Blogin uusimmat

Kaivokadulle sujuvampaa liikennettä ja elävämpi keskusta

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 27.8.2023 | 0 kommenttia
Havainnekuva Kaivokadusta jossa kasvaa puita

Keskustan liikennejärjestelmän periaatteita suunnitellaan parhaillaan. Keskeinen osa esitystä on Rautatieaseman edustan muuttaminen kävelyalueeksi jonka poikki kulkevat vain ratikat (ja fillarit). Ehdotus on kokonaisuudessaan paljon laajempi, koskien koko Helsinginniemeä, mutta Kaivokatu on sen keskeisin kohta, joten keskityn nyt siihen. Rautatieaseman edusta on Helsingin ja luultavasti koko maan vilkkain kävelyalue. Keskustaan saapuu 50 000 ihmistä joka päivä … Jatka artikkeliin Kaivokadulle sujuvampaa liikennettä ja elävämpi keskusta

Sörnäistenranta ja keskustatunnelin haamu

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 24.5.2023 | 1 kommentti

Sörnäistenranta – alue Merihaasta pohjoiseen – on helsingin kantakaupunkia. Sinne suunnitellaan tiivistä uutta aluetta 1400 ihmiselle. Sörnäisten rantatie käännetään mutkalle nykyisen huoltsikan kohdalle, jotta rantaan saadaan tilaa. Se on hieno uusi alue, Kallion jatke rantaan itäpuolella. Alueen suunnittelua häiritsee kuitenkin kolme autoilun aavetta – fiktiivisten autojen tarvetta, joita ei reaalimaailmassa ole olemassa, mutta jotka kuitenkin … Jatka artikkeliin Sörnäistenranta ja keskustatunnelin haamu

Idän pikaratikka

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 15.5.2023 | 1 kommentti

Ensi syksynä ratikka alkaa kulkea Itä-Helsingissä, 72 vuoden tauon jälkeen, kun Jokeri aloittaa liikennöinnin Itäkeskuksesta Viikin, Oulunkylän ja Haagan kautta Espooseen. Ja seuraavat ratikkalinjat aukeavat Laajasaloon parin vuoden päästä kuljettaen matkustajia aluksi Hakaniemeen, myöhemmin Steissille ja Länsisatamaan. Kauempana tulevaisuudessa siintää ns Jokeri-0. Poikittaislinja, joka liikennöi Herttoniemestä Pasilaan ja Meilahteen. Ja ehkä pidemmältäkin idästä. Myös Laajasalon … Jatka artikkeliin Idän pikaratikka

Länsiväylä kaduksi

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 9.5.2023 | 0 kommenttia

Linjasimme kaupunkiympäristölautakunnassa, että länsiväylä pitäisi muuttaa kaduksi. Päätös syntyi äänin 7-4, kun lautakunta Anni Sinnemäen esityksestä muutti Länsiväylän ympäristön osayleiskaavan suunnitteluperiaatteita. Pohjaehdotuksena oli moottoritietunneli Lauttasaaren halki ja runsas rakentaminen sen päälle sekä täyttömaalle, joka tehtäisiin tunnelin kaivuumurskasta. Lautakunnan kannattama katuvaihtoehto sisältää niinikään rakentamista, mutta koska tunnelin murskaa ei ole vieressä odottamassa loppusijoituspaikkaa, merentäytön määrä voi … Jatka artikkeliin Länsiväylä kaduksi

Vihreiden vaalitappio 2023 kartalla

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 13.4.2023 | 0 kommenttia

Vihreät kärsi eduskuntavaaleissa rökätetappion, jonka syitä on analysoitu laajalti. Tappion on arveltu johtuvan ainakin siitä että Vihreät on liian vasemmalla Vihreät on liian oikealla Vihreät ei keskity luonnonsuojeluun Vihreät keskittyy vain luonnonsuojeluun Vihreät puhuvat liian vaikeasti Vihreät puhuvat liian yksinkertaistaen Helsingissä on kaadettu puita Itse uskon, että jokainen näistä syistä on todellinen. Vihreiden äänimäärä laski … Jatka artikkeliin Vihreiden vaalitappio 2023 kartalla

Hanasaari B on sammunut

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 1.4.2023 | 0 kommenttia

Voimalan valvomosta juuri saamani tiedon mukaan Hanasaari B on lopettanut sähkön jakelun valtakunnanverkkoon tänään klo 12.16. Jälkilämpöjä ajetaan kaukolämpöverkkoon vielä pari tuntia, ettei mitään mene hukkaan. 114 vuoden hiilenpoltto Helsingin itäisessä kantakaupuingissa on päättynyt. Nämä 114 vuotta ovat muuttaneet kaupunkia paljon. noin 100 000 asukkaan teollistuva kaupunki on kasvanut 1 600 000 asukkaan metropoliksi. Hiili toi sähköä, … Jatka artikkeliin Hanasaari B on sammunut

Taktinen äänestäminen Helsingissä (älä tee, mutta jos kuitenkin teet)

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 31.3.2023 | 0 kommenttia

Taktinen äänestäminen ei toimi eduskuntavaaleissa kovin hyvin. Oras Tynkkynen kuvasi tämän hyvin. Riski saada aivan muu tulos kuin tarkoittamansa on liian suuri. Jos kuitenkin haluaisit taktikoida Helsingissä, niin rakensin analyysin, joka kertoo miten se onnistuu parhaiten. Taktisen äänestämisen idea on äänestää omasta mielestä parhaan sijasta jotain ihan ok puoluetta, jotta välttäisi vielä ikävämmät vaihtoehdot. Jotta … Jatka artikkeliin Taktinen äänestäminen Helsingissä (älä tee, mutta jos kuitenkin teet)

Miksi tasatariffi ei toimi

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 28.3.2023 | 1 kommentti

HSL:n johto esitti tasatariffia koko seudun liikenteeseen. Suunnitelma ei luultavasti tuota odotettuja hyötyjä, ja vaikka tuottaisikin, se heikentäisi HSL:n taloutta tavalla, josta HSL:n olisi vaikea selvitä. Vaikuttaa siltä, että HSL:n johdossa ei täysin ymmärretä, mikä on joukkoliikenteen rooli kaupunkiseudulla ja miten joukkoliikenteen talous toimii. HSL:n hallitus onneksi kaatoi esityksen. Käyn tässä läpi tasatariffiehdotuksen ongelman, analyysin … Jatka artikkeliin Miksi tasatariffi ei toimi

Käytäntö syö strategian aamiaiseksi (Linnanrakentajantie)

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 8.2.2023 | 0 kommenttia

Eilen kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi Linnanrakentajantien katusuunnitelman pienin muutoksin. Linnanrakentajantie ammattikielellä sanottuna ns. epämiellyttävää kaupunkitilaa, eli suomeksi sanottu aivan kauhea paikka. 6-7 kaistaa autoja ajaa 50km/h, meteli on kova ja kävellen tai pyörällä on syytä varoa henkensä edestä: juuri tässä kuoli pyöräilijä pari vuotta sitten. Ja meille esitetyissä suunnitelmissa kaistoja tulee yksi lisää ja puurivi keskeltä lähtisi. … Jatka artikkeliin Käytäntö syö strategian aamiaiseksi (Linnanrakentajantie)

Ei levennetä Oulunkyläntietä

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 20.12.2022 | 0 kommenttia

Kaupunkiympäristön lautakunnassa päätimme palauttaa valmisteluun Oulunkyläntien ympäristön kaavan, koska katu oli siinä liian leveä. Kyseessä on Oulunkyläntien alue Puu-Koskelan ja Oulunkylän aseman välillä. Nykyisellään tie on siinä leveä ja maantiemäinen. Ajoradan on 13 metriä leveä ja maantiemäinen. Toisaalta katua reunustavat puurivit ja loiva kaarre ovat kadun tärkeitä ominaispiirteitä. Kaavan idea on luoda jatkumo Koskelan pientaloalueelta … Jatka artikkeliin Ei levennetä Oulunkyläntietä