Avainsana: avoin tieto

Helsinki siirtyy avoimeen koodiin

Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi juuri uuden tietotekniikkaohjelman, jossa linjataan avoimen koodin käyttö:

”Kaupungin toimeksiannosta kehitettävä uusi ohjelmistokoodi julkaistaan avoimen lähdekoodin lisenssillä, ellei ole perusteltua syytä muuhun.”

Tämä tarkoittaa, että jatkossa kun kaupunki hankkii uuden tietojärjestelmän, eikä valmiita tuotteita ole ostettavissa, projektissa tehtävä koodi julkaistaan avoimella lisenssillä. Ei enää toimittajaloukkua, vaan sen sijaan järjestelmien laatu parantunee ja hinta laskee pikkuhiljaa. Kyse ei ole ideologisesta periaatteesta, vaan käytännöllisestä tietojärjestelmien hallinnasta. Päätös olikin yksimielinen sekä kaupunginhallituksessa että sen IT-jaostossa.

Tämä ei tarkoita, että kaupunki siirtyisi Linuxiin tai Open Officeen. Valmiita tuotteita hankittaessa valitaan ensi sijassa parasta, ja se voi olla myös Windows tai Office365.

Samassa paperissa linjataan myös, että ennen hankintaa on valittava ja perusteltava hankinnassa käytettävä strategia: ollaanko hankkimassa valmista tuotetta vai teettämässä uutta järjestelmää. Ja kaupunki aloittaa myös koulutusprojektin, jossa IT-hankintoja tekevät virkamiehet koulutetaan siihen, miten hankinnat saadaan onnistumaan.

Ensimmäisenä merkkinä uudesta toimintatavasta, tarjouskilpailu avoimen kehityksen puitesopimukseen on jo käynnissä.

Avoimen koodin kirjaus ei ole ohjelmassa sattumalta, vaan se on vuosien työn tulos.

Tammikuussa 2012 ehdotin edelliseen tietotekniikkaohjelmaan lisäystä:

”Avoin lähdekoodi. Kaupungin tilaama ohjelmistokehitys julkaistaan EU:n avoimen lähdekoodin lisenssillä (EUPL), ellei tästä ole erityisistä syistä tarpeen poiketa”

Silloin ei ollut oikein mitään tapaa käydä poliittista keskustelua aiheesta, eikä virkakunnassa myöskään oikein ymmärretty, mitä edes tarkoitin. Itselläni ei myöskään ollut mitään asemaa, joka pakottaisi minua kuuntelemaan. Olin vain yhden lautakunnan jäsen.

Nyt kolme vuotta myöhemmin molemmat ovat osa uutta ohjelmaa (tosin lisenssiä ei määritellä). Sillä tavoin politiikka toimi. Ensin ehdotetaan, sitten keskustellaan. Usein se vie aikaa, ja joskus se vaatii uusien keskustelukerhojen perustamista. Kun vaan jaksaa keskustella ja perustella asiat, kysyä kysymyksiä ja antaa vastauksia, niin lopulta voi käydä niin, että ehdottamasi muutos hyväksytään yksimielisesti.

Matkalla oli aika monta askelta. Käytiin kuntavaalit 2012 joissa tulin valituksi. Strategianeuvotteluissa olin vihreiden neuvottelijana ja esitimme IT-jaoston perustamista. Syksyllä 2013 se perustettiin, ja minusta tuli sen puheenjohtaja.

Jaosto käsitteli ohjelman valmistelua moneen kertaan, ja vaatimuksestamme se oli myös kahdesti kommentoitavana julkisesti. Kommentoinnit tosin osuivat juhannukseen ja uuteen vuoteen, mutta jostain se on avoimuuskin aloitettava. Ensi kerralle voisimme ehkä ottaa oppia Espoosta.

Helsinki on nyt ottanut merkittävän askeleen kohti toimivampia tietojärjestelmiä. Seuraavaksi sama periaate pitää ottaa käyttöön koko maassa. Intia ehti jo meitä ennen, samaten Britannia ja USA.

Digiradio 2: Oma data, eli kuka hallitsee tietojani

Meistä jokaisesta kertyy tietoja pitkin internettiä. Bonuskorttiostokset, luottokorttimaksut, pankkitapahtumat, terveystiedot, Facebook-kommentit, puhelimen sijaintitiedot… Niiden avulla selvittää missä olemme, kenen kanssa ja mitä teemme. Tulevaisuudessa luultavasti pulssin ja hormonitasot ihonalaisista mittareista, hyvä jos ei ajatuksiakin.

Mutta kuka nämä tiedot omistaa? Kenen ne ovat? Nykylainsäädännössä ne ovat kerääjänsä omaisuutta. Siis yrityksen tai viraston. Tietojen kohteella on niihin jotain oikeuksia: oikeus pyytä tiedot nähtävilleen ja joissain tapauksissa kerääjällä on velvollisuus poistaa tiedot. Ja niiden käytölle on erilaisia monimutkaisia rajauksia.

My data, oma data on poliittis-tekninen liike, joka vaatii että minua koskevat tiedot kuuluvat minulle. Tai no, omistamisen käsite on tiedon suhteen vähän vaikea. Vaatimus on, että tietojen hallintaa tarkastellaan sen kohteiden näkökulmasta, ja että kullakin ihmisellä on nykyistä laajemmat ja selkeämmät oikeudet itseään koskeviin tietoihin.

Nämä oikeudet voidaan jakaa suunnilleen kuuteen portaaseen

  1. Oikeus tietää, että minua koskevaa tietoa on olemassa
  2. Oikeus nähdä itseäni koskevat tiedot
  3. Oikeus korjata itseäni koskevissa tiedoissa olevia virheitä
  4. Oikeus jakaa itseäni koskevia tietoja eteenpäin
  5. Oikeus nähdä, kuka katselee minua koskevia tietoja
  6. Oikeus poistaa itseäni koskevat tiedot.

kaikkeen tietoon ei voida antaa kaikkia oikeuksia, mutta lähes kaikkeen tietoon pitäisi voida antaa oikeudet 1-3, valtaosaan myös 4 ja 5, ja johonkin osaan myös 6.

Itseäni viehättää My Data -ajattelussa se, kuinka sama yksinkertainen perusajatus on samaan aikaan uuden bisneksen avaus, tekninen ohje tietomallinnukseen ja poliittinen kansalaisoikeusliike. Tämä moniulotteisuus tuntuu vahvasti siltä, että tässä on tulevan tietoyhteiskuntapolitiikan yksi avainkysymys. Parhaassa tapauksessa ratkaisu, jossa laajennetaan sähköisiä kansalaisoikeuksia, luodaan uutta bisnestä ja selkiytetään tietojen hallintaa.

Tässä teaseri, lisää kuulet digiradiosta.

Vieraana Antti Poikola, HIITin tutkija Digital Health Revolution hankkeessa ja Open Knowledge Finlandin puheenjohtaja.
d2-antti_poikola_ja_otso_300x210

Kiitos 28.10.2012

Alustavan ääntenlaskennan mukaan sain 1847 ääntä, ja olen siis ensi vuoden alusta lukien kaupunginvaltuuston jäsen. Se on kuntavaaleissa huomattavan hyvä tulos. Edelläni Helsingissä oli Vihreissä vain nykyisiä ja entisiä kansanedustajia, ja valtakunnallisesti olin kuudenneksi eniten ääniä saanut vihreä, kaikista puolueista sijalla 38.

Suurkiitokset kaikille äänestäneille 1847 helsinkiläiselle, kaikille vaalikampanjassa töitä tehneille ja kaikille neljällekymmenelle vaalikampanjaa rahallisesti tukeneelle.

Kiitokset myös kaikille pyöräilyä edistäneille, kaikille tietojärjestelmiä penkoneille, kaikille parempaa kaupunkia rakentaville, ekologisia elämäntapoja etsiville ja joukkoliikennettä suunnitteleville. Kanssanne käydyt keskustelut ja yhdessä tekemämme työ paremman Helsingin eteen on se perusta, jolle koko kampanjani on rakentunut.

Menestys ei johdu omasta osaamisestani tai erinomaisuudestani. Satun vaan tänään olemaan yksi niistä ihmisistä, joiden kautta nämä ideat kanavoituvat kaupungin päätöksentekoon. Lupaan tehdä parhaani seuraavan neljän vuoden aikana, jotta se myös näkyisi kaupungin toiminnassa.

Seuraavan neljän vuoden aikana:

  • Hämeentielle rakennetaan pyörätiet
  • Kaupungin datavarannot listataan ja mahdollisuuksien mukaan avataan
  • Helsingin päätöksentekoa avataan paremmin kuntalaisille
  • Rakentaminen kääntyy kaksi piirua kaupungin suuntaan.

Politiikka on joukkuepeliä, eikä oikeastaan mitään voi tehdä yksin. Edes mikään puolue yksin. Siksi en lupaa tämän enempää enkä konkreettisempaa. Nämä uskon saavani aikaiseksi, enemmänkin toivon. Palataan siihen lähipäivinä.

Vielä kerran kiitos kaikille blogin lukijoille ja kommentoijille, jne, jne, jne. Tehän tämän teitte, en minä.

11 syytä miksi valtion laitosten kannattaa avata koodinsa

Valtion laitos, potentiaalinen asiakas, on teettämässä uutta tietojärjestelmää. Korvataan kasa vanhoja systeemejä, ja integroidutaan toiseen kasaan. Kehitys tarkoitus tehdä mahdollisimman ketteränä, joidenkin rajapintojen avaamista avoimena datana valmistellaan. Perusarkkitehtuuri on järkevän näköinen ja teknologioiden suhteen tarjoajia pyydetään tekemään ehdotuksia. Kaiken kaikkiaan asiakas vaikuttaisi olevan aika kartalla siitä, miten softaprojektia kannattaa tehdä.

Ajattelin ehdottaa heille, että mitä jos julkaisisitte myös lähdekoodinne avoimena. Alla perusteita, miksi heidän kannattaisi näin tehdä. Lisää saa ehdottaa.

Maanmittauslaitoksen oskari.org-portaali on hyvä esimerkki siitä, kuinka valtion laitos julkaisee kehittämänsä koodin vapaaseen käyttöön

Uuden järjestelmän koodi on kokolailla yhteen tarkoitukseen tehtyä, eikä sille pääosin ole nähtävissä muuta käyttötarkoitusta. Siksi yleinen perustelu kehittäjäyhteisön tekemästä ilmaisesta työstä ei tässä tapauksessa ole soveltuva.

Mutta ne argumentit…

A) Virasto hyötyy itse:

  1. Mahdollisuus siirtää kehitys- ja ylläpitovastuita toimittajalta toiselle paranee. Uusi toimittaja tai toimittajakandidaatti voi perehtyä koodiin jo etukäteen omin nokkinensa, valita tekijät sitä silmällä pitäen ja ylipäänsä harkita, lähteekö tarjouskilpailuun mukaan ollenkaan. Tämä johtanee hiukan parempiin tarjouksiin, ja etenkin uusi tiimi pääsee tuottavaan työhön nopeammin.

  2. Koodin laatu paranee, koska useimmat eivät kehtaa tuottaa julkaistavaksi samanlaista kuraa, jota suljettuun järjestelmään voi piilottaa. Analogisesti, ”on eri asia laulaa suihkussa kuin lavalla”. Tämä helpottaa elinkaarenhallintaa ja laskee ylläpitokuluja etenkin pitkällä tähtäimellä.

    Vaikutus toki perustuu laajempaan kulttuuriseen muutokseen, jossa koodaajat vaativat itseltään ja toisiltaan korkeampaa laatua. Koodin avaaminen on ehkä vain tuon muutoksen katalyytti, mutta toimiva sellainen.

  3. Systeemiin liittyviä järjestelmiä tekevien työ helpottuu. Periaatteessahan hyvin dokumentoitu rajapinta riittää, mutta käytännössä asia ei ole näin. Rajapinnoissa on bugeja, ja dokumentaatio on aina epätäydellistä. Rajapinnan käyttäjän työtä tehostaa joskus paljonkin, kun rajapintaan ei tarvitse suhtautua mustana laatikkona, vaan hän voi tarkistaa mitä siellä alla oikeasti tapahtuu ja siten ymmärtää rajapintaa paremmin. Antti kuvaa efektiä hyvin Codenton blogissa.

  4. Koodin avaaminen – kuten datan avaaminenkin – on hyvää PR:ää. IT-mediaa kiinnostavat nämä asiat tällä hetkellä, ja niillä pääsee vaikuttamaan edistykselliseltä ja coolilta. En lähde nyt erittelemään hyvän maineen etuja; mainetta pidetään yleisesti tavoiteltavana asiana.

B) Yhteiskunta kokonaisuudessaan hyötyy:

  1. Avatulle koodille voi löytyä yllättäviä käyttötarkoituksia muualla. Vähintään se voi toimia eri työkalujen käyttöesimerkkinä tai opiskelijoiden harjoitustyömateriaalina. Mahdollisuus merkittävään käyttöön on vähäinen, mutta ennakoimattomia asioita tapahtuu. Tämä tuo myös potentiaalisia PR-hyötyjä jos käyttöä löytyy.

  2. Koodin toimittaja voi hyödyntää kertyneen osaamisen lisäksi myös syntynyttä koodia seuraavassa vastaavassa hankkeessa vaikkapa naapuriviraston puolella. Toimittaja tai seuraava asiakas siis hyötyvät työn tehostumisesta. (sivumennen sanoen: olen yhdessä vanhassa duunissa opensourcannut työkalukoodia jotta sitä voisi käyttää toisillakin asiakkailla).

  3. Koodin avoimuuden yleistyminen tuo uusia bisnesmahdollisuuksia. Esimerkiksi riippumatonta pienimuotoista lähdekoodin ja järjestelmän laadun auditointia. Jos auditointi vaatii raskaat neuvottelut että koodin edes näkee, maksaa se paljon. Avoimen koodin auditointia taas voi tehdä pikkufirma ohimennen ja esim. jättää tarjouksen vasta kun tietävät koodista löytyvän jotain parannettavaa.

C. Muut argumentit:

  1. Julkishallinnon pitää lähtökohtaisesti olla avointa ja julkista ja suljettua/salaista vain jostain pakottavasta syystä. Periaate löytyy jo perustuslain tasolta (hallinnon avoimuus). Itse asiassa avoimessa koodissa on kyse asiakirjajulkisuuden periaatteen loogisesta laajennoksesta.

  2. Myös voimassaoleva hallitusohjelma itse asiassa kehottaa tähän: ”Avoimeen lähdekoodiin perustuvien ratkaisujen käyttöönottoa edistetään julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurin puitteissa ja kustannushyötyanalyysin pohjalta.” Avaamisesta on jonkin verran hyötyjä, eikä juuri lainkaan kustannuksia, joten sitä kuuluu siis edistää.

  3. Näyttäisi siltä, että julkisissa IT-projekteissa avoin data, ketterä kehitys ja avoin lähdekoodi linkittyvät käytännössä yhteen. Maanmittauslaitos, joka on avoimen datan lippulaiva Suomessa, on myös ketterän kehityksen edelläkävijä ja julkaisee koodinsa avoimena. Sama koskee Sitraa. Yhteys saattaa olla osin satunnainen, ja johtua vain ajan hengestä, mutta sitä ei kannata ohittaa. Kaikki kolme kun linkittyvät uusiin toimintatapoihin ja haluun tehdä julkisista ohjelmistoista hyviä ja kansalaisia palvelevia. Metatarina, jonka menestys voi johtaa todella suuriinkin hyötyihin aivan kaikille.

Lopuksi

Avoimen koodin hyödyt eivät rajoitu vain siihen, että itse koodi on avoimena saatavilla – vaikka siitä on joskus suuriakin hyötyjä toki. Hyötyjä liittyy myös työtapoihin ja ajattelutapaan, jossa avoimuus on lähes itsestäänselvyys. Salasanojen kirjoittamisesta koodin sekaan ei tarvitse edes keskustella, kun koodi on avoimena githubissa. Rajapinnan bugisuus ei ole peruste lyödä hanskoja tiskiin viikoksi, kun voi käydä katsomassa mikä siellä on rikki, ja raportoida virheen täsmällisesti. Ja niin edelleen.

Avoimuus on pienten hyötyjen kasautumista, joka voi levitessään johtaa suuriin ja yllättävinkin muutoksiin. Ja on syytä huomata, että avoimuutta vastaan ei julkishallinnossa puhu oikeastaan mikään: siksi pienetkin hyödyt riittävät perusteeksi.

Vihreät ja tiedon avoimuus

Edustin tänä viikonloppuna Lappeenrannassa Viitettä. Pidin yhden virallisen puheenvuoron ja tein yhden muutosesityksen periaateohjelmaan. Muutos hyväksyttiin noin kahden kolmasosan enemmistöllä.

Puheenvuoron luonnos alla:

Arvoisa kokousväki, puheenjohtajisto jne

Edustan täällä tieteen ja teknologian vihreitä. Tieteen ja tieteellisen lähestymistavan kannalta sinänsä erinomaiseen periaateohjelmaan voisi tehdä muutaman pienen täydennyksen.

Yksi niistä koskee tiedon avoimuutta

Periaateohjelmaluonnoksessa kuvataan, kuinka julkisesti tuotettu tieto olisi helppo avata kaikkien saataville ja kuinka tällä olisi merkittäviä hyötyjä. Vaatimusta avoimuudesta ei kuitenkaan jostain syystä esitetä.

Ehdotammekin, että valtion ja kuntien tuottaman tiedon tulee olla avointa. Tietenkin huomioiden yksityisyyden suoja ja niin pois päin. Tein tästä muutosesityksen.

Ohjelmaluonnos esittää jo ne perustelut miksi näin on. Enää tarvitsee kirjata itse periaate.

Itse periaatteesta ei sinänsä ollut mitään erimielisyyttä. Vihreät kannattavat avointa dataa, avointa hallintoa ja niin edelleen. Vasta-argumenttina oli, että sama asia joidenkin mukaan sanottiin jo periaateohjelmassa. Minä en sitä sieltä osannut lukea, joten tein muutosesityksen. Puoluekokous asettui samalle kannalle.

Olisin toki voinut – ja minun ehkä olisi pitänyt – tehdä esitykseni jo aiemmin. Periaateohjelmaa valmisteltiin tietenkin avoimesti ja kaikki puolueen jäsenet saattoivat tehdä esityksiä missä vaiheessa tahansa.

Noin yleisesti periaateohjelmassa puhutaan kaikkea hyvää ja kaunista. Konkreettisemmat avaukset on tarkoitus tehdä sitten poliittisessa ohjelmassa, joka hyväksyttiin kaksi vuotta sitten ja taas kahden vuoden kuluttua – vuotta ennen eduskuntavaaleja.

Avoin merikortti avoimelle merelle

Maanmittauslaitos avasi vappuna karttatietonsa kaikelle kansalle vapaaseen käyttöön. Erinomainen päätös, jonka eteen on jouduttu taistelemaan.

Yksi on kuitenkin joukosta poissa, merimerkkejä siellä ei näy. Maanmittauslaitos kun mittaa maata, ei merta. Tieto merimerkeistä ja syvyyskäyristä on liikenneviraston omaisuutta, eikä niitä avata vapaaseen jakoon. Siksi ne myös poistettiin kansalaisen karttapaikasta.

Kuulemani selityksen mukaan (ja tämä on nyt toisen käden tietoa), liikenneviraston päätöksen logiikka on:

  1. koska uusia kareja aina silloin tällöin löydetään,
  2. ja niitä ei tietenkään ole vanhoissa kartoissa,
  3. joten on tärkeä varmistaa, että kaikilla on käytössään mahdollisimman tuoreet kartat,
  4. siispä kartta-aineiston levittämistä on rajoitettava.

Avoimeen dataan tai ylipäänsä internetiin perehtyneet huomannevat, että kohtien 3 ja 4 välissä tehtiin kvanttihyppy johonkin minne aurinko ei paista.

Maanmittauslaitoksen blogissa asia selitetään:

Maanmittauslaitoksen kartoilla näkyvät Liikenneviraston tiedot ovat siis tarkistamattomia ja suurelta osin vanhentuneita eikä niitä ole tarkoitettu navigointiin. Ne voivat siten aiheuttaa jopa vaaratilanteita tai onnettomuuksia vesillä liikkuville. Jokaisen vesilläliikkujan tulisi käyttää navigointiin ensisijaisesti Liikenneviraston virallisia merikarttoja, joiden laatua kontrolloidaan ja joita päivitetään jatkuvasti.

Ajatuksena taustalla on, että vapaasti levitettävästä datasta voi päätyä käyttöön vanhoja kopioita, eikä niitä saada pois kierrosta. Aivan sama ongelma koskee kuitenkin rajoitetusti levitettäviä karttoja, jopa pahempana: moni purjehtii 10 vuotta vanhoilla merikorteilla tai piraattikartoilla navigaattorissa. Kuulema jopa puhelinluettelon kartan avulla on vesille yritetty.

On helppo toivoa, että kaikki käyttäisivät aina uusinta merikorttia, mutta siihen on mahdotonta pakottaa. Ainoa oikea ratkaisu onkin tehdä tuoreimman kartta-aineiston käytöstä mahdollisimman helppoa: jakaa sitä kaikille halukkaille kaikilla keinoilla, vapaasti levitettäväksi. Mikä tahansa muu heikentää merenkulun turvallisuutta.

Kuva Helsingin edustan merikortista vuodelta 2007. Tätä kuvaa ei kannata käyttää navigointiin, mutta minkäs teet; mistä saat tuoreemman?

Toinen selitys rajaamiselle on, että saariston syvyys- ja merimerkkitiedoilla on puolustuksellista merkitystä, eikä niitä siksi saa levitellä varomattomasti. Näin todellakin on ollut – Oolannin sodassa 1854-1856. Brittilaivasto pyrki pakottamaan Venäjän rauhaan tuhoamalla merilinnakkeita ja kauppasatamia. Osana puolustusta väylien merkinnät poistettiin, jotta purjehdus esimerkiksi Turkuun olisi vaikeampaa. Sodan jälkeen merimerkit uusittiin ja vanhimmat systemaattisesti dokumentoidut väylät ovatkin tuolta ajalta.

Puolustusstrategia ilmeisesti toimi, tai ainakin brittien tuhot rajautuivat merilinnakkeisiin (Bomarsund, Ruotsinsalmi) ja muutamaan tervamakasiiniin Oulussa.

Augustin Ehrensvärdin luonnoksia Viipurinkivestä vuodelta 1747. Ennen kunnollisia merikortteja ja viitoitusta oli luonnonmuotoja kuvaavilla piirroksilla merkittävä rooli navigoinnissa.

Sittemmin sodankäyntiteknologia on kuitenkin kehittynyt. Mahdollisella hyökkäävällä laivastolla olisi riittävät navigointivalmiudet aivan suomalaisesta karttatiedosta riippumatta. Ja jos ei olisikaan, niin kaikki nyt piilotettu aineisto on edelleen saatavissa kaupasta navigaattoreihin tai paperikarttana. Mikäli jonkinlaista salaista karttatietoa on olemassa, se on puolustusvoimilla visusti tallessa, eikä liity millään tavoin nyt keskusteltavana olevaan julkaistuun aineistoon.

Royal Navyn luokan 45 hävittäjillä on 22 kilometrin tykkikantama ja ne voidaan varustaa Tomahawk-ohjuksilla, joiden kantama on 2500 kilometriä. Tarve navigoida saaristossa on vähäinen. Kuvassa HMS Dragon.

Liikenneviraston tulot merenkulun osalta ovat 600 000 euroa, josta siitäkin valtaosa tullee muusta kuin kartta-aineistosta. Merkittävästä bisneksestä ei siis ole kyse. Navigaattorifirmojen bisnes sitten taas onkin hiukan suurempaa, karttasetti maksaa parista sadasta ylöspäin ja niitä myytäneen tuhansia.

Jo mainitussa blogitekstissä todetaan: ”Liikennevirasto lisensoi edelleen aineistojaan mm. kaupallisiin navigoinnin apuvälineisiin, joten senkin takia olisi ollut mahdotonta jättää niitä avattaviin Maanmittauslaitoksen aineistoihin.” Eli koska yksityiset yritykset tekevät bisnestä julkisin varoin tuotetulla tiedolla, on niitä mahdotonta avata kansalaisten vapaaseen käyttöön. Kyllähän pienehkö bisnes on toki tärkeämpää kuin kansalaisten oikeus tietoon tai turvallisuus merellä.

No, parhaassa tapauksessa tässä on kyse vain byrokraattisesta hitaudesta ja liikennevirastonkin aineistot avataan pikimmiten – Oolannin sodan loppumisestahan on kulunut vasta 156 vuotta. Nykyaikana karttatiedon kuuluu jo olla avointa.

Kirjoittaja purjehtii vuoden 2004 merikorttisarja A:lla. Siitä puuttuu Vuosaaren satamaväylä.