Hyvää 200-vuotispäivää itse kullekin

Kävin kuuntelemassa Aubrey de Greyn luentoa anatomiasta ikääntymisen estämisestä.

Perusideana de Greyllä oli, että ikääntyminen, merkityksessä fyysinen rappeutuminen, ja sen mukaanaan lopulta tuomat vaivat perustuvat seitsemään tunnettuun biokemialliseen mekanismiin, ja että kun näihin kehitetään toimivia hoitoja, biologinen vanheneminen oikeastaan lakkaa, ja ruumis voi uudistua periaatteessa ikuisesti. Ikääntymiseen pitäisi siis suhtautua kuin mihin tahansa tautiin, ja hoitaa se pois (kunhan keinot ensin keksitään).

Esityksestä suunnillen kolmannes oli kevyt-filosofisia perusteluja sille miksi ikääntymisenesto on tavoiteltavaa, kolmannes popularisoitua biokemiaa ja kolmannes mutkat suoriksi vetävää tieteen futurologiaa. Mukana olleet biokemistit pitivät luentoa biokemian osalta triviaalina, ja itse taas koin tieteen kehityksen analyysit propagandan tasolle köyhdytetyiksi. Emme varmaan olleet ihan kohderyhmä näiltä osin.

Vähemmän yllättäen de Greyn ajatukset ovat herättääneet melko suorasukaista kritiikkiä. Kaveri kun on tietojenkäsittelytieteen kandi, joka on sittemmin omin avuin ryhtynyt biogerontologiksi ja ikääntymisen teoreetikoksi. Vanhemmat tieteenharjoittajat ovatkin katsoneet asialliseksi reagointistrategiaksi lähinnä vähättelyn ja haistattelun.

Tieteensosiologisesti katsoen startegia on oikea. Kokeellisissa luonnontieteissä on vahva kulttuuri, että vain vanhemmat tieteenharjoittajat, joilla on huomattavia kokeellisesti todistettuja tuloksia tilillään saavat esittää vakavastiotettavia yleisiä teorioita ja pohtia tulostensa laajempaa merkitystä. Sitä nuorempien sopii keskittyä ensin hankkiman niitä empiirisiä tuloksia.

Feynman tiivisti ajatuksen muotoon ”shut up and calculate”, joka tosin sittemmin on alkanut elää melko villiä omaa elämäänsä.

Tämä asenne ei tietenkään ole mitenkään luonnontieteen välttämätön osa, ainoastaan vakiintunut käytäntö. Tosin käytäntö, joka tekee mielekkään keskustelun tieteen seurauksista ylipäänsä mahdolliseksi. Kuka tahansa scifi-harrastaja pystyy kehittämään yleisluontoisen teorian jonkin tieteenalan yleisestä merkityksestä tai tulevasta kehityksestä siten, että sitä ei voi suoraan todistaa vääräksi. Esimerkiksi vaikka ilmastodenialistit tai ID-hörhöt (scientologia on jo pari pykälää kauempana tieteestä). Alan ulkopuolelta tulevien yleisteorioiden vähättely on tieteen kehityksen kannalta oikea strategia.

Entä jos ulkopuolisen haastajan teoria onkin oikea? No, sitten hän luultavasti sisuuntuu saamastaan pilkasta, ja lähtee kaivamaan todisteita näkemykselleen joka kiven alta. Ja jos ei lähde, hänen kanssaan keskustelu olisi joka tapauksessa ajanhukkaa. Onnistumisen jälkeen (s.o. vuoskymmeniä myöhemmin) häntä juhlitaan sankarina, joka voitti vanhat ptolemaioslaiset jäärät ja uudisti koko alan. Mutta jäärät olivat silti aikoinaan oikeassa vähätellessään häntä. De Grey saattaa hyvinkin olla oleellisin osin oikeassa, mutta pilkkaa hän tulee saamaan vielä pitkään.

Takaisin ikääntymisen estämiseen. Sillä on merkittäviä poliittisia seurauksia. Osku Pajamäki ei pääse ikinä valtaan.

Yksi kommentti artikkeliin ”Hyvää 200-vuotispäivää itse kullekin”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *