Päihdeäidit ja moraalisen keskustelun ongelma

Absurdi näytelmä päihdeäitien pakkohoidosta on päättymässä. Tai ainakin yksi näytös on, kun ministeri Huovinen vetää tukensa pakkohoitolailta.

Päihdeäitien pakkohoitoa on esitetty eduskunnassa vuodesta 1999 alkaen seitsemällä kirjallisella kysymyksellä (Räsänen 1999, Laukkanen 2001, Komi 2005, Asko-Seljavaara 2008, Salolainen 2009, Hemmilä 2009, Kauma 2013),  yhdellä talousarvioaloitteella (Hemmilä 2013) ja kahdella lakialoitteella (Räsänen 1999, Kiljunen 2004).

Vakavissaan asiaa on selvitetty ainakin vuodesta 2005, jolloin peruspalveluministeri Hyssälä lupasi asiaa selvitettävän. Peruspalveluministeri Risikko taas lupasi 2009 tuoda asiasta lakiesityksen saman vaalikauden (siis viime vaalikauden) aikana. No ei tuonut, eikä tuonut nyt Huovinenkaan.

Kirjallisten kysymysten sävy on voimakkaasti moraalinen ja niissä pohditaan kysymystä äidin vapauden ja sikiön edun välisestä ristiriidasta. Esimerkiksi Komi kysyy:

”Miten hallitus aikoo toimia, että syntymättömän lapsen oikeus terveyteensä on arvokkaampi kuin aikuisen yksilön oikeus käyttää päihteitä?”

Ja Hemmilä taas:

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä taatakseen syntymättömän lapsen oikeuksien toteutumisen siten, että päihdeongelmainen raskaana oleva nainen voidaan ohjata pakkohoitoon?

Tästä kaikesta huolenkannosta huolimatta, vielä vuonna 2014 hoitoon haluavan päihdeäidin on hyvin vaikea päästä laitoshoitoon vapaaehtoisesti.

  • vuodesta 2005 asti on selvitetty, miten saataisiin päihdeäidit pakkohoitoon
  • vuonna 2014 edelleenkään päihdeäidit eivät pääse vapaaehtoisesti hoitoon

Tässä on ollut 9 vuotta aikaa saada vapaaehtoinen hoito toimimaan, mutta kolme viimeisintä hallitusta eivät sitä ole saaneet tehtyä. Asian pihvi ei selvästikään ole ainakaan näiden lasten hyvinvointi, koska sille ei ole tehty mitään

Mutta tuskin aloitteiden syynä on myöskään yleinen pakottamisen halu. Se olisi todella outo ajatus. Sen sijaan epäilen ongelmana olevan asian käsittely moraalisena kysymyksenä.

Ja onhan se toki moraalinen kysymys. Saako pakkoa käyttää estääkseen ihmistä aiheuttamasta toiselle vahinkoa? Entä sikiölle? Millaista pakkoa, ja millaista vahinkoa ehkäistäkseen? Ollaan suorastaan moraalisen keskustelun ytimessä, kun asiaan liittyy lapsiakin.

Mutta jokaisessa käytännön tilanteessa kyseessä on aina käytännön kysymys, ei abstrakti moraalidilemma. Siis: montako lasta? Mitkä ovat käytännön vaihtoehdot, mitä muuta voidaan tehdä? Montako sikiövauriota voidaan estää ilman pakkoa? Entä toimiiko pakkohoito oikeasti? Tai aiheuttaako se oheishaittoja? Onko siitä tutkimustietoa?

Kun konkreettiset ihmiskohtalot pelkistetään abstraktiksi moraalidilemmaksi, piilotetaan samalla kaikki nämä käytännön kysymykset näkyvistä. Siksi niitä ei myöskään koiteta ratkaista.

Politiikka ei ole vain arvokeskustelua, vaan aina pitää ymmärtää myös asiat joista puhutaan. Jos keskustelijat vain signaloivat arvojen tärkeyttä – lapset vastaan itsemääräämisoikeus – ne ihmiset, joita keskustelu koskee jäävät jalkoihin.

Sikiövaurioiden määrästä ei ilmeisesti ole kunnollista tilastotietoa. Useimmat kysyjät esittävät väitteen noin 700 lapsesta, joskin se on ilmeisesti vähintäänkin kiistanalainen. Olettakaamme myös, että näistä lapsista joka toista olisi voitu auttaa vapaaehtoisen hoidon menetelmin. Se on 350 syntyvää lasta. Vauvoja, joita olisi voitu auttaa, muttei autettu.

Väitän, että heitä ei autettu, koska heidän hätänsä jäi moraalikeskustelun jalkoihin. Jos siitä yrittää puhua, aina päästään johonkin eettiseen dilemmaan. Tämä on varmasti vain osasyy, mutta satakin lasta uhrattuna moraalikeskustelulle on liikaa.

Näistä lapsista kantaa vastuun jokainen moraalisessa ylemmyydessään piehtaroiva keskustelija, joka käyttää toisten ihmisen kärsimystä abstraktien dilemmojensa raaka-aineena.

Toistan vielä, ettei jää epäselväksi:

Päihdeäitien hoidossa ei ole kyse vain tai edes ensisijassa moraalisesta valinnasta lasten terveys vastaan aikuisten itsemääräämisoikeus. Kyse on ennen kaikkea ihan oikeista ihmisistä, ja miten heitä voitaisiin ihan oikeasti auttaa. Tämän todellisuuden ylväs moraalikeskustelu – keskustelijoiden mielipiteistä huolimatta – hautaa alleen.

Ratkaistaessa vain moraalidilemmaa unohdetaan ihmiset, konkreettiset ratkaisut käytännön ongelmiin jäävät tekemättä. Ongelma on moraalinen keskustelu, se on moraalitonta. Moraalinen keskustelu tappaa lapsia.

Tai no, vammauttaa pysyvästi.

Tämäkin lapsi kärsii moraalisesta keskustelusta

Siksi rahankeräyslaki on korjattava

Poliisihallitus haluaa selvittää, millä oikeudella Wikipedia kerää rahaa Suomessa. Se ei ole skandaali ja diktatuuria, vaan asioiden normaali tila. Näin asiat täällä ovat. Ja juuri se pitää muuttaa.

Rahankeräyslain mukaan rahankeräys saadaan toimeenpanna vain viranomaisen antamalla luvalla (5§1). Ja luvan antamiselle on melko tiukat ehdot, niitä ei esimerkiksi juurikaan voida myöntää muille kuin suomessa rekisteröidyille yleishyödyllisille yhdistyksille ja säätiöille.

Lupaa pitää hakea etukäteen (ks, hakemus, 8 sivua + liitteet), joko yhteen poliisipiiriin tai valtakunnallisesti. Jotta netissä voisi sanoa sanaakaan rahankeräyksestä, tarvitsee valtakunnallisen luvan. Sen saaminen maksaa 240 euroa ja kestää yli 4 kuukautta.

Wikipedia ei lupaa voi saada, koska säätiö on rekisteröity Kaliforniassa. Poliisihallitus toimii täysin oikein ja lainsäädännön velvoittamana lähtiessään selvittämään, millä oikeudella säätiö kerää Suomessa rahaa. Ongelma on ihan puhtaasti se lainsäädäntö. Siksi se on muutettava.

Internetissä rahankeräys on teknisesti helppoa. Täytyy vaan kirjoittaa vetoava viesti, laittaa siihen tilinumero ja levittää sitä sopiviin paikkoihin näkyville. Esimerkiksi blogiin, sosiaalisen mediaan tai wikipedia-sivujen ylälaitaan. Verrattuna itse keräämisen työmäärään, lupahakemukseen liittyvä byrokratia voi olla kymmen- tai jopa satakertainen – etenkin rahankeräyslupabyrokratiaan tottumattomalle. Tässä ei tietenkään ole mitään järkeä. Laki on ajastaan jäljessä.

wikipedia-lahjoitus

Hankaluuden lisäksi nykyinen laki nimenomaisesti kieltää monet vertaisrahoituksen muodot, kuten Radio Helsingin kuuntelijamaksut tai ruotsinopiskelun joukkorahoituksen. Joukkorahoitus periaatteessa on sallittua, mutta se pitää tehdä huolellisesti mielivaltaisen tuntuisia muotoja noudattaen. Jos se tulkitaan rahankeräykseksi – mitä se tosiasiassa tietenkin on – menettää keräystulot valtiolle. Siksi rahankeräyslaki on korjattava.

Nykyinen rahankeräyslaki elää maailmassa, jossa Wikipediaa ei oikeastaan voisi olla olemassa. Maailmassa, jossa kansalaistoiminta perustuu vakiintuneisiin organisaatioihin, joilla on palkattuja työntekijöitä hoitamassa byrokratiaa valtion kanssa. Maailma on kuitenkin muuttunut, ja yhä suurempi osa kansalaistoiminnasta perustuu kevyisiin verkostoihin, joissa ei tuhlata resursseja byrokratiaan. Wikipedian lisäksi tyypillisiä kansalaistoiminnan muotoja ovat vaikkapa FB-ryhmät tai nettiprojektit. Tuottavuuden kasvua, sano.

Ei lain ole tarkoitus kieltää vapaan kansalaistoiminnan rahoitusta. Se vaan ei noteeraa moisen toiminnan olemassaoloa lainkaan.  Tämä on oikeasti hirveän yksinkertainen asia, jonka suurin osa kansasta ymmärtää: laki on ajastaan jäljessä, ja siksi se on korjattava.

Siksi aloitimme syksyllä 2012 kampanjan rahankeräyslain uudistamiseksi. Asetimme tavoitteeksi lainsäädännön, jossa rahankeräykseen ei tarvitsisi lupaa, mutta siitä pitäisi tehdä ilmoitus netissä etukäteen ja jälkikäteen, ja keräysten tiedot olisivat julkisesti kaikkien nähtävillä (vertaisvalvonta). Emme lähteneet tekemään kansalaisaloitetta, koska laki oli muutenkin tulossa eduskunnan käsittelyyn.

Nyt kuitenkin näyttää siltä, että sisäministeri Räsänen haluaa vain lisätä lakiin kirkkojen oikeuden kerätä rahaa. Ministeri ei kuitenkaan päätä laista yksin, vaan päätökset tekevät vuorollaan ensin hallitus ja viime kädessä eduskunta.

Siksi nyt on oikea aika olla yhteydessä läheisimmältä tuntuvan puolueen ministereihin ja kansanedustajiin. On aika kertoa heille kohteliaasti, että nykyinen laki on mieletön, eikä vastaa kansan oikeustajua ja että asia on syytä korjata, kun lakia kerran käsitellään.

Kun kellään tuskin on mitään vapaata kansalaistoimintaa vastaan, muutos saattaisi jopa olla mahdollinen. Tai vähintään päättäjät heräävät huomaamaan ongelman, ja asiaan voidaan palata ensi eduskunnassa.

Kirjoittaja kerää rahaa puoluelain 8§ nojalla eurovaalikampanjaan. Sitä saa lahjoittaa tästä. Rahoilla tuetaan myös Wikipedian tavoitteita, joskaan ei itse säätiötä.

HKL:n johtokunta 23.1.2014

Lista tässä.

Pikto_metro2Länsimetron kustannusylitysten käsittely saatiin loppuun, ja asia siirtyy kaupunginhallitukselle. Budjetti on paukkunut 105 miljoonaa, josta 35 miljoonaa on Helsingin ongelma. Ylitysten täsmällinen syy muuttui kerta kerralta epäselvemmäksi. Nyt saimme pelastuskomentajalta kirjeen, että turvamääräykset eivät kyllä ole projektin aikana kiristyneet. Ilmeisesti syy kustannuksiin ei siis ole niiden kiristyminen, vaan parempi ymmärrys siitä, mitä määräykset tarkoittavat. Hesari uutisoikin”Eihän tästä selkoa ota”, sanoo johtokunnan puheenjohtaja Otso Kivekäs (vihr).)

Aikataulun osalta taas odottelemme Siemensin arviota automaattiprojektin aikataulusta. Koska automaatti- ja länsimetroprojektit riippuvat toisistaan, vyyhti alkaa keriä auki siitä. Seuraavaan kokoukseen 13.2. pitäisi olla jo melko hyvä kuva kokonaisuudesta.

Lisäsimme kustannusylitysten hyväksyntäpäätökseen lausuman, että jatkossa pitäisi raportoida kustannusten muutokset hyvissä ajoin. Eihän se mitään toki auta, koska ei HKL:llä ole oikeasti sanavaltaa länsimetroprojektiin. Lausumista käytiin myös pieni äänestyshärdelli.
Edellisen johtokunnan pyynnöstä HKL on selvittänyt mahdollisuuksia mahdollistaa pitkien 135 metrin junien ajaminen idässä, kun lännessä ajetaan kahdella vaunulla 90m junilla. Käytännössä tämän voi tehdä joko erottamalla linjat ja tekemällä vaihtoaseman, tai rakentamalla toisen linjan itään.

HKL on selvittänyt mahdollisuuksia tehdä vaihtoasema joko Ruoholahteen tai Kamppiin. Kumpaankaan ei käytännössä mahdu. Esittelijä täydensi kokouksessa esitystään sanoilla:

”HKL on tutkinut johtokunnan pyynnöstä myös mahdollisuutta toteuttaa vaihtoasema Länsimetron ja nykyisen metron välillä Ruoholahdessa tai Kampissa siten, että nykyisessä metrossa voitaisiin liikennöidä kolmen yksikön mittaisilla junilla ja Länsimetrossa kahden yksikön mittaisilla junilla.

 

Nykyisen metron linjauksen lähistöllä kantakaupungin länsiosissa Ruoholahden ja Kampin metroasemien läheisyydessä on jo nyt lukuisia maanalaisia tiloja, mm. voimalaitoksen hiilisiiloja, pysäköintilaitoksia sekä maanalainen huoltovarikko ja huoltotunneli. Lisäksi kaavoituksessa on varauduttu mm. Pisara-radan ja Töölön metron toteuttamiseen. Uuden metroaseman ja sille rakennettavan ratalinjauksen mahduttaminen vapaana olevaan maanalaiseen tilaan ei siten ole enää mahdollista.”

Itäkeskuksessa vaihto toiseen metrolinjaan onnistuisi, mutta koska se perustuu oletukseen, että tehdään Töölön metro, sen jatkoksi Viikin metro ja sen jatko Itikseen, mikä maksaisi useamman miljardin, hyviä vaihtoehtoja turvata metron kapasiteetti ei käytännössä ole. Jatkossa siis junat tulevat olemaan 90 metrin mittaisia. Jos joskus tulevaisuudessa lyhyet junat 2 minuutin vuorovälillä eivät riitä, ratkaisu ongelmaan on jokin muu kuin metro.

Käytännössä Laajasalon ratikka auttaa viemällä kuromaa metrolta, ja Raide-Jokeri myös. Kolmantena voisi tehdä ”0-jokerin” ratikaksi Itäkeskuksesta Pasilaan ja siitä Otaniemeen. Nämä kaikki kolme saa yhteensäkin halvemmalla kuin Töölön-Viikin metron Itäkeskukseen, ja kokonaisuutena palvelutaso on selvästi parempi. Ja Viikkiin saisi varmaan vielä ratikan samaa budjettiin.

Pikto_ratikka2Ratikoiden 2, 3 ja 7 nopeuttamisselvitystä kiiteltiin. Toivottavasti nämä pienet parannukset saadaan nopeasti myös tuotantoon. Kuten edellisessä blogauksessani kirjoitin, lausunto oli kuitenkin hiukan liian suoraviivainen ehdottaessaan pysäkkien poistoa. Korjasimme sitä ehdotuksestani muotoilulla:

”HKL  kehottaa jatkamaan suunnittelua myös niille osa-alueille, joita tässä  suunnitelmassa ei vielä ehdotettu. HKL näkee erityisesti  liikennevalo-ohjauksen kehittämisen olennaisena toimenpiteenä. Myös  ratalinjausten muuttamista ja kaistajärjestelyjen kehittämistä on syytä  tutkia. Mäkelänkadulla myös vasemmalle kääntymisen kieltoja tai fyysisiä  esteitä tulisi harkita pienempiin risteyksiin.

 

Jatkotyön  yhteydessä myös pysäkkien määrää ja sijaintia on syytä tarkastella  kriittisesti. Pysäkkien poistaminen aiheuttaa aina haittaa matkustajille  ja on siksi viimesijainen nopeutuskeino, mutta raitioliikenteen  pääreiteillä myös sitä tulee harkita, mikäli muut nopeuttamistoimet  eivät yksin riitä.”

Yle uutisoi selvitystä ”Helsingin Bulevardistako joukkoliikennekatu?” Iltasanomat puolestaan nappasi tästä vastapallon ”Autoilun rajoittaminen etenee Helsingissä – kaupunki selvittää jopa kymmenien tuhansien automatkojen estämistä”.

Että sitä on uutisia ja uutisia. Ero on se, että toinen noista otsikoista on totta.

HKL:n johtokunnan lista 23.1.2014

Lautakuntablogauksen kansa tuli pidettyä pientä joululomaa. Nyt paluu, ja tässä huomisen kokouksen asiat.

Pikto_metro2Länsimetron kustannusylitys tulee nyt kolmatta kertaa. Kaksi viime kertaa palautimme ehdotuksen haluten tarkempia selvityksiä. Itse asia on aika selvä: hinta on noussut 105,6 miljoonaa (indeksinmukaisen nousun lisäksi), josta Helsingin osuus on 30,4 miljoonaa. Lisäksi varataan 10 miljoonaa ylitysvarausta, ettei samaa rulianssia tarvitse käydä uudestaan, jos arvio pettää. Aikataulusta taas ei voida sanoa mitään varmaa.

Epäselvyyttä onkin ollut lähinnä siitä, tarkalleen miksi kustannusylitykset tapahtuivat ja milloin niistä tiedettiin. Ja olisiko asia ehkä pitänyt kertoa jo aiemmin. Koska me emme asiaa päätä, vaan ainoastaan esitämme eteenpäin, lienee aika päästää asia käsistämme.

Itäkeskuksen metroasemalle on selvitetty mahdollisuuksia jatkaa Vuosaaren linja Viikin kautta Pasilaan ja sieltä Kamppiin. Onhan se mahdollista, mutta kustannustaso tietenkin on jotain ihan absurdia. Tämä perustuu viime johtokunnan toissa vuonna tekemään pyyntöön selvittää, mitä voidaan tehdä itämetron kapasiteetin ylläpitämiseksi kun länsimetron takia junat lyhenevät. Vähän vähemmän skifejäkin mahdollisuuksia on kuulema selvitetty, ja toivottavasti kuulemme niistä enemmän kokouksessa.

Pikto_ratikka2Ratikkalinjojen 2, 3 ja 7 nopeuttamistoimia on kasattu kehittämissuunnitelmaksi. Suunnitellut 36 toimenpidettä ovat useimmat kaistamaalauksien muutoksia, reunakivisiirtoja, liikennemerkkien siirtoja, muutamien pysäköintipaikkojen poistoja ja muita sangen pieniä korjauksia. Isompana ehdotetaan harkittavaksi Bulevardin muuttamista joukkoliikennekaduksi. Kustannuksia tulee 417 000 ja hyötyjä 20 vuoden ajalta nykyhetkeen diskontattuna 2,45. Aika halpaa puuhaa suhteessa hyötyihin siis.

Lausuntoehdotuksessa on jyrkempiäkin keinoja:

”HKL näkee raitioliikenteen pysäkkiverkon keskimääräisen pysäkkivälin pidentämisen olennaisena toimenpiteenä raitioliikenteen nopeuttamiseksi. Pysäkkien määrää ja sijaintia tulisikin tarkastella kriittisesti ja keskittää raitiovaunuliikenne vain vilkkaimmille pysäkeille.”

Vaikka pysäkkijärjestelyjäkin on tarpeen katsoa, pitää silti pitää kirkkaana mielessä, että ne ovat vasta viimesijainen keino nopeuttamiseksi. Pysäkkien poistaminen aiheuttaa aina haittaa matkustajille, kun taas toimivat liikennevalot tai rata jolle ei pysäköidä tuovat hyötyjä ilman haittoja. Ja kun jopa kolmannes vaunujen ajasta tuhrautuu liikennevaloihin, niissä olisi ilmeinen aloituspaikka.

Lausuntoa täytyy ehkä vielä hiukan viilata esittämään tämä paremmin. Lisäksi Mäkelänkadun ja pikkukatujen risteyksiin voisi esittää vahvempiakin keinoja kuin pelkkiä vilkkuvaroituksia. Niissä tapahtuu nyt jatkuvia ongelmia, kun autoilija kääntyy yhtäkkiä ratikan eteen, ja kuskit joutuvat varomaan niitä.

pyörälogoHKL sai viime vuonna 150 000 euroa pyöräpysäköinnin kehittämiseen (tähän mennessä mm. Puotilassa), mutta koska projekti on vielä kesken, haemme lupaa käyttää tänä vuonna 70 tonnia, joka viime vuonna jäi käyttämättä.

Lisäksi runsaasti vuodenvaihteen byrokratiaa ja toivottavasti kuulemme suht lopullisen esityksen hallintomallista. Ja kannatamme nuorten taidetta metroasemille.

Jaettavuudesta, todellisuudesta ja sosiaalisesta mediasta noin yleensä

Tänä jouluna sosiaalisessa mediassa on kiertänyt Luke O’Neilin artikkeli ”The Year we Broke Internet – An explantion. An apology. A plea.”

Sitä on levittänyt moni toimittaja tai nettijulkisuuden amatööri vähän eri näkökulmista. Mihin artikkeli antaakin mahdollisuuksia, koska siinä käsitellään kysymystä journalismista sosiaalisessa mediassa laveasti (ja journalismikin pitää nyt ymmärtää laveasti, jotta pyramidikuvameemit lasketaan journalismiksi)

O’Neilin monista jaettavaksi tarkoitetuista soundbiteistä tartun nyt yhteen:

”Among all the things I’ve written this year, the ones that took the least amount of time and effort usually did the most traffic. The more in-depth, reported pieces didn’t stand a chance against riffs on things predestined to go viral.”

Tässä tiivistyy ehkä parhaiten tekstin pääteesi – että on olemassa hyvää journalismia, ja on olemassa netissä hyvin leviävää journalismia, ja että kun lähestyt näistä toista, siirryt samalla kauemmas toisesta.

Kirjoituksen faktat ovat varmasti tosia – siksi paljon tilaa hän käyttää hölynpölyn levittämisen kritiikkiin – mutta en jakaa hänen käsitystään siitä, mitä internetin ja sosiaalisen median journalismi on. En koe hänen dikotomiaansa oikeaksi, enkä osaa jakaa myöskään hänen katkeraa sävyään. Selitän asian omakohtaisella esimerkillä

Lunta pyramideilla, O'Neilin suosikkiesimerkki hölynpöly"journalismista"
Lunta pyramideilla, O’Neilin suosikkiesimerkki hölynpöly”journalismista”. (lkuvan taustat tässä)

Artikkeli innoitti minut selaamaan läpi blogini suosituimmat tekstit. Jako- ja tykkäysmäärät ovat hukkuneet Bloggerin uudistuksissa ja wordpressiin siirtymässä, mutta Google Analyticsista sain lukukertojen määrän, joten se toimikoon nyt heuristiikkana.

  1. Kuvitettu pikaopas risteyspyöräilyyn (2010): 46 300 lukukertaa

    Tekstin taustalla on noin 30 tunnin työ kahlaten läpi lakia, selittäen ja piirtäen laintulkintaa. Saavutti suuren suosion heti, mutta yli 60% hiteistä on tullut ensimmäisen vuoden jälkeen.

  2. Kaikki mielipiteet eivät ole saman arvoisia (2012): 28 300 lukukertaa

    Kevyt irvailupostaus, joka purkaa turhautumista siihen, miten hömppää käsitellään verrattavana faktoihin. Vahvasti viraalipostaus, joka lähtee leviämään sosiaalisessa mediassa aina välillä. Kaksi kolmannesta lukijoista tullut ensimmäisen kuukauden jälkeen.

  3. Epic fail, eli sairaaloiden IT eilen, tänään ja huomenna (2012): 18 300 lukukertaa

    Toinen todella työläs (ja pitkä) postaus. Lukijoista vajaa puolet ensimmäisen kuukauden aikana, nousee esiin aina kun aiheesta puhutaan. Pääsi Hesarin pääuutiseksi kuukauden julkaisun jälkeen. Vaikutuksiltaan ehkä merkittävin tekstini; sysäsi liikkeelle muutoksen, jossa julkishallinnon IT-ostoista tuli poliittinen asia ja niitä ajatellaan eri tavoin.

  4. Käänne Helsingin liikennepolitiikassa (2013): 15 800 lukukertaa

    Tekstinä melko nopeasti kirjoitettu, mutta summaa kuukauden raskaiden neuvottelujen tulokset ja mitä saavutettiin. Poikkea listan muista teksteistä siinä, että merkittävyys on asioissa joita raportoidaan, eikä puhtaasti tekstin itsensä varassa (vaikka toki myös asioiden tulkinnalla on väliä). Eniten yhdessä päivässä lukukertoja kerännyt tekstini (11 000), ensimmäisen viikon jälkeen lukijamäärä muutamia satoja kuussa.

  5. Ihmisvihan iglu (2012): 12 800 lukukertaa

    Toinen viraalipostaus, joka leviää aina välillä. Analysoi julkisen tilan problematiikkaa melko melodramaattisin sanankääntein, sisältäen runsaasti kevyesti verhottuja viittauksia. Puolet lukijoista ensimmäisen kuukauden aikana.

Viiden kärjestä kaksi on vaatinut useiden työpäivien työn kirjoittamiseen, ja kolmaskin, jos lasketaan työni jonka tuloksia raportoin. Kaksi on yhdessä illassa viraaliksi kirjoitettuja tekstejä, mutta niissäkin taustalla tarkistetut faktat ja huolellinen lähteistys. Ja vain yksi teksteistä on saanut enemmistön lukijoistaan ensimmäisen kuukauden aikana, muita jaetaan ja tykätään yhä uudestaan.

Se mikä kaikkia tekstejä yhdistää on, että jokainen niistä kuvaa jonkin rajatun asian maailmasta kattavasti ja hyvin, tavalla jota ei yleensä tarvitse myöhemmin kauheasti täydentää. Lisäksi niistä jokainen myös luo sosiaalista todellisuutta, esittää tulkinnan siitä, mikä maailmassa on olennaista, mikä on ongelma tai mikä hyvä idea. Tekstejä jaetaan, koska ne on tarkoitettu jaettaviksi: jokainen niitä jakava myös käyttää niitä välineenä sosiaalisen todellisuuden rakentamiseen, itsemäärittelyyn, kavereidensa valistamiseen tai sen sellaiseen. Hyvin leviävä teksti ei niinkään pyri objektiiviseen todellisuuden kuvaamiseen, kuin sen luomiseen.

(onko joku muuten nähnyt oikeaa tutkimusta siitä, miksi ihmiset jakavat niitä linkkejä joita jakavat? pistäkää linkkiä)

Tämä on se miten minä näen sosiaalisen median tulevaisuuden. Jaettavuus ei ole asiasisällön vastakohta, vaan siitä lähes riippumaton ominaisuus. O’Neilin maalaama synkkä kuva ammattijournalismin kiihtyvästä rappiosta sosiaalisessa mediassa on varmasti osa todellisuudesta, mutta vain osa. Siinä osassa sosiaalista mediaa jossa minä elän, huolella tehdyt taustatyöt korreloivat vahvasti lukijamäärän kanssa.

Internet ja erityisesti sosiaalinen media on vienyt journalismin murrokseen. Enkä nyt puhu monikanavajulkaisemisesta tai kiristyneestä työtahdista. Merkittävin muutos on, että perinteinen ajatus ammattijournalisteista portinvartijoina tietoon on katoamassa. Tätähän O’neillin siteeraama hömppäsivun päätoimittajakin sanoo: “We reject the idea that the media elite or people who have been trained in a certain way somehow have the monopoly on editorial judgment.”

Seuraus ei kuitenkaan ole pelkästään hassun hölynpölyn ja juorujen levitystä. Kun ihmiset tottuvat tiedon-, tekstin ja muun ”sisällön” luomisen ja levittämisen työkaluihin jotka miellä kaikilla nykyään on, monenlaisia luomisen, jakamisen ja yhteistyön malleja on syntynyt ja syntyy. Sanottakoon ihan esimerkkinä vaikka Wikipedia. Aika hyvä yhteenveto ja innostunutta visiointia teeman ympärillä löytyy Clay Shirkyn kirjasta ”Cognitive Surplus: Creativity and Generosity in a Connected Age”. Alla Shirkyn TED-puhe samoista teemoista.

O’Neilin näymä maailmaan on pessimistisempi ehkä siksi, että nämä uudet mahdollisuudet eivät näy oikeastaan lainkaan, jos sosiaalista mediaa katsoo ahtaan journalistisesti. Mutta jos meemitehtailu on journalismia, niin kai sitten poliittinen blogaaminenkin?

Minä en ole journalisti, enkä yritä hankkia elantoani suoraan tekstillä. Näkökulma on eri. Tavoitteeni ei ole vain selittää maailmaa, vaan muuttaa sitä teksteillä. Ja siitä näkökulmasta sosiaalisen median aikakausi tarjoaa täysin ylivertaiset mahdollisuudet mihinkään aiempaan verrattuna.

Oma lehmä

Poliitikoilla on aina oma lehmä ojassa, tietää vanha kansa kertoa. Kun politiikka on nyt joulutauolla, on hyvä hetki katsoa, millä muilla tavoin vanha kansa voisi meitä opastaa. Omia lehmiä kun on vähän joka toisessa ojassa vanhalla kansallakin.

Parempi oma lehmä ojassa kuin kymmenen oksalla. Saa nimittäin olla melkoinen oksa että kantaa kymmenen lehmää. Ja miten ne sinne edes pääsivät, lentämälläkö?

Ei oma lehmä venettä kaada, aina on tilaa yhdelle jolla on oma lehmä ojassa.

Joka toiselle kuoppaa kaivaa, sen lehmä siihen lankeaa. Ja sitten yhtäkkiä ollaankin parhaita kavereita, vaikka tarkoitus oli virittää ansa. Aina ei voi voittaa, edes lehmää.

Mutta tämä lehmä tuli minulle pyytämättä ja yllätyksenä.

Hullu paljon työtä tekee, viisaalla on oma lehmä. Siitä kannattaakin pitää hyvää huolta.

Parempi virsta väärään kuin oma lehmä ojassa, selittää muutamankin suunnitellun infrahankkeen.

Suutarin lapsilla ei ole omaa lehmää, suomalaisen luokkayhteiskunnan karu todellisuus.

Oma lehmä on hyvä renki, mutta huono ojassa. Siksi ei kannata laittaa kaikkia lehmiä samaan ojaan.

Kell’ onni on, se lehmänsä kätkeköön. Meinaan eikö Onni olisi sonni? Siinä on sitten vasikoita ojat kohta pullollaan jos sen päästää lehmihakaan.

Kateus vie lehmätkin ojasta

Jos oma lehmä ei tule Muhammedin luo, niin sitten se lienee ojassa. On meinaan Mansikki aina tullut kun väkirehua olisi tarjolla.

Minkä taaksensa jättää, sen ojastaan löytää. Tai tarkemmin ottaen aikainen lehmä ojan löytää.

Kenen leipää syöt, sen lehmä on ojassa.

Ja erityisesti politiikassa tärkeintä ei ole voitto, vaan oma lehmä.

Nyt on saavuttu epämukavien totuuksien äärelle, ja seuraa vain vaivaantunut hiljaisuus. Siis näihin sanoihin, näihin tunnelmiin; politiikan toimituksemme toivottaa kaikille hyvää joulua.

oma_lehmä

Miljardin länsimetro – HKL:n johtokunnan lista 19.12.2013

Vuoden viimeinen kokous, ja taatusti pitkä. Lista tässä.

Pikto_metro2Länsimetro on ylittänyt budjettinsa sadalla miljoonalla, ja kokonaissumma on nyt tämän vuoden kustannustasossa 976 miljoonaa, eli pyöreästi miljardin. Nyt haetaan ylitystä Helsingin osuudelle noususta, eli 38 miljoonalle (jos laskin oikein, indeksit tekevät tästä vähän vaikeaa).

Lisäksi sen aikataulusta sanotaan: ”Voimassaolevan aikataulun mukaan Länsimetro avataan liikenteelle vuosien 2015/2016 vaihteessa, mutta riski sille, että Länsimetron avautuminen tästä myöhästyy, on olennainen.” Täytyy kysyä, että mikä nyt on paras realistinen aikatauluarvio, kun tämä se ei ilmeisesti ole. Tai ainakaan kukaan ei väitä, että alkuperäinen arvio pitäisi.

Samassa paketissa nyt esitellään Lauttasaaren ja Koivusaaren metroasemat uudemman kerran, koska viime kerralla oli jotain muodollisuuksien ongelmia. Hintaennuste on muuten noussut keväästä Lauttasaaressa 5 miljoonaa ja Koivusaaressa yli 10 miljoonalla. Nämä ovat 50-60 miljoonan asemia, mikä alkaa olla aika paljon.

Viime kerralla asiasta päätettäessä keskusteltiin, kannattaako Koivusaaren asemaa oikeastaan toistaiseksi rakentaa, kun koko Koivusaari on viivästynyt hamaan tulevaisuuteen. Samaa keskusteltaneen nytkin, mutta päätöksen tekevät kaupunginhallitus ja -valtuusto, koska kaupunginosan rakentamisen ja joukkoliikenteen sovittaminen yhteen kuuluu niille eikä meille.

foo
Koivusaaren metroluola 17.12.2013. Johtokunnan hobitit alhaalla vasemmalla. Vaikka laiturit ovat 90m pituisia, ovat luolat kokonaisuudessaan 230m

Länsimetron laituriovista tehdään myös erillinen tilauspäätös, koska se oli ilmeisesti jäänyt jonkinlaiseen byrokraattiseen railoon eri päätösten välissä. Hintamuutoksia se ei aiheuta.

Automaattimetrohanke on viipymässä sekin. Ensimmäisten M200-junien automatisointi siirtyy tulevaisuuteen, mutta M100-junien sarjatyötäkään ei voida vielä aloittaa. Hyvänä puolena metrojunia riittää nyt liikennöintiin, vaikka yksi on korjattavana ajettuaan puuta päin. Huonona taas, että aikataulu näyttää pahalta. Arviota automatisoinninkaan realistisesta aikataulusta ei kuitenkaan ole.

Pikto_ratikka2Koskelan ratikkavarikon tilalle tehdään uusi isompi varikko ja taloja. Kehittämisestä järjestetään toteutuskilpailu. Vanhat varikot puretaan ja korvataan uusilla, joiden päälle ja viereen tulee myös asuntoja sekä muita tiloja (iso kauppa jne).

Tämä tarkoittaa samalla, että Vallilan ratikkavarikosta tullaan luopumaan noin vuonna 2020, ja että Vallilan alle aiemmin suunniteltua luolavarikkoa ei tehdä. Annalan fudiskenttä jää myös uuden varikon alle, ja se korvataan parantamalla Arabianrannan kenttää noin miljoonalla.

Koska hanke on iso, päätöksen siitä tekee kaupunginvaltuusto alkuvuodesta, ja me vain esitämme että päätettäisiin näin. Vaihtoehto on tehdä uusi varikko ilman taloja, jolloin jää miljoonien tulot saamatta eikä saada asuntoja.

Lisäksi hyväksytään HKL:n tulosbudjetti ja tilataan metron pyöriä sekä ratikoiden putsausta.

Johtokunnalle esitellään myös hallintomalliselvityksen tämänhetkistä vaihetta. Suomeksi kyse on siitä, tehdäänkö HKL:stä yhtiö vai jatketaanko liikelaitoksena. Me emme asiasta päätä, vaan kaupunginhallituksen konsernijaosto, tammikuun lopussa (ja itse asiassa selvityksenkin on teettänyt keskushallinto eikä HKL). Kuljettajat ehtivät jo uhkaamaan lakolla, koska työntekijöille ei ole tarjottu mahdollisuutta lausua kantaansa selvitykseen, eikä sitä ole esitelty johtokunnallekaan kattavasti.

Puhuttuani asiasta toimitusjohtajan ja kaupungin rahoitusjohtajan kanssa kävi ilmi, että ilmeisesti kukaan ei kuitenkaan ole esittelyä kieltänytkään, joten selvitys esitellään johtokunnalle ja toimitetaan myös työntekijöiden kommentoitavaksi, kunhan se on riittävän valmis.

Oli organisaation muodosta mitä mieltä hyvänsä, niin en pidä erityisen hyvänä hallintotapana, että esitykset valmistellaan suljetuissa huoneissa vihjaamatta kenellekään mitä mahdollisesti on tulossa. Että tässä kuljettajat toivat kyllä uhkauksellaan esiin sangen oikean ongelmakohdan.

Lisää kaupunkia Vuosaareen?

Kaupunginvaltuusto päätti tänään kokouksessaan äänin 43-39 hyväksyä Meri-Rastilan rantaan rakentamisen mahdollistavan osayleiskaavan. Päätös on valitettava, enkä kannattanut sitä itse. Alla selitys miksi.

Merirastila. Vasemmalla asukkaiden OurCity-vaihtoehtokaava, oikealla kaupunkisuunnitteluviraston virallinen ehdotus.
Merirastila. Vasemmalla asukkaiden OurCity-vaihtoehtokaava, oikealla kaupunkisuunnitteluviraston virallinen ehdotus.

Meri-Rastilassa puhutaan noin kahdesta tuhannesta asukkaasta metsään irralleen nykyisestä alueesta, tai noin kahdestatuhannesta asukkaasta olemassa olevan rakenteen yhteydessä.

Kannatan asukkaiden OurCity-vaihtoehtokaavan pohjalta rakentamista nykyiseen Merirastilaan, kuten Emma Kari palautusehdotuksessaan ehdottaa. Se on sellaista rakentamista, mitä Vuosaari ansaitsee ja tarvitsee.

Täälläkin on kysytty, eikö voitaisi rakentaa molemmat? Juuri nyt ei voitaisi. Tässä on nimittäin kyse isommistakin asioista.

Meri-Rastilaan suunnitellaan rakentamista noin 2000 asukkaalle. Se on kovin vähän, alle puolet Helsingin vuotuisesta asuntorakentamisesta. Yleiskaavassa puhutaan yli 200 000 uudesta asukkaasta. Heistä ehkä sadalletuhannelle pitäisi löytää asunnot nykyisten alueiden sisältä, siis tiivistysrakentamisella.

Tässä Meri-Rastila voisi olla tienavaaja: tarvitsemme kipeästi asukkaiden ehdottamaa ja kannattamaa täydennysrakentamista. Tarvitsemme asukkaiden tuen sille, että alueita tiivistetään. Kun asukkaat nyt oma-aloitteisesti täydennysrakentamista ehdottavat, kaupungin pitää tarjoukseen tarttua.

Tämä on Helsingin rakentamisen kannalta paljon isompi asia kuin 2000 asukasta. Tarvitsemme ne 100 000 asuntoa nykyisille alueille. Valitettavasti tämä päätös ei ainakaan auta sitä.

Äänestystulos Meri-Rastilan kaavasta, . Asukkaiden ehdotus vastaan kaupungin pohjaehdotus. "EI" asukkaiden puolella, "JAA" viraston.
Äänestystulos Meri-Rastilan kaavasta, . Asukkaiden ehdotus vastaan kaupungin pohjaehdotus. ”EI” asukkaiden puolella, ”JAA” viraston.

Puheenvuoroni kokouksessa tässä.

Miten pyöräilijät ja ratsastajat sopivat keskuspuistoon

Internetissä syntyi viime kuussa pientä kohua keskuspuistoon rakennetuista aidoista, jotka katkaisivat maastopyöräreitin. Nopeasti selvisi, että aidat on rakentanut liikuntavirasto, koska ratsastajat kokevat maastopyöräilijöiden aiheuttavan vaaraa.

Aita keskuspuistossa katkaisee polun
Aita keskuspuistossa katkaisee polun

Ongelmat on tehty ratkaistaviksi, joten otimme liikuntalautakunnassa vaikuttavan Joonas Lyytisen kanssa asiaksemme järjestää keskustelun (maasto)pyöräilijöiden, ratsastajien ja kaupungin virkamiesten kesken. HePohan ei ole maastoseura, mutta edustamme pyöräilijöitä usein muutenkin ja olemme tottuneet toimimaan kaupungin kanssa, joten tämä onnistui meiltä aika luontevasti. Eikä oma asemani kaupunginvaltuustossa ainakaan haitannut.

Tuo palaveri pidettiin tänään, tässä yhteenveto. Pyöräilijöitä osallistui joukko jotka ilmoittautuivat mukaan HePon FB-ryhmässä käydyssä keskustelussa. Emme siis mitenkään edusta kaikkia maastopyöräilijöitä, ja toimme tämän myös selkeästi esiin.

  • Otso Kivekäs (Hepo, kaupunginvaltuusto)
  • Joonas Lyytinen (Hepo, liikuntalautakunta)
  • Kare Eskola (Korson kaiku)
  • Olli Kähönen
  • Pasi Maaranniitty (MTBCF jäsen, muttei seuran mandaatilla)

Ratsastajia edusti kolme Ruskeasuolla toimivaa talliyrittäjää. En nyt kirjoita heidän nimiään, kun en tullut kysyneeksi lupaa, ja tämä teksti on muutenkin enemmän pyöräilijöille tarkoitettu raportti.

Kaupunkia edusti Liikuntaviraston osastopäällikkö Petteri Huurre sekä viheralueista vastaava Hannu Airola ja Rakennusvirastosta Markus Holstainen ja Tiina Saukkonen. Liikuntavirasto siis vastaa keskuspuiston hiekkapoluista, ratsastusteistä, laduista jne ja rakennusvirasto taas kasvillisuuden hoidosta ja sen sellaisesta. Käytännössä molempia tarvitaan, kun jotain halutaan tehdä.

Keskustelu oli kaikin osin todella rakentavaa. Kävimme läpi koetut ongelmat, etsimme niihin mahdollisia ratkaisuja, ja sovimme, mitä tehdään seuraavaksi

Ongelmat

Ensinnäkin, kohtaamiset ratsastajien ja pyöräilijöiden välillä ovat oikeasti aiheuttaneet vaaratilanteita. Hevoset pelästyvät helposti, ja koulutustoiminnassa osa ratsastajista on aina aloittelijoita. Liikuntaviraston edustaja piti myös puheen siitä, että ”jotain on tehtävä”. No, eihän meistä kukaan halua vaaroja varta vasten aiheuttaa, eikä kaviosta päähänsä, niin että tämä ei liene ongelma.

Käytännössä ongelmia on kaksi:

  1. Olympiakentän vierestä kulkevaa polkua lujaa ajava lehtien välistä vilkahteleva pyöräilijä säikäyttää hevosia kentällä. Vaikuttaa gepardilta. Ja välillä hitaasti ajavakin.
  2. Ratsastuspolun ja pyöräpolun risteyksissä yhtäkkiä hevosen eteen ilmestyvä pyöräilijä voi saada hepan paniikkiin.

Ratkaisut

Olympiakentän vierestä kulkevalle pyöräpolulle etsitään uusi linja, joka kulkee vähän kauempaa kentästä. Mahdollisesti samalla katsotaan niin, ettei reitti mene tallienkaan vierestä, jos se onnistuu luontevasti. Tallit ovat kuitenkin paljon pienempi ongelma kuin kenttä.

Polun ja ratsastien kohtauspaikoissa

  • harvennetaan kasvillisuutta näkyvyyden parantamiseksi
  • laitetaan varoittavat merkit ratsastajille ja pyöräilijöille
  • laitetaan pari tukkia poikittain hidasteiksi, joiden yli on myös kiva kiivetä
  • tarvittaessa siirretään polkua, jos risteys on kovin mahdottomassa paikassa
ff
Kartta keskuspuiston eteläosasta, johon merkitty ongelmallinen polku ja muutamia parannettavia risteyspaikkoja.

Seuraavaksi

Sovimme, että joskus joulun jälkeen tehdään maastokäynti, jossa katsotaan pahimmat risteyspaikat ja tutkitaan mahdollisia uusia reittejä Olympiakentän viereiselle polulle.

Virastot myös järjestävät kylttejä, joilla voidaan varoittaa pyöräilijöitä ratsastustiestä ja ratsastajia pyöräpolusta sekä merkitä suuntaa, johon pyörällä olisi tarkoitus mennä.

Käytännön polunteosta vastannevat maastossa liikkuvat pyöräilijät, ja varmasti muullekin vapaaehtoistoiminnalle on tilaa ja tilausta…

Parannettavia risteyskohtia voi myös ehdottaa vaikka tämän blogin kommentteihin, tosin varmaan ratsastajat osaavat ne myös maastossa hyvin näyttää.

Konfliktit suomen käytetyimmässä puistossa ovat väistämättömiä (hiihtäjät vastaan koirankusettajat, hiihtäjät vastaan pyöräilijät, pyöräilijät vastaan kävelijät, jne), mutta tämä nimenomainen konflikti näyttäisi olevan ratkaistavissa kaikkien kannalta hyvällä tavalla.

Kohti Eurooppaa

Bryssel, Europarlamentin rakennus. Perjantai 8.11.2013 klo 9:23. Vihreän liiton hallitus päättää asiaa huolellisesti harkittuaan asettaa allekirjoittaneen ehdolle europarlamentin vaaleissa 2014.

Siirrytään kevääseen 2014. Luvassa on paljon työtä tehtäväksi, ja ennen kaikkea paljon puhetta.

Aion puhua tietoyhteiskunnasta. Euroopan parlamentti on se elin, joka päättää NSA:n urkintaan vastaavasta tietosuoja-asetuksesta. Euroopan parlamentti päätti myös torjua perusoikeuksia rajaavan ACTA-sopimuksen. Myös tekijänoikeuksien harmonisointi, ohjelmistopatentit ja ohjelmistohankintojen säätely päätetään europarlamentissa.

Suomi on liian pieni vaikuttamaan maailmanlaajuiseen tietoyhteiskunnan kehitykseen. Euroopan unionilla on edes periaatteessa kyky puolustaa kansalaisiaan myös internetissä. Siksi Eurooppa on se areena, jolla keskustelu internetin ja yhteiskunnan tulevaisuudesta täytyy käydä.

Aion puhua taloudesta. Eurokriisiä ratkaistaan jo neljättä vuotta vyönkiristyspolitiikalla, joka ei selvästikään toimi, jonka teoreettinen pohja on hatara ja joka muutenkin alkaa muistuttaa jonkinlaista omituista ruoskintakulkuetta. Ja jonka seuraava uhri voi muuten olla Suomi.

Myös koko euroalue ja sen luonne on tarpeen nostaa esiin. Yhteinen valuutta ilman yhteistä talouspolitiikkaa on epävakaa ja johtaa juuri sellaisiin ongelmiin joita olemme nähneet. Viime kädessä vaihtoehtona on joko talouspoliittisten päätösten teko koko valuutan tasolla, siis europarlamentissa ja komissiossa, tai paluu paikallisvaluuttoihin. Eurovaalit on oikea aika käydä tämä keskustelu.

Aion puhua liikenteestä ja kaupungeista, tutkimuksesta ja bisnesekosysteemeistä, ilmastonmuutoksesta ja energiasta. Ja kaikesta muustakin mistä muutenkin aina puhun. Myös polkupyöristä ja omenahillosta.

Puhun näistä aiheista netissä, mutta myös livenä pitkin Suomea. Jos keksit, minne haluaisit minut puhumaan, saa vinkata.

Kivekas_Otso_12-06-06_043_pieni
Kuva on kuntavaaleista. Minkä värinen paita pitäisi eurovaaleihin hankkia?

25.5. käydään sitten vaalit, joissa minua voivat äänestää kaikkialla Suomessa asuvat ihmiset.

Realistisesti ottaen mahdollisuuteni päästä läpi eivät ole kauhean suuret. Ihmeitä toki tapahtuu, mutta luultavimmin Vihreät saavat Suomesta parlamenttiin noin kaksi paikkaa. Kun listalla on jo Anni Sinnemäki ja Jyrki Kasvi,  ja muitakin kovia nimiä lienee vielä tulossa, en luultavasti mahdu kärkikaksikkoon. Ääni minulle ei kuitenkaan mene tällöin hukkaan, vaan sillä varmistetaan parlamenttipaikka Annille tai Jyrkille. Eivätkä he ole huonoja ehdokkaita ollenkaan.

Lisäksi vaalikampanja on tietenkin erinomainen tapa nostaa teemoja keskusteluun. Tavoitteeni on, että vaaleissa puhutaan pari piirua enemmän tietoyhteiskunnasta ja eurokriisin ratkaisemisesta, ja Euroopasta ylipäänsä, eikä vain lippalakeista.

Varsinainen vaalikampanja alkaa kevättalvella. Sitä ennen on kuitenkin jo paljon asioita, mitä pitää tehdä, ja joihin pyydän apuasi:

  • Voit lukea ja jakaa eteenpäin blogitekstejäni silloin, kun ne ovat jakamisen arvoisia.
  • Voit liittyä tukiryhmään facebookissa tai nettilomakkeella. Liittyäkseen ei tarvitse tietää, täsmälleen miten haluaa tukea, keksimme kyllä ideoita. Sekä ideoijia että konkreettisia toteuttajia tarvitaan.
  • Voit suositella minua kavereillesi sopivissa tilanteissa. Jos vaikka hekin haluaisivat mukaan kampanjaan.
  • Voit lahjoittaa rahaa. Eurovaalit eivät ole halpoja. Minimibudjetti kampanjalle on käytännössä 10 000 euroa, ja yritän kerätä siitä suurimman osan mikrolahjoituksina. Pienetkin summat tässä vaiheessa ovat arvokkaita, koska jo tilillä olevan rahan käyttöä on helpompi suunnitella.

Aivan erityisesti tarvitsen tueksi ihmisiä kaikkialla ihan muualla kuin Helsingissä. Jos pidät jutuistani, ja haluat auttaa projektissa, ota yhteyttä!