My last Nokia

Tänään vietetään kansallista epäonnistumisen päivää. Ostin sen kunniaksi Nokia N9:n.

Se ei ollut rationaalinen valinta. Se oli kunnianosoitus kaikille niille, jotka tekivät työtä Meegon onnistumisen eteen. Epäonnistuitte, mutta työnne ei ollut turhaa.

Rationaalista olisi ollut ostaa jokin android. Esimerkiksi Xperia Ray (Bradbury?). Niissä on tulevaisuus, niissä on Google. Nykyään kun ei oikeastaan osteta puhelinta, vaan pääsy ekosysteemiin, universumilliseen sovelluksia, käyttökohteita ja kulttuurisia merkityksiä. Sitä N9 ei tarjoa.

Kaikki puhelimeni ovat olleet Nokioita. Ensin 5110, sitten 9900i, sitten 6210, 6600, 6680, sekalaisia muita ja E51, joka nyt viimeisimpänä sanoi irti sopimuksensa kahden ja puolen vuoden käytön jälkeen. Olin jo asennoitunut siihen, etten enää osta Nokiaa, vaan niin sanotusti siirryn eteenpäin, johonkin tulevaisuuden puhelimeen.

Mutta tänään vietetään kansallista epäonnistumispäivää. Tänään katsotaan taaksepäin, tutkitaan tehtyjä virheitä niistä oppien, ja valmistaudutaan tuleviin epäonnistumisiin. Ei koira noin vain pääse karvoistaan, vaan vasta kovasti rapsuttaen.

Tähän sopii N9. Tulevaisuuden sijasta se tarjoaa oivan tilaisuuden tarkastella, miten softaprojektit voivat epäonnistua massiivisessa mittakaavassa. Kuinka vuoskymmenen ajan tehty uudistus ei vaan koskaan pääse tapahtumaan.

N9 on se puhelin, joka Nokian olisi pitänyt tehdä vuosia sitten. Julkaisemalla jotain tälläistä vaikka vain kaksi vuotta sitten Nokia olisi pysynyt kisassa älypuhelimista, ja saanut jalansijan käyttöjärjestelmäkisaan. Eikä se ole huono puhelin. Itse asiassa se on oikein hyvä. Se vaan on lajinsa viimeinen.

Tilanne antaa tietysti kaikupohjaa salaliittoteorioille. Itse en antaisi niille paljoa painoa. Nokia teki mitä pystyi; se vaan ei riittänyt. Puhelinkäyttöjärjestelmän tekeminen on oikeasti vaikeaa. Fortune 500 -firman pyörittäminen on todella vaikeaa. Vielä vaikeampaa on korvata käytössä olevaa softaa uudella.  80 miljoonaa puhelinta vuodessa myyvän käyttöjärjestelmän korvaaminen on aivan saatanallisen vaikeaa. Ja ne jotka eivät koskaan yritä muuttua, keittävät edelleen sellua.

Epäonnistumista ei pidä hävetä. Epäonnistuminen on kaiken edistyksen edellytys ja virheistä oppiminen vaatii virheitä. Tieteen kehityskin perustuu sille, että hylätään vääräksi osoittautuneita hypoteeseja. Kauppakorkean pojat ovat tässä ihan oikeassa. Itsekin puhuin taannoin siitä, miten pieleen menee kuitenkin, ja pitäisi vaan osata epäonnistua nopeasti ja murehtimatta, jotta pääsee siitä oppimaan.

Henkilökohtaisesti olen siinä huono. Hankkeet joihin ryhdyn, tuppaavat menemään aivan liian hyvin. Se tarkoittaa, että satsaan aivan liikaa aikaa ja vaivaa asioihin joita teen. Se tarkoittaa, että ryhdyn uusiin asioihin liian varovaisesti, en ota riskejä. Jatkuva onnistuminen on epäonnistumista jo itsessään.

Mutta N9 on varmasti epäonistunut ostos. Kahden vuoden päästä ärsyttää, kun softaa ei päivitetä, vaan siinä on yhä kaikki samat bugit. Uudet sovelluksetkin tulevat Androidille ja iPhonelle, vaan eivät Meegoon. Ehkä opin siitä jotain.

Voidaakseen onnistua, täytyy ensin epäonnistua. Yhä uudelleen ja uudelleen. Ja oppia siitä.

Kaikille, jotka kehittävät Nokian tulevia tuotteita, onnea ja menestystä yhä uusiin epäonnistumisiin. Minun osaltani tämä taisi olla tässä. Tai eihän sitä koskaan tiedä…

Necesse est

Kun pitkittynyt myrsky teki laivaliikenteen välimerellä lähes mahdottomaksi kenraali Gnaeus Pompeius (ei se Pompeius, vaan hänen poikansa) lausui Navigare necesse est vivere non est necesse, eli purjehdus on välttämätöntä, eläminen ei.

Purjehdus todella oli välttämätöntä. Rooman elintarvikehuolto oli täysin Egyptistä tuotavan viljan varassa. Jos kaleerit jäisivät liian pitkäksi aikaa satamaan, Roomassa alkaisi kuolla väkeä kuin kärpäsiä, eikä jo horjuva tasavalta kestäisi sitä poliittisestikaan, vaan hajoaisi. Parin merimiehen elämä oli tässä yhtälössä täysin yhdentekevää.

Nykymuodossaan ”purjehdus on välttämätöntä, muu ei” onkin sitten saanut jo aivan eri merkityksen. Enoni sanoin, jos purjehdus ei olisi välttämätöntä, ei sitä kyllä millään muullakaan voisi perustella. Apriorinen välttämättömyys on siis välttämätöntä.

Välttämätöntä toimintaa Pernajan edustalla kesällä 2010. Kuva on harhaanjohtava. Nykyään olen tietenkin paljon ruskettuneempi, lihaksikkaampi, laihempi ja muutoinkin komeampi. Eikä Pernajaakaan enää ole.

Nykyaikajan osuva vastine antiikin purjehdukselle olisi ehkä tietoliikenne. Jos se lakaa toimimasta, alkaa yhteiskunta rakoilla. Siinä yhtälössä eivät muutamat pitkät illat tai hajonneet avioliitot paljon paina. Bitin on kuljettava! Asenteessa on jotain tuttua (joskin saisi mokkulan bitti kyllä kulkea vähän vakaammin täällä mökillä…)
 
Puutarhanhoito taas sai välttämättömimmän aseman muinaisessa Kiinassa, joskin sekään ei ollut kovin tärkeää. Melko paljon filosofisempaa kuin roomalaisuus.

Sivupalkissa on ollut tässä viikon verra äänestys siitä, mikä ei ole turhaa. Jaetussa kärjessä olevasta purjehduksesta tekstiä yllä, puutarhanhoidosta luvassa myöhemmin, jahka tomaatit kypsyvät. Tietoliikenteestä olen jo kirjoittanut kotitarpeiksi.

Koska uskon demokratiaan yhteisissä asioissa, ja suhtaudun alentuvan halveksien kaikenlaiseen BB-demokratiaan, jossa ”yleisö” eli rahvas äänestelee sirkushuvina tyhjänpäiväisistä asioista, jätän voittajasijaa pitävän teiniagstisen lauseen kaiken turhuudesta yksinkertaisesti käsittelemättä. Lukekaa vaikka Sartrea tai Kunderaa, minulla ei ole aiheeseen mitään lisättävää.

Niin, ja oikeastihan välttämätöntä on tietenkin pyöräily. Tällä kertaa välttämätöntä oli pyöräillä 120km mökille.

Telefooni Afrikassa

Toimeksi saaneena kirjoitan jo aiemmin lupaillun hahmotelman telco-sektorin vahvuuksista ja mihin sen tulisi kehittyä. Näkökulma on ihmiskunnan kokonaisuuden etua tarkkaileva. Pitkällä tähtäimellä kaupalliset intressit tuppaavat konvergoimaan sen suuntaisiksi (paskaa myymällä elää vain aikansa), tai ainakin niiden olisi syytä konvergoitua, jos kapitalistista talousjärjestelmää halutaan ylläpitää.

Ihan alkajaisiksi huomio mobiiliteknologian merkittävimmästä hyödystä: se on halpaa. Kattavien puhelinverkkojen rakentaminen länsimaissa otti tuollaiset sata vuotta, kun suurin osa kehittyvästä maailmasta on saatu katettua kännykkäverkoilla alle kymmenessä vuodessa vaikka maiden taloudet ovat paljon heikommassa kunnossa kuin länsimaiden aikoinaan. Kokonaistyömäärä Zimbabwen kattamisessa kännykkäverkolla lienee prosentti tai pari siitä mitä kuparin vetäminen joka kotiin maksaisi. Ja se kupari varastettaisiin.

Tämä on kuitenkin nykypäivää, ei tulevaa. Jatkoa ajatellen, teleoperaattorien merkittävin resurssi on niiden laskutussuhde asiakkaisiinsa.

Case Safaricom

Kenian suurin pankki (asiakasmäärällä mitattuna) on nykyään mobiilioperaattori Safaricom. Lähes kaikilla on prepaid kortit, vaikka monella ei olekaan puhelinta. Korttiaan voi ladata kiskalla käteisellä, käteistä voi nostaa ja käteistä voi ladata myös toisen kortille, kunhan tietää numeron. Ja rahaa voi siirtää kortilta toiselle. Eli siis kaikki keskeiset tilipalvelut. Ilman paikalliseen pankkijärjestelmään liittyvää korruptiota ja kertaluokkaa halvemmalla. Safaricomin ei esim. tarvitse tunnistaa asiakkaitaan lainkaan: sim-kortti 123456789 on vain k.o. kortti, ja se käyttääkö sitä Mohammad vai Maria on ihan se ja sama.

Konseptin vahvuudesta kertonee se, että Visa on tuonut prepaid-luottokortit markkinoille, ilmeisesti kilpaillakseen operaattorien kanssa tunnistautumattomista asiakkaista.

Pankin ei tarvitse olla operaattori menestyäkseen – ainakaan länsimaissa, prepaid-malli kun ei kilpaile esim. lainanannossa. Mutta jos operaattoreilta alkaa niiden oma perusbisnes kuolla alta, kuten kaikki veikkailevat, niin pankkien perusbisneksen (jota ne eivät edes itse kaipaa) valtaaminen saattaisi olla hyvä veto.

Mikromaksut

Toinen esimerkki laskutussuhteen hyödyntämisestä. Telco-maailmassa on kehitelty IP Multimedia Subsystem (IMS). Se on valtava kasa standardisaatiota, jolla voidaan replikoida kaikki korkeamman tason CS– ja POTS-standardit IP-pohjaisilla vastineilla ja luoda uusia niiden jatkoksi. Ei siitä sen enempää tällä kertaa.

Yhtenä pienenä osana IMS:ää on Aggregation proxy, HTTP proxy joka tarkistaa että kaikki sille tuleva liikenne on autentikoidulta käyttäjältä, ja lämää eteenpäin menevään liikenteeseen ylimääräisen headerin jolla ilmoittaa tämän varmennetuksi. Se on oikeastaan tarkoitettu erinäisten muiden IMS-servereiden avustajaksi, ja on systeemin kokonaisuuteen verrattuna suorastaan triviaalin yksinkertainen. Mutta sillä on yksi merkittävä ominaisuus: sen avulla olisi helppo toteuttaa mikromaksamisjärjestelmä webiin.

Aloitetaanpa mobiiliwebillä. HTTP-liikenne hoituu suoraan WAP-gatewayltä internettiin normaaliin tapaan. Blogisivusto haluaa laskuttaa anonyymiltä käyttäjältä 2 eurosenttiä oikeudesta lukea suosittua blogia vuorokauden ajan. Se vastaa HTTP GET pyyntöön redirectillä, joka osoittaa proxyn kautta takaisin samalle sivustolle. Proxyn saadessa pyynnön, se kierrättää varmistussivun käyttäjän kautta, ja varmistuksen saatuaan pistää pyynnön suojattua yhteyttä pitkin blogisivustolle, joka palauttaa cookien, jonka avulla käyttäjä voi nyt 24h selata k.o. blogia suoralla HTTP-yhteydellä.

Teknisesti tuo on helppoa. Se mitä vaaditaan, on bisneskäytäntö, jossa operaattori voi ylläpitää voitollisesti ”partnerisuhteita”, joiden suuruus on luokkaa euron kuussa. Google ja Amazon pystyvät siihen, mutta on selvää, että se vaatii muutosta operaattoreilta jotka moiseen ryhtyvät.

Homma on laajennettavissa lankanettiinkin, jos koneisiin listään SIM-kortti tai muutoin käytäntö, jossa operaattori voi laskuttaa asiakkaalta mitä vaan. Ensimmäinen on läppäreihin tulossa, toinen vaatisi lähinnä luottamusta.

Maksujärjestelmän voisi toteuttaa puhtaasti yhden operaattorin palveluna, mutta jotta homma leviäisi tehokkaasti, pitäisi se saada laajemminkin käyttöön samalla standardilla. Minkä standardin ei tarvitse olla viittä sivua.

Yhteenveto

Tähänastinen mobiilioperaattorien merkittävin saavutus on halpa puheluinfra. Paino sanalla halpa. Sitä varmasti voi halventaa entisestään, mutta tähän on syytä suhtautua kypsänä bisneksenä jossa voitto tulee vain tehokkuudesta.

Jatkossa suurin potentiaali liittyy halvan maksuinfran tuottamiseen. Paino taas sanalla halpa. Voitot tulevat suurista voluumeista — ja taas tehokkuudesta.

ps. tein tämän pyynnöstä, mutta ei minulle sentään makseta tästä. Vielä.

Operaatio tele

Osa 1

Matka Barcelonaan Mobile World Congressiin (maailman isoimmat telco-messut, 47000 ihmistä), kustannusarvio per naama:

  • Lennot 260e (halpaa)
  • kämppä 200e/naama (kuppanen mutta keskustasssa)
  • Päivärahat 330e
  • Puhelinkulut 500e tai enemmän (arvio aiempien matkojen perusteella)

Pistääkö silmään pieni yllätysmomentti?

Operaattorien merkittävin tulonlähde on ollut jo vuosia ”interconnect”, eli ylihinnan kiskominen operaattorien välisistä puheluista ja erityisesti ulkomaanliikenteestä. EU rajoitti vastikään roamingilla kuppausta, mutta edelleenkin hinnat ovat 0,55e/min puhelu suomeen, 0,2684e/min vastaaminen puheluun, tekstarit 0,28e/kpl ja datasiirto 7,99/10,99e/MB.

11e/mega on aika hapokas hinta globaalille tietoyhteiskunnalle. Voisi jopa epäillä että joku vetää välistä. Data-hinnoittelua kun EU ei rajoittanut.

Osa 2

Messuilla tärkein työni oli saada Rich Communication Suiten demot toimimaan 300 hengen seminaaria varten. Oletteko kuulleet RCS:stä? Ettekö? Sepä yllättävää. RCS on mobillioperaattoriyhteisön tämän hetken ehkä merkittävin uusi palveluhanke. Ette luultavasti tulekaan kuulemaan siitä.

Homman ideana on tiivistetysti tarjota teleoperaattorien asiakkaille vähän vastaavat palvelut kuin vaikkapa MSN ja Skype ovat tarjonneet jo joitakin vuosia. Paitsi että hiukan huonommat palvelut. Ja toiminee operaattorilta toiselle vasta vuosien päästä (vrt MMS). Ja sen käyttö maksaa.

Lisäksi homma täytyy tietenkin tehdä todella hankalasti. Demossa puhelin kytkettiin Ranskan kautta Saksaan yhteen serverikasaan ja PC taas VPN:llä Ruotsiin toisen valmistajan servereihin. Ja serverit sitten toisiinsa (kaikilla tasoilla raskailla protokollilla). Tämän seurauksena tarvittiin valtava määrä häkkäystä ja speksien oikomista ja viikonlopputöitä viidessä maassa että puhelu ja video menivät läpi.

Eräänsisäpiiriläisen sanoin: ”RCS on erinomainen palvelukonspeti. Se vaan olisi pitänyt tehdä 5 vuotta sitten (mutta silloin yksikään telcoista ei olisi ryhtynyt siihen)

Skypellä on töissä 150 henkeä, telco-verkkojen kanssa työskentelee länsimaissa ehkä miljoona. Ulkomaanpuhelujen laatu on suunnilleen vertailukelpoinen, ainakin jos soittaa vähän kauemmas.

Osa 3

Elisan osakkeen arvo on noin 10 e. Elisan viime vuoden tulos oli noin 1,12 euroa osakkeelta. Eli P/E on vajaat 9. Hiukan diskonttaamalla tuosta nähdään että osakemarkkinat olettavat yhtiön olevan olemassa vielä vähän toistakymmentä vuotta. Tai vähän pidempään jos se alkaa kutistua jo ennen loppua.

Hiukan synkkä näkymä, mutta eipä taida Teliasoneran Igelkään paljon valoisammin ajatella, kun jakoi viime vuonna osinkoja enemmän kuin koko firman tuloksen. Se tarkoittaa että johto uskoo omistajilla olevan rahoille jotain järkevämpää käyttöä kuin mitä firman sisällä niille pystytään keksimään.

Osa 4

Asiakkaiden härskiä rahastusta missä vaan vielä voidaan, uudistumisen kankeutta ja uskon puutetta sekä johdossa että markkinoilla. Kaikki kuolevan bisneksen merkkejä.

Mutta ennen kun ruvetaan sanomaan kiitos ja hyvästi teknologiselle liikkeelle joka kuitenkin toi meille 150 vuodessa maailmanlaajuiset puhelinverkot, täytyy todeta että kyllä telco-kentässä on vielä potentiaaliakin, eikä sen kuolemaa ole kuulutettu kirkossa.

Siitä lisää toisella kertaa, mutta vihjeenä voisin sanoa että mielenkiintoisimmat jutut tapahtuvat Afrikassa.