Tässä urlissa ollut tekstini perustui osin väärinkäsityksiin. Koska asianosaiset niin pyysivät, otin sen offline.
Pahoitteluni häiriöstä ja aiheutuneesta mielipahasta sekä sekaannuksista.
Ja edelleenkin hyvää sananvapauden päivää itse kullekin.
Kirjoittajalta Otso Kivekäs
HKL:n johtokunta 18.4.2013
Lyhyehkö kokous, lista tässä.
Automaattimetrosta kuultiin taas viimeisimmät kuulumiset. Esityslistalla on suppeasti keskeiset kohdat, suullisessa keskustelussa tuli esiin enemmänkin asioita. Pyysin että jatkossakin ydinkohdat kootaan esityslistalle, ehkä hiukan laajemmassakin muodossa.
Muutama poiminta keskustelusta:
- M100 junien automatisoinnin osalta Siemens on ilmoittanut 2-4 viikon myöhästymisriskistä. Tavoiteaika on siis, että automatisointi olisi valmis 14.6.
- Automaattimetroprojektiin on haettu projektihallintakonsulttia tueksi. Nykyisellään
- Projektille avataan tiedotussivusto Automaattimetro.fi toukokuussa
Hylkäsimme kaksi korvausvaatimusta, joista toinen päätyi Metro-lehteen. Toisessa matkustaja kaatui rullaportaissa, toisessa metroasemalla. Kummassakaan ei katsottu olevan mitään nimenomaista virhettä HKL:n ylläpidossa, joten kaatumiset eivät olleet HKL:n vastuulla. Se, että lattia on lumisadepäivänä märkä, katsotaan normaalitilanteeksi eikä virheeksi.
Kaupunki on perustamassa työryhmän yhtenäistämään korvaushakemusten käsittelyä. Näitä kun on useammassa eri virastossa, eivätkä käytännöt ja ratkaisuperiaatteet ole välttämättä kaikkialla ihan samoja.
Kaupunkipyöristä annettavaa lausuntoa terävöitimme lisäämällä alkuun: ”HKL on hankkimassa mainosrahoitteista kaupunkipyöräjärjestelmää. Tarkoitus on, että se otetaan käyttöön kesällä 2014.” Esittelijä otti ehdotuksen nimiinsä.
Kaupunkipyörät aloittavat 2.5.2014. Vielä on kuitenkin muutama mutka matkassa että sinne asti päästään. Seuraavaksi kaupunkisuunnitteluvirastossa pitää ratkaista, mihin asemapaikoista tulee yksi mainos, mihin kaksi mainosta ja mihin nolla mainosta. Sopimus järjestelmästä pitää saada kasaan vielä kevätkaudella.
Lisäksi talousarvion raami tuotiin tiedoksi. Ensi kerralla tuodaan valtuustostrategia. Siitä lisää erikseen.
Mitä lääkkeeksi eReseptille?
Perjantaina nousi pieni haloo siitä, kuinka sähköiseen reseptiin mahtuu vain 50 merkin pituinen selitys käyttötarkoituksesta.
”Ongelman korjaaminen tulee kalliiksi ja vie aikaa, kertoo projektipäällikkö Riitta Konttinen THL:stä.
– Siinä menee noin puolitoista vuotta. Kärsivällisyyttä tarvitaan ennen kun uudistus saadaan käyttäjälle. Muutosten tekeminen ei ole myöskään halpaa.”
Onhan se tietenkin vähän omituista, että puolen päivän työltä kuulostava muutos vie puolitoista vuotta. Mutta todellisuus on joskus omituisempi kuin mitä uskoisi. Tämä ei nimittäin ole suinkaan ensimmäinen omituisuus sähköisen reseptin historiassa.
Valtiontalouden tarkastusviraston surullisenkuuluisa raportti Sosiaali- ja terveysalan IT-hankkeista käsittelee sähköistä reseptiäkin:
- Hanke on eri muodoissaan elänyt 80-luvulta asti, myöhästyen toistuvasti. Suurin syy myöhästymisiin on ollut kiire.
- Vuonna 2002 eReseptiä oli tarkoitus pilotoida 2003. Pilotti viivästyi vuoteen 2005.
- Vuonna 2007 KanTa-palvelut (joista eResepti on ensimmäinen osa) oli tarkoitus toteuttaa noin vuodessa. Tämänhetkisen aikataulun mukaan resepti on käytössä julkisella sektorilla tänä vuonna ja yksityisellä 2015 mennessä. Muut KanTa-palvelut tulevat myöhemmin.
- Alkuperäinen kustannusarvio oli 20 miljoonaa, nyt eReseptin kokonaiskustannuksiksi arvioidaan 70 miljoonaa.
- Sekä aikataulut että kustannusarviot ovat olleet vaihtelevia. VTV:n sanoin: ”Sosiaali- ja terveysministeriöllä ei ole ollut selkeä ja realistista näkemystä KanTa-hankkeen kokonaisaikataulusta. Eri toimijoille esiteyt aikataulut ovat siirtyneet toistuvasti, mikä on johtanut terveydenhuiollon toimijoiden epäluottamukseen minsteriön ohjeistusta kohtaan.”
50 merkin raja ei sinänsä ole kauhean merkittävä ongelma. Itse asiassa voi olla, ettei se ole ongelma ollenkaan. Käyttötavan kohdalle kun voi kirjoittaa myös ”erillisen ohjeen mukaan”. En ole oikea ihminen arvioimaan, paljonko tilaa tarvitaan. Jos kuitenkin katsotaan projektipäällikkö Konttisen tavoin, että 50 merkkiä on liian vähän, niin tässä on kaksi vähän merkittävämpää ongelmaa:
- Miksi tätä ei havaittu aiemmin, ja
- Miten korjaus voi kestää puolitoista vuotta (ja maksaa paljon).
Ensimmäinen kysymys voidaan esittää oikeastaan kaikille IT-hankkeille. Sellaista projektia ei nimittäin olekaan, jossa kaikki olisi keksitty etukäteen. IT-hankkeet ovat luonteeltaan ennen kaikkea oppimisprojekteja, joissa opitaan ymmärtämään, mitä hankkeessa oikeastaan pitääkään tehdä. Sivutuotteena sitten syntyy softa.
Vaikka ennakkomäärittelyissä olisi ollut mukana kuinka monta lääkäriä, apteekkaria ja potilasta, on silti selvää, että kunhan järjestelmä saadaan käyttöön, tulee esiin tarpeita joita ei ennalta ajateltu. Se on ihan normaalia.
Ketterissä menetelmissä tämä tosiasia pyritään tunnustamaan, ja tuottamaan loppukäyttäjille toimiva järjestelmä mahdollisimman usein, ideaalisti kahden viikon välein. Kun lääkärit pääsevät kokeilemaan järjestelmää pian, selkiytyvät tulevat tarpeetkin nopeammin. Vuoden 2002 jälkeen eReseptiä olisi ehditty demota 250 kertaa. Niissä olisi varmasti löytynyt muutamakin virhe ja kehitysidea.
Sähköisen reseptin kehitysjakso ei kuitenkaan ole kaksi viikkoa, vaan ilmeisesti kaksi vuotta. Jos ja kun nyt huomataan pieni puute, sen saaminen korjatuksi vie 18 kuukautta. Potilasturvallisuuden takia tarvitaan tietysti aika paljon parempi testaus kuin jossain webikaupassa. Ja kokonaisuudessa on toki monia toimittajia. Mutta vähintäänkin kolmen kuukauden kehitysjaksojen pitäisi olla hajautetussa monitoimittajaympäristössäkin aivan realistista.
Tämä ei kuitenkaan vastaa itse kysymykseen: miten tämä voi olla näin?
Politiikan kommentaattori Veikko Eranti kertoo fiktion keinoin, miten tämä lapsus olisi voinut tapahtua. ”Koko sektorin liiketoimintamalli nimittäin perustui sekundan myymiseen ymmärtämättömille keiloille, ”huipputeknologian” kauppaamiseen pohjimmiltaan kirjoituskoneajassa eläville ihmisille, joiden sihteerit hoitivat heidän sähköpostinsa.”
Kuten yleensäkin, todellisuus on tietenkin hiukan monimutkaisempi. Viidenkymmenen merkin raja ei ole syntynyt yhdessä palaverissa, eikä kyse ole vain yhdestä järjestelmästä.
eResepti koostuu Reseptikeskuksesta ja sitä käyttävistä potilastietojärjestelmistä sekä apteekkijärjestelmistä. Suomessa on yli 300 kuntaa, 20 sairaanhoitopiiriä, 4000 yksityisen terveydenhuollon toimijaa ja 800 apteekkia. Jokaisella näistä on oma järjestelmä ja jokaisella niistä toimittava yritys. Kyse on siis tuhansista asiakkaista ja kymmenistä softantoimittajista.
Eri osapuolien kommunikaatio perustuu XML-muotoisiin CDA R2-sanomiin, jotka määritellään HL7-standardeissa. Kaikille eri kentille annetaan kiinteät pituudet, ja käyttötarkoituksen pituus sattuu olemaan 50 merkkiä. Alle 12-vuotiaan painolle on muuten 5 merkkiä, joten parasta olla tekemättä satakiloisia lapsia.
- Esimerkkireseptissä Pekka Potilaalle on määrätty Diapamia ahdistuksen hoitoon.
XML sinänsä ei tekstimuotoisena formaattina vaadi kentille pituusrajoja. Itse asiassa olisi helpompaa tehdä sanomajärjestelmä, jossa ei rajoja ole. Mutta sitten kaikkia eri järjestelmiä päivittävät softatalot eivät tietäisi etukäteen, täsmälleen minkä mittaisilla teksteillä eResepti pitäisi testata. Nykyaikaiset systeemit toki selviäisivät helposti pitkistäkin teksteistä, mutta kaikki järjestelmät eivät ole nykyaikaisia.
Jossain on siis olemassa apteekkitietojärjestelmä, joka kykenee vain tähän määrään. Monet kykenevät enempään. Nyt luotiin uusi kansallinen järjestelmä rajoittaen sen toimintaa heikoimman vanhan järjestelmän speksein.
Suomessa, toisin kuin vaikka Tanskassa, ei ole mitään kansallista tahoa, joka ohjaisi terveydenhuollon järjestelmien kehitystä yhteentoimivaan – tai ylipäänsä toimivaan – suuntaan. Sen sijaan jokainen taho tekee asiat omalla tavallaan, ja ainakin eReseptiä kehitettiin vahvasti konsensusperiaatteella, eli ratkaisujen tuli sopia kaikille. Ja VTV:n sanoin:
”Hankkeen toteuttamisen etenemiselle ei ole riittävää ponninta, koska jatkuva rahoitus on omiaan edistämään eri osapuolten jatkorahoituksen saamista omalle henkilöstölleen”.
Eli suomeksi: Mitä vähemmän edistystä, sen enemmän rahoitusta. Ihmekös tuo jos kestää. Ei ole tietenkään projektin toimittajan vastuulla ajatella asiakkaan etua. Se on asiakkaan vastuulla. Pitäisi osata ostaa IT-järjestelmiä.
Ei ole normaalitila tai business as usual, että hankkeet myöhästyvät kymmenen vuotta tai budjetti kolminkertaistuu. Se kertoo siitä, että asiat ovat vakavasti pielessä. Ulkopuolisen on mahdotonta sanoa, tarkalleen mihin aika ja rahat ovat menneet. Niillä tuskin on lennelty Bahamalle, vaan hyvä arvaus on, että ne ovat menneet vääriin toimintatapoihin. Esimerkiksi siihen, että yritetään pakottaa kaikki toimijat käyttämään samoja protokollaversioita.
Ydinviestissään Eranti on siis täysin oikeassa: ongelmana on, että tilaajan puolella pöytää ei ole riittävää osaamista hankkia IT-järjestelmiä. Valtiontalouden tarkastusvirasto päätyi aivan samaan johtopäätökseen: ”Kokonaisuudessaan arvioiden Sosiaali- ja terveysministeriöllä ei ole ollut osaamista eikä edellytyksiä johtaa KanTa-hanketta eikä sitä edeltänyttä sähköistä potilaskertomushanketta osana kansallista terveyshanketta.”
No, mitä lääkettä terveydenhuollon IT:lle sitten pitäisi määrätä? Tässä kolme ideaa:
- Pitää perustetaa Tanskan Medcomia vastaava organisaatio THL:n tai Sosiaali- ja terveysministeriön yhteyteen vastaamaan terveys-IT:n kokonaisarkkitehtuurista.
- Järjestelmät pitää päivittää vähintään neljä kertaa vuodessa. Kaikki sellaiset ohjelmistot ja toimintatavat, jotka tekevät tiheästä julkaisusta ongelmallisia, pitää korjata.
- Jokaiseen IT-hankkeeseen pitää palkata yksi ihminen, joka ymmärtää mitä siinä ollaan tekemässä. Kokemukseni mukaan se parantaa merkittävästi hankkeen onnistumismahdollisuuksia.
Teksti on julkaistu alunperin työpaikkani Codenton blogissa
Valtuustoaloite: Mechelininkatu kaksikaistaiseksi ja asukaspysäköinti
Jätin eilen valtuustossa aloitteen siitä, että Mechelininkadun muuttaminen 1+1 kaistaiseksi ja asukaspysäköintipaikkojen lisääminen sen varteen tulisi selvittää. Sen allekirjoitti lisäkseni Jarmo Nieminen ja myös 40 muuta valtuutettua, eli puolet valtuustosta. Allekirjoittajia oli kaikista viidestä suurimmasta puolueesta useita.
Kokonaisuudessaan aloite kuuluu näin:
Aloite Mechelininkadun kaksikaistaisuuden ja asukaspysäköinnin selvittämiseksi
Yleisten töiden lautakunta palautti Mechelininkadun katusuunnitelman valmisteluun 19.3. vaatien, että sille tehdään laaja vuorovaikutus yhteistyössä kaupunkisuunnitteluviraston kanssa muun muassa liikennejärjestelyjen osalta.
Asukkaiden kritiikki suunnitelmaa kohtaan kohdistui suurelta osin siihen, että nykyiset yöpysäköintipaikat poistettaisiin. Myös nelikaistaisen kadun ”moottoritiemäinen” luonne koettiin asuinkadulle ikäväksi. Ajatus muuttaa katu kaksikaistaiseksi osalta matkaa tuli esiin.
Useimmilla kantakaupungin pääkaduilla on vain kaksi henkilöautokaistaa, mukaan lukien Mannerheimintie ja Hämeentie. Silti ne toimivat liikenneväylinä melko hyvin.
Kaistojen vähentäminen ei välttämättä laskisi Mechelininkadun liikennekapasiteettia merkittävästi. Kadun pullonkaulat ovat Marian Sairaalan kohdalla ja Nordenskiöldinaukion lähellä, keskivaiheilla ruuhkaa on yleensä vähemmän, ja seisominen johtuu liikennevaloista.
2011 kun Esplanadien yksikaistaistamista selvitettiin, olisi Esplanadien kapasiteetti laskenut vain 20%. Mikäli Mechelininkadulla liikenne käyttäytyy samoin, yksikaistainen osuus olisi mahdollinen haittaamatta juurikaan autoliikennettä.
Esitämmekin, että Mechelininkadun liikennesuunnitelman uuden tarkastelun yhteydessä selvittäisiin myös mahdollisuus rajata Mechelininkatu 1+1 kaistaiseksi esimerkiksi Hietaniemenkadun ja Sibeliuksenkadun välillä siten, että kadulla voitaisiin sallia asukaspysäköinti.
27.3.2013
Otso Kivekäs, Jarmo Nieminen ja 40 muuta valtuutettua
Mechelininkatu on läntisen kantakaupungin pääväyliä. Kaupunkisuunnitteluvirasto ja rakennusvirasto ovat jo pitkään suunnitelleet sen uudistusta. Putket pitää vaihtaa, puille halutaan parempi kasvualusta, ratikkapysäkkejä siirretään ja reunoille rakennetaan pyöräkaistat. Kadulla on nykyään 4 autokaistaa, mutta öisin reunimmaiset muuttuvat parkkipaikoiksi. Uudistuksen yhteydessä yöpysäköinti on aiottu poistaa.
Nyt, kun lautakunta palautti suunnitelman, kaikkia kohtia voidaan harkita uudestaan. Mielestäni myös ympärivuorokautista pysäköintiä tulisi vakavasti harkita.
Uskon, että Mechelininkadun keskivaiheilla 1+1 kaistan ratkaisu saattaisi toimia. Hietaniemenkadulta etelään kaistoja tarvitaan enemmän, ja samaten Nordenskiöldinaukion lähellä. Näiden välilläkin kääntyjäkaistoja tarvitaan varmasti paikoitellen, mutta 1+1 kaistaisuus saattaisi myös toimia niillä katuosilla, jolla nyt on sallittu yöpysäköinti.
Kadulla olisi siis keskellä ratikka, sitten puut, autokaistat, pyöräkaistat, parkkikaistat ja reunimmaisena jalkakäytävät. Jalkakäytäväparkkeeraus vähenisi tai katoaisi, meteli pysyisi kohtuullisena ja ajonopeudet maltillisina. Asukkaiden kannalta tilanne olisi huomattavasti nykyistä parempi.
Toisaalta läpi ajavat autoilijat kärsisivät. Oleellista on selvittää, kuinka paljon he kärsisivät. Liikenne ruuhkautuu tiiviissä kaupungissa ennen kaikkea risteyksiin. Kaistojen vähentäminen risteysten välillä ei välttämättä juuri haittaa sitä. Ja jos samalla jotkin liikennevalot voitaisiin poistaa, autoliikenne saattaisi jopa sujuvoitua. Liikennesuunnittelun käyttämässä EMME-mallissa Mechelininkatudun etelä- ja pohjois-osien kapasiteetiksi on merkitty 1500 autoa tunnissa, mutta keskivaiheilla 2000. Tämä tarkoittaa, että keskivaiheilla katua voisi olla mahdollista kaventaa liikenteen kärsimättä liikaa.
Pyöräteiden tai kaistojen rakentamisen kannalta ei ole tärkeää, onko vieressä parkkikaista vai ajokaista. Mahdolliset ratkaisut ovat toki erilaisia, mutta kummasakin tapauksessa pyöräkaista mahtuu kadulle yhtä hyvin.
Asukaspysäköinti on Helsingin kantakaupungin järjestelmä, jossa tunnuksen lunastaja saa pysäköidä vapaasti kadun varteen. Muille pysäköinti maksaa. Tunnuksen hinta on nykyään 105 euroa vuodessa,
Joillain alueilla, erityisesti Töölössä on ongelmana, että paikkoja on vähemmän kuin pysäköijiä: Töölössä (alueet F ja H on 5922 paikkaa ja 8017 tunnusta. Mahdollisia pysäköijiä on siis selvästi enemmän kuin paikkoja. Pysäköintipolitiikkaa ollaan uudistamassa kokonaisvaltaisesti. Siinä yhteydessä asukaspysäköintitunnusten hinnat tulevat nousemaan. On myös esitetty, että hintaa voitaisin nostaa, kunnes paikkoja alkaa riittää kaikille halukkaille.
Hinnan nosto periaatteessa ratkaisee pysäköintiongelman, ainakin pitkän päälle. On kuitenkin ilmeistä, että lyhyellä tähtäimellä, Töölössä on ihan aito ja perusteltu tarve pysäköintipaikoille. Pysäköinnin tarve on myös ollut keskiössä monessa viime aikojen liikennekiistassa.
Valtuustoaloite taas on tapa nostaa asia keskusteluun. Kuka tahansa valtuutettu voi tehdä aloitteen. Kaupungin virkamiehet sitten pyytävät eri lautakunnilta näkemyksiä aiheesta, ja kaupunginhallitus antaa niiden perusteella vastauksen. Tyypillinen vastausaika aloitteille on 6 kuukautta.
Aloite ei yleensä johda suoraan siihen, että mitään tapahtuisi. Aloite on ehdotus, johon virkakoneistosta vastataan, ja sitten valtuusto keskustelee asiasta. Aloitetta voi kuitenkin käyttää tapana ohjata valmistelua ja keskustelua tiettyyn suuntaan.
Esimerkiksi tässä tapauksessa itse vastaus aloitteeseen tulee olemaan suunnilleen ”Mahdollisuudet muuttaa Mechelininkadun reunimmaiset kaistat asukaspysäköintipaikoiksi selvitetään liikennesuunnitelman tarkastelun yhteydessä.” Vastaus ei kuitenkaan ole tässä tärkeää, vaan se että liikennesuunnittelu oikeasti tutkii mahdollisuuden kaventaa Mechelininkatua. Ja aiheesta käytävä keskustelu: rakennetaanko Töölöä asukkaiden vai läpi kulkijoiden ehdoilla? Missä määrin kumpikin ryhmä huomioidaan.
Näin saat tekijänoikeusaloitteen eduskuntaan
Tekijänoikeusaloite on kerännyt kahdessa kuukaudessa puolet tarvitsemistaan allekirjoituksista. Jos ilmoituksia kertyisi tasaista tahtia lisää, homma olisi tällä selvä. Niin ei kuitenkaan käy. Alla olevasta graafista näkee, että ilmoitusten kertyminen muistuttaa pikemminkin logaritmista käyrää. Tai oikeastaan summaa logaritmisista käyristä: aina kun tapahtuu jotain merkittävää, lisätään edellisten päälle uusi log(x). Viimeisin pomppu tuli tasa-arvoisesta avioliittolaista, jonka allekirjoittajista kolme prosenttia kävi allekirjoittamassa myös tekijänoikeuslain.
Voisin pyytää, että allekirjoitat aloitteen. Mutta jos luet tätä, olet lähes varmasti jo allekirjoittanut sen. Viime perjantaina Effi lähetti kaikille jäsenilleen vetoomuksen hankkia allekirjoittajia, jotta 25 000 nimeä saataisiin kasaan kahden kuukauden merkkipaalun kohdalla. Pyyntö ei näy käyrässä millään tavalla. Kaikki Effin jäsenet ja luultavasti heidän kaverinsakin ovat jo allekirjoittaneet aloitteen.
Väitän, että aloite on nyt saavuttanut sen, mitä se voi pelkällä online-keräyksellä saavuttaa. Graafia sormella jatkamalla se kerännee 30 000 – 35 000 nimeä määräpäivään mennessä. Se ei riitä. Eduskunta käsittelee vain aloitteet, joissa on vähintään 50 000 nimeä. Tarvitaan uusia keinoja. Tai vanhoja keinoja.
Siksi pyydänkin, että keräät aloitteelle nimiä paperilla. Se on se tapa jolla tämä projekti viedään maaliin. Se on aivan mahdollista, vaatii vain hiukan työtä. Turkistarhauksen vastaiselle aloitteelle kerättiin 70 000 nimeä lähinnä paperilla.
- Jos jokainen aloitteen nykyinen allekirjoittaja hankkii yhden nimen, se yksin riittää
- Jos 10% aloitteen allekirjoittajista hankkii 10 nimeä, se yksin riittää
- Jos sata kovinta aktiivia kerää kukin 250 nimeä, se yksin riittää
- Jos jokainen aloitetta tukeva järjestö hankkii 2 500 nimeä (ja niillä useimmilla on paljon enemmän jäseniä), se riittää.
Haastankin kaikki aloitteen kannattajat keräämään allekirjoituksia. Yhden, jos olet kannattaja. Kymmenen, jos haluat todella auttaa ja 250, niin kuulut projektin kovaan ytimeen!
Toimi näin
1) Printtaa kannatusilmoituksia tästä tai tilaa niitä mailaamalla Joonakselle joonas.pekkanen (at) avoinministerio.fi. Painetut ilmoitukset ovat siistimpiä, joten isommat määrät kannattaa kerätä niille.
2) Esittele asia ihmisille ja pyydä heitä täyttämään ilmoitus. Varaa mukaan kirjoitusalusta ja kuulakärkikynä. Aloitteen tekstikin on hyvä olla mukana, jos joku haluaa sen lukea. Hommaa on myös mukavampi tehdä 2-3 ihmisen porukalla kuin yksin.
3) Postita kerätyt lomakkeet osoitteeseen:
Järkeä tekijänoikeuslakiin
PL 1403
00101 Helsinki
Voit säästää postimaksun pyytämällä postitussopimusnumeron Joonakselta.
4) Raportoi keräämisesi ja leveile aiheella kavereillesi. Keräystietoja varten tulee nettisivu, mutta sitä odotellessa postaa vaikka kommentti tähän blogaukseen.
Hyviä paikkoja kerätä nimiä on muun muassa
- Yliopistolla tai muutoin koululla (paljon ihmisiä, jotka monet kannattavat)
- Yhdistyksen kokouksessa (kaikki kannattavat esitystä?)
- Festareilla
- Tupareissa/synttäreillä/kotibileissä
- Keskustassa kadulla aurinkoisena päivänä
Jos oman keräyksen pystyttäminen tuntuu isolta tavalta aloittaa, voit myös lähteä mukaan keräystiimiin. Keräystapahtumia suunnitellaan täällä.
Kysymyksiä ja toimintaehdotuksia voi esittää Järkeä tekijänoikeuslakiin Facebook-ryhmässä.
Pallo on nyt sinulla. Pistetään kisa pystyyn, kuka kerää eniten nimiä!
HKL:n johtokunta 21.3.2013
Merkittävin asia oli taas automaattimetron tilannekatsaus. Kun muistio on nyt jo esitelty Höblässä ja käsitelty Hesarissa, niin tässä se katsottavaksi kaikille. Siinä on aika paljon kaikenlaisia ongelmia kiteytyneenä 23 sivuun. Tasapainon vuoksi katsoa myös edellisen kokouksen projektiesittely, joka käsittelee mitä kaikkea on saatu aikaan.
Projektissa on siis vaikeuksia. Se koitetaan kuitenkin vielä saada loppuun. Eilen minä, toimitusjohtaja Lahdenranta ja apulaiskaupunginjohtaja Sauri keskustellimme Siemensin kanssa etenemisestä. Vakaa aikomus on edelleen saada metro automatisoitua. Kriittisellä polulla on nyt ennen kaikkea vanhojen M100-junien automatisointi. Jos junat todetaan kelpaaviksi automaattiajoon nyt esitetyssä aikataulussa kesäkuussa, kaikki muut ongelmat kyllä vielä ratkeavat.
Muut lista-asiat menivät sitten esityksen mukaan, tosin niistäkin kyllä puhuttiin.
– Hakaniemen metropömpelin siirto Nordean taloon etenee. Odotamme Nordean allekirjoiusta. Ei siis varma, alustavasti toteutuu 2014-2015.
– Töölönkatu 49 myydään kaupungin kiinteistöyhtiölle, joka kunnostaa sen ja vuokraa HKL:lle työsuhdeasunnoiksi. Saaduilla rahoilla tullaan ostamaan kolmannes Ruskeasuon bussivarikosta, kuten kaupunginhallitus on päättänyt.
– Ratikoihin hommataan routtereita.
Johanna Sumuvuori on tehnyt valtuustoaloitteen, että metroliikennöinnin jatkoa yöllä voisi kokeilla. HKL vastaa, että jos sitä meiltä tilataan, niin sitten sitä ajetaan. Teknisiä esteitä tälle ei ole. Esittelijä muutti ehdotustaan niin, että lauantai- ja sunnuntailiikenteen jatkamista yhteen asti pidetään mahdollisena. Päätös siitä, jatrketaanko liikennettä tehdään aikanaan kaupunginvaltuustossa tai HSL:n hallituksessa, riippuen miten asian haluaa nähdä.
Suuri adressi
114 vuotta sitten, helmikuussa 1899, arkkitehti Harald Neovius sai idean: hän halusi kerätä Keisarille suuren kirjelmän, jonka mahdollisimman moni allekirjoittaisi. Ajatus oli osoittaa keisarille, että perustuslakien loukkaamista Helmikuun manifestilla vastusti koko kansa, ja pyytää alamaisimmin Keisaria harkitsemaan vielä asiaa.
Adressin laati senaattori Leo Mechelin (sama Mechelin, jonka kadun asukkailta nyt kysytään kantaa parkkipaikkoihin ja puihin). Yhdessätoista päivässä adressiin kerättiin 522 931 nimeä. Ylioppilaat hiihtivät kylästä kylään keräten nimiä. Esimerkkiksi Rovaniemeltä hiihdettiin 150 kilometriä Kittilään ja sama takaisin, sen jälkeen vielä hiihtäen kohti rautatietä Kemissä.
Säätyjen jäsenistä koottiin viisisataapäinen karvalakkilähetystö, joka vei adressin Bobrikovilta salaa Pietariin. Keisari ei ottanut heitä vastaan. Helmikuun manifesti jäi voimaan.
Kuusi ja puoli vuotta myöhemmin, suurlakon ja passiivisen vastarinnan jälkeen, keisari lopulta taipui. Manifesti kumottiin ja Suomelle kirjoitettiin uusi perustuslaki. Siinä määriteltiin ensimmäisenä Euroopassa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, sekä vapailla vaaleilla valittava eduskunta.
Nuo 522 931 allekirjoittajaa ja tuhannet nimien kerääjät eivät saaneet manifestillaan sitä mitä halusivat. He kuitenkin veivät eteenpäin sitä ajatusta, että kansa voi ja sillä on oikeus hallita itseään. Ilman heidän tekojaan, historia olisi voinut kulkea toisinkin.
Tänään, tasa-arvon päivänä 19.3.2013, 114 vuotta myöhemmin aloitettiin nimien keräys tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Kyse ei toki ole ihan yhtä suuresta asiasta, mutta ollaan silti yhteiskunnan perusinstituutioiden äärellä. 107 vuotta sitten naiset saivat oikeuden äänestää, nyt puhutaan heidän oikeudestaan mennä keskenään naimisiin. Viimeisenä pohjoismaana.
Kansalaisaloitteen perusti Suomen eduskunta suuressa viisaudessaan 13.1.2012. Sen tavoitteena oli ”edistää ja tukea vapaata kansalaistoimintaa sekä siten vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa, jossa eri väestöryhmät osallistuvat ja vaikuttavat aktiivisesti yhteiskunnan kehittämiseen”.
Ensimmäinen eduskunnalle jätetty kansalaisaloite käsitteli turkistarhauksen lopettamista ja sen allekirjoitti 69 381 ihmistä, kaikki omin käsin paperilapuille. Aloite ei toistaiseksi etene, koska eduskunta ihmettelee, miten se pitäisi ottaa vastaan. Eduskunnan pääsihteerin mielestä on ”varomatonta” ottaa kansalaisalotteita käsittelyyn.
Avioliittoaloitteen allekirjoitti tänään, ensimmäisen vuorokauden aikana yli 100 000 suomalaista. Se on kaksi ja puoli prosenttia äänioikeutetuista. Se on paljon.
Edellinen vastaava kansan tahdon ilmaus oli Suuri adressi, siinä pyydettiin perustuslain kunnioitusta. Sitä ei otettu vastaan, mutta lopulta se johti enempään kuin mitä pyydettiin: kansanvaltaan. Tärkeintä ei lopulta ollut se, mitä pyydettiin, vaan että herättiin pyytämään, sitten vaatimaan. Oli ehkä ”varomatonta” olla kuuntelematta kansaa.
Nyt pyydetään oikeutta avioliittoon. Ja perustuslain kunnioitusta. Tällä kertaa elämme demokratiassa, ja ehkä hallitsijoilla on nyt herkemmät korvat. Tärkeintä on edelleen kuitenkin vaatiminen. Se, että satatuhatta ihmistä antaa nimensä asialle yhdessä päivässä, on merkittävämpää kuin mikään laki. Se kertoo tahdosta muuttaa maailma paremmaksi.
En ole itse menossa lähiaikoina naimisiin yhtään kenenkään kanssa. En ole oikein naimisiin menevää tyyppiä. Jos kuitenkin päätän naimisiin mennä, pidän erittäin tärkeänä että saan itse valita puolisoni. Kuten sitäkin, että ystävänikin saavat valita puolisonsa.
Itseni, ystävieni ja kaikkien muidenkin puolesta: kiitän teitä kaikkia. Kiitos avarakatseisuudestanne. Kiitos tahdostanne toimia paremman maailman ja Suomen puolesta. Kiitos siitä, että saan elää maassa, joka kuitenkin pyrkii parempaan. Kiitos siitä, että meillä on toivoa.
Ei anneta tämän adressin mennä ohi eduskunnan korvien. Se on meistä kiinni.
ps. Jos et vielä allekirjoittanut, tee se tästä, ja kiitän sinuakin.
HKL:n johtokunnan lista 21.3.2013
Luvassa vaihteeksi lyhyt kokous, lista tässä
Töölönkatu 49 kivitalon myynti kaupungin kiinteistöyhtiölle tulee pöydältä. HKL:n omistama talo ollaan myymässä kaupungin vuokrataloyhtiö Auroranlinnalle. Auroranlinna kunnostaa huonokuntoisen talon, ja se pysyy vuokra-asuntokäytössä. Käsittääkseni nimenomaan HKL:n työsuhdeasuntoina.
Kaupungilla on linjaus, että liikelaitosten tulisi myydä työsuhdeasuntotalonsa kiinteistöyhtiölle, ja että niitä ei saa myydä vapailla markkinoilla. Kyse on siis omaisuuden keskittämisestä niin, että asuntojen vuokrausta ja ylläpitoa harjoittaisi vain muutama yksikkö kaupungissa. Ja jos hinta olisi korkeampi, maksettaisiin talosta kovemmat verot. Sikäli matala hinta on siis looginen: kaupunki kun lopulta maksaa kummankin osapuolen kulut.
Hakaniemen metriksen Länsipuolen sisäänkäynti siirretään sisään Nordean omistamaan taloon. Esitimme viimeksi kriittisiä kysymyksiä, mutta ei ollut aikaa keskustelulle. Nyt palataan asiaan.
Kyse on siitä, että kaupunki maksaa uudesta yhteydestä valtaosan ja Nordea vain vähän. Nordean kannalta kyse on (pää)osin yhteydestä parkkihalliin, joten hanke kytkeytyy siihenkin.
Toisaalta Siltasaarenkadun uudistussuunnitelmat (mm. paremmat bussipysäkit ja pyörätie) käytännössä vaativat sisäänkäyntipömpelin poiston, ja onhan se myös ruma. Lisäksi uusi sisäänkäynti on esteetön, mitä vanha ei ole.
Ratikoiden tietojärjestelmät päivitetään tulevaa uutta HSL:n tietojärjestelmää varten (ja koska ne ovat vanhoja). Täytyy kysyä, kuinka suuri osa kuluista tulee lipunmyyntilaitteista. Että voisiko ne jo nyt jättää pois ja säästää vähän.
Lisäksi valitaan yksi urakoitsija, hyväksytään kulunvalvonnan hankesuunnitelma jonka aiemmin palautimme parempaan valmisteluun ja kuullaan taas automaattimetron tilanteesta ja mitä sen kanssa aiotaan tehdä. Siitä kerron lisää kokouksen jälkeen.
Miksi keskustatunnelia ei kannata rakentaa
Pari viikkoa sitten Hesarissa oli juttua keskustatunnelista. Haastateltu Karoliina Savolainen sanoi ”Työmatka Latokaskesta Sörnäisiin kesti perjantaiaamuna omalla autolla 45 minuuttia ja illan kotimatka samoin. Raitiovaunulla ja bussilla työmatka kestäisi yhtä kauan.”
Kun länsimetro valmistuu, Savolainen siirtyy [1] luultavasti liityntäpysäköijäksi. Houkutus jättää auto Matinkylään ja hurauttaa siitä metrolla Kurviin on melko kova. Matka on nopeampi, ja metrossa voi vaikka lukea lehteä tai työpapereita.
Toisaalta jos rakennamme keskustatunnelin, Savolainen siirtynee takaisin auton rattiin. Tämä on arkijärjellä aika ilmeistä. Tarjolla olevat vaihtoehdot vaikuttavat siihen, miten ihmiset toimivat. Jos tehdään parempaa joukkoliikennettä, joukkoliikenteen käyttö lisääntyy. Jos tehdään uusia pääteitä, autoilu on entistä helpompaa ja nopeampaa, joten se lisääntyy.
Liikenne-ennusteille asia ei ole ollenkaan niin ilmeinen. KSV:n tekemä Kantakaupungin autoliikenneselvitys olettaa, että keskustatunnelin rakentaminen ei lisäisi yhtäkään automatkaa verrattuna siihen, että mitään ei tehdä.
Selvityksessä keskustatunneliin siirtyy vuonna 2035 noin 40 000 automatkaa päivässä. Ruuhkakarttaa tarkastelemalla suuri osa niistä näyttäisi tulevan Hakamäentieltä. Liikenne Sörnäisten rantatiellä kasvaa yli 20 000 autolla päivässä ja ruuhkaprosentti nousee yli yhdeksäänkymmeneen. Myös Hämeentiellä läpiajoliikenne lisääntyy, sekä tietenkin Länsiväylällä ja Lauttasaarentiellä. Hakamäentiellä taas vähenee yli 6000 autoa päivässä. Keskustatunneli siis siirtää kantakaupunkiin läpiajomatkoja, jotka muutoin kiertäisivät sen.
Toisaalta kantakaupungin automatkat nopeutuisivat ennusteen mukaan – keskimäärin 28 sekunnilla. [2] Tässä malli kuitenkin on väärässä: kun autoliikenteen määrä lisääntyy, ei ruuhka helpota ollenkaan noin paljoa. Juttelin mallin tekijän kanssa, ja hän vahvisti, että yksinkertaisuuden vuoksi keskustatunnelia mallinnettaessa oletettiin, ettei se aiheuta siirtymiä joukkoliikenteestä henkilöauton käyttäjäksi. Aiemmin samaa asiaa tutkittaessa saatiin tulokseksi, että noin 13 000 matkaa siirtyisi lähinnä joukkoliikenteestä autoiluun. Siis esimerkiksi Karoliina Savolainen siirtyisi metrosta takaisin rattiin.
Tämä yksinään jo riittää lähes mitätöimään keskustatunnelin hyödyt. 13 000 lisäautolla ruuhkat eivät keskustassa juuri vähenny, mutta joukkoliikenteen matkustajamääriin tulisi parin prosentin notkahdus. [3]
Tilanne on kuitenkin tätä pahempi. Autoväylien rakentaminen ei pelkästään siirrä liikennettä julkisesta liikenteestä (ja pyöräilystä) autoiluun, vaan myös synnyttää uusia automatkoja, joita ei muutoin tehtäisi ollenkaan. Britannian päätiekomitea totesi jo 1994, että tierakentaminen urbaaneilla alueilla näyttäisi todellakin lisäävän liikennettä sen sijaan että se helpottaisi ruuhkia. Komitea päätyi suosittamaan, että kiinteän kysynnän olettavia malleja ei pitäisi käyttää perusteluina tiehankkeille urbaaneilla alueilla.
Aihetta on sen jälkeen tutkittu maailmalla melko runsaastikin. Hyvän yhteenvedon tuloksista tarjoaa Todd Littmanin artikkeli ”Generated Traffic and Induced Travel Implications for Transport Planning”. Tiivistetysti: eri tutkimusten mukaan 50% – 100% lisärakentamisen tuomasta vapaasta kapasiteetista täyttyy uudella autoliikenteellä. Seurauksena tiehankkeiden hyödyt ruuhkan välttämisessä ovat yleensä mallien ennustamaa pienemmät ja haitat toisaalta mallien olettamaa suuremmat.
Helsingin liikennesuunnittelussa ei ole käytössä ennustemenetelmiä, jotka huomioisivat tiehankkeiden synnyttämän lisäliikenteen, vaan liikenteen kokonaiskysyntä oletetaan kiinteäksi.
Kolikon toinen puoli on, että ilman uusia autoväyliä liikenne myöskään ei kasva. Terveellä järjellä on ilmeistä, että vaikkapa Mechelininkadulla ei mitenkään voi kulkea enempää autoja kuin kahta kaistaa mahtuu kulkemaan (Mechelininkadun eteläpäässä noin 1500 suuntaansa tunnissa; liikennevalot määrittävät käytännössä kapasiteetin). Malli kuitenkin ennustaa (s. 24) mm. Mechelininkadulle korkeimmillaan 1850 autoa tunnissa. Siis 350 autoa enemmän kuin katu maksimissaan vetää. Tämä ilmeinen mahdottomuus johtuu siitä, että malli olettaa kadulle mahtuvan rajatta lisää autoja. Autoliikenteen nopeus on mallissa aina vähintään 30% oletusnopeudesta, eli todellisia seisontaruuhkia ei voi tapahtua.
Todellisuus taas toimii toisin. Hyvä esimerkki ennustemallien ja todellisuuden ristiriidasta on Turunväylän alku. Vuonna 1991 Turunväylää kulki noin 39 000 autoa vuorokaudessa, ja 20 vuoden päähän vuodelle 2010 ennustettiin 50 800 autoa vuorokaudessa jos ei tehdä mitään. Tämä perusteli Pasilanväylän rakentamista. Kävikin niin, että Pasilanväylään ei ollut rahaa, eikä sitä rakennettu. Turunväylää kulkee 37 200 autoa vuorokaudessa, koska sen enempää Huopalahdentien risteys ei vedä. Autoliikenne täyttää sen tilan mikä sille annetaan, eikä se voi sen suuremmaksi kasvaa.
Sama pätee koko Helsingin kantakaupunkiin. Kantakaupungin rajan ylittävien autojen määrä saavutti lakipisteensä 80-luvun lopussa ja on sen jälkeen pysynyt suunnilleen samana, heiluen vähän taloustilanteen mukaan. Vaikka autoilu on seudulla lisääntynyt rajusti, väestö kasvanut ja talous samaten, autoja tulee kantakaupunkiin sen verran kun katuverkko vetää, eikä sen enempää.
Skenaarioiden mukaan liikenne kuitenkin lähtee aivan näinä vuosina taas jyrkkään nousuun. Epäselväksi jää, miten tämä voi tapahtua, jos lisää autoväyliä ei kantakaupungin läpi auota. Vai olisiko sittenkin niin, että todellisuus on vahvempi kuin ennustemalli?
Enkä tarkoita nyt, että liikenteen ennustemallit olisivat huonoja. Samanlaisia ne mallit muuallakin on. Pitää vaan ymmärtää, että mallilla on rajansa: se ei voi vastata mihin tahansa. Aivan erityisesti käytetyt mallit eivät voi vastata siihen, tarvitaanko keskustatunnelia. Siihen vastataan aivan toisella tapaa, jonka esittelen alla:
Kaupungin tavoite on lisätä joukkoliikenteen kulkumuoto-osuutta ja rajata autoilun osuutta, koska autoilu on liikennemuodoista kallein. Keskustatunneli lisää autoilun kulkumuoto-osuutta ja vähentää joukkoliikenteen osuutta. Siksi keskustatunnelia ei tule rakentaa. Se on kallis tapa heikentää kaupungin liikenteen toimivuutta.
[1] Tekstissä esitetyt arviot Karoliina Savolaisen tulevasta käytöksestä ovat luonteeltaan spekulatiivisia eivätkä perustu mihinkään tietoon.
[2] Mallissa keskustatunneli säästää ruuhkatunnin autoilijoilta yhteensä 390 tuntia. Jaettuna 49 300 automatkalle tämä tekee keskimäärin 28 sekuntia.
[3] Helsinkiläiset tekevät vuorokaudessa 1 386 000 matkaa, joista joukkoliikenteellä 38%, eli noin 530 000 matkaa. Tästä 13 000 matkan vähentymä on vajaat 3%. Koko seudun matkojen määrä on tietenkin suurempi, joten notkahdus on seudun tasolla vajaat 2%.
Sata punnerrusta
Muuankin nörtit houkuttelivat minut mukaan sadan punnerruksen haasteeseen. Se on ohjelma, jossa on tarkoitus kuuden viikon treenillä (alle tunti viikossa) kyetä tekemään sata punnerrusta. Sivu kovasti lupailee, että kuka vaan pystyy siihen ja että kyse on vain tahdonvoimasta.
No, pakkohan tällaista on kokeilla. Ohjelman minimalismi ja systemaattinen mittaaminen ovat esteettisesti vetoavia. Vältän yleensä keskustelemasta liikuntasuorituksista, mutta insinöörivaistoni mittaamiseen ohitti sivistyksen pintasilauksen.
Tein aloitustestin sunnuntaina. 28 punnerrusta. Muistelen joskus teininä pystyneeni parempaankin, mutta muistikuva on kyllä hatara. Ohjelma suositteli tuolla tuloksella hyppäämään suoraan viikolle kolme, jossa päädyin kolmesta tasosta vaativimmalle. Eli neljässä viikossa minun pitäisi pystyä sataan punnerrukseen. Ken elää, se näkee.
Tänä aamuna tein ensimmäiset harjoitukset. 14 + 18 + 14 + 14 + 14 punnerrusta. Viimeisen sarjan olisi pitänyt olla pidempikin, mutta tuossa kohti tuli raja vastaan.
Ennustan, että ohjelma toimii: se toisaan nostaa varmasti kykyä tehdä punnerruksia. Jopa merkittävästi.
Ennustan, että ohjelma ei toimi. En tule pystymään sataan punnerrukseen neljän viikon kuluttua. 80 ehkä, mutta 100 ei. Sivua lukemalla saa pieniä vihjeitä, ettei sitä ehkä ole vakavissaan tarkoitettu toteutettavaksi kuudessa viikossa. Esimerkiksi viikkojen 2 ja 4 jälkeen pitää erikseen tehdä testi uusiksi, mutta parin päivän tauolla, jolle ei ole varattu aikaa.
Lisäksi en oikein usko, että pelkkä punnertelulla on vielä kovin ihmeellisiä terveyshyötyjä tai edes kuntoa kohottava vaikutus. Aerobinen liikunta on paljon tärkeämpää, eikä siitäkään kannata ottaa stressiä, koska stressi on haitallista.
Jos keskeytän, todennäköisin syy on hienomotoriikan kärsiminen jatkuvan lihaskivun takia. Punnerrusten jälkeen näppäimistöllä kirjoittaminen on vähän aikaa vaikeaa ja kaatelen laseja. Jos kömpelyyttä ei opi kompensoimaan, se heikentää elämänlaatua hiukan liikaa.
Tarkoitukseni on nyt siis punnerrella neljä viikkoa, ja sitten lopettaa. Tulos on se mikä on, ja mittaaminen on kiinnostavampaa kuin punnerrusmäärät. Eikä tämä kovin kummoisesta kuntoilusta käy.
Raportoin tuloksia tähän postaukseen. Suunnilleen samaan tahtiin ehtii vielä mukaan.