metro Archives - Otso Kivekäs

Kuinka joukkoliikenne rahoitetaan

Koronan jäljiltä Helsingin seudun joukkoliikenne on edelleen kriisissä. Helsingin seudun liikenteellä (HSL) ovat rahat loppumassa, ja siksi HSL on ehdottanut monia aika ongelmallisia säästöjä, kuten koululaisryhmien ilmaismatkoista luopumista, joka ei edes säästä rahaa tai tuo lisätuloja.

Siksi nyt lienee hyvä hetki kirjoittaa auki, miten joukkoliikennettä kannattaa rahoittaa ja mitä HSL:n siis pitäisi tehdä. Ensimmäisessä osassa kuvaan yleiset periaatteet joukkoliikenteen rahoitukselle. Toisessa havainnollistan nykytilanteen ongelmia konkreettisin esimerkein kannusteista ja kolmannessa luonnostelen tiekartan miten tilanteessa pitäisi edetä.

Osa 1: joukkoliikenteen rahoituksen periaatteet

Helsingin seudulla joukkoliikenteen kuluista (nykylaskutavalla) noin 50% katetaan verovaroista. Kaupunkien joukkoliikenteen tuki on myös mualla maailmassa, etenkin länsimaissa enemmän sääntö kuin poikkeus.

Joukkoliikenteen tukitaso ja matkamäärä joissakin kaupungeissa. Tyypillisesti mitä enemmän joukkoliikennettä käytetään, sen vähemmän se tarvitsee tukea.

Tukea voi perustella kahdella tavalla: taloudellisesti ja sosiaalisesti. Taloudellinen perustelu on, että autoliikenne aiheuttaa ruuhkautuessaan suuria haittoja ja ruuhkien estäminen autoinvestoinneilla aiheuttaa puolestaan jopa vielä suurempia haittoja. Siksi toimivassa tiiviissä kaupungissa on pääosan liikenteestä pakko toimia muulla tavoin kuin autolla ja tähän kannattaa käyttää suuriakin summia – se on silti halvempaa kuin ruuhkat tai moottoritiet keskustassa. Ja käytännössä kaupungit käyttävät enemmän rahaa per automatka kuin per joukkoliikennematka.

Kaupungeissa joissa on käytössä ruuhkamaksut, niillä saadaan osa tästä autoilun kustannuksesta siirrettyä autoilijoille, mikä osaltaan kannustaa siirtymään joukkoliikenteeseen ja vähentää tarvetta sen suoralle tuelle. Mutta meillä ei tällaista mahdollisuutta ainakaan toistaiseksi ole.

Sosiaalinen perustelu on, että kaikkien ihmisten pitää voida liikkua. Huomattava osa ei voi ajaa autoa ja kohtalainen osa ei voi ajaa myöskään pyörällä. Joukkoliikenne on ainoa pidemmän matkan liikennemuoto joka on mahdollinen käytännössä kaikille ja siksi sen pitää olla jotenkin kohtuudella saatavilla jotakuinkin kaikkialla seudulla.

Autojen määrä – autonomistus

Ydinkysymys kaupungille on autojen määrän pitäminen riittävän matalana jotta liikenne toimii. Tämän kannalta tärkein mittari on ihmisten autonomistus: jos perheessä tai ihmisellä on auto, sillä myös liikutaan paljon. Jos taas ei ole, autoilu on melko vähäistä. Autoilun määrä ei siis ole siisti jatkuva funktio suhteessa sitä selittäviin parametreihin (kustannukset, tulotaso, jne), kuten liikennemallit yleensä olettavat, vaan siinä on matemaattisesti sanottuna epäjatkuvuuskohta, eli piste jonka kohdalla käyttäytyminen muuttuu merkittävästi. Ja tämä epäjatkuvuuskohta vaikuttaa kunkin yksilön kohdalla yleensä vuosien päähän.

Konkreettisimmin ilmiö on selitettävissä lapsiperheiden kohdalla. Useimmilla lapsettomilla helsinkiläisillä ei ole autoa, mutta lapsen saaneen parin todennäköisyys hankkia auto kasvaa selvästi ja lapsen kasvaessa tai jos lapsia on useampia, todennäköisyys kasvaa vielä lisää. Ei kuitenkaan ole tarpeen eikä tarkoituksenmukaista miettiä miten jokainen lapsiperhe voisi elää ilman autoa. Varmasti kaikki eivät voisi, eikä tarvitsekaan. Maailma ei ole mustavalkoinen.

Sen sijaan, jos ilmiötä tarkastellaan ajallisesti, asettuu kysymys, että mikä saisi perheet lykkäämään auton hankintaa vaikkapa kaksi vuotta? Jos jokainen (auton hankkiva) helsinkiläinen hankkisi auton keskimäärin kaksi vuotta vanhempana kuin nyt hankkii, tarkoittaisi se jo vajaan 5% vähennystä autonomistukseen.

Tässä esimerkiksi alun perin turvallisuussyistä käyttöön otettu oikeus matkustaa lastenvaunujen kanssa ilman lippua saattaa olla merkityksellinen, koska se vähentää olennaisesti tarvetta autolle vanhempainvapaalla, kun myös tulot ovat tavanomaista pienemmät. Hieman suurempien lasten kanssa kriittisintä saattaa olla päiväkotipaikkojen saatavuus kävelyetäisyydellä jne. Nämä ovat vain näppituntumalla valittuja esimerkkejä, mutta asiaa olisi varmasti mahdollista tutkia kunnolla. Ehkä onkin tutkittu, kertokaa jos tiedätte.

Toinen – erityisesti kehyskunnissa relevantimpi – epäjatkuvuuskohta on siirtymä yhden auton perheestä kahden auton perheeksi. Logiikka on sen suhteen samanlainen, mutta vaikuttavat konkreettiset tekijät varmastikin osin eri.

Investointien rahoitus

Kautta maailman raideliikenne on suositumpaa kuin kumipyöräliikenne: vastaavan palvelun raidelinja kerää lähes aina suuremman matkustajamäärän kuin bussilinja. Tätä kutsutaan raidekertoimeksi. Osittain kyse on palvelutasotekijöistä, jotka voitaisiin tehdä bussilinjallakin, mutta syystä tai toisesta ei yleensä tehdä. Esimerkiksi luotettavuus, hyvä väylä, brändäys. Osittain kyse on raideliikenteeseen itseensä liittyvistä ominaisuuksista, kuten tasaisempi kyyti, selvästi erottuva reitti (kiskot) ja reitin vaikea muutettavuus, joka lisää uskoa sen säilyvyyteen.

Raideliikenteen huono puoli on rakennuskustannus. Ratikkarata maksaa toistakymmentä miljoonaa kilometriltä, metro asemineen toista sataa. Bussit ajavat valmista katua ja jos palvelun laadusta ei piitata, kadulle ei tarvitse tehdä juuri mitään. Alun perin tarvittu investointi ja painavien bussien tuottama kuluminen eivät näy joukkoliikenteen taloudessa, vaan kadunpidon budjetissa.

Hyvä joukkoliikenne siis vaatii investointeja. Siksi kysymys investointien rahoituksesta on joukkoliikenteen ydinkysymyksiä. Laajemmassa kuvassa myös länsimaissa työn hinta on koko ajan noussut, investointien rahoituksen korko taas pikkuhiljaa laskenut (tämä vuosi tosin poikkeuksena). Siksi kaikessa inhimillisessä toiminnassa on siirrytty pikkuhiljaa työvaltaisista toimintatavoista investointivaltaisiin, eikä joukkoliikenne ole poikkeus.

Helsingin seudulla käytössä olevassa mallissa joukkoliikenteen (siis lähinnä raideliikenteen) investoinneista pyritään 25-50% rahoittamaan lipputuloilla. Tämä on maailman mittakaavassa poikkeuksellista, useinmiten investoinnit rahoitetaan maan arvon nousulla. En tiedä yhtäkään kaupunkiseutua, jossa merkittäviä raideinvestointeja pystyttäisiin rahoittamaan näin. Monessa maassa rahoitus perustuu lähes täysin veroihin. Mutta edes Japanin yksityisiä lähijunainvestointeja ei rahoiteta lipputuloilla.

Tokion seudulla on vuoskymmenten mittaan rakennettu useita yksityisiä lähijunalinjoja täysin kaupallisella rahoituksella. Yhtälö perustuu raideliikenteen tuomaan parempaan saavutettavuuteen: aiemmin vaikeasti saavutettava maa-alue (pelto tai esim. ränsistynyt teollisuusalue) kaupungin laidalla on halpa. Yhtiö ostaa maat, rakentaa sinne junan keskustasta, rakennuttaa aseman viereen ostarin ja taloja, jotka myy/vuokraa hyvällä voitolla. Tällä voitolla katetaan junan rakentaminen ja jää vielä ylikin. Junan liikennöinti rahoitetaan lipputuloilla.

Suomessa ratikka- ja metrohankkeista sekä osaltaan lähijunistakin vastaavat kaupungit, eivät yhtiöt eikä HSL. Mutta samaiset kaupungit myös kaavoittavat maat ja keräävät sitten myynti/vuokratulot tai kaavoituskorvauksen yksityisillä mailla. Aivan sama rahoituksen mekaniikka siis pätee. Selvimmin tämä on kirjoitettu auki Vantaalla, jossa ratikan rakentamisen ehdoksi on ihan suoraan kirjoitettu riittävät kaavoitustulot. Mutta vastaavasti myös Helsingissä ja ymmärtääkseni Tampereella sellaiset raidehankkeet etenevät parhaiten, joihin voidaan kytkeä kiinteistökehitystuloja. Esimerkiksi Jokeri tuotti alustavissa laskelmissa noin 4 kertaa kustannustensa verran Helsingille.

Ideaalimalli

Joukkoliikenteen rahoituksen pelkistetty ideaalimalli toimii siis näin:

Merkittävät Investoinnit rahoitetaan maan arvon nousulla. Ne ovat itsekannattavia tai jopa voitollisia.
Liikennöinti ja muut käyttömenot rahoitetaan laskennallisesti lipputuloilla. Jos käyttöaste on riittävä, lipputulot voivat riittää yksin, mutta käytännössä tukea yleensä tarvitaan
Tuki kohdistetaan matkoihin. Ensi sijassa niin, että halutuille alennusryhmille lippujen alennukset rahoitetaan tukena. Ja jos tukea tarvitaan enemmän, sitten kaikkia matkoja tuetaan jollain summalla. Eli siis kunta tukee jokaista matkaa niin, että tuen jälkeen liikennöinti on kannattavaa.
Vähän käytetty liikenne, joka eri syistä tarvitaan, mutta josta on mahdotonta saada kannattavaa, rahoitetaan erikseen. Tämä tunnetaan joukkoliikenteen suunnittelussa ridership vs. coverage – jaotteluna ja heijastelee alussa kuvattuja kahtalaisia tavoitteita . Aiheesta lisää alempana.

Reaalitilanne Helsingin seudulla on aika kaukana tästä ideaalimallista. Koronan jäljiltä joukkoliikenne on rahoituskriisissä, joka hankaloittaa tulevaisuuden ennakointia ja suunnittelua. Infrakustannukset on leivottu osin lipun hintoihin monimutkaisella rahoitushimmelillä, jota eri osapuolet hämmentävät eri suuntiin. Tuen määrä ja taso on erittäin poliittinen ja sekava prosessi joka ei ole oikein kenenkään hallinnassa. Ja kaiken kukkuraksi HSL ei seuraa kannattavuutta ilmeisesti mitenkään linjatasolla vaan ainoastaan matkustajakilometrikustannusta, mikä johtaa helposti karkeisiin strategisiin virheisiin, kun oman toiminnan kannattavuutta ei osata analysoida. Tästä lisää seuraavassa kappaleessa.

Osa 2: kannustimet

Organisaatioiden toimintaa on usein hyödyllistä tarkastella kannustimien kautta: siis miten kunkin organisaation ja ihmisen organisaatiossa kannattaisi käyttäytyä maksimoidakseen oman etunsa. Se ei selitä kaikkea, mutta aika monen ongelman takaa löytyy väärin asetetut kannustimet. Ihminen ei ole homo economicus, mutta kannustimet ovat yksi hyödyllinen työkalu organisaatioiden analysoinnissa.

Esimerkiksi yllä kuvaamani tapa ohjata tuki lipunhintojen kautta perustuu ajatukseen, että uusia matkustajien tavoittelussa toimitaan kustannustehokkaasti, kun tulot tulevat per matkustaja ja esimerkiksi uuden bussivuoron kulut voidaan laskea suhteessa näihin. Joukkoliikenteen järjestäjällä sanotaan tällöin olevan kannustin lisätä kannattavaa liikennettä ja kehittää kannattamatonta. Tällöin samalla määrällä julkista tukea saadaan todennäköisesti enemmän joukkoliikennettä ja kokonaisuutena parempi palvelu. Vastaavasti jos tukea saa enemmän mitä heikommin toiminta kannattaa, kannustimia ei ole.

HSL:n tehoton tehokkuusmittaus

Aiemmin viittamani HSL:n tehokkuusmittari, matkustajapaikkakilometrin kustannus, on kannustimena ongelmallinen. On yleisesti tunnettua, että

mitä hitaampaa liikenne on, sen kalliimpaa se on per kilometri;
mitä lähempänä ollaan keskustaa, sen hitaampaa liikenne keskimäärin on;
mitä lähempänä ollaan keskustaa, sen enemmän ihmiset ovat valmiita maksamaan liikenteestä per kilometri – ja maksavatkin, koska kulkevat lyhyitä matkoja AB-lipulla;
mitä lähempänä ollaan keskustaa, sen enemmän liikkeellä on ihmisiä ja sen suurempi on joukkoliikenteen kulkumuoto-osuus moottoriliikenteestä; ja
mitä enemmän joukkoja on liikkeellä, sen helpompi on järjestää joukkoliikennettä kannattavasti

Näistä faktoista seuraa, että
A) keskustaa lähellä ajettava liikenne on HSL:n mittarilla tehotonta ja sitä pitäisi siis vähentää (koska 1 ja 2)
B) keskustaa lähellä ajettava liikenne saattaa hyvinkin olla kannattavinta liikennettä kalleudestaan huolimatta. (koska 3, 4 ja 5)

Tällä mittarilla HSL:lle on siis rakennettu kannustin vähentää liikennettä keskustassa ja suosia mahdollisimman pitkän matkan liikennettä. Ja myös tulospalkkiomalli on sidottu tähän samaan virheelliseen mittariin.
Seurauksena HSL onkin nyt esittänyt, että keskustaa lähimpien AB-vyöhykkeiden lippujen hintaa nostetaan 7-13% ja pisimpien matkojen ABCD-lippujen hintaa lasketaan 20-24%. Tällä saadaan varmasti lisää ”tehokkuutta” valitulla mittarilla, mutta tuskin parempaa kannattavuutta – kannattavuuttahan ei edes mitata – ja siksi rahoituskriisi luultavammin pahenee kuin helpottaa

HSL:n ehdotetut lippujen hinnat ensi vuodelle

Näyttäisi siis vahvasti siltä, että virheellisesti rakennettu insentiivi ohjaa HSL:ää huonosti perusteltuun suuntaan.

Helsingin ehdotettu infrakulumalli ja sen kannustinongelma

Helsingin kaupunki puolestaan kehitti tämän syksyn budjettiprosessissa aivan takaperoisen tavan budjetoida joukkoliikenteen infrakuluja. Sittemmin ehdotus onneksi hylättiin poliittisissa neuvotteluissa. Ehdotettu malli toimi yksinkertaistettuna niin, että joukkoliikenteen infrainvestointien kuluista pääosa laskettiin kaupunkiympäristön toimialan menotavoitteeseen. Muita liikenneinvestointeja ei laskutettu näin, eikä joukkoliikenteenkäyttökulujen tukea.

Menotavoitteen piiriin laskeminen tarkoittaa, että näiden kulujen noustessa, jotain muuta pitää karsia. Esimerkiksi siis talvikunnossapitoa, leikkipuistojen huoltoa tai henkilöstöetuja (nämä ovat muuten todellisia esimerkkejä säästöehdotuksista, joihin tämä johti)

Pidetään mielessä yllä kuvattu ideaalimalli ja joukkoliikenteen tavoitteet. Kaupungin tavoitteiden kannalta kaupunkiympäristön toimialan pitäisi edistää joukkoliikenteen osuutta (ilmastotavoitteet, kaupunkitila, ym) ja joukkoliikenteen sisällä edistää ratkaisuja jotka pitävät suoran HSL:n käyttötalouden tukitarvetta pienempänä.

Esitetty malli sen sijaan

rankaisi suunnittelijoita joukkoliikenneinvestoinneista, mutta ei autoliikenneinvestoinneista ja siten ohjasi lisäämään autoilun osuutta, sekä
joukkoliikenteen kustannuksissa rankaisi infraan satsaamisesta, mutta käyttötalouden kustannusten mahdollinen nousu oli merkityksetöntä. Siis ohjasi tehottomuuteen. Kummassakin kohdassa siis 180 astetta vastoin tavoitteita.

Tämän ehdotuksen onneksi saimme poistettua budjettineuvotteluissa. Selitettynä kukaan muukaan ei pitänyt sitä varsinaisesti hyvänä ideana.

Helsingin ehdotettu ja hylätty infrakorvausten hallintamalli. Jos malli näyttää hankalalta tajuta, se johtuu siitä että se on. Mutta varmistin, että kaupunkiympäristön toimialalla on ainakin yksi ihminen joka ymmärsi miten tämä toimii.

Osa 3: mitä on tehtävä

Jos minä saisin päättää, HSL:n strategisena tavoitteena olisi

Mahdollistaa autoton elämäntapa mahdollisimman monelle ja pyrkiä myöhentämään auton hankintaa,
Kehittää ja operoida joukkoliikennettä tehokkaasti niin että käyttömenot katetaan lipputuloilla ja lippuihin sisällytetyllä tuella, sekä
Tarjota sovittava peruspalvelutaso kaikkialle seudulla niin että jonkinlainen yhteys on myös siellä, missä sitä ei taloudellisesti kannattaisi tarjota – ja tämän kunnat korvaisivat erikseen.

Tavoitteista ensimmäinen tähtää tehokkaaseen ja toimivaan kaupunkiin ja on omistajakuntien etu. Toinen taas tähtää HSL:n toiminnan tehokkuuteen ja mahdollistaa sen että samalla tukimäärällä saadaan mahdollisimman hyvä liikenne. Kolmas taas tarjoaa joukkoliikenteen sosiaalisen velvoitteen mahdollistaa kaikkien kaupunkilaisten liikkuminen.

Infran rakentaminen tulee kustantaa maan arvon nousulla, eli käytännössä kuntien pitää ne maksaa, koska kunnat tuon hyödyn niittävät maan myynti/vuokratulona taikka maankäyttökorvauksina ja kiinteistöverona (kasvavan asukasmäärän tuomat kuntaverotulot menevät lähtökohtaisesti palveluihin). Tämä voidaan tehdä myös perustuen nykyiseen HSL:n ja kuntien infrasopimukseen, kun vaan erotellaan HSL:lle maksettavassa tuessa infratuki ja liikennöintituki ja maksetaan infratukena 100% infrakorvauksista.

Infrakorvaukset ovat jo 23% HSL:n budjetista ja tulevina vuosina kasvavat entisestään kun raideinfraa rakennetaan lisää. Nykymallissa kunnat tukevat infrakuluja samalla prosentilla kuin liikennöintiäkin, ensi vuonna 53,7%. Siirtyminen uuteen inframalliin toisi siis HSL:n budjettiin 11% liikkumavaran, joka voitaisiin käyttää palveluihin, halvempiin lippuihin tai osittain siihen että alennetaan liikennöintikulujen tukea. Muutos olisi tehtävissä myös niin, ettei kuntaosuuksien kokonaismäärä muuttuisi lainkaan, mutta se tietysti jättäisi HSL:lle lyhyellä tähtäimellä budjettiongelman.

Autonomistuksen ja asuntokunnan autojen lukumäärän seurantaa ja joukkoliikenteen vaikutusta siihen pitää tutkia lisää, jotta ymmärretään, mitkä palvelun ominaisuudet ja mikä palvelutaso on kriittinen epäjatkuvuuskohtien kannalta. Vaikuttavia tekijöitä on muitakin – esimerkiksi päivähoito – joten tämä on luontevimmin HSL:n ja kaupunkien yhteistyötä.

HSL:n tulee alkaa seurata kannattavuutta linjakohtaisesti niin että linjan matkustajien maksamia lippuja verrataan linjan todellisiin kustannuksiin. Tämä on välivaihe siihen, että liikennöinnin tuki siirretään laskettavaksi matkojen kautta. Siksi tarkoituksenmukainen tapa laskea tulot alkuun on jakaa kaikki lipputulot matkojen määrällä (ei siis nousuilla) kullakin maksuvyöhykkeellä erikseen. Tällöin HSL ohjautuu tarjoamaan palvelua vastaavasti kaikille matkustajille riippumatta siitä, onko näillä vanhuslippu, lastenlippu, opiskelijalippu jne. Myöhemmin sitten kunnat sitoutuvat maksamaan aina alennusten ja täysihintaisen lipun erotuksen sovituissa alennuskategorioissa, jolloin voidaan siirtyä seuraamaan todellista tuloa.

Kun kannattavuutta on seurattu pari vuotta ja malli alkaa olla luotettava, HSL:n tulee neuvotella kuntien kanssa tarvittava kaikkien matkojen tukitaso, senttiä per matka (vyöhykkeittäin) ja analysoida mitä kaikkea liikennettä voidaan tässä mallissa tuottaa kannattavasti.

Kannattamattomalle liikenteelle – jonka osuus ei saa olla suuri, esimerkiksi ei yli 5% tai 10% – sovitaan palvelutaso, jonka kunnat haluavat alueittain taata ja sitoutuvat samalla maksamaan tästä seuraavan tappion vaikkapa 90-prosenttisesti. Tämän palvelutasoliikenteen kehittämiseen ei tällöin ole vahvoja kannustimia, mutta kunhan sen osuus on pieni, ei se sotke juurikaan organisaation toimintaa. Kannattamattoman liikenteen olemassaolo on kuitenkin väistämätöntä, koska meillä on seudulla paljon hajautunutta asutusta ja kaikilla ihmisillä on oikeus päästä liikkumaan.

Tämän jälkeen HSL:llä on välineet seurata toiminnan kannattavuutta, lisätä kannattavaa toimintaa ja kehittää huonommin kannattavaa paremmaksi. Esimerkiksi jos ja kun lisämatkat klo 10-15 ovat käytännössä lähes ilmaisia tuottaa kun kaikissa junissa, ratikoissa jne on penkkejä vapaana, niin HSL voisi tarjota keskipäivälle halvempia lippuja ja se olisi silti kannattavaa.

Myös vyöhykejaon sisältämä subventio tulisi tässä läpinäkyväksi ja ymmärrettäväksi. Jos esimerkiksi haluttaisiin siirtyä tasatariffiin, se sujuisi niin, että kunnat nostavat ulompien vyöhykkeiden lippujen tukea niin paljon, että pidempien linjojen ajaminen lyhyempien kanssa samalla lipputulolla muuttuu kannattavaksi.

Tämä ei ole HSL:n virallinen strategia, kaukana siitä. Tämä on pikemminkin nopea luonnos tarvittavista toimista ja niiden perusteista. Mutta nähdäkseni tämä olisi järkevin suunta kehittää joukkoliikenteen rahoitusta, koska näin HSL:n akuutti kriisi saataisiin ratkaistua, organisaation suunta johdonmukaiseksi ja selkeäksi ja luotaisiin välineet kehittää toimintaa systemaattisesti.

Ensimmäisinä vuosina kuntien täytyisi olla valmiita jatkamaan korona-ajan korkeampaa tukitasoa, mutta jos melko nopeasti HSL:n liikenteen kannattavuus todennäköisesti parantuisi ja tukitasoa tai lippujen hintoja voitaisiin laskea.

Kaupunginhallituksen lista 21.8.2017

Listalla metrojen korjausta, Olympiastadionille rahaa ja lausuntoja lakiuudistuksista.

Vuokrausperusteet Kalasataman asunto- ja yhteispihatonteille sekä maanalaisille alueille (Sörnäinen, Hermanni)

Kalasatamassa vuokrataan taas uusia tontteja asuinkäyttöön. Hyvä.

M100 –metrojunien peruskorjauksen hankesuunnitelma

Vanhimmat metrojunat,70-80-luvulta ovat saavuttamassa 40 vuoden iän jonka ne on suunniteltu kestämään ja pitää siis peruskorjata. 39 kunnostetaan hintaan 736 tuhatta kappaleelta, kolmesta vanhimmasta luovutaan, koska ne ovat erilainen koesarja, joka olisi kalliimpaa korjata. Korjatut junat kestävät suunnilleen vuoteen 2030. Hintaa tulee jonkin verran, mutta metrot tarvitaan ja kannattaa pitää käyttökunnossa.

Oikeastaan kiinnostava kysymys tässä on, minne rakennetaan baari niistä kolmesta vanhimmasta junasta?

Tapanilan Kertojantie 9:n ja 11:n asemakaavan muuttaminen (nro 12393, tontit 39213/1 ja 2)

Neljä uutta pientaloa Tapanilaan vanhojen talojen sekaan. Lautakunnassa suunnitelma oli yksimielinen, eikä sitä lausunnoissakaan kritisoida.

Postipuiston pohjoisosan asuinkortteleiden ym. toteutussopimusten ja kiinteistökauppojen hyväksyminen

Viime kerralla pöydälle jäänyt asia. Myydään ideakilpailun perusteella useita tontteja Maaliikennekeskuksen alueelta. Keksustelussa kysyttiin vaihtoehtoa tonttien myymiselle, mutta myynnistä luopuminen tarkottaisi käytännössä koko kilpailun peruminen, ja alueen toteutuksen lykkäminen kauas tulevaisuuteen. Kilpoailuun sisältyi mahdollisuus ostaa tontit, eikä olisi kovinkaan hyvä toimintatapa (jos edes laillista) perua lupaus jälkikäteen.

Valtuutettu Osku Pajamäen aloite lapsiin kohdistuvien voimavarojen riittävyyden arvioimisesta

Tämäkin jätettiin viime maanantaina pöydälle. Useilla puolueilla on halua kirjata jotain lasten huomioimisesta.

Helsingin Olympiastadionin perusparannus- ja uudistamishankkeen rahoitusosuuksien korottamista koskeva sopimuslisäys

Olympiastadionin remontti meni 52 miljoonaa pitkäksi. Että hupsista vaan. Hannu Oskala kirjoitti siitä aiemmin laajasti. En juurikaan tykkää rahan syytämisestä jättihankkeisiin ilman kunnollista kustannushallintaa. Mutta rahankäytöstä päätettiin jo keväällä, tämä on vain sopimusmuutos jolla asia saadaan hoidettua.

Nimistötoimikunnan asettaminen

Nimistötoimikunta esittää nimet kaikille uusille kaduille, puistoille, alueille, kanaville ja niin edelleen. Nyt se nimetään taas seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Toimikunnassa ei ole politiikkoja, vaan virkamiehiä ja asiaan harrastuneita toimittajia sekä tutkijoita.

Oma toiveeni toimikunnan tulevalle työlle on, että kanaviksi nimettäisiin vain vesireittejä jooita piktin on mahdollista kulkea veneellä (tai edes kanootilla) jostain jonnekin. Esimerkiksi Aurinkolahden kanava ja Töölönlahdelle suunniteltu (mutta hamaan tulevaisuuteen lykätty) “kanava” ovat veden pumppaukseen perustuvia vesialtaita. Vähän niinkuin isoja suihkulähteitä.

En ajatellut tehdä tästä esitystä kokouksessa, koska kaupunginhallitus ei kuitenkaan puutu toimikunnan työhön.

Liityntäpysäköintialueiden ja eräiden terminaalialueiden hallinnan siirtäminen liikenneliikelaitokselle

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelmassa 2011 ehdotettiin liityntäpysäköinnin vastuun kokoamista yhteen paikkaan ja nyt on edetty siihen asti, että Helsingissä vastuu keskitetään HKL:lle.

Liityntäpysäköintiin liittyy ongelmia: se on usein suhteettoman kallista käyttäjämäärään nähden ja vie tilaa raideliikenteen asemien vieressä – siis paikassa joka olisi rakentamisen kannalta kaikkein parasta. Mutta koska pysäköintipaikkoja kuitenkin on olemassa ja jokin määrä myös halutaan rakentaa, kannattaa niiden hallinta hoitaa kunnolla. Päätös siis ok.

Lausunto ympäristöministeriölle luonnoksesta Kierrätyksestä kiertotalouteen – valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2023

Ympäristöministeriö on tehnyt suunnitelman jätehuollosta ja jätteiden synnyn ehkäisystä. Kaupunki lausuu aika yksityiskohtaisesti ja pääosin positiivisesti. Tämä pitää katsoa vielä tarkasti, ja saattaa olla jotain huomautettavaa. Kommentit ovat myös tervetulleita.

Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi oppilas- ja opiskelijahuoltolain muuttamisesta

Ammattikoululainsäädäntöä on uudistettu, ja vanha opiskelijahuoltolaki täytyy uudistaa, koska se perustu vanhoihin tutkintokategorioihin joita ei enää ole. Käytännössä kyse on siitä, ketkä voivat saada psykologi- ja kuraattoripalveluita. Nyt esityksessä oppisopimuskoulutuksessa olevat tulisivat palvelujen piiriin, mitä Helsinki pitää kannatettavana.

Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle sosiaalihuoltolain muuttamista koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta

Hallitus esittää, että valtio korvaisi kunnille kustannukset, jotka tulevat kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden sosiaalipalveluista. Helsinki kannattaa ja hyvä niin.

Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta työttömyysturvalain muuttamiseksi

2014 pitkäaikaistyöttömien työttömyyskorvaukset siirrettiin 50% kunnan vastuulle. Ajatus oli, että kunnalla olisi kannuste edistää ihmisten työllistymistä, kun se joutuu maksamaan työttömyyden kuluja.

Nyt työllistymistä edistävät työvoimapalvelut ollaan siirtämässä maakunnan vastuulle, mutta kunnille jätettäisiin silti 25% osuus maksettavaksi. Vaikkei kunnalle enää jätetä niitä keinoja, joiden käyttöön aiemmin haluttiin kannustaa. Vaikuttaisi siltä, että ajatus on vain ottaa rahat, ja perusteluista viis.

Kruununhaan metroasema

Kuntalaiset saavat tehdä aloitteita valtuustolle. Tänään valtuusto käsitteli erään helsinkiläisen tekemää aloitetta, että Yliopiston (ent. Kaisaniemen) metroasemalle avattaisiin toinen sisäänkäynti.

Sisäänkäynti tulisi Liisankadun ja Unioninkadun kulman kohdalle. Se toisi pohjoisen Kruununhaan kävelyetäisyydelle metrosta. Nykyinen sisäänkäynti on hankalasti mäen ja yliopiston takana, mutta Liisankadun pää on jo Kruununhaassa. Uusi sisäänkäynti tekisi Yliopiston asemasta oikeastaan Kruununhaan metroaseman, ei ainoastaan Kaisaniemen.

kruununhaan_metroasema — Kruununhaan metroaseman sisäänkäynti voisi olla Liisankadulla.

Aikoinaan, kun nykyistä Yliopiston asemaa suunniteltiin, se oli nimeltään Kluuvi, ja siihen suunniteltiin kahta päätyä. Kun asema rakennettiin 90-luvulla, kustannuksissa säästettiin jättämällä pohjoinen pääty rakentamatta.

HKL on 2009 tehnyt karkean arvion (ks liite 5) Kaisaniemen pohjoisen sisäänkäynnin kannattavuudesta. Arviossa todettiin hyödyiksi diskontattuna vajaat 4 miljoonaa, mutta kustannuksiksi 8 miljoonaa. Rakentaminen ei siis näyttäisi kannattavan.

Tässä vanhassa laskelmassa on kuitenkin ongelma. Emme-malli, jolla se aikanaan tehtiin, perustui työ- ja kotiperäisiin matkoihin. Matkat opiskelupaikkoihin eivät olleet siinä mukana. Ja juuri opiskelijathan asemaa käyttäisivät. Kruununhaan pohjoisosassa on muun muassa käyttäytymistieteellinen tiedekunta (3000 opiskelijaa, pääosa Kruununhaassa), Sibelius-lukio, osia valtiotieteellisestä tiedekunnasta ja Social och kommunalhögskolan. Niiden kaikkien opiskeljat tulevat Kruununhakaan pääosin muualta kaupungista, suuri osa heistä metrolla.

Matka-ajan säästöksi myös arvioitiin minuutti, mikä kuulostaa aika vähältä. Ja Kruunuvuoren ratikkayhteys saattaa tulla juuri Liisankadulle, jolloin tässä olisi luonteva vaihto siitä metroon.

kluuvin_metro — Kluuvin metroasemaa esiteltiin Uudessa Suomessa 1973

Kun meillä kerran on nyt Yliopiston metroasema, se voisi oikeasti palvella yliopistolaisia. Ja tietenkin kruununhakalaisia myös. Siksi teinkin valtuustossa seuraavan ponnen:

”Samalla kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään arviot sisäänkäynnin käyttäjämääristä ja hyödyistä niin, että laskelmissa otetaan huomioon myös opiskelijat ja mahdollinen ratikkayhteys Kalasatamaan sekä Kruunuvuoreen.”

Ponsi hyväksyttiin 66 äänellä, eli kaupunkisuunnitteluvirasto pääsee nyt selvittämään asian. Se ei vielä tarkoita, että rakentamiseen löytyisi rahat. Mutta selvitetään kannattavuus nyt ensin… Ensimmäinen blogiluonnokseni tästä asiasta on vuodelta 2011, ja nyt asia etenee yhden pykälän. Kiitokset tämänkin aloitteen tehneelle kaupunkilaiselle.

Helsingin automaattimetro 1974 – 2014

Helsingin automaattimetro ajoi ensimmäisen koeajonsa syksyllä 1974. Tänään – 40 vuotta myöhemmin – hanke kuopattiin jo toisen kerran, kun HKL:n johtokunta päätti purkaa sopimukset.

Kun Helsinkiin lähdettiin 60-luvulla suunnittelemaan metroa, haluttiin siihen vähintään valmius automatisointiin. 70-luvun alussa, kun konkreettisia suunnitelmia tehtiin, päädyttiin ensisijaisena ratkaisuna suosittamaan automaattiajoa, jossa kuitenkin olisi mukana junavalvoja joka junassa – ainakin alkuun.

Minkäänlaisia riskiarvioita tai varasuunnitelmia ei ilmeisesti tehty, tai ainakaan niitä ei ole jälkipolville säästynyt.

Automaattia ei saatu toimimaan. Pääongelma oli uudenlaisen tyristoriohjauksen magneettikenttien aiheuttama häiriö langattomaan tiedonsiirtoon. Samanlaisia moottoreita ei ollut kukaan käyttänyt juuri samanlaisen automaation kanssa vielä, eikä yhteensopivuutta siksi oltu kehitetty. Ongelma olisi varmaan ollut periaatteessa ratkeava, mutta käytännössä sitä ei saatu ratkaistua. Ja ongelmia oli myös jarrutuksessa ja sijainnin tunnistamisessa. 21.3.1979 metrotoimisto päätti, että jatkuvatoimisen kulunvalvonnan (ja siis automatisaation) hankinta siirretään myöhempään ajankohtaan, ja metro avataan ilman sitä.

Se myöhempi ajankohta tuli lopulta vastaan 2001, kun alkuperäinen asetinlaite ja käytönohjausjärjestelmä alkoivat vedellä viimeisiään. Vuosaaren metrohaaraan 90-luvulla oli käytetty jo asetinlaitteen varaosia, ja uusia laajennoksia varten oli tarpeen uusia järjestelmä. Samalla syntyi ajatus hankkia nyt se puuttuva jatkuva kulunvalvonta ja samalla automaattiajo.

Vuonna 2006 kaupunginvaltuusto päätti hankkia uuden kulunvalvonnan sekä automatisaation metroon arvioidulla 70 miljoonan euron kustannuksella niin että se olisi käytössä vuoteen 2010 mennessä. Perustelut kuuluivat:

”Automatisoimalla metroliikenne saavutetaan turvallisuustason paranemisen lisäksi monia muita merkittäviä hyötyjä. Metroliikenteen taloudellisuus ja palvelu paranevat, sen laajentamisedellytykset kohentuvat ja koko joukkoliikenteen houkuttelevuus ja sitä kautta sen osuus henkilöliikenteestä nousee. Täysautomatisoitu vaihtoehto on hyöty/kustannus-suhteeltaan edullisempi kuin puoliautomaattinen vaihtoehto.”

Minkäänlaisia riskiarvioita tai varasuunnitelmia ei ilmeisesti tehty, tai ainakaan niitä ei ole jälkipolville säästynyt, joskin valtuustolle esittelyssä lukee, että valittavalle vaihtoehdolle tullaan laatimaan riskianalyysi. Päätöksen jälkeen kuitenkin.

No, kustannusarvio osoittautui alimitoitetuksi. Väärän hinta-arvion lisäksi huomattiin muun muassa laituriovet välttämättömäksi osaksi automatisointia.

Siksi vuonna 2008 valtuusto päätti korottaa hintavarausta 115 miljoonaan euroon. Investointi katsottiin edelleen kannattavaksi. Hyöty/kannattavuus-laskelmat on laadittu tavalla, josta on vaikea tulkita mihin hyödyt tarkalleen perustuvat, ennen kaikkea lyhentyneisiin matkustaja-aikoihin kuitenkin.

Minkäänlaisia riskiarvioita tai varasuunnitelmia ei ilmeisesti tehty, tai ainakaan niitä ei ole jälkipolville säästynyt.

2014 lopussa automatisointihanke on vuoden 2008 aikataulusta myöhässä yli kolme vuotta (2006 aikataulusta yli 6 vuotta), ja sen loppuun tekemisen hinta-arvio on vähintään 50 miljoonaa yli budjetin.

Ensimmäinen riskiarvio jonka tiedän tehtiin keväällä 2013 kun olin aloittanut johtokunnan puheenjohtajana. Siinä vaiheessa arvioitiin jo riskejä sille, saadaanko länsimetroa auki aikataulussa ja valmistuuko projekti ikinä.

Yllä oleva historiakuvaus perustuu suurelta osin Juhana Hietarannan kandidaattityöhön, sekä keskusteluun Antero Alkun kanssa.

Automaattimetron koeajoa 1970-luvulla. Kuva Juhana Hietarannan kandityöstä

Tässä vaiheessa on syytä vastata muutamaan kysymykseen. En valitettavasti voi avata kaikkia yksityiskohtia, koska tähänkin tekstiin tultaneen viittaamaan oikeudessa. Toivon ymmärrystä tämän suhteen.

Onko metron automatisointi kannattavaa?

Jälkikäteen katsoen tämä projekti ei ollut. Jälkiviisaus on tietenkin helppoa, mutta 2006 ja 2008 tehdyt hyöty/kustannus-laskelmat olivat sangen optimistisia kustannusten suhteen, ja myös hyötyjen laskentaa voisi tarkastella kriittisesti. Esimerkiksi automaatin vaikutusta pysäkkiaikojen pidentymiseen ei huomioitu.

Alkuperäisessä hyötylaskelmassa matkustajien aikaa arvioidaan säästyvän 8 miljoonan euron edestä vuosittain. Nyt päätöksessä sanotaan, että ”Länsimetron käyttöönotto manuaaliajolla ei poikkea palvelutasoltaan olennaisesti automaattiajosta”. Nykyarvio lienee realistisempi.

Suomalaisissa liikennehankkeissa on ollut yleinen käytäntö kehittää hyöty/kustannus-suhteet sopiviksi, että hanke kannattaa. Tämä ei ole millään tapaa vain automaattimetroon liittyvä ongelma: saihan liikenneviraston pääjohtaja taannoin potkut vastaavasta. [4] HKL:ssä kyseinen tapa on jäänyt historiaan, ja samansuuntaista kehitystä näkyy muuallakin.

Käytännössä automatisoinnin kulut siis ylittävät siitä saatavat hyödyt. Laiturien lyhentämisen ja turvallisuussyiden takia siihen saattaa kuitenkin olla pakko mennä tulevaisuudessa.

Miksi metro sitten päätettiin automatisoida?

Käsittääkseni alkujaan kyse oli siitä, että ”totta kai metro on syytä automatisoida”, se on tulevaisuutta ja järkevää. Että 1974 kesken jäänyt hanke olisi syytä viedä loppuun.

Valtuuston päätöksen suurin peruste oli hankkeen laskennallinen kannattavuus. Kannattavuus taas perustui ennen kaikkea matkustajien säästyneeseen matka-aikaan ja lisääntyvään matkustajamäärän: laskentamallissa vuorovälin lyhentyminen 4 minuutista 2 minuuttiin säästää ihmisten aikaa miljoona tuntia vuodessa ja saa ihmiset kulkemaan metrolla miljoona matkaa enemmän vuodessa. Nykynäkökulmasta on helppo sanoa, että hyödyt oli arvioitu epärealistisesti.

Miksi laiturit päätettiin lyhentää?

Virallinen perustelu on, että sillä säästettiin noin 40 miljoonaa, kun asemat voitiin tehdä lyhyemmiksi. Säästön suuruutta on kyseenalaistettukin, mutta tuo on ainoa numero jonka kukaan on säästölle laskenut. Lyhyet laiturit aiheuttavat nyt manuaaliajossa 2,5 miljoonan vuotuisen kustannuksen, kun metroja pitää ajaa lyhyinä ja siis tiheämmin (enemmän junia -> enemmän kuskeja -> enemmän palkkamenoja).

Laitureiden lyhentäminen oli se suurin yksittäinen virhe joka hankkeessa on tehty. Se sitoi länsimetron avaamisen ja automatisoinnin paljon tiukemmin yhteen ja loi sen teknologisen loukun, jonka ratkeamattomuus on projektia jumittanut. Jo silloisilla tiedoilla olisi 2008 pitänyt tietää, että siinä otetaan aivan liian suuria riskejä aivan liian pienen hyödyn takia.

Monet sen aikaisen päätöksentekijät sanovat tienneensä, että päätös oli huono, mutta se oli tehtävä, koska Espoota ei olisi saatu hyväksymään Länsimetroa muutoin. Espoo säästi rahaa, ja tulevat ongelmat tulivat Helsingin puolelle.

Espoolaisten syyttäminen ei kuitenkaan ole koko totuus. Osasyynsä lienee myös HKL:n suunnitteluyksikössä, jossa haluttiin automaattimetro, ja sen takia haluttiin osoittaa sillä olevan hyötyjä. Ja 40 miljoonan säästö länsimetrossa on merkittävä automatisoinnin hyöty.

Miksi projektia ei lopetettu jo aiemmin?

Koska länsimetro halutaan avata ajoissa. Vasta tänä syksynä löytyi ratkaisu, jolla se on realistisesti mahdollista ilman automaattia.

Länsimetro on suunniteltu toimimaan laituriovien kanssa niin, että kiskojen ja asemalaiturin välissä on lasiseinä, jonka ovet aukeavat vain kun juna on kohdalla. Ilmanvaihto ja onnettomuuksien savunpoisto on suunniteltu niihin perustuen.

Laituriovet vaativat täsmälleen oikeaan kohtaan pysähtymistä, mikä on kuljettaja-ajossa vaikeaa. Se on toki mahdollista, mutta vaatii hidasta lähestymistä, ja siten hidastaa liikennettä oleellisesti. Vuosaari onnistuu, koska se on pääteasema, mutta muilla asemilla ne olisivat ongelma. Hitaampi liikenne on matkustajille hitaampaa, ja lisäksi tarvitaan enemmän junia. Ja hitaampi liikenne ei välttämättä olisi mahdollistanut lyhyiden junien vaatimaa tiheää vuoroväliä.

Laituriovet siis vaativat käytännössä automaattiajon, ja länsimetro vaati laituriovet. Lisäksi laituriovien kilpailuttaminen erikseen ja valmistaminen ajoissa ei olisi ehtinyt länsimetron aikatauluun.

Tänä syksynä kuitenkin selvisi, että länsimetro voidaankin avata ilman laituriovia. Helsingin ja Espoon rakennusvalvonnat ovat nyt hyväksyneet sen. Siksi länsimetron avaaminen ilman automatisointia on nyt mahdollista.

Automatisoidaanko metroa koskaan?

Ehkä, varmaankin. Automatisaatio kuitenkin on tulevaisuutta, tiedättehän.

Vakavammin: purkuskenaario on nyt laskettu oletuksella, että metro automatisoidaan 2020-luvulla. Kun junia nyt täytyy ajaa lyhyinä, kuskeja tarvitaan noin 60% enemmän kuin ptikien junien kanssa ja se maksaa 2,5 miljoonaa lisää vuodessa. Tämä tekee automatisoinnista kannattavampaa, jos se saadaan tehtyä kohtuukustannuksin.

Mahdollinen tuleva automaatioprojekti on kuitenkin oma projektinsa, ja siitä tehdään aikanaan oma päätöksensä ja kannattavuuslaskelmansa. Tämä automatisointiprojekti on nyt loppu.

Onko asia nyt loppuun käsitelty?

No koskapa mikään Helsingin päätöksenteossa olisi…

Ensinnäkin, päätös on muodollisesti vain lupa HKL:n johdolle purkaa sopimus. Muodollinen purkuilmoitus Siemensille pitää vielä tehdä

Toisekseen, asia viedään vielä kaupunginhallitukselle vahvistettavaksi. Päätös on todella suuri, ja katsottiin parhaaksi että myös kaupunginhallitus vahvistaa sen.

Paljonko tämä seikkailu maksoi

Vähemmän kuin luulisi, mutta varmaksi sitä ei voi tietää vielä pitkään aikaan. Oikeudenkäynnit kestävät vähintään 4-5 vuotta, kenties selvästi kauemminkin.

Tähän mennessä Siemensille maksetut rahat – vajaat 50 miljoonaa – saadaan takaisin sopimusta purettaessa, mutta vasta oikeudessa ratkeaa kuka maksaa kenellekin ja kuinka paljon. HKL uskoo että korvauksia saadaan, mutta sen ratkaisee oikeus.

Se mikä nyt maksaa, on että kun laiturit lyhennettiin, junatkin ovat siis lyhyitä ja niitä on liikkeellä enemmän, eli kuljettajia tarvitaan enemmän. 60% lisää junia tarkoittaa 60% lisää palkkakustannuksia. Noin 2,5 miljoonaa vuodessa.

Miksi projekti nyt lopetettiin ja sopimukset päätettiin purkaa?

Koska joskus on uskallettava lopettaa epäonnistunut projekti.

Tässä kaikki. Hyvää joulua, ja toivottavasti pääsemme kaikki metrolla Espooseen 2016.

Jos esitätte blogiin kysymyksiä, pyrin vastaamaan niihin. Saatan liittää vastauksia tähän tekstiinkin.

Yliopiston metroasema

Kaisaniemen metroaseman nimi muutetaan Helsingin yliopiston metroasemaksi.

Kaupunginhallitus päättää asiasta ensi tiistaina, mutta sen pitäisi olla läpihuutojuttu. Muutos on samalla Helsingin kaupungin lahja 375-vuotiaalle yliopistolleen. Onnea vuosipäivän johdosta.

Foo — Yliopisto-opiskielijoita matkalla Yliopiston metroasemalle.

Yliopiston metroasema löytyy useista (useimmista?) metrokaupunegista. esim. Tukholmassa on Universtitetet, Münchenissä Universität ja Moskovassa Университе́т.

Asemalla on jo nyt suora käynti Yliopiston kirjastoon, ja opiskelijat kulkevat Opintoputkea pitkin Porthanian ja Päärakennuksen suuntaan. Sikäli nimenmuutos on aika looginen. Ja Otaniemen asemastakin on tulossa nimeltään Aalto yliopisto, joten mitään estettä nimetä asemia yliopistojen mukaan ei selvästikään ole.

Yliopiston asema ei ole metron alkuperäisiä: Metron aloittaessa 1982 sen kohdalla oli vain varaus – tyhjä halli. Tiettävästi varaus tehtiin, koska Pukevan toimitusjohtaja oli jäsenenä suunnittelutoimikunnassa, ja Pukevan tavaratalo Kaisaniemenkadulla. Valitettavasti metroaseman lopulta auetessa 1995, Pukeva oli jo ehtinyt mennä konkurssiin. Aseman nimikin perustui lähinnä Kaisaniemenkatuun – projektia rahoittivat osin Kaisaniemen kauppakadut ry:n jäsenyritykset, jotka toivoivat nostavansa taantumassa olevan keskustan nurkan arvoa. Varsinainen Kaisaniemihän on pohjoisempana, Kaisaniemen puistossa.

Yrittäjät ovat tainneet kaikki sittemmin vaihtua, mutta hankkeen voi sanoa onnistuneen. Nykyään Yliopiston asema on yksi kaupungin elävimpiä ja sopii hyvin kaupunkitilaan. Kun suoraan en päälle avattiin Yliopiston uusi kirjasto, ajatus nimetä yliopistolle oma metroasema on hyvä.

Seuraavaksi voitaisiinkin puhua siitä, saataisiinko Yliopiston metroasemalta toinen sisäänkäynti pohjoisemmaksi, Metsätalon, Valtiotieteellisen ja Siltavuorenpenkereen suuntaan. Koska niin suuri osa yliopistolaisista kulkee sinne, ja suunnalla on myös puoli Kruunuhakaa, jolla ei vielä ole omaa metroasemaa. Sisäänkäynti voisi olla Liisankadun nurkalla.

HKL:n johtokunnan lista 27.3.2014

HKL taas, listalla paljon mielenkiintoisia asioita. Muutaman kokouksen blogaus on jäänyt väliin, pahoittelut siitä.

Kaupunkipyörät tulevat taas. Uudessa hankesuunnitelmassa suunnitellaan 1500 pyörän ja 150 aseman järjestelmää, joka ulottuisi Pasilaan, Kumpulaan, Meilahteen ja Lauttasaareen asti, ehkä Munkkiniemeenkin. Vuonna 2015 tulisivat ensimmäiset 500 pyörää, ja loput 1000 seuraavan kolmen vuoden aikana. Täytyy kysyä, miksei nopeammin. Kansainvälinen kokemus on, että järjestelmät kannattaa tehdä saman tien suuriksi. Rahoitukseen on tutkittu mainoksia asemissa ja pyörissä sekä sponsorointia. Suurin osa jää silti kaupungin maksettavaksi, mutta parantuneet liikenneyhteydet sekä terveyshyödyt perustelevat investoinnin. Hyvältä näyttää joka tapauksessa.

Pyysin toimitusjohtajalta aiemmin, että johtokunta voisi keskustella tulevista toiminnallisista tavoitteista etukäteen, jotta syntyvät näkemykset ja ideat voidaan huomioida. Talousarvioehdotusta hyväksyttäessä kun on vähän myöhäinen hetki suunnitella niihin mahdollisia muutoksia.

Toiminnalliset tavoitteet ovat kaupungin keino ohjata eri virastoja ja muita. Virastoille asetetaan valtava määrä erilaisia ohjeita ja tavoitteita, mutta sitovat toiminnalliset tavoitteet ovat ikään kuin ”aikuisten oikeesti” tavoitteita. Jos niitä ei saavuta, sitä pitää selitellä valtuustossa asti ja se on noloa. Periaatteessa tavoitteet johdetaan kaupungin strategiasta, mutta yhteys ei aina ole ihan ilmeinen.

Tavoitteita on pienehkö määrä, luokkaa viisi. HKL:llä on ollut vakiona tavoiteet:

Tilikauden tulos vähintään nolla.
Raitio- ja metroliikenteen asiakastyytyväisyys vähintään toissavuoden tasolla
Raitioliikenteen luotettavuus on 99,85 % (2012: 99,90 %) ja metroliikenteen 99,96 % (2012: 99,94 %).

eikä näistä varmaan luovuta, korkeintaan hienosäädetään. Luotettavuuden osalta kannattaa huomata, että tuossa luvussa on mukana vain HKL:stä johtuvat ajamattomat lähdöt, ei esim. kiskopysäköintejä. Lisäksi on ollut kaksi muuta tavoitetta:

”Yleisillä alueilla suoritettavien kaivutöiden toteuttaminen lupaehdoissa edellytettyjen tavoiteaikojen puitteissa,” joka on aina toteutunut, ja alkaa ehkä olla siinä määrin itsestäänselvyys, ettei sitä tarvitse erikseen mainita ja tänä vuonna ”Projektinhallintajärjestelmä on otettu käyttöön kaikissa infrainvestointihankkeissa,” joka lienee täyttänyt tarkoituksensa.

Mitä tavoitteita sitten voisi olla? Yksi itseäni kiinnostava olisi ratikoiden nopeuttaminen. HKL:llä voisi olla siihen yhteinen tavoite kaupunkisuunnitteluviraston kanssa, esimerkiksi ”Raitioliikenteen keskilinjanopeus nousee 0,5km/h vuosittain luotettavuuden pysyessä ennallaan tai parantuessa.”

Sanamuodon ei tarvitse olla juuri tämä. Ja linjanopeus on vähän hankala mittari, koska sen oikeastaan päättä HSL:n aikataulusuunnittelija aikatauluja tehdessään. Mutta edellytykset sille, kuinka suuri se voi olla, riippuvat HKL:n ja kaupunkisuunnitteluviraston toimista. Nyt nopeus on noin 14km/h, kun se nykyisellä linjastollakin (ja pysäkeillä) voisi hyvin olla luokkaa 18km/h, ja yleiskaavassa suunnitelluille pidemmille ratikkalinjoille sen pitää olla pikemminkin 25km/h. Kehitettävää siis riittää.

Tuomas Rantanen on toivonut sitovaa päätöstä Kruunuvuoren sillan rakentamisesta. HKL vastaa, että niin mekin, mutta muutama mutka on vielä matkassa:

”Kruunuvuoren raitiotieyhteyden toteuttaminen kantakaupunkiin, eli siltayhteys Sompasaaresta Kruunuhakaan tai Hakaniemeen, on riippuvainen Hanasaaren voimalaitoksen käytöstä tulevaisuudesta. Järkevien raitiotielinjojen toteuttaminen ei ole mahdollista mikäli voimalaitos jatkaa ja laajentaa toimintaansa nykyisellä sijainnillaan. Ennen Kruunuvuoren raitiotien rakentamista pitää tehdä päätös voimalaitoksen jatkosta sekä siltayhteydestä kantakaupunkiin.”

Ja voimalasta on suunniteltu päätettävän vasta 2015. Tässä on monta toisiinsa kytkeytyvää isoa hanketta nyt, joten ihan helppoa ei ole.

Pasilassa ja Kaisaniemessä uusitaan kiskoja. Ihan hyvältä näyttää, mutta täytyy vielä tarkistaa läpi onko tuossa paikkoja joissa kiskoaluetta voisi samalla parantaa. Esimerkiksi Kaisaniemessä ratikkakaistat voisi korottaa erilleen ajokaistoista. Yhtäkään vaihdetta ei näihin työkohteisiin kuulu.

Lausunnon liikkumisen kehittämisohjelmasta pyysin viimeksi pöydälle. Ohjelma on oleellisesti hyvä, ja lausuntokin siitä on hyvä, vähän varovainen vaan: ”HKL olisi näin suonut myös liikkumisen kehittämisohjelmassa tehdyn painotuksia myös joukkoliikenteen runkolinjaverkon toteutustavan suhteen.”

Vastauksessa siis ehdotetaan ratikoiden selvämpää huomioimista, mutta kovin pyörein sanankääntein. Sen voisi ehkä sanoa selvemminkin.

Automaattimetron tilanne on vähän lupaavampi. M200-junan on saatu katsastettua, eli ilmeisesti sen turvatason määritykset saatiin ratkaistua. Lisäksi laituriovien tekninen ratkaisu on saatu sovittua. Tarkoitukseni on kirjoittaa automaattimetrosta laajemmin erikseen, siksi ei siitä enempää tässä tekstissä.

Metrovartioinin tilanne kuullaan. Vartiointihan siirtyi 1.11.2013 Palmialle, ja nyt kuullaan miten ensimmäisen 4 kuukautta ovat sujuneet. Esityslistan tekstistä ei voi vielä kauheasti päätellä.

Metroon ollaan tilaamassa myös uutta erppiä (toiminnanohjausjärjestelmää) arvioituun hintaan 1,5 miljoonaa. Koska kyse on yli miljoonan hankkeesta, tämä menee seuraavaksi IT-jaostoon arvioitavaksi. Määrittelyä oltiin viime keväänä hankkimassa Tieto oyj:ltä, jonka järjestelmää oltiin katsottu sopivaksi kandidaatiksi. Johtokunta kuitenkin päätti, että määrittelykonsultti ei saa osallistua itse tarjouskilpailuun, joten homman sai CapGemini, joka on kaupungin kilpailuttamassa puitesopimuksessa määrittelyä Helsingille tarjoava firma.

Nyt määrittely on sitten tehty, ja ollaan etenemässä hankintaan. Esittelystä ei aivan selviä, miten softa ollaan kilpailuttamassa. Viimeistään IT-jaostolle tämä täytyy kuitenkin selittää, joten toivottavasti esittely on laajempi. Ja täytyy kysyä, miksi hinta-arvio on noin korkea. Samantapainen järjestelmä ratikkapuolella maksoi vain luokkaa 200 000 euroa. Varmasti toki erojakin on…e

HKL:n johtokunta 23.1.2014

Lista tässä.

Länsimetron kustannusylitysten käsittely saatiin loppuun, ja asia siirtyy kaupunginhallitukselle. Budjetti on paukkunut 105 miljoonaa, josta 35 miljoonaa on Helsingin ongelma. Ylitysten täsmällinen syy muuttui kerta kerralta epäselvemmäksi. Nyt saimme pelastuskomentajalta kirjeen, että turvamääräykset eivät kyllä ole projektin aikana kiristyneet. Ilmeisesti syy kustannuksiin ei siis ole niiden kiristyminen, vaan parempi ymmärrys siitä, mitä määräykset tarkoittavat. Hesari uutisoikin: ”Eihän tästä selkoa ota”, sanoo johtokunnan puheenjohtaja Otso Kivekäs (vihr).)

Aikataulun osalta taas odottelemme Siemensin arviota automaattiprojektin aikataulusta. Koska automaatti- ja länsimetroprojektit riippuvat toisistaan, vyyhti alkaa keriä auki siitä. Seuraavaan kokoukseen 13.2. pitäisi olla jo melko hyvä kuva kokonaisuudesta.

Lisäsimme kustannusylitysten hyväksyntäpäätökseen lausuman, että jatkossa pitäisi raportoida kustannusten muutokset hyvissä ajoin. Eihän se mitään toki auta, koska ei HKL:llä ole oikeasti sanavaltaa länsimetroprojektiin. Lausumista käytiin myös pieni äänestyshärdelli.
Edellisen johtokunnan pyynnöstä HKL on selvittänyt mahdollisuuksia mahdollistaa pitkien 135 metrin junien ajaminen idässä, kun lännessä ajetaan kahdella vaunulla 90m junilla. Käytännössä tämän voi tehdä joko erottamalla linjat ja tekemällä vaihtoaseman, tai rakentamalla toisen linjan itään.

HKL on selvittänyt mahdollisuuksia tehdä vaihtoasema joko Ruoholahteen tai Kamppiin. Kumpaankaan ei käytännössä mahdu. Esittelijä täydensi kokouksessa esitystään sanoilla:

”HKL on tutkinut johtokunnan pyynnöstä myös mahdollisuutta toteuttaa vaihtoasema Länsimetron ja nykyisen metron välillä Ruoholahdessa tai Kampissa siten, että nykyisessä metrossa voitaisiin liikennöidä kolmen yksikön mittaisilla junilla ja Länsimetrossa kahden yksikön mittaisilla junilla.

Nykyisen metron linjauksen lähistöllä kantakaupungin länsiosissa Ruoholahden ja Kampin metroasemien läheisyydessä on jo nyt lukuisia maanalaisia tiloja, mm. voimalaitoksen hiilisiiloja, pysäköintilaitoksia sekä maanalainen huoltovarikko ja huoltotunneli. Lisäksi kaavoituksessa on varauduttu mm. Pisara-radan ja Töölön metron toteuttamiseen. Uuden metroaseman ja sille rakennettavan ratalinjauksen mahduttaminen vapaana olevaan maanalaiseen tilaan ei siten ole enää mahdollista.”

Itäkeskuksessa vaihto toiseen metrolinjaan onnistuisi, mutta koska se perustuu oletukseen, että tehdään Töölön metro, sen jatkoksi Viikin metro ja sen jatko Itikseen, mikä maksaisi useamman miljardin, hyviä vaihtoehtoja turvata metron kapasiteetti ei käytännössä ole. Jatkossa siis junat tulevat olemaan 90 metrin mittaisia. Jos joskus tulevaisuudessa lyhyet junat 2 minuutin vuorovälillä eivät riitä, ratkaisu ongelmaan on jokin muu kuin metro.

Käytännössä Laajasalon ratikka auttaa viemällä kuromaa metrolta, ja Raide-Jokeri myös. Kolmantena voisi tehdä ”0-jokerin” ratikaksi Itäkeskuksesta Pasilaan ja siitä Otaniemeen. Nämä kaikki kolme saa yhteensäkin halvemmalla kuin Töölön-Viikin metron Itäkeskukseen, ja kokonaisuutena palvelutaso on selvästi parempi. Ja Viikkiin saisi varmaan vielä ratikan samaa budjettiin.

Ratikoiden 2, 3 ja 7 nopeuttamisselvitystä kiiteltiin. Toivottavasti nämä pienet parannukset saadaan nopeasti myös tuotantoon. Kuten edellisessä blogauksessani kirjoitin, lausunto oli kuitenkin hiukan liian suoraviivainen ehdottaessaan pysäkkien poistoa. Korjasimme sitä ehdotuksestani muotoilulla:

”HKL kehottaa jatkamaan suunnittelua myös niille osa-alueille, joita tässä suunnitelmassa ei vielä ehdotettu. HKL näkee erityisesti liikennevalo-ohjauksen kehittämisen olennaisena toimenpiteenä. Myös ratalinjausten muuttamista ja kaistajärjestelyjen kehittämistä on syytä tutkia. Mäkelänkadulla myös vasemmalle kääntymisen kieltoja tai fyysisiä esteitä tulisi harkita pienempiin risteyksiin.

Jatkotyön yhteydessä myös pysäkkien määrää ja sijaintia on syytä tarkastella kriittisesti. Pysäkkien poistaminen aiheuttaa aina haittaa matkustajille ja on siksi viimesijainen nopeutuskeino, mutta raitioliikenteen pääreiteillä myös sitä tulee harkita, mikäli muut nopeuttamistoimet eivät yksin riitä.”

Yle uutisoi selvitystä ”Helsingin Bulevardistako joukkoliikennekatu?” Iltasanomat puolestaan nappasi tästä vastapallon ”Autoilun rajoittaminen etenee Helsingissä – kaupunki selvittää jopa kymmenien tuhansien automatkojen estämistä”.

Että sitä on uutisia ja uutisia. Ero on se, että toinen noista otsikoista on totta.

HKL:n johtokunnan lista 23.1.2014

Lautakuntablogauksen kansa tuli pidettyä pientä joululomaa. Nyt paluu, ja tässä huomisen kokouksen asiat.

Länsimetron kustannusylitys tulee nyt kolmatta kertaa. Kaksi viime kertaa palautimme ehdotuksen haluten tarkempia selvityksiä. Itse asia on aika selvä: hinta on noussut 105,6 miljoonaa (indeksinmukaisen nousun lisäksi), josta Helsingin osuus on 30,4 miljoonaa. Lisäksi varataan 10 miljoonaa ylitysvarausta, ettei samaa rulianssia tarvitse käydä uudestaan, jos arvio pettää. Aikataulusta taas ei voida sanoa mitään varmaa.

Epäselvyyttä onkin ollut lähinnä siitä, tarkalleen miksi kustannusylitykset tapahtuivat ja milloin niistä tiedettiin. Ja olisiko asia ehkä pitänyt kertoa jo aiemmin. Koska me emme asiaa päätä, vaan ainoastaan esitämme eteenpäin, lienee aika päästää asia käsistämme.

Itäkeskuksen metroasemalle on selvitetty mahdollisuuksia jatkaa Vuosaaren linja Viikin kautta Pasilaan ja sieltä Kamppiin. Onhan se mahdollista, mutta kustannustaso tietenkin on jotain ihan absurdia. Tämä perustuu viime johtokunnan toissa vuonna tekemään pyyntöön selvittää, mitä voidaan tehdä itämetron kapasiteetin ylläpitämiseksi kun länsimetron takia junat lyhenevät. Vähän vähemmän skifejäkin mahdollisuuksia on kuulema selvitetty, ja toivottavasti kuulemme niistä enemmän kokouksessa.

Ratikkalinjojen 2, 3 ja 7 nopeuttamistoimia on kasattu kehittämissuunnitelmaksi. Suunnitellut 36 toimenpidettä ovat useimmat kaistamaalauksien muutoksia, reunakivisiirtoja, liikennemerkkien siirtoja, muutamien pysäköintipaikkojen poistoja ja muita sangen pieniä korjauksia. Isompana ehdotetaan harkittavaksi Bulevardin muuttamista joukkoliikennekaduksi. Kustannuksia tulee 417 000 ja hyötyjä 20 vuoden ajalta nykyhetkeen diskontattuna 2,45. Aika halpaa puuhaa suhteessa hyötyihin siis.

Lausuntoehdotuksessa on jyrkempiäkin keinoja:

”HKL näkee raitioliikenteen pysäkkiverkon keskimääräisen pysäkkivälin pidentämisen olennaisena toimenpiteenä raitioliikenteen nopeuttamiseksi. Pysäkkien määrää ja sijaintia tulisikin tarkastella kriittisesti ja keskittää raitiovaunuliikenne vain vilkkaimmille pysäkeille.”

Vaikka pysäkkijärjestelyjäkin on tarpeen katsoa, pitää silti pitää kirkkaana mielessä, että ne ovat vasta viimesijainen keino nopeuttamiseksi. Pysäkkien poistaminen aiheuttaa aina haittaa matkustajille, kun taas toimivat liikennevalot tai rata jolle ei pysäköidä tuovat hyötyjä ilman haittoja. Ja kun jopa kolmannes vaunujen ajasta tuhrautuu liikennevaloihin, niissä olisi ilmeinen aloituspaikka.

Lausuntoa täytyy ehkä vielä hiukan viilata esittämään tämä paremmin. Lisäksi Mäkelänkadun ja pikkukatujen risteyksiin voisi esittää vahvempiakin keinoja kuin pelkkiä vilkkuvaroituksia. Niissä tapahtuu nyt jatkuvia ongelmia, kun autoilija kääntyy yhtäkkiä ratikan eteen, ja kuskit joutuvat varomaan niitä.

HKL sai viime vuonna 150 000 euroa pyöräpysäköinnin kehittämiseen (tähän mennessä mm. Puotilassa), mutta koska projekti on vielä kesken, haemme lupaa käyttää tänä vuonna 70 tonnia, joka viime vuonna jäi käyttämättä.

Lisäksi runsaasti vuodenvaihteen byrokratiaa ja toivottavasti kuulemme suht lopullisen esityksen hallintomallista. Ja kannatamme nuorten taidetta metroasemille.

Miljardin länsimetro – HKL:n johtokunnan lista 19.12.2013

Vuoden viimeinen kokous, ja taatusti pitkä. Lista tässä.

Länsimetro on ylittänyt budjettinsa sadalla miljoonalla, ja kokonaissumma on nyt tämän vuoden kustannustasossa 976 miljoonaa, eli pyöreästi miljardin. Nyt haetaan ylitystä Helsingin osuudelle noususta, eli 38 miljoonalle (jos laskin oikein, indeksit tekevät tästä vähän vaikeaa).

Lisäksi sen aikataulusta sanotaan: ”Voimassaolevan aikataulun mukaan Länsimetro avataan liikenteelle vuosien 2015/2016 vaihteessa, mutta riski sille, että Länsimetron avautuminen tästä myöhästyy, on olennainen.” Täytyy kysyä, että mikä nyt on paras realistinen aikatauluarvio, kun tämä se ei ilmeisesti ole. Tai ainakaan kukaan ei väitä, että alkuperäinen arvio pitäisi.

Samassa paketissa nyt esitellään Lauttasaaren ja Koivusaaren metroasemat uudemman kerran, koska viime kerralla oli jotain muodollisuuksien ongelmia. Hintaennuste on muuten noussut keväästä Lauttasaaressa 5 miljoonaa ja Koivusaaressa yli 10 miljoonalla. Nämä ovat 50-60 miljoonan asemia, mikä alkaa olla aika paljon.

Viime kerralla asiasta päätettäessä keskusteltiin, kannattaako Koivusaaren asemaa oikeastaan toistaiseksi rakentaa, kun koko Koivusaari on viivästynyt hamaan tulevaisuuteen. Samaa keskusteltaneen nytkin, mutta päätöksen tekevät kaupunginhallitus ja -valtuusto, koska kaupunginosan rakentamisen ja joukkoliikenteen sovittaminen yhteen kuuluu niille eikä meille.

foo — Koivusaaren metroluola 17.12.2013. Johtokunnan hobitit alhaalla vasemmalla. Vaikka laiturit ovat 90m pituisia, ovat luolat kokonaisuudessaan 230m

Länsimetron laituriovista tehdään myös erillinen tilauspäätös, koska se oli ilmeisesti jäänyt jonkinlaiseen byrokraattiseen railoon eri päätösten välissä. Hintamuutoksia se ei aiheuta.

Automaattimetrohanke on viipymässä sekin. Ensimmäisten M200-junien automatisointi siirtyy tulevaisuuteen, mutta M100-junien sarjatyötäkään ei voida vielä aloittaa. Hyvänä puolena metrojunia riittää nyt liikennöintiin, vaikka yksi on korjattavana ajettuaan puuta päin. Huonona taas, että aikataulu näyttää pahalta. Arviota automatisoinninkaan realistisesta aikataulusta ei kuitenkaan ole.

Koskelan ratikkavarikon tilalle tehdään uusi isompi varikko ja taloja. Kehittämisestä järjestetään toteutuskilpailu. Vanhat varikot puretaan ja korvataan uusilla, joiden päälle ja viereen tulee myös asuntoja sekä muita tiloja (iso kauppa jne).

Tämä tarkoittaa samalla, että Vallilan ratikkavarikosta tullaan luopumaan noin vuonna 2020, ja että Vallilan alle aiemmin suunniteltua luolavarikkoa ei tehdä. Annalan fudiskenttä jää myös uuden varikon alle, ja se korvataan parantamalla Arabianrannan kenttää noin miljoonalla.

Koska hanke on iso, päätöksen siitä tekee kaupunginvaltuusto alkuvuodesta, ja me vain esitämme että päätettäisiin näin. Vaihtoehto on tehdä uusi varikko ilman taloja, jolloin jää miljoonien tulot saamatta eikä saada asuntoja.

Lisäksi hyväksytään HKL:n tulosbudjetti ja tilataan metron pyöriä sekä ratikoiden putsausta.

Johtokunnalle esitellään myös hallintomalliselvityksen tämänhetkistä vaihetta. Suomeksi kyse on siitä, tehdäänkö HKL:stä yhtiö vai jatketaanko liikelaitoksena. Me emme asiasta päätä, vaan kaupunginhallituksen konsernijaosto, tammikuun lopussa (ja itse asiassa selvityksenkin on teettänyt keskushallinto eikä HKL). Kuljettajat ehtivät jo uhkaamaan lakolla, koska työntekijöille ei ole tarjottu mahdollisuutta lausua kantaansa selvitykseen, eikä sitä ole esitelty johtokunnallekaan kattavasti.

Puhuttuani asiasta toimitusjohtajan ja kaupungin rahoitusjohtajan kanssa kävi ilmi, että ilmeisesti kukaan ei kuitenkaan ole esittelyä kieltänytkään, joten selvitys esitellään johtokunnalle ja toimitetaan myös työntekijöiden kommentoitavaksi, kunhan se on riittävän valmis.

Oli organisaation muodosta mitä mieltä hyvänsä, niin en pidä erityisen hyvänä hallintotapana, että esitykset valmistellaan suljetuissa huoneissa vihjaamatta kenellekään mitä mahdollisesti on tulossa. Että tässä kuljettajat toivat kyllä uhkauksellaan esiin sangen oikean ongelmakohdan.

HKL:n johtokunnan lista 31.10.2013

Huomisen HKL:n kokouksen lista tässä

Korkein hallinto-oikeus on todennut, että HKL:n automaattimetron hankintapäätös 15.5.2008 oli laillinen. Hyvä tietää tässä vaiheessa. Muutaman vuoden projektia onkin jo ehditty tässä odotellessa tehdä…

Automaattimetroprojekti etenee, mutta mitään kovin ihmeellistä ei tapahdu. Jo automatisoitua junaa ajellaan metroradalla automaatilla yöaikaan, kun siellä ei ole muuta liikennettä.

Hakaniemen metroasema peruskorjataan ja siinä varaudutaan Pisara-radan tuomaan ihmismäärän lisäykseen. Siltasaarenkadun jalkakäytävällä oleva sisäänkäyntipömpeli korvataan talon seinään tulevalla sisäänkäynnillä. Samalla Hakaniemeen tulee muutama uusi liiketila. Arkkitehtuurisuunnitelman kuvista katsoen muutos on pikemminkin maltillinen kuin radikaali.

Projekti maksaa 15 miljoonaa ja valmistuu kesällä 2016. Metroasema pysyy auki koko remontin ajan. Koska kokonaishinta ylittää 10 miljoonaa, lopullisen päätöksen asiasta tekee kaupunginvaltuusto.

hakaniemi-lippuhalli — Hakaniemen metroasema 2016 on vähän kuin nykyinen, paitsi valosampi ja siistimpi.

Kaupunkipyörien tilanne on ikävämpi. Tarjouskilpailun vuonna 2011 voittanut JCDecaux ja HKL eivät päässet sopimukseen hankkeesta, eikä mainosyhtiö enää jatkanut tarjoustaan. Kokonaisuudessaan hanketta on tehty vuodesta 2008 asti. Ei tämä kaikki aika ole hukkaan mennyt, vaan esimerkiksi 52 ensimmäistä pyöräasemapaikkaa on valittu ja kaikkialla hyväksytty.

Lainaten esittelyä:

Jotta kaupunkipyöräjärjestelmä voidaan Helsinkiin hankkia, on hankintakuvio mietittävä uudelta pohjalta. Nyt käyty tarjouskilpailu pohjautui vuonna 2008 laadittuun hankesuunnitelmaan. Tämä suunnitelma on monilta osin vanhentunut ja kaipaa päivittämistä. Toisaalta nyt käydyn hankintaneuvottelun yhteydessä on Helsingin kaupunkipyöräsuunnitelmat tarkentuneet huomattavasti mm. pyöräasemien sijoittelun osalta.

Uudelleen harkittavaksi kaupunkipyöräjärjestelmän hankesuunnitelmaan tulee useita eri seikkoja liittyen pyöräjärjestelmän hankintaan, operointiin ja rahoitukseen. Aiemmin muita kuin kokonaan ulkomainosyhtiöiden pyörittämiä pyöräjärjestelmiä ei ole harkittu. Kuitenkin viimeisten viiden vuoden aikana on markkinoille tullut useita eri konsepteilla toimivia pyöräjärjestelmien toimittajia ja operoijia.

Hankesuunnitelman päivityksessä tulee selvittää mahdollisuudet pyöräjärjestelmän ja operoinnin hankkimiseen erillisinä hankintoina. Myös pyöräjärjestelmän rahoittaminen mainos-, sponsori- ja käyttäjärahoituksella sekä kaupungin subventio-osuuden määrä tulee tarkastella uudestaan. Kaupungin oman tuotannon osuus pyöräjärjestelmässä tulee myös harkita.Hankesuunnitelma tulee myös laatia siinä määrin täydellisten liikennesuunnitelmien pohjalta, että pyöräjärjestelmä voidaan kilpailuttaa suoraan vähintään 150 pyöräaseman ja 1500 pyörän järjestelmänä ja siihen pitää varata optiot laajentumiseen projektialueille (Jätkäsaari, Kalasatama jne.) Tältä osin suunnitelma vaatii myös liikennesuunnittelun tarkentamista yhdessä KSV:n kanssa.ELi kun tästä tuli aikalisä, pyritään samalla parantamaan ratkaisua. Jos ja kun ulkomainospaikat eivät enää ole houkutteleva bisnes, täytyy hankkeen rahoitusta harkita avoimin mielin. Sponsoreita NYC:n ja Lontoon tapaan? Kaupungin maksama monien Ranskan kaupunkien tapaan? Uudenlaisia mainosyhteistyöratkaisuja? Tavoitteeksi pitää ottaa hyvä sekä kustannustehokas pyöräjärjestelmä, ja etsiä rahoitusratkaisu sitten siitä erikseen.

Lisäksi HKL:n osavuosikatsaus, josta ei ainakaan pistänyt silmään mitään ihmeellistä. Ratikkaliikenteen luotettavuus (99,43%) ja matkustajamäärä ovat parantuneet hiukan, kuten myös tuottavuus. Metron luotettavuus on silti parempi (99,95%) ja matkustajamäärä noussut 5,7%. Luotettavuus lasketaan sen mukaan kuinka moni vuoro lähtee päättäriltä ennen kun seuraavan vuoron pitäisi jo lähteä. Tämä ei toki kerro aivan kaikkea luotettavuudesta.