Talvipyöräilyn edellytykset

Pyöränjälkiä tuoreessa lumessa Hämeentiellä.
Täällä on liikkunut joku muukin.

Talvipyöräilyllä tarkoitan nyt pyöräilyä lumella, jäällä tai lumi/räntäsateessa. Olen sitä joskus harrastanut, mutta viime vuosina en. Nyt olen viime viikkoina pohtinut, mitä tekisin tänä talvena. Alla lista mieleeni tulleista asioista, jotka pitää saada jonkinlaiseen kuntoon voidakseen ajaa pyörällä töihin läpi talven. Käy lista läpi ja laske pisteet, niin näet omat edellytyksesi polkea läpi talven.

Maastorenkaat, 3p

Kapeilla maanteille (tai kaupunkiin) tarkoitetuilla renkailla pito on melko surkea lumella, jäästä puhumattakaan. Maastorenkailla tarkoitan nyt siis renkaita, joissa on semmoisia nypyjä, jotka tarttuvat hyvin kovaan lumeen, tai möykkyiseksi jäätyneeseen loskaan, eli tyypilliseen talviseen pyörätiehen.

Lisäksi ne yleensä ovat vähän leveämpiä, mikä on myös hyvä pidon ja toisaalta tärinänvaimennuksen kannalta. Jos itse lähtisin nyt renkaita ostamaan, tähtäisin n. 40 millin levyisiin.

Renkaiden on myös syytä kestää helsingissä talvella kaduille (ja pyöräteille) leviteltäviä teräviä kiviä. Ainakin viiltosuojatut tai ”smartguard” renkaat kestävät sepeliä. Ymmärtääkseni maastorenkaat ovat usein niin paksuja, että kestävät ilman mitään erillisiä virityksiä.

Nastarenkaat, 2p

Nastoista on iloa lähinnä jäällä. Toisinaan tietysti kaikki asfalttipinnat ovat pelkkää jäätä. Turvallisuutta nastat lisäävät varmasti, ja jos joka tapauksessa tarvitsee eri renkaat talveksi, miksei sitten nastarenkaat.

Katettu säilytystila, 3p

Pyörällä, joka on yöllä jäänyt jäätyneen loskan alle, ei ole kiva lähteä polkemaan. Se tuskin tekee hyvää pyörällekään.

Lämmin säilytystila, 2p

Vaikka pyörä olisi suojassa, on sitä ikävä repiä irti asfaltista johon se on jäätynyt kiinni. Tai aukoa jäätynyttä lukkoa lukkosulalla (eikö sen pitänyt olla autoilijoiden ongelma?). Sisätilasta on paljon iloa, varsinkin pyörää huoltaessa.

Tekniset vaatteet, 1p

Räntäsade vaatii vettä pitävät vaatteet. Itse kokeilin viime tiistain pyryssä ajaa teknisessä takissani ja purjehdushousuissa, jotka ovat myös teknistä kangasta. Yhdistelmä toimi yllättävän hyvin, ajaminen oli jopa mukavaa. Vähän pidemmällä matkalla tai kovemmalla vauhdilla housut olisivat tosin olleet liian kuumat.

Muulloin kyse on lähinnä riittävästä lämmöstä ilman että tulee kuitenkaan kuuma. Hyvät hanskat ovat ehkä tärkeimmät, koska näpit jäätyvät aina.

Valot 1p

Talvella ajetaan pimeässä. Tieliikennelaki velvoittaa käyttämään valoja tai heijastimia pimeällä. Mutta on valosta iloa ajamisenkin kannalta, eikä vain turvallisuustekijänä. Tosin kyllähän kaupungissa aina näkee.

Otsalamppu olisi kai minimitaso, mutta se on runkoon kiinnittyvää lamppua huonompi sekä turvatekijänä (vaihteleva suunta, ei aina näy) että ajoapuna (kun lamppu on ihan silmien vieressä, epätasaisuudet eivät heitä varjoa ja syvyysnäkö on huono. Paras olisi varmaan suoraan napadynamossa oleva lamppu pyörän keskiön tasolla.

Ja vilkkuvalot ovat silkkaa idiotismia. Häiritsevät muita liikkujia, eivätkä ainakaan paranna turvallisuutta tasaiseen valoon verrattuna. Vilkkuvalon nopeutta on nimittäin paljon vaikeampi arvioida kuin tasaisen.

Heijastimia on syytä olla kaikki normaalit tietysti. Itseni pitäisi muutama hajonnut korvata uusilla…

Suihkumahdollisuus, 1p

Maastorenkaat ja epätasaisempi maasto tekevät ajamisesta jonkin verran raskaampaa. Siksi hikiraja vetäytyy väistämättä lähemmäs, ja suihku saattaa olla tarpeen, vaikkei sulan maan aikaan olisikaan.

Öljy joka kestää pakkasta, 1p

Näitä varmasti on olemassa. Käyttämäni PTFE-spray ei tunnu niihin kuuluvan. Tänään taas oli lukko aamulla jäässä ja tarvitsi lisärasvausta että aukesi.

Tuosta jos sai kasaan 10p tai enemmän, sanoisin että edellytykset ajoon läpi talven ovat melko hyvin kasassa. Itse sain kaksi pistettä, pienellä shoppailulla saisin 9. Suurin ongelma on järkevä säilytystila. Ulkona on paikkoja vain taivasalla, ja kellari turhan hankalasti (tosin tiedän naapurin talvella kaivavan pyöränsä aina sieltä…).

Ajattelinkin ajella ilman suurempia hankintoja niin kauan kun lunta ei ole kiinteästi maassa ja sitten pistää pyörän kellariin. Suurimman osan marras- ja joulukuustahan kyllä selviää ihan syyspyöräilynä sulalla maalla.

Ylipäänsä ei kannata ajatella, että vaihtoehdot ovat vain ajaa talven jokaisena päivänä tai pitää 5 kuukauden tauko. Jos jättää väliin vaikka räntäsateet ja yli -10 kelit, niin Helsingin säillä tulee ratikkapäiviä ehkä kymmenen.

PyörällÄ vai metrollA

Tämän päivän osalta vastaus on, että ei kummallakaan.

Pyörän kumi puhkesi viime viikolla. Kun jaksoin lopulta kaivaa pyörän sulanen lumen alta esiin ja kantaa sisään, huomasin, että paikat ovatkin lopussa. Ja kun lainasin broidipuolelta paikan, huomasin, että reikiä olikin kaksi. Kumissa suoraan pystyssä oleva 3 sentin naula oli läpäissyt sisäkumin kokonaan. Ei viiltosuojattu (ulko)kumikaan näemmä kaikkea kestä.

Näin ollen pyörä odottaa edelleen paikkaajaansa. Sivumennen sanoen on aivan älytöntä, että pyöränpaikkapaketissa on suunnilleen kolme paikkaa, kun liimaa, hiekkapaperia ym sadalle sadalle paikalle riittävästi. Broidi käyttää tarra-paikkoja joissa on liima valmiiksi. Jos se pitää hyvin, taidan siirtyä itsekin niihin jatkossa. Melko näppärää oli kiinnittää se.

Metron taas valtasi vedenpaisumus. Kyse lienee Pisara-radan alotustöistä; seuraavaksi pitäisi palkata ruotsin puolustusvoimat etsimään tunnelista sukellusveneitä jotta saadaan sinne kalustoakin.

Kirjoitankin tätä ratikassa. Vieressäni istuu hieman haisevamman puoleinen vanhempi herrasmies yskien sikaflunssaa tai stten vain tupakan pilaamia keuhkojaan ympäristöön. Kutonen sattui tulemaan ennen kasia, joten menen sitten sillä, vaikka matka kestääkin ja toisessa päässä joutuu vähän kävelemään. Täytyy kyllä myöntää että melko täyttä on.

Näistä kolmesta työmatkatavasta, pyörästä, metrosta ja ratikasta, suosikkini esteettisenä elämyksenä on lopulta raitiovaunu. Inhimillinen teknologia ja kanssakäyminen, sanalla sanoen kaupunki, tulee siinä iholle vahvemmin kuin vaihtoehdoissa.

Silti kuljen yleensä pyörällä, koska se on niin paljon nopeampaa, terveellisempää ja ekologisempaa (eikä jää esteettisenä kokemuksena paljoa jälkeen kuitenkaan). Enkä voi kuin sääliä autoihinsa ahdettuja ihmisiä, jotka joutuvat kokemaan kaupunkitilan peltilaatikkonsa kapeasta ikkunasta joka päästää lävitseen vain uhan ja esteen kokemukset.

Minä en harrasta pyöräilyä

Ylipäänsä en ole urheilullinen ihminen: intressini ovat pikemminkin muualla. Siinä määrin kuin voin sanoa harrastavani urheilua, kyseeseen tulevat kamppailu- ja tanssilajit. Niiden liikekieli on mielenkiintoista.

Silloin harvoin kun tekee mieleni lähteä ulos lenkille, valitsen rullaluistimet, tai jos sää ei salli, juoksen. Olen viimeeksi ollut pyörälenkillä tai ylipäänsä pyöräillyt huvikseni joskus ylä-asteella.

Pyöräilen joitakin tuhansia kilometrejä vuodessa, mutta se on minulle kätevä tapa liikkua paikasta toiseen, ei mitään muuta. Uskoakseni kaltaisiani pyöräiljöitä on (ainakin Helsingissä) melko paljon. Maailmaa ei vaan selvästi ole suunniteltu meitä varten.

Pyörät

Pyörät on suunniteltu harrastekäyttöön, ei kulkuneuvoiksi. Esimerkiksi suurin osa (uusista) pyöristä tunnutaan myyvän ilman lokasuojia, ja kaikki lokasuojat mitä markkinoilta saa, suojaavat vähemmän kuin 80-luvun mallit. Vielä heikompi on tilanne ketjusuojien kanssa. Ilmeisesti sellasia vanhanaikaisia ketjusuojia, joiden kanssa voisi käyttää muita kuin mustia housuja, ei enää tehdä lainkaan. Ainoa malli on pieni rengas, joka estää lahkeen valumisen ketjujen väliin, mutta ei rasvan leviämistä lahkeeseen.

Myös suurin osa sautloista on suunniteltu siitä lähtökohdasta, että pyöräilijällä on pehmustetut housut. 😮

Vaikkapa alamäkipyöräilyä (downhill biking eli DH, laskettelurinteitä tms lujaa alas ja hissillä taas ylös) harrastaessa on ilmeistä, että lokasuojat olisivat tiellä ja ketjusuoja samaten. Ja fillarilähetti ei halua yhtän hajoavaa osaa jonka voi välttää. Mutta jos pitää pyöräillä asiakaspalaveriin ja näyttää perillä säälliseltä, ne ovat välttämättömyys.

Oikeastaan haluaisin sellaisen pyörän, jolla voi tarvittaessa pyöräillä vaikka puku päällä, mutta jolla pääsee silti melko lujaa.

Pyörätiet

Helsingin pyörätiet ovat tietenkin suurelta osin satunnaisia, ja yksinkertaisesti huonosti suunniteltuja aivan riippumatta siitä mitä päämääriä varten ne on tehty. Mutta ei voi välttyä huomaamasta, että pyöräily on suunniteltaessa mielletty harrastukseksi, eikä tavaksi liikkua.

Pyörälenkillä metsässä kiemurteleva polku jolla on paljon mäkiä on lähes ideaali reitti (jos on maastopyörä, se saa olla hiekkaakin, muussa tapauksessa asfaltoitu). Töihin tai kauppaan pyöräillessä ei.

Työmatkan pyöräilyyn liittyy keskiesesti ns. hikiraja (keksin termin juuri), eli se etäisyys jonka voi pyöräillä ennen kun tulee niin hiki että tarvitsee suihkun perillä. Tähän vaikuttaa tietenkin henkilökohtainen fysiologia, hygieniastandardi, välineet, sää ja moni muukin asia.

Mutta siihen vaikuttaa myös erittäin oleellisesti pyöräily-ympäristö. Ei tarvita kuin pari merkittävää ylämäkeä, ja hikoilua on vaikea välttää. Tämä sotkee monet keskeisistä pyöräreiteistä, jotka on vedetty maaston muotoja juuri katsomatta (esim Helsinki-Käpylä pääradan vartta, 3 isoa mäkeä). Samaten tehoja syövä päällyste tai jatkuva hidastus-kiihdytys rulianssi nostaa hien pintaan ja lyhentää hikirajaa.

Näppituntumalla sanoisin että hikiraja on jossain 4 ja 10 kilometrin välillä olosuhteista riippuen. Helsingissä työmatkat ovat 6km suuruusluokkaa ja muut matkat lyhyempiä, eli suurin osa matkoista tehdään hikirajan pinnassa. Tämä tarkoittaa, että pienetkin muutokset hikirajassa vaikuttavat ratkaisevasti työmatkapyöräilyn mahdollisuuteen kaupungissa.

Tunnen ihmisiä, jotka polkevat useamman kymmenen kilometrin matkoja töihin, yksikin Itiksestä Ruoholahteen matkalla kiertää Kaivopuiston kautta jotta saisi tarpeeksi kilometrejä. Mutta he ovat poikkeus. Jos työmatkapyöräilyn halutaan yleistyvän, sitä pitää pystyä tekemään ilman suihkuakin. Itse käyn suihkussa jos hikoan, mutta pyrin välttämään sitä.

Vaatteet

Nykyään saa pyöräilyyn vaikka minkälaista vaatetta. Ja esim hiihtovaatteet kuulema ovat myös oikein soveltuvia. Sainkin tähän kirjoitukseen innoituksen teknistä takkia pohtiessani.

Mutta ne ovat kaikki urheiluvaatteita. En ole urheilemassa pyöräillessäni (tai ollessani töissä, tai kaupassa, tai kirjastossa), ja urheiluvaatteissa kaupungilla liikkuminenkin on urpoa. En voi mennä verkkareissa tai vaellushousuissa asiakkaalle (pyöräilyhousuista puhumattakaan), oma takkini on juuri ja juuri rajoilla.

Saisiko jostain suunnilleen tavalliset hyvin istuvat farkut, jotka kuitenkin pitävät vettä ja joustavat reisistä sen verran että lihakset mahtuvat toimimaan? Tai jos jostain saisi tyylikkän teknisestä kankaasta tehdyn puvun, sekin voisi houkuttaa minua.

———-

Onnistuin tässä agitoitumaan aika tehokkaasti työmatkapyöräilyn puolesta. Näemmä en ole ainoa, vaan esim. Jukka on myös pitänyt aihetta esillä viime aikoina (1, 2 ja 3).

Myös Vihreät järjestivät työmatkapyöräilystä hyvän keskustelutilaisuuden (olin paikalla). Valitettavasti vaan samaan aikaan Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman kansalaisosallistumistilaisuuden kanssa (kivaa terminologiaa).

Raitiovaunu on raitiovaunu

Aamulla pakkasta, pyörän satula jäässä.

Ostin lopulta kuukausikortin, tai siis newspeakilla kautta matkakortille, ja pistin pyörän kellariin. Voisi tässä vielä ajella, mutta kun joka toinen päivä sataa ja joka toinen on pakkasta, ei kapearenkaisella jossa on jarruissa trimmaamisen tarvetta kannata lähteä liikkeelle.

Talvipyöräilyä varten tarvitsisi ehkä nastarenkaat ja varmasti lämpimän säilytystilan (tai ainakin suojan sateelta). Kellarista jaksaisin juuri ja juuri raahata pyörän aamuisin, mutta välttämätön huolto muodostui kynnyskysymykseksi.

Ratikkamatka olikin yllättävän mukava kokemus ja antoi tilaa ajatella jotenkin toisella tasolla kuin pyörällä ajaminen.

Vuosi sitten kesällä ja syksyllä halusin aina mennä pyörällä, koska ratikalla/metrolla vitutti koko matkan töihin ja pyörällä mennessä vasta perillä. Jokin lienee muuttunut, kun nyt teki mieli perustaa blogi ja kirjoittaa runo. Ehkä sekin tulee tänne vielä joskus.

Yleisesti erilainen liikunta(*) muokkaa ajattelutapaa aivan erilaiseksi. Se minä joka hölkkää rasittavan hidasta tahtia Arabianrantaa ajattelee aivan eri tavalla kuin se joka polkee pohjoista rautatiekatua. Puhumattakaan uimisesta. Lenkkeilijä on hitaampi, avarampi, melankolinen ja jotenkin kirjallisempi kun taas pyörä pakottaa keskittyneeseen, tavoite-orientoituneeseen ja riemukkaaseen mielentilaan.

(*) Ratikalla matkustamista ei kyllä voi kutsua liikunnaksi, mutta myös pakottettu paikallaan istuminenkin on erilainen olemisen tapa liikuntojen tavoin. Auringonpaisteella ja sankarihevilläkin saattoi kyllä olla osuutta mielialaan. Mutta tällä kertaa ratikkaan näytti liittyvän kirjallisen mielenlaadun lisäksi optimismi ja aikaansaapuus. Mitään lenkkeillessä suunnittelemaani en ole ikinä kirjoittanut. Toisaalta se olisikin juostessa hiukan hankalaa.