talous Archives - Page 3 of 3

Hihittävät nörtit

Kauppalehti tietää kertoa, että ”Eduskunta pui it-pulmia: nörtit hihittävät ja käärivät rahat” ja että Keskustapuolueen edustaja Vilkunan mukaan tietotekniikan ammattilaiset hihittävät keskuudessaan yhteiskunnan antamalle mahdollisuudelle rahastaa törkeällä tavalla täysin laillisesti.

Siltä varalta, että joku ei sitä tiedä, kerrottakoon, että ei se mene noin.

Suurin osa nörteistä, joiden kanssa olen ikinä aiheesta puhunut, on ollut lähinnä vihaisia tai ärtyneitä tavasta(*), jolla julkisen puolen IT-hankkeita hoidetaan. Loput ovat olleet ahdistuneita. Osa siksi, että on itse ollut niissä joskus mukana.

Nörtit eivät myöskään niitä hukattuja rahoja näe. He saavat vain palkkansa, joka toki on suurempi kuin pitsakuskilla, mutta yleensä matalampi kuin raksamiehellä. Suurten IT-toimittajien omistajat saavat tuottoa osakkeilleen, mutta suurin osa rahasta hukkuu yksinkertaisesti turhaan ja tehottomaan työhön, ei siihen että joku vetäisi välistä.

Puhtaasti alaa tuntevan sivusta seuraajan näppituntumalla, suurimmat syyt julkisen puolen IT-ongelmiin ovat:

Ongelmat ostamisessa. Osa ongelmista johtuu direktiiveistä ja hankintalaista, mutta lähinnä kyse on osaamisen puutteesta. Projektien ja järjestelmien ostaminen on aidosti vaikeaa, varsinkin kun siihen liittyy sekavia säädöksiä ja raskas organisaatio, jossa on paljon intressitahoja. Kun ostoja tekeviä instansseja on sadoittain, ja jokainen ostaa isoja järjestelmiä harvoin, on selvää, että useimpiin niistä ei mitenkään voi kertyä riittävää osaamista.

Joukko palveluntarjoajia on oppinut hyödyntämään tätä osaamattomuutta ja säädösten kiemuraisuutta. Ei nyt mennä nimiin, mutta niitä on sekä isoja että pieniä. Alalla on kuvionsa, miten myyjä vedättää prosessia: vendor lock-in on niistä vain yksi, tosin ehkä merkittävin.
Vedättämisen tekee myyjä, ei nörtti. Se kuuluu myyjän ammattitaitoon, eikä liity IT-alaan sinänsä mitenkään. Osataan sitä muillakin aloilla.

Vilkuna toteaa myös aivan oikein, että syy on systeemissä. Siksi vika pitää myös korjata systeemissä. Firmojen syyllistäminen ei niiden toimintaa lopeta, eikä ostajien syyllistäminen opeta kenellekään ostamista. Yhtä mahdollista ratkaisua pohdin aiemmin.

Korruptiota ja varsinkin puolittaista korruptiota (à la maan tapa) varmasti on, mutta en usko, että se on prosentuaalisesti mitenkään kauhean merkittävä tekijä tässä.

(*) Toki on olemassa hyvin hoidettuja julkisen puolen IT-hankkeita. Tämä kirjoitus ei käsittele niitä, vaan sitä suurta enemmistöä, joka ei ole hyvin hoidettu.

Kaupunkiautoilun hinta

Katso myös kaupunkiautoilun hinta, osa 2.

Autoilu kaupungissa maksaa. Ei vain auton omistajalle, vaan myös yhteiskunnalle ja kaupunkilaisille. Mutta niin maksaa kaikki muukin, kyse on aina siitä paljonko mikäkin maksaa. Nämä asiat pitää laskea, eikä vain moralisoida.

Tässä siis arvio, paljonko autolla ajoa Helsingissä tuetaan julkisista varoista ja suoraan kaupunkilaisten kukkaroista. Selvyyden vuoksi todettakoon, että autoilua ei tietenkään voi lopettaa, eikä kaikista teistä tehdä puistoja. Mutta hyödyt eivät poista kustannusta.

Autoilijaa kohden tulee kaupungin ja kaupunkilaisten maksettavaksi 949 euroa vuodessa. Julkisen liikenteen käyttäjälle vastaavat kulut ovat 346 ja pyöräilijälle 313 euroa vuodessa.

Käytännössä tietysti kaikki ihmiset liikkuvat vaihtelevin tavoin, mutta tämä voidaan jättää huomioimatta, ja ajatella, että 50% matkoistaan autolla kulkeva on puolikas autoilija jne.

Autoilun kustannus voidaan jakaa kolmeen osaan:

Kaupunkitilan hinta
Ylläpitokulut
Ulkoisvaikutukset (so. ulkopuolisille aiheutunut haitta)

Alla yksityiskohdat.

Kaupunkitilan hinta

Kaupunkitilan hintaa voidaan laskea eri tavoin. Yksinkertainen, mutta virheellinen tapa on katsoa paljonko tonteista on maksettu alueella maaneliöä kohden. Tähän sisältyy mahdoton oletus, että kaikki maa olisi muutettavissa asuintonteiksi tai liikekäyttöön.

Kaupungissa tarvitaan kuitenkin teitä, puistoja, ratikkavarikoita ja paljon muutakin, jotta ne asunnot ja toimitilat ovat käytettävissä. Eikä taloja voi rakentaa seinä seinää vasten, vaan tarvitaan myös tilaa josta valo pääsee sisään.

Kaupungin arvo käyttäjilleen kapitalisoituu kokonaisuudessaan rakennusten hintaan. Esimerkiksi puistolla on arvonsa, ja se näkyy sen viereisten talojen hinnassa. Samaten ratikkahallin arvo näkyy ratikkaliikenteen varrella olevien talojen hinnassa. Helsingin kokonaisarvo on näin laskien 82 miljardia euroa.

Rakennusten arvosta kuitenkin osa on itse rakennuksissa, ei rakentaminen ilmaista ole. Kaupunkimaan arvoa laskiessa lähtökohdaksi tuleekin ottaa rakennusoikeuden arvo. Oikea tapa laskea kaupunkitilan hinta onkin jakaa kaupungin rakennusoikeuden kokonaishinta maaneliöillä.

Periaatteessa näin laskettu arvo ei muutu, vaikka rakennusoikeutta kaavoitettaisiin lisää: kun yhteen paikkaan tulee uutta rakennusoikeutta, laskee se hintoja muualla kysynnän laskettua. Käytännössä Helsinki ei ole umpio, ja jos Helsinkiin kaavoitetaan lisää, Helsingin maan kokonaisarvo nousee ja kehyskuntien laskee.

Rakennusoikeuden arvon saisi kiinteistöverotilastoista, mutta en niitä löytänyt. Se täytyy siis arvioida muutoin. Helsingissä myytyjen omakotitalotonttien keskihinta oli vuonna 2008 967 euroa rakennusoikeusneliöltä [1]. Omakotitalotontit ovat kalliimpia kuin liiketontit tai kerrostalotontit samalla alueella, mutta toisaalta omakotitalotontteja ei ole kantakaupungissa, missä rakennusoikeus on oleellisesti kallimpaa (ja jossa on paljon suurempi tonttitehokkuus, eli rakennusoikeus keskittyy sinne). Näinollen se on kohtuullinen lähtökohta laskelmalle.

Helsingin pinta-ala (2008 ennen Länsi-Sipoon protektoraatin liittämistä) oli 185,4 neliökilometriä [2]. Rakennusoikeuden kokonaismäärää en löytänyt, mutta rakennusalan (kerrosneliöiden) määrä on suunnilleen sama, joskin rakentamatontakin rakennusoikeutta on. Kerrosneliöitä on kaupungissa yhteensä 43,6 miljoonaa [2].

Neliömetrin Helsinkiä arvo on siis:

kerrosala * rakennusoikeusneliön hinta / kaupungin maa-alue =
43550460 * 967 / 185400000 = 227 euroa

Tämä on koko kaupungin keskihinta sisältäen keskustpuiston, kaikki saaret, kehätiet jne. Helsingin niemellä maa on tietenkin paljon kalliimpaa, siitä lisää myöhemmin.

Katujen ja teiden maan hinta

Helsingissä on katua 19,2 neliökilometriä, josta varsinaista ajorataa on 9,8 neliökilometriä [3]. Katuverkon pituus on 1078km, joten ajoradan keskileveys on hiukan yli 9m.

Yleisiä (valtion ylläpitämiä) teitä Helsingissä on 76km. Ne ovat kaikki moottoriteitä tai 4-6 kaistaisia pääteitä. Keskileveydeksi voidaan arvioida 50 metriä. Arvio voi kuulostaa korkealta, mutta teiden pituudessa ei ole otettu liittymiä huomioon, joten ne täytyy laskea leveyteen.

Katu ja tieverkon maan hinta on siis:

(katuverkon ajoratojen neliöt + tieverkon pituus * tieverkon leveys) * maan hinta =
(9766000 + 76000*50) * 227 = 3,08 miljardia euroa.

Maa-alalle yleisesti käytetyllä 4% tuottovaatimuksella sen vuosivuokra on 123 miljoonaa euroa. Huomaa, että jalkakäytäviä, pyöräteitä, ratikkakiskoja jne ei ole laskettu tähän mukaan.

Helsingin autoliikenteestä 4% on busseja [4], joten muun autoilun osuudeksi jää 123*0.96 = 118 miljoonaa euroa.

Myös pakettiautot ja rekat on tässä laskettu mukaan autoiluun, koska tarkoitus on lasekea autoliikenteen hintaa kokonaisuudessaan (poislukien kuitenkin bussiliikenne). Laskettassa pelkästään yksityisiä henkilöautoja nämä kustannukset tippuisivat jonkin verran, mutta eivät dramaattisesti.

Ylläpitokulut

Kaupungin budjetissa [5] katujen, ratojen ja liikenneväylien osuus on 115 miljoonaa euroa. Tästä kuitenkin 32.3 miljoonaa on uusien alueiden rakentamiseen, ja erinäisiä hyvin pieniä eriä muuhun kuin katurakentamiseen. Katujen osuudeksi jää pyöreästi 82 miljoonaa euroa vuodessa. Tästä taas 96% on autoilulle, eli 79 miljoonaa euroa.

Ulkoisvaikutukset

Autoliikenne aiheuttaa onnettomuuksia ja ilmanlaadun heikkenemistä, jotka molemmat aiheuttavat kuolemia, terveyden heikkenemistä ja muuta haittaa.

Liikenneonnettomuuksien hinnaksi Helsingissä on arvioitu 201 miljoonaa euroa vuodessa [6]. Liikenneonnettomuuksia tapahtuu toki hiukan jonkin verran kuin tieliikenteen vaikutuksesta, mutta toisaalta 2006 onnettomuuksien määrä oli poikkeuskellisen vähäinen , joten otetaan luku sellaisenaan. Autoilun osuus on siitä 193 miljoonaa euroa.

Ilmanlaadun heikkenemistä on vaikeampi laskea. Ilmeisesti arvioidaan, että liikenteen pienhiukkaset aiheuttavat Suomessa keskimäärin yhden vuoden eliniänmenetyksen jokaiselle asukkaalle [7]. Pienhiukkaset eivät ole ainoa saastelaji, ja Helsingissä niitä on enemmän kuin maassa keskimäärin, mutta lasketaan tuon tiedon pohjalta.

Maailmanpankki käyttää elinvuoden hintana länsimaissa 28 000 euroa (ei kunnon lähdettä, googlella löytyy viitteitä mm. Hesarin arkistoon). Kun Helsingissä kuolee vuodessa 4899 henkeä [2], tulee menetettyjen elinvuosien hinnaksi 137 miljoonaa euroa. Autoilun osuus on 132 miljoonaa euroa.

Kaupunkiautoilun kokonaishinta

Autoilun kustannus Helsingissä on siis:

Katutilan vuokra + kunnossapidon hinta + onnettomuudet + saasteet =
118 Me + 79 Me + 193 Me + 132 Me = 522 miljoonaa euroa.

Autoilijoita tulee Helsinkiin päivittäin 550000 [4]. Siten kustannus autoilijaa kohden on vuodessa 522000000/550000 = 950e.

On syytä huomata, että kaupunkiautoilun kustannusten kaava on oleellisesti eri kuin maantiellä ajon. Maantietä rakennettaessa tila ei maksa juuri mitään, mutta toisaalta ylläpitokustannukset ovat ajokilometriä kohden suuremmat (oletan) johtuen suuremmista nopeuksista ja raskaasta liikenteestä. Myös onnettomuusvahingot on autoa kohden paljon pienemmät, ja saasteilla ei ole juuri väliä.

Maanteiden kustannuksia voi ajatella katettavan polttoaineverosta ja autoverosta. Kaupunkiautoiluun niistä ei mene senttiäkään, vaan sen tuki tulee kuntalaisten pussista.

Entäs julkiset? Entäs pyöräily?

Samaan tapaan voidaan laskea julkisen liikenteen ja pyörälyn kustannuksia. Summat vaan ovat vähän eri luokkaa.

Julkisen liikenteen tuki on suora budjettituki + tilan hinta + saasteet ja onnettomuudet.

Suora budjettituki on 115 miljoonaa euroa [5].

Tilaa menee aiemmin mainittu 4% ajoradoista [4]. Lisäksi metro ja ratikat vievät oman osuutensa, sanotaan toisen mokoman, ja vielä kolmas ratikan ja metron varikoille (bussiyhtiöt maksavat varikoistaan käsittääkseni käypää vuokraa, eli ne sisältyvät kuluihin). Yhteensä 1,17 miljoonaa neliömetriä, jolle vuokrakulua tulee 14,79 miljoonaa euroa vuodessa.

Junanradat ovat lähinnä kaukoliikenteen käytössä ja sivuutan ne nyt laskelmasta, koska en jaksa etsiä neliömääriä. Eivät ne tulosta juuri muuttaisi.

Saasteille ja onnettomukksille voidaan myös laskea sama 4% autoilun kokonaisluvuista. Todellisuudessa bussien osuus saasteista lienee suurempi (maakaasubusseista huolimatta), mutta toisaalta onnettomuuksista huomattavasti pienempi. Virheiden voidaan olettaa kumoavan toisensa. Raideliikenne on paikallisesti saasteetonta ja sen onnettomuusmäärät marginaalisia.

Julkisen liikenteen hinta on siis:

Budjettituki + maan vuokra + (onnettomuudet + saasteet) =
114995000 + 1170000*227.15*0.04 + (201000000 + 137172000)*0.04 =
139 000 000

Matkoja tehdään vuodessa 193 miljoonaa [5]. Laskien verottajan tapaan 2 matkaa joka arkipäivä 11 kuukautta vuodessa saadaan tuosta 193000000/2/(48*5) = 402 000 joukkoliikenteen käyttäjää. Tämä täsmää suunnilleen siihen, että julkisen liikenteen kulkutapaosuus moottoriajoneuvomatkoista on helsingissä 46% [10]

Jokaista joukkoliikenteen käyttäjää tuetaan siis 346 eurolla vuodessa.

Pyöräilyn hinta on maan hinta + hoitokulut. Saasteita ei tule, ja onnettomuudet ovat siksi pieniä, että ne hukkuvat pyöristyksiin. Vastapainoksi myös kuntoilun positiiviset ulkoisvaikutukset (vähemmän sairaslomia ym) jätetään pois laskelmasta.

Pyörätietä on Helsingissä 1180 km, josta 780km päällystettyä ja loput sorapintaista [8]. Olettaen keskileveydeksi 1,5m (esim. yhdistetty väylä 3m), saadaan tuosta 1,77 miljoonaa neliöä pyörätietä, josta 1,1 miljoonaa neliöä asfaltoitua.

Pyöräteitä on hyvin vähän kalliissa kantakaupungissa (Jossa pyöräilijöitä on paljon) ja paljon lähiöissä. Siksi maan hinta on syytä laskea puolikkaana kaupungin keskiarvosta, ja tämäkin on ehkä yläkanttiin. Kevyen liikenteen väylien hoitokuluihin on kaupunki budjetoinut 2,3 miljoonaa [5], josta puolet voidaan laskea pyöräilylle. Kokonaiskuluksi tulee 9,2 miljoonaa vuodessa.

Pyöräilyn kulkutapaosuus on 6% [9]. Pyöräilijöiden määrä voidaan siis laskea päivittäisestä automäärästä 550000 [4]. Näin laskien pyöräilijöitä on keskimäärin 33 000 päivässä.

Maan vuokra + hoitokulut / pyöräilijä =
(227.15/2*1770000*0.04 + 2300000) / (550000*0.06) = 313 e

Eli pyöräilijää kohden kaupunki antaa tukea infran muodossa noin kolmella sadalla. Pyöräilijöiden kannalta valitettavasti tuo investointi ei useinkaan suhtaudu kauhean tarkoituksenmukaisesti.

Huomautus parkkipaikoista

Kun nyt laskemaan ruvettiin, vilkaistaan samalla kadunvarsipysäköinnin hintaa. Kadunvarsipaikka maksaa (5 * 2,75) * (maan vuokra + hoitokulut). Hoitokulut ovat ehkä puolet ajoradan keskiarvosta (harvemmin noita paikataan kuin varsinaista kaistaa, eli 4,23e/m^2 . Helsinginniemellä (missä suurin osa asukaspysäköintialueista on), maksaa maa paljon kaupungin keskiarvoa enemmän.

Hyvää lähdettä rakennusoikeusneliön hinnalle en löytänyt. Parilla eri arviointitavalla päädyin maaneliön arvolle lukuihin 600 – 1600 euroa (yksityiskohdat pyydettäessä). Otetaan noista alin lähtökohdaksi.

Parkkipaikan 13.75 neliöä maksavat siis (vähintään) 10465e, ja vuokrakulu siten 420e vuodessa. Tiepinnan hoitokulut ovat 58e ja paikan kokonaiskustannus siis 608 euroa vuodessa

Päälle pitäisi vielä laskea parkkimittareista, autojen poishinailusta ym. tulevat kustannukset. Eli nykyinen 100e/v asukaspysäköintitunnus on raskaasti subventoitu.

Yhteenveto ja johtopäätökset

Kaupunkitila maksaa, ja sen hintaa voidaan arvioida. Helsingissä keskimäinen hinta on 227 euroa neliömetriltä. Helsingin niemellä hinta on paljon kovempi, 600-1600 euroa neliömetriltä, ydinkeskustassa enemmänkin.

Helsingin kaupunki tukee autoilua 200 miljoonalla eurolla vuodessa, ja lisäksi autoilu aiheuttaa yli 300 miljoonan ulkoishaitat kaupunkilaisille. Kustannus on 950 euroa vuodessa autoilijaa kohden. Kustannus jakautuu seuraavasti:

Autoilun tilan vaatimat kustannukset, 118 miljoonaa euroa
Katuverkon kunnossapito, 79 miljoonaa euroa
Onnettomuudet, 193 miljoonaa euroa
Ilmanlaadun aiheuttamat kuolemat ja sairaudet, 132 miljoonaa euroa

Pyöräilijän ja julkisen liikenteen käyttäjän tuet ovat 310 ja 350 eurolla vuodessa henkeä kohden samalla laskentaperiaatteella.

Jos autoilun kustannukset haluttaisiin sisällyttää autoilijan itsensä maksettavaksi, voitaisiin tämä tehdä esimerkiksi 2.6e päivittäisellä tietullilla (950/365). Tässä laskelmassa ei ole huomioitu tietullien dynaamisia vaikutuksia (esim vaikutus ilmastonmuutokseen), vaan pelkät autoilun kustannukset. Dynaamiset vaikutukset huomioiden korkeampikin tietulli voi olla perusteltu.

Kadunvarsipaikan vuosikustannus Helsinginniemellä on 608 euroa vuodessa, mahdollisesti selvästi suurempikin. 100e asukaspysäköintitunnus on reippaasti alihintainen ja tosiasiallista tukea autojen pysäköinnille verovaroista.

Kaikkiin lukuihin sisältyy mahdollisia virhelähteitä. Lähtöluvut ovat vaihdellen vuosilta 2005-2009 ja osa niistä on pyöristetty eri tarkkuuksiin. Laskelmassa voi olla virheellisiä oletuksia tai unohtuneita kustannuslajeja. Suuruusluokaltaan lukuja voitaneen pitää kuitenkin oikeina, ja ne ovat vertailukelpoisia toisiinsa nähden.

Tämän laskelman tekemiseen meni noin yksi työpäivä. Kohtuullisella panostuksella nämä samat laskelmat olisi mahdollista tehdä kunnolla ja tarkistettuihin tietoihin nojaten päätöksenteon tueksi.

Kaikki palaute otetaan kiitollisena vastaan. Erityisesti luotettavammat lähteet ja paremmat tavat laskea ilmanlaadun kustannuksia kiinnostaisivat. Sotkuisen excel-työkirjan joka sisältää laskelmat ja muutakin saa pyydettäessä.

Lähteet:

[1] LUETTELO VUONNA 2008 TEHDYISTÄ KIINTEISTÖKAUPOISTA, kaupunginvaltuuston esityslistan liite http://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunginvaltuusto/Suomi/Esitys/2009/Halke_2009-05-27_Kvsto_10_El/CEB753CD-6BAC-46C1-A8BD-F4E454ABE7AE/Luettelo_vuonna_2008_tehdyista_kiinteistokaupoista.html

[2] Helsinki alueittain, 2008 http://www.hel2.fi/tietokeskus/julkaisut/pdf/08_10_24_Tilasto_Vuori_hki_alueittain.pdf

[3] katuverkon asfalttipäällysteiden kuntotieto, 2007 www.hel2.fi/hkr/tarjouspyynnot/liitteet/tpliite_77.pdf

[4] Liikennemäärät Helsingin pääkatuverkossa 2005 http://www.hel.fi/static/ksv/www/Liikenne/Liikennetutkimus/Liikenteen_kehitys/Esite_Liikennemaarat05.pdf

[5] Helsingin talousarvio 2009 http://www.hel2.fi/taske/julkaisut/talousarvio2009/Talousarvio2009.pdf

[6] Liikenneonnettomuuden Helsingissä vuonna 2006 http://www.hel.fi/static/ksv/www/Liikenne/Liikennetutkimus/Liikenneonnettomuudet/Esite_liikenneonnettomuudet06.pdf

[7] Epämääräinen viittaus THL:n tutkimukseen, http://jarikolehmainen.multiply.com/journal/item/108

[8] KVS:n kevyen liikenteen sivu: http://www.hel.fi/wps/portal/Kaupunkisuunnitteluvirasto/Artikkeli?WCM_GLOBAL_CONTEXT=/Ksv/fi/Liikennesuunnittelu/Py_r_ily+ja+jalankulku/

[9] Towards Environmental Sustainability, Report of the Peer review of the city of Helsinki, 2009 http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/5e18a7004da4646d8ccdad5a91d25306/Julkaisu_05_09_net.pdf?MOD=AJPERES&CACHEID=5e18a7004da4646d8ccdad5a91d25306

[10] Selvitys maksuttoman joukkoliikenteen vaikutuksista Helsingissä, 2008 http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/c6d492004a173581acedec3d8d1d4668/Maksuttoman+joukkoliikenteen+vaikutukset.pdf?MOD=AJPERES

Avoin hankinta on avointa koodia

Olin tiistaina taas eduskunnassa, ja Jyrki Kasvi puhui taas. Tällä kertaa kyseessä oli Tieken aamiaistilaisuus ”avoin ja ketterä julkinen hankinta”. Jyrki käsitteli joustavien ja tuottavuutta oikeasti parantavien tietojärjestelmähankkeiden hankaluudesta ja mistä se johtuu. Hänen pääajatuksensa olivat, että pitää miettiä kunnolla etukäteen mitä oikeastaan halutaan, ja lähteä prosessimuutoksista eikä it-järjestelmästä. Keskustelussa myös korostettiin ketterämpää menttelyä, että etukäteen ei voi tietää mitä täsmälleen tarvitsee, ja hankkeet pitää märitellä niin, että korjauksia voidaan tehdä projektin aikana.

Hyviä huomioita, mutta eivät riittäviä parantamaan julkisten it-hankkeiden karmeaa tilaa. On kuitenkin olemassa yksinkertainen (osa)ratkaisu, joka sysäisi liikkeelle kehityksen oikeaan suuntaan. Sitä ei tuotu esiin, enkä itsekään sitä iljennyt sanoa – idea on ehkä hieman liian poliittinen työnantajan nimissä sanottavaksi.

Sanon sen tässä: kaikki julkisten tahojen ostamat ohjelmistot pitäisi lailla pakottaa avoimiksi. Esimerkiksi cc-by-sa-lisenssillä.

Tällä ratkaistaisiin kaksi keskeistä julkisten hankintojen ongelmaa:

Vanhoihin järjestelmiin integroituminen on yleensä raskasta, jopa mahdotonta, koska vanhojen järjestelmien rajapinnat ovat riittämättömiä. Jos vanha järjestemä on avoimesti muokattavissa, sinne voidaan lisätä tarvittavat rajapinnat. Ratkaisu ”tehdään jatkossa riittävät rajapinnat” ei tuo samaa, koska tulevia tarpeita on mahdoton tietää nyt, ja niiden arvailu tulee kalliiksi.
Hankkeissa syntyy yleensä vahva vendor lock in: kun alkuoperäisen hankkeen tekee vaikkapa Tieto, jonka omaisuutta koodi on, ei muutoksia ja jatkotarpeita voi oikeastaan ostaa muualta. Monien IT-talojen ydinosaamista on tämän lock innin rahastaminen siten, että kilpailutukseen tarjotaan ohjelmisto tappiolla, ja voitot rahastetaan sitten muutoksilla.

Lisäksi avoimuudesta syntyisi vahva verkostovaikutus. Jos vaikka PSHT on hankkinut hyvän potilastietojärjestelmän, miksei HUS saisi ottaa sitä käyttöön myös? Miksi heidän pitäisi tuotaa omansa? Tai jos HUS haluaa tehdä omansa, ainakin PSHTltä voisi omaksua rajapinnat ja soveltuvat osat.

Ratkaisu on pakko tehdä lailla, koska muutoin oligopolimaisessa asemassa olevat isot IT-talot voivat kustannusnostoilla pelotella suuren osan ostajista olemaan vaatimatta avoimuutta. Ja ostajat eivät välttämättä ymmärrä, miksi avoimuus hyödyttä heitä, vaikka ensimmäisen oston hinta nousisikin.

Demarisoituna mallina tuosta voisi olla, että kaikki ohjelmakoodi on kaikkien julkisen puolen toimijoiden vapaassa käytössä, ja sitä voidaan luovuttaa alihankkijoille julkisia hankkeita varten (mutta ei muuhun käyttöön). Tällä saataisiin varmasti kohtuullinen osa avoimuuden hyödyistä, eikä se olisi ihan niin pelottavan kuuloista 70-luvun kommunistikammoonsa juuttuneille.

Moraaliselta kannalta voidaa myös kysyä, miksi meidän kaikkien verovaroilla ostettu ohjelmisto ei olisi meidän kaikkien vapaassa käytössä?

Kysyin tuosta ideasta kommenttia Kasvilta tilaisuudne jälkeen, ja kuulema ei riittäisi muuttaa hankintalakia, vaan myös kilpailulainsäädäntöä pitäisi rukata (en tosin aivan tajunnut miksi). Kuulema ongelmana on edes mahdollistaa avoimena koodina tilaamine suljetun rinnalla, saati että sitä suosittaisiin.

Idea ei ole alkujaan omani, vaan jatkojalostin sen Mikon kirjoituksen pohjalta

Telefooni Afrikassa

Toimeksi saaneena kirjoitan jo aiemmin lupaillun hahmotelman telco-sektorin vahvuuksista ja mihin sen tulisi kehittyä. Näkökulma on ihmiskunnan kokonaisuuden etua tarkkaileva. Pitkällä tähtäimellä kaupalliset intressit tuppaavat konvergoimaan sen suuntaisiksi (paskaa myymällä elää vain aikansa), tai ainakin niiden olisi syytä konvergoitua, jos kapitalistista talousjärjestelmää halutaan ylläpitää.

Ihan alkajaisiksi huomio mobiiliteknologian merkittävimmästä hyödystä: se on halpaa. Kattavien puhelinverkkojen rakentaminen länsimaissa otti tuollaiset sata vuotta, kun suurin osa kehittyvästä maailmasta on saatu katettua kännykkäverkoilla alle kymmenessä vuodessa vaikka maiden taloudet ovat paljon heikommassa kunnossa kuin länsimaiden aikoinaan. Kokonaistyömäärä Zimbabwen kattamisessa kännykkäverkolla lienee prosentti tai pari siitä mitä kuparin vetäminen joka kotiin maksaisi. Ja se kupari varastettaisiin.

Tämä on kuitenkin nykypäivää, ei tulevaa. Jatkoa ajatellen, teleoperaattorien merkittävin resurssi on niiden laskutussuhde asiakkaisiinsa.

Case Safaricom

Kenian suurin pankki (asiakasmäärällä mitattuna) on nykyään mobiilioperaattori Safaricom. Lähes kaikilla on prepaid kortit, vaikka monella ei olekaan puhelinta. Korttiaan voi ladata kiskalla käteisellä, käteistä voi nostaa ja käteistä voi ladata myös toisen kortille, kunhan tietää numeron. Ja rahaa voi siirtää kortilta toiselle. Eli siis kaikki keskeiset tilipalvelut. Ilman paikalliseen pankkijärjestelmään liittyvää korruptiota ja kertaluokkaa halvemmalla. Safaricomin ei esim. tarvitse tunnistaa asiakkaitaan lainkaan: sim-kortti 123456789 on vain k.o. kortti, ja se käyttääkö sitä Mohammad vai Maria on ihan se ja sama.

Konseptin vahvuudesta kertonee se, että Visa on tuonut prepaid-luottokortit markkinoille, ilmeisesti kilpaillakseen operaattorien kanssa tunnistautumattomista asiakkaista.

Pankin ei tarvitse olla operaattori menestyäkseen – ainakaan länsimaissa, prepaid-malli kun ei kilpaile esim. lainanannossa. Mutta jos operaattoreilta alkaa niiden oma perusbisnes kuolla alta, kuten kaikki veikkailevat, niin pankkien perusbisneksen (jota ne eivät edes itse kaipaa) valtaaminen saattaisi olla hyvä veto.

Mikromaksut

Toinen esimerkki laskutussuhteen hyödyntämisestä. Telco-maailmassa on kehitelty IP Multimedia Subsystem (IMS). Se on valtava kasa standardisaatiota, jolla voidaan replikoida kaikki korkeamman tason CS– ja POTS-standardit IP-pohjaisilla vastineilla ja luoda uusia niiden jatkoksi. Ei siitä sen enempää tällä kertaa.

Yhtenä pienenä osana IMS:ää on Aggregation proxy, HTTP proxy joka tarkistaa että kaikki sille tuleva liikenne on autentikoidulta käyttäjältä, ja lämää eteenpäin menevään liikenteeseen ylimääräisen headerin jolla ilmoittaa tämän varmennetuksi. Se on oikeastaan tarkoitettu erinäisten muiden IMS-servereiden avustajaksi, ja on systeemin kokonaisuuteen verrattuna suorastaan triviaalin yksinkertainen. Mutta sillä on yksi merkittävä ominaisuus: sen avulla olisi helppo toteuttaa mikromaksamisjärjestelmä webiin.

Aloitetaanpa mobiiliwebillä. HTTP-liikenne hoituu suoraan WAP-gatewayltä internettiin normaaliin tapaan. Blogisivusto haluaa laskuttaa anonyymiltä käyttäjältä 2 eurosenttiä oikeudesta lukea suosittua blogia vuorokauden ajan. Se vastaa HTTP GET pyyntöön redirectillä, joka osoittaa proxyn kautta takaisin samalle sivustolle. Proxyn saadessa pyynnön, se kierrättää varmistussivun käyttäjän kautta, ja varmistuksen saatuaan pistää pyynnön suojattua yhteyttä pitkin blogisivustolle, joka palauttaa cookien, jonka avulla käyttäjä voi nyt 24h selata k.o. blogia suoralla HTTP-yhteydellä.

Teknisesti tuo on helppoa. Se mitä vaaditaan, on bisneskäytäntö, jossa operaattori voi ylläpitää voitollisesti ”partnerisuhteita”, joiden suuruus on luokkaa euron kuussa. Google ja Amazon pystyvät siihen, mutta on selvää, että se vaatii muutosta operaattoreilta jotka moiseen ryhtyvät.

Homma on laajennettavissa lankanettiinkin, jos koneisiin listään SIM-kortti tai muutoin käytäntö, jossa operaattori voi laskuttaa asiakkaalta mitä vaan. Ensimmäinen on läppäreihin tulossa, toinen vaatisi lähinnä luottamusta.

Maksujärjestelmän voisi toteuttaa puhtaasti yhden operaattorin palveluna, mutta jotta homma leviäisi tehokkaasti, pitäisi se saada laajemminkin käyttöön samalla standardilla. Minkä standardin ei tarvitse olla viittä sivua.

Yhteenveto

Tähänastinen mobiilioperaattorien merkittävin saavutus on halpa puheluinfra. Paino sanalla halpa. Sitä varmasti voi halventaa entisestään, mutta tähän on syytä suhtautua kypsänä bisneksenä jossa voitto tulee vain tehokkuudesta.

Jatkossa suurin potentiaali liittyy halvan maksuinfran tuottamiseen. Paino taas sanalla halpa. Voitot tulevat suurista voluumeista — ja taas tehokkuudesta.

ps. tein tämän pyynnöstä, mutta ei minulle sentään makseta tästä. Vielä.

Mitä mulle tästä jää käteen?

Viime aikoina olen pohtinut jonkin verran työnteon motivaatioita (työnteon käsitteen ongelmista joku toinen kerta). Omakohtaisesti lähinnä, mutta paatuneena abstrahoijana en voinut välttää yleisluontoisemman teorian hahmottelua.

Ensinnäkin työstä jää käteen palkka ja/tai muu korvaus. Kunhan tulotaso riittää valittuun elintasoon kohtuullisen turvallisesti, palkka menettää itse asiassa merkityksensä. Rahallisen korvauksen voisi kokea syyksi työntekoon lähinnä jos sitä olisi luvassa kvalitatiivisesti enemmän, niin paljon ettei se olisi yhteismitallista oman kokemuksen kanssa. Ja silloinkin lähinnä koska se olisi jännää.

Työstä jää käteen osaamista, ammatillista kehittymistä, oikeita suhteita jnpp. Siis potentiaalia tulevaan korkeampaan palkkatasoon, vrt. yrityksen pörssiarvon nousu ennusteena tulevista osingoista.

Tietysti oppiminen ei ole vain potentiaalia, se on myös mukavaa. Kuten voi olla töissä muutenkin. Kliseet siitä kuinka ”täällä on niin hyvä henki” eivät ole syntyneet tyhjästä, vaan kyllä kivojen tyyppien kanssa on oikeasti kivempaa. Kaikenlaisesta onnistumisestakin yleensä tulee mukava fiilis.

Ja lopulta työstä jää käteen sen tulokset. Jotainhan siinä tehdään, ja ainakin itselleni on oikeastaan aika merkittävää että mitä. Että se on enemmän hyödyksi kuin haitaksi, että ollaan hyvien puolella.

Huomaan hahmotelleeni melko idealisoidun keskiluokkaisen työmoraalin. Näin työnantajasi haluaa sinun ajattelevan.

Vaihtoehtona voisi ajatella vaikka raksamiehen työmoraalia, jossa työt kyllä tehdään, ainakin jos joku valvoo, mutta heti kun palkka tulee käteen lähdetään baariin ja mietitään töitä kun rahat on loppu. Olen nähnyt, kuinka omiani vaativampiakin IT-hommia voi kyllä tehdä noin jos terveys kestää dokausta, mutta nykymuotoinen talous ei sitä massamitassa kestäisi.

Juhani Seppänen markkinoi varianttia samasta raksamiehen moraalista kaikkeen työhön, mutta lääkäreillä onkin vähän erityisasema työmarkkinoilla. Itse en pystyisi tekemään töitä vain rahan takia, tulisin hulluksi.

Ja jos käteen jää vain kuukausipalkka ja mielenterveysongelma, kannattanee miettiä saisiko ne jostain muualtakin. Mielummin erikseen kiitos.

Revolutions per second

Paljonko yhdessä sukupolvessa voi kehittyä? Voiko savimajasta jatkaa it-insinööriksi. Tai tietysti aina joku voi, mutta kokonainen kansa?

Maattomat maatyöläiset, loiset, menivät töihin tehtaaseen, saivat hiukan henkilökohtaista vapautta ja keuhkoahtauman. Heidän lapsensa menivät myöskin tehtaaseen ja loivat vahvan ay-liikkeen, tupon ja 40 tunnin työviikon. Vasta heidän lapsensa menivät yliopistoon (ja loivat nykyisen eläkejärjestelmän, kiitti siitä).

Oikeastaan mietin sitä, onko ideoissa informaatiotalouden viemisestä Afrikkaan yhtään mitään järkeä, vai pitäisikö kiinalaisten ensin rakentaa sinne tehtaita ja katsotaan sitä nettiä sitten 2050.

Kyllä Afrikka ja informaatiotalous (huomiotalous?) näemmä kohtaavat; itseironisella pöljäilyllä huomion hakeminen on melko postmoderni puuhastelumuoto:

ps. kamala biisi

Avoimen koodin historiallinen välttämättömyys

– Nimeni on Rappaport Digby, ja te kuuntelette ’Lasten tiedetuntia’. Tänään aiheenamme on avoin koodi ja sen historiallinen väistämättömyys.

Kuulitte oikein, sanoin avoin koodi, enkä vapaa. Nyt on nimittäin niin, että pitkällä aikajänteellä, kun extrapoloidaan tilannetta yli vaihtelevien juridisten järjestelmien, avoimuus on vapauden sekä välttämätön että riittävä ehto. Jos koodi on fyysisesti saatavilla, sen käyttö on ennemmin tai myöhemmin myös juridisesti sallittua. Siksi päivän aiheen osalta olennaista on nimenomaan koodin avoimuus.

Mutta nyt päästän ääneen Brentin, joka kertoo meille avoimen koodin historiasta ja sen merkityksestä Queng Holle

– Kiitos Rappaport. Avoimen koodin esihistoria ei ole kovin hyvin tunnettua, mutta se on lähtöisin jo vanhasta maasta. Ilmeisesti ensimmäisillä tähtialuksilla käytettiin vielä ei-kriittisissä sovelluksissa myös suljettuja järjestelmiä, mutta Queng Hon syntyyn mennessä kaikken aluksille huolittavan koodin avoimuudesta oli tullut ehdoton vaatimus, muu olisi yksinkertaisesti liian suuri riski.

Kun Pham Nuwen muokkasi satojen vuosien takaista paikallistajien koodia valovuosien päässä lähimmältä ihmisten asuttamalta planeetalta, kuinka hän olisi tehnyt sen, jos lähdekoodi ei olisi ollut mukana paikallistajissa? Yleisemminkin, varustettaessa avaruusalusta tähtien väliselle lennolle, mikään muu vaihtoehto kuin kaiken koodin ottaminen mukaan avoimessa muodossa ei ole mahdollinen.

Avaruuslento on tietenkin äärimmäinen esimerkki, mutta sama ilmiö, että avoimuus on yksinkertaisesti tehokkaampaa kuin suljetut järjestelmät esiintyy planeetoillakin. Suljetun järjestelmän toimittaja voi lopettaa toimintansa, tai kieltäytyä juuri siitä laajennoksesta jota käyttäjä tarvitsee. Ja vaikka kaikki onnistuisi täydellisesti, muutosten ja uuden käytön neuvotteluista tulee aina ylimääräistä kitkaa.

Tietenkin suljettujen järjestelmien varaan rakennettu talous tuottaa kaupallisia intensiivejä, jotka edistävät softan tuotantoa, mutta tämän tuomat hyödyt taloudelle häviävät suljettuuden haitoille jo verrattain pienissä järjestelmissä.

Tuon avoimuuden rajan approksimaation kaava on pohjimmiltaan melko yksinkertainen, perustuen käyttäjämäärään, muutostahtiin, käyttöönoton transaktiohintaan, muutospyynnön transaktiohintaan ja…

Operaatio tele

Osa 1

Matka Barcelonaan Mobile World Congressiin (maailman isoimmat telco-messut, 47000 ihmistä), kustannusarvio per naama:

Lennot 260e (halpaa)
kämppä 200e/naama (kuppanen mutta keskustasssa)
Päivärahat 330e
Puhelinkulut 500e tai enemmän (arvio aiempien matkojen perusteella)

Pistääkö silmään pieni yllätysmomentti?

Operaattorien merkittävin tulonlähde on ollut jo vuosia ”interconnect”, eli ylihinnan kiskominen operaattorien välisistä puheluista ja erityisesti ulkomaanliikenteestä. EU rajoitti vastikään roamingilla kuppausta, mutta edelleenkin hinnat ovat 0,55e/min puhelu suomeen, 0,2684e/min vastaaminen puheluun, tekstarit 0,28e/kpl ja datasiirto 7,99/10,99e/MB.

11e/mega on aika hapokas hinta globaalille tietoyhteiskunnalle. Voisi jopa epäillä että joku vetää välistä. Data-hinnoittelua kun EU ei rajoittanut.

Osa 2

Messuilla tärkein työni oli saada Rich Communication Suiten demot toimimaan 300 hengen seminaaria varten. Oletteko kuulleet RCS:stä? Ettekö? Sepä yllättävää. RCS on mobillioperaattoriyhteisön tämän hetken ehkä merkittävin uusi palveluhanke. Ette luultavasti tulekaan kuulemaan siitä.

Homman ideana on tiivistetysti tarjota teleoperaattorien asiakkaille vähän vastaavat palvelut kuin vaikkapa MSN ja Skype ovat tarjonneet jo joitakin vuosia. Paitsi että hiukan huonommat palvelut. Ja toiminee operaattorilta toiselle vasta vuosien päästä (vrt MMS). Ja sen käyttö maksaa.

Lisäksi homma täytyy tietenkin tehdä todella hankalasti. Demossa puhelin kytkettiin Ranskan kautta Saksaan yhteen serverikasaan ja PC taas VPN:llä Ruotsiin toisen valmistajan servereihin. Ja serverit sitten toisiinsa (kaikilla tasoilla raskailla protokollilla). Tämän seurauksena tarvittiin valtava määrä häkkäystä ja speksien oikomista ja viikonlopputöitä viidessä maassa että puhelu ja video menivät läpi.

Eräänsisäpiiriläisen sanoin: ”RCS on erinomainen palvelukonspeti. Se vaan olisi pitänyt tehdä 5 vuotta sitten (mutta silloin yksikään telcoista ei olisi ryhtynyt siihen)”

Skypellä on töissä 150 henkeä, telco-verkkojen kanssa työskentelee länsimaissa ehkä miljoona. Ulkomaanpuhelujen laatu on suunnilleen vertailukelpoinen, ainakin jos soittaa vähän kauemmas.

Osa 3

Elisan osakkeen arvo on noin 10 e. Elisan viime vuoden tulos oli noin 1,12 euroa osakkeelta. Eli P/E on vajaat 9. Hiukan diskonttaamalla tuosta nähdään että osakemarkkinat olettavat yhtiön olevan olemassa vielä vähän toistakymmentä vuotta. Tai vähän pidempään jos se alkaa kutistua jo ennen loppua.

Hiukan synkkä näkymä, mutta eipä taida Teliasoneran Igelkään paljon valoisammin ajatella, kun jakoi viime vuonna osinkoja enemmän kuin koko firman tuloksen. Se tarkoittaa että johto uskoo omistajilla olevan rahoille jotain järkevämpää käyttöä kuin mitä firman sisällä niille pystytään keksimään.

Osa 4

Asiakkaiden härskiä rahastusta missä vaan vielä voidaan, uudistumisen kankeutta ja uskon puutetta sekä johdossa että markkinoilla. Kaikki kuolevan bisneksen merkkejä.

Mutta ennen kun ruvetaan sanomaan kiitos ja hyvästi teknologiselle liikkeelle joka kuitenkin toi meille 150 vuodessa maailmanlaajuiset puhelinverkot, täytyy todeta että kyllä telco-kentässä on vielä potentiaaliakin, eikä sen kuolemaa ole kuulutettu kirkossa.

Siitä lisää toisella kertaa, mutta vihjeenä voisin sanoa että mielenkiintoisimmat jutut tapahtuvat Afrikassa.

Ei kylpyhuonetta

Myyty asunto:, 92 500e, 32,6 m², 1h+kk (ei kylpyhuonetta).

Ei kylpyhuonetta.

Menemättä nyt siihen, kuka haluaa ostaa asunnon jossa ei ole vessaa, tai miksi sitä vessaa ei ole 80 vuoden aikana asuntoon rakennettu, tämä esimerkki antaa hyvän tilaisuuden tehdä pieniä laskelmia.

92 599 / 32,6 on 2840 e/m². Tässä talossa asunnot ovat viime vuosina maksaneet keskimäärin 3500 ja rapiat neliöltä. 660 e/m² ero, 22000e koko asuntoa koskien.

Ja nuo muut asunnot ovat 42m² tai enemmän, yksiön neliöhinnan kuuluisi olla suurempi. Toisaalta asuntojen hinnat ovat laskeneet, eikä tuo kämppä liene talon parhaita muutenkaan kuin vessansa osalta. Sanotaan siis 10-15ke ero siihen mitä maksaisi sama kämppä jos osa neliöistä olisi uhrattu vessaksi.

WC:n tekeminen maksaa tuommoiset 10-15ke (jos lasketaan putketkin mukaan). Tämän päälle siihen menevät noin 5 neliöä maksavat kantakaupungissa toiset 10-15ke (2-3ke neliöhinalla johon ei ole laskettu vessan hintaa mukaan neliön perushintaan. Tällätavoin laskien vessasta koituu kustannuksia 20-30ke. Uudessa talossa enemmän, vanhoissa vähemmän (kuluneempi vessa). Koska tässä talossa on putkiremontti tulossa, tuo on suunnilleen linjassa ylläesitetyn markkina-arvoperustaisen laskelman kanssa.

Putkiremontti taas tapaa maksaa Helsingissä (perinteisin menetelmin ja sisältäen wc:n uusimisen) 550-700 euroa neliöltä, siis pienille asunnoille 25-40ke. Tuosta voinee laskea wc:lle 15-20ke ja loput keittiölle. Putket kestävät 50 vuotta ja sen kestävät wc:n kaakelit ja vesikalusteetkin hyvin pidettyinä. Hintalaskelmassa tuon päälle pitää muistaa neliöiden hinta kuten ylläkin. [1]

Keskimäärin 25 000 uudesta tai vastaremontoidusta vessasta. Jaettuna (hieman optimistiselle) 50 vuoden käyttöiälle se tekee 500 euroa vuotta kohden.

Yksiöissä ja kaksioissa asuu 1-2 ihmistä, jotka keskimäärin käyvät paskalla ehkä kerran päivässä [2]. Jos siis kustannukset jyvitetäään yksinomaan paskallakäynnille (*), maksaa jokainen sessio noin euron.

Sitä voi sitten kaavoituskatsausta pöntöllä lukiessaan miettiä että onko se sen arvoista. Sanoisin että on.

(*) Tämä jyvitys on toki kaikkea muuta kuin kiistaton. Perustelisin sitä kuitenkin seuraavin argumentein.
– Kaikki lavuaaritoimenpiteet voi suorittaa keittiössäkin, eli niille ei kannata kustannuksia laskea. Hätätapauksessa myös kusella voi käydä lavuaariin, vaikka en kyllä sitä omassa keittiössäni rupeaisi tekemään.
– Puistowc:issäkin kusemaan pääsee ilmaiseksi, mutta paskalle ei.
– Jos bileissä asettaisi wc:lle käyttömaksun, rupeaisivat ihmiset kuseksimaan pulloihin, mutta paskalle halajavat pulittaisivat kiltisti. Sitäpaitsi maksuperusteiden täytyisi olla selkeitä.