Ehdolla Helsingin pormestariksi!
Olen ehdolla, koska haluan kääntää luonnon heikkenemisen vahvistumiseksi. Koska haluan että lapset voivat kulkea turvallisesti kouluun ja että vanhukset pystyvät liikkumaan vaikka ulkona sataa lunta. Koska haluan Helsingin olevan elävä, hauska ja elinvoimainen kaupunki!
Helsinki on hyvä kaupunki, mutta voimme yhdessä tehdä siitä vielä paremman! Kaupungin jossa niin nykyiset kuin tulevatkin helsinkiläiset haluavat asua. Meillä on valoisa tulevaisuus, jos päätämme yhdessä rakentaa sen.
Minulla on visio, millainen Helsingin pitäisi olla. Vihreä, elinvoimainen ja kaikille kaupunkilaisille hyvä. Uskon että moni täällä jakaa visioni. 12 vuotta valtuustossa on myös opettanut minulle, miten visioista tehdään totta.
Siksi olen ehdolla Helsingin pormestariksi.
Olen kolmen lapsen isä Helsingin Kumpulasta. Työkseni vien eteenpäin digitalisaatiota eri organisaatioissa. Kaupunginvaltuustossa toimin kolmatta kautta. Olen kaupunkiympäristölautakunnan sekä työllisyyspalveluliikelaitoksen johtkunnan jäsen. Aiemmin olen mm. johtanut Helsingin kaupunginvaltuustoa, Pyöräliittoa sekä Tieteen ja teknologian Vihreitä.
Koulutukseltani olen filosofian maisteri tietojenkäsittelytieteestä, Helsingin yliopistolta. Tutkintoon mahtui kaikenlaista tieteentutkimuksesta ja sosiaalipsykologiasta matematiikkaan ja tilastotieteeseen.
Politiikan, työn ja perhe-elämän jälkeen aikaa harrastuksille jää vähän vähemmän. Keväisin usein korjailen vanhaa purjevenettä ja heinäkuun vietämme vesillä. Lisäksi luen sen minkä ehdin, ja ajan pyörällä ympäri kaupunkia.
Blogin uusimmat
Kauppalehti julkaisi tänään Debatti-palstallaan oheisen mielipidekirjoituksen, jonka kirjoitimme yhdessä työpaikkani Codenton toimitusjohtajan, Petri Aukian kanssa. Alla myös teksti muodossa, jossa sen lähetimme. KL teki tavanomaiseen tapaan pientä journalistista editointia. Suomeen on syntynyt julkisen sektorin it-järjestelmien osalta hankintakulttuuri, jolla on kahdenkymmenen vuoden epäonnistumisen historia. Voitaisiin kai sanoa, että it-projekteissa on systemaattisesti epäonnistuttu jo niin pitkään, ettei … Jatka artikkeliin It-hankintaprojekti sairastaa
Polkaisen liikkeelle Kurvissa. Taksi kiilaa vasemmalta ohi, vain kääntyäkseen heti oikealle Hesarille. Liian läheltä tietenkin. Torkkelinkadun risteyksessä bussi nousee rinnalle. Kuin iso eläin, joka on herätetty uniltaan, se murisee. Vieressä lähtee kisaamaan kymmentonninen metallihirviö, jonka sisuksissa räjähtää 4000 kertaa minuutissa. Lohikäärme se on, eikä lainkaan iloinen. Alamäki kulkee sujuvaa viidenkympin vauhtia, mutta Kaikukadulla tulee stoppi. … Jatka artikkeliin Pyöräkaistat Hämeentielle 2015!
J.L. Austin esitti 1955 teorian puheakteista. Hänen pääteesinsä oli, että sanat eivät vain kuvaa todellisuutta (kuten silloinen positivistinen kielifilosofia väitti), vaan sanat myös luovat todellisuutta. On olemassa lausumia, jotka ovat oikeassa tilanteessa tekoja itsessään. Klassinen esimerkki on papin lausumat ”julistan teidät mieheksi ja vaimoksi”. Se ei esitä väitettä avioliiton olemassaolosta, vaan tekee sen olevaksi. Austinin … Jatka artikkeliin Tekoja, jotka ovat sanoja
- « Edellinen
- 1
- …
- 90
- 91
- 92
- 93
- 94
- …
- 150
- Seuraava »