Kuinka tofu paistui

Kesäinen arkiateria. Bongaa mikä puuttuu

Kun puhutaan kasvissyönnistä, ei itse asiassa puhuta kasvisten syönnistä. Kaikki syövät kasviksia, tai ainakin kasviperäisiä ruoka-aineita. ”Kokolihaa syövät heteromiehet” syövät kasviksia. Jopa Loka Laitinen syö kasviksia.

Kavissyönti, varsinkin lakto-ovo-vegetarismi, jota sillä yleisimmin tarkoitetaan, onkin ei-lihansyöntiä. Sitä, ettei syö lihaa. Ei syömistä, vaan ei-syömistä. Kasvissyöjä ei oikeastaan syö mitään kovin erityistä (tai no, kaikki hipstr… nuoret kaupunkilaisethan briljeeraavat erikoisilla ruokamieltymyksillään ja -kokemuksillaan aivan ruokavaliostaan riippumatta), vaan jättää vain jotain syömättä.

Tofusta on tullut viime vuoskymmenten kasvissyönnin symboli. Eikä se ole siihen rooliin ihan huono raaka-aine. Tofu on sinällään melko mauton harmaa köntti ”soijajuustoa”. Melko mitäänsanomatonta. Aivan kuin ”kasvistyöntikin”, joka ei oikeastaan kerro lainkaan, mitä syö. Tofu on juurikin sitä ei-lihaa, jota ei-lihansyöjä syö. Ei se ole edes ”lihankorvike”. Tofu ei maistu lihalta tai käyttäydy kuin liha. Mutta siitä voi tehdä melkein millaista vain.

Antti Nylén lausuu esseessään Mitä lihansyöjä tekee ”Jotkut pyytävät tietoa, koska kuvittelevat, että kasvissyönnin aloittamiseen tarvitaan erityisesti sitä, että kysymys on opillinen eikä moraalinen”. Nylén on viisas mies. Olen hänen kanssaan täsmälleen eri mieltä. Moraalista puhuminen johtaa vain moraalisäteilyyn, harvoin muutokseen. Suurin este oikein toimimiselle on se, ettei osata toimia luontevasti oikein, että se tuntuu hankalalta. Tässä tapauksessa, että siitä tofusta pitäisi saada hyvää. Kysymys on nimenomaan opillinen.

Oikea toiminta versoo elämäntavasta, pienistä oivalluksista, jotka saavat erilaisen toiminnan tuntumaan luontevalta. Ei valaistumista ja elämänmuutosta, vaan yksi päivä ilman hunajabroileria, ilman sen suurempaa draamaa. Katolisille itsekieltäymys ja hankaluus voi olla tavoite sinänsä. Me muut emme tähtää kärsimykseen.

Seuraa oma yksinkertainen perusohjeeni tofun paistoon. Ohje sopii ”europpalaistyylisiin” ruokiin: salaatteihin, patoihin, kastikkeisiin, paistoksiin. Itämaisiin ruokiin käsittelen tofun toisin.

Ainekset

  • Maustamatonta kiinteää tofua (savutofu, yrttitofu tai marinoitukin käy, pehmeä tofu ei)
  • Soijakastiketta (suosin Kikkomanin tavallista)
  • Öljyä (oliivi maistuu parhaalta)
  • Rouhittua mustapippuria
  • Ynnä kaikki muu, mitä tekemääsi ruokaan tarvitsee

Levitä kylmälle pannulle öljyä ja soijakastiketta ruokalusikallinen tai pari ja hyppysellinen mustapippuria. Käännä lämpö täysille.

Lisää päälle tofusuikaleet. Kääntele niitä pari kertaa, että ne ovat joka puolelta soijakastikkeessa. Nesteen haihtuessa käännä vielä kerran tai pari.

Nesteen haihduttua paista tofut pinnasta ruskeiksi ensin yhdeltä ja sitten toiselta puolelta. Tofua ei tarvitse varsinaisesti kypsentää, vaan tavoite on käristää soijakstiketta ja tofun proteiineja ja soijakastiketta saaden siihen makua sekä kauniin värin. Jos tofu meinaa tarttua pannuun, lisää öljyä (tai osta uusi pannu).

Siivutettu tofu pannulla paistumassa sipulin kanssa

Tofu paistetaan kovalla lämmöllä ja nopeasti. Jos sen jättää pannuun lojumaan, se alkaa pian kuivua. Tofu kannattaakin yleensä paistaa viimeisenä, kun muut aikaa vievät valmistusvaiheet on jo tehty. Nopeat kastikkeet (esim. tomaattikastike, tai pinaatti) voi myös rakentaa suoraan pannulle tofun sekaan paistamisen jälkeen.

Tofu voi olla leikattu isoiksi siivuiksi, pieniksi viipaleiksi, kuutioiksi, tai mihin hyvänsä muotoon joka  esteettisesti sattuu sopimaan tekemääsi ruokaan.

Tofun voi paistaa myös sipulin kanssa. Sipulit voi heittää pannuun mukaan siinä vaiheessa kun soijakastike on haihtunut.

Eikä tofu piloille mene kastikkeissa lillumisesta. Se vaan hukkaa jonkin verran paistamisessa syntynyttä makuaan. Parhaimmillaan se on suoraan tirisevänä pannusta poimittuna.

Juhannussimaa

Vappuna sima meni vähän poskelleen, eikä kerran vuodessa tekemällä oikein opi virheistään, niin päätin tehdä uuden erän juhannukseksi. Reseptit löytyvät googlella, mutta tässä pari käytännön vihjettä:

Sima kannattaa toki tehdä ajoissa (6-8 päivää ohjeesta riippuen), mutta jos ei tule aloitettua ajoissa, niin sen käymistä voi nopeuttaa eri tavoin:

  • Liikaa hiivaa -> käy nopeasti ja maistuu hiivalta (yh). Tällä tavoin siman saa valmiiksi lähes vuorokaudessa.
  • Käyttää kattilassa vähän pidempään ennen pullotusta, eli 12-24 tuntia vaan esimerkiksi 30-40 tuntia. Tiettävästi pitäisi nopeuttaa tulosta, joskin liika avokäyttäminen saattaa johtaa etikoitumiseen
  • Käyttää pulloissa pöydällä eikä jääkaapissa, ja kylmentää vasta lopuksi. Oikeastaan näistä nopeutustavoista voi suositella lähinnä tätä: lämpö saattaa lisätä hiivan jakautumista, mutta en ainakaan huomannut mitään lisämakua.

Sen hiivan määrän kanssa kannattaa olla aika tarkka: sitä ei tosiaan mene kokonaista hiivaa, vaan ihan vähän muruja. Ja kuivahiivakin toimii kokeillusti, mutta taas vaan ihan rippeitä, selvästi alle teelusikallinen. Liikahiivainen sima maistuu juojan kokemusmaailmasta riippuen vehnäoluelta, ranskalaiselta siideriltä, tai kiljulta.

Ja pullot kannattaa muuten täyttää aika täyteen, tai hiilihappotaso jää matalaksi. Ellei sitten tee sitä liikahivaista simaa, jossa hiilihappoja kertyy liiankin kanssa.

No, tämä tältä erää. Kaupunki toimi juhannusmiljöönä oikein hyvin, ja Marjaniemen siirtolapuutarha riitti mökkeilykokemukseksi. Tänään on tullut makoiltua pihalla, viritettyä pyörää, kokkailtua ja istutettua raparperi naapuritontin sisipuutarhaan. Simakin siis onnistui. Taidan lähteä Juhani Ahoa lukemaan.

Omenahillo

Tein eilen tämän syksyn luultavasti viimeisen satsin omenahilloa. Toistakymmentä litraa sitä tuli tänä vuonna tehtyä, mutta kohta se on silti loppu. Hyvä jos ensivuoden puolelle riittää.

Netistä löytyy paljon reseptejä mille vaan, niin omenahillollekin. Kuitenkin niistä tuntuu kaikista puuttuvan monia käytännön yksityiskohtia, jotka on hyvä tietää. Ovat vähän sellaisia vanhan kansan hiljaiseen tietoon nojaavia reseptejä, josta keskiverto kaupunkilainen saa yhtä plajon selvää kuin Finlandian partituurista.

Luvassa siis niksejä omenahillon tekoon. Ensin kuitenkin se resepti pohjaksi nikseille, viiden litran kattilan mukaan mitoitettuna.

Kasa omenoita
n. puoli pussia hillosokeria
1dl vettä
vähän mausteita (sitruunaa, kanelia, inkivääriä tai ei mitään)

Pilko omenoita kuorineen, mutta ilman siemenkotia 5 litran kattilaan, kunnes se on lähes täysi. Kaada päälle vesi ja hillosokeri. Keitä keskilämmöllä välillä sekoittaen kunnes omenat ovat muhjua. Sekoita sauvasekottimella. Lisää sokeria tarpeen mukaan ja mausteita jos haluat. Purkita.

Niksejä

Hillosokerin määrä riippuu omenalajikkeesta, mausteista ja omasta mausta. Puoli pussia 5 litran kattilaan on suunnilleen kohdillaan. Kuumasta hillosta on vaikea maistaa lopullista makua, joten makeustaso on parhaimmillaankin vähän sinne päin. Seoksen pitää olla selvästi makeaa: kyse on kuitenkin hillosta eikä vauvanruuasta. Jos hillosokeri loppuu kesken, osan voi korvata tavallisella sokerilla. Ehkä kaikenkin, en ole kokeillut.

Omenahilloa voi maustaa vähän kaikenlaisella. Pieni määrä sitruunamehua antaa vähän potkua makuun, etenkin jos omenat eivät ole kovin happamia. Myös inkivääriä tai kanelia voi käyttää. Maustaessa kannattaa olla aika varovainen, omenan maku on melko mieto ja mausteet saattavat peittää sen.

Kuoriminen ja hillomyllyt on syytä unohtaa heti kättelyssä. Kun kädessä on sauvasekotin, kaikki alkaa näyttää soseaineksilta. Kuoret menevät hyvin silpuksi eivätkä häiritse syödessä lainkaan. Hillon rakenne tietysti muuttuu tasaiseksi soseeksi, mutta itse olen valmis sen kanssa elämään, niin paljon helpompaa soseuttaminen on.

Kuorimisen sijasta omenat voi pestä, jos niissä on näkyvää likaa tai jos ahdistuu ajatellessaan niiden pintaan kertyneitä saasteita. Itse jaksan pestä omenat aina toisinaan. Kannattaa huomata, että peseminen kuluttaa omenan vahapintaa ja heikentää siten säilyvyyttä. Siksi se kannattaa tehdä saman päivänä kuin hillo.

Omenoita ei kannata leikata perinteiseen tapaan kuudenneksiksi, vaan ns. timanttileikkauksella: Neljä vinoa viiltoa ensin ylhäältä ja sitten alhaaltai siten, että siemenkota muistuttaa lopussa d8-noppaa. Hedelmälihasta saa käyttöön lähes yhtä paljon kuin perinteisellä menetelmällä, mutta leikkauksia on vain 8 eikä 15-27 kuten perinteisessä. Omenaporaa en ole käyttänyt; siinä jää liikaa siemenkotaa omenaan ja minua epäilyttä että siitä tulisi huonoa makua (luultavasti kuviteltua). Timanttileikkaus on kuitenkin suunnilleen yhtä kätevä kuin pora, koska poran jäljiltäkin omenoita joutuu vielä pilkkomaan keittämistä varten.

5 litran kattilasta tulee noin 2,5 litraa omenahilloa, jos sen täyttää omenanpaloilla reunoja myöten. Oikeasti kannattaisi täyttää vähän vähemmän, että mahtuu sekottamaan. Paperikassillisesta omenoita tulee 3-4 tuollaista kattilallista.

Hillon pitäisi säilyä ainakin oikein purkitettuna ihan huoneenlämmössä, mutta itse olen pitänyt sitä jääkaapissa. Yksi iso purkki on nyt vintillä kun jääkaappiin ei mahtunut; raportoin tänne tilanteen kun joskus avaan sen. En jaksa keitellä purkkeja, tavallinen pesu on minulle riittänyt.

Muut hillot

Aika samaan tapaan tehdään muutkin hillot. Itse olen usein tehnyt luumuhilloa ja alkukesästä raparperihilloa. Marjoja en yleensä hilloa, vaan pakastan sellaisenaan.

Luumuhillon keitän ensin ilman sokeria, vain pienellä vesitilkalla lisättynä (ettei pala alussa pohjaan). Sitten annan soosin jäähtyä, kaavin kivet pois käsin, ja keitän uudestaan sokerin kanssa. Voi olla, että helpompiakin tapoja on, mutta en niitä tunne. Sauvasekoitin ei pysty luumunkiviin. Itse tehty luumuhillo ei muistuta vähääkään kaupan joulutorttuhilloa, vaan on paljon enemmän kirsikkahillon tapaista. Ja aivan tajuttoman hyvää.

Vegaaninen pasha

Teen jostain syystä edelleen lähes kaikki ruuat vegaanisina, vaikka siihen ei enää aikoihin ole ollut suoria sosiaalisia syitä. Onhan se tietysti ekologisempaa olla käyttämättä eläinperäisiä tuotteita (erityisesti maitotuotteita) silloin kun ei niitä tarvitse, mutta ehkä suurin syy on, että opin vuosien myötä melko hyväksi vegaanikokiksi ja olisi sääli heittää moista osaamista hukkaan.

Tässä siis vegaanisen pashan respeti jonka kehitin tuossa pääsiäisenä. Likimain vastaavaa tullut tehtyä ennenkin, ja näemmä joku ohje löytyy Eläinoikeusfoorumiltakin.

  • Purkki (300ml) vaahtoutuvaa soijakermaa (mielummin vatkaamalla vaahtoutuvaa, mutta sitruunaan perustuvakin toimii)
  • Puoli purkkia (250ml) Alpron maustamatonta jugurttia.
  • Parikyt grammaa margariinia
  • Hiukan Tofutti-tuorejuustoa (maustamatonta ei enää saa, mutta yrttijuusto on niin mietoa että sitä voi käyttää kohtuullisia määriä)
  • Sitruunaa tai sitruunamehua (vaikka kerma menisi vatkaimella kannattaa lisätä maun vuoksi)
  • Melko reippaasti sokeria (tai hillosokeria jos haluat sitouttaa aineita lisää
  • Vaniljasokeria (paitsi jos kerma maistuu liikaa vaniljalta valmiiksi)
  • Purkkikirsikoita (yh)
  • Rusinoita
  • Sukaatteja
  • Mantelilastuja

Vatkaa kerma, sotke muut aineet keskenään (margariini kannattaa lämmittää pehmeäksi ja kirsikat pilkkoa) ja lopuksi vatkaa kerma sekaan.

Kippaa seos harsolla/kankaalla peitettyyn valutusastiaan ja valuta jääkaapissa ainakin yön yli, kaksi yötäkään ei haittaisi. Käännä tarjoiluastalle ja koristele kirsikanpuolikkailla tai millä vaan.

Tällä respetillä tulee suunnilleen lävikköön tai pashamuottiin sopiva määrä. Kahvinsuodattimeen tai juustoraastimeen tehdessä puolikas annos olisi varmaan sopiva.

Tulos on todella ”kevyt” ja helppo syödä, kermaisan rahkan oloinen. Alpron osuutta lisäämällä saisi varmaan raskaamman koostumuksen aikaiseksi.

Molekyyligastronomisesti ajatellen oleellista on kerätä seokseen tarpeeksi proteiinia että se pysyy kasassa. Se tuleeko proteiini soijakermasta -jugurtista vai -tuorejuustosta on toissijaista, mutta mitä vähemmällä vedellä pääsee, sen lyhyempi valutus on tarpeen. Soijaproteiini myös sitoo maitoproteiinia paremmin, joten mitään erillistä korviketta kananmunankeltuaiselle ei tarvitse.

Proteiinin lisäksi pitääkin sitten enää saada seokseen omaan makuun sopivasti sopivasti happamuutta, sokeria ja sattumia. Itse koen nuo kamalat purkkikirsikat välttämättömäksi osaksi pashaa.