Otso Kivekäs #806

Ehdolla Kaupunginvaltuustoon numerolla 806

Olen kolmen lapsen isä Helsingin Kumpulasta. Työkseni vien eteenpäin digitalisaatiota suurehkon yrityksen digitalisaatiojohtajana, vapaa-ajallani johdan Helsingin kaupunginvaltuustoa. Aiemmin olen johtanut mm. Pyöräliittoa & Tieteen ja teknologian Vihreitä.

Koulutukseltani olen filosofian maisteri tietojenkäsittelytieteestä, Helsingin yliopistolta. Tutkintoon mahtui kaikenlaista tieteentutkimuksesta ja sosiaalipsykologiasta matematiikkaan ja tilastotieteeseen.

Politiikan, työn ja perhe-elämän jälkeen aikaa harrastuksille jää vähän vähemmän. Keväisin usein korjailen vanhaa purjevenettä ja heinäkuun vietämme vesillä. Lisäksi luen sen minkä ehdin, ja ajan pyörällä ympäri kaupunkia.

Blogin uusimmat

Kokeellisen tieteentutkimuksen seura kiittää Aalto-koesarjaa

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 9.1.2010 | 2 kommenttia

Kokeellisen tieteentutkimuksen seura kehuu Suomen hallituksen rohkeutta satsata lamaoloissa 700 miljoonaa Aalto-hankkeeseen, jossa kokeellisen tieteentutkimuksen keinoin pyritään selvittämään, voiko kolmesta keskinkertaisesta korkeakoulusta luoda huippuyliopiston pelkällä rahalla. ”700 miljoonan euroa on kansainvälisestikin huomattava summa kokeellisessa tieteentutkimuksessa. Pientähän se on verrattuna Amerikassa kokeelliseen taloustieteeseen käytettyjen miljardien rinnalla, mutta tieteentutkimus on kokeellisena tieteenä vielä melko nuori” selittää Tuomas … Jatka artikkeliin Kokeellisen tieteentutkimuksen seura kiittää Aalto-koesarjaa

Muistojen Karjala

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 17.12.2009 | 5 kommenttia

Jo mainitussa Armfelt-elämänkerrassaan Stig Ramel kirjoittaa: ”Venäjän hallussa olleet alueet säilyttivät vahvasti omalaatuisen erikoisluonteensa koko sen ajan, jonka ne kuuluivat Suomeen.” Puhutaan siis Vanhasta Suomesta, eli suunnilleen sittemmin luovutetusta Karjalasta ja ajanjaksosta 1812-1940. Kannattaa lukea toisemman kerran, ja miettiä hetki. Tätä et nimittäin suomalaisesta kansakouluhistoriasta löydä. Kertaakaan 12-vuotisella koulu-urallani tai myöhemmässä kursorisessa tutustumisessa kansantajuiseen historiankirjoitukseen … Jatka artikkeliin Muistojen Karjala

Pohjolan italialaiset

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 16.12.2009 | 2 kommenttia

Suomalaisessa mytologiassa autonomian aikaa pidetään jonkinlaisena esi-itsenäisyytenä (olemmehan olleet kansakunta jo jonkin aikaa, ei vain vuodesta 1917!). Tuon myyttisen alkutilan synnyttämisessä oli ehkä merkittävin rooli Gustav Mauritz Armfeltillä, Suomen asian komitean ensimmäisellä puheenjohtajalla ja vt. kenraalikuvernöörillä joka käytännössä rakensi autonomian ajan hallintomallin ja mm. siirsi pääkaupungin sekä palautti Karjalan. Gustav Mauritz oli keikari jonka intohimona … Jatka artikkeliin Pohjolan italialaiset