Järkeä tekijänoikeuslakiin -aloite sai vaaditut 50 000 nimeä täyteen eilen puoli viideltä. Se on hienoa, ja aloitteen loppukiri oli kerrassaan upea.
Se itse aloitteesta, nyt haluan puhua yhdestä väärinkäsityksestä, joka aloitetta koskevassa keskustelussa on yleisesti esiintynyt: ajatukseen, että tekijänoikeuslaki olisi olemassa tekijöitä palvellakseen.
Jaakko Kuusiston mukaan tekijänoikeuslain perustehtävä on luovan työn tekijöiden oikeuksien turvaaminen. Kivi Larmola esittää saman ajatuksen:
”[tekijänoikeuslain] tarkoitus on kerätä tekijälle työstään korvaus ja antaa oikeus tulla tunnustetuksi teostensa tekijänä (isyysoikeus), tekijänoikeuslain muutosten pitäisi myös lähteä tekijä- eikä käyttäjäpuolen vaatimuksista.”
Samassa hengessä on esitetty paljon kommentteja, kuinka tekijänoikeuslaki koskee vain tekijänoikeustuloja saavia luovia työntekijöitä, ja implikoitu Larmolan tapaan, että vain heidän näkemyksillään saisi olla keskustelussa painoa.
Lakeja kuitenkin säädetään kaikille, ei vain yhdelle eturyhmälle. Niiden on tarkoitus ajaa koko yhteiskunnan etua, ei vain yhden eturyhmän. Ja niitä koskevassa keskustelussa ihan kaikki ovat asianosaisia. Muun muassa ne 53 000 jotka tähän mennessä ovat allekirjoittaneet tekijänoikeusaloitteen.
Tätä pointtia ei voi painottaa tarpeeksi, joten toistan: tekijänoikeuslain tarkoitus ei ole turvata artistien tuloja, vaan ajaa koko yhteiskunnan etua. Ja kyse ei ole nyt omasta yksityisajattelustani, vaan sangen laajasti ymmärretty tekijänoikeuden perustaksi:
Yhdysvaltain perustuslaissa kongressille annetaan oikeus ”To promote the Progress of Science and useful Arts, by securing for limited Times to Authors and Inventors the exclusive Right to their respective Writings and Discoveries”
Myös Suomen tekijänoikeuslaissa tunnistetaan sama lähtökohta. Hallituksen esitys perustelut tekijänoikeuslain uudistukseksi vuonna 2004 (kuuluisa ”Lex Karpela”) alkaa sanoin:
”Tekijänoikeuslainsäädännön keskeisenä tavoitteena on edistää henkistä luomistyötä sen eri muodoissa. Tunnustamalla tekijöiden oikeuden määrätä teostensa hyväksikäytöstä yhteiskunta kannustaa luovaa toimintaa.”
Tekijänoikeuslaissa ei ole kyse kenenkään aseman turvaamisesta, eikä määräaikainen yksinoikeus ole tekijälle kuuluva luonnonoikeus. Sen on eduskunta suuressa viisaudessaan säätänyt edistääkseen kansallista kulttuuria, henkisten tuotteiden tuotantoa jne yleistä hyvää.
Ajatus, että jonkin lain tarkoitus olisi turvata yhden ryhmän tulot, on kekkoslaista korporativismia, josta soisi fiksujen ihmisten irtautuvan.
Tekijänoikeuslain merkitys on viime vuosikymmeninä korostunut, ja se muuttunee tulevaisuudessa yhä merkittävämmäksi, kun hyödykkeet digitalisoituvat ja toisaalta kohta esineitäkin voi ladata netistä ja printata. Tekijänoikeudesta on monella tapaa tulossa tietoyhteiskunnan perustuslaki, kuten Vihreiden poliittinen ohjelma asian ilmaisee.
Tärkein muutos ei kuitenkaan ole nettiliikevaihdon kasvu, tai edes piratismin uhka, vaan tekijyyden muutos. Nykyään, ja varsinkin tulevaisuudessa yhä usempi kansalainen joutuu miettimään lakia myös sisällön tuottajana tai jakelijana eikä vain kuluttajana. Ei ole mitään ”tekijöiden” erillistä kastia, jota varten tekijänoikeuslakia edes voisi säätää, jos edes halua moiseen korporativismiin olisi.
Otanpa esimerkiksi itseni. Olen palkkaa vastaan tuottanut kohtuullisia määriä lähdekoodia, joka on siirtynyt työnantajan omaisuudeksi kuukausipalkkaa vastaan ja siitä eteenpäin asiakkaille. Todennäköisesti jollain osalla tuosta lähdekoodista on myös tehty tekijänoikeuteen perustuvia lisenssituloja, mutta minun on vaikea sanoa tästä mitään varmaa. Alan käytäntönä kun on, että alkuperäisiä tekijöitä ei merkitä mitenkään, eikä heille jää mitään oikeuksia. Olen enemmän kuin kerran ollut tilanteessa, jossa jokin koodi pitää tehdä uusiksi, koska aiemman version tekijänoikeuksista on epäselvyyttä, vaikka olisin sen ihan itse koodannut.
Nyttemmin en tuota rahaa vastaan juurikaan koodia, vaan lähinnä performatiivisia esityksiä (työpajoja, esitelmiä, jne) ja erilaisia suunnitelmia ja raportteja. Lähdekoodin osalta katsotaan yleisesti muutamankin rivin ylittävän teoskynnyksen, mutta suunnitelmat ja raportit taas ovat pelkkää faktatietoa, jolla ei ole lain edellyttämää ilmaisullista erityislaatua. Tai ainakaan niiden tekijänoikeuksista ei ole tapana piitata.
Työni ulkopuolella kirjoitan kohtuullisen luettua blogia, jonka tekstejä tekijänoikeus periaatteessa koskee. Käytännössä niitä on kopioitu jonkin verran ympäriinsä, sekä automaattisesti että käsityönä, eikä kukaan koe tätä ongelmana, kunhan lähde linkataan. Kyse on kuitenkin tekijänoikeusrikoksesta.
Joudun myös säännöllisesti puntaroimaan, missä määrin käyttämäni kuvat tai kirjoittamani parodiat loukkaavat jonkun tekijänoikeutta. Tekijänoikeuslaki antaa tällaiseen maallikkoharkintaan melko heikot eväät. Youtube-videon embeddauskin saattaa olla tekijänoikeusrike, jos alkuperäinen video on upittu ilman lupia.
Maailmassa jossa elän, tekijänoikeus koskettaa päivittäin kommunikaatioitani ystävien, kolleegojen ja tuntemattomien kanssa. Olen jatkuvasti sisällön luoja, välittäjä ja kuluttaja erilaisissa rooleissa.
Palkittua videotaidetta jääkiekkopolitiikasta. Uutispätkiin tuskin on oikeuksia, ja tämän embdaus nettisivulle on melko varmasti laitonta; katsominenkin mahdollisesti.
Sellaiselle tietoyhteiskunnan perustuslaille, joka asettaisi selkeät mutta kohtuulliset rajat erilaisten sisältöjen muokkaamiselle, levittämiselle ja kuluttamiselle internetissä olisi todellakin tarvetta.
Järkeä tekijänoikeuslakiin -aloitteessa ehdotettu lakimuutos ei ole tämä kaipaamani perustuslaki. Se on kokoelma pieniä ja pienehköjä muutoksia, jotka korjaavat nykyisen tekijänoikeuslain pahimpia ongelmakohtia.
Näistä lukuisista korjauksista itselleni tärkein on parodian salliminen. Nykyisessä laissa tekstin tasolla parodia on kielletty, mutta 70-luvun oikeustapaukseen vedoten sitä pidetään sallittuna. Toisaalta tuoreessa oikeustapauksessa sitä taas ei ole sallittu. Tekijänoikeusaloite tekisi parodiasta yksiselitteisen sallittua.
Aloitteella on eduskunnassa edessään kivinen tie. Pahimmassa tapauksessa mikään siinä ehdotetuista muutoksista ei päädy lakitekstiin asti. Yksittäisiä pykälämuutoksia tärkeämpää on kuitenkin, kuinka nyt immateriaalioikeudet tuodaan selkeästi poliittisen keskustelun piiriin. Ei ole, eikä enää koskaan voi olla vain yksittäisen eturyhmän asia, millaisin säännöin immateriaalista taloutta ja ihmisten kommunikaatiota internetissä säädellään.
Kansalaisaloitteen ”järkeä tekijänoikeuslakiin” voi käydä allekirjoittamassa vielä tänään osoitteessa kansalaisaloite.fi. Suosittelen.
