Eiffel-tornin varjossa

Ulkoasianneuvos Alpo Rusi kirjoitti taannoin:

Tammikuussa 1895 Eiffel-tornin varjossa, Ranskan sotilasakatemian pihalla, toteutettiin karu sotilasseremonia.

Nuori Ranskan armeijan kapteeni menetti upseerin arvonsa ja kunniamerkkinsä. Tämän jälkeen häpäisyn kohde, Alfred Dreyfus kuljetettiin vankivankkureihin ilkkuvien huutojen saattelemana. Vakoilusta tuomittua odotti elinkautinen vankeus kaukaisella Pirunsaarella. Myöhemmin paljastui, että Dreyfus oli syytön, mutta Ranskan armeija ei tunnustanut arvovaltasyistä virhettään.

Tässä on virhe, ja se vaivaa minua. Eiffel-tornin varjo ei nimittäin mitenkään ole voinut osua erottamisseremonian päälle.


Aikalaispiirros Dreyfusin erotusseremoniasta (Le Petit Journalin kansi 13.5.1895). Taustalla näkyy Les Invalidesin torni, joka on akatemian koillispuolella, sekä akatemian koillisisvun rakennus. Piirroksen varjot osoittavat suunnilleen suoraan etelään, eli kyse ei ole tapahtumien täsmällisestä toistosta, vaan taiteilija on ottanut hiukan vapauksia.

Ensinnäkin, Ecole Militaren piha on kartasta katsoen noin kilometrin päässä tornista. Koska Eiffel-tornin korkeus ilman antennia on 300,65m, täytyisi auringon kulman olla noin 17 astetta (tan X = 300/1000 = 0.3).

Antennia ei pidä laskea mukaan korkeuteen, koska se ei heitä varjoa enää kilometrin päähän. Auringon etäisyys Maasta on noin 150 000 000 km ja läpimitta 1 400 000 km. Jos antennin leveys on yhden metrin, se pystyy peittäämään auringon 1/1,4M/150M = noin 110 metrin päähän. 300 metrin päässä yli puolet auringosta näkyy jo jokaiseen pisteeseen, ja varjoa alkaa olla vaikea havaita. Kilometrin päässä antenni ei heitä havaittavaa varjoa.

Auringon täytyy siis olla 17 asteen kulmassa tai alempana, eli käytännössä juuri laskemassa. Tätä voi hahmottaa muistelemalla jotain tilannetta, jossa varjot ovat yli kolme kertaa niin pitkiä kuin esine joka ne heittää; hetkeä myöhemmin aurinkoa ei enää näy.

Kyse täytyisi siis olla illasta, hetkeä ennen auringon laskua. Seremonia kuitenkin kaiketi järjestetiin päivällä.

Toisekseen, Dreyfusin erotusseremonia suoritettiin 5. tammikuuta, eikä Eiffel-torni silloin heitä varjoa Champ de Marsin suuntaan. Torni on melko suoraan koilliseen Champ de Marsilta. Koska Pariisissa kello on 51 minuuttia  edellä maantieteellisestä aikaansa, on aurinko koillisessa kello 20:09. Viidentenä tammikuuta aurinko kuitenkin laskee Pariisissa jo kello 17:08.

Pariisi sijaitsee 2°20 itäisitä pituutta, kun Keski-Euroopan standardiaika (CET) on maantieteellisesti oikein 15° kohdalla. Pariisissa kello on siis (15 – 2,33) / 360 * 24 = 0,84 tuntia eli 51 minuuttia edellä aurinkoa.

Täytyynee siis päätellä, että Rusi viittaa Eiffel-tornin varjoon kuvainnollisessa merkityksessä.

Dreufysin tapaus jäi historiaan oikeusvaltioperiaatteen varhaisena merkkipaaluna. Ranskan tykistöstä vuosi dokumentteja saksalaisille. Armeijan ikiaikaisten perinteiden mukaisesti etsittiin sopiva syntipukki, ensimmäinen juutalainen tyksitöupseeri Alfred Dreyfus, joka voitiin tuomita ja näin puhdistaa armeijan kunnia. Sitten Ancien Regimen oli kuitenkin syntynyt mm. vapaa lehdistö ja ajatus riippumattomasta oikeudenkäytöstä. Seuranneet selvitykset, löydetyt sekä väärennettyt todisteet ja yleinen metelinpito jakoi koko Ranskaa 1894-1906 ja johti mm. Tour de Francen syntymään (anti-drefysandien puolella).

Eiffel-torni taas rakennettiin vuoden 1889 maailmannäyttelyn sisäänkäynniksi ja maamerkiksi. Se suunniteltiin alunperin väliaikaiseksi messurakennelmaksi, ja oli tarkoitus purkaa 20 vuotta myöhemmin. Siihen mennessä sitä oli tullut se Ranskan symboli joka se yhäkin on, eikä sitä siksi purettu.

Piirros pariisin maailmannäyttelyalueesta Mars-kentällä. Lähes koko nykyinen puisto oli näyttelyhallien peittämä.

Torni oli 40 vuoden ajan maailman korkein ihmisen tekemä rakennelma, ja edelleenkin huomattava rakennesuunnittelun taidonnäyte.

Maailmannäyttely taas oli tuona vuonna Pariissa, koska Ranskan vallankumouksesta tuli kuluneeksi 100 vuotta. Ranskan kolmas tasavalta julisti sillä mahtiaan kulttuurivaltana, siirtomaavaltana, tekniikan edelläkävijänä ja demokratian (sen ajan mittapuulla) edelläkävijänä.

Tämä on se Ranska, josta Jules Verne kertoo, ja joka valloitti puoli Afrikkaa. Mutta myös se Ranska, jossa Pariisin kommuuni kukistettiin 20 vuotta aiemmin hallituksen tappaessa 30 000 kaupunkilaista. Tasavalta, joka oli tarkoitettu välaikaisratkaisuksi, mutta yllättäen kesti niin kommunistien kuin monarkistienkin paineen. Maa joka keksi sekulaarin valtion, vaikka on vahvasti katolinen.

Voisi siis ajatella, että Dreyfusin tuominnut vanhoillinen armeija, ja Eiffel-tornin edustama modernismi olivat kaksi täysin eri maailmaa, ja Dreyfusin tapaus ylipäänsä vain vanhan kuolinkouristuksia sen antaessa tietä uudelle uljaalle maailmalle.

Tämä olisi kuitenkin hätäinen tulkinta, ja osatotuus. Kyseessä oli yksi ja sama Ranska. Dreyfusia jahdanneiden upseerien paranoia juontui Saksan-Ranskan sotaan 1871 – samaa sotaan, joka sekä mahdollisti juutalaisen Dreyfusin pääsyn upseeriksi, että innosti hänet armeijauralle. Yhteiskuntaa nyt vaan ei voi palauttaa yhteen kokoavaan selitykseen, vaan se on aina ristiriitainen ja ambivalentti.

Antisemitismi oli myös osa kaikkien ”kulta-ajan” imperiumien ajatusmaailmaa, kuten nationalismi ja militarismikin. Nykypäivään näkyvät merkkipaalut vaihtelevat maittain, mutta jo tuon ajan Eurooppa oli kokolailla yhtä rintamaa siinä, miten se marssi ensimmäiseen ja toiseen maailmansotaan.

Eiffel-torni pystytettiin ranskan miehuudeksi, näyttämään kuinka yksi häviö sodassa ei vielä kastroinut euroopan sydänmaata, vaan sen uljas varjo lankeaa kauas. Siinä varjossa Dreyfus tuomittiin. Ja se varjo kantaa tähänkin päivään – kaikkialle, missä kansakunta, olkoon puheena sen uljaus, etu tai yhtenäisyys, nähdään tärkeämpänä kuin oikeus ja yksilön vapaus.

Yksi kommentti artikkeliin ”Eiffel-tornin varjossa”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *