Necesse est

Kun pitkittynyt myrsky teki laivaliikenteen välimerellä lähes mahdottomaksi kenraali Gnaeus Pompeius (ei se Pompeius, vaan hänen poikansa) lausui Navigare necesse est vivere non est necesse, eli purjehdus on välttämätöntä, eläminen ei.

Purjehdus todella oli välttämätöntä. Rooman elintarvikehuolto oli täysin Egyptistä tuotavan viljan varassa. Jos kaleerit jäisivät liian pitkäksi aikaa satamaan, Roomassa alkaisi kuolla väkeä kuin kärpäsiä, eikä jo horjuva tasavalta kestäisi sitä poliittisestikaan, vaan hajoaisi. Parin merimiehen elämä oli tässä yhtälössä täysin yhdentekevää.

Nykymuodossaan ”purjehdus on välttämätöntä, muu ei” onkin sitten saanut jo aivan eri merkityksen. Enoni sanoin, jos purjehdus ei olisi välttämätöntä, ei sitä kyllä millään muullakaan voisi perustella. Apriorinen välttämättömyys on siis välttämätöntä.

Välttämätöntä toimintaa Pernajan edustalla kesällä 2010. Kuva on harhaanjohtava. Nykyään olen tietenkin paljon ruskettuneempi, lihaksikkaampi, laihempi ja muutoinkin komeampi. Eikä Pernajaakaan enää ole.

Nykyaikajan osuva vastine antiikin purjehdukselle olisi ehkä tietoliikenne. Jos se lakaa toimimasta, alkaa yhteiskunta rakoilla. Siinä yhtälössä eivät muutamat pitkät illat tai hajonneet avioliitot paljon paina. Bitin on kuljettava! Asenteessa on jotain tuttua (joskin saisi mokkulan bitti kyllä kulkea vähän vakaammin täällä mökillä…)
 
Puutarhanhoito taas sai välttämättömimmän aseman muinaisessa Kiinassa, joskin sekään ei ollut kovin tärkeää. Melko paljon filosofisempaa kuin roomalaisuus.

Sivupalkissa on ollut tässä viikon verra äänestys siitä, mikä ei ole turhaa. Jaetussa kärjessä olevasta purjehduksesta tekstiä yllä, puutarhanhoidosta luvassa myöhemmin, jahka tomaatit kypsyvät. Tietoliikenteestä olen jo kirjoittanut kotitarpeiksi.

Koska uskon demokratiaan yhteisissä asioissa, ja suhtaudun alentuvan halveksien kaikenlaiseen BB-demokratiaan, jossa ”yleisö” eli rahvas äänestelee sirkushuvina tyhjänpäiväisistä asioista, jätän voittajasijaa pitävän teiniagstisen lauseen kaiken turhuudesta yksinkertaisesti käsittelemättä. Lukekaa vaikka Sartrea tai Kunderaa, minulla ei ole aiheeseen mitään lisättävää.

Niin, ja oikeastihan välttämätöntä on tietenkin pyöräily. Tällä kertaa välttämätöntä oli pyöräillä 120km mökille.

Kesäkumit

Viime päivinä pyöräillessä on jo tehnyt mieli vaihtaa kesäkumit alle. Ainoastaan keskuspuistossa on enää lunta (sohjoa), ja suurin osa sorastatakin on jo lakaistu pois.

Kapeat 28 millin renkaat ilman nastoja tuovat aivan toisen fiiliksen ajamiseen, kun yhtäkkiä pääseekin paljon lujempaa, mutta pitää alkaa ennakoida töyssyjä. Meno on melko liukasta, niin sanoakseni.

Pyörän kumi on siitä epätavallinen peniksenjatke, että sen kuuluu olla kapea. Niihin tavanomaisiin katumaastureihin, viritettyihin tietokoneisiin ja urheluvälineisiin kumin kyllä yhdistää mielikuvat suorituskyvystä ja nopeudesta (öö, miksiköhän muuten) sekä epätarkoituksenmukaisuus. Sillä pieni vierintävastus ei edellytä pientä leveyttä; ne vaan tuppaavat halvoissa renkaissa korreloimaan. Kaupunkikäyttöön leveämpi, mutta ajotuntumaltaan kevyt rengas olisi varmasti parempi.

Toinen, yleisempääkin arvonantoa nauttiva, kesäkumi on tietenkin Radio Mafian klassinen kampanja, jossa jaetaan nuorisolle kortsuja läpi koko maan kesätapahtumissa, paitsi ehkä suviseuroilla. (?) Siinä kapeus ei olisi myyntivaltti, mutta nyt ei olekaan kyse mistään metaforista.

Itse en ole koskaan päässyt käyttämään kesäkumeja niiden varsinaiseen tarkoitukseen, eli seksin harrastamiseen ennestään tuntemattomien ihmisten kanssa yleisötapahtumien yhteydessä. Käytin niitä saamiani sitten muissa yhteyksissä. Ja kun olen ollut jo hyvän aikaa siinä iässä, jossa on sekä varallisuutta että ymmärrystä ostaa omat kondominsa, ei tilaisuutta ehkä enää tule.

Kampanjaan jotenkin sotkeentuneet punaisen ristin mukaan: ”Vaikka kesäkumikampanjassa jaetaan kondomeja, tavoitteena ei ole yllyttää nuoria seksiin”.

Miksei ole? Saisi olla.

Koska tekee mieleni polttaa olkinukkeja, leikitään että joku vastarannankiiski väittää vastaan ja haluaa vähentää nuorten seksisuhteita. Esimerkiksi Krisut tai Timo Soini. He ovat tietenkin väärässä.

Jos omiin muistoihin voin yhtään luottaa, niin kyllä siihen seksiin olisi saanut yllyttääkin, kivaahan se oli. Ja jotenkin kauhean hankala päästä asiaan ja lopettaa jahkaaminen. Yleistän tästä, että jostain iästä (jonka jätän määrittelemättä) eteenpäin nuorten harrastama seksi on useimmiten myönteinen asia kaikille asianosaisille ja parantaa heidän elämänlaatuaan. Väitän, että nuorison keskuudessa tehty gallup varmasti tukisi teoriaani.

Jos minä tekisin vaalikoneen, siinä olisi kysymys:

”16-18 vuotiaiden harrastama seksi on voittopuolisesti myönteinen asia, ja sitä tulisi edistää eikä pyrkiä rajoittamaan. (1-5)”

Alta kolmen vastanneet ovat joko tekopyhiä tai friikkejä. Tai vähintäänkin kärsivät muistinmenetyksestä.

Jostain syystä mieleen nousi soimaan vanha pseudomainoksen pseudohitti. Sitä mukaillen:

Kesäkumi vie meidät tanssiin
Kesäkumi vaivuttaa transsiin
Kesäkumi!
Kesäkumi!

Solmut sielun kumilla avautuu
Fiilis vie mun rannalle tanssimaan
Nyt on aika kerältään oikaisuun
Kumin taika johdattaa seikkailuun

Kesäkumi vie meidät tanssiin
Kesäkumi vaivuttaa transsiin

Helmenkalastaja

Rakas päiväkirja,

tänään kalastin helmiä viemäristä. En löytänyt, mutta jotainhan sitä pitää yrittää. Sen sijaan löysin 7 hiuspinniä, 5 hammastikkua, nuppineulan ja parsinneulan. Osoittautui, että helmet hulahtavat läpi vesilukosta, hiuspinnit eivät.

En ole toki ainoa tällä alalla, onhan myös Juhana Helmenkalastaja, takavuosien bisneshömppäjulkkis. Mielenterveysseuran suosituksesta en nyt googlaa, mitä Juhanalle mahtaa kuulua. Mutta jotain hän kai yrittää.

Yrittämiskulttuuriin tässä maassa kuuluu jotenkin syväänjuurtuneena tapa valittaa kuinka valtio tekee yrittämisestä niin kovin kovin vaikeaa. Esimerkiksi kuinka paljon hankalaa ja aivan turhaa byrokratiaa yrittäjän kontolle sysätään. Kaikenlaisia hankalia veroja pitää maksaa, lupia hakea ja palkan sivukuluja sekä lomarahoja tilitellä ties minne. Ihan tutkitusti byrokratia on Suomessa kuitenkin matalimmasta päästä länsimaita, kehitysmaista ja niiden lahjusrumbasta puhumattakaan. Toimiva oikeusvaltio kun on aika iso etu.

Toinen valituksen vakiokohde on verotus. Kuinka valtio ryöstää yrittäjän työn hedelmät. Samalla tavalla se verorasite kuitenkin kohdistuu palkansaajiinkin. Kun alvi tilitetään valtiolle, on akateemista saivartelua, olisiko se raha muutoin päätynyt työntekijän vai yrittäjän taskuun, vai kenties kuluttajan. Poissa kierrosta on poissa kierrosta. Sitäpaitsi ihan kateuslistoja selaamalla huomaa nopeasti, että ainakin menestyvät yrittäjät maksavat veroja lähes puolet vähemmän kuin samalla tulotasolla operoivat palkansaajat.

Että menkää töihin jos on noin vaikeaa, hipit!

Oikeasti vaikeaa on joillain siinä ikävässä rajapinnassa yrittämisen ja palkkatyön välillä. Pakkoyrittäjillä, työsuhdeturvattomilla freelancereilla ja sen sellaisilla prekaareilla. Kaikille ei voi sanoa ”mene töihin jos ei miellytä”. Näyttäkää minulle työsuhteessa olevan kampaaja.

Mutta mitä tekee Helmenkalastaja? Helmenkalastaja ei valita yrittämisen vaikeudesta. Se ei sopisi positiiviseen imagoon. Sen sijaan hän pukee päälleen laadukkaan kotimaisen tehdaspuvun, ja myy sellaisen sinullekin! Tai jotain yritysvalmennusta…

Kirjoittaja ei ole yrittäjä työvoimaviranomaisten tarkoittamassa mielessä.

Kuvia kissastani

Blogin tarkoitushan on, että kirjoittaja laittaa sinne kuvia kissastaan. No, minun kissani on sitten vissiin viime aikoina harrastanut lähinnä raideliikennettä ja pyöräilyä. Työpaikan kissa taas nyplää bittejä ja siinä sivussa suunnittelee vallankumousta.

Itse asiassa minullahan ei edes ole kissaa. Korvikkeeksi tässä kuva kissa-aiheisesta kenkätelineestä, jonka tein noin vuonna -97. Toisen päädyn istuva kissa ei päässyt tällä kertaa mukaan kuvaan, mutta tuo seisova onkin hienompi. Hyvin on kestänyt käyttöä parillakin eri koulukaverilla, vaikka perusdesignissa on fundamentaaleja ongelmia (muoto ennen kestävyyttä).

Vahtikissa työssään

Syksyllä innostuin pitkän tauon jälkeen taas vähän väkertämään, kun eteiseen tarvitsi epätavallisen matalan naulakon. Siis z-akselin suunnassa. Sille ei suomessa ole hyvä sanaa, jos se ei ole syvä, vaan…? Alla muutama kuva.

Naulakko tuoreeltaan tyhjänä
Ja seuraavana päivänä käytössä. Jostain syystä valoisalla tulee paljon parempia kuvia…

Työkaluina toimivat pistosaha, pystypora, viila ja hiekkapaperi, maalina kolme kerrosta valkolakkaa. Hattuhylly on itse asiassa K-raudan kukkahylly. Lintuprofiilien mallit on tusinan googlekuvan vaikutteista yhdistelty ja sitten runnottu funktionaalisiin tarpeisiin sopiviksi. Tunnstaako joku vielä lajin tai edes heimon?

Taloyhtiön askarteluhuoneesta on melko iso ilo tälläisessä, ei näitä asunnossa viitsisi tehdä, kun projekti on kuitenkin kuukausitolkulla levällään. Eikä minulla edes ole omaa höyläpenkkiä.

Tässäkin tapauksessa kestävyys sai väistyä esteettisten ratkaisujen tieltä. Erityisesti henkaritanko voisi potentiaalisesti repiä linnut, kun puun syyt ovat väärin päin. Tueksi sisään on piilotettu 12 sentin ruuvit.

Hyvä elämä

Tuossa kun söin aamiaiseksi graham-paahtoleipiä itsetehdyllä omenahillolla, paistettuja luomukananmunia ja Alfred Nordquistin tummapaahtoista kahvia, luin Hesarista(*) juttua uusista painonhallintakursseista. Läheltä piti, etten saanut verenpainetautia pelkästä tuohtumuksesta.

”Tämmöisen vois vaikka jokainen tehdä kotona. Hyvä elämä. Mitä se sinulle merkitsee? Juttelet itsesi kanssa. Tämä voi olla aika pysäyttävääkin.”

[terveyskonsultti] Vanhanen kehottaa miettimään, mitkä asiat voi muuttaa ja mitkä ei. Työ on mitä on. Asuinpaikka on missä on. Mutta syömiseen voi vaikuttaa! Liikkumiseen voi vaikuttaa!

Tämä todellakin nyt on aika pysäyttävää. Yrittäkö joku ihan oikeasti auttaa elämäntapojen muuttamiseen näin? Ja ihmiset uskovat tämän auttavan? Alkaa jo pelottaa.

Noin näppituntumalla, hyvinvoinnin kolme tärkeintä kulmakiveä ovat perhe, työ ja koti. Jotta voisi olla onnellinen elämässään, kaikkien kolmen pitää olla sellaisia, että niiden kanssa voi elää. Ei täydellisiä, mutta tilanteessa jonka voi hyväksyä. Jos parisuhde ahdistaa tai työ on perseestä, ei elämä muutenkaan ole mukavaa kuin ehkä hetkittäin. Sama koskee kotia, sinne pitää olla mukava saapua.

Elämänhallinta lähtee siitä, että tuntee voivansa vaikuttaa elämänsä merkittäviin asioihin. Siis perheeseen, työhön ja kotiin. Jos merkittävät asiat suljetaan jo lähtökohtaisesti oman hallinnan ulkopuolelle, ja itse saa päättää vain syömisestä ja liikkumisesta, niin onhan se aivan selvää, että homma alkaa ahdistaa. Sitä voi sitten reagoida maanisesti kontrolloimalla niitä harvoja asioita joita voi (anoreksia, ortoreksia, fitness-harrastus) tai syömällä ja löysäilemällä oikein kunnolla, käyttämällä sitä ahtaasti rajattua vapauttaan.

Itse asiassa on aika vaikea perustella, millä tavoin pussikeitoilla eläminen ja neuroottinen lenkkeily olisi jotenkin parempaa elämänhallintaa kuin karkin mussuttaminen ja sohvalla makaaminen. Ei se ole, kumpikin on vain erilaisia rekatioita siihen, ettei koe voivansa hallita elämäänsä.

Seuraakin kolmen kohdan kurssi elämänhallintaan

  1. Tee töitä joista pidät

    Onko töissä kivaa? Jos ei, mieti, tuntuuko siltä että voit muuttaa työtäsi sellaiseksi, ettei vituta. Jos ei tunnu, ota loparit. Sillä ei ole väliä, voitko oikeasti muuttaa työtäsi vai et, jos tuntuu siltä että et voi, se syö henkisiä resursseja, ja heikentää omanarvontuntoa. Väliä on vain subjektiivisella kokemuksella, koska elämänhallinta on subjektiivista.

    Jos jaksat hakea uutta työtä vielä vanhassa käyden, se voi olla fiksua. Mutta jos et jaksa, ota vaan saman tien loparit. Kyllä se jaksaminen pikkuhiljaa palaa. Sitä paitsi kaikki työthän nykyään ovat pätkätöitä, loppuu se joskus kuitenkin, niin miksei sitten heti.

    Se, millä kriteereillä arvioi työnsä mielekkääksi, on sitten oma kysymyksensä. Voi olla, että siinä on henkilökohtaista vaihtelua. Omasta puolestani hahmottelin asiaa taannoin.

  2. Asu paikassa josta pidät

    Viihdytkö kotona? Pidätkö asunnostasi? Entä alueesta jolla asut? Jos vastasit ei, muuta muualle. Muuttaminen on tietysti vähän vaivalloista, mutta se kannattaa.

    Asunnolla, ja etenkin sillä miten sen kokee, on hämmentävän suuri vaikutus onnellisuuteen. Jos koti tuntuu ankealta, elämäkin tuntuu ankealta. Ja jos ympäristö tuntuu väärältä, kaipaat vaikka kaupunkiin tai sitten maalle, syö sekin elämänhallintaa.

    Jos luulit viihtyväsi Klaukkalassa, mutta et sitten viihtynytkään, se on ihan okei. Kokeilemallahan se selvisi, ja sitä paitsi mieli voi aina muuttua. Ei paikoista tarvitse pitää siksi että joskus piti. Mutta jos jokin paikka on kerran alkanut tuntua epämukavalta, se korjaantuu vain muuttamalla, tuskin millään asennemuutoksella.

  3. Syö hyvää ruokaa

    Ruokaa ei pidä ajatella kaloreina ja ravintoaineina, eikä varsinkaan itsekontrollin symbolina ja elämänhallintana. Se johtaa vaan ruokasuhteen neurotisointiin ja yllä kuvattuihin ongelmiin. Sitä kannattaa ajatella kokemuksena, nautintona. Tärkeintä on päästä eroon ruokaan liittyvistä syyllisyyden tunteista.

    Jos tuntuu siltä että lihoo liiaksi, sitä hyvää ruokaa voi syödä vähän vähemmän. Tai sitten voi vaan lihoa surutta. Lievä ylipaino (bmi 25-30) ei oikeastaan aiheuta juurikaan haittoja, toisin kuin pikalaihduttaminen pussikeitoilla.

Perheestä en nyt sano mitään, koska en halua alkaa parisuhdeneuvojaksi. Siinä saa vain turpiinsa. Perhe ei ole vain oma valinta, vaan ihmisten yhteispeliä.

Ymmärrän, että näiden ohjeiden noudattaminen ei aina käytännössä ole ihan niin helppoa kuin annan ymmärtää. Työstä irtisanoutumisessa on taloudellisia riskejä, ja asumiseenkin liittyy aika paljon reunaehtoja. Siitä perheestä puhumattakaan.

Mutta hyvän perheen, työn ja kodin tulisi olla ainakin tavoitteena, sen sijaan, että opetetaan muka elämänhallintana fatalismia tärkeissä asioissa ja sairaalloista itsekyttäystä pikkuseikoissa. Sehän johtaa vain hyödyttömään jojo-laihdutukseen, jossa asiakas alkaa pian kalliin kuurin jälkeen taas lihoa, ja tarvitsee kohta uuden tehokuurin. Niin…

* Luen sunnuntaihesaria yleensä aina torstaihin tai perjantaihin asti. Siinä riittää hyvin luettavaa koko viikon aamuiksi. Lehti on mukava osa aamurutiinia, mutta en halua raahata niitä kilokaupalla joka viikko paperinkeräykseen.

—–

Olen viime aikoina tehnyt töissä useampaakin eri projektia. Vaikka työntekoon sinänsä käytetty aika ei ole niinkään kasvanut, menee siihen jotenkin enemmän energiaa. Tai ehkä se antaa enemmän tilaisuuksia pohdiskelulle, jolloin näitä hatusta kiskottavia aiheita tulee pohdittua vähemmän. Seurauksena kuitenkin päivitystahti on hiukan harventunut. Sama jatkunee ainakin loppukuun, ja luultavasti ensikuunkin.

Pessimaalinen ketjunvaihtostrategia

Olen onnistunut kehittämään pessimaalisen strategian pyörän ketjujen vaihtoon. Perinteiset strategiathan ovat:

  1. Vaihda ketju aina X kilometrin (2000 tms) välein, tai kun se on mitattaessa venynyt prosentin. Tällöin rattaat eivät juuri kulu, ja kestävät ties kuinka monen ketjun ajan.
  2. Aja kunnes hajonneesta voimansiirrosta alkaa olla liikaa haittaa. Uusiksi menevät sitten ketju ja rataspakka kerralla (ja ehkä eturattaatkin)

Ensimmäinen strategia on halvin, toinen helpoin.

Olen nyt yrityksen, erehdyksen ja erehdyksen toiston avulla onnistunut luomaan uuden strategian, jossa ketju vaihdetaan selvästi ennen kun ajaminen alkaa vaikeutua, mutta kuitenkin niin, että rattaat ovat jo kuluneet pilalle. Tällä tavoin saa kätevästi maksimoitua sekä rahankäytön että vaivan.

Bonuksena saa vielä ajaa vähän aikaa toimimattomalla voimansiirrolla ennen kun ehtii ostamaan uusia rattaita.

Amigos para siesta

Toimistotalo jossa olen töissä on alun perin rakennettu TJ Groupille, ja ilmeisesti firman laatuvaatimukset kiinteistöissä ovat samoja kuin softassa, koska ilmastointi ei kyllä ole euroopan paras. Yhden ja neljän välillä iltapäivällä, kun aurinko paistaa pahiten ikkunasta sisään, työnteosta ei tahdo tulla mitään.

Viime viikon pari ensimmäistä hellepäivää jumitin tuon ajan koneella saamatta mitään järkevää aikaan. Tämän todettuani, pätin viettää loppuviikon siestaa. Lounaan jälkeen kahvit, uimahousut jalkaan, vesipullo mukaan ja Hietsuun makoilemaan ja uimaan pariksi tunniksi. Lukemiseksi otin mukaan 37signalsin nörttien työasenteen ja yrittämisen murrosta apostoilovan Reworkin. Siis kaverien jotka kehittivät mm. Ruby on railsin.

Jos joku joutuu kärvistelmään toimistolla aikaan ja paikkaan periaatteessa sitomattoman työn ääressä vielä tällä viikolla, kun lämpötilat saavat viime viikon näyttämään ilmastodenailistien esimerkkidatalta, suosittelen lämpimästi samaa.

Siestan viettoon liittyen, tai luultavammin liittymättä, onnistuin saamaan viimeisenä työpäivänä jonkinlaisen influenssan, jonka oireina ovat kuume ja poikkeuksellisen kovat lihaskivut, mutta ei muuta. Ibuprofeiinin tai parasetamolin voimin pystyn olemaan suht normaalisti, mitä nyt sormet ovat voimattomia niin että avainta on vaikea kääntää lukossa tai tiskikone painaa päälle. Mutta ilman lääkitystä invalidisoidun täysin: lihaskivut ja heikkous tekevät kävlemisestä ilamn tukea vaikeaa, ja sydämen jatkuva hakkaus estää nukkumisen.

Internet tarjosi oireillla googlatessa taudiksi heti sikaflunssaa jollain keskustelupalstalla, mutta lähin tohtori huomautti kyynisesti että samalla tarkkuudella oireet täsmäävät mihin tahansa influenssaan. Tai oikeastaan virustauteihin ylipäänsä. Amatöörikin löytää nykyään helposti oireesiin sopivan syyn, mutta lääkärin massiivinen koulutus puolustaa vielä paikkaansa siinä, kun mietitään mitä muita syitä oireiden takana voisi myös olla.

Se hyvä taudissa on, että sain Reworkin luettua loppuun. Kirja on omassa luokassaan hyvä. Siinä on lyhyitä pätkiä jotka sanovat suoraan miten kannattaa tai ei kannata ajatella jotain asiaa. Kuten vaikka palavereita, työn sankaruutta, markinointia jne. Monet jutuista ovat oivaltavia, osa itsestäänsevliä ja osa vähän naiveja. Ja muutamat toivat mieleen Mikon edesmenneessä blogissa käsitellyt aiheet.

Mutta se on amerikkailaista bisneskirjallisuutta. Eli kaikki sanotaan mutkia oikoen ja vielä toistaen. Ja anekdootti riittää perusteluksi mille tahansa. Täysissä sielun ja ruumiin voimissa moista ei jaksa lukea ärtymättä, mutta aurinkorannalla, kipeänä tai metrossa väsyneenä istuessa tyhmistyy sopivasti että tyyli uppooaa.

Juhannussimaa

Vappuna sima meni vähän poskelleen, eikä kerran vuodessa tekemällä oikein opi virheistään, niin päätin tehdä uuden erän juhannukseksi. Reseptit löytyvät googlella, mutta tässä pari käytännön vihjettä:

Sima kannattaa toki tehdä ajoissa (6-8 päivää ohjeesta riippuen), mutta jos ei tule aloitettua ajoissa, niin sen käymistä voi nopeuttaa eri tavoin:

  • Liikaa hiivaa -> käy nopeasti ja maistuu hiivalta (yh). Tällä tavoin siman saa valmiiksi lähes vuorokaudessa.
  • Käyttää kattilassa vähän pidempään ennen pullotusta, eli 12-24 tuntia vaan esimerkiksi 30-40 tuntia. Tiettävästi pitäisi nopeuttaa tulosta, joskin liika avokäyttäminen saattaa johtaa etikoitumiseen
  • Käyttää pulloissa pöydällä eikä jääkaapissa, ja kylmentää vasta lopuksi. Oikeastaan näistä nopeutustavoista voi suositella lähinnä tätä: lämpö saattaa lisätä hiivan jakautumista, mutta en ainakaan huomannut mitään lisämakua.

Sen hiivan määrän kanssa kannattaa olla aika tarkka: sitä ei tosiaan mene kokonaista hiivaa, vaan ihan vähän muruja. Ja kuivahiivakin toimii kokeillusti, mutta taas vaan ihan rippeitä, selvästi alle teelusikallinen. Liikahiivainen sima maistuu juojan kokemusmaailmasta riippuen vehnäoluelta, ranskalaiselta siideriltä, tai kiljulta.

Ja pullot kannattaa muuten täyttää aika täyteen, tai hiilihappotaso jää matalaksi. Ellei sitten tee sitä liikahivaista simaa, jossa hiilihappoja kertyy liiankin kanssa.

No, tämä tältä erää. Kaupunki toimi juhannusmiljöönä oikein hyvin, ja Marjaniemen siirtolapuutarha riitti mökkeilykokemukseksi. Tänään on tullut makoiltua pihalla, viritettyä pyörää, kokkailtua ja istutettua raparperi naapuritontin sisipuutarhaan. Simakin siis onnistui. Taidan lähteä Juhani Ahoa lukemaan.

Hirvenhiihto

Väinö Hämäläinen: Hiiden hirven hiihto (1902)

Hirven hiihto perustuu siihen, että auringon pinnalta sulattama ja pakkasöiden kovettama keväthanki kantaa hiihtäjän, muttei hirveä. Hirvi on silti hiihtäjää niopeampi, mutta polvia myöten lumessa kahlaaminen väsyttää sen, ja hangen jäinen kuori repii jaloista ensin nahan ja lopulta jänteet. Tämä vie tunteja, jos ei päiviä. Suksilla perässä sivakoinut metsämies saa sitten hirven kiinni ja lopettaa sen sauvana käyttämällään keihäällä.

Lemminkäinen yllä jostain syystä lassoaa Hiiden hirven ensin, ehkä siksi että tarueläimenä sillä oli jääpintaa kestävät kintereet.

Nykynäkökulmasta hirvenhiihto on tietenkin eläinrääkkäystä, mutta jos talo pitää ruokkia ja laarit alkavat ammottaa tyhjyyttään, ei siinä paljon hirven hyvinvoinnin perään kysellä. Eivätkä ne sudet sitä sen humaanimmin hengiltä aja.

Hankikanto edellyttää syntyäkseen pidempää jaksoa kevättalvella niin, että aurinko paistaa mutta on silti pakkasta. Ja riittävää lumen syvyyttä, että sitä on vielä jäljellä tuon sulattelun jälkeen. Tätä sattuu helsingissä korkeintaan kerran vuosikymmenessä; itse asiassa en muista koska viimeeksi olisi ollut hankikanto. Mutta nyt on.

Lähdin tänään töistä lounaan jälkeen, ja hiihdin Arabianrannan editse Viikkiin. Ladut olivat hyvässä kunnossa, mutta ennen kaikkea niiden ulkopuolellakin pystyi hiihtämään. Hanki kesti jopa luistelun, ja tuo latukoneiden varassa tapahtuvaksi välineurheiluksi luulemani laji alkoikin tuntua ihan järkevältä. Jos hiihdät Helsingissä kerran vuoskymmenessä, se kannattaa tehdä nyt!

Tekijänoikeuksiin tämä liittyy sikäli, että syyllistyin yllä oikeastaan tekijänoikeusrikkomukseen. Väinö Hämäläisen klassinen Kalevala-maalaus Lemminkäinen ja Hiiden Hirvi (1902) on tekijänoikeuden suoja-ajan alainen nimittäin vielä 11 päivän ajan (taiteilija kuoli 20.3.1940). Tämän postauksen kaltainen sen julkinen käyttö vaatisisi siis luvan. Ja luvan hankkiminen taas on niin hankalaa, ettei siihen ole mitään järkeä yhtä blogausta varten ryhtyä. Pelkkä oikeudenomistajien selvittäminen olisi kertaluokkaa suurempi työ kuin kirjoittaminen.

Tuntuu absurdilta, etten saa näyttää kuvaa yli sata vuotta vanhasta maalauksesta, jolla on jonkinlainen kansallisen ikonin asema. Tilanne tekee tämän blogauksen kaltaisen teoksen tekemisen laillisesti käytännössä mahdottomaksi. Se myös hankaloittaa suomalaisen kulttuurin välittämistä eteenpäin ja uusintamista: kysehän hitto soikoon kansalliseepoksesta ja sen ikonisoidusta kuvituksesta! Kaikkien yhteisestä kulttuuriperinnöstä.

Vastaavia ongelmia on kaikenlaisten teosten kanssa, mutta suurimmillaan ne ovat klassikon aseman saavuttaneiden teosten kohdalla. Kun teoksen potentiaalisten uusiokäyttäjien joukko on suuri, mutta yksittäisen käytön ”hyöty” pieni, syntyy lupien vaatimisesta mittava hyvinvointitappio, s.o. yhteisöä kokonaisuudessa hydyttävää toimintaa jää tekemättä merkittävä määrä.

Pari vaihtoehtoa miten tilannetta sitten voisi parantaa:

  • Fair use -pykälä USA:n tapaan mahdollistaisi tälläisen epäkaupallisen ketään haittaamattoman käytön.
  • Kaikille teoksille pakkolisensointi, eli niitä saa käyttää lupaa kysymättä, kunhan maksaa. Lisäksi tarvittaisiin mikromaksujärjestelmä, jonkinlainen tekijänoikeuden rekisteröinti (maksun saajien tunnistamiseksi) ja jokin määrätty maksutaso, esimerkiksi kiinteä maksu epäkaupalliseen käyttöön.
  • Valtio voisi lunastaa oikeudet kansallisesti merkittäviksi katsomiinsa teoksiin ja antaa ne vapaaseen käyttöön. Tämä ratkaisisi osan pahimmista ongelmista (kuten Sibeliuksen teosten käytön), mutta ei tietenkän yleisessä tapauksessa.

ps. Alkuperäisteosta voi käydä ihailemassa SYK:ssa.

Helsingin Keskeisimmällä alueella

Asuntoilmoitus oikotiellä kämpästä tässä talossa:

Harvinaislaatuinen tilaisuus päästä asumaan Helsingin Keskeisimmälle alueelle valoisaan ylimmän kerroksen kaksioon. Tästä taloyhtiöstä erittäin harvoin tarjolla asuntoja. Tunnelmallisessa kodissa poikkeuksellisen loistava pohjaratkaisu, korkeat huoneet, upeat leveät ikkunalaudat, kauniit lautalattiat sekä paljon säilytystilaa. Makuuhuone rauhalliselle sisäpihalle ja olohuoneen ikkunoista esteettömät puistonäkymät. Erinomaiset kulkuyhteydet kaikkialle. Tule ihastumaan!

Välittäjältä on karannut mopo käsistä ylisanoja sorvatessa. Erityisesti Helsingin Keskeisin alue (Vallila? Njoo, tykkään minäkin täällä asua, mutta ei nyt kuitenkaan varsinaisesti kaupungin sykkivä ydin) ja poikkeuksellisen loistava pohjaratkaisu (keittiön ja huoneen välinen seinä purettu) ovat timangista ammattitaitoa vaativaa kiinteistölyriikkaa. Esteettömät puistonäkymätkin ovat näin talvella puiston läpi Hämeentielle.

Hintapyyntö on 194 000e. Se on aika paljon 46 neliöstä talossa johon on tulossa putkiremontti. 4200e neliöltä, olkoonkin että niitä neliöitä peittävät kauniit lautalattiat. Mutta se lienee kohtuullinen hintapyyntö: viime kuussa myytiin yhtiössä kaksi saman kokoista kämppää lähes täsmälleen tuohon hintaan (erittäin harvoin tarjolla).

2008, ennen finanssikriisejä ja lamaa, tämä asunto maksoi saman verran. Ja tämä on kymmenen neliöä isompi. Olkoonkin, että kunto oli ostaessa huono: remonttiin meni kymppitonni ja paljon työtä, jotta saatiin tehtyä poikkeuksellisen loistava pohjaratkaisu ja kaivettua kauniit lautalattiat esiin kolmen muovimattokerroksen alta. Upeat leveät ikkunalaudat kaipaavat vieläkin tasoitusta ja maalausta.

Ei voi siis todellakaan sanoa hintojen laskeneen. Päinvastoin, asunnot ovat nyt taas kerran kanta-kaupungissa kalliimpia kuin ikinä ennen. Tilastokeskuksen mukaan hinnat Helsingissä nousivat viime vuonna yli 10% ja inflaatiokorjattuna ylittivät taas vuoden -89 tason (käväisivät vuosi sitten sen alla hetken). Kauppojen määrä on kuitenkin samaan aikaan pienentynyt.

Johtopäätökset:

  1. Lama? Mikä se on? Korkotaso taitaa tehdä pienet tepposet, mutta ei tässä kyllä juuri lamafiilis tule.
  2. Helsinkiin on ihmisillä niin kova halu, että hinnat nyt vaan ovat korkeita. Kantakaupunki on Helsingin Keskeisin alue, oikeastaan koko maan keskeisin alue. Hintojen laskua ei kannattane odotella, se tulee aikaisintaan kun satamat on rakennettu lähes täyteen. Ja tuskin silloinkaan.
  3. Rakennusalalla on kartelli. Mikään muu tuskin selittää yhtäaikaista rakennustöiden jäissä pitoa vaikka hinnat nousevat ja kulut laskevat.