Kohti Eurooppaa

Bryssel, Europarlamentin rakennus. Perjantai 8.11.2013 klo 9:23. Vihreän liiton hallitus päättää asiaa huolellisesti harkittuaan asettaa allekirjoittaneen ehdolle europarlamentin vaaleissa 2014.

Siirrytään kevääseen 2014. Luvassa on paljon työtä tehtäväksi, ja ennen kaikkea paljon puhetta.

Aion puhua tietoyhteiskunnasta. Euroopan parlamentti on se elin, joka päättää NSA:n urkintaan vastaavasta tietosuoja-asetuksesta. Euroopan parlamentti päätti myös torjua perusoikeuksia rajaavan ACTA-sopimuksen. Myös tekijänoikeuksien harmonisointi, ohjelmistopatentit ja ohjelmistohankintojen säätely päätetään europarlamentissa.

Suomi on liian pieni vaikuttamaan maailmanlaajuiseen tietoyhteiskunnan kehitykseen. Euroopan unionilla on edes periaatteessa kyky puolustaa kansalaisiaan myös internetissä. Siksi Eurooppa on se areena, jolla keskustelu internetin ja yhteiskunnan tulevaisuudesta täytyy käydä.

Aion puhua taloudesta. Eurokriisiä ratkaistaan jo neljättä vuotta vyönkiristyspolitiikalla, joka ei selvästikään toimi, jonka teoreettinen pohja on hatara ja joka muutenkin alkaa muistuttaa jonkinlaista omituista ruoskintakulkuetta. Ja jonka seuraava uhri voi muuten olla Suomi.

Myös koko euroalue ja sen luonne on tarpeen nostaa esiin. Yhteinen valuutta ilman yhteistä talouspolitiikkaa on epävakaa ja johtaa juuri sellaisiin ongelmiin joita olemme nähneet. Viime kädessä vaihtoehtona on joko talouspoliittisten päätösten teko koko valuutan tasolla, siis europarlamentissa ja komissiossa, tai paluu paikallisvaluuttoihin. Eurovaalit on oikea aika käydä tämä keskustelu.

Aion puhua liikenteestä ja kaupungeista, tutkimuksesta ja bisnesekosysteemeistä, ilmastonmuutoksesta ja energiasta. Ja kaikesta muustakin mistä muutenkin aina puhun. Myös polkupyöristä ja omenahillosta.

Puhun näistä aiheista netissä, mutta myös livenä pitkin Suomea. Jos keksit, minne haluaisit minut puhumaan, saa vinkata.

Kivekas_Otso_12-06-06_043_pieni
Kuva on kuntavaaleista. Minkä värinen paita pitäisi eurovaaleihin hankkia?

25.5. käydään sitten vaalit, joissa minua voivat äänestää kaikkialla Suomessa asuvat ihmiset.

Realistisesti ottaen mahdollisuuteni päästä läpi eivät ole kauhean suuret. Ihmeitä toki tapahtuu, mutta luultavimmin Vihreät saavat Suomesta parlamenttiin noin kaksi paikkaa. Kun listalla on jo Anni Sinnemäki ja Jyrki Kasvi,  ja muitakin kovia nimiä lienee vielä tulossa, en luultavasti mahdu kärkikaksikkoon. Ääni minulle ei kuitenkaan mene tällöin hukkaan, vaan sillä varmistetaan parlamenttipaikka Annille tai Jyrkille. Eivätkä he ole huonoja ehdokkaita ollenkaan.

Lisäksi vaalikampanja on tietenkin erinomainen tapa nostaa teemoja keskusteluun. Tavoitteeni on, että vaaleissa puhutaan pari piirua enemmän tietoyhteiskunnasta ja eurokriisin ratkaisemisesta, ja Euroopasta ylipäänsä, eikä vain lippalakeista.

Varsinainen vaalikampanja alkaa kevättalvella. Sitä ennen on kuitenkin jo paljon asioita, mitä pitää tehdä, ja joihin pyydän apuasi:

  • Voit lukea ja jakaa eteenpäin blogitekstejäni silloin, kun ne ovat jakamisen arvoisia.
  • Voit liittyä tukiryhmään facebookissa tai nettilomakkeella. Liittyäkseen ei tarvitse tietää, täsmälleen miten haluaa tukea, keksimme kyllä ideoita. Sekä ideoijia että konkreettisia toteuttajia tarvitaan.
  • Voit suositella minua kavereillesi sopivissa tilanteissa. Jos vaikka hekin haluaisivat mukaan kampanjaan.
  • Voit lahjoittaa rahaa. Eurovaalit eivät ole halpoja. Minimibudjetti kampanjalle on käytännössä 10 000 euroa, ja yritän kerätä siitä suurimman osan mikrolahjoituksina. Pienetkin summat tässä vaiheessa ovat arvokkaita, koska jo tilillä olevan rahan käyttöä on helpompi suunnitella.

Aivan erityisesti tarvitsen tueksi ihmisiä kaikkialla ihan muualla kuin Helsingissä. Jos pidät jutuistani, ja haluat auttaa projektissa, ota yhteyttä!

3 thoughts on “Kohti Eurooppaa”

  1. Sanoisin että Sinnemäki on huono päättäjä eikä ansaitse paikkaa europarlamentissa. Siksi koska hän päättää tunteella eikä järjellä ja tämä on näkynyt hänen suhtautumisessaan esimerkiksi ydinvoimaan. Kasvi on parempi valinta tältäkin osin. Kivekäs on myös ilahduttavasti tuonut asiantuntevaa miesenergiaa Vihreisiin, joka on pitkään kärsinyt epärationaalisesta feministisestä ilmapiiristä.

    1. Juuri näin. En kyllä voi mitenkään äänestää Otsoa europarlamenttiin, kun läpipääsy tarkottaisi yhtä järkevää kunnallispoliitikkoa vähemmän.

  2. Pieni korjaus… kirjoitit: joissa minua voivat äänestää kaikkialla Suomessa asuvat ihmiset

    EU-vaalien äänioikeus on vähän monimutkaisempi. Suomessa äänioikeutettuja ovat:
    – Suomessa asuvat Suomen kansalaiset
    – EU-maiden kansalaiset jotka valitsevat äänestävänsä Suomen EU-vaaleissa
    – ulkosuomalaiset, mutta jos he asuvat jossain toisessa EU-maassa voivat he valita äänestävänsä asuinmaansa EU-vaaleissa.

    OK, niponipo, myönnän, mutta tälläiseen Sinun pitää tottua EU-kuvioissa 😉

    Ja onnea vaaleihin, muuten. Minä äänestän täällä Tanskassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *