Tavoitteeni HKL:n johtokunnassa

Valtuusto valitsi lautakunnat ja sen sellaiset 16.1. Allekirjoittanut viettää seuraavat neljä vuotta HKL:n johtokunnan puheenjohtajana. Hufvudstadsbladet ehtikin jo tekemään aiheesta etusivun jutun (löytyy suomeksi täältä)

Hbl 28.1.2013..
Hbl 28.1.2013..

HKL on siis Helsingin kaupungin liikennelaitos -liikelaitos (nimellä jokin hassu historiallinen syy). HKL:n tehtävänä on ”edistää Helsingin seudun toimivuutta, elinvoimaa ja viihtyisyyttä tuottamalla ympäristöystävällisiä ja laadukkaita liikennepalveluja.” Käytännössä tämä tarkoittaa, että HKL ajaa ratikoita ja metroa sekä ylläpitää niiden infraa. Lisäksi HKL omistaa kolme juna-asemaa (Pohjois-Haaga, Kannelmäki ja Malminkartano), pystyttää bussipysäkkejä ja tulevaisuudessa myös pyörittää kaupunkipyöräjärjestelmää. Ytimessä on kuitenkin ratikoiden ja metron ajaminen.

HKL ei vastaa joukkoliikennelinjojen reiteistä eikä aikatauluista. Niistä vastaa Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL). Ratikkakiskojen suunnittelusta uusiin kaupunginosiin taas vastaa kaupunkisuunnitteluvirasto (KSV).

Johtokunta taas on HKL:n toimintaa ohjaava ja valvova poliittinen elin. Kyse ei siis ole virkamiestoimesta, vaan demokraattisesta valvonnasta. Johtokunta koostuu puolueiden edustajista ja käyttää kaupunginhallitukselle kuuluvaa valtaa liikelaitoksen asioissa. Edustaa kansaa siis.

Johtokunnan puheenjohtajana tavoitteeni seuraavalle neljälle vuodelle ovat:

  • Ratikkaliikenne nopeutuu. Ratikkaliikenteen keskinopeus on nyt 14,3 kilometriä tunnissa ja laskenut vuoskymmeniä. Tavoitteeni on, että se nopeutuu 0,5km/h joka vuosi. Tärkein keino on vähentää pysäkkien ulkopuolisia pysähdyksiä.
  • Ratikoiden luotettavuus paranee. HKL:n vastuulla olevista syistä ajamatta jäi viime vuonna vain 0,1% ratikkavuoroista. Muista kuin HKL:n vastuulla olevista syistä (erityisesti pysäköidyt autot) jäi kuitenkin paljon useampi. Vaikka HKL:n tavoite on toki korjata vain omia vikojaan, minun tavoitteeni on että ratikat kulkevat.
  • Ratikkaverkon laajentamisesta vähintään Jokerin tasolle tehdään suunnitelma.
  • Automaattimetro saadaan käyttöön kunnialla.
  • Metroasemien palveluita ja kävely-yhteyksiä parannetaan.
  • Kaupunkipyöräjärjestelmä otetaan käyttöön 2014 ja laajennetaan noin Hakamäentien tasolle mahdollisimman nopeasti. Mieluiten heti.

Nämä eivät kaikki suinkaan ole HKL:n toimialaa. Mutta koska olen kaupunginvaltuutettu, kaikki kaupungin asiat ovat minun toimialaani. Tarkoitukseni on parhaani mukaan lainata puheenjohtajuuden minulle tuomaa vaikutusvaltaa joukkoliikenteen edistämiseksi myös HKL:n toimialan ulkopuolella. Alku näyttää ihan lupaavalta. Valtuustoseminaarissa puolueet linjasivat tavoitteensa valtuustokaudelle loppupuheenvuoroissa. Ratikoiden nopeuttamisen mainitsivat Lasse Männistö (kok), Emma Kari (vihr) ja Silvia Modig (vas).

Jo ennen nimitystä aloitin työn näiden päämäärien eteen. Järjestin HKL:n raivausautoon pysäköinnintarkastajan, jotta kiskoille pysäköijät saavat edes sakot. Kyse on kokeilusta, mutta jollain pitää aloittaa. Seuraavaksi siirtokustannusten laskutus.

Jatkossa kirjoitan jokaisesta johtokunnan kokouksesta etukäteen ja jälkikäteen tänne blogiin. Kokouksia on vain 1-2 kuussa, eli ne eivät tuki koko blogia. Ensimmäinen postaus luvassa huomenna.

Katu jatkuu

Polkupyörä on ehkä paras tapa liikkua kaupungissa. Polkupyörällä kulkiessa ei ole vain lähtöpistettä ja määränpäätä, vaan myös kaikki paikat siinä välillä, jatkumo kaupunkitilasta toiseen. Jos vastaan tulee tuttuja, voi pysähtyä juttelemaan; jos eteen sattuu kahvila, voi pysähtyä istuskelemaan.

Metrolla liikkuessa painuu maan alle yhdessä pisteessä ja jonkun ajan päästä on teleporttautunut toisaalle. Kaupunki koostuu pistemäisistä paikoista irrallaan toisistaan, Kallio on jotenkin eri paikka kuin Keskusta, yhtä hyvin ne voisivat olla eri planeetoilla. Bussi on vähän vastaava, vaikka siinä voikin katsella maisemia kesken teleporttauksen.

Henkilöautoilijan maailmakin koostuu kohteista, ”koti”, ”työpaikka”, ”kauppa”, ”lätkähalli” jne. Niiden välillä liikkuessaan autoilija erkaantuu tästä todellisuudesta hyperavaruuteen, joka koostuu kaistoista, liittymistä, rattiraivosta ja ruuhkista. Hyperavaruudessa ei ole kauppoja, eikä kavereita. Siellä ei ole muita ihmisiä, on vain liikennettä, jolta onneksi suojaa tonni terästä.

Pyöräilijän kaupunki on yhtenäinen ja rosoisuudessaankin eheä, ei kokoelma irrallisia paikkoja joiden välit katoavat jonnekin. Pyöräilijän katu jatkuu tästä eteenpäin yhtenäisenä ja hän on liikkuessaankin läsnä.

Samaan kokemukseen pystyy vain kävelijä, mutta kävelijän kaupunki on kovin pieni. Siksi polkupyörä on ehkä paras tapa kokea kaupunki.

Kirjoitin tämän kolumniksi Huiliin. Mutta koska teksti on vähän laimea, kirjoitin sinne uuden. Julkaisen tämän kuitenkin blogilla, koska ei tämä nyt aivan kelvoton ole.

Huili oli Kraft&Kultur-sähköyhtiön lehti, mutta viime numerosta alkaen itsenäinen ekoaikakausilehti. Sen saa tilaamalla.

Uusi Kerava, eli mitä uutta itärintamalta

Helsingin Sanomat julkaisi tänään Siru Kauppisen kanssa kirjoittamani mielipidekirjoituksen Östersundomin metrosuunnitelmista.

Mielipide, HS 14.2.2012

Tämä on siis jatkoa vuosi sitten Sirun ja Mikko Särelän kanssa tekemällemme ratikkasuunnitelmalle Östersundomiin. Sen verran selvästi tuo suunnitelma vaikutti, että ratikka on nyt Östiksen kaavavaihtoehdoista mukana kaikissa paitsi yhdessä, ja yksi (sinänsä huonohko) vaihtoehto on jopa nimetty ratikkakaupungiksi. Erityisesti Tikkurilan suuntaan jatkuva ratikka on saavuttanut kaavoittajien suosion.

Ongelmana on, että kaikki vaihtoehdot nyt suunniteltu Östersundomia varten. Siis tuota Länsisipoon protektoraattia, jonka Helsinki viekkauella ja vääryyellä kaappasi rakkaalta itänaapuriltaan. Mutta kohta koko Sipoo on Helsinkiä, pitäisi ajatella laajemmin.

Suunnitelmissa mainitaan toki, että metroa voi jatkaa itään. Voi jatkaa, muttei kannata, se kun on liian hidas palvellakseen Söderkullassa ja Sibbesborgissa, Porvoosta puhumattakaan. Kun kerran lähdettiin idästä maata hakemaan, niin käytetään sitä sitten kunnolla. Ei tässä mitään Pakilaa kannata rakentaa.

Östersundomiin pitää rakentaa uusi Kerava, ja Söderkullaan uusi Järvenpää.

Radanvarren pikkukaupungit ovat pieniä ja tehokkaita. Helsinkiin mennään junalla, paikallisesti liikutaan paljon pyörällä ja kävellen. Väkeä on yhteensä 75 000 ja joukkoliikenteen kulkumuoto-osuus on korkeahko.

Asian ydin on tässä: juna kulkee Helsingistä Keravalle 22 minuuttia ja Järvenpäähän 27. Suunnitellulla mutkametrolla Östersundomiin on  yli 30 min päässä, Söderkulla yli 40 min. Siihen päälle odotus ja kävely. Kolme varttia metron penkillä, miettikääs sitä.

Vertailun vuoksi: Keravalle on linnuntietä 27 kilometriä ja Järvenpäähän on 34. Östersundomiin on 17 ja Söderkullaan 25. Idän uudet taajamat olisivat siis lähempänä, joten matkan tulisi olla nopeampi. Tämänhetkinen suunnitelma onkin sellainen, että 150 vuotta sitten tehtiin puolta parempaa jälkeä.

Metrolinja vai maitoauton reitti? Tälläinen juna ei koskaan saavu Söderkullaan, se on ihan liian hidas.

Jotta Östersundomissa ja Söderkullassa oikeasti käytettäisiin julkisia matkalla Helsinkiin, tarvitaan nopea juna keskustaan. Joko VR:n juna, tai sitten paljon nyt suunniteltua nopeampi metro, joka liikennöi kuin R-juna. Östersundomin junavaihtoehdossa matka-aika olisi 20min ja Söderkullaan alle 30min.

Uusi Kerava ja Järvenpää siis. Östersundomista kun vielä vetäisi ratikan Tikkurilaan ja Itiksen kautta Jokerilinjalle niin joukkoliikenteellä olisi oikeasti niin hyvät edellytykset kuin 17km päässä keskustasta vaan voi olla.

Mutta ei, junasuunnitelmassakin juna halutaan katkaista Östersundomiin, jossa sopii vaihtaa metroon. Ihan oikeasti. Aivan kuin ídästä Helsinkiin pääseminen haluttaisiin tehdä mahdollisimman hankalaksi.

Tämä idän valtaus ei nyt todellakaan ole mikään blitzkrieg. Vähän liikaa on mutkia matkassa, eikä oranssi panssaridivisioona saavuta Söderkullaa tällä menolla ikinä. Odottakaas kun Hitler kuulee tästä…

Mua vituttaa tää pyöräilypolitiikka

Polkupyörää kuljettaessasi ole huomaavainen kanssamatkustajille

Perjantaina, kun kuljin pyörän kanssa metrossa, viereisen penkin aloitteleva alkoholisti ryhtyi juttusille.

Koffia nauttiva turpea herra yritti ensin vittuilla vieressä istuvalle kuulokkeita kuuntelevalle pojalle, ja sitten vastapäiselle naiselle. Kun he eivät reagoineet, kääntyi hän puoleeni ja alkoi puhua siitä, miten naurettavaa on mennä metrolla pyöräilemään, ja ajattele jos kaikki toisivat pyörän metroon, mitä siitäkin seuraisi.

Vastasin hänelle ystävälliseen ja rakentavaan sävyyn, josta seurasi hassunkurinen vuoropuhelu: vuoroin ärsyttämään tarkoitettuja, mutta kuitenkin vielä järjellisiä lauseita, ja vuoroin asiallisen ystävällisiä vastauksia niihin. Emme saaneet selville kummalta pettäisi ensin pinna tai pokka, kun vartijat sattuivat tupsahtamaan paikalle ja öyhöttäjä meni aivan ujoksi. Keskustelu muuttui siitä paljon tasapainoisemmaksi, hymisteli lähes kuin olisi presidentinvaalitenttejä katsonut.

Merkillepantavaa tässä episodissa ovat tarinan antagonistin sanat: ”Mua vituttaa tää pyöräilypolitiikka, ihan naurettavaa”.

Hyvät naiset ja herrat, elämme kaupungissa, jossa satunnainen känninen urpo käyttää sanaa ”pyöräilypolitiikka” luontevasti lauseessa.

Tämä taistelu on nyt voitettu, tämä käsite osa arkielämää. Mitäs sitten tehtäs?

PyörällÄ vai metrollA

Tämän päivän osalta vastaus on, että ei kummallakaan.

Pyörän kumi puhkesi viime viikolla. Kun jaksoin lopulta kaivaa pyörän sulanen lumen alta esiin ja kantaa sisään, huomasin, että paikat ovatkin lopussa. Ja kun lainasin broidipuolelta paikan, huomasin, että reikiä olikin kaksi. Kumissa suoraan pystyssä oleva 3 sentin naula oli läpäissyt sisäkumin kokonaan. Ei viiltosuojattu (ulko)kumikaan näemmä kaikkea kestä.

Näin ollen pyörä odottaa edelleen paikkaajaansa. Sivumennen sanoen on aivan älytöntä, että pyöränpaikkapaketissa on suunnilleen kolme paikkaa, kun liimaa, hiekkapaperia ym sadalle sadalle paikalle riittävästi. Broidi käyttää tarra-paikkoja joissa on liima valmiiksi. Jos se pitää hyvin, taidan siirtyä itsekin niihin jatkossa. Melko näppärää oli kiinnittää se.

Metron taas valtasi vedenpaisumus. Kyse lienee Pisara-radan alotustöistä; seuraavaksi pitäisi palkata ruotsin puolustusvoimat etsimään tunnelista sukellusveneitä jotta saadaan sinne kalustoakin.

Kirjoitankin tätä ratikassa. Vieressäni istuu hieman haisevamman puoleinen vanhempi herrasmies yskien sikaflunssaa tai stten vain tupakan pilaamia keuhkojaan ympäristöön. Kutonen sattui tulemaan ennen kasia, joten menen sitten sillä, vaikka matka kestääkin ja toisessa päässä joutuu vähän kävelemään. Täytyy kyllä myöntää että melko täyttä on.

Näistä kolmesta työmatkatavasta, pyörästä, metrosta ja ratikasta, suosikkini esteettisenä elämyksenä on lopulta raitiovaunu. Inhimillinen teknologia ja kanssakäyminen, sanalla sanoen kaupunki, tulee siinä iholle vahvemmin kuin vaihtoehdoissa.

Silti kuljen yleensä pyörällä, koska se on niin paljon nopeampaa, terveellisempää ja ekologisempaa (eikä jää esteettisenä kokemuksena paljoa jälkeen kuitenkaan). Enkä voi kuin sääliä autoihinsa ahdettuja ihmisiä, jotka joutuvat kokemaan kaupunkitilan peltilaatikkonsa kapeasta ikkunasta joka päästää lävitseen vain uhan ja esteen kokemukset.