Äänestä avointa!

Levittämällä tätä tekstiä sitoudun äänestämään eduskuntavaaleissa 2011 ehdokasta, joka on julkaissut vaalirahoituksensa ennen vaaleja. Kehotan kaikkia lukijoita samaan.

Uuden vaalilain mukaan kansanedustajaehdokkailla on mahdollisuus ilmoittaa vaalibudjettinsa ja merkittävät tukijansa jo ennen vaaleja. Pakollista se ei kuitenkaan ole. Ennakkoäänestyksen alkaessa 6.4. tähän mahdollisuuteen oli tarttunut 429 kansanedustajaehdokasta.

Ilmoituksia selaamalla huomaa nopeasti, että useimmilla ei ole mitään kovin mielenkiintoista ilmoitettavaa. Budjetit ovat pieniä, ja lähinnä omasta kukkarosta. Tunnetuimmat ehdokkaat pääosin puuttuvat listalta.

Mutta juuri siksi asia on tärkeä. Ketkuihin, jotka haluavat salata epämääräisen rahoituksensa päästään käsiksi vasta kun kaikki muut ovat täyttäneet ilmoituksensa tarkasti. Jos enemmistöllä on jo ilmoitus tehtynä, toimittajat jaksavat soitella puuttuville nimiehdokkaille ja kysellä rahoituksen perään.

Ilmoituksen täyttäminen onkin kannanotto vaalirahakähmintää vastaan. Ehdokas joka kertoo rahoituksensa, vaikka sitä olisikin 0 euroa, kertoo samalla uskovansa demokratiaan, jossa äänestäjillä on oikeus tietää, kuka ehdokkaat on eduskuntaan maksanut.

Ja ehdokas, joka salaa vaalirahoituksensa, kertoo uskovansa maan tapaan, jossa nämä asiat eivät oikeastaan kuulu kansalle, ja älkää nyt niitä jaksako tonkia.

Ehdokkaiden vaalirahailmotukset puolueittain – tilanne ennakkoäänestyksen alkaessa 6.4:

  • Puolue, ilmoitusprosentti (ilmottaneet / kaikki ehdokkaat)
  • Vihreät, 97% (220/228)
  • Vasemmistoliitto, 38% (89/218)
  • Piraatit, 25% (32/127)
  • Vapauspuolue, 17% (10/60)
  • Muutos 2011, 12% (8/66)
  • Keskusta, 12% (28/233)
  • Perussuomalaiset, 8% (20/238)
  • Köyhien asialla, 8% (1/12)
  • SDP, 5% (12/238)
  • Kokoomus, 3% (6/232)
  • RKP, 0% (0/83)
  • Kristilliset, 0% (0/191)
  • SKP, 0% (0/143)
  • Itsenäisyyspuolue, 0% (0/69)
  • KTP, 0% (0/46)
  • STP, 0% (0/47)

Tähänastisista ilmoituksista katsoen kahdella puolueella näyttää olevan jonkinlainen linja julkistaa rahoitus: Vihreillä ja Vasemmistoliitolla. Lisäksi Piraatit kirivät kannoilla. Näissä puolueissa puheenjohtajat ja kärkiehdokkaat ovat ilmoittaneet rahoituksensa.

Mutta missä piileksivät Urpilainen, Katainen, Kiviniemi ja Soini? Entä Stubb, Tuomioja, Donner, Vapaavuori ja Väyrynen? Toivottavasti he ovat vain myöhässä, ja rahoitus avataan lähipäivinä. Olisi valitettavaa, jos heillä olisi jäänyt maan tapa veriin.

Usiempien puolueiden listoilta löytyy avoimeen yhteiskuntaan uskovia. Kenenkään ei tarvitse muuttaa puoluekantaansa voidakseen äänestää avointa ehdokasta. Kokoomuksen RKP:n ja Kristillisten kannattajat joutunevat tosin hiukan patistelemaan ehdokkaitaan saadakseen rahoittajat tietoon ajoissa.

Kansa saa sellaisen eduskunnan kuin se ansaitsee. Meistä jokainen päättää omalta osaltaan, istuuko eduskunnassa poliitikko, joka haluaa piilotella kiitollisuudenvelkojaan rahoittajille, vai sellainen joka myöntää ne avoimesti.

Avoin yhteiskunta – avoimet vaalit!

Ääni vaalirahanpimittäjälle on ääni Sukarille!

Irti maan tavasta!

Kehoitankin kaikkia lukijoita toimimaan näin:

  1. Äänestä ehdokasta, joka on julkaissut vaalirahoituksensa hyvissä ajoin, ennakkoäänestyksen loppuun mennessä
  2. Jos harkitsemasi ehdokas ei ole vielä julkaissut rahoitustaan, mailaa tai soita hänelle, ja kerro, että haluaisit äänestää häntä, mutta et voi tehdä sitä ellei hän täytä vaalirahoitusilmoitusta.
  3. Levitä linkkiä tähän tekstiin, kopio teksti omaan blogiisi, Facebookkiin, tms, tai kirjoita oma kannanotto samasta aiheesta.

Tätä tekstiä ei ole suunnattu mitään yksittäistä puoluetta vastaan, tai minkään puolueen kannattamiseksi. Toivoisin kaikkien puolueiden kaikkien ehdokkaiden julkistavan budjettinsa etukäteen. En ole ehdolla eduskuntavaaleissa enkä kenenkään tukiryhmässä.

Tekstiä saa levittää edelleen sellaisenaan tai muokattuna. Lähteen mainitseminen on suotavaa.

Edit: Ensimmäisen päivän jälkeen, 6.4. 22:45 ehdokkaita on tullut 67 lisää. Erityisesti Piraatit ovat kirineet hyvin.

Edit2: Sunnuntai-iltapäivään mennessä ehdokkaita oli tullut taas 39 lisää, Piraatit ylittivät toisena puolueena 50% rajapyykin, SDP kiri Persut kiinni ja RKP:stäkin tuli ensimmäiset vaalirahailmoitukset. Huomionarvoisesti keskustalla on (vihreiden ja vassarien jälkeen) selvästi korkein luku eduskuntapuolueista.

Yhteensä 23% ehdokkaista kolme puoluetta on nyt tehnyt ennakkoilmoituksen vaalirahoituksestaan. Ei tätä kyllä ihan kauhean hyvänä tuloksena voi vielä pitää.

Edit3: taas uudet luvut alla, maanantai klo 21:30. Laskin lisäksi vaalipiirikohtaiset tulokset. Aika tasaisia olivat. Lähes kaikki piirit ovat 24%-29% välillä, poikkeuksina Lappi 22%, Vaasa 10% ja Ahvenanmaa 0%. Kun RKP oli viimeinen eduskuntapuolue, jossa yksikään ehdokas ilmoitti rahoituksensa, niin liekö nyt niin, ettei tämä keskustelu ole ihan saavuttanut ruotsinkielisiä piirejä?

Edit4: Viimeinen päivitys ennakkoäänestyksen loppuessa 12.4. illalla Vasemmistoliittokin ylitti 50% rajan kolmantena, ja Keskusta on myös petrannut. Ahvenanmaallakin jo yksi ehdokas on avannut rahoituksensa. Vaalirahoituksen avoimuutta vaaditaan myös Facebookissa.

Vaalirahoituksensa ennakkoäänestyksen aikana julkasseiden ilmoitukset löytyvät täältä. Puoluerahoitus.fi kun ei esitä historiatietoa toistaiseksi.

  • Puolue, ilmoitusprosentti (ilmottaneet / kaikki ehdokkaat)
  • Vihreät, 98% (224/228)
  • Piraatit, 61% (78/127)
  • Vasemmistoliitto, 52% (123/236)
  • Vapauspuolue, 30% (18/60)
  • Keskusta, 25% (58/233)
  • Muutos 2011, 24% (16/66)
  • SDP, 13% (30/238)
  • Perussuomalaiset, 11% (26/238)
  • Köyhien asialla, 8% (1/12)
  • Kokoomus, 5% (12/232)
  • Kristilliset, 4% (7/191)
  • RKP, 5% (4/83)
  • SKP, 1% (2/143)
  • Itsenäisyyspuolue, 0% (0/69)
  • KTP, 0% (0/46)
  • STP, 0% (0/47)

Ratikkaverkosto Östersundomiin ja koko seudulle

Avoin kirje Östersundomin kaavoittajille
Östersundomin metron hinnalla (700 miljoonaa euroa) voidaan saattaa enemmän ihmisiä joukkoliikkenteen pariin kuin nyt esitetyssä metro-linjauksessa. Kivekäs – Kauppinen – Särelä -joukkoliikennesuunnitelma on linjaukset jotka palvelevat mahdollisimman suurta väestöä ja liikennemääriä.
Joukkoliikennesuunnitelma sisältää raititiotieverkon laajentamisen Östersundomiin, Vantaalle ja Espooseen sekä lisäraiteita Helsinkiin: Jokeri, Tiederaitiotie, Vantaan raitiotie sekä näihin yhteys Östersundomista. Sillä tarjotaan myös huomattava määrä laadukkaita poikittaisyhteyksiä koko seudulla. Esimerkiksi Tikkurila-Aviapolis, Pasila-Kumpula, Haaga-Viikki ja Otaniemi-Pasila. Tämä hillitsee ruuhkautumista poikittaisväylillä tehokkaasti.
Östersundom on hyvä esimerkki alueesta, jonka matkoista jo suurin osa suuntautuu muualle kuin keskustaan. Keskustaan matkaa aamun ruuhkatunnissa vain 21% liikkujista, kun muualle Helsinkiin ja Vantaalle on matkalla 50%. Metro ei siis palvele suurinta osaa liikkujista.Tarjoamalla Östersundomista keskustan suuntaan huomattavasti metroa edullisempi ratikkayhteys voidaan säästyneillä rahoilla tarjota kattava ratikkatarjonta muun Helsingin ja Vantaan suuntaan – suuntiin joihin 50% matkustajista suuntaa.

Poikittaisliikenne muodostaa jo suuren osan liikenteestä, ja esimerkiksi kehä III:n ruuhkautumisen arvioidaan kasvavan 100 prosenttia 20-30 vuoden sisällä. Joukkoliikennejärjestelmän suurin haaste on tarjota tehokkaita poikittaislinjoja. Bussi-jokeri on hyvä alku, mutta vain alku.

Metro on erinomainen joukkoliikennemuoto. Se on luotettava, nopea, ja ennen kaikkea sen kapasiteetti on todella suuri. Jos metrolla on paljon matkustajia, se ei edes maksa kauheasti matkustajaa kohden. Östersundomissa ei kuitenkaan ole paljon matkustajia. Suunniteltu metro tarjoaa ruuhkatunnissa 8610 matkustajapaikkaa Helsingin suuntaan, kun käyttäjiä on vain 3500 – 4500.

Joka tapauksessa Jokerin, Tiedelinjan ja Vantaan raitiotien suunnittelua on syytä aktiivisesti jatkaa, vaikka Östersundomin raitiotietä ei rakennettaisikaan. Nämä suunitellut hankkeet eivät kilpaile raskaiden raiteiden kanssa, vaan ovat niitä täydentävä poikittaislinjaverkosto.
Kaavakartat linjauksineen sekä liikennemäärät, matka-ajat, kustannukset, liikennöintisuunnitelma sekä arviot matkustajamääristä löytyvät selvityksestä ”Seudullinen ratikkalinjasto Östersundomiin – metron hinnalla” osoitteesta: http://www.sirunsivut.fi/d/Ostersundomin_liikennesuunnitelma.pdf
Lisätietoja:
Otso Kivekäs, FM: otso.kivekas@iki.fi, 044-333 6338
Sirpa Kauppinen, ympäristötekniikan M.Sc.: siru@iki.fi, 040-540 4691
Mikko Särelä, DI: mikko.sarela@gmail.com, 044-299 2116
Jakelu: Kaavoittajat, kaupunkien johto, maankäytön suunnittelu, kaupunginhallitukset ja kaupunkisuunnittelun lautakunnat (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Sipoo) sekä media.
————————————————————————————-
Lukijoiden iloksi koko teksti myös tässä ohessa:
 
 

Seudullinen ratikkalinjasto Östersundomiin – metron hinnalla

Tämä on kevyt luonnos Östersundomiin päättyvien ratikkalinjojen suunnitelmaksi sisältäen

  • reitit,
  • matka-ajat,
  • kustannukset,
  • Liikennöintisuunnitelman, sekä
  • arvion matkustajamääristä.

Suunnitelman kokonaiskustannus vastaa Östersundomin metrojatkeen hintaa, mutta tarjottu palvelutaso vastaa paremmin kysyntään, erityisesti mitä tulee matkoihin jotka suuntautuvat Helsingin kantakaupungin ulkopuolelle. Tarkkuudeltaan suunnitelma on suuntaa antava, eikä vastaa viranomaisselvityksiä.
Suunniteltu ratikkaverkosto täydentää hyvin Helsingin seudun raskaita raiteita tarjoten poikittaisyhteyksiä, joille on tarvetta, mutta joita ei voida tarjota metrolla tai lähijunalla tehokkaasti.

Sisällys
Seudullinen ratikkalinjasto Östersundomiin – metron hinnalla 1
1 Johdanto 3
2 Östersundomin ratikka 4
3 Jokeri-linja 5
4 Tiederatikka 6
5 Vantaan ratikka (Jokeri 3) 7
6 Linjasto 9
7 Matka-ajat Östersundomin keskustasta 10
8 Matkojen jakauma sekä tarjonta 10
9 Liikennöintikustannukset 11
10 Poikittaiset ratikkalinjat osana seudullista joukkoliikennejärjestelmää 12

Tekijät:

Otso Kivekäs – otso.kivekas@iki.fi – 044-333 6338
Sirpa Kauppinen – siru@iki.fi – 040-540 4691
Mikko Särelä – mikko.sarela@gmail.com – 044-299 2116

Tekijät eivät ole joukkoliikenteen suunnittelun ammattilaisia, vaan joukko kaupunkisuunnittelusta ja liikenteestä kiinnostuneita nuoria kaupunkilaisia, jotka toivovat voivansa nostaa poikittaislinjojen tarpeen ja Östersundomin tehokkaan liikennejärjestelmän keskusteluun.

Johdanto

Tämä on kevyt luonnos Östersundomista lähtevien ratikkalinjojen suunnitelmaksi sisältäen reitit, matka-ajat, kustannukset, liikennöintisuunnitelman ja arvion matkustajamääristä. Tiedot perustuvat pääosin Helsingin, Vantaan ja HSL:n julkaistuihin dokumentteihin, mutta myös virkamiesten ja kirjoittajien omiin arvioihin. Tietojen lähteet on mainittu.
Linjasto koostuu neljästä osasta:
  1. Östersundomin ratikka Itäkeskus – Östersundom – Puroniitty / Talosaari
  2. Jokeri Itäkeskus – Oulunkylä – Tapiola
  3. Tiederatikka Itäkeskus – Pasila – Otaniemi
  4. Vantaan ratikka Östersundom – Tikkurila – Lentoasema / Myyrmäki
Kaikkia linjoja ajetaan noin 200-paikkaisilla raitiovaunuilla. Kalusto vastaa Jokerille suunniteltua, ja on lähes kaksi kertaa Helsingin perinteisten raitiovaunujen kokoista. Kansainvälisesti kyse on keskikokoisesta raitiovaunusta.
Rakentamisen arvioidut kokonaiskustannukset ovat 742 miljoonaa euroa, eli oleellisesti vastaavat kuin metron jatkeella. Raitiolinjasto tarjoaa aidosti seudullisen palvelun; metrojatkeeseen verrattuna se hyödyttää merkittävästi suurempaa osaa pääkaupunkiseudun väestöstä.
Kaikista esitetyistä linjoista on olemassa useita vaihtoehtoisia linjauksia. Östersundomin ratikan, Tiederatikan ja Vantaan ratikan tarkoituksenmukaisin linjaus vaatii lisäselvitystä; Jokerin osalta selvitystyö on jo tehty.

Östersundomin ratikka

Östersundomin ratikka kulkee itäväylän suuntaisesti Itäkeskuksesta Östersundomin keskustaan. Siitä haarautuu kaksi linjaa, toinen Talosaaren ja toinen Puroniityn suuntaan. Tässä esitelty ratikka perustuu Östersundomin pikaraitiotien esiselvityksen malliin ”Unified”. Alkuperäinen linjasto ei ole tarkoituksenmukainen suhteeessa uusimman kavaluonnoksen maankäyttöön, vaan molempia on tarpeen päivittää.
Linjaa on suunniteltu ajettavan ruuhkassa 2,5 minuutin välein ja ruuhkan ulkopuolella 5 minuutin välein. Haaroilla vuoroväli on puolet tästä. Itäkeskuksesta länteen joka toinen vaunu jatkaa Jokerille, joka neljäs Tiedelinjalle ja joka neljäs jää Itäkeskukseen.
Faktat:
  • Pituus 14 km haaroineen
  • Rakennuskustannus 112 miljoonaa euroa
  • Matkustajamääräarvio 3600 matkustajaa ruuhkatunnissa Itäkeskuksen kohdalla
  • Kapasiteetti 4800 matkustajaa
Lähteet:
Östersundomin pikaraitiotien esiselvitys
Kartta:

Jokeri-linja

Jokeri-linja on nykyisen bussi-jokerin raiteille nostettu versio, jonka suunnittelu on jo melko pitkällä, mutta rakentamispäätöstä ei vielä ole. Jokeri kulkee Itäkeskuksesta Viikin, Oulunkylän, Haagan, Pitäjänmäen ja Leppävaaran kautta Tapiolaan.
Linjaa on suunniteltu liikennöitävän ruuhkassa 5 minuutin ja ruuhkan ulkopuolella 10 minuutin välein. Jokerilla tehdään paljon lyhyitä matkoja, joten suuresta kokonaismatkamäärästä huolimatta 5 minuutin vuoroväli riittää.
Jokerin suunnittelua on jatkettu tässä käytettyjen julkisten suunnitelmien jälkeen. Viimeisimpien suunnitelmien ajoajat ovat jonkin verran tässä työssä käytettyjä lyhyempiä.
Faktat:
  • Pituus 25 km
  • Rakennuskustannus 210 miljoonaa euroa
  • Matkustajamääräarvio
    • 5700 matkustajaa ruuhkatunnissa.
    • Mitoittava kapasiteetti alle 2000 matkustajaa ruuhkatunnissa Tuusulanväylän kohdalla länteen.
  • Kapasiteetti 2400 matkustajaa
Lähteet:
Raidejokerin alustava yleissuunnitelma,
Matka-ajat: Jokeri_ops_model_20090202.pdf
(ei viimeisin versio, ajat lyhentyneet sittemmin)
Kartta:

Tiederatikka

Tiederatikka on seudun yliopistokampuksia yhdistävä poikittaislinja. Se kulkee Viikistä Kumpulan, Pasilan ja Meilahden kautta Otaniemeen. Linja on nykyisen bussin 506 kehitetty versio.
Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa on tehty esiselvityksiä Tiederatikasta, mutta varsinaista suunnittelua ei ole vielä aloitettu. Tässä käytetty malli perustuu esiselvitysten halvempaan pinta-vaihtoehtoon. Lisäksi linjaa on jatkettu idässä Itäkeskukseen (ja Östersundomiin), ja lännessä Pohjois-Tapiolaan, jossa se yhdistyy Jokerin kiskoihin.
Tiederatikka kulkee osan matkaa nykyisten kantakaupungin ratikoiden kiskoja. Oletus on, että käytössä on sama 1000mm raideleveys. Kiskojen yhteiskäyttö edellyttänee joitakin muutostöitä, mm. suunniteltua siirtymistä syväuraisiin ristikoihin.
Faktat:
  • Pituus 20 km, 11km uutta rataa
  • Rakennuskustannus 180 miljoonaa euroa (KSV:ssä laadittu arvio)
  • Matkustajamääräarvio (oma arvio)
    • Yhteensä 2500 matkustajaa ruuhkatunnissa,
    • Mitoittava kuorma 1000 matkustajaa ruuhkatunnissa Pasilan asemalla länteen
  • Kapasiteetti 1200 matkustajaa
Lähteet:
KSV:n tekemät alustavat hahmotelmat Tiederatikan toteutuksesta:
  • Tiederatikka_Pasila-Viikki_Antti.pdf
  • Tiederatikka_Pasila-Otaniemi_Pihla.pdf
KSV:ssä tehdyt nopeamman Tiederatikan matka-aikahahmotelmat
  • pikaratikan matka-ajat s92 ja s93.xls
Kartta:

Vantaan ratikka (Jokeri 3)

Vantaan poikittaisratikka kulkee Östersundomin keskuksesta Hakunilan, Tikkurilan ja Aviapoliksen kautta Lentoasemalle. Toinen haara jatkaa Aviapoliksesta Jumbon ja Kuninkaankartanon kautta Myyrmäkeen.
Linja perustuu Vantaan 2007 kaavaan tehtyihin varauksiin sekä keskusteluun kaupungin virkamiesten kanssa. Muutamissa kohdissa linjauksessa on poikettu Vantaan kaavavarauksesta. Erityisesti Tikkurilan asema alitetaan hyvän vaihdon saavuttamiseksi, ja Martinlaakso sivutaan itäreunalta eikä lännestä.
Vantaan kaupunki on aloittamassa pikaraitiotien selvityksen teon keväällä 2011.
Östersundomissa linjan on järkevää jatkaa raskaammin kuormitetulle Östersundomin ratikan haaralle, eli luultavasti Puroniittyyn. Myös kolmannen haaran tekeminen olisi mahdollista.
Linjan merkittävin käyttö sijoittuu Tikkurilan juna-aseman ja Kehä III varren työpaikka-alueiden välille. Lisäksi se palvelee suoria matkoja Östersundomista työpaikka-alueille, ostosmatkoja Jumboon ja Ikeaan, sekä matkoja työpaikka-alueilta lentoasemalle.
Vantaan ratikan ajo-ajat on arvioitu perustuen nopeuteen 30km/h, joka on hiukan hitaampi kuin Östersundomissa, mutta nopeampi kuin Jokerilla. Linjalla on useita osuuksia, joilla pysähdyksiä on harvassa, mikä mahdollistaa suurehkon keskinopeuden huolimatta muutamista keskusta-osista.
Kustannukset on laskettu Jokerin kilometrikustannuksen mukaan. Vantaan ratikalle osuu vähemmän vaikeita kohteita ja tunnelitarpeita, joten hinta saattaa olla alempikin.
Faktat
  • Pituus 30 km (ei sisällä Puroniityn rataa)
  • Rakennuskustannus 240 miljoonaa euroa
  • Matkustajamääräarvio (oma arvio)
    • 2000 ruuhkatunnissa Tikkurilasta Aviapolikseen
    • 1300 ruuhkatunnissa Östersundomista länteen (50% kulkumuoto-osuus Vantaalle)
  • Kapasiteetti 2400 matkustajaa
Lähteet
Vantaan yleiskaava 2007
Keskustelu Vantaan virkamiesten kanssa

Linjasto

Linjasto rakentuu seuraavasti:
Linja 1 (Jokeri):
Reitti: Puroniitty – Ö-sundom – Itäkeskus – Jokeri – Leppävaara – Tapiola
Vuoroväli: ruuhkassa 5min, muulloin 10min
Linja 2 (Tiederatikka):
Reitti: Talosaari – Ö-sundom – Itäkeskus – Viikki – Pasila – Otaniemi
Vuoroväli: Ruuhkassa 10min, muulloin 20min
Linja 2b:
Reitti: Talosaari – Ö-sundom – Itäkeskus
Vuoroväli: Ruuhkassa 10min, muulloin 20min
Linja 3a (Vantaan ratikka):
Reitti: Talosaari – Ö-sundom – Tikkurila – Lentoasema
Vuoroväli: Ruuhkassa 10min, muulloin 20min
Linja 3b (Vantaan ratikka):
Reitti: Talosaari – Ö-sundom – Tikkurila – Jumbo – Myyrmäki
Vuoroväli: Ruuhkassa 10min, muulloin 20min
Tiederatikan kysyntä on epävarma. Mallinnuksia ei ole käytettävissä, ja mallinnukset ovat tämän tyyppisissä linjoissa ylipäänsä osoittautuneet tavanomaista epäluotettavammiksi. Mikäli kysyntä on konservatiivista arviota suurempaa, voidaan linja 2b poistaa ja kaikki Talosaaresta tulevat ratikat jatkaa Otaniemeen asti.
Vantaan ratikan raskaimmin kuormitettu kohta sijoittuu Tikkurilan ja Aviapoliksen välille. Itäpäästään ratikkaa on mahdollista haaroittaa Hakunilasta Mellunmäen tai Itä-Hakkilan suuntaan, mutta sitä ei ole tässä työssä tehty.

Matka-ajat Östersundomin keskustasta

Kohde Matka-aika ratikalla Matka-aika metrolla (arvio)
Tikkurila 22 30
Lentoasema 39 40
Myyrmäki 55 60
Itäkeskus 14 14
Viikki 24 30
Oulunkylä 28 34
Haaga 45 50
Leppävaara 57 60
Pasila 41 50
Otaniemi 45 44
Rautatieasema (metrovaihto Itäkeskuksesta) 33 32
Rautatieasema (junavaihto Tikkurilasta) 32 32
Oheisessa taulukossa on vertailtu ratikan ja metron matka-aikoja. Vertailu on suuntaa antava. Luotettavampien vertailujen tekeminen edellyttää kaupunkisuunnitteluvirastossa käytettyjen tarkempien mallien käyttöä, eikä sitä ole mahdollista tehdä julkisin tiedoin.
Matka-ajat eivät ole täysin vertailukelpoisia. Ratikan matka-aikoihin on lisätty 2min odotusta alkuun. Metron matka-ajat on arvioitu reittioppasta ja Östersundomin raideliikennevertailun karttoja käyttäen. Koska karttojen matka-aikojen laskentaperusteita ei ole esitelty, on vertailu epävarma. Vaihdon aikana on käytetty 5min raskasraideasemilla.
Matka-ajat on arvioitu Östersundomin keskustassa, eli niissä ei ole liityntäliikenteen aikoja mukana. Liityntäliikenneteen tarve on vähäinen raitiotiellä, mutta metron tapauksessa liityntäliikenne on ainoa julkisen liikenteen tarjonta noin puolelle Östersundomin alueen asukkaista- Näin ollen vertailu suosii metroa jonkin verran. Tarkkaa eroa on vaikea arvioida.
Yhteenvetona voidaan todeta, että ratikka tarjoaa nopeamman yhteyden ja vähemmän vaihtoja kaikkialle, paitsi suoraan metron varrelle (Helsingin keskustaan, Herttoniemen suuntaan ja Etelä-Espooseen). Östersundomin matkoista vain 21% suuntautuu Helsingin keskustaan, kun noin puolet suuntautuu muualle Helsinkiin ja Vantaalle.

Matkojen jakauma sekä tarjonta

Oheisessa taulukossa on esitetty Östersundomin matkojen jakauma yleiskaavan tie- ja pääkatuverkostoselvityksen mukaan vuonna 2050 aamun ruuhkatuntina (klo 7-8), sekä joukkoliikenteen tarjonta samalla tunnilla
Kohde Matkoja Prosenttia matkoista Tarjonta ratikoilla Tarjonta metrojatkeen kanssa
Östersundomin sisäinen 2100 14 Ratikat 2,5 – 5 min välein Liityntäbussit 10min välein
Hki keskusta (Helsingin niemi) 3200 21 24 ratikkaa, vaihto metroon (4800 paikkaa) 20 metroa tunnissa (8610 paikkaa)
Muu hki 4900 33 2 suoraa linjaa. 12+6 ratikkaa tunnissa (3600 paikkaa) Vaihto metrosta, paitsi Itä-Helsinkiin metro
Espoo + kauniainen 880 6 Suorat ratikat Itä-Espooseen tai vaihto Länsimetro tai vaihto
Vantaa 2600 17 12 ratikkaa tunnissa, kattaen tärkeät kohteet (2400 paikkaa). 5 bussia tunnissa (400 paikkaa)
Muu hki Seutu 750 5 Vaihto joltain poikittaisratikalta Vaihto keskustan kautta
Muu 550 4
Yhteensä 15000 100
50% matkoista suuntautuu keskustan ulkopuoliseen Helsinkiin ja Vantaalle, johon ratikkalinjasto tarjoaa suoria ja nopeita yhteyksiä. 21% suuntautuu Helsingin keskusta-alueelle, johon metro tarjoaa suoria ja nopeita yhteyksiä, mikäli asuu metroaseman vieressä.

Liikennöintikustannukset

Jokerin arvioidut liikennöintikustannukset ovat 14,4 miljoonaa euroa vuodessa. Tästä merkittävän osan tuo täysin uusi varikko, jonka kustannukset täytyy jyvittää verrattain pienelle vaunumäärälle. Siksi muiden osien kustannukset ovat matkustajapaikkakilometriä kohden selvästi matalammat
Östersundomin ratikan (malli Unified) liikennöintikustannukseksi, olettaen Jokeri, on arvioitu 9,38 miljoonaa euroa. Muiden linjojen liikennöintikustannukset on arvioitu käyttäen Östersundomin ratikkaselvityksen hintaa
Jokeri 14,1 miljoonaa euroa
Östersundom 9,4 miljoonaa euroa
Tiede 4 miljoonaa euroa
Vantaa 10 miljoonaa euroa
Yhteensä 37,5 miljoonaa euroa
Kansainvälisen kokemuksen mukaan liikennöintikustannukset on todennäköisesti mahdollista kattaa täysin tai ainakin pääosin lipputuloilla. Myös kantakaupungin nykyiset ratikat kattavat lähes koko kulunsa lipputuloin.
Metron jatkeen liikennöintikustannuksia ei ole arvioitu selvityksissä kokonaisuutena sisältäen asemien ylläpidon. Metron ja ratikoilla korvattavien poikittaisbussien liikennöinti.
Esitetty raitiotieverkko tarjoaa paremman joukkoliikenteen palvelutason kuin vastaava bussiliikenne siinä tilanteessa ja Östersundomin metrojatke. Parempi palvelutaso merkitsee suurempaa joukkoliikenteen käytön osuutta sekä suurempia lipputuloja kuin metron tapauksessa.
Kokonaisuutena esitetyn raitioverkon liikennöintitalous on todennäiköisesti parempi kuin joukkoliikenteen talous jos Östersundomiin rakennetaan metro. Investoinnit ovat molemmissa tapauksissa yhtä suuret. Siten esitetty raitioverkko on taloudellisesti parempi ratkaisu kuin metro, eli hyötyjen ja kustannusten suhde on ratikkaverkolla metroa suurempi

Poikittaiset ratikkalinjat osana seudullista joukkoliikennejärjestelmää

Tässä esitetyt ratikkalinjat eivät ole metrolle vaihtoehtoisia hankkeita, paitsi Östersundomin rata. Jokeri, Tiedelinja ja Vantaan ratikka ovat kaikki hankkeina tärkeitä, vaikka Östersundomiin tehtäisiinkin metro.
Helsingin seudun liikenteestä yhä suurempi osuus on poikittaisliikennettä, ja etenkin liikenteen kasvu keskittyy juuri poikittaisille väylille. Esimerkiksi kehä III:n ruuhakutumisen arvioidaan kasvavan 100 prosenttia 20-30 vuoden sisällä. Joukkoliikennejärjestelmän suurin haaste on tarjota tehokkaita ja käyttäjien suosion saavuttavia poikittaislinjoja. Bussi-jokeri on hyvä alku, mutta vain alku.
Luonteva työnjako eri joukkoliikennemuotojen välillä on, että raskaat raiteet (juna ja metro) hoitavat sormimallin mukaisia kuormitettuja säteittäisiä yhteyksiä, ja kevyemmät nopeat ratikat poikittaisliikenteen sekä säteittäislinjat, joiden kysyntä ei riitä perustelemaan metron tai junan investointeja

Poikittaislinjat osana seudullista järjestelmää

Östersundom on esimerkki alueesta, jonka matkoista jo suurin osa suuntautuu jo muualle kuin keskustan suuntaan. Siksi juuri Östersundomissa kannattaa ottaa rohkeasti seudullinen lähestymistapa, ja keskittyä tarjoamaan niitä yhteyksiä, joille on eniten tarvetta, eli poikittaislinjoja

Suo, kuokka ja kooderi

Minulta kysyttiin, mitä valtiovalta voisi tehdä Nokialta ja alihankkijoilta irtisanottavien työllistymisen edistämiseksi. Ei nyt mennä siihen, mitä meriittejä minulla tähän on vastata, paitsi että kirjoitin aiheesta tunnepitoista tekstiä internettiin. Kun kerran kysyttiin, niin vastaushan löytyy.

Nokialta tulee vuoden mittaan lähtemään 3000-4000 insinööriä, lähinnä Symbianin ja Meegon parista. Lisäksi alihankkijoilta katoaa lähes toinen mokoma nykyisiä tilauksia. Yhteensä siis ehkä seitsemäntuhatta. Irtisanottavien määrät jäävät pienemmiksi, koska 1) osa lähtee itse, 2) erityisesti alihankkijat löytävät monille uutta työtä sisäisesti, tai uusia asiakkaita maksamaan samasta vanhasta työstä (meegoa autoihin jne).

Pitäisi siis löytää töitä noin 7000 softa-ammattilaiselle (koodereita, arkkitehtejä, testaajia, managereita, UX-suunnittelijoita…), jotka lienevät ihan keskimääräisen päteviä, mutta joista moni kaivannee pientä päivitystä modernien tekniikoiden kanssa. Helsingissä, Tampereella ja etenkin Oulussa.

Perinteisen suomalaiseen työllistämispolitiikan mukaan tässä vaiheessa kuuluisi sitten perustaa tehdas valtion tuella. Koska ei kuitenkaan olla prosessiteollisuudessa, lähimmäs pääsisi hankkimalla maahan Googlen, Microsoftin tai jonkun suuri tutkimuskeskus, valtion tuella tietenkin.

Ajatus on tietenkin typerä.

Ensinnäkin, ei ole kyse Kainuun pitämisestä puolipakolla asuttuna, vaan maan kasvukeskuksista ja kilpailukyvystä. Nyt ei voi pelata sen varassa, että ”etelän” veronmaksajat kuittaavat laskun, kun tässä haetaan töitä niille vientiteollisuuden insinööreille tällä kertaa. Minkä tahansa ratkaisun pitää olla oikeasti lisäarvoa tuottava, eikä aluepolitiikkaa.

Toisekseen, ei kukaan tule tänne perustamaan tuon kokoluokan keskusta. Intiaan toki, halvan työvoiman perässä, mutta länsimaihin kansainväliset teknojätit tulevat tuotekehitystä tekemään lähinnä ostamalla paikallisen kansainvälisesti menestyvän pk-yrityksen.

Niin, pienen tai keskisuuren yrityksen. Katse kannattaisikin kääntää ennemmin niihin. Uusien yritysten perustamiseen, eikä vanhojen tukemiseen.

Yksi metriikka seurata kasvuyrityksiä on listautumiset pörssiin, ja otetaan vertailukohdaksi Ruotsi. Vuosituhannen vaihteessa Tukholmassa oli listautumisia 2-3 kertaa enemmän kuin täällä, mutta ajanjaksolla 2003-2008 Stockholmbörseniin listautui 210 yritystä ja Helsinkiin 14.  Taustalla on varmasti kaikenlaisia syitä verotuksesta pörssin vierastamiseen, mutta myös se, että lahden takana yksinkertaisesti on paljon enemmän kasvavia yrityksiä. Aivan erityisesti kansainvälisesti menestyviä softayrityksiä, kuten vaikka Skype, Spotify tai MySQL.

Kuulemani tarinan mukaan yksi tähän johtanut tekijä olivat Ericssonin massairtisanomiset 2000-2002. Yhtäkkiä tuhannet ruotsalaisinsinöörit huomasivat, ettei enää voinutkaan ajaa joka aamu farmarivolvoaan samalle turvalliselle parkkipaikalle, vaan tarttis tehdä jotain. Osa varmasti vaihtoi alaa tai varhaiseläkeläistyi, ja jokunen ryhtyi juopoksi. Mutta merkittävä osa myös perusti firmoja. Ja toinen merkittävä osa meni töihin tuttujensa uusiin firmoihin. Tarinan saa lukea analogiana. Ja olihan 90-luvun Nokian nousun taustallakin insinöörityövoiman lisääntynyt liikkuvuus.

Mutta siis, mitä valtiovalta voisi tehdä

  1. 1) Kehittää starttirahaa. Esimerkiksi perustulomaisempaan suuntaan niin, että yrittäjällä on alkuvaiheessa turvattu minimitoimeentulo, eikä oikeus työttömyysturvaan katoa yrittämisen myötä (ainakaan heti). Lisäksi starttirahaa pitäisi voida soveltaa tilanteeseen, jossa isompikin tiimi perustaa uuden yrityksen; moni itisanomisten jälkeinen yritys kun syntyy vanhan tiimin jatkaessa omillaan.
  2. Tiedotusta, neuvontaa ym. tukitoimia voisi tukea olemassaolevaan ”startup-sceneen”. Siis sellaisiin organisaatioihin/tapahtumiin kuin Slush, OpenCoffee tai ArcticStartup. Toimisi varmaan ainakin työllisyyskursseja paremmin.
  3. Tekesistä olisi paljonkin sanottavaa, mutta jääköön toiseen kertaan. Ja onhan siellä tapahtunut kehitystä viime vuosina…

Tuskin näillä opeilla uutta Nokiaa syntyy, eikä edes sataa Vaisalaa. Mutta eipä niistä liene haittaakaan. Toivottavasti perinteisestä työllisyyspolitiikasta voi sanoa samaa.

Miksi Tuusula ei liity HSL:ään

Tuusulan valtuuston puheenjohtaja Sanna Kervinen (kok), vastusti mediassa viimeviikolla kunnan liittymistä Helsingin seudun liikenteeseen, perustellen, ettei siitä ole kuntalaisille hyötyä. No osalle on, osalle ei. Esimerkinomaisesti lasken miten HSL:ään liittyminen vaikuttaisi Sanna Kervisen talouteen.

Kervinen asuu Hyrylässä, kuten yli puolet tuusulalaisista. Hän käy töissä Helsingissä, Olympiastadionilla majaansa pitävässä Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu -järjestössä. Mitä todennäköisimmin hän taittaa työmatkansa henkilöautolla.

Valtio tukee Kervisen työmatkaa työmatkakustannusten vähennyksen muodossa. Vähentää saa matkakulut työpaikalle 600€ omavastuun ylittävältä osalta aina 7000€ asti. Kulut lasketaan julkisen liikenteen kustannusten mukaan, ellei julkinen liikenne ole käytettävissä aivan kohtuuttoman huonosti (yli 2h odotus tai 3km kävely suuntaansa). Hyrylästä kulkee busseja Helsinkiin ja Keravalle josta pääsee junalla, eli Kervisen kohdalla laskelma tehdään julkisen liikenteen mukaan.

Julkisen liikenteen kustannuksiksi lasketaan 30 päivän tuusulalippu sekä Helsingin sisäinen 30-päivän matkakortti. Kervinen pääsisi itse asiassa työpaikalleen pelkällä suoralla bussilla, mutta verottaja ei sitä katso. Kustannukset ovat HSL:n selvityksen mukaan 146 tai 148 euroa kuussa.

Vuosikustannus verottajalle lasketaan ikään kuin verotettava olisi ostanut 11 kertaa 30 päivän lipun. Tuloista voi siis vähentää 11 * 146€ – 600€ = 1006 euroa.  Kervisen marginaaliveroprosentti lienee noin 50% (*), joten vähennyksen arvo käteisenä rahana on noin 500€ vuodessa.

Nyt, jos Tuusula liittyisi HSL:ään, maksaisi ABCD-vyöhykelippu, jolla pääsee Hyrylästä Helsinkiin enää 118€ kuussa jo mainitun selvityksen mukaan. Verotuksessa vähennettävät kustannukset laskisivat siis 28€ kuussa. Verotuen arvo putoaisi 28€ * 11 * 50% = 154€. Autolla kulkevan Kervisen kustannukset eivät kuitenkaan muuttuisi senttiäkään, joten hän menettäisi 154 euroa vuodessa selvää rahaa.

Tarkoitukseni ei missään nimessä ole väittää, että Kervinen vastustaisi HSL:ään liittymistä, koska se maksaisi hänelle 150e vuodessa. Moinen väite olisi naurettava. Lähes kaikki kunnallispoliitikot osaavat kyllä erottaa henkilökohtaisen ja kunnallistalouden, ja sitäpaitsi 150e on lopulta melko pieni summa. Sen sijaan väitän, että Kervistä kiinnostaa äänestäjiensä etu.

Kervinen ei nimittäin ole tilanteessaan yksin. Tuusulan 37000 asukkaasta työllisiä on noin 19 000 (lapsia ja kotiäitejä on melko paljon). Työllisistä 50%, eli 9200 käy työssä pääkaupunkiseudulla. Moottoriajoneuvomatkoista tehdään Tuusulassa autolla 89% ja bussilla 11%.

Äänioikeutettuja Tuusulassa oli kuntavaaleissa 2008 26 509, joista äänesti 16675. Suurimmat ryhmät ovat Kokoomus (30%), SDP (22%), Tuusulan puolesta (21%) ja Keskusta (12%).

Lukuja yhdistelemällä noin 8200 ihmistä lähtee arki-aamuna autolla Tuusulanväylälle, kun taas bussiin nousee noin tuhat. Yleinen elämänkokemus kertoo, että kokoomusta kannattavat liikkuvat muita todennäköisemmin autolla ja epätodennäköisemmin bussilla. Pääkaupunkiseudulle autoilijoista valtaosa äänestänee kokoomusta, kun taas bussilla kulkijoista harva. Vertailun vuoksi, 8200 henkeä on lähes kolmannes Tuusulan äänioikeutetuista.

Eli meillä on 8200 pääasiassa Kokoomuksen kannattajaa, jotka ovat vaarassa menettää keskimäärin 150€ veroedun. Vantaalle menevät pienemmän, Espooseen menevät suuremman. Toisessa vaakakupissa on vajaat 1000 lähinnä muiden puolueiden äänestäjää, jotka voittaisivat noin 150€ vuodessa, sekä joukko abstrakteja käsitteitä kuten yhdyskuntarakenteen tiiviys, ilmastonmuutos ja joukkoliikenteen kulkumuoto-osuus. Vastuuntuntoinen poliitikko ymmärtää kyllä edustettaviensa edun, varsinkin kun sen omakohtaisestikin kokee.

Lisäksi halventunut ja parantunut julkinen liikenne houkuttelisi kuntaan lisää joukkoliikennettä suosivia, jotka luultavasti äänestäisivät Vihreitä tai Demareita.

Tuusula ei ole tilanteessaan yksin. Kehyskunnissa asuu 240 000 ihmistä ja työllisistä käy pääkaupunkiseudulla töissä noin puolet, 60 000 ihmistä, heistä valtaenemmistö autolla. Nurmijärveläinen helsinkiinautoilija häviäisi liitoksessa 720€, mäntsäläläinen 190€ ja sipoolainen 522€ vuodessa. He tietysti haluavat pitää kiinni vähennyksistään, joita julkisen liikenteen kehittäminen söisi.  Siksi työmatkavähennyksillä on merkittävä vaikutus siihen, millaista liikennepolitiikkaa kehyskunnissa harjoitetaan.

Tarinan opetus: Työmatkakulujen vähentäminen verotuksessa on aktiivista tukea hajanaiselle ja kalliiksi tulevalle yhdyskuntarakenteelle Helsingin seudulla. Sillä kannustetaan ihmisiä toimimaan tavalla, joka tulee yhteiskunnalle mahdollisimman kalliiksi.

Lisäksi työmatkakuluvähennyksen sitominen julkisen liikenteen hintaan luo kehyskuntien poliitikoille voimakkaan kannusteen pitää joukkoliikenne mahdollisimman kalliina ja huonosti palvelevana. Tässä ei ole yhtään mitään järkeä.

(*) Tätä kirjoitusta tehtäessä ei ole vakoiltu Kervisen työmatkoja tai selvitetty hänen verotietojaan. Laskelma on esimerkinomainen ja perustuu oletuksiin, jotka voivat olla myös vääriä. Kyllähän te tämän tajuatte?

Kynä ja miekka

Kannattaa tutustua Ylen Aselaki-sivustoon. Vähät minä aselaista, mutta Ylessä on joku kerrankin miettinyt, mikä on median tehtävä demokratiassa, ja miten sitä voisi nykyään toteuttaa.

Tuliaseet eivät itse asiassa ylipäänsä kiinnosta minua kauheasti. En harrasta metsästystä, tarkkuusammuntaa, enkä mitään muutakaan missä niitä käytettäisiin. Olen viimeeksi koskenut ruutiaseeseen joskus 15-vuotiaana, enkä ole tainnut laukaista sellaista koskaan. Ainoa kosketuspintani aseisiin on, kun olen ollut väkijoukossa, jota kohti on ammuttu (ei mihinkään lähelleni, en ollut hengenvaarassa). Sillonkin ampuja on kuitenkin aina ollut toimivaltainen viranomainen, joka ammuskelee väkijoukkoon osana työtehtäviään. Aselain muutoksessa ei olla puuttumassa viranomaisten aseenkäyttöön mitenkään, joten se ei tätäkään kautta kosketa minua.

Aselakiin liittyy ristiriitaisia, sinänsä perusteltuja intressejä. Harrastamisen järkevä mahdollisuus. Ammuskelujen vähentäminen. Ja sitten vielä kysymys keinojen tehokkuudesta. Asia ymmärrettävästi kiinnostaa monia, mutta koska se ei kiinnosta minua, jätän päätöksenteon mielelläni perehtyneempien vastuulle, enkä lausu siitä tässä tämän enempää.

No niin, asiaan!

Kun mediaa kutsutaan neljänneksi valtiomahdiksi, ja vallan vahtikoiraksi, ei se tarkoita Kanervan tekstiviestien tai Vanhasen terveyskeskusseuran kyttäämistä. Edes vaalirahojen penkomisella ei oikeastaan ole kuin kuriositeetin rooli. Pari pahiten suhmuroinutta joutuu julkiseen häpeään, ja toimittajat saavat taputella toisiaan selkään.

Lehdistö on valtiomahti, koska juuri lehdistö välittää meille kansalaisille kuvan siitä, mitä politiikka on, ja mihin vallankäyttäjät oikeastaan pyrkivät. Se Vanhanen, josta olemme lukeneet on lehdistön meille luoma elävä hahmo, menneisyyksineen, haaveineen ja inhimillisine heikkouksineen. Toki se perustuu elävään ihmiseen, mutta se mitä näemme, on tuo hahmo, eikä ihminen. Samaan tapaan myös puoluieden näkemykset välittää media, siksi SAK:n vaalimainos räjähti näpeille.

Nykyään tietysti media tai lehdistö pitää tässä ymmärtää laajasti. Ei ole kyse vain ammattitoimitajista tai edes vain journalismista. Ei journalismi ole tärkeää, julkisuus on. Neljäs valtiomahti on poliittinen julkisuus, ja nykyään se on suurelta osin internetissä, monissa eri muodoissa.

Tähän saumaan Ylen aselaki-beta iskee kuin 22 kaliperin luoti eteen sattuneen koululaisen selkään. Se ottaa lähtökohdaksi lainsäädäntöprosessin toiminnan, ja pyrkii kuvaamaan sitä ymmärrettävästi, tarjoten kaiken relevantin materiaalin lukijan harkittavaksi. Poliitiset toimijat saavat omin sanoin selittää, miten näkevät asian ja miksi toimivat kuten toimivat.

Ero draamalähtöiseen ”poliittiseen journalismiin” on valtava. Sukupolven ja yhden teknologiamurroksen mittainen, sanoisin. Jo pelkästään asiantuntijalausuntojen kokoaminen yhteen paikkaan helposti on merkittävämpää kuin kymmenen Hesarin pääkirjoitusta.

Yle ei tietenkään ole ensimmäisenä väijyssä haaskalla. Erilaisia  demokratiasivustoja on rakennettu tällä vuostuhannella ainakin puolen tusinaa

  • Pikkuparlamentti.fi on riippumaton poliittinen keskustelufoorumi, jossa blogaillaan ja luodaan leikkiäänestyksiä
  • Asialista.fi -projekti pyrkii rakentamaan wikikansalaisuutta, jossa kansalaiset osallistuvat yhteisten asioiden hoitoon puoluejärjestelmän ulkopuolelta
  • Blogit.edustajamme.fi kerää kansanedustajien blogit yhteen RSS-feediin ja tarjoaa niille yhteisen tägihaun
  • Aloitekanava.fi on palvelu, jolla nuoret voivat tehdä yhdessä ehdotuksia kotikunnalleen
  • Eduskunta.kuvat.fi esittää kansanedustajista roolipelityyppiset hahmolomakkeet perustuen eduskunnan äänestysdataan. Hauska idea ei vaan toimi kovin hyvin; hallitus-oppositio -jako sotkee kaiken muun datan.

Lähes kaikkia näitä palveluita yhdistää jotenkin ajatus …epäpoliittisesta politiikasta. Siis halu käsitellä ja esittää poliittista prosessia, mutta kuitenkin menemättä sisään sen poliittisuuteen, ikään kuin vain päätöksentekona. Se on myös niiden kaikkien suurin heikkous.

Ylelle antaa tässä etumatkaa ennen kaikkea ammattitaito. Valtiorahoitteisella laitoksella on varaa ja osaamista hioa betansakin huolella. Vielä merkittävämpää ammattitaitoa on toimittajien toimintakulttuuri, jossa on totuttu tekemään tätä epäpoliittista politiikkaa. Ylessä kun on ongelman kanssa taisteltu jo vuoskymmeniä, vaihtelevalla menestyksellä.

Mutta kaiken kaikkiaan, aselaki-beta on täsmälleen se syy, jota varten julkisrahoitteinen Yleisradio on olemassa.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Blogi perustettu, mitä sitten? – eli nettiajan kansalaisliikkeen HOWTO

Olen keskiviikkona vetämässä sessiota Nettiajan kansalaisyhteiskunta  leiripäivässä MindTrek seminaarissa Tampereella. Leiripäivään mahtunee vielä muutama ihminen, mutta viimeinen ilmottautumispäivä on tänään, eli kannatta pitää kiirettä.

Ohessa pohjustustekstini sessiolle. Alkuperäinen löytyy täältä.

————————-

Joskus ennen muinoin, kun heräsi tarve ajaa asiaa, perustettiin yhdistys, joskus jopa puolue. Nykyään perustetaan facebook-ryhmä ja addressi addressit.comiin. Onko mikään oikeastaan muuttunut?

Väitän että on, koska facebook-fanisi eivät tule koskaan tekemään vallankumousta. Mutta ei mennä nyt vallankumouksiin sen enempää (*), vaan puhutaan vähän arkisemmasta vaikuttamisesta. Ja unohdetaan yhdistykset, puolueet, abstrakti teoria ja historian muistelu. Miten ihan käytännössä perustetaan nettiajan kansalaisliike?

Kansalaisliikkeillä on nykyään uusia tehokkaiden kommunikaatiovälineitä, mutta niiden lisäksi ja takia myös muutama uusi sudenkuoppa varottavanaan. Tässä muutamia käytännön nyrkkisääntöjä oman kokemukseni pohjalta.

1) Tavoite on reaalimaailmassa

Millään, mitä tapahtuu Internetissä, ei ole väliä, ellei se saa aikaan muutoksia myös Internetin ulkopuolella. Emme elä tekoälyinä singulariteetissa, ja tämä on syytä muistaa.

Jokaisen ryhmän, sivun, blogin, kanavan ja ties minkä, mitä nettiin perustetaan, tulee liittyä johonkin myös netin ulkopuolella. Jos ihmiset tuntevat vain internetissä, tavoite tulee olla tutustuttaa heidät myös livenä. Facebook-fanituksella pitää olla kohde, jota voi fanittaa myös sen ulkopuolella.

Sori nyt vaan kaikki sosiaalisen median pioneerit, mutta ideanne eivät ole todellisuutta. Ja todellisuus on se, millä on väliä. Se, että kriittinen pyöräretki saa päivässä 200 fania facebookissa on kivaa, mutta väliä on vain sillä, moniko faneista pyöräilee mukaan seuraavalle retkelle.

2) Sosiaalinen media on internetin ADHD-lapsi

Sen huomio on intensiivistä, todella lyhytaikaista ja tulee yllättäen. Ei pidä olettaa, että sillä olisi suuriakaan pysyviä vaikutuksia.

Kirjoitin taannoin pyöräilyn väistösäännöistä risteyksissä, ja blogaus sai kahdessa päivässä 10 000 lukijaa. Kuukauden kuluttua suosituin artikkeli oli omenahilloresepti, ja ne risteysten väistösäännöt ovat tietenkin samat kuin ennenkin.

3) Tavoite on muodostaa yhteisö, ei virtuaaliyhteisöä

Kansalaisliikkeen toiminta perustuu siihen, että on tietty ydinjoukko toimijoita, jotka oppivat tuntemaan toisensa, oppivat luottamaan toisiinsa, kokevat toimivansa yhteisellä asialla ja oppivat toimimaan yhdessä. Syntyy yhteinen identiteetti ja kertyy yhteistä osaamista, jota voidaan jakaa.

Oppiminen on tärkeää. Se on sekä yhdessä toimimisen muotojen oppimista, että ihan konkreettisia käytännön asioita. Kuka viranomainen vastaa tästä asiasta? Miten kansalaitsen muodolliset vaikutuskanavat toimivat? Tarkoittaako se mitään, jos poliitikko sanoo tukevansa asiaa? Miljoona pientä asiaa, joista syntyy toimimisen traditio.

Yhteinen identiteetti on tärkeä. Yhteinen toimijuus. Kokemus siitä, kuinka tässä ei ole vain joukko samaa mieltä olevia ihmisiä, vaan me, jotka ajamme meidän asiaa.

Toiminnan pitää tietenkin olla mahdollisimman avointa, ja uusia ihmisiä mukaan houkuttelevaa, helppoja sisäänpääsymahdollisuuksia tarjoavaa. Tässä internet ja sosiaalinen media ovat parhaimmillaan. Mutta olisi harhaista kuvitella, ettei toiminta aina lepäisi tietyn, melko pienen joukon harteilla. Kaiken internet-toiminnan esiäidissä, avoimessa ohjelmistokehityksessäkin 99% tuloksista tuottaa 1% tekijöistä.

Konkreettisena esimerkkinä siitä mitä tarkoitan Kaupunkifillari:

  • Kaupunkifillari on blogi, pyöräilypoliittinen blogi: http://www.kaupunkifillari.fi/
  • Kaupunkifillari on myös facebook-sivu http://www.facebook.com/kaupunkifillari (you like this)
  • Kaupunkifillari on myös IRC-kanava, #kaupunkifillari (IRCNet)
  • Kaupunkifillari ei ole yhdistys, eikä mikään muukaan muodollinen toimija, joskin sillä on historiallinen yhteys Helsingin vihreisiin.

Blogi on hyvä keino keskustella, ja kirjata auki ajatuksia. Se on myös hyvä tapa näyttää, mitä on tapahtumassa. Se, että ihmiset lukevat blogia, ei kuitenkaan muuta maailmaa. Ehkä tärkein kaupunkifillarin toimintatapa onkin kommentoida liikennesuunnitelmia, katusuunnitelmia ja kaavoja. Esimerkiksi sopii vaikkapa Ruoholahdenkatu, jonka pyöräsuunnitelmat saimme uudistettua. Olemme myös kommentoineen lakihankkeita, ja suunnittelleet Helsinkiin pyöräilyn pääväyliä.

Vastaavasti facebook-sivu sopii hyvin tiedotukseen, ja myös näyttää kivalta. Sen kautta on kuitenkin vielä blogiakin vaikeampi oppia yhdessä toimintatapoja.
Tässä lopuksi muutamia kysymyksiä, joista haluaisin leirinuotiolla keskustella

  1. Kuinka opitaan toimimista yhdessä netissä? Millä välineillä se onnistuu, ja millä ei?
  2. Kuinka luodaan yhteistä toimijuutta ja identiteettiä netissä? Liketys ei siihen riitä.
  3. Kuinka saadaan nettiaktivismilla aikaan jotain netin ulkopuolella? Vai saadaanko?
  4. Miltä näyttä nettiajan kansalaisliikkeen HOWTO vuonna 2010? Ensin facebookryhmä, sitten yhteisblogi, sitten mitä?

(*) sosiaalisesta mediasta ja vallankumouksista kiinnostuneiden kannattaa lukea New Yorkerin heino artikkeli aiheesta. Linkin löysin tietenkin Facebookista.

Yhteiskunta koostuu kotijumalista

Aina toisinaan sitä tulee pohdittua, mikä oikeastaan on yhteiskunta, mistä se koostuu. Suosikkivastauksia on joko ajatella, että yhteiskunta koostuu ihmisistä, että se palautuu yksilöihin jäseninään, tai että yhteiskunta koostuu instituutioista, joiden mekaniikalla se toimii kansalaisten toimiessa jonkinlaisina yhteiskuntakoneen palvelija-asiakkaina.

Kuten tälläisissä kysymyksissä yleensäkin, kyse ei ole siitä, onko joku vastaus kysymykseen oikea tai väärä, vaan siitä, millainen tapa jäsentää yhteiskuntaa on hyödyllinen s.o., mikä tapa mieltää yhteiskunta antaa meille parhaat henkiset työkalut analysoida ja ennustaa yhteiskuntien toimintaa.

Minä väitän, että sekä yksilökeskeinen että institutonaalinen lähestymistapa potkaisevat ohi maalin. Yhteiskunta koostuu ihmisten välisistä sekavista yhteistyön verkostoista, kollektiivisista identiteeteistä joita he rakentavat (*). Kemppinen viittasi tähän sanalla penates, kotijumalat, taannoisessa blogauksessaan, joka antoi vihjeitä siitä, että joillekin kertyy vuosien myötä viisautta.

Toisin kuin tällaisissa keskusteluissa yleensä on tapana, ajattelin esittää empiirisiä todisteita väitteelleni.

Viittaan Robert D. Putnamin &co kirjaan Making Democracy Work, Civic Traditions in Modern Italy. Italiassa toteutettiin 60-70-luvulla laaja aluehallintouudistus, jossa luotiin käytännössä tyhjästä alueellinen demokraattinen hallinto. Parikymmentä aluetta, joihin luodaan samanlainen hallinto samaan aikaan, mutta joiden historiassa ja kulttuurissa on suuria eroja, antavat loistavan mahdollisuuden demokratian toimivuuden vertailevaan tutkimukseen. Ei nyt mikään toistokoe sentään, mutta niin lähellä sellaista, kuin yhteiskuntatieteissä voi päästä.

Tuloksena on oleellisesti, että aluehallinnon toimivuus useilla eri (hyvin korreloivilla) mittareilla korreloi vahvasti kansalaisyhteiskunnan traditioon (myös useita eri keskenään korreloivia mittareita) ja vähän heikommen talouden kehittyneisyyteen (useita jne…). Kansalaisyhteiskunta viittaa nyt siis kaikenlaiseen kansalaisten vapaaseen yhteenliittymiseen: poliittisiin järjestöihin, urheiluseuroihin, ammattiliittoihin, harrastuskerhoihin ja vaikka mihin. Rajauksena horisontaaliset verkostot, joissa ihmiset ovat lähtökohtaisesti samanarvoisia, eikä vertikaaliset, jotka perustuvat selvään valtasuhteeseen (kuten Mafia).

Historiaa katsottessa huomataan, että kansalaisyhteiskunnan vahvuus 1970-luvulla näyttäisi korreloivan todella vahvasti sen vahvuuteen 1900-luvun vaihteessa. Ja itse asiassa samat alueelliset erot näkyvät jo 1300-luvun kartassa, jossa on pohjoisessa vapaita kaupunkivaltioita, keskellä kirkkovaltio ja etelässä normannien Sisilian kuningaskunta.

Alla pari karttakuva Putnamin kirjasta. Ei siksi, että kuvat mitään todistaisivat (sitä varten on tilastotiede), vaan koska kartat ovat kivaa kuvitusta ja konkretisoivat, mitä nämä puhutut italian alueet oikeastaan ovatkaan. Ylävasemmalla aluehallinnon toimivuus, yläoikealla kansalaisyhteiskunnan vahvuus 1970-luvulla. Alarivissä taas kansalaisyhteiskunta 1900-luvun vaihteessa ja valtiollinen tilanne 1300-luvun alussa.

Ja itse asiassa yhteys toimivan hallinnon ja vahvan talouden välillä näyttää putnamin aineistoissa lähinnä satunnaiselta. Tutkimuksen tekoaikoihin talous, hallinto ja kansalaisyhteiskunta korreloivat kaikki kolme, talous vähän muita heikommin. Mutta verrattaessa näitä talouden ja kansalaisyhteiskunnan tilaan 1900-luvun vaihteessa, huomataan, että 1970-luvun kansalaisyhteiskunta selittyy lähes täysin vuosisadan vaihteen kansalaisyhteiskunnalla, eikä taloudelle jää juuri mitään roolia. Ja itse asiassa 1970-luvun taloudellinen menestyskin selittyy paremmin 70 vuoden takaisella kansalaisyhteiskunnalla, kuin silloisella taloudellisella menestyksellä.

Putnamin tutkimusmetodit vastaavat koko lailla täsmälleen omaa käsitystäni siitä, miten yhteiskunnallista tutkimusta pitäisi tehdä: hän on politiikan tutkija, ja tutkimuksen lähtökohtana ovat laajat haastattelututkimukset uuden aluehallinnon osallisten parissa, mutta osaansa pelaavat myös taloustiede, peliteoria, historia ja ennen kaikkea tilastotiede. Selittävien menetelmien, kuten kvalitatiivisten haastatelujen, peliteorian ja historiallisen tarkastelun tehtävänä on etsiä uskottavia narratiiveja, miten asiat voisivat toimia, tai miksi ne ovat niin kuin ovat, kun taas todistavat menetelmät, eli lähinnä kvantitatiivinen tutkimus laajoin aineistoin ja tilastotiede, tuovat peliin empirian, täsmääkö selitys tehtyihin havaintoihin.

Ja myös Putnamin tulokset täsmäävät intuitiooni siitä, miten yhteiskunta toimii. Sivumenen sanoen, on tietenkin mahdollista, että tämä saa minut antamaan liikaa meriittiä hänen menetelmilleen, mutta en nyt vaan löydä niistä juuri haukuttavaa. Tämä on empiriistä yhteiskuntatiedettä. Tuloksissa voi olla virheitä väärien lähtötietojen takia, tai siksi, että laskuissa on virheitä tai jotain unohdettu, mutta ei siksi, että ne olisi vedetty hatusta.

Kirja antoi viitteitä muutamista muistakin ilmiöistä. Näitä ei siis Putnamin aineoistoilla voi väittää todistavansa, toisin kuin toimivan hallinnon ja kansalaisyhteiskunnan yhteyttä. Mutta spekulointi on aina kivaa…

  • Näyttäisi siltä, että merkittävätkään väestön siirtymät eivät hetkauta kansalaisyhteiskunnan traditioita. Pohjois- ja Etelä-Italian ero on pysynyt voimissaan ilmeisesti vuosisatoja (jopa yksittäisten alueiden tasolla) huolimatta siirtolaisuudesta kumpaankin suuntaan. 1800-luvulla muuttoliike pohjoisesta silloin vauraampaan etelään oli yleistä, kun taas toisen maailmansodan jälkeen etelästä on muutettu pohjoiseen sankoin joukoin. Vaikuttaisi siltä, että kummassakin tapauksessa muuttajat ovat vain omaksuneet uuden asuinpaikkansa arvot ja toimintakulttuurin.

    Tässä ei pidä erehtyä ajattelemaan, että italialaisethan ovat yhtä kansaa. Eivät ole. Itse asiassa Pohjois-Italiassa moni pitää etelää pikemminkin osana Afrikkaa, ja kulttuurisesti kyse onkin kahdesta hyvin erilaisesta traditiosta, vähän kuin Suomen ja muun Venäjän välillä autonomian aikana.

  • Toinen huomiota kiinnittävä seikka on yletön perhekeskeisyys, ajattelu että vain perheeseen voi luottaa, mistä Putnam käyttää ilmaisua ”amoral familism”. Se linkittyy vahvasti heikkoon kansalaisyhteiskuntaan, ja sitä kautta toimimattomaan demokratiaan sekä mafiamaisiin organisaatioihin (”kummisetä” ei ole mikään hatusta vetäisty nimi). Vähän mutkia oikomalla voisi siis todeta, että perhearvojen (yli)korostaminen on demokratian vastaista toimintaa ja pyrkii sabotoimaan yhteiskuntaa.
  • Kolmantena nousee esiin tehokkaan talouden ja aktiivisen kansalaisyhteiskunnan välinen yhteys. Pohjois-Italiaan syntyi 1970-luvulta alkaen aktiivinen pienyritysten aluskasvillisuus, jossa yritykset eivät edes yritä tehdä kaikkea itse, vaan toimivat yhteistyössä erilaisissa tiuhaan muuttuvissa alihankkijaverkostoissa, työntekjät vaihtavat yritystä usein, ja uusia pienyrityksiä tupsahtelee joka nurkalta. Hyvin samaan tapaan kuin piilaaksoon samoihin aikoihin. Tälläinen sittemmin yleistynyt verkostotalous edellyttää yrittäjiltä luottamusta kumppaneihinsa ja kilpailijoihinsa (jotka ovat usien samoja ihmisiä) ja rutinoituneita yhteistyötaitoja. Ei siis mikään ihme, että se syntyi juuri Pohjois-Italiassa eikä etelässä.

    Kannattaa kuitenkin huomata, että tämä yhteys talouden ja kansalaisyhteiskunnan välillä saattaa olla suhteellisen tuore ilmiö. Jos kansalaisyhteiskunnan traditiot Italiassa tosiaan ulottuvat 1300-luvulle asti, mahtuu noihin vuosisatoihin paljon jaksoja joina vuorotellen kumpikin pää niemimaata on ollut taloudellisesti ja sosiaalisesti kehittyneempi (kuitenkin etelässä aina keskusjohtoisemmin ja pohjoisessa hajautetummin). Vasta post-fordistinen talous selvästi edellyttää kansalaisyhteiskunnan rakenteita, kun komentohierarkiat häviävät horisontaalisille verkostoille tehokkuudessa.

Tältä pohjalta vaikuttaisi siis vahvasti siltä, että yhteiskunnan insitituutioiden toimivuus perustuu laajalti tähän kansalaisyhteiskunnan sienirihmastoon. Vaikuttaa myös siltä, että yksilöiden asenteet yhteistyöhön ja luottamukseen, jotka ovat hyvin toimivalle yhteiskunnalle välttämättömiä, eivät ole mitenkään sisäsyntyisiä, vaan muodostuvat vapaan kansalaistoiminnan piirissä. Yhteiskunta siis koostuu ennen kaikkea vapaasta kansalaistoiminnasta, ja sekä insituutiot että yksilöiden asenteet rakentuvat tälle perustalle.

(*) Okei, instituution käsitettä todella laajasti tulkitsemalla tämänkin voi tietysti tulkita instituutioiksi. Mutta sellainen käsiteakrobatia hukkaa jo merkitystä aika pahasti.

VTT WTF?

Onko nyt siis niin, että meillä on

  • valtion omistama tutkimuslaitos, 
  • jonka hallitus koostuu lähinnä suurteollisuuden edustajista eikä tiedemiehistä,
  • jolla on virallinen linja siitä mitä saa puhua,
  • eikä siihen linjaan sovi demokraattisen päätöksenteon tukeminen

Jos on, niin täytyy kyllä kysyä että mitä helvettiä. Alla Viitteen kannanotto aiheeseen, alkuperäisenä täällä. Niin, ja aiheen esiin nostanut Hesarin juttu täällä

 

Viite vaatii Pekkariselta selvitystä VTT:n toimista

Viite – Tieteen ja teknologian vihreät – on tyrmistynyt lehtitiedoista, joiden mukaan VTT olisi kieltänyt tutkijoitaan osallistumasta julkiseen keskusteluun ja jopa menemästä yksityishenkilönäkään eduskunnan valiokunnan kuultavaksi asiantuntijana.

Demokratiassa vain päätökset, jotka pohjautuvat julkiseen poliittiseen keskusteluun, voivat nauttia kansalaisten luottamusta. Tutkijat voivat tuoda päätöksenteon pohjaksi arvokasta tieteellistä tietoa. Siksi kansalaisten on voitava ottaa osaa julkiseen keskusteluun ilman pelkoa rangaistuksista, ja tämän sananvapauden on koskettava myös tutkijoita.

Perustuslain mukaan on ministerin vastuulla pitää huolta, että eduskunnan valiokunta saa tarvitsemansa viranomaisten hallussa olevat tiedot. Vaikka VTT:n työntekijän lienevät pääasiassa työsuhteessa eivätkä virkamiehiä, ovat pyrkimykset estää heidän pääsynsä valiokuntien kuultavaksi suoraan demokratian vastaista toimintaa, jota ei voida hyväksyä valtion laitokselta. On elinkeinoministeri Pekkarisen perustuslaillinen velvollisuus huolehtia, että tutkijoilla on vapaus kertoa tietonsa eduskunnan valiokunnille.

Valtion tutkimuslaitoksella ei voi olla “virallista linjaa”, jota tutkijoiden ja tutkimustulosten on noudattettava. Yliopistoille on laissa säädetty ns. kolmas tehtävä edistää toimintansa yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Yliopistolaki ei toki koske VTT:tä, mutta valtion tutkimuslaitosten tulee sen hengessä kannustaa tutkijoitaan tuomaan tuloksiaan julkisuuteen, ei pyrkiä vaientamaan heitä.

Viite vaatii, että VTT:n johdon on ymmärrettävä ja sitouduttava yhteiskunnalliseen tehtävään edistää julkista keskustelua tutkimusalueestaan yliopistojen tavoin. Ministeri Pekkarisen on selvitettävä mitä VTT:ssä oikein tapahtuu ja pidettävä huoli, ettei tutkijoiden mielipiteenvapautta ja eduskunnan kuulemisoikeutta pyritä rajoittamaan.

Helsingin lämmitys, eli lyhyt johdanto energiapolitiikan hankaluuteen

Viime viikkoina Helsinki on lämmennyt aurinkovoimalla ihan luonnollisesti enemmänkin kuin tarpeeksi, mutta taas syksyn mittaan alkaa tulla tarvetta saada ainakin sisätilat lämpimään ihmistekniikalla eli epäluonnollisesti.

Merkittävimmässä roolissa tässä luonnottomuudessa on kaukolämpö, joka vastaa noin 93% kaupungin lämmityksestä. Kaukolämpö tuotetaan nykyisin maakaasulla ja pakkaskaudella myös kivihiilellä yhteistuotantovoimaloissa Vuosaaressa, Salmisaaressa ja Hanasaaressa. Yksikään mainituista ei muuten ole saari.

Kun kaasu ja hiili ovat molemmat fossiilisia polttoaineita, ne tietysti aiheuttavat ilmastonmuutosta, ja ymmärrettävästi niistä haluttaisiin eroon. Sepäs vaan onkin helpommin sanottu kuin tehty. Tässä kaksi ehdotusta:

  • Fortum ehdotti ydinvoimaluvasta kisatessaan, että tehdään kaukolämpöä ydinvoimalla Loviisassa ja rakennetaan pitkä putki. Hiilivoimalat jätettäisiin varavoimaksi, ja Vuosaaren kaasuvoimalankin pääsisi naftaliiniin jos tehdään vähän isompi atomimylly.
  • Helenin (o.s. Helsingin energia) päästövähennysohjelmassa taas yksi keskeinen keino on kaasuttaa puuta jossainpäin Kaakkois-Suomea ja kuljettaa se nykyistä maakaasuputkea pitkin Helsinkiin poltettavaksi. Tai vaihtoehtoisesti puuna rekoilla tai laivoilla Helsinkiin, jossa se kaasutetaan.

Kummassakin ideassa fossiilisten polttoaineiden käyttö Helsingissä vähenee ja niitä korvataan jollain muulla energiantuotannolla (ydinvoima tai biomassa). Mutta kummassakin tapauksessa maailman hiilidioksidipäästöt kokonaisuudessaan kasvavat, tai eivät ainakaan vähene. Tähän on kaksi syytä: Nordpool sähköpörssi ja EU:n päästökauppa. Kumpi tahansa yksinään riittää tekemään hankkeista hyödyttömiä ilmastonmuutoksen torjunnassa, ainakin nykyisellään.

Nordpool

Pohjoismailla (pl Islanti) on yhteinen sähköpörssi Nordpool, jossa kaikki tuottajat ja sähkön ostajat käyvät kauppaa vapaasti. Kyse on pörssistä, eli ostaja ei katso keneltä ostaa, vaan heittää tarjouksen ”ostan sähköä 40 eurolla per megawattitunti”, ja jos jonkun myyjän myyntitarjous on 40€/MWh tai halvempi, ostaja saa sähköä. Hinnan määrää käytännössä kallein energiantuotanto, koska sitä halvempien tuottajien kannattaa tietysti myydä ”ylihintaan” (tähän muuten perustuvat ns. windfall voitot).

Tuota kallenta tuotantoa on Nordpoolin alueella lähes aina, talvella aina, hiililauhdetuotanto, jossa hiiltä poltetaan pelkäksi sähköksi korkeintaan 44% hyötysuhteella. Suomessa hiililauhdetta on melko vähän, mutta esimerkiksi Tanskassa se on puolet tuotannosta.

Ktasotaanpa Nordpoolin vaikutusta päästövähennyksiin jo esiteltyjen esimerkkien avulla:

Ydinlämpö

Olettakaamme, että Fortum rakentaa suunnittelemansa ydinvoimalan, jolla lämmitetään Helsingin kaukolämpövesi ja tuotetaan sähköä. Helsingin nykyiset hiilivoimalat jäävät varavoimaksi, ja niiden hiilidioksidipäästöt siis laskevat lähelle nollaa. Lisäksi ydinvoimala korvaa lopulla sähköntuotannollaan vanhaa lauhdevoimaa sähkön tuotannossa.

Hanasaari ja Salmisaari tuottavat yhteensä 925MW lämpöä ja 380MW sähköä käydessään täydellä teholla. Yhteistuotantolaitoksen hyötysuhde on jopa 90%. Helenin voimalat ovat kai aika hyviä, eli 90% mukaan laskien hiiltä menee tähän tunnissa 1450MWh edestä. Yhden kWh:n kivihiiltä polttamisesta tulee 341 gramman hiildioksidipäästöt, joten tuntia kohden voimalat siis tupruttavat 495 tonnia.

Ydinkaukolämpöä tarvittaisiin siis 925MW. Fortumin ja Pöyryn mukaan tehtäessä ydinkaukolämmöllä 1000MW lämpöä kuluu tai hukataan yhteensä 287MW sähköä. Koska Pöyryn luvuissa eivät ole siirtohäviöt ilmeisesti mukana, lasketaan että Loviisasta lähtee tuo 1000MW, josta siis 7,5% hukkuu matkalla (en tiedä onko tämä realistinen suuruus hävikille, mutta ei se varmaan paljon pienempi voi ainakaan olla).

Olettakaamme vaihtoehtoisesti, että sama voimala tuottaa pelkkää sähköä (johon se on kykenevä). Erityisesti talvikaudella Nordpoolissa viimeiset gigawatit tuotetaan aina hiililauhdevoimalla. Näinollen sama voimala korvaa siis lauhdevoimaa koko sähköntuotannollaan, jos se ei tuota kaukolämpöä.

Eli jos ydinmiilu tuotaa kaukolämpöä eikä sähköä, vastaavasti 287MW enemmän lauhdevoimaa on jossain päin Nordpoolia käynnissä. Lisäksi sammutettujen yhteistuotantovoimaloiden 380MW tuotanto pitää korvata, sekin lauhdevoimalla. Koska lauhdevoiman hyötysuhde on korkeintaan 44%, kuluu tähän vähintään (287+380)/0.44 = 1470 MWh edestä hiiltä tunnissa, josta tulee 501 tonnin hiilidioksidipäästöt tunnissa. 6 tonnia enemmän kuin ilman ydinkaukolämpöä.

Ero on vain prosentin luokkaa, mutta ydinskenaarion tappioksi. Kivihiilikaukolämmön korvaaminen ydinkaukolämmöllä siis lisää kokonaisuudessaan päästöjä. Maakaasuyhteistuotannon päästöt ovat selvästi pienemmät kuin hiilen, joten siinä ero on vielä suurempi ydinkaukolämmön tappioksi.

Itse asiassa, jos Fortumin voimala rakennettaisiin, ja putki siitä Helsinkiin rakennettaisiin myös, olisi sekä taloudellisesti että päästöjen kannalta järkevämpää käyttää silti varavoimaksi tarkoitettua kaasuvoimalaa ja hiilivoimaloita yhteistuotantoon, ja ajaa Loviisassa pelkkää sähköä pörssiin myyntiin.

Puulämpö

Helenin suunnittelemalla puukaasulla on vastaava ongelma. Suomen metsistä kerätään nyt 10 TWh edestä metsähaketta, ja Pekkarisen risupaketissa tavoite on nostaa määrä 25 TWh:iin. Tämä on kokolailla maksimi, mitä haketta on mahdollista metsistä kerätä. Helenin kaukolämmön myynti on yli 6 TWh vuodessa, ja siihen liittyvä sähköntuotanto 7.7 TWh. Jos Helenin tavoittelemat 40% polttoaineesta korvataan puuhakkeella, tarvitaan 13.7/0,9 *0,4 = 6.1 TWh kaasutettua puuhaketta, neljännes tavoitellusta kokonaiskeruumäärästä. Suomen yhteistuotantovoimaloiden kokonaispolttonaineenkulutus on yli 100 TWh vuodessa, joten hakkeelle löytyy helposti muitakin ottajia.

Vaihtehtoiset skenaariot puun poltossa ovat siis

  1. Kaasutetaan puuta jossain Kouvolassa ja pistetään putkeen kohti Helsinkiä, kun samaan aikaan poltetaan hiiltä Kouvolassa. Vaikkei hiiltä juuri Kouvolassa poltettaisikaan, niin kuitenkin jossain, missä voitaisiin polttaa myös sitä helsinkiin kaasutettavaa haketta.
  2. Poltetaan puu Kouvolassa ilman kaasutusta ja vastaavasti hiiltä Helsingissä.

Vaihtoehdossa 2. jää pois energiaa hukkaava kaasutus (hyötysuhde on kai noin 80%) ja hiilen kuskaus Vuosaaren satamasta Kouvolaan. Lienee aika selvää, kummassa skenaariossa tulee vähemmän päästöjä.

Jos kaasutuksen sijasta kuljetetaan puuta rekoilla tai laivoilla, ongelma vaan kärjistyy, koska nekin aiheuttavat päästöjä, toisin kuin putki. Ja vaikka tukkipuutakin alettaisiin polttaa, senkään määrä ei riitä muuttamaan tätä kuvioa, ks Kaj Luukon laskelmat.

Kummassakin esimerkissä virheellinen ajatus päästöjen vähentämisestä johtuu liian kapeasta kontekstista: kun asiaa tarkastellaan pelkästään Helsingin lämmityksen kannalta, jää huomaamatta miten eri operaatiot vaikuttavat Helsingin rajojen ulkopuolella. Pohdittaessa sähköntuotantoon edes osittain liittyviä hankkeita (kuten yhteistuotantoa) pitää aina tarkastella päästöjen kehitystä koko Nordpoolin alueella. Tosin sekään ei vielä ole riittävä tarkastelun taso, johtuen päästökaupasta.

Sivuhuomautus väliin: jos hiilidioksidin talteenottotekniikka (CCP) kehittyy tarpeeksi tai lauhdetuotannosta luovutaan käytännössä kokonaan Nordpoolin alueella, yllä esitetyt laskelmat menevät uusiksi. Tämä ei kuitenkaan ole ihan lähitulevaisuutta: CCP on aivan kehitysasteella ja Nordpoolin sähköstä 6% prosenttia tuotetaan hiililauhdevoimalla, talvisin paljon enemmän)

Päästökauppa

Vaikka jompi kumpi esitellyistä hankkeista, tai jokin muu hanke, aidosti vähentäisi päästöjä Pohjoismaissa, se ei silti vähennä globaaleja päästöjä.

EU:ssa on sovellettu päästökauppaa vuodesta 2005. Ideana on, että hiilidioksidia ilmaan päästävä taho (esimerkiksi voimala) ostaa päästöoikeuksia vastaavan määrän kuin se päästää CO2:ta ilmaan. Päästöoikeuksien määrä on rajattu, ja hallitukset laskevat ne liikkeelle (käytännössä esim. Suomessa lahjoittavat suurimmille saastuttajille). Kun oikeudet on kerran jotenkin saatu, niitä voi ostaa ja myydä vapaasti.

Ideana on siis asettaa tietty hyväksytty päästömaksimi poliittisella päätöksellä, mutta jättää määrittelemättä, kuka sen saa lopulta käyttää. Jos päästöt uhkaavat nousta yli päästöoikeuksien määrän, oikeuden hinta nousee kunnes joku potentiaalinen tupruttelija luopuu leikistä. Missään tilanteessa päästöt eivät voi nousta yli maksimin.

Sama toimii alaspäinkin: jos päästöt näyttävät jäävän alle päästörajan, oikeuksien hinta laskee, ja ilmaantuu uusia potentiaalisia käyttäjiä niin, etteivät päästömäärät laskekaan. Näin kävi ensimmäisen päästökauppakauden oikeuksille vuoden 2007 lopulla.

Eli jos päätämme poliittisella päätöksellä sulkea Helsingin hiilivoimalat ja korvaamme ne päästöttömällä keijupölyllä, seurauksena Helen myy päästöoikeutensa (tai jättää ostamatta, kuinka vaan), joten joku muualla Euroopassa ostaa ne ja käyttää ne. Hiilidioksidipäästöt ovat tällöin laskeneet tasan 0g.

Päästökaupan vaikutuspiirissä ainoa tapa laskea päästöjä poliittisella päätöksellä, on vähentää vuosittain liikkeelle laskettavien oikeuksien määrää. Mikä tahansa oikeuksien käyttöä rajoittava keino vaan johtaa siihen, että joku muu käyttää ne samat oikeudet.

Tämä on ilemisesti aivan tarkoitettu ominaisuus päästökaupassa, ja ideana on ehkä hillitä paikallispoliittisia ad hoc-ratkaisuja joilla pyritään osittaisoptimoimaan toimintaa tai lähettämään viestejä ympäristöystävällisyydestä. Valitettavasti mekanismia ei vaan ole kaikkialla ymmärretty, joten hillintävaikutus ei oikein toimi.

Energiapolitiikkaa meille amatööreille

Yllä selitin, kuinka korvattaessa hiilivoimala, sanokaamme Hanasaari, energianlähteellä X, tulee tehdä vaihtoehtoistarkastelu, jossa katsotaan mitä X tekee, jos sillä ei korvatakaan Hanasaaren voimalaa ja kumpi skenaario tuottaa suuremmat päästöt.

Samaten selitin, että jos päästöjä vähennetään päästökaupan piirissä, tämä tarkoittaa, että päästöoikeuksia vapautuu markkinoille, niiden hinta laskee hiukan, ja joku muu sitten päästelee tasan sen saman määrän. Ainoa tapa laskea päästöjä on vähentää vuosittain jaettua oikeuksien määrää.

Noin yleisesti, maallikon syvällä rintaäänellä, järkevä ilmastonmuutosta hillitsemään tähtäävä energiapolitiikka toimii suunnilleen näin:

  • A) Fossiilisten polttoa verotetaan (verolla tai päästökaupalla) poliittisella päätöksillä riittävän rankasti, että paljon päästävä tuotanto muuttuu kannattamattomammaksi kuin vähemmän päästävä.
  • B) Rakennetaan lisää päästötöntä energiantuotantoa (uusiutuvia, tai ydinvoimaa käytännössä), ensisijaisesti yksityisellä rahalla kaupallisista lähtökohdista. Tarvittaessa tätä voidaan sitten tukea tuotantotuilla, takuuhinnoilla tai muilla tavoin jos vaikuttaa siltä että uutta kapasiteettia ei tule tarpeeksi nopeasti
  • C) Annetaan sähkömarkkinoiden (ja päästömarkkinoiden) tämän jälkeen vapaasti ratkaista, mikä voimala sammuu milloinkin. Koska vero/päästökauppa rankaisee eniten pahimpia saastuttajia, sammuu pahiten saastuttava voimala siis ensimmäisenä. Tai ainakin ensimmäisten joukossa.

Julkisen vallan rooli on tässä siis kohdassa A, ja tarvittaessa kohdassa B. Sen sijaan kohtaan C, eli yksittäisten voimaloiden sammutus- tai purkupäätöksiin poliittisesti sekaantuminen aiheuttaa todennäköisesti korkeammat päästöt kuin niihin sekaantumatta jättäminen. Kuten nähtiin esimerkeissä yllä.

Käytännön sovelluksena tästä: parhaan ymmärrykseni mukaan Helsingin kaukolämpö on julkisuudessa esitetyistä vaihtoehdoista ympäristöystävällisintä tuottaa nykyisillä voimaloilla. Tilanne toivottavasti muuttuu tulevaisuudessa, mutta toistaiseksi ei ole esitetty mitään tapaa korvata nykyiset hiilivoimalat kokonaan niin, että päästöt vähenisivät tämän seurauksena. Paljon kaikenlaista pienimuotoisempaa on toki tehtävissä. Tästä on kommenteissa vähän lisää keskustelua.

Käytetyissä luvuissa voi olla kaikenlaisia pikkuvirheitä, ja niihin tulisi suhtautua muutenkin lähinnä esimerkin havainnollistuksena. Oleellista on periaate, eivät numerot.

Samaa aihetta ovat käsitelleet myös:

Edit: selvennys lopetuskappaleessa

Vihreiden tekijänoikeustyöryhmä

Allekirjoittanut on tullut valituksi Vihreän liiton tekijänoikeustyöryhmään 2010. Työryhmän tehtävänä on tuottaa Vihreiden immateriaali- ja tekijänoikeuksia koskevat linjaukset linjapaperin muodossa lokakuun loppuun 2010 mennessä.

Työryhmän jäsenet:

  • Outi Alanko-Kahiluoto (pj)
  • Vesa Saarinen (sihteeri)
  • Jussi Airaksinen
  • Pirjo Hiidenmaa
  • Susa Junnola
  • Otso Kivekäs
  • Elina Koskinen
  • Irina Krohn
  • Anu-Elina Lehti
  • Hannu Oskala
  • Heikki Sairanen
  • Riikka Talvitie
  • Niklas Vainio
  • Kirsi Ylijoki

Kauheasti tuon enempää en tiedä vielä itsekään, konkreettiset asiat alkanevat selvitä jahka ryhmä aloittaa työnsä. Tunnen ryhmän sihteerin ja pari jäsentäkin joten kuten, ja puheenjohtajan olen kerran tavannut. Ihan fiksun oloisia kaikki, mutta suurimmasta osasta jäseniä en osaa sanoa mitään.

Luvassa on lähiaikoina kirjoituksia, joissa pyörittelen työryhmän aihepiiriä ja koitan rakentaa koherentimpaa näkemystä siitä. Tulen myös raportoimaan työn edistymisestä siinä laajuudessa kuin työryhmässä pidetään sopivana. Ja ei, minulla ei ole käsitystä, mikä se laajuus tulee olemaan.