Onneksi kukaan ei jäänyt alle

Olen mennyt pari päivää taas ratikalla töihin, kun odottelen josko kipeytynyt selkä parantuisi.

Tänään törmäsin Vartti-lehteen, ja siinä Sokoksen kulmalla kaatuneita rakennustelineitä koskevaan uutiseen. Kaksi peräkkäistä lausetta k.o. uutisesta:

– Kova tuuri kävi, ettei kukaan jäänyt alle, päivystävä palomestari kertoo.

Telineiden kohdalla oli kaatumishetkellä romanikerjäläisiä, mutta rakennelman metalliosat eivät kuitenkaan osuneet heihin.

Mitäpä tähän lisäämään. Joko pelkän muovin alle jääminen ei ole alle jäämistä, tai romanit eivät ole ketään.

Varttihan on sanoman muinainen projekti sabotoida metron (tai Uutislehti 100:n) levittämistä ratikoissa ja metroissa maksamalla enemmän siitä että saa jaella siellä lehteä joka ei kiinnosta ketään. Nyt kun satanen ja metro ovat siirtyneet asianmukaisille paikoilleen Sanoma korporaation sateenvarjon alle (ja yhdistetty), Vartti on oikeastaan vailla mitään mielekästä tarkoitusta. Mutta voisi sen jutut silti joku lukea ennen julkaisua ja edes vähän ajatella.

Tässä uutisessa, kerjäyksenkieltoaloitteessa ja Helsingin romani-politiikassa yleisesti on kyse siitä, että Romanian romanit eivät ole meitä (sisäryhmää), vaan niitä (ulkoryhmää). Siksi romaniongelma ei ole se, että Romaniassa heidät työnnetään yhteiskunnan ulkopuolelle, työttömyyteen, köyhyyteen, jopa lukutaidottomuuteen, vaan se, että he tuovat köyhyytensä tänne meidän silmien alle pilaamaan ajatuksemme tasa-arvoisesta hyvinvointivaltiosta.

Nationalismin suuri idea on, että kaikki saman kansakunnan ihmiset ovat meitä, ollaan tässä samassa veneessä, ja vaikka pankinjohtajaa ketuttaakin maksaa veroja, joilla Reiska saa ruokaa, niin minkäs teet. Kyllä omista on kuitenkin pidettävä huolta, sen isä kuitenkin taisteli Syvärillä, ja ehkä pojanpoika joskus taas. Nykyisessä globalisoituneessa maailmassa on vaan tuskallisen ilmeistä, kuinka ajatus kansakunnasta ei oikein riitä.

Mutta mitä tilalle? Tätä suurempien sisäryhmien menestystarinoita tulee mieleen kaksi: kristinusko ja islam. Aiempiin polyteistisiin tai heimouskontoihin verrattuna niiden suuri sosiaalinen innovaatio oli, että kaikki olemme saman jumalan lapsia. Jokainen uskova on jumalan karitsa, väristä, kielestä ja kaikesta riippumatta. kolikon kääntöpuolena sitten vääräuskoiset ovat matkalla saatanan luo, eikä heidän siirtämisessään alakertaan pikahissillä ole juuri keinoja kaihdettu.

Kommunismin ajatukseen kuuluu, että työväenluokka on yksi suuri maailmanlaajuinen sisäryhmä, jolla on yhteiset edut. Jokainen työläinen eli sosialisti on samassa veneessä, ja auttaa pyyteettä toista. Reaalisosialismin toteutus vaan on onnistunut tässä huonomman puoleisesti.

Ajatus siitä, että kaikki maailman ihmiset olisivat meille sisäryhmää on kaikkien utopioiden peruskauraa. Samalla tavalla, kuin utopioiden staattinen, sosiaalisesti muuttumaton maailmakaan, sekään ei tunnu realistiselta. Ryhmäidentiteetit ovat joustavia: jos kaikki ovat sisäryhmää, sen sisältä löytyvät uudet sisä- ja ulkoryhmät. Jos kaikki maailman ihmiset olisivat valkoisia yliopistotutkinnon suorittaineita postmoderneja vasemmistolaisia, löytyisi erottelun perusteeksi jotain hienovaraisempaa, vaikka musiikkimaku (”kuinka sä voit kuunnella Lady Gagaa, edes postmodernin ironisesti??”).

Pikemminkin ratkaisu on, että meidän pitää oppia sietämään toisiamme. Vaikka joku ei ole meitä, voi hänen naapurissaan elää ihmisiksi. Köyhyys ei katoa sillä, että se ajetaan muualle. Väärin käyttäytyvistä niistä seuraa aina kaikenlaisia ongelmia, mutta niihin pitää suhtautua käytännöllisinä ongelmina, joita pitää ratkoa käytännöllisin keinoin, jos ongelmat kasvavat liian suuriksi. Ei identiteettikysymyksinä joihin tarvitaan endlösung.

Entäs kerjäläiset? Mikä sitten ratkaisuksi? Ehkä Romanian romaneihin voisi alkaa soveltaa YK:n maailman ruokaohjelman keksimää uutta ”rahaa työtä vastaan” konseptia…

Pyöräilyn pääväylät Helsinkiin

Kun en näemmä ole jaksanut kirjoittaa blogiin mitään valmiiksi saakka, tässä uusin liikennesuunnittelullinen harrasteprojektini, eli Kaupunkifillarin ehdotus pyöräilyn pääväyliksi.

Väyläverkoston periaatteet

Pyöräväylä ei ole pätkä asfalttia, vaan reitti jostain jonnekin. Sitä, mitä katua väylä menee, voidaan tarvittaessa muuttaa ilman että väylä kärsii siitä, kunhan se edelleen on yhtenäinen ja opastettu reitti lähtöpisteestään kohteeseensa.

Pääväylät on tarkoitettu sujuvaan ja keskeytyksettömään pyöräilyyn kaupungin eri osien välillä. Niitä ei suunnitella kilpapyöräilijöille harjoitteluun, eikä 7-vuotiaille pyöräilyn ensiaskelten ottamista varten. Ensisijainen kohderyhmä ovat työmatkapyöräilijät, joiden tulee voida kokea väylä yhtenäiseksi, nopeaksi, helpoksi ja turvalliseksi.

Väylät muodostavat loogisen verkoston, jota on helppo seurata. Tätä varten väylillä on numerot ja nimet, joiden tulee näkyä myös maastossa kylteissä. Väylän reitti pitää olla niin hyvin viitoitettu, ettei koskaan synny epäselvyyttää, mihin suuntaan tulee jatkaa. Väylille on myös syytä valita tunnusvärit (ratikkalinjojen tapaan), joilla ne voidaan merkitä reittikarttaan ja myös maastoon, kylteihin tai ehkä asfalttiinkin. Vaihtoehtoisesti väylät voi nimetä myös päätepisteidensä mukaan (Rautatientori – Tikkurila, Musiikkitalo – Iso Omena, Kalasatama – Pasila jne). Eräs hyvä esimerkki toimivasti brändätyistä valtaväylistä on Bryssel, jossa väylät on numeroitu kellon suuntien mukaan.

Tässä ehdotuksessa on joukko säteittäisiä väyliä (1-7) eri suunnista Helsingin keskustan toreille, ja lisäksi poikittaisväyliä (A-F) monipuolistamaan verkostoa. Perusideana on, että joka suunnasta pääsee noin 20km etäisyydeltä suoraa tietä keskustaan, ja Jokerin reitin sisäpuolella joka suunnasta joka suuntaan “himmelimäisesti”. Reittien kauemmat päät ovat tynkiä, etenkin Espoon suunnalla. Jos joku haluaa piirtää jatkoja, sanokaa ja lisään oikeudet Google mapsiin.

Nopeustavoite on mahdollistaa 25-30km/h vauhti turvallisesti. Tämä edellyttää hyvää näkyvyyttä, rakenteellista erottamista jalankulkijoista ja liikennevalojen sekä muiden pysähdysten välttämistä. Myös mäkiä on syytä välttää milloin mahdollista. Nopeustavoitteesta jouduttaneen joissakin kohti joustamaan, etenkin keskustassa, mutta siihen tulee pyrkiä kaikkialla.

Nopeuden mahdollistamiseksi myös kiemurtelevia moottoritienvarsipyöräteitä tulee välttää, ja suosia mielummin tasaisia ja suoria radanvarsipyöräteitä. Muutoinkin on parempi mukailla joukkoliikenteen väyliä (metro, radat, Jokeri) sekä reiteissä että nimissä, koska ne tyypillisesti ovat pyöräilijöille tutumpia kuin autoliikenteen pääväylät.

Pääsy väylältä toiselle risteämispisteissä tulee myös miettiä. Joissain paikoissa väylät kohtaavat eri tasoissa, tai vaan sivuavat toisiaan pienelä etäisyydellä. Selkeästi viitoitetut siirtymäreitit ovat tälläisissä paikoissa tarpeen.

Tässä ehdotetut pyöräilyn pääväylät kartalla

Säteittäisväylät

Säteittäiset väylät toimivat reitteinä keskustaan ja myös muilla saman suuntaisilla matkoilla. Väylät päättyvät keskustassa muutamaan tunnettuun kohteeseen (Rautatientori, Kauppatori, tuleva Kansalaistori musiikkitalon vieressä), joita yhdistävät poikittaiset väylät. Poikkeuksena Töölön väylä, joka jatkuu Kansalaistorilta Erottajalle. Helsingin kaupungin ylläpitämät väylät loppuvat kunnan rajalle, mutta tässä ehdotuksessa ne on viety pidemmällekin. Yhteistyö kuntien välillä asiassa olisi toivottavaa; vastaavasti kuin joukkoliikennettä hoitaa HSL.

Väylä 1 – Länsiväylä

Keskustasta Länsiväylän suuntaan. Ratakuilun Baanaa, jahka se valmistuu.

Pituus Helsingin sisäpuolella: 6 km.

Kokonaispituus: 10-20 km

Reitti:

  • Baana (ja ennen sen valmistumista Rautatiekadut)
  • Lapinlahdentie hautausmaiden välistä – Itämerensola – Länsiväylän ali Salmisaarenkatua – Pikkupässinkuja – Porkkalankatu
  • Lauttasaarentie pohjoisreuna Isokaarelle asti
  • Sotkatie – Vaskisalmentie
  • Espoon puolella Länsiväylän tai Merituulentien reunoja länteen (en tunne parasta reittiä niin en ehdota mitään)
  • Reittioppaassa: [1]

Kehityskohteita

  • Ruoholahden kohdalla reittiä kannattaa harkita perustuen siihen, miten hyvin Baanan eteläpää toimii.
  • Kunhan Itämerenkadulle saadaan pyöräkaistat, se olisi hyvä ja luonteva reitti, joka yhdistyisi Kamppiin sujuvasti Ruoholahdenkadun ja Malminrinteen uusia pyöräkaistoja pitkin
  • Lauttasaarentie sillalta Särkineimentielle on todella huonosti järjestetty

Huomioita:

  • Lauttasaaressa mennään Lauttasaraentietä, eikä pohjoisrantaa (Pohjoiskaarta?), koska ranta on syytä varata kaikkien ulkoilureitiksi eikä vain pyöräilylle. Lauttasaarentielle sen sijaan on mahdollista rakentaa kunnolliset pyöräkaistat.

Väylä 2 – Töölön väylä

Erottajalta Kansalaistorin, Töölön ja Pikkuhuopalahden kautta Haagaan

Pituus: 8,1 km.
Reitti:

  • Eteläesplanadin kohdalta Mannerheimintien vartta Kisahallille.
  • Kisahallin itäpuolelta Urheilukatua Lääkärintielle, josta takaisin Mannerheimintielle
  • Ratsastietä Mannerheimintien ali, ja siitä jotenkin Pikkuhuopalahden läpi Vihdintielle
  • Vihdintie – Haagan liikenneympyrän ohi – Eliel Saarisen tie – Haagan asema.
  • Reittioppaassa: [2]

Parannuskohteita:

  • Hesperianpuistosta ei nykyään pääse luontevasti Kisahallille; tämä reitti on syytä suunnitella ja toteuttaa.
  • Finlandiatalon ohitus epäselvä, Musiikkitalon valmistuttua tarvitsee suunnitella jokin reitti. Sama reitti Töölönväylälle ja rataväylien länsihaaroille.
  • Musiikkitalon valmistuttua Finlandiatalon ohi pääsee Kansalaistorin kautta. On kriittisen tärkeää, että Töölönlahden rannassa sijaitsevan Hesperian puiston pyöräreitti pidetään jatkossakin rakenteellisesti erotettuna jalankulkijoista.
  • Töölön länsireunaa olisi toinen vaihtehto, mutta reitti pitenee selvästi. Toisaalta Mannerheimintie menee aika läheltä radan vartta, jossa menee jo väylä, eli kattavuus paranisi
  • jos mennään Töölön länsireunaa, niin toinen eteläpää Ruoholahteen/Jätkäsaareen

Väylä 3 Rantaradan väylä

Pääradan vartta Pasilaan ja siitä rantaradan vartta

Pituus Helsingin sisäpuolella: 9,7 km.

Kokonaispituus: 12 km tai enemmän.

Reitti:

  • Torin reuna/Mikonkatu – Kaisaniementie – Radan itäreunan pyörätie – Eläintarhantie – Ensi linja
  • Radan itäreunan pyörätietä Pasilan aseman ohi
  • Pasilan aseman pohjoispään tunnelia radan ali
  • Radan länsireunaa mukailevaa pyörätietä Ilmalan asemalle, jossa rantaradan yli itäpuolelle
  • Postintaivalta ja sitten radan pohjoisreunaa kulkevaa pyörätietä Pitäjänmäen asemalle
  • Vanhaa turuntietä Leppävaaraan
  • Leppävaarasta länteen jotenkin
  • Reittioppaassa: [3]

Kehityskohteita

  • Pasilan ja Ilmalan väli on karmea. Monta reittivaihtoehtoa, jotka ovat kaikki huonoja. Yllä kuvatusta saisi pienillä parannuksilla kohtuullisen. ilmalan aseman kohdalla on vaarallinen tasoristeys ja siitä etelään huonokuntoista pyörätietä.

Huomioita:

  • Eteläpäässä haara: Tivolitietä radan ali – Vauhtitie – Helsinginkatu – Hesperianpuisto – Karamzininkatu

Väylä 4

Haara rantaradan väylästä Myyrmäen suuntaan

Pituus Helsingin sisäpuolella: 6,4 km tai enemmän.

Kokonaispituus: 5,1 km.

Reittivaihtoehtoja

  • M-radan vartta. Pääosin ei kunnollista rataa seurailevaa pyöräteitä, koska rata kulkee krootettuna
  • Vihdintien vartta: jonkin verran liittymäkaartelua, muutoin ehkä ok?
  • Hämeenlinnanväylän vartta: karmeat liittymäkiertelyt ja ylimääräisä mäkiä. ei tätä.
  • Mätäojan vartta, saattaisi olla kohtuullinen?
  • Reittioppaan ehdotus: [4]

Nimiehdotuksia:

  • Martinlaakson väylä
  • Martinlaakson radan väylä
  • Mätäojan väylä
  • Vihdintien väylä
  • Nimi riippuu siitä miten reitin vetää

Avoimia kysymyksiä:

  • M-radan viertä ei mene pyörätie kuin ihan alkua, mikä olisi järkevä reitti?
  • Haagasta etelään voisi myös vetää Töölön läpi/viertä, vai olisiko se eri väylä?

Väylä 5 – Pääradan väylä

Pääradan vartta Tikkurilaan ja ohikin

Pituus Helsingin sisäpuolella: 16,2 km.

Kokonaispituus: 17,3 km.

Reitti:

  • Torin reuna/Mikonkatu – Kaisaniementie – Radan itäreunan pyörätie – Eläintarhantie – Ensi linja
  • Radan itäreunan pyörätietä Pasilan ohi ja Hakamäentien ali
  • Louhipuiston pyöräteitä
  • Pyörätie radan itäreunaa mukailleen Käpylän ja Oulunkylän asemien ohi
  • Radan ali heti Vantaanjoen jälkeen ja länsireunaa mukaillen
  • Kehä I yli Säterinpolkua, sitten Säterintietä takaisin radan varteen
  • Radan länsireunaa mukaillen: Pukinmäentie – Malmin kauppakaari – Viertolantie
  • Reittioppaassa: [5]

Huomioita:

  • Eteläpäässä haara: Tivolitietä radan ali – Vauhtitie – Helsinginkatu – Hersperianpuisto – Karamzininkatu

Kehityskohteita

  • Linnunlaulussa ja louhipuistossa radan tasossa kulkeva pyörätie olisi tarpeen. Erityisesti Louhipuiston kohdalle se voisi mahtuakkin.
  • Tapanilan aseman ohitus sekava
  • Louhipuiston tiet ovat huonossa kunnossa, mutkikkaita ja näkyvyys huono. mahdollisesti ohitus keijontie ja Ilmattarentien kautta

Väylä 6 Viikinväylä

Kauppatorilta Viikkiin

Pituus Helsingin sisäpuolella: 10 km.

Kokonaispituus: 10 km.

Reitti:

  • Kauppatorin laita
  • Linnanaltaan pohjoispuoli
  • Päävartiontorin laita
  • Pohjoisranta

(siis ei Katajanokan puolelta lainkaan, pidentää matkaa turhaan!)

  • Hakaniemen silta
  • Sörnäisten rantatien länsireuna
  • Metroradan ali itäväylän pohjoispuolella Kalasataman metroasemalle
  • Hermannin rantatietä, Arcadian ammattikorkean edestä menevää kadunpätkää (nimi?) Hämeentielle
  • Hämeentie – Verkatehtaan polku (kääntyy ennen ammattikorkeaa) – vantaanjoen suun ylittävä kevyen liikenteen silta
  • Jokisuuntietä ja Säynäslahden ojan viertä menevää ekvyen liikenteen väylää kunnes se loppuu
  • Viikintie – Viikinportinkatu
  • jatkuu mahdollisesti latokartanoon?
  • reittioppaassa: [6]

Kehityskohteita

  • Skattan ohitus pitäisi tehdä kunnolla.
  • Sörnäisten rantatielle pitäisi miettiä luonteva yhteinen reitti Itäväylän kanssa
  • Kalasataman ohi voisi oikaista Vanhaa talvitietä tai Sörnäistenkatua
  • Viikintien (ikävä, mäkinen, pimeä ja autot ajavat lujaa) voisi välttää kokonaan, jos peltojen poikki vedettäisiin suunnilleen suora reitti jätevedenpuhdistamon itäreunaa.

Väylä 7 – Itäväylä/Metroväylä

Kauppatorilta Vuosaareen suuntaan

Pituus: 14,9 km

Reitti:

Kehityskohteita

  • Kauppatorin ohitus on tehtävä kunnolla: jalankulkijoille on suunniteltava ja totetutettava tasainen kävelyreitti Kauppatorin ohi, kun Kirjava Satama -hanke käynnistyy.
  • Katajanokan ohitus on tehtävä kunnolla.
  • Merihaan ohi pitäisi päästä siistimmin. Nykyiset reitit kiertelevät.
  • Sörnäisten rantatielle pitäisi miettiä luonteva yhteinen reitti Itäväylän kanssa
  • Kulosaaren puistotielle pyöräkaistat
  • Haara myös Kontulan/Mellunmäen suuntaan?

Muita väyliä?

Pakilan suunta, Laajasalo ja Itäväylän haara Kontulaan eivät nyt ole listassa mukana. Pitäisikö olla? Mitä reittiä?

Myös Espoon ja Vantaan puolella pääväylät voisi miettiä tarkemmin. Tässä hyvin viitteellisesti.

Poikittaisväylät

Pistin näille nyt kirjaimet etteivät sekotu

Poikittaisväylä A – Espanväylä

Kauppatorilta Ruoholahteen Esplanadin ja Bulevardin kautta.

Pituus: 3,4 km

Reitti:

  • Kauppatorilta Eteläespaa, Bulevardia, Hietalahdenrantaa ja Itämerenkatua
  • Reittioppaassa: [7]

Kehityskohteita

  • Bulevardin pyörätiet ovat huonot, eikä nistä nykymuodossaan hyviä millään. Joko koko katu pitäisi suunnitella kokonaan uusiksi, tai pyöräväylä siirtää kulkemaan pyöräkaistoja Uudenmaankatua ja Lönrotinkatua
  • Kunhan Itämerenkadulle saadaan pyöräkaistat, tämä reitti toimisi myös Ruoholahdessa: nastoja pyöräteille kylvävä kansalaistottelematon henkilö toivottavasti lopettaisi kuutamourakointinsa 🙂

Poikittaisväylä B

Pohjoisrannasta/Sörnäisten rantatieltä Ruoholahteen ja Jätkäsaareen rautatieaseman ohi

Pituus: 4,7 km

Reitti:

  • Sörnäisten rantatieltä Hakaniemenrannan, J. Stenberginrannan ja Pitkänsillanja Kaisaniemen puiston kautta Rautatientorille
  • Rautatieaseman editse Kansalaistorille ja siitä Baanaa ruoholahteen
  • toinen itäpää lähtien Pohjoisrannasta Siltavuorenrannan kautta Siltavuorensalmen eteläpuolella
  • Reittioppaassa: [8]

Kehityskohteita

  • Tämän voisi myös merkitä eri säteittäysväylien (1, 6 ja 7) keskustahaaroina rautatientorille.
  • Kunhan suunniteltu silta rautatien yli Kaisaniemen puistosta Töölön puolelle valmistuu, reitti tulee siirtää kulkemaan sitä.

Poikittaisväylä C Hesarinväylä

Kalasatamasta Kurvin kautta Töölöön (Rajasaarentien kohdalle)

Pituus: 4,2 km

Reitti:

  • Metroradan pohjoispuolta – Pääskylänkatu – Kinaporinkatu (Hämeentien yli) – Vaasanpuistikko (s.o. Piritori)
  • Helsinginkatu, Sturenkadun jälkeen pohjoispuolta
  • Töölön läpi: Mäntymäentie – Toivonkatu – Eino elinon katu – Humalistonkatu – Rajasaarentie
  • Reittioppaassa: [9]

Kehityskohteita:

  • Hesarille pyöräkaistat koko Sturenkadun itäpuoliselle osuudelle
  • Länsipäässä voisi ehkä lopettaa Töölönväylälle

Poikittaisväylä D – Teollisuuskadun väylä

Kalasatamasta Pasilaan, jossa yhtyy Tiedeväylään

Pituus: 3,1 km

Reitti:

  • metrotradan pohjoispuolta – Lautatarhankatu – Junatie (Hämeentien ali) – Teollisuuskatu – Sähköttäjänpuisto
  • Sähköttäjänsiltaa teollisuuskadun yli, tunnelissa ratapihantien ali ja pääradanväylän kanssa samaa reittiä pasilan asemalle.
  • Reittioppaassa: [10]

Huomioitavaa:

  • Tarvitsee selkeät liitynnät ja viitoitukset, Itäväylältä, Hämeentieltä ja Tiedeväylältä. Nämä väylät eivät kohtaa Teollisuuskadun väylää, joten myös liittymäpätkät täytyy pistää kuntoon ja ylläpitää varsinaisen väylän lisäksi

Kehityskohteita

  • Vaihtoehtoinen reitti Aleksis Kiven katua. tällöin myös nimi syytä vaihtaa

Poikittaisväylä E – Tiedeväylä

Taideteolliselta korkeakoululta Kumpulan, Pasilan ja Meilahden kautta Otaniemeen. (Viikkiin jatko Viikinväylää myöten)

Pituus helsingin rajojen sisällä: 9,9 km

Kokonaispituus: 11,2 km

Reitti

  • lähtee Viikiväylältä Verkatehtaanpolulta (kulttuuriammattikorkea)
  • Annalantietä ja siitä jatkuvaa hiekkatietä Kustaa Vaasantien varteen
  • Valtimontien kohdalla yli, ja siitä suoraa pyöräteitä (niemtön, Kumpulantaival, hevoshullunpolku) Mäkelänkadulle uimahallin pohjoispuolelle.
  • Kevyenliikenteensiltaa Mäkelänkadun yli, Asemapäällikönkatua Pasilan asemalle ja sillan yli Länsipasilaan.
  • Esterinportti – esterinpolku – ??puisto – Magdaleenanpenger ja siitä alas keskuspuistoon
  • Keskuspuiston poikki suoraa pyöräteitä – Ratsastie – Tilkanvierto – pyörätie Huopalahden rantaan
  • Huopalahdesta otaniemeen: Paciuksenkatu – Ramsaynranta – Pikkuniementie – kuusisaarentie – Karhusaarentie – Otaniementie tulevan metroaseman kohdalle.
  • Reittioppaassa: [11]

Kehityskohteita

  • Asemapäällikönkadulle pyöräkaistat
  • Asemapäällikönkadun sillalla on ahdasta, koska jalankulökijoitakin on runsaasti.
  • Länsipasilan läpi tarvitaan selkeä, viitoitettu ja turvallinen reitti. Tässä ehdotettu ei välttämättä ole paras.

Poikittaisväylä F – Jokeriväylä

Jokerin korkeudella poikittaisväylä Itäkeskuksesta Haagaan. Espoon puoli Jokerista Leppävaara – Tapiola/Otaniemi jätetty nyt piirtämättä, vaikka senkin tarvitsisi.

Pituus: 12,7 km

Reitti:

  • Jokeribussin reittiä Oulunkylään: Turunlinnantie – Varikkotie – Viilarintie – Viikintie – Maaherrantie
  • Radan itäreunaa Panuntielle (Käpylän aseman luona), siitä Panuntietä radan yli Asesepäntielle
  • Asesepäntie – Metsäläntie – Laajasuon puiston läpi – Eliel Saarisen tie.
  • Reittioppaassa: [12]

Parannuskohteita:

  • Vaihtoehtoisesti Oulunkylä – Haaga myös Jokeribussin reittiä (käskynhaltijantie, Pirkkolantie, Elien saarisen tie), mutta se on selvästi pidempi, joskin mukavampi ja välttää ikävän Asesepäntien

Muualla

Muokattava versio Kaupunkifillarin wikissä

Aiheesta Kaupunkifillarissa aiemmin:

Rakennusviraston tiedote:

Rakennusviraston tekemä pohjaehdotus:

Helsingin ratikoiden nopeuttamisesta

Helsingin ratikkaliikenne on hidasta. Ratikoiden keskinopeus on 14,3km/h. Vertailun vuoksi, samantyyppisessä ympäristössä liikkuvalla Pariisin T3-linjalla keskinopeus on 19km/h ja keskustan ulkopuolisen Raide-jokerin suunniteltu nopeus on 25km/h. Nuo luvut sisältävät kaikki pysähdykset, joita on varsinkin keskustassa paljon, ja saattavat siksi tuntua matalilta.

Hitaus maksaa. Joukkoliikenteen suurin kulu on kuskin palkka ja toisena tulee vaunun pääomakulut. 14km/h nopeudella kuski ja vaunu kuljettavat matkustajia 14km, kun 19km/h päästäisiin 19km. Tämä tarkoittaa, että saman vuorovälin tarjoamiseksi tarvitaan linjalle selvästi enemmän vaunuja. Lisäksi tietty matkustajilta menee enemmän aikaa mitä hitaammin kuljetaan.

Mutta miksi liikenne on hidasta? Ja miten sitä voisi nopeuttaa? Hitaus ei ole ratikoiden yleinen ominaisuus, vaan erityispiirre juuri Helsingin liikenteelle.

Koska kysymys on empiirinen, tein vähän mittauksia ja mallinnusta. Mallin tavoitteena on mittauksiin perustuen kuvata nykytilanteessa ratikoiden matka-ajan osatekijät ja tällä perusteella arvioida, kuinka merkittäviä erilaiset nopeutusvaihtoehdot olisivat. Minua ei kiinnosta julistaa, että ratikkaliikennettä pitäisi nopeuttaa, vaan haluan ymmärtää miten sitä pitäisi nopeuttaa, ja kuinka paljon liikenne silloin nopeutuisi.

Seuraa laajamittaista selitystä mallinnuksesta, vain tuloksista kiinnostuneet voivat hypätä kohtaan ”Kustannusvaikutukset”. Varoituksena lukijoille: en ole joukkoliikenteen suunnittelija enkä sellaiseksi opiskeleva. Malli perustuu lähinnä yleiseen insinöörijärkeen, joskin sitä on myös paranneltu muutamien ammattilaisten kommenttien pohjalta.

Mittaukset

Lähtökohtana mallinnukselle toimi oma työmatkani. Mittasin viisi kertaa sekunttikellolla matkan Itämerenkadulta Hauhonpuistoon kellottaen jokaisen pysähdyksen ja liikkeellelähdön. Otin näistä mittauksista kolme keskimmäistä mukaan mallin rakentamiseen: yhdellä kerralla hidasteltiin lumitöiden takia paljon, ja yksi oli illalla niin että pysäkkejä ohiteltiin runsaasti. Lisäksi mittasin kokonaismatka-ajan 15 kertaa.


Pieni datamäärä riittää mallin luomiseen, mutta ei vielä kertomaan, vastaako se oikeasti todellisuutta. Mittaaminen oli kuitenkin siksi rasittavaa puuhaa, ettei huvittanut tehdä sitä enempää.

Esimerkkimatkalle osuu 12 pysäkkiä, 27 liikennevalot, 13 vaihdetta ja 5 isompaa kaarretta. Kaiken kaikkiaan se on melko tyypillistä keskustan ulkopuolista rataa Helsingissä. Jokaista pysäkkiä kohden on siis yli kahdet liikennevalot. Valopysähdyksiä osui myös jokaiselle mitatulle matkalle enemmän kuin pysähdyksiä pysäkille. Tarkat mittaustulokset ovat mallissa.

Malli

Malli perustuu yksinkertaistukseen, jossa vaunu liikkuu (pysähdys)kohteesta toiseen. Kohteiden välit mennään maksiminopeutta, eli kiihdytetään vakiokiihtyvyydellä kunnes joko saavutetaan maksiminopeus tai hidastus täytyy aloittaa, myös vakiokiihtyvyydellä. Kohteita on neljän tyyppisiä: pysäkit, liikennevalot, vaihteet ja kaarteet. Työkaluna mallinnuksessa käytin Open office calcia (excel-klooni). Koko malli löytyy tästä.

Ratikan kiihtyvyys: 0,8m/s^2. Ratikan kiihtyvyydelle esitetään arvoja välillä 0,8 – 1,2 m/s^2. Malli olettaa, että ratikka kiihdyttää aina tasaisella kiihtyvyydellä maksiminopeuteen ja hidastaa siitä tasaisesti taas. Koska todellisuudessa kiihdytys lopetetaan jo aiemmin, mikäli edessä on jarrutus, täytyy mallissa käytettävän kiihtyvyyden olla hiukan alle todellisen keskimääräisen kiihtyvyyden. Siksi otin alimman arvon. En tiedä, vastaako tämä reaalisesti Helsingin ratikoiden nykykäytöstä kuinka hyvin, mutta ainakin sain mallin suunnilleen täsmäämään mittauksiini.

Maksiminopeus: 40km/h. Osalla reitistä nopeusrajoitus on 50km/h, mutta yksinkertaistin vähän. Tämän vaikutus matka-aikaan on pieni.

Pysäkit: pysäkeillä pysähdytään aina. Normaaleilla pysäkeillä pysähdys kestää 15s, keskihajonta 3s. Suurilla pysäkeillä kestää 30s, keskihajonta 10s. Suuria pysäkkejä on tällä reitillä Ooppera ja Vilhonvuori. Mittauksissa joitakin pysäkkejä ohiteltiin, mutta en ottanut tätä mukaan malliin. Pysäkkiajat tulevat suoraan mittauksista.

Liikennevalot: Liikennevaloissa pysähdytään 50% todennäköisyydellä, ja pysähdys kestää 0-40s tasaisella jakaumalla. Tämä vastaa melko hyvin empiirisiä mittauksiani, joskin joka matkalle osui yksi vielä pidempi odotus, ja todellinen pysähtymisprosentti oli 43. Tässä siis pysähtyminen tarkoittaa sitä, että ratikka hiljentää kävelynopeuteen tai pysähtyy, vaikka sitten jatkaisikin heti matkaa. Pienempi hiljennyksiä jotta valo ehtisi vaihtua malli ei huomioi. Excelin rajat alkoivat tulla vastaan liikennevaloja mallintaessa, ja oikaisin pari mutkaa hajonnan kanssa. Tulosten pitäisi kuitenkin olla tarkistuslaskentani mukaan likimain oikein.

Malli ei siis käytännössä oleta minkäänlaisten liikennevaloetuuksien olevan käytössä. Ikävä sanoa, mutta tämä vastaa kohtuullisen hyvin todellisuutta Helsingissä. Käytössä levat ”nollaviive-etuudet” on toteutettu luvattoman huonosti. Esimerkiksi 0-5s pysähdys tietääkseni lasketaan nollaviiveeksi, vaikka se voi hidastuksineen viedä vaunun aikaa yli 20s.

Vaihteet: Ristikoissa hiljennetään nopeuteen 10km/h HKL:n ohjeen mukaisesti.

Kaarteet: Kaarteissa hiljennetään nopeuteen 20km/h. Luku on oma arvioni, mutta tuntuisi vastaavan suunnilleen todellisuutta. Pieniä tai todella loivia kaarteita ja mutkitteluja ei ole laskettu ollenkaan, esimerkiksi Runeberginkadun vähittäistä kääntymistä.

Sekalainen häiriö: lisäsin keskihajontaa koko matkalle 2,4 sekunttia kilometriä kohden kuvaamaan muun liikenteen aiheuttamia häiriöitä. Luku valikoitui sillä perusteella, että sain sen avulla kokonaishajonnan vastaamaan koko matkan mittauksiani. Omia kaistoja ja liikenteen seassa kulkemista ei tässä ole eroteltu.

Varmuusvara: Matkustaja haluaa mallissa olla perillä 85% todennäköisyydellä haluamaansa aikaan. Eli matka-aikoihin lisätään yksi keskihajonta. Luotettavuustarpeet vaihtelevat paljon tilanteen mukaan, ja poimin tuon luvun oikeastaan ihan hatusta. Lähtöajan epäluotettavuuteen varautumista ei ole huomioitu, lähinnä koska esimerkkimatkallani siihen ei ole ollut tarvetta.

Samaa 85% luotettavuutta käytin myös vaunujen osalta, eli vaunun pitää ehtiä 85% varmuudella lähtemään seuraavalle sivulle ajoissa. Käsittääkseni oikeasti käytetyt varmuusvarat ovat suurempia.

Matka-ajan odotusarvo mallissa on 20:34, kun reittioppaassa se on 20:00 ja mittauksissani keskiarvo on 22:23. Kokonaisaika sisältäen varomarginaalin on mallissa 23:09 ja mittauksissa 25 minuuttia. Reittiopas ei marginaaleja kerro.

Matka-ajasta 3:45 vietetään pysäkillä seisten (mittaus: 3:05) ja 4:30 liikennevaloissa seisten (mittaus: 4:20). Yhteensä liikennevalot aiheuttava 7min 59s viivettä kokonaismatka-aikaan.

Nopeutuskeinot

Vertailin seitsemää eri tapaa nopeuttaa ratikoita. Liikennevalojen ohitusta pysähtymättä laskin kolmella tapaa: siten että ohitetaan ”helpot” valot, kaikki paitsi pääväylät tai kaikki valot. Muita keinoja olivat hiljaisempien pysäkkien poisto, ”reippaampi” ajotapa, syväuraiset ristikot ja nopeusrajoituksen nosto 50km/h tasolle. Huomaa, että nopeutuskeinojen järjestys excelissä on eri kuin tässä.

Kuljettajarahastuksen lopettamista en mallintanut, koska sitä ei oikeastaan mallissa ole. Yhdelläkään mittaamistani matkoista kukaan ei ostanut lippua. Kasi ei ole turistiratikka. Ylipäänsä kuljettajarahastuksen lopettamisen hyöty on lähinnä siinä, että parempi ennakoitavuus tekee liikennevaloetuuksien ohjelmoinnista helpompaa, ei siinä että se itsessään nopeuttaisi juurikaan.

”Helpot” liikennevalot

Vaihdetaan normaalien valojen tilalle varova-valot [4] kaikkialle missä ei ole risteävää autoliikennettä (3 kpl). Lisäksi varova-tyyppinen ratkaisu risteyksiin, joissa risteävä autoliikenne on vähäistä ja siltä voidaan lyödä vuoro poikki aina tarvittaessa ilman mainittavia haittoja (5kpl). Lisäksi Kustaankatu-Kustaankuja-Flemari-valot poistetaan kokonaan (3kpl) ja korvataan tarvitaessa täyssyillä ja kavennksilla, koska liikenne toimi selvästi paremmin 2008 kun ne eivät vielä olleet päällä. Yhteensä 11 valot poistuvat ratikan kannalta katsottuna, ja jäljelle jää 16kpl. Nämä ovat siis periaatteessa tehtävissä liikennevalo-ohjelmoinnilla, joskin käytännössä pieniä katutöitä kannattaa tehdä samalla.

Nopeutus: kokonaisaika väheni 3 minuuttia, eli 13%. Malli olettaa pysähtymistodennäköisyyden olevan kaikissa valoissa sama, mikä ei ihan pidä paikkaansa. Siksi todellinen nopeutus lienee jonkin verran pienempi.

Kaikki paitsi pääväylien liikennevalot ohitetaan

Järjestetään liikennevaloihin hidasteeton ohitus kaikkialle, paitsi autoilun pääväylille. Risteyskohtaisia ratkaisuja en lähde miettimään, osa niistä edellyttänee autoliikenteen sujuvuuden heikentämistä. Pääväyliä ovat tällä reitillä Mechelininkatu, Mannerheimintie, Sturenkatu, Hämeentie ja Mäkelänkatu. Autoliikenteen asemaan näillä kaduilla ei siis tehdä mitään mutoksia, mutta toissijaisilla väylillä hyväksytään viiveitä. Valoja poistuu ratikan kannalta 20 ja jää jäljelle 7.

Nopeutus: kokonaisaika väheni 5:32 minuuttia, eli 24%. Kuten edellisessäkin, todellinen nopeutus lienee hiukan pienempi.

Kaikkien liikennevalojen ohitus

Vertailun vuoksi katsoin, mitä käy jos kaikki liikennevalot voi ohittaa. Se vaatisi vähän suurempiakin muutoksia Helsingin liikennejärjestelyihin, joten tämä malli on mukana lähinnä vertailukohtana.

Nopeutus: kokonaismatka-aika lyheni 7 minuuttia eli 30%. Näin suuret parannukset eivät helpolla onnistu, vaan vaatisivat joko eritasoliittymiä tai suuria liikennointitavan muutoksia. Pitkän tähtäimen tavoitteena pysähtyminen vain pysäkeillä on oikea, ja ainakaan uusille rataosuuksille ei pidä hyvksyä mitään vähempää. Siksi tämä luku on syytä pitää mukana.

Pysäkkien poisto

Poistetaan pysäkit, jotka usein ohitetaan, ja joista järkevän matkan päässä on toinenkin pysäkki. Näitä oli reitillä 3kpl: Marian sairaala pohjoiseen päin, Kaupunginpuutarha ja Lautatarhankatu. Kustaankadun pysäkki länteen päin olisi samaa joukkoa, mutta mallissa on mukana vain suunta itään. Pysäkkien poisto aiheuttaa aina myös palvelutason laskua ja paljon valitusta. Etenkin Kaupunginpuutarhan suhteen en itse sitä poistaisi, vaikka Oopperalle on vain 320m.

Nopeutus: kokonaisaika väheni 1:36 minuttia eli 7%. Pysäkkiä kohden kiihdytyksineen kuluu siis noin puoli minuuttia reaalisissa liikenneoloissa.

”Reipas” ajotapa

Kuskeilta vaaditaan aina välillä reippaampaa otetta ajamiseen. En ole varma, missä määrin tämä onnistuu vaarantamatta liikenneturvallisuutta tai heikentämättä matkustusmukavuutta (ainakaan liikaa). Muutin mallissa kiihtyvyyden 0,8m/s^2:sta 1,0:aan, eli neljänneksen suuremmaksi. Tuo tarkoittaisi siis todellisen kiihtyvyyden nousemista 1,0 – 1,2 m/s^2 välille, koska malli vaatii arvion alakanttiin. Ainakaan tämän suurempaa kirimistä ei voi tehdä.

Nopeutus: matka nopeutui minuutilla, eli 4,4%.

Syväuraiset ristikot

HKL suunnittelee ristikoiden vaihtamista syväuraisiksi niin, että niistä voisi ajaa suoraan läpi hidastamatta, ja kääntyäkin nykyistä lujempaa. Varsinainen tarkoitus on vähentää kiskojen ja vaunujen kulumista, mutta kyllähän tuo vähän myös nopeuttaa liikennettä. Mallinsin muutoksen niin, että vaihteista saisi ajaa 20km/h kymmenen sijaan.

Nopeutus: 17 sekunttia eli 1,2%. Malli arvioi tämän alakanttiin, todellinen vaikutus lienee jonkin verran suurempi. Lähes kaikkien vaihteiden vieressä on myös liikennevalot, ja niin kauan kun niissä pysähdellään, ei ristikoiden nopeuttaminen vaikuta paljoa. Yhdistettynä valojen ohitamiseen vaikutus olisi siis suurempi, mutta sitä en lähtenyt laskemaan auki.

Maksiminopeus 50km/h

Tämä on mukana lähinnä koska halusin katsoa, oliko käyttämäni 40km/h maksiminopues ongelma. Ei se ollut: jos koko reitti ajettaisiin 50km/h, nopeutuisi matka 17 sekunttia eli 1,2%. Vasta jos pysähtelyjä on vähennetty reippaasti, alkaa maksiminopeudella olla jotain väliä. Mallintamallani välillä ratikka kulkee 40km/h maksiminopeudella yhteensä 950m matkan, ja 50km/h matkaa olisi 408m. Lähes koko aika on siis hidastusta tai kiihdytystä.

Häiriöiden puolitus

Liikennehäiriöiden mallintamiseen malli ei ole kauehan hyvä, koska se perustuu toimintaan normaaleissa olosuhteissa. Mittasin kokonaismatka-ajan 15 kertaa saadakseni vähän enemmän dataa sen hajonnasta ja lisäsin sen pohjalta 2,4 sekunnin hajonnan per kilometri sekalaisille häiriöille (lähinnä autoliikenteelle). Mallilla tein vertailun, jossa puolitin tuon luvun.

Nopeutus: kokonaisaika nopeutuu 40s, eli 2,9%, kun oletetaan, että 85% todennäköisyydellä pitää olla ajoissa perillä. Tätä lukua en pitäisi kauhean luotettavana, koska se perustuu mielivaltaiseen kertoimeen jonka taustalla on aivan liian vähän mittauksia.

Yhteenveto nopeutuskeinoista

Eri nopeutustapojen vaikutuksen kokonaismatka-aikaan (odotusarvo + 1 keskihajonta, eli 85% todennäköisyydellä perillä odotettuun aikaan mennessä)

  • Helpot valomuutokset 13%
  • Useimmat liikennevalot ohitetaan 24%
  • Kaikki valot ohitetaan 30%
  • Pysäkkien vähentäminen 7%
  • ”Reipas” ajotapa 4,4%
  • Syvät ristikot 1,2%
  • Maksiminopeus 50km/h 1,2%
  • Häiriöiden puolitus 2,9%

Tärkein keino nopeuttaa ratikoita on sellaisten liikennevalojen vähentäminen, joissa joutuu pysähtymään. Vain puolet liikennevalojen aiheuttamasta viiveestä on niissä seisomista, joten ”nollaviive-etuus”, jossa kuitenkin joutuu ensin pysähtymään, vaikka vain 0 sekunniksi, ei vastaa tarkoitustaan. Merkittävä parannus olisi tehtävissä jo melko yksinkertaisilla keinoilla.

Pysäkkien vähentäminen nopeuttaa matkaa puolisen minuuttia per kappale. Sillä on kuitenkin myös selvä haitta palvelutasoon, joten sen kanssa kannattaa olla varovainen.

Syväuraisten ristikoiden ja maksiminopeuden noston vaikutus on vähäinen. Myöskään häiriöiden vähentäminen tai ajotavan muuttaminen agressiivisemmaksi eivät mallin mukaan vaikuta kovin paljoa.

Virhelähteet

Mittausmäärät ovat niin pieniä, että niiden ei voi vielä katsoa todistavan mitään. ne riittävät mallin luomiseen, mutta eivät validoimiseen.

Liikennevalot eivtä käyttäydy aivan niin yksinkertaisesti kuin malli olettaa. Erityisesti pysähtyminen tuntuisi olevan hiukan todennäköisempää, ja seisonta-ajat pidempiä suurimpien risteysten kohdalla. Tästä seuraa, että malli yliarvoi helppojen liikennevalojen ohituksesta saatavaa hyötyä jonkin verran.

Liikenteen varmuudelle käytetty vaatimustaso, 85%, on luultavasti alakanttiin. Seurauksena liikenteen luotettavuuden lisäämiselle annettu hyöty on arvioitu turhan matalaksi. Mittausten vähyydestä johtuen kyseinen luku on muutenkin muita epävarmempi

Muutkin mallinnuksessa käytetyt yksinkertaistukset vaikuttanevat tuloksiin vähäisessä määrin. Esimerkiksi kiihdytyksen ja jarrutuksen kiihtyvyys ei ole sama ja malli ei täysin huomio useiden lähekkäisten liikennevalojen yhteisvaikutusta.

Kaiken kaikkiaan tuloksia voi pitää suuntaa antavina. Numerot ovat epätarkkoja, mutta keskeisten lukujen suuruusluokka oikein.

Kustannusvaikutukset

Tutkittu väli kasia on tyypillistä keskustan ulkopuolista rataa Helsingissä. Joltakin osin pääkadulla, toisilta osin alueellisilla kokoojakaduilla. Runsaasti liikennevaloja, mutta myös valotomia risteyksiä. Keskustassa on pysäkkejä, liikennevaloja, vaihteita, mutkia ja muuta häiriötä selvästi laitakaupunkia enemmän, mutta niiden keskinäiset suhteet eivät näppituntumalla poikkea suuresti. Esimerkiksi kilometrin matkalla Pitkältä sillalta Sokokselle on kolme pysäkkiä, neljät vaihteet ja yhdeksät valot. Siksi voidaan kohtuudella olettaa, että mallin tulokset pätevät käytetyllä tarkkuustasolla (s.o. suuruusluokka oikein) koko kaupungin ratikkaliikenteeseen.

Helsingin ratikkaliikenteen kokonaiskustannukset olivat vuonna 2008 55,1 miljoonaa euroa. Kulut jaetaan linjakilometrikorvauksiin (huolto ym ajokilometrestä riippuvat kulut), linjatuntikorvauksiin (kuskin palkka ja muut ajotunneista riippuvat kulut, vaunupäiväkorvauksiin (pääomakulut) ja muihin kuluihin. Näistä linjatuntikorvaukset ja vaunupäiväkorvaukset riippuvat suoraan nopeudesta: jos ratikat kulkevat lujempaa, tarvitaan yhden linjan hoitamiseen vähemmän vuanuja ja kuskeja. Näitä nopeudesta riippuvia kuluja oli 2008 yhteensä 28,8 miljoonaa euroa.

Liikenteen nopeuttaminen ei tietenkään tarkoita, että ratikoita voitaisiin noin vain vähentää. Ne vaunut mitä on ostettu, on jo ostettu. Eikä kuskejakaan voi lempata noin vaan pellolle, vaikka tarve vähenisi. Mutta kun liikennettä ollaan lähivuosina voimakkaasti kasvattamassa, toteutuvat säästöt suoraan sen kautta, paljonko tarvitaan uusia vaunuja ja kuskeja.

Myös linjakilometrikuluista (huollosta) kohtuullinen osa riippuu suoraan pysähdysten määrästä: pysähtyminen ja liikkeellelähtö kuluttaa vaunuja. En tiedä tarkkoja lukuja, eikä niitä ole tässä laskelmassa mukana. Lisäksi jos ratikkaliikennettä nopeutetaan, laajenee sen mahdollinen käyttöalue, ja joitakin bussilinjoja voidaan yhdistää ratikkalinjoihin. Tästä seuraavia säästöjä ei myöskään ole huomioitu. Näinollen todelliset nopeutussäästöt ovat alla listattuja jonkin verran, ehkä merkittävästikin, suuremmat. Varsinkin kun liikenne laajenee joka tapauksessa.

Lisäksi on laskettava matkustajien ajan arvo. Toisin kuin ylläkuvatut säästöt, se ei ole ”oikeaa rahaa”, eli kenenkään tilillä ei ole senttiäkään enempää suoraan sen takia, että aikaa on säästynyt. Mutta sille on kuitenkin laskettavissa arvo. Matka-ajan arvon laskentaan käytetään suomessa yhteiskuntataloudellista kannattavuuslaskelmaa (yhtali). Yhtali on menetelmänä ongelmallinen, koska siitä puuttuu monia keskeisiä yhteiskuntataloudellisia vaikutuksia, kuten maankäyttö ja dynaamiset vaikutukset. Käytännössä se mittaa lähinnä liikenteen nopeutumista ja sitäkin olettaen, että ihmiset eivät muuta käyttäytymistään (mikä ei tietenkään yleensä pidä paikkaansa).

Tutkittavaan asiaan, eli ratikkaliikenteen nopeuttamiseen, yhtali soveltuu kuitenkin monia muita hankkeita paremmin, koska kyse ei ole ensisijaisesti kapasiteetin lisäämisestä, vaan juurikin matkustusnopeudesta. Myös verrattaessa muulle liikenteelle mahdollisesti koituvia haittoja, yhtalilla lasketut matka-aikakulut ovat verrannollisia. Siksi olen laskenut mallissa myös yhtali-säästöt, joskin erillään ”oikeista” säästöistä. Yhtali laskentaprusteet löytyvät täältä ja nykyään voimassa olevat yksikköarvot täältä

Yhteenveto eri nopeutusvaihtoehtojen säästöistä

Muutos Nopeutus Säästö Yhtali-säästö
Helpot liikennevalomuutokset: 13% 3,8M€ 12,3M€
Isommat liikennevalomuutokset: 24% 7M€ 22M€
Kaikkien valojen ohitus: 30% 9M€ 29M€
Pysäkkien vähennys: 7% 2M€ ?
”Reippaampi” ajotapa: 5% 1,6M€ 5M€

Kaikki muut nopeuttamisvaihtoehdot ovat näihin verrattuna näpertelyä. Pysäkkien poiston yhtali-säästöä en laskenut, koska pysäkkivälin pidentäminen vastaavasti lisää kävelymatkojen pituutta, joka ei ole mallissa mukana. Siksi luku olisi selvästi virheellinen.

Käytännössä se, mihin on syytä keskittyä on siis liikennevalot, koska pysäkkien poisto laskee palvelutasoa, ja ajotavan kiristäminen heikentää matkustusmukavuutta ja mahdollisesti liikenneturvallisuutta. Liikennevalojen parantamisella on myös mahdollista saada selvästi suuremmat säästöt kuin muilla tavoilla.

Vertailun vuoksi, isommille liikennevalomuutoksille laskemani 22 M€ yhtali-hinta vastaa sitä, että jokaista Helsinginnimelle tulevaa autoa hidastettaisiin 1min 45s. Eli vaikka se vaatisi näin suuria muutoksia, se olisi silti yhteiskuntataloudellisesti kannattavaa. Oikeasti tarvittava keskimääräinen hidastus olisi pikemminkin alle 10s, koska suurin osa autoista ei hidastuisi lainkaan (pääteiden risteyksiinhän ei koskettu). Arvio näppituntumalla, ei laskettu.

Johtopäätökset

Ratikkaliikenteen hitauden suurin syy on liikennevaloihin pysähtely. Kaupunki (tai nyttemmin HSL) seisottaa ratikoita valoissa 9 miljoonalla eurolla, ja lisäksi matkustajien aikaa kuluu laskennallisesti 20 miljoonalla eurolla.

Liikenteen määrätietoinen nopeuttaminen säästäisi merkittävästi kustannuksia, ja tekisi liikenteestä nykyisillä lippuhinnoilla selvästi voitollista toimintaa. Merkittävin keino nopeuttaa liikennettä on mahdollistaa liikennevalojen ohitus hidastamatta. Tämä ei tarkoita nykyisiä huonosti toimivia ”nollaviive-etuuksia”, vaan sitä että ratikka voi edetä nopeusrajoituksen sallimalla maksiminopeudella läpi risteyksen, kuten Länsi-Euroopan ratikkakaupungeissa on tapana.

Arviolta 13% nopeutus, 3,8M€ suorat säästöt ja 8,5M€ yhteiskuntataloudelliset säästöt voidaan saavuttaa helpoilla liikennevalomuutoksilla, jotka eivät aiheuttane mitattavissa olevaa haittaa muulle liikenteelle. Hyväksymällä pienet haitat autoliikenteelle saavutettaisiin 24% nopeutus ja 7M€ säästöt. Syntyneet matka-aikatappiot autoilijoille olisivat suuruusluokaltaan murto-osa ratikkamatkustajien 15M€ matka-aikasäästöistä.

Lopuksi

HSL näyttää heränneen toimimaan konkreettisesti ratikkaliikenteen nopeuttamiseksi. Nyt ollaan tilaamassa konsulttiselvitystä juurikin tässä mallintamani linjan 8 nopeuttamisesta. Toivotan onnea valittaville konsulteille, ja tarjoan kaikille kilpailutukseen osallistuville tässä esitettyjä ideoita vapaaseen käyttöön.

Keskustelua mallista ja sen puutteista on käyty myös Joukkoliikennefoorumilla.

Helsingin Keskeisimmällä alueella

Asuntoilmoitus oikotiellä kämpästä tässä talossa:

Harvinaislaatuinen tilaisuus päästä asumaan Helsingin Keskeisimmälle alueelle valoisaan ylimmän kerroksen kaksioon. Tästä taloyhtiöstä erittäin harvoin tarjolla asuntoja. Tunnelmallisessa kodissa poikkeuksellisen loistava pohjaratkaisu, korkeat huoneet, upeat leveät ikkunalaudat, kauniit lautalattiat sekä paljon säilytystilaa. Makuuhuone rauhalliselle sisäpihalle ja olohuoneen ikkunoista esteettömät puistonäkymät. Erinomaiset kulkuyhteydet kaikkialle. Tule ihastumaan!

Välittäjältä on karannut mopo käsistä ylisanoja sorvatessa. Erityisesti Helsingin Keskeisin alue (Vallila? Njoo, tykkään minäkin täällä asua, mutta ei nyt kuitenkaan varsinaisesti kaupungin sykkivä ydin) ja poikkeuksellisen loistava pohjaratkaisu (keittiön ja huoneen välinen seinä purettu) ovat timangista ammattitaitoa vaativaa kiinteistölyriikkaa. Esteettömät puistonäkymätkin ovat näin talvella puiston läpi Hämeentielle.

Hintapyyntö on 194 000e. Se on aika paljon 46 neliöstä talossa johon on tulossa putkiremontti. 4200e neliöltä, olkoonkin että niitä neliöitä peittävät kauniit lautalattiat. Mutta se lienee kohtuullinen hintapyyntö: viime kuussa myytiin yhtiössä kaksi saman kokoista kämppää lähes täsmälleen tuohon hintaan (erittäin harvoin tarjolla).

2008, ennen finanssikriisejä ja lamaa, tämä asunto maksoi saman verran. Ja tämä on kymmenen neliöä isompi. Olkoonkin, että kunto oli ostaessa huono: remonttiin meni kymppitonni ja paljon työtä, jotta saatiin tehtyä poikkeuksellisen loistava pohjaratkaisu ja kaivettua kauniit lautalattiat esiin kolmen muovimattokerroksen alta. Upeat leveät ikkunalaudat kaipaavat vieläkin tasoitusta ja maalausta.

Ei voi siis todellakaan sanoa hintojen laskeneen. Päinvastoin, asunnot ovat nyt taas kerran kanta-kaupungissa kalliimpia kuin ikinä ennen. Tilastokeskuksen mukaan hinnat Helsingissä nousivat viime vuonna yli 10% ja inflaatiokorjattuna ylittivät taas vuoden -89 tason (käväisivät vuosi sitten sen alla hetken). Kauppojen määrä on kuitenkin samaan aikaan pienentynyt.

Johtopäätökset:

  1. Lama? Mikä se on? Korkotaso taitaa tehdä pienet tepposet, mutta ei tässä kyllä juuri lamafiilis tule.
  2. Helsinkiin on ihmisillä niin kova halu, että hinnat nyt vaan ovat korkeita. Kantakaupunki on Helsingin Keskeisin alue, oikeastaan koko maan keskeisin alue. Hintojen laskua ei kannattane odotella, se tulee aikaisintaan kun satamat on rakennettu lähes täyteen. Ja tuskin silloinkaan.
  3. Rakennusalalla on kartelli. Mikään muu tuskin selittää yhtäaikaista rakennustöiden jäissä pitoa vaikka hinnat nousevat ja kulut laskevat.

Keskiolut maitokauppoihin

Minulla on vaatimus. Haluan keskioluen maitokauppoihin. Ei tarvitse olla tsekkejä tai irkkuja, eikä minkään sortin erikoisoluita. Ihan tavallinen suomalainen vaalea lager käy hyvin. Sandels, Karhu tai Koff, ei Lapparia tai Karjalaa kiitos. 0,33 litran tölkeissä.

Neljänsadan metrin sätellä kotoani on neljä pientä kauppaa. Niistä vain yksi myy minulle olutta. Sieltäkin sitä saa harvoin kylmänä ja se on usein lopussa. Toistan: puhun nyt tavallisesta suomalaisesta lagerista. Ostan minä muitakin oluita, mutta niitä voin hakea kauempaakin.

Kynnyksensi muodostuu tuo 0,33 litran tölkki. Lähistön kolme Alepaa ovat tiputtaneet sen valikoimistaan. Olutta saa 0,5l ja 0,568l (SI-järjestelmä, huhuu?) tölkeissä ja kohta varmaan litraisissa, mutta ei tavallisissa kolmanneslitraisissa. 0,5l ja isommat oluet väljähtyvät ennen kun ne ehtii juoda loppuun, ja ovat siis huonoja substituutteja tavallsielle tölkille. En halua niitä.

Ilmeisesti hyllyyn ei mahdu kolmea kokoa, joten pienin saa väistyä kun siinä on huonoin kate. Yhtä merkkiä saattaa löytyä lämpimänä 24-salkkuina. Yleensä Karjalaa.

Oikeastihan ongelma on tietenkin, että lähikauppani ovat kaikki pieniä, ja että kuluttajien vaatimustaso nousee koko ajan. Tarjolla olevien tuotteiden määrä on noussut jatkuvasti kymmeniä vuosia, ja odotukset kaupan tarjonnasta ovat nousseet samaa tahtia. Alle 400m^2 kaupoille alkaa olla aika vaikeaa tarjota kaikkea mitä haluttaisiin. On ihan ymmärrettävää, että riisiviinaetikkaa tai curry-tahnaa saa hakea jostain muualta. Mutta olutta. Tavallista. Suomalaista. Lageria. Mitä tekee kaupalla josta ei saa olutta?

Ongelma on sama suuressa osassa Helsingin kantakaupunkia. Ihan ydinkeskustassa on muutama iso kauppa, ja Hakaniemessä yksi, Kasarmitorilla, Kurvissa ja Pasilassa keskikokoiset (ai niin ja Aleksis kiven kadun S-market, mutta se on nykyään huono). Suurin osa Etelä-Helsinkiä, Töölö, Meilahti, Vallila, Hermanni ovat kaikki pikkukauppojen varassa. Valmiiseen kaupunkiin ei ole helppo saada uusia isoja liiketiloja, joten palveluverkko on jääny jälkeen ihmisten odotuksista. Eikä pikkukauppojen aukioloa suosiva laki ole varmasti myöskään edistänyt keskittymiskehitystä.

Kaksi noista naapuruston kaupoista on seinänaapureita. Ne kun yhdistäisi, niin se olisi jo keskikokoisen kaupan paikka. Ja Kurvin S-marketin vieressä on entinen Sesto ilmeisesti tyhjänä. Siihen saisi yhteensä jo aika ison marketin. Kolme kauppaa 400m säteellä riittäisi minulle hyvin, jos yksi niistä sitten olisi tarpeeksi suuri voidakseen pitää valikoimissaan olutta.

Viimeiset pari viikkoa olen käynyt kaupassa 800m päässä Kurvissa. Elämänlaatuni on kohentunut huomattavasti, ylimääräinen kävely on siihen nähden pientä. En usko, että palaan enää lähikauppoihin kuin satunnaisesti ostamaan jotain unohtunutta. Mutta tuntuu typerältä kantaa olutta niin kaukaa.

Pitäisikö tehdä manifesti addressit.comiin. ”Me allekirjoittaneet Suomen kansalaiset vaadimme, että olutta on saatava lähikaupoista. Perkele.

Helsingin toteutumattomat kanavat

Suomessa ei ole paljoa kanavia. Suurimmat syyt tähän lienevät mäkinen maasto, joka vaatii sulkuja ja kallioinen maaperä, joka oli ennen räjähteitä hankala muokattava. Nekin vähät kanavat joita on rakennettu, ovat olleet kannattamattomia alun alkaenkin tai viimeistään pian rakentamisen jälkeen.

Helsingissä on viisi kanavaa: Katajanokan, Laajasalon, Tammisalon, Hevossalmen ja Ruoholahden kanavat. Piakkoin rakennettaneen Ramsinniemen kanava Vuosaareen kuudenneksi. Aurinkolahden kanava ei ole kanava, vaan Pohjois-Euroopan suurin suihkulähde.

Kanava on paljon merkittävämpi rakennelma kuin vaikkapa maantie tai silta. Ennen rautatietä ja rekkoja vesitie ja sen laajennos kanavilla olivat tärkein kuljetusväylä. Kanavalla on myös valtava symbolinen merkitys. Kanava yhdistää yhden veden toiseen, tekee niistä yhtä. Sen kautta Ahti ulottaa sormensa syvemmälle sisämaahan. Rakentaessaan kanavan, ihminen kutsuu meren vierauden kotiinsa maalle.

Toteutumaton kanava, jota suunniteltiin muttei koskaan kaivettu, ei yhdistä vesiä, vaan sen mitä on siihen mitä olisi voinut olla. Toteutumatonta kanavaa pitkin virtaavat vieraat vedet tähän ankkalampeen jota kutsumme todellisuudeksi.

Kluuvin kanava Ehrenströmin asemakaavassa vuodelta 1815

Vanhin helsingin toteutumattomista kanavista on Kluuvin kanava. Se yhdistää edesmenneen Kluuvinlahden Kolera-altaaseen. Kluuvinlahti oli matala ja soinen lahti, joka jatkui nykyisestä Töölönlahdesta Esplanadin tienoille asti. Kaupunkilaiset käyttivät sitä yleisesti kaatopaikkana, ja sen täyttämistä ehdottetiin jo 1700-luvulla.

Alkuperä: Augustin Ehrensvärd ehdotti tiettävästi Kluuvin kanavan toteuttamista 1700-luvun jälkipuolella, mutta ehdotuksesta luovuttiin kustannusyistä. Ruotsi oli suurvaltaseikkailujen jäljiltä köyhä maa, ja Helsinkiin suunnatut rahat menivät Viaporin rakentamiseen. Toisen kerran ajatus nousi esiin Ehrenströmin ja Kocken asemakaavassa vuonna 1815 (kuva yllä). Siinä puolet Kluuvinlahdesta täytettiin ja täyttömään sekä kannaksen yli vedettiin kanava.

Realistisuus: Ehrenström oli vastuussa uuden pääkaupungin rakentamisesta arvolleen sopivaksi. Lähes kaikki muu hänen suunnitelmastaan toteutui, mukaanlukien Katajanokan kanava. On siis voinut olla hyvinkin pienestä kiinni, ettei Kluuvin kanavaa rakennettu.

Mikäli kanava olisi rakennettu, se olisi luultavasti täytetty myöhemmin. Jos se olisi päätynyt merkittäväksi osaksi kaupungin identiteettiä, olisi se saattanut säästyä, vaikka keskusta laajenikin suoraan sen päälle. Kanavan varteen piirretyt puistot olisi joka tapauksessa rakennettu täyteen taloja. Nykyään kanavan rakentaminen olisi täysin mahdotonta; sen tiellä on muun muassa Rautatieasema ja Aleksanterinkatu. Eikä Kluuvinlahtea enää edes ole.

Merkitys: Jos Kluuvin kanava olisi rakennettu, ja etenkin jos se olisi säilynyt, Helsinki olisi eri kaupunki. Keskustan asemakaava olisi aivan eri, ja sitä keskeltä halkova kanava tekisi kaupunkikuvasta erilaisen. Kruunuhaka saattettaiin tuntea vanhana kaupunkina, kun sillä olisi selvempi raja.

Myös Töölön seutu olisi erilainen. Kanava olisi mahdollistanut joustavamman veneliikenteen torille Töölönlahdelta ja siten tukenut kaupungin kasvua Töölön suuntaan jo ennen 1900-lukua. Rautatie olisi luultavasti vedetty toiselta puolelta lahtea (miksi ihmeessä se edes on tehty kallioleikkauksella Linnunlauluun, kun vieressä oli tyhjää maata?) ja rautatieasema olisi jossain postitalon paikkeilla.

Hesperian kanava vuoden 1907 suunnitelmissa

Hesperian kanava yhdistää Töölönlahden Taivallahteen. Se kulkee Hesperiankatujen välissä, ja itse asiassa nykyinen Hesperian esplanadi onkin seurausta siitä, että kanavaa ei rakennettu.

Alkuperä: Tiettävästi ensimmäinen ehdotus Hesperian kanavasta on vuodelta 1891, kun Töölö oli vielä tyhjiä kallioita ja satunnaisia vuokrakasarmeja. Tarkoitus oli parantaa Töölönlahden veden vaihtuvuutta (se oli saastainen jo silloin) ja myös vesireittejä satamien ja vesistöjen välillä.

Vuoden 1906 Gustav Nyströmin ja Lars Sonckin asemakaavassa kanavaa ei ollut, kuten ei Hesperiankatujakaan, mutta 1907 se oli taas suunnitelmissa, tällä kertaa lähinnä esteettisistä syistä. Valtuusto kuitenkin hylkäsi kanavan, koska siltojen takia siitä olisi tullut kovin kallis pelkäksi koristeeksi. Myös terveysvaikutuksista oltiin huolissaan, kun Töölönlahden saasteet olisivat levinneet rakennettavalle asuinalueelle.

Hesperian kanava seinämaalauksessa rappukäytävässä Pohjoisella hesperiankadulla

Realistisuus: Kanava oltaisiin hyvinkin saatettu rakentaa. Toisaalta sille ei ollut mainittavaa tarvetta, ja kaupunki tapasi olla vielä sata vuotta sitten pihi tälläisissä imagonrakennusprojekteissa. Rakentaminen olisi siis vaatinut jonkun korkeassa asemassa olevan puuhamiehen, joka olisi pitänyt sitä itsenäisen valtion välttämättömänä tuntomerkkinä. Jos kanava olisi rakennettu, se virtaisi Töölön halki vielä tänäänkin. Sen myös voisi edelleen rakentaa puiston halki.

Merkitys: Jos Hesperian kanava olisi rakennettu, Töölön ilme ja ehkä arvostuskin saattaisivat olla hiukan hiukan eri. Huolimatta sijainnistaan kapeahkolla kannaksella, Töölö on maata kohti suuntautunut kaupunginosa; kanava avaisi sitä enemmän merelle. Töölönlahden vesi olisi myös puhtaampaa, ja kanava olisi sightseeing-vesibussien vakioreitti (olettaen, että Eläintarhanlahdelle olisi riittävä vesiväylä).

Kruunuvuoren kanava Elien Saarisen Pro Helsingfors -suunnitelmassa vuodelta 1918

Kruunuvuoren kanava yhdistää Tahvonlahden Kaitalahteen, ja erottaa Kruunuvuoren alueen muusta Laajasalosta.

Alkuperä: Eliel Saarinen täytti vuoden 1918 Pro Helsingfors-suunnitelmassaan paljon merta. Muun muassa Töölönlahti jäi Vapaudenkadun alle ja Sörnäisten satama sai nykyisen muotonsa. Hän kuitenkin myös piirsi yhden kanavan, joka erotti Kruunuvuorenrannan muusta laajasalosta. Syitä tähän en osaa sanoa: kanava ei palvele mitään ymmärrettävissä olevaa tarkoitusta, enkä ole löytänyt siihen muuta viitettä kuin kuva (Pro Helsingfors kokonaisuudessaan ei vielä ole netissä, varmaankaan tekijänoikeuksien takia, kun Eliel kuoli vasta 1950).

Realistisuus: Pro Helsingfors-suunnitelmaa ei koskaan lähdetty toteuttamaan. Ja vaikka sitä olisikin toteutettu, kanava olisi luultavasti silti jäänyt tekemättä, koska sen rakentamiselle ei ollut syytä. Kanava ei oikaise merkittävästi mitään reittiä, ainoastaan pienveneiden matkaa Herttoniemestä kohti Hevossalmea. Kruunuvuori on myös merkitty teollisuusalueeksi ja satamaksi, joten esteetisillä syilläkään kanavaa tuskin voi perustella.

Nykyään kanavan paikalla on ruovikkoa, purettava teollisuustontti ja osa Kaitalahden omakotitaloalueesta. Rakennettavalle Kruunuvuorenrannan kaupunginosalle kanava antaisi lisää omaa ilmettä, joten rakentamiselle olisi nyt ensimmäistä kertaa jokin syy.Omakotitalotonttien lunastamisesta nousisi kuitenkin sellainen haloo, että siihen ei ryhdytä.

Merkitys: Kanavan rakentamisella tuskin olisi ollut kovin suurta vaikutusta kaupungin kehitykseen. Kaitalahti olisi rakennettu hiukan eri tavalla, ja Tahvonlahden venesatama olisi suositumpi.

Muista toteutumattomista kanavasuunnitelmista en ole tietoinen. Mieleeni nousee kuva Hakaniemen kanavasta Eläintarhanlahdelta Hakaniemenrantaan, mutta se ole löytänyt sille mitään lähteitä, joten se lienee omaa keksintöäni.

Jokainen on helsinkiläinen

Kaksi kolmasosaa helsinkiläisestä on ensimmäisen polven helsinkiläisiä, eli he ovat syntyneet muualla. Tämä ei ole mikään nykyajan uusi ilmiö. Itse asiassa siitä lähtien kun Viaporin rakennustyöt aloitettiin 1748, valtaosa (luullakseni enemmistö) helsinkiläisistä on aina ollut ensimmäisen polven helsinkiläisiä. Ensin rakennustyömiehiä, sitten Ruotsin sotilaita, Tsaarin sotilaita, uuteen pääkaupunkiin muuttajia, tehtaille töihin tulijoita, yliopiston opiskelijoita muualta maasta jne. Jokainen heistä oli helsinkiläinen, koska jokainen heistä valitsi olla helsinkiläinen.

Harva meistä voi jäljittää esi-isänsä 1700-luvun alun Helsinkiin: asukkaita kun kaupungissa oli tuolloin vajaat 1500 (*). Lähes jokainen on siis muualta kotoisin, eikä mitään alkuperäistä, oikeaa Helsinkiläisyyttä olekaan.

Tässä Helsinki eroaa useimmista suomen vanhoista kaupungeista, kylistä puhumattakaan: Turku, Vaasa, Porvoo jne olivat väestöltään suhteellisen vakaita teollistumisen alkuun asti. Maalta taas on muutettu lähinnä pois: Ruotsista, Amerikasta ja Helsingistä löytynee tuhatkaupalla kuortanelaisten jälkeläisiä, mutta Kuortaneelta hyvin vähän sellaisia, jotka eivät olisi 1800-luvun kuortanelaisten jälkeläisiä (okei, poislukien muutama evakkokarjalainen).

Tämä ero näkyy. Jos helsinkiläinen (tai vaikka savolainen) muuttaa Seinäjoelle, hänet tunnetaan lopun ikäänsä sinä helsinkiläisenä, lapissa junantuomana. Hyvä ettei lapsiakin. Mutta Helsinkiin muuttanut (niin, mistäs se taas olikaan…) on helsinkiläinen.

Paitsi jos ei halua olla. Historia näkyy myös siinä, että Helsingissä puhutaan murteita. Jos karjalainen muuttaa Pohojammaalle, on aika vikkeelään syytä oppia sanomaan ”mää” oikein. Turpiinhan siinä voi tulla, jos loihe lausumaan ”myö”. Ja silti on aina karjalainen. Helsingissä voi vuosikymmenen toisensa jälkeen itsepäisesti pitää omat pronomininsa, eikä sitä kukaan edes katso kieroon.

Kaikki Helsingissä asuvat ovat siis helsinkiläisiä. Vantaalaiset ovat tietenkin myös helsinkiläisiä, vaikka tässä on meneillään parin vuosikymmenen väliaika kun kunnan nimessä ei lue Helsinki. Espoolaisetkin ovat helsinkiläisiä, vai mistä he muka ulkomailla esittelevät tulevansa. Samaten ovat kaikki kehyskuntalaiset, jotka asuvat Helsingin metropolialueella. Helsinkiläisiä koko porukka.

Kajaanissa tänään syntyvä vauva on myös helsinkiläinen. Jos haluaa. Kohtuullisella todennäköisyydellä haluaa, ja asuu täällä 20 tai 30 vuoden kuluttua.

Eikä se ole sattumaa. Ihminen ei ole tuomittu olemaan koko ikäänsä sitä, miksi on syntynyt. Vaihtoehto on muuttaa Helsinkiin. Tämä on avoin kaupunki, jolla ei ole rajoja. Ainakaan kiinteitä rajoja. Vitsin mukaan Suomessa on 20 vuoden kuluttua kaksi kuntaa: Helsinki ja Kauniainen. Jos et sinä tule Helsinkiin, Helsinki tulee kohta luoksesi.

Sain joululahjaksi kaupungin tietokeskuksen julkaiseman Helsingin historiallisen kaupunkikartaston. Luvassa on siis kasa kirjoituksia rakkaan kotikaupunkini historiasta. Livenä en kehtaa jauhaa aiheesta loputtomiin, joten osa täytyy purkaa blogiin.

(*) tuostahan saisi tietysti eksponentiaalisesti laskemalla aika isojakin lukuja, mutta kun se eksponentti on alle yksi. Luonnollinen väestönkasvu oli kaupungeissa pitkään miinusmerkkistä: Helsingissä 1910-luvulle asti. Suurin osa noiden 1500 helsinkiläisen suvuista on siis sammunut erilaisissa miehityksissä, nälänhädissä, tulipaloissa tai ihan vaan tauteihin. Nykyiset jälkeläiset laskettaneen pikemminkin tuhansissa kuin sadoissa tuhansissa.

Kaupunkiautoilun hinta, osa 2

Viimeeksi kun kirjoitin kaupunkiautoilun hinnasta, Teemu kommentoi, että oikeastaan pitäisi laskea marginaalikustannuksia eikä staattisia kustannuksia.

Marginaalikustannukset eli rajakustannukset eivät taloustieteessä tarkoita marginaalisen pieniä kustannuksia, vaan sitä, että tämänhetkisten kustannusten sijaan katsotaan mitä maksaa yksi yksikkö lisää. Siis sen sijaan, että laskettaisiin nykyisen autoilun hintaa, lasketaan mitä yksi auto lisää maksaa.

Periaatteessa tämä on oikea tapa toimia. Kaikkia kaupungin katuja ei voi muuttaa puistoiksi, joten on aika teoreettista laskea paljonko sillä ”säästettäisiin”. Sen sijaan on erittäin relevantti kysymys pitäisikö uuteen lähiöön vetää kunnollinen joukkoliikenneyhteys vai rakennetaanko se autoilun varaan. Näitä päätöksiä tehdään jatkuvasti, toivottavasti kunnolliseen tietoon perustuen.

Autoilun tosiasiallisten marginaalikustannuksien laskeminen on työläämpää kuin nykyisten kokonaiskustannusten. Mutta toisinaan yksittäiset esimerkit tarjoavat siihen tilaisuuden.

Kruunuvuorenranta

Kruunuvuorenranta on suunnitteilla oleva uusi asuinalue öljysataman tilalle Laajasalon länsireunalle. Paikka on nykyään Helsinkiläisessä perspektiivissä aivan jumalan selän takana, mutta linnuntietä vain neljä kilometriä Stokkalta. Sinne on siis aidosti potentiaalia rakentaa hyvinkin kaupunkimaista asutusta upeisiin merimaisemiin. Voisin ehkä itsekin kuvitella asuvani siellä joskus.

Alueelle on suunniteltu noin 10 000 uutta asukasta. Samaan aikaan muualle Laajasaloon tulee 2000 asukasta lisää nostaen saaren kokonaisasukasluvun 28 000 asukkaaseen.

Liikenne Kruunuvuorenrantaan hoidetaan vetämällä Kruunuhaasta Korkeasaaren kautta kolme ratikkalinjaa Laajasaloon. Lähes kaikki nykyinen liittymäbussiliikenne Herttoniemeen on tarkoitus korvata ratikoilla. Ratikkasillalle tulee myös pyörätie.

Myös Itäväylän ja Linnanrakentajantien liittymä Herttoniemessä rakennetaan täysin uusiksi sisältäen mm. 700 metrin tunnelin. Uudistuksen perustelu on nimenomaan Laajasalon kasvava asutus, eikä se juurikaan lisää kapasitettia muualle kuin Laajasalon ja kanta-kaupungin välille.

Tältä pohjalta voidaan laskea paljonko siis maksaa tarjota yhdelle uudelle Kruunuvuorenrannan asukkaalle autoyhteys tai joukkoliikenneyhteys kanta-kaupunkiin.

Koska mitään ei vielä ole rakennettu, kaikki summat ovat arvioita. Mutta ne ovat niitä arvioita, joiden perusteella päätökset on tehty, eivät omiani. Suurin osa luvuista on kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksen 12.6.2008 materiaaleista.

Tässä laskelmassa kaikki matkat oletetaan yksinkertaistaen tapahtuviksi Laajasalon ja kanta-kaupungin välillä. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta suurin osa matkoista kuitenkin on tuolla välillä, erityisesti ruuhka-aikaan, jonka mukaan ratkaisut pitää mitoittaa. Sitä paitsi matkojen kohde ei itse asiassa vaikuta rakennuskustannuksiin – ainoastaan investoinnin tarkoituksenmukaisuuteen.

Ratikka

Laajasalon ratikkayhteys maksaa raideyhteyksien järjestelmävertailun mukaan 125 miljoonaa sisältäen siltayhteyden ja kaiken radan. Matkustajia on ennustettu olevan 23 200 arkivuorokaudessa, eli 11 600 edestakaista matkustajaa.

Lisäksi sillalla menee pyörätie, mutta sen oletettua käyttäjämäärää ei kerrota. Jos pyöräilyn kulkutapaosuudeksi oletetaan kaupungin keskimääräinen 6%, saadaan pyöräilijöitä 28 000 * 0,06 = 1700. Koko asukasluvusta laskemalla luku lienee yläkanttiin, mutta toisaalta osuus on varmasti suurempi kuin 6%. Koska rata ei ole pyöräilijöille tarpeen ja siltana riittäisi kevyempikin, jyvitetän pyöräilijää kohden vain puolet ratikkamatkustajan kustannuksesta.

Ratikkayhteyden tarjoaminen maksaa siis

125 000 000 / (11 600 + 1700/2) = 9400€ per päivittäinen ratikkamatkustaja.

Vastaavasti pyöräilijälle rakennetaan infrastruktuuria 4700€ edestä.

Auto

Henkilöautoyhteyden tarjoamisen kustannukset on laskettu perustuen Itäväylän ja Linnanrakentajantien liittymäsuunnitelmiin. Verrattuna joukkoliikenteen suunnitelmiin tämän mittaluokan hankkeisiin (tai kertaluokkaa pienenmpiinkään), suunnitelmat ovat todella ylimalkaisia. Varsinaisessa suunnitelmassa esitellään liikennemääriä epäsystemaattisesti, eikä niiden perusteita eritellä lainkaan. Ns. 0-vertailuja ei tehdä. Vaikuttaa siltä, että autoliikennettä suunnitellaan joukkoliikenteeseen verrattuna kovin leväperäisesti.

Risteyksen kokonaishinta on 101 miljoonaa euroa. Kuten jo yllä totesin, uudistus tehdään käytännössä yksinomaan Laajasalon kasvavan liikenteen tarpeisiin. Kruunuvuorenrannan (ja muun lisärakentamisen) on arvioitu nostavan liikennesuoritetta Laajasalosta Herttoniemeen 15 000 automatkalla päivässä.

Investointikustannus on siis:

101 000 000 / (15 000/2) = 13 500€ per autoilija

Tämä on siis vain yhden risteyksen kustannus. Lisäksi Koirasaarentie rakennetaan kokonaan uusiksi ja Koirasaarentien-Laajasalontien liittymä luultavasti myös. Näiden kustannukset lienevät kuitenkin kertaluokkaa pienempiä.

Arvio 15 000 uudesta ajomatkasta päivässä on tehty ennen kun ratikan rakennuspäätös tehtiin. On epäselvää, missä määrin suoran raideliikenteen vaikutus on siinä huomioitu, vai onko se perustettu oletukseen, että autolikenteen kulkutapaosuus ei Laajasalossa muutu.

Laajasalon raidevaihtoehtojen järjestelmätarkastelussa arvioidaan suoran raideliikenteen vähentävän 6000 henkilöautomatkaa vuorokaudessa Laajasalon sillalla jolloin sille jäisi 37 000 matkaa (sisältäen tavaraliikenteen). Liittymäsuunnitelmassa puhutaan 41 000 – 46 000 matkasta, joten vaikuttaa siltä, että tuota oletettua 6000 matkan vähenemää ei ole huomioitu.

Analyysiä tukee myös se, että 15 000 + 6000 = 21 000 matkaa vuorokaudessa 10 000 asukkaalle tarkottaisi, että jokainen uusi asukas vauvasta vaariin ajaa yksin henkilöautolla sillan yli päivittäin, ja muutama vielä toisenkin kerran.

Jos oletetaan, että tuota 6000 matkan vähenemää ei ole huomioitu, että uusia matkoja onkin vain 9000, eli autoilijoita 4500. Tällöin autoilijakohtainen investointikustannus on:

101 000 000 / 4500 = 22 400€ per autoilija.

Tämä on tietysti epäreilu tapa laskea, koska se perustuu oletukseen, että kaupungin päättäjät ovat tehneet päätöksiä epäkonsistentin ja virheellisen tiedon pohjalta. Mikäli näin kuitenkin on tapahtunut, 22 400€ on Kruunuvuorenrannan uuden autoilijan tosiasiallinen kustannus kaupungille.

Rajaukset

Maan hintaa ei ole huomioitu laskelmissa investointikustannukseksi, mikä onkin perusteltua, koska laskin sille vuokrakustannuksen käyttökustannuksiin edellisessä osassa. Maan hinnan huomioiminen nostaisi jonkin verran joukkoliikenteen (ja pyöräilyn) suhteellista hintaa.

Muiden Kruunuvuorenrannan vaatimien uusien katuyhteyksien hintaa ei ole laskettu. Myöskään autojen pysäköinnin tarjoamisen kuluja Kruunuvuorenrannassa ja kanta-kaupungissa ei ole huomioitu. Nämä nostavat autoyhteyden hintaa merkittävästi, joskin on epätriviaalia määritellä miltä osin ne tulisi laskea mukaan.

Kummankaan liikennemuodon ylläpitokustannuksia ei ole laskettu mukaan. Aiemmat laskelmat viittaavat siihen, että myös ylläpidon osalta autoyhteys on kalliimpi.

Osa käytetyistä luvuista saattaa olla myöhemmässä suunnittelussa jo tarkentunut. Pyöräilyn osalta tarkan tiedon puutteessa käytin epäsuoraa arviota.

Johtopäätökset

Autoliikenteen suunnittelulta tulisi vaatia samaa tarkkuustasoa kuin joukkoliikenteeltäkin. Sadan miljoonan investointeja ei saa tehdä summittaisten tarvearvioiden pohjalta, vaan tarve tulee arvioida kunnolla ja vertailukelpoisesti. Myös 0-vaihtoehdot tule esitellä päätöksenteon pohjaksi.

Uuden alueen asukkaan saaminen joukkoliikenteen piiriin on lähes aina säästö verrattuna siihen, että asukas käyttäisi autoa. Kruunuvuorenrannan tapauksessa ratikkayhteys vaatii Helsingin pisimmän sillan. Tästä huolimatta joukkoliikenneyhteyden kustannus on laskutavasta riippuen vain 40-70% autoliikenneyhteyden kustannuksista. Suotuisammissa oloissa kustannusero voi olla paljon suurempikin.

Uusille alueille tulisikin aina rakentaa hyvä joukkoliikeneyhteys, käytännössä paikan mukaan ratikka, juna tai metro. Mikäli joukkoliikenteen järjestäminen jollekin alueelle ei ole kohtuudella mahdollista, sinne ei kannata kaavoittaa merkittäviä määriä asuntoja eikä työpaikkoja.

Nämä johtopäätökset eivät ole mitenkään yllättäviä. On kaupunkisuunnittelussa yleisesti tunnettua, että henkilöautopohjainen liikenne on kokonaisuutena selvästi vaihtoehtoja kalliimpaa (ks vaikka tämä esimerkki). Tätä vaan ei haluta Suomessa nähdä. Siksi kustannukset pitää laskea vertailukelpoisesti ja pitää ongelmaa esillä.

Kaupunkiautoilun hinta

Katso myös kaupunkiautoilun hinta, osa 2.

Autoilu kaupungissa maksaa. Ei vain auton omistajalle, vaan myös yhteiskunnalle ja kaupunkilaisille. Mutta niin maksaa kaikki muukin, kyse on aina siitä paljonko mikäkin maksaa. Nämä asiat pitää laskea, eikä vain moralisoida.

Tässä siis arvio, paljonko autolla ajoa Helsingissä tuetaan julkisista varoista ja suoraan kaupunkilaisten kukkaroista. Selvyyden vuoksi todettakoon, että autoilua ei tietenkään voi lopettaa, eikä kaikista teistä tehdä puistoja. Mutta hyödyt eivät poista kustannusta.

Autoilijaa kohden tulee kaupungin ja kaupunkilaisten maksettavaksi 949 euroa vuodessa. Julkisen liikenteen käyttäjälle vastaavat kulut ovat 346 ja pyöräilijälle 313 euroa vuodessa.

Käytännössä tietysti kaikki ihmiset liikkuvat vaihtelevin tavoin, mutta tämä voidaan jättää huomioimatta, ja ajatella, että 50% matkoistaan autolla kulkeva on puolikas autoilija jne.

Autoilun kustannus voidaan jakaa kolmeen osaan:

  1. Kaupunkitilan hinta
  2. Ylläpitokulut
  3. Ulkoisvaikutukset (so. ulkopuolisille aiheutunut haitta)

Alla yksityiskohdat.

Kaupunkitilan hinta

Kaupunkitilan hintaa voidaan laskea eri tavoin. Yksinkertainen, mutta virheellinen tapa on katsoa paljonko tonteista on maksettu alueella maaneliöä kohden. Tähän sisältyy mahdoton oletus, että kaikki maa olisi muutettavissa asuintonteiksi tai liikekäyttöön.

Kaupungissa tarvitaan kuitenkin teitä, puistoja, ratikkavarikoita ja paljon muutakin, jotta ne asunnot ja toimitilat ovat käytettävissä. Eikä taloja voi rakentaa seinä seinää vasten, vaan tarvitaan myös tilaa josta valo pääsee sisään.

Kaupungin arvo käyttäjilleen kapitalisoituu kokonaisuudessaan rakennusten hintaan. Esimerkiksi puistolla on arvonsa, ja se näkyy sen viereisten talojen hinnassa. Samaten ratikkahallin arvo näkyy ratikkaliikenteen varrella olevien talojen hinnassa. Helsingin kokonaisarvo on näin laskien 82 miljardia euroa.

Rakennusten arvosta kuitenkin osa on itse rakennuksissa, ei rakentaminen ilmaista ole. Kaupunkimaan arvoa laskiessa lähtökohdaksi tuleekin ottaa rakennusoikeuden arvo. Oikea tapa laskea kaupunkitilan hinta onkin jakaa kaupungin rakennusoikeuden kokonaishinta maaneliöillä.

Periaatteessa näin laskettu arvo ei muutu, vaikka rakennusoikeutta kaavoitettaisiin lisää: kun yhteen paikkaan tulee uutta rakennusoikeutta, laskee se hintoja muualla kysynnän laskettua. Käytännössä Helsinki ei ole umpio, ja jos Helsinkiin kaavoitetaan lisää, Helsingin maan kokonaisarvo nousee ja kehyskuntien laskee.

Rakennusoikeuden arvon saisi kiinteistöverotilastoista, mutta en niitä löytänyt. Se täytyy siis arvioida muutoin. Helsingissä myytyjen omakotitalotonttien keskihinta oli vuonna 2008 967 euroa rakennusoikeusneliöltä [1]. Omakotitalotontit ovat kalliimpia kuin liiketontit tai kerrostalotontit samalla alueella, mutta toisaalta omakotitalotontteja ei ole kantakaupungissa, missä rakennusoikeus on oleellisesti kallimpaa (ja jossa on paljon suurempi tonttitehokkuus, eli rakennusoikeus keskittyy sinne). Näinollen se on kohtuullinen lähtökohta laskelmalle.

Helsingin pinta-ala (2008 ennen Länsi-Sipoon protektoraatin liittämistä) oli 185,4 neliökilometriä [2]. Rakennusoikeuden kokonaismäärää en löytänyt, mutta rakennusalan (kerrosneliöiden) määrä on suunnilleen sama, joskin rakentamatontakin rakennusoikeutta on. Kerrosneliöitä on kaupungissa yhteensä 43,6 miljoonaa [2].

Neliömetrin Helsinkiä arvo on siis:

kerrosala * rakennusoikeusneliön hinta / kaupungin maa-alue =
43550460 * 967 / 185400000 = 227 euroa

Tämä on koko kaupungin keskihinta sisältäen keskustpuiston, kaikki saaret, kehätiet jne. Helsingin niemellä maa on tietenkin paljon kalliimpaa, siitä lisää myöhemmin.

Katujen ja teiden maan hinta

Helsingissä on katua 19,2 neliökilometriä, josta varsinaista ajorataa on 9,8 neliökilometriä [3]. Katuverkon pituus on 1078km, joten ajoradan keskileveys on hiukan yli 9m.

Yleisiä (valtion ylläpitämiä) teitä Helsingissä on 76km. Ne ovat kaikki moottoriteitä tai 4-6 kaistaisia pääteitä. Keskileveydeksi voidaan arvioida 50 metriä. Arvio voi kuulostaa korkealta, mutta teiden pituudessa ei ole otettu liittymiä huomioon, joten ne täytyy laskea leveyteen.

Katu ja tieverkon maan hinta on siis:

(katuverkon ajoratojen neliöt + tieverkon pituus * tieverkon leveys) * maan hinta =
(9766000 + 76000*50) * 227 = 3,08 miljardia euroa.

Maa-alalle yleisesti käytetyllä 4% tuottovaatimuksella sen vuosivuokra on 123 miljoonaa euroa. Huomaa, että jalkakäytäviä, pyöräteitä, ratikkakiskoja jne ei ole laskettu tähän mukaan.

Helsingin autoliikenteestä 4% on busseja [4], joten muun autoilun osuudeksi jää 123*0.96 = 118 miljoonaa euroa.

Myös pakettiautot ja rekat on tässä laskettu mukaan autoiluun, koska tarkoitus on lasekea autoliikenteen hintaa kokonaisuudessaan (poislukien kuitenkin bussiliikenne). Laskettassa pelkästään yksityisiä henkilöautoja nämä kustannukset tippuisivat jonkin verran, mutta eivät dramaattisesti.

Ylläpitokulut

Kaupungin budjetissa [5] katujen, ratojen ja liikenneväylien osuus on 115 miljoonaa euroa. Tästä kuitenkin 32.3 miljoonaa on uusien alueiden rakentamiseen, ja erinäisiä hyvin pieniä eriä muuhun kuin katurakentamiseen. Katujen osuudeksi jää pyöreästi 82 miljoonaa euroa vuodessa. Tästä taas 96% on autoilulle, eli 79 miljoonaa euroa.

Ulkoisvaikutukset

Autoliikenne aiheuttaa onnettomuuksia ja ilmanlaadun heikkenemistä, jotka molemmat aiheuttavat kuolemia, terveyden heikkenemistä ja muuta haittaa.

Liikenneonnettomuuksien hinnaksi Helsingissä on arvioitu 201 miljoonaa euroa vuodessa [6]. Liikenneonnettomuuksia tapahtuu toki hiukan jonkin verran kuin tieliikenteen vaikutuksesta, mutta toisaalta 2006 onnettomuuksien määrä oli poikkeuskellisen vähäinen , joten otetaan luku sellaisenaan. Autoilun osuus on siitä 193 miljoonaa euroa.

Ilmanlaadun heikkenemistä on vaikeampi laskea. Ilmeisesti arvioidaan, että liikenteen pienhiukkaset aiheuttavat Suomessa keskimäärin yhden vuoden eliniänmenetyksen jokaiselle asukkaalle [7]. Pienhiukkaset eivät ole ainoa saastelaji, ja Helsingissä niitä on enemmän kuin maassa keskimäärin, mutta lasketaan tuon tiedon pohjalta.

Maailmanpankki käyttää elinvuoden hintana länsimaissa 28 000 euroa (ei kunnon lähdettä, googlella löytyy viitteitä mm. Hesarin arkistoon). Kun Helsingissä kuolee vuodessa 4899 henkeä [2], tulee menetettyjen elinvuosien hinnaksi 137 miljoonaa euroa. Autoilun osuus on 132 miljoonaa euroa.

Kaupunkiautoilun kokonaishinta

Autoilun kustannus Helsingissä on siis:

Katutilan vuokra + kunnossapidon hinta + onnettomuudet + saasteet =
118 Me + 79 Me + 193 Me + 132 Me = 522 miljoonaa euroa.

Autoilijoita tulee Helsinkiin päivittäin 550000 [4]. Siten kustannus autoilijaa kohden on vuodessa 522000000/550000 = 950e.

On syytä huomata, että kaupunkiautoilun kustannusten kaava on oleellisesti eri kuin maantiellä ajon. Maantietä rakennettaessa tila ei maksa juuri mitään, mutta toisaalta ylläpitokustannukset ovat ajokilometriä kohden suuremmat (oletan) johtuen suuremmista nopeuksista ja raskaasta liikenteestä. Myös onnettomuusvahingot on autoa kohden paljon pienemmät, ja saasteilla ei ole juuri väliä.

Maanteiden kustannuksia voi ajatella katettavan polttoaineverosta ja autoverosta. Kaupunkiautoiluun niistä ei mene senttiäkään, vaan sen tuki tulee kuntalaisten pussista.

Entäs julkiset? Entäs pyöräily?

Samaan tapaan voidaan laskea julkisen liikenteen ja pyörälyn kustannuksia. Summat vaan ovat vähän eri luokkaa.

Julkisen liikenteen tuki on suora budjettituki + tilan hinta + saasteet ja onnettomuudet.

Suora budjettituki on 115 miljoonaa euroa [5].

Tilaa menee aiemmin mainittu 4% ajoradoista [4]. Lisäksi metro ja ratikat vievät oman osuutensa, sanotaan toisen mokoman, ja vielä kolmas ratikan ja metron varikoille (bussiyhtiöt maksavat varikoistaan käsittääkseni käypää vuokraa, eli ne sisältyvät kuluihin). Yhteensä 1,17 miljoonaa neliömetriä, jolle vuokrakulua tulee 14,79 miljoonaa euroa vuodessa.

Junanradat ovat lähinnä kaukoliikenteen käytössä ja sivuutan ne nyt laskelmasta, koska en jaksa etsiä neliömääriä. Eivät ne tulosta juuri muuttaisi.

Saasteille ja onnettomukksille voidaan myös laskea sama 4% autoilun kokonaisluvuista. Todellisuudessa bussien osuus saasteista lienee suurempi (maakaasubusseista huolimatta), mutta toisaalta onnettomuuksista huomattavasti pienempi. Virheiden voidaan olettaa kumoavan toisensa. Raideliikenne on paikallisesti saasteetonta ja sen onnettomuusmäärät marginaalisia.

Julkisen liikenteen hinta on siis:

Budjettituki + maan vuokra + (onnettomuudet + saasteet) =
114995000 + 1170000*227.15*0.04 + (201000000 + 137172000)*0.04 =
139 000 000

Matkoja tehdään vuodessa 193 miljoonaa [5]. Laskien verottajan tapaan 2 matkaa joka arkipäivä 11 kuukautta vuodessa saadaan tuosta 193000000/2/(48*5) = 402 000 joukkoliikenteen käyttäjää. Tämä täsmää suunnilleen siihen, että julkisen liikenteen kulkutapaosuus moottoriajoneuvomatkoista on helsingissä 46% [10]

Jokaista joukkoliikenteen käyttäjää tuetaan siis 346 eurolla vuodessa.

Pyöräilyn hinta on maan hinta + hoitokulut. Saasteita ei tule, ja onnettomuudet ovat siksi pieniä, että ne hukkuvat pyöristyksiin. Vastapainoksi myös kuntoilun positiiviset ulkoisvaikutukset (vähemmän sairaslomia ym) jätetään pois laskelmasta.

Pyörätietä on Helsingissä 1180 km, josta 780km päällystettyä ja loput sorapintaista [8]. Olettaen keskileveydeksi 1,5m (esim. yhdistetty väylä 3m), saadaan tuosta 1,77 miljoonaa neliöä pyörätietä, josta 1,1 miljoonaa neliöä asfaltoitua.

Pyöräteitä on hyvin vähän kalliissa kantakaupungissa (Jossa pyöräilijöitä on paljon) ja paljon lähiöissä. Siksi maan hinta on syytä laskea puolikkaana kaupungin keskiarvosta, ja tämäkin on ehkä yläkanttiin. Kevyen liikenteen väylien hoitokuluihin on kaupunki budjetoinut 2,3 miljoonaa [5], josta puolet voidaan laskea pyöräilylle. Kokonaiskuluksi tulee 9,2 miljoonaa vuodessa.

Pyöräilyn kulkutapaosuus on 6% [9]. Pyöräilijöiden määrä voidaan siis laskea päivittäisestä automäärästä 550000 [4]. Näin laskien pyöräilijöitä on keskimäärin 33 000 päivässä.

Maan vuokra + hoitokulut / pyöräilijä =
(227.15/2*1770000*0.04 + 2300000) / (550000*0.06) = 313 e

Eli pyöräilijää kohden kaupunki antaa tukea infran muodossa noin kolmella sadalla. Pyöräilijöiden kannalta valitettavasti tuo investointi ei useinkaan suhtaudu kauhean tarkoituksenmukaisesti.

Huomautus parkkipaikoista

Kun nyt laskemaan ruvettiin, vilkaistaan samalla kadunvarsipysäköinnin hintaa. Kadunvarsipaikka maksaa (5 * 2,75) * (maan vuokra + hoitokulut). Hoitokulut ovat ehkä puolet ajoradan keskiarvosta (harvemmin noita paikataan kuin varsinaista kaistaa, eli 4,23e/m^2 . Helsinginniemellä (missä suurin osa asukaspysäköintialueista on), maksaa maa paljon kaupungin keskiarvoa enemmän.

Hyvää lähdettä rakennusoikeusneliön hinnalle en löytänyt. Parilla eri arviointitavalla päädyin maaneliön arvolle lukuihin 600 – 1600 euroa (yksityiskohdat pyydettäessä). Otetaan noista alin lähtökohdaksi.

Parkkipaikan 13.75 neliöä maksavat siis (vähintään) 10465e, ja vuokrakulu siten 420e vuodessa. Tiepinnan hoitokulut ovat 58e ja paikan kokonaiskustannus siis 608 euroa vuodessa

Päälle pitäisi vielä laskea parkkimittareista, autojen poishinailusta ym. tulevat kustannukset. Eli nykyinen 100e/v asukaspysäköintitunnus on raskaasti subventoitu.

Yhteenveto ja johtopäätökset

Kaupunkitila maksaa, ja sen hintaa voidaan arvioida. Helsingissä keskimäinen hinta on 227 euroa neliömetriltä. Helsingin niemellä hinta on paljon kovempi, 600-1600 euroa neliömetriltä, ydinkeskustassa enemmänkin.

Helsingin kaupunki tukee autoilua 200 miljoonalla eurolla vuodessa, ja lisäksi autoilu aiheuttaa yli 300 miljoonan ulkoishaitat kaupunkilaisille. Kustannus on 950 euroa vuodessa autoilijaa kohden. Kustannus jakautuu seuraavasti:

  • Autoilun tilan vaatimat kustannukset, 118 miljoonaa euroa
  • Katuverkon kunnossapito, 79 miljoonaa euroa
  • Onnettomuudet, 193 miljoonaa euroa
  • Ilmanlaadun aiheuttamat kuolemat ja sairaudet, 132 miljoonaa euroa

Pyöräilijän ja julkisen liikenteen käyttäjän tuet ovat 310 ja 350 eurolla vuodessa henkeä kohden samalla laskentaperiaatteella.

Jos autoilun kustannukset haluttaisiin sisällyttää autoilijan itsensä maksettavaksi, voitaisiin tämä tehdä esimerkiksi 2.6e päivittäisellä tietullilla (950/365). Tässä laskelmassa ei ole huomioitu tietullien dynaamisia vaikutuksia (esim vaikutus ilmastonmuutokseen), vaan pelkät autoilun kustannukset. Dynaamiset vaikutukset huomioiden korkeampikin tietulli voi olla perusteltu.

Kadunvarsipaikan vuosikustannus Helsinginniemellä on 608 euroa vuodessa, mahdollisesti selvästi suurempikin. 100e asukaspysäköintitunnus on reippaasti alihintainen ja tosiasiallista tukea autojen pysäköinnille verovaroista.

Kaikkiin lukuihin sisältyy mahdollisia virhelähteitä. Lähtöluvut ovat vaihdellen vuosilta 2005-2009 ja osa niistä on pyöristetty eri tarkkuuksiin. Laskelmassa voi olla virheellisiä oletuksia tai unohtuneita kustannuslajeja. Suuruusluokaltaan lukuja voitaneen pitää kuitenkin oikeina, ja ne ovat vertailukelpoisia toisiinsa nähden.

Tämän laskelman tekemiseen meni noin yksi työpäivä. Kohtuullisella panostuksella nämä samat laskelmat olisi mahdollista tehdä kunnolla ja tarkistettuihin tietoihin nojaten päätöksenteon tueksi.

Kaikki palaute otetaan kiitollisena vastaan. Erityisesti luotettavammat lähteet ja paremmat tavat laskea ilmanlaadun kustannuksia kiinnostaisivat. Sotkuisen excel-työkirjan joka sisältää laskelmat ja muutakin saa pyydettäessä.

Lähteet:

[1] LUETTELO VUONNA 2008 TEHDYISTÄ KIINTEISTÖKAUPOISTA, kaupunginvaltuuston esityslistan liite http://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunginvaltuusto/Suomi/Esitys/2009/Halke_2009-05-27_Kvsto_10_El/CEB753CD-6BAC-46C1-A8BD-F4E454ABE7AE/Luettelo_vuonna_2008_tehdyista_kiinteistokaupoista.html

[2] Helsinki alueittain, 2008 http://www.hel2.fi/tietokeskus/julkaisut/pdf/08_10_24_Tilasto_Vuori_hki_alueittain.pdf

[3] katuverkon asfalttipäällysteiden kuntotieto, 2007 www.hel2.fi/hkr/tarjouspyynnot/liitteet/tpliite_77.pdf

[4] Liikennemäärät Helsingin pääkatuverkossa 2005 http://www.hel.fi/static/ksv/www/Liikenne/Liikennetutkimus/Liikenteen_kehitys/Esite_Liikennemaarat05.pdf

[5] Helsingin talousarvio 2009 http://www.hel2.fi/taske/julkaisut/talousarvio2009/Talousarvio2009.pdf

[6] Liikenneonnettomuuden Helsingissä vuonna 2006 http://www.hel.fi/static/ksv/www/Liikenne/Liikennetutkimus/Liikenneonnettomuudet/Esite_liikenneonnettomuudet06.pdf

[7] Epämääräinen viittaus THL:n tutkimukseen, http://jarikolehmainen.multiply.com/journal/item/108

[8] KVS:n kevyen liikenteen sivu: http://www.hel.fi/wps/portal/Kaupunkisuunnitteluvirasto/Artikkeli?WCM_GLOBAL_CONTEXT=/Ksv/fi/Liikennesuunnittelu/Py_r_ily+ja+jalankulku/

[9] Towards Environmental Sustainability, Report of the Peer review of the city of Helsinki, 2009 http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/5e18a7004da4646d8ccdad5a91d25306/Julkaisu_05_09_net.pdf?MOD=AJPERES&CACHEID=5e18a7004da4646d8ccdad5a91d25306

[10] Selvitys maksuttoman joukkoliikenteen vaikutuksista Helsingissä, 2008 http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/c6d492004a173581acedec3d8d1d4668/Maksuttoman+joukkoliikenteen+vaikutukset.pdf?MOD=AJPERES

Puhtaalla lumella

Pyöräily päivän valjetessa töihin uudella lumella parin asteen pakkasessa on yksi upeimpia kokemuksia mitä tiedän.

Tuoreen lumen peittämä Helsinki on hetkisen kaunis. Lumi peittää, ja armahtaa. Sen taika tarttuu. Myös näkyviin jäävät asiat saavat maagisen hohteen ja hehkuvat salattua kauneutta. Saman kokemuksen voi saada pitkällä hiihtolenkillä pohjoisessa metsässä, tai luultavasti korkealla vuorella kiipeillessä. Kaikki on oikein ja hyvää.

Mutta kaupunki on enemmän kuin metsä. Kaupunki on muita ihmisiä. Pyöränjäljet lumessa kertovat, että en ole ainoa, että muutkin ajavat tästä. Niiltä saa oikeutuksen ajatuksilleen ja kokemuksen yhteisöstä. Ne myös toimivat sosiologisena tutkimuksena valituista ajolinjoista, ja kertovat suoraan, missä tie menee väärin ja missä oikein.

Pieni pakkanen on ehkä paras mahdollinen sää pyöräillä. Melko normaalit vaatteet riittävät vielä, mutta hiki ei tule helposti. Hengitys kulkee hyvin, ja pakkanen tuntuu pirteänä kasvoilla. Vesi on lähinnä kiinteässä muodossa, joten edes kastumista ei tarvitse miettiä.

Jo tämä pieni lumimäärä alkaa lähestyä 28-millin kaupunkirenkaideni turvallisen käyttöalueen rajoja. Ohuen lumiharson peittämät pyörätiet vielä menevät; pahimpia ovat vähän ajetut autotiet, joilla autot ovat pakanneet lumen tukkimaan asfaltin karkeuden, niin, että sen pinta on vielä jäätynyt uudestaan. Niillä sivuttaispito on käytännössä nolla, ja kääntyminen siis melko mahdotonta.

Päätin jo luovuttaa talvipyöräilyn suhteen jahka pysyvä lumi tulee, mutta alkaa tehdä mieli hankkia talvirenkaat sittenkin, että pääsee ajamaan lumilla taas.