevaisuus, jos päätämme yhdessä rakentaa sen.

Minulla on visio, millainen Helsingin pitäisi olla. Vihreä, elinvoimainen ja kaikille kaupunkilaisille hyvä. Uskon että moni täällä jakaa visioni. 12 vuotta valtuustossa on myös opettanut minulle, miten visioista tehdään totta.

Siksi olen ehdolla Helsingin pormestariksi.

Olen kolmen lapsen isä Helsingin Kumpulasta. Työkseni vien eteenpäin digitalisaatiota eri organisaatioissa. Kaupunginvaltuustossa toimin kolmatta kautta. Olen kaupunkiympäristölautakunnan sekä työllisyyspalveluliikelaitoksen johtkunnan jäsen. Aiemmin olen mm. johtanut Helsingin kaupunginvaltuustoa, Pyöräliittoa sekä Tieteen ja teknologian Vihreitä.

Koulutukseltani olen filosofian maisteri tietojenkäsittelytieteestä, Helsingin yliopistolta. Tutkintoon mahtui kaikenlaista tieteentutkimuksesta ja sosiaalipsykologiasta matematiikkaan ja tilastotieteeseen.

Politiikan, työn ja perhe-elämän jälkeen aikaa harrastuksille jää vähän vähemmän. Keväisin usein korjailen vanhaa purjevenettä ja heinäkuun vietämme vesillä. Lisäksi luen sen minkä ehdin, ja ajan pyörällä ympäri kaupunkia.

Blogin uusimmat

Ammattiyhdistyksen vastuu – mitä TEKin pitäisi tehdä

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 31.3.2014 | 0 kommenttia

Tekniikan akateemisilla (TEK) on käynnissä vaalit, ja tänään viimeinen äänestyspäivä. Tässä muutamia mietteitä ammattiyhdistyksen roolista muistutukseksi kaikille jotka eivät vielä ole äänestäneet. Olen aina ollut perusmyönteinen AY-toimintaa kohtaan ja myös jäsen jo kymmenisen vuotta. Akateemisena liittona TEKin suurin arvo ei kuitenkaan ole palkkakysymyksissä ja työehtosopimuksissa, koska työehtosopimukset menevät useimmilla ERTOn (toinen tekniikan alan liitto) mukaan … Jatka artikkeliin Ammattiyhdistyksen vastuu – mitä TEKin pitäisi tehdä

HKL:n johtokunnan lista 27.3.2014

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 23.3.2014 | 9 kommenttia

HKL taas, listalla paljon mielenkiintoisia asioita. Muutaman kokouksen blogaus on jäänyt väliin, pahoittelut siitä. Kaupunkipyörät tulevat taas. Uudessa hankesuunnitelmassa suunnitellaan 1500 pyörän ja 150 aseman järjestelmää, joka ulottuisi Pasilaan, Kumpulaan, Meilahteen ja Lauttasaareen asti, ehkä Munkkiniemeenkin. Vuonna 2015 tulisivat ensimmäiset 500 pyörää, ja loput 1000 seuraavan kolmen vuoden aikana. Täytyy kysyä, miksei nopeammin. Kansainvälinen kokemus … Jatka artikkeliin HKL:n johtokunnan lista 27.3.2014

Tietojärjestelmä on politiikkaa, osa 1: case opetuksen pilviväylä

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 8.3.2014 | 1 kommentti

Opetusministeriö suunnittelee ”pilviväylää” sähköisten oppimateriaalien välitykseen kouluihin. Hanke on sunnuntaihin asti kommentoitavana otakantaa-palvelussa. Nyt olisi helppo ajatella, että jostain softakikkarettahan tässä vaan tehdään, nörtit miettikööt sen. Mutta se olisi virhe. Oikeasti tässä päätetään: Millaisia oppimateriaaleja tulevaisuuden koulussa voidaan käyttää ja millaisin laittein Kuka valitsee oppimateriaalit: oppilas, opettaja, kunta vai valtio Onko jatkossa olemassa suomalaista oppimateriaalibisnestä … Jatka artikkeliin Tietojärjestelmä on politiikkaa, osa 1: case opetuksen pilviväylä