Kuinka tofu paistui

Kesäinen arkiateria. Bongaa mikä puuttuu

Kun puhutaan kasvissyönnistä, ei itse asiassa puhuta kasvisten syönnistä. Kaikki syövät kasviksia, tai ainakin kasviperäisiä ruoka-aineita. ”Kokolihaa syövät heteromiehet” syövät kasviksia. Jopa Loka Laitinen syö kasviksia.

Kavissyönti, varsinkin lakto-ovo-vegetarismi, jota sillä yleisimmin tarkoitetaan, onkin ei-lihansyöntiä. Sitä, ettei syö lihaa. Ei syömistä, vaan ei-syömistä. Kasvissyöjä ei oikeastaan syö mitään kovin erityistä (tai no, kaikki hipstr… nuoret kaupunkilaisethan briljeeraavat erikoisilla ruokamieltymyksillään ja -kokemuksillaan aivan ruokavaliostaan riippumatta), vaan jättää vain jotain syömättä.

Tofusta on tullut viime vuoskymmenten kasvissyönnin symboli. Eikä se ole siihen rooliin ihan huono raaka-aine. Tofu on sinällään melko mauton harmaa köntti ”soijajuustoa”. Melko mitäänsanomatonta. Aivan kuin ”kasvistyöntikin”, joka ei oikeastaan kerro lainkaan, mitä syö. Tofu on juurikin sitä ei-lihaa, jota ei-lihansyöjä syö. Ei se ole edes ”lihankorvike”. Tofu ei maistu lihalta tai käyttäydy kuin liha. Mutta siitä voi tehdä melkein millaista vain.

Antti Nylén lausuu esseessään Mitä lihansyöjä tekee ”Jotkut pyytävät tietoa, koska kuvittelevat, että kasvissyönnin aloittamiseen tarvitaan erityisesti sitä, että kysymys on opillinen eikä moraalinen”. Nylén on viisas mies. Olen hänen kanssaan täsmälleen eri mieltä. Moraalista puhuminen johtaa vain moraalisäteilyyn, harvoin muutokseen. Suurin este oikein toimimiselle on se, ettei osata toimia luontevasti oikein, että se tuntuu hankalalta. Tässä tapauksessa, että siitä tofusta pitäisi saada hyvää. Kysymys on nimenomaan opillinen.

Oikea toiminta versoo elämäntavasta, pienistä oivalluksista, jotka saavat erilaisen toiminnan tuntumaan luontevalta. Ei valaistumista ja elämänmuutosta, vaan yksi päivä ilman hunajabroileria, ilman sen suurempaa draamaa. Katolisille itsekieltäymys ja hankaluus voi olla tavoite sinänsä. Me muut emme tähtää kärsimykseen.

Seuraa oma yksinkertainen perusohjeeni tofun paistoon. Ohje sopii ”europpalaistyylisiin” ruokiin: salaatteihin, patoihin, kastikkeisiin, paistoksiin. Itämaisiin ruokiin käsittelen tofun toisin.

Ainekset

  • Maustamatonta kiinteää tofua (savutofu, yrttitofu tai marinoitukin käy, pehmeä tofu ei)
  • Soijakastiketta (suosin Kikkomanin tavallista)
  • Öljyä (oliivi maistuu parhaalta)
  • Rouhittua mustapippuria
  • Ynnä kaikki muu, mitä tekemääsi ruokaan tarvitsee

Levitä kylmälle pannulle öljyä ja soijakastiketta ruokalusikallinen tai pari ja hyppysellinen mustapippuria. Käännä lämpö täysille.

Lisää päälle tofusuikaleet. Kääntele niitä pari kertaa, että ne ovat joka puolelta soijakastikkeessa. Nesteen haihtuessa käännä vielä kerran tai pari.

Nesteen haihduttua paista tofut pinnasta ruskeiksi ensin yhdeltä ja sitten toiselta puolelta. Tofua ei tarvitse varsinaisesti kypsentää, vaan tavoite on käristää soijakstiketta ja tofun proteiineja ja soijakastiketta saaden siihen makua sekä kauniin värin. Jos tofu meinaa tarttua pannuun, lisää öljyä (tai osta uusi pannu).

Siivutettu tofu pannulla paistumassa sipulin kanssa

Tofu paistetaan kovalla lämmöllä ja nopeasti. Jos sen jättää pannuun lojumaan, se alkaa pian kuivua. Tofu kannattaakin yleensä paistaa viimeisenä, kun muut aikaa vievät valmistusvaiheet on jo tehty. Nopeat kastikkeet (esim. tomaattikastike, tai pinaatti) voi myös rakentaa suoraan pannulle tofun sekaan paistamisen jälkeen.

Tofu voi olla leikattu isoiksi siivuiksi, pieniksi viipaleiksi, kuutioiksi, tai mihin hyvänsä muotoon joka  esteettisesti sattuu sopimaan tekemääsi ruokaan.

Tofun voi paistaa myös sipulin kanssa. Sipulit voi heittää pannuun mukaan siinä vaiheessa kun soijakastike on haihtunut.

Eikä tofu piloille mene kastikkeissa lillumisesta. Se vaan hukkaa jonkin verran paistamisessa syntynyttä makuaan. Parhaimmillaan se on suoraan tirisevänä pannusta poimittuna.

9 kommenttia artikkeliin ”Kuinka tofu paistui”

  1. Kiitos erityisen yksinkertaisesta ja yksityiskohtaisesta ohjeesta. Ellen olisi syönyt paistamaasi tofua, epäilisin tämän ohjeen toimivuutta. Ohje vaikuttaa niin helpolta ja houkuttaa kokeilemaan, josko minäkin saisin tofuni maukkaammaksi.

  2. Keskeistä on tuo nopea paisto viime hetkellä. Tofu on niitä aineita, jotka eivät parane hauduttelemalla. Vähän kuin paistettu vuohenjuusto, paitsi ihan niin kiire ei sentään ole, koska tofu ei sula käsiin.

  3. Kastike siitä puuttuu. Tofu nyt ole oikein mun juttu, mutta sen kerran kun vierailla laittanut niin huomannut että raaka lämpö on joo hyvä. Hullumpi koki saattaisi myös kokeilla sokeria pannulle, eli vähän niinku glaseerata.

    Ja miten niin mä olen paremmintietäjä. 🙂

  4. Moraalin ongelmasta vähän. Taustana se, että itse olin mikälievege noin 11 vuotta (96-07), siitä käytännössä vegaani jonkun neljä vuotta (98-02), ennen kuin aloin syödä ensin vähän jotain eläintä ja sitten käytännössä kaikkea parin vuoden siirtymäajan jälkeen.

    Jos meillä on valinta kaupassa käydessä siinä, otanko lasagnen täytteeksi tofua vai naudan paistijauhelihaa, täytyy kelata tarkoituksenmukaisuuskysymyksiä. Mitä enemmän sitä kelasin, sitä turhemmalta se alkoi tuntua. Laskin ja laskin, ja tulin siihen tulokseen, että marginaalilla vaikutus on joko pyöreä nolla, ja kun otetaan huomioon kaikki inhimilliset puolet tästä jutusta — erityisesti sen miten moraalisäteily täyttää lopulta pollan ja käytännössä kaikki tarkoituksenmukaisuustarkastelu on toissijaista sen rinnalla että valinnan tekeminen ”tuntuu oikealta” — niin totesin lopulta että koko touhu on ns. pelleilyä.

    Joku pointti siinä on, jos kelaa ettei halua skruudata karvaisia pikku eläimiä.

    Itse aiheesta: kyllä syön tofua nykyään ihan mielelläni edelleen, se on hyvää. Jauhettua chiliä, paprikaa ja öljyä pannulle, tofu kuutioiksi sekaan, muutama pilkottu parsakaali ja kyytipojaksi vähän nuudeleita , se on koko perheen suosikkipikaruoka.

  5. Itsehän olen kasivssyöjä suurelta osin sosiaalisista syistä. Kapeasti rationaalista olisi valita syömisensä tapauskohtaisesti tai jollain selvästi monimutkaisemmalla heuristiikalla (luomiliha ok pari kerta kuussa, juustoa vain vähän, kana ok, broileri ei jne), mutta se olisi käytännössä juuri niin hankalaa ja älytöntä kuin kuvaat. Varsinkin jonnekin kyläilemään mennessä olisi aivan mahdoton yrittää selittää, mitä oikein syö (pelkästään normivegetarismin ja veganismin erot ovat usien liian vaikeita).

    Siksi on helpompaa olla vain stereotyyppinen kasivisyöjä, koska se on tunnettu kategoria jonka kaikki ymmrtävät, eikä ostokäyttäytymiseen muodostu mitään ylimääräistä vaivaa. Cost of information pysyy matalana, jos sallit vertauksen.

    Niin ja parsakaali. Paloitteletko sen siis ihan raakana pannuun? Sehän jää lähes täysin raa’aksi tällöin. Omat nuudeliviritykseni ovat yleensä olleet monimutkaisempia, mutta täytyy kokeilla tuotakin joskus. Uusille pikaruuille on aina säännöllisesti tarvetta.

  6. (sori en ole käynyt tässä muutamaan päivään)

    Parsakaalista: Joo, hyvä perussääntö on, että peukun kokoisia palasia. Saa jäädä raa’aksi ihan reippaasti. Kunnolla öljyä ja kevyt pyöräytys, niin että pinta vähän tummenee. Makuasia, mutta minusta parsakaali menee täysin pilalle jos se pääsee pehmenemään. Nostan ne yleensä sivuun ja heitän sitten lautasella muiden matskujen sekaan. Käy kaikkien ”kuivien” ruokien kanssa. Itse olen siitä ehkä outo, etten pidä kastikkeista oikein ollenkaan, ne pilaavat ainesten maun.

    (Kanaa en kykene syömään, se yököttää kaikissa muodoissaan. Makkara, kebab, hampurilaiset jne menevät, mutta kokolihapihvi tökkii edelleen. Kotona käytän lähinnä luomujauhelihaa lasagneen tms. Käyttäisin normoa, mutta vaimo pakottaa luomuun.)

  7. Tämä oli hyvin sanottu ja sopii yleisestikin elämänmuutoksiin. Esim. tupakoinnin lopettamisessa on kyse samasta asiasta, yksi rööki kerrallaan jää väliin. Suuren draaman tupakkalakot loppuvat aina retkahdukseen.

    ”Oikea toiminta versoo elämäntavasta, pienistä oivalluksista, jotka saavat erilaisen toiminnan tuntumaan luontevalta. Ei valaistumista ja elämänmuutosta, vaan yksi päivä ilman hunajabroileria”

  8. Se on joo kovin sosiaalista olla ihan kasvissyöjä, tuo on vielä kokille helppoa, täysvege on jo vähän vaikeampaa. Kun ihmisillä on vielä allergioita ja yökötyksiä niin mä keksin tuttavapiiristäni sellaisia seurueita joille en yksinkertaisesti keksi mitään järkevää yhtä pääruokalajia jota kaikki suostuisivat syömään ainakaan mielellään, enkä minä nyt halua tarjota sellaista ruokaa vieraille joka ei heille maistu. On esimerkiksi myös sellaisia ihmisiä joilla on ongelmia sen kanssa että ruoka näyttää liian luonnolliselta, eli he haluavat pitää tavallaan etäisyyttä siihen mitä syövät, esimerkiksi liha josta jotenkin tunnistaa ko. eläimen tai jopa kasvikset vähän käsiteltyinä tökkii.

  9. ”Oikea toiminta versoo elämäntavasta, pienistä oivalluksista, jotka saavat erilaisen toiminnan tuntumaan luontevalta.”

    Tarkoitatko, että tofun tai kidneypapujen poiminta ostoskoriin on ”oikeaa toimintaa” mutta silakkafileen tai naudanlavan poiminta on ”väärää toimintaa”? Onko näkemyksesi, että on oikein tekijöitä ja on väärin tekijöitä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *